Syökö yksi toisen?

Kävimme Kallion kirjastossa tänään. Yllä nimi, joka on syntynyt ympäristövaikutuksesta.

Oikealla Stadin Arskan muistomerkki, joka on Karhupuiston viereisessä Matti Heleniuksen puistossa. Tämän puiston nimen viitehenkilö on minulle tuntematon suuruus.

Yritin alkaa piirrellä öljypastelleilla tänään. Ei oikein lähtenyt. Ilmeisesti en ole vielä toipunut henkisiin ponnistuksiin, jollaista taiteen tekeminen minulle on. Tämä kirjoittelu tuntuu sujuvan. Aikookohan se korvata maalaamisen?

Automiehet puhuvat mielellään kärrynsä bensankulutuksesta. Kun ajelimme juhannuksena - aika paljon moottoritietä (120 km/h), kulutus oli noin 7 litraa sadalla. Ei paha.

Piirroksia kirjaston remonttisuojauksissa.

Taustalla Kallion kirjasto

Sörkan Eirassa eli Torkkelinmäessä on vanha kunnon Avikaisen leipomo, josta vaimo osti lohtumakeaa tänään.

Huumeet, alkoholi ja monilapsisuus - nuo yhteiskunnalliset perheongelmat

Vuokko Ilola tulee Kotimaa24:n blogiartikkelissaan Selittelyjä, selittelyjä :)... rinnastaneeksi huume-ja alkoholistiperheet monilapsisiin perheisiin. Hänellä on toki käsittääkseni noin tuplasti lapsia omaan katraaseeni verrattuna, joten kaikupohjaa asian pohtimiselle on.

Vuokko on toivonut suurta perhettä ja saanut sellaisen. Nyt hän tuntuu katuvan.

Hän erottaa huume- ja alkoholiperheiden tilanteet monilapsisuudesta siten, että edellämainittujen vanhempien ei tarvitse selitellä. He ovat jo leimattuja.

Hänen mukaansa monilapsisten vanhempien on seliteltävä tilannettaan. Totta varmasti, mutta mielestäni asia on monitahoinen. Voidaan aiheellisesti kysyä, miksi useiden lasten vanhemmat kokevat joutuvansa selittelemään perheensä kokoa tässä moniarvoiseksi väitetyssä yhteiskunnassa.

Jos erityisesti suurperheiden äitejä arvostettaisiin, heidän ei tarvitsisi tuntea alemmuutta muiden edessä eikä selitellä. Jos kerran puhutaan moniarvoisuudesta, miksi ei sitten olla sitä myös käytännössä.

Itsetunto on läpeensä kaluttu selittäjä erilaisille ilmiöille, mutta otetaan se nyt työkalukaapista ainakin tämän kerran. Jos vanhemmilla on vahva itsetunto, heidän ei tarvitse selitellä monilapsisuutta, jossa ei ole mitään laitonta. En voi väittää itse olleeni sellainen.

Vuokko murehtii sitä, että lapset ovat joutuneet käymään terapiassa saatuaan hänestä liian vähän huomiota osakseen. Minä olen syntynyt vähän sen jälkeen, kun vanhempani olivat joutuneet hautaamaan vauvana kuolleen esikoisensa ja seuraava lapsi syntyi alle vuoden kuluttua minun jälkeeni. Varmasti tuo on vaikuttanut psyykeeseeni ja terapiaakin olen saanut. Olen silti hyvin kiitollinen elämästäni, joka on ollut rikas sisällöltään - siitäkin huolimatta, että syntymättöänä en osaisi kaivata saamatta jäänyttä elämääni.

Kuka uskaltaisi saada lapsia ollenkaan, jos haluaisi järkiperäisesti varmistaa etteivät nämä joudu kohtaamaan minkäänlaisia haasteita elämässään?

Katriina Järvinen ja Tuulikki Pietilä ovat kirjoittaneet teoksen Vapaa nainen törmää todellisuuteen. He kertovat naisista, jotka ovat eläneet todeksi ns. vapaata seksuaalisuutta ja bailausmenoa ilman lapsia kunnes ovat hätkähtäneet huomatessaan elävänsä yksin jo hieman varttuneina. Osa on perustanut perheen ja osa on jäänyt ihmettelemään, että näinkö tässä kävikin. Tuo ei ole varmaan vaihtoehto, jonka Vuokko jälkeenpäin toivoisi olleen osansa, mutta kertoo siitä, että muissakin elämänmalleissa on eri puolia.

Ruotsissa ja Suomessakin harjoitettiin aikoinaan eugeniikkaa siten, että vajaamielisiä pakkosteriloitiin ja näin haluttiin parantaa tulevia sukupolvia. Kun käsittääkseni yhteiskunnalla katsotaan olevan velvollisuus puuttua huume- ja alkoholiperheiden elämään - ja varmaan usein ihan aiheesta - kuulostaa siltä, että Vuokon kirjoitukseen on kätketysti liitetty ajatus potentiaalisten suurperheiden vanhempien pakkosteriloinnista tai lisääntymiskiellosta. Anteeksi Vuokko, jos tulkitsen liikaa.

Ennen vanhaan varttuneet monilapsisten perheiden äidit saivat tyytyväisinä ja itsetuntoisina myhäillä seuratessaan jälkikatraansa elämää. Nyt kai heidän oletetaan kulkevan häpeillen varjoisia kujia. Onko maailma parantunut?

Jos oikein järkiperäisesti ajatellaan, nykyinen eläkejärjestelmä on hyvin nuori ja sen kestävyydesstä ollaan huolissaan. Siitä toisesta eläkejärjestelmästä on sentään tuhansien vuosien kokemukset.

Muistini valehteli

Eilisessä Hesarissa oli artikkeli Näin aivot vääristävät muistoja - sadat ihmiset muistavat nähneensä uutisvideon, jota ei ollutkaan.

Sain samana päivänä kokemuksellista vahvistusta muistin vääristymisestä. Kävimme eilen erään vaimoni sukulaisen perheessä Mäntsälässä. Olin sitä mieltä, että olen käynyt siellä ennenkin, varmaankin viime vuonna. Muistin näkymän, joka antaa heidän olohuoneestaan ruokailutilaan. Talostakin taisi olla jokin mielikuvan häivähdys.

Nostalgianäkymiä paluumatkalta

Katselimme tälle kertaa eri ajoreittiä, koska vaimoni halusi saada ajoharjoitusta ja syrjäiset tiet houkuttelivat. Ajelimme Sipoon ja Pornaisten maalaismaisemia Mäntsälän Nummiseen.

Lähestyimme vierailupaikkaamme, mutta näkymät olivat aivan outoja. Isäntä oli sitä mieltä, että tämä oli ensi visiittini heillä Mäntsälässä. Vieraskirjamerkinnät vahvistivat samaa. Viimevuotinen visiitti olisi todennäköisesti liittynyt heidän poikansa lakkiaisiin, mutta kyseisessä vieraskirjailussa oli vain vaimoni nimi.

Muistikuvieni täytyy olla peräisin useista valokuvista, joita vaimoni on ottanut heidän kodistaan. Muistini mukaan isännän vanhemmat olisivat olleet paikalla "edellisellä kerralla". He saattoivat näkyä jossakin kuvassa tai sitten jokin muu muistuma sulautui tähän. Saatoimme katsella vaimoni kanssa viime vuonna kartasta isäntäväen kodin sijaintia. Se ehkä vahvisti virheellistä mielikuvaani asiasta.

Välähdys eiliseltä pyöräilyltäni. Hauska nimi keksitty bisnekselle.

Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun voittaja valittu

Ulkoiselta näöltään tämä on minun mielestäni varsin hyvä. Sisätilojen toimivuudesta en osaa sanoa mitään. Tosin Hesarissa oltiin ennen ratkaisua sitä mieltä, että jos tämä voittaa, projekti hautautuu. Perustelu oli se, että tämä kandidaatti on liian korkea hyväksyttäväksi Helsingin rantaan.

Taidehalli on remontoitu, Helsingin kaupungin taidemuseota eli Tennaria remontoidaan ja Kiasmassa on uusi johtaja. Amos Anderson aikoo rakentaa Lasipalatsiin hienon taidemuseon. Espoon Emma on etabloitunut upeilla näyttelyillään taidekenttään. Hyvä näinkin. Checkpoint Helsingin tilanteesta en oikein tiedä.

Suomalaisia tuntuu emmityttävän amerikkalainen museo ja/tai mahdollisesti Guggenheimin juutalainen tausta. Mielestäni Guggis olisi piste iin päälle stadin vahvistuvaan taidetarjontaan ja sen tulo auttaisi Helsingin profiloitumaan Pohjois-Euroopan taidemekaksi tai ainakin Tukholman sekä Pietarin rinnalle.

Siksi soisin yksityisen varainkeruun hankkeen rahoittamiseksi onnistuvan.

Annan periksi

Olen panostanut tietoisesti oppimisponnistelujani yhteen vieraaseen kieleen. Englanti on ainut vieras kieli, jota olen oppunut puhumaan kohtuullisen sujuvasti. Tapasin äsken ohimennen erään amerikkalaisen, joka puhuu erinomaisesti suomea. Tulimme aloittaneeksi englanniksi ja sitä puhuimmekin kunnes tiemme erosivat. Olin ilahtunut, kun tunsin päässeeni aikaisempaa läheisempään kontaktiin hänen kanssaan. Se lujitti uskoani englannin kielen taitooni

Olen toiminut hyvin pitkään vapaaehtoisena simultaanitulkkina suomesta englantiin. Aihealue on ollut rajattu joten sen puitteissa sanavarastoni on karttunut hyvin vuosien saatossa. Olen opettanut englanniksi ja käyttänyt kyseistä kieltä ollessani liike-elämän palveluksessa.

Meillä on ollut aikoinaan pari englanninkielistä au pairia ja olen oppinut heiltä hurjasti arkista puheenpartta.

Kaikesta huolimatta tunnen, että englannin kielen taitoni on valovuoden päässä äidinkielestäni. Katsoessani jotakin englanninkielistä dokumenttia seuraan luontaisesti tekstitystä, vaikka ymmärtäisin varsin hyvin puhuttuakin kieltä. Jos jokin kirja on saatavissa suomeksi tai englanniksi, valitsen ilman muuta suomenkielisen. Jos kirja on tarjolla vain englanniksi, mietin, viitsinkö lukea.

Törmään jatkuvasti minulle uusiin englanninkielisiin sanoihin.

Saatan kuulla englantia puhuttuna siten, että en ymmärrä juuri mitään. Näin ei käy koskaan, kun kuulen suomea, vaikka olisi millainen murre kyseessä.

Olen päässyt ensimmäisen kerran englannin kielen kanssa tekemisiin, kun aloin opiskella sitä koulussa. Koen, että en pääse koskaan lähimainkaan natiivin tasolle, koska en ole altistunut kyseiselle kielelle varhaislapsuudessani. Kaikki on kuin päälle liimattua.

Lieneekö vanhenemisen merkki, kun en enää viitsi nähdä vaivaa oppiakseni lisää englantia? Ei se siitä kuitenkaan juuri kummene. Riittää, jos pysyn suunnilleen saavuttamallani tasolla tai taitoni ei radikaalisti laske.

Sesonkia pukkaa

Vuosi koostuu lukuisista pienistä ja isoista sesongeista, joilla meitä kuluttajia houkutellaan aina uudestaan ja uudestaan ostoksille. Äskettäin toukokuun loppu, jolloin tarvittiin kukkuia, lakkeja, vaatteita ja lahjoja valmistuneille. Juhannukseksi ostettiin auton perät täyteen kaikkinaista luonnossa suuhun pantavaa. Nyt kun juhannus on ohi, alennusmyynnit ovat alkaneet ja taas meidän odotetaan tekevän velvollisuutemme.

Tämä postinen ärsyttää. Miksi kääriä mainokset turhaan taskuun. Vaikka muilla sivuilla onkin mainoksia ja tiedotteita, tämä keltainen etusivu on aivan tarpeeton. Kun postista jaetaan usein ja runsaasti, tästäkin syntyy valtava vuotuinen ympäristökuorma. Ja vielä, kirjoittaisivat reilusti isolla peellä ja jättäisivät nuo nuorisokonstailut.

Ilmoitin postisen ehdokkaakseni Vuoden 2015 turhake -kilpailuun Suomen luonnonsuojeluliittoon.

Mieliala on hieman kohentunut. Mitä kauemmaksi kevään urakointi jää, sitä helpommin elämä sujuu - toivottavasti.

Päivän pieni ilo: Ajoin kuntopyörällä kolmessa vartissa 22,5 kilometriä. Tuntuu olevan tehokas kunnon kohottaja.

Poliittinen lestadiolaisuus - Murrosko?

Kävimme vaimoni kanssa äskettäin SKS:n myymälän lopettamisesta johtuvassa kirja-alessa. Kaikki oli myynnissä 80 prosentin alennuksella. Olihan siellä monenmoista, mutta sellaista enimmäkseen, että jäisi helposti hyllyyn pölyttymään.

Jotakin sentään ostimme. Mukaan tuli muun muassa Tapio Nykäsen ja Mika Luoma-ahon toimittama teos Poliittinen lestadiolaisuus. Tämä artikkelikokoelma perustuu Lapin yliopistossa vuosina 2010-2012 toteutettuun tutkimushankkeeseen Lestadionismi. Poliittinen teologia ja kansalaisuskonto maallistuvassa Suomessa. Luoma-aho toimi sen johtajana.

On kiinnostavaa tutkia, mitä aiheesta on satu irti noin epätavallisesta näkökulmasta. Mieltä virittää myös nähdä, miltä oma hengellisyys näyttää, kun sitä tarkastelevat täysin ulkopuoliset, jotka pyrkivät
tieteelliseen objektiivisuuteen.

Kirjan ensimmäisessä, Nykäsen ja Luoma-ahon artikkelissa todetaan, että "vanhoillislestadiolaisuus elää jälleen uutta murrosvaihetta". Kirjoittajat tuntuvat perustelevan murrosta julkisuuden keskustelujen naisten asemasta, ehkäisykannasta, pedofiliasta, hoitokokouksista ja suhteesta evankelisluterilaiseen kirkkoon aiheuttamalla ahtaalle joutumisesta. Minun silmissäni tämä ei näytä murrokselta, koska koen tämän kristillisyyden toiminnan ja olemuksen säilyneen aivan ennallaan. Uutta on se, että median aktiivisuus ja erityisesti sosiaalinen media ovat tehneet kantamme sekä toimintamme ja sen liepeillä tapahtuvat ilmiöt hyvin näkyviksi.

Se, että jotkut luopuvat tästä vakaumuksesta, ei ole uutta. Sitä on tapahtunut niin pitkään kuin muistan. Uutta on se, että monet näin toimineet ovat saaneet julkisuutta osakseen ja heidän kannoistaan voi halutessaan lukea sosiaalisesta mediasta. On myös keksitty ilmaus etninen lestadiolaisuus. Käsite on minusta mainio. Sillä kuvataan ymmärtääkseni jotakin sellaista, että kerran lestadiolaisena elänyt kantaa aiheeseen liittyviä muistoja mukanaan koko lopun elämänsä.

Hyvin järkyttävää on se, että liikkeemme piirissä on todettu todettu tapahtuneen pedofiliaa. Se on raskas synti, mikä on käsiteltävä myös maallisen vallan edessä. Se, että asia on ryvettänyt pahasti mainettamme, on pientä sen rinnalla, että uhrit saavat tukea ja oikeutta. Tämäkään ei mielestäni ole murros siinä mielessä, että uskon ydin on ennallaan siitä huolimatta, että sen tunnustajien joukossa on  langettu syntiin. Ei sekään ole uutta. Rikos toki on luonteeltaan erityisen raskas.

Sosiaalinen media on nostanut pintaan sellaisen ilmiön, että jotkut uskovaisten joukossa kulkevat, mutta yhteisestä opista poikenneet, kirjoittavat käsityksistään joko nimellä tai nimimerkillä julkisuudessa. Ennenkin on ollut sellaisia, jotka ovat sydämessään luopuneet uskostaan, mutta pitäneet uskomisen tunnusmerkit. On murheellista, jos tällaisten määrä on kovasti lisääntynyt, mutta sitä minä en osaa arvioida. Asiaa on hankala suhteuttaa, koska ennen tämä ilmiö saattoi pysyä enemmän piilossa kuin nykyään.

Kirjassa esiin nostetut keskustelun aiheet eivät mielestäni ole murroksen tunnusmerkkejä, koska onhan niistä - pedofiliaa lukuun ottamatta - puhuttu ennenkin. Se, että esiin nousee jokin synnin muoto, ei sinänsä ole murros. Ihminen on ollut aina altis lankeamaan. Vähätellä tätä ilmiötä ei tietenkään saa.

Sekään, että joudumme kantojamme puolustamaan julkisuudessa, ei ole minusta uutta sinänsä. Tällaisen julkisuuden määrä tuntuu toki lisääntyneen.

Ihmeellinen kokemus

Olimme mukana juhlimassa kahden nuoren pääsyä ripille. Sää suosi ja tapahtuma voitiin toteuttaa pihanurmikolla. Tilaisuus onnistui oikein hyvin.

Sattui niin, että joukossa oli peräti viisi kanttoria, joiden lapsetkin ovat tietenkin musikaalisia ja muitakin semmoisen lahjan kantajia oli mukana. Minunkaltainen musiikkigeenien jaossa vähälle jäänyt ei voi kuin ihastella, että tuollainen joukko pystyy laulamaan tuosta noin vain äänissä. Oli se ihanaa kuultavaa.

Tässä on vaimoni unelmanukkekoti. Kävimme kuvaamassa sen erään turkulaisen liikkeen ikkunasta.

Elämän ydintä

Auton omistamisessa on puolensa. Nyt voimme vahvistaa siteitämme pitkään tuntemiimme ihmisiin vierailemalla useammin heidän kodeissaan. Ihmissuhteet ovat elämän ydintä.

Turun näkymiä

Mukava tavata taas oma töitä. Tässä kahden ystäväpaikan saalis.

Turun horisonttia kahdennestatoista kerroksesta.

Kari-Petteri Kakko/ Tähtiintähyävät: Huomenna

Opiskelin Turussa 70-luvulla. Silloin kouluni lähellä oli usein tämän porukan keikkabussi. Näyttää olevan edelleen hengissä. Juuri mitään en heistä tiedä.

Kenkien salaisuudet

Haastoin kaksikymmentä Facebook-kaveriani laskemaan ja kuvaamaan kenkänsä. Tämän lisäksi heidän pitäisi haastaa viisi kaveriaan tekemään saman.

Menestys on toistaiseksi aika ollut heikko. Ainoat, jotka ovat suunnilleen toimineet haasteen mukaisesti, ovat eräs työtoverini sekä vaimoni. Jälkimmäiselle tämä olikin helppoa, koska hänen kenkänsä oli jo kuvattu. Jostakin syystä hän kuitenkin haastoi kaikki etunimeltään T-alkuiset FB-kaverinsa, mutta ei sisällyttänyt avointa jatkohaastevelvoitetta tekstiinsä. Työtoverini raportoi järekvästi tilanteen mukaan toimien kesämökiltä löytämänsä kengät ja haastoi viisi kaveriaan niin kuin toivoinkin. 

Muutama haastettu on tykännyt viestistä. Kun kiinnitin haastetut viestiini, se tuli näkyviin jokaisen seinällä. Osa on ilmeisesti poistanut sen. Yksi on raportoinut vaatehuoneesta löytämänsä kengät. Eräällä haastetulla jalkineita kuuluu olevan useassa maassa.

Tämä on leikkimielistä hommaa eikä pidä ottaa kovin vakavasti. Joitakin päätelmiä tästä voi kuitenkin tehdä. Oletan, että huonoon menestykseen on ainakin kaksi syytä. Haasteen toteuttaminen koetaan vaivalloiseksi tai tällaisen vaatimuksen koetaan loukkaavan yksityisyyden suojaa. Kenkäarsenaalin tuominen julkisuuteen kertoo paljon asianomaisesta henkilöstä. Aavistelen, että huono menestykseni johtuu aika suurista kenkämääristä niin kuin korkean elintason maassa sopii olettaakin.

Se, että on paritkin kengät samaan käyttöön, voi olla järkevää, koska kenkien lepuuttaminen pidentää niiden ikää. Kenkiä kuitenkin ostetaan kuten autojakin vain osittain järkiperusteisesti. Kengät kertovat kantajastaan. Niihin pukeudutaan. Korkokenkien käyttämiseen tuskin löytyy terveydellisiä perusteita, mutta niiden käyttäminen lienee monella tapaa järkevää. On hyvin luontaista korostaa sukupuoleen liittyviä piirteitä ja kulttuuriset tapakäytännötkin on syytä ottaa lukuun.

Kengät suojaavat jalkojamme, mutta ne myös viestivät käyttäjänsä arvoja, antavat itsevarmuutta, kertovat mausta, hellivät omistajaansa ja niin edelleen.

Silloinkin, kun joku kertoo hankkivansa kenkiä vain välttämättömään tarpeeseen, kengät manifestoivat käyttäjänsä arvoja ja asenteita. Kaikki kengät ostetaan tarpeeseen. Pelkkä ostaminen tuottaa mielihyvää ja sellaiseenkin meillä on tarve. Me haluamme myös asemoida itseämme muiden keskuuteen pukeutumalla ja muillakin ostoksilla. Tämän varmaan moni kieltää, mutta kaikki mitä teemme, ei ole tietoista. Esimerkiksi minä asemoin itseni uudestaan ostamalla A-mallin Mersun. Olin aiemmin asettautunut kaupunkilaiseksi liikennepalvelujen käyttäjäksi. Se saattaisi olla minulle vieläkin aika luonteva ratkaisu, mutta päätöksiä on tehtävä yhteisten tarpeiden perusteella. Mukavaa toki on autolla huristella milloin haluttaa.

Jos viidenkymmenet kengät on hankittu uutena, samalla rahalla saisi varsin hyvän auton. Jos samalla henkilöllä ei ole autoa, häntä ei voi syyttää luonnonvarojen haaskaamisesta.
Toinen saattaa säästää kengistä, mutta käyttää runsaasti rahaa vaikkapa harrastuksiin.

Komeroiden perillä piileskelee hienoja tarinoita.

Piilosilla

Kaksi ja puolikuukautinen nuori mies on rauhallinen ja tyytyväinen elämäänsä. Ohjelmaksi riittää hyvin, kun pappa heiluttelee sormiaan naaman edessä. Kun pikkuisen isä poksauttelee suutaan, pientä naurattaa. Siinä on varmaan huumorin ydin. Jotakin yllättävää.

Kaksivuotiaan neidon kanssa leikittiin piilosta. Verhon takana oli niin hyvä paikka, että neiti piileskeli siellä monta kertaa. Kun pappa lymyili oven takana, oli niin pelottavaa, että piti tulla äidin kanssa löytämään. Seuraava kerta meni jo rauhallisemmin. Kun pappa lymysi parisängyssä peiton alla, pikku etsijä moitti topakkana, että ei saa mennä isän paikalle.

Aamiaspöydässä pikku neiti joutui oppimaan, että elämässä on joitakin mystisiä rajoja. Hän pyysi kesken ruokailun pappaa näyttämään pippeliä. Sitten hän oli sitä mieltä, että hänen äitinsäkin pitäisi näyttää omaansa. Niin pikkuinen joutui oppimaan, että on joitakin eroja ja että kaikkea mieleen juolahtavaa ei voi tehdä, vaikka se tuntuisi kuinka luonnolliselta.

Kaunotar

Tällainen kaunotar seisoi viereisessä parkkiruudussa Lohjan ABC:llä. Merkkiä ei näynyt, mutta voisin veikata autoa Mercuryksi, koska se muistuttaa niin yhden kansakoulunopettajani ajopeliä 60-luvulla.

Vierailimme vanhojen hyvien ystäviemme kodissa Raumalla. Aika loppui kesken, kun oli niin mukava jutella. Tällaiset ystävät ovat kuin keitaita erämaavaelluksella.

Kävimme ostoksilla Rauman keskustassa ja näimme hiukan Vanhaa Raumaakin. Se näytti meistä hämmästyttävän laajalta. Sitä täytyy tulla tutkimaan paremmalla ajalla.

Rauman seudulla on todella erikoisia paikannimiä: Ihode, Äyhö, Taantumus, Kusni ja Unaja, joista viimeinen on lähellä Porin-Turuntien lähellä. Se näyttää ohitussilmäykselläkin oikein kauniilta maaseudun kulttuuriympäristöltä.

Yksi ystäviemme tyttäristä oli tehnyt tällaisia herkkuja. Nam!