Ensimmäinen sairaalapäivä imusolmukesyövän vuoksi vuonna 2014

Uusintajulkaisu päivämäärältä 18.3.2014

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #elämä #sairaus #meilahdensairaala  #syöpätautienklinikka #imusolmukesyöpä #verisyöpä #aml #akuuttimyelooinenleukemia #isotooppikuvaus #syöpätautienklinikka

Bussi 58B tuo Hertsigasta Meikun sydämeen, melkein Syöpäklinikan eteen. Hyvästi parkeerausongelmat.

Minut ohjattiin heti aamusta omaan sviittiin, seitsemännessä kerroksessa olevaan yhdenhengen huoneeseen, josta ikkunanäkymä antaa Meikun alueen sisäpihalle ja eteläisiin rakennuksiin.

Tänään minulle on annettu sitä koolla alkavaa ainette, jonka nimen aina unohdan. Kuuluu hoito-ohjelmaan. Aamupäivällä otettiin verenpaine, paino ja mitä kaikkea. Myöhemmin samoja uudestaan. 

Pari lääkäriä kävi hoitajan kanssa kiertueella juttelemassa. Kuulin, että hoitoani suunnittelee iso ryhmä asiantuntijoita, patologikin kuuluu olevan mukana. Hm, tuota voisi kutsua käytännölliseksi varautumiseksi kaikkeen.

Lähetettiin labraan verikokeisiin. Sanoivat voivansa myös kutsua huoneeseeni ottamaan. Mikäs tässä kävellessä, joutavan miehen. Niiden ottaja totesi projektien tuovan heille hankaluuksia. Kuuluvat siis tutkimushankkeeseen. Virtsakin otettiin. Mitähän olisi sanonut, jos olisi komennettu huoneeseeni.

Päivä näytti etenevän leppoisasti. Ruoka tuotiin huoneeseen ja oli hyvää. Menin kahville alakerran kanttiiniin, koska ruokaan ei sitä kuulunut. Palatessani minut lähetettiin isotooppikuvauksiin ja annettiin ohjelappu käteen. Siinä sanottiin, että pitää olla ollut syömättä, mutta sen kerrotiin olevan kyseisen osaston tiedossa. 

Talsin osastolle videoiva kännykkäni edellä ja sitä ujosteltiin. Minuun pumpattiin ensin suolaliuosta, sitten jotakin - no, mitähän se oli - ja sitten jotakin isotooppia. Kuvaus oli tutuksi tullut prosessi. Iso ympyräkaari reikineen oli tässäkin tilassa, mutta tämän mittauksen teki iso vinosti rintani yläpuolella oleva levy. Nyt mitattiin sydämeni kuntoa.

Hoitajat pitävät kirjaa sisääni menevistä nesteistä ja minä ulos tulevista. Olen oppinut paikalliselta hevosmiesten tietotoimistolta, että se liittyy munuaisiin. Jos nesteet alkavat jäädä kroppaan, se on merkki siitä, että hoidot haittaavat munuaisten toimintaa. Jos niin käy, tarvitaan lisää toimenpiteitä. Tämä tietotoimisto on minun ja kahden muun aika samanlaista taudinkulkua kokeneen miehen muodostama vertaisryhmä. Onkohan täällä muita kuin rintoja ja kiveksiä.

Vertaiseni ovat minua huomattavasti minua nuorempia. Ehkä siksi huoli taudista tuntuu olevan heillä jatkuvasti mielessä toisin kuin minulla, jolla on jo pitkä ja rikas elämä takanani. 

Olen käynyt aulassa piirtelemässä erästä viherkasvia. Eräs hoitaja kävi juttelemassa ja puskaradio on toiminut. 

Vaimoni tuumasi, että minulla on täällä tosi hyvä oltavat. Mukavia puuhia ja nuoret hoitajattaret passaavat. Tosi mukavaa on mutta viljelläkseni taas tummaa huumoria, voisin arvella tämän olevan riskitapausten osasto, jossa hoitajat ovat aivan ihania, mutta hyvin varttuneita. Mitä meitä kiusaamaan. On lääkäritkin kivoja ja muitakin mukavia täältä löytyy.

Päivällinen tuli ennen viittä. Hyvä oli, mutta kahvia ei siihen kuulunut. Iltapäiväkahvin olin saanut nauttia. 

Sitten saapui vaimoni ja toinen ystäväenkeli, joka oli hakenut yhteiskäyttöautomme (Jojapojan huushollin kanssa yhteinen) Hermannista ja sitten työläppärini kotoamme, jotta saan senkin lelun käyttööni. Sillä tätä nyt kirjoittelen sairaalan wifin kautta. Vaimoni toi kukkia. Käytävässä hoitaja oli kysynyt mihin huoneeseen ovat menossa ja vastauksen kuultuaan todennut heidän tuovan kukkia taiteilijalle.

Lähdin vieraitteni mukana alas kahville, mutta kanttiini olikin suljettu. Ostin automaatista Frescan ja tulin sitä nauttimaan sviittikerrokseni aulaan. Siitä kehittyi vertaisryhmämme ensi-istunto ja meille passattiin siihen iltapalakin kahveineen jo kuuden jälkeen.

Tähän asti tämä on tuntunut lepolomalta, mutta kun minulla on jo tämä lelu, piirustusvälineitä sekä akvarelli- ja tussivehkeitä tilauksessa, taitaa Suomen kovapäisin leppoistuja (kts. Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista) olla kohta taas vauhdissa. Olokaan ei kuulemma kovin nopeasti huonone. 

Tämä keikka kestää vähintään ensi maanantaihin. 

Yksi pojistani päätti optimoida ajankäyttöään eilen. Hänelle oli napsahtanut koirankusetus ja hän päätti ulkoiluttaa faijansa samalla. On luvannut kannustaa minua liikkumaa tarjoamalla seuraa. Tuntuu mukavalta. Niinpä kävelimme poikani ja jonkin sortin vinttikoiran kanssa Vanhankaupunginlahden tuntumassa. Sain elää jotakin ennenkokematonta. No uutta sekin on, että olen koiran kanssa ulkoilutettavana. Isompi ihme oli kuitenkin se, että kuulin jäiden ritisevän ja rätisevän pakkasen kiristyessä.

Vieläkin oli mukavaa tulossa. Sain pöhköillä pikkuisen tyttärentyttären kanssa. Voi tätä rakkaudentunnetta.

Huomenna on tiedossa taas uusi kokemus, ensimmäiset sytostaatit.

Viileästä klassismista tunteikkaaseen romantiikkaan

Tämä kirjoitus on julkaistu Taidehistoriaa ja muutakin havinaa 11.1.2011

#taidehistoria #kuvataide #romantiikka #klassismi

Caspar David Friedrich
"Vaeltaja sumujen yllä"
Public domain

Klassismia seurasi sen vastareaktiona romantiikan 

aikakausi, mikä näkyi - kuten tiedämme - kirjallisuudessa, 

musiikissa ja maalaustaiteessa.

Romantiikka ei syntynyt tyhjästä sillä taidemaalarit 

hyödynsivät aikaisemmin opittuja tekniikkoja. 

Voidaan ajatella, että klassismi tavallaan hajosi 

romantiikan eri suuntauksiksi.

Romantiikka ei myöskään ole tiukan yhtenäinen

 tyyli vaan runsas kokoelma eri tavoin 

painottuvia suuntauksia. Sen valta-alueita olivat Saksa, Ranska ja Englanti. 

Uusklassismin viileän järkiperäisyyden tilalle nousivat 

tunne, subjektiivisuus ja intuitio. 

Saksankielisellä alueella romantiikan ajan maalaustaiteen tärkein 

edustaja Caspar David Friedrich, johon palaan seuraavassa artikkelissa.

Slow life

#slowlife "leppoistaminen #kohtuullistaminen #downshifting

Tämä lyhyt postaus on aloitusteksti blogiini Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 9.1.2009.

VTT Timo Kopomaa on kirjoittanut teoksen leppoistamisen tekniikoista. Toimittaja Suna Vuori mainitsee tänään Hesarissa (9.1.2009) termin leppoistaminen olevan Kopomaan kehittämä, mutta ei tunnu siitä pitävän.

Minusta tuo on hauska ilmaus.

Minua ovat elämän tasapainon etsinnässä haastaneet alttiuteni innostua uusista asioista, taipumukseni perusteellisuuteen ja elämäni olosuhteet. Olen vuosikaudet pyrkinyt tällaiseen harmoniaan, mutta vaikeaa se on ollut vaikka olen minä onnistumisiakin kokenut. Nyt on lanseerattu mukava termi kuvaamaan tällaista ponnistelua.

Taivas tummenee mutta taistellaan

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #elämä #sairaus #meilahdensairaala #selkäydinnesteentutkimus #tietokonetomografia #kirurginensairaala #syöpätautienklinikka

Uusintajulkaisu päivämäärältä 17.3.2014

Ylilääkäri ei kaunistellut näkymiä. Hän kävi keskustelemassa kanssani, kun olin Syöpäklinikalla Meikussa näytteiden ottoa varten. Olen riskipitoinen tapaus. 70 %:a onnistuu. On vaara, että syöpä leviää hermostoon, mikä voisi tietää halvaantumista yms. Minulle annetaan heti alkuun sellainenkin täräys, mikä on normaalisti annettu hoitosarjan lopussa. Sen tarkoituksena on varjella hermostoa.

Yllättävää kyllä hänkin painotti voimakkaasi asenteen merkitystä tervehtymisessä. Siispä lippu korkealle ja taisteluun!

Olin saanut valita saapuessani, odotanko tunnin ajan aulassa vai toimenpidehuoneessa. Valitsin jälkimmäisen niin sain olla pitkälläni ja sulatella saamaani esilääkitystä - diapamia ja särkylääkettä. Nuori lähihoitaja hääräili tilassa, siirteli sänkyä ja asetteli tarvikkeita paikoilleen.

Tekstailin tyttäreni kanssa. Hänen työpaikkansa on Leppävaarassa, josta hän näkee Meilahteen. Sanoi näkevänsä kerrokseni, mutta kiikarit tarvitsisi tarkempaan.

Ensin otettiin selkäydinnäyte. Istuin mutkalla sängyn reunalla tyynyjä halaten. Tähän ei annettu puudutusta. Ohut piikki syvälle selkään sopivaa paikkaa etsimään. Löytyi. Tuntuihan tuo, muttei ollut ylivoimaista kestää. 

Ennen luuydinnäytteen ottoa sain puudutuksen. Nyt piti olla pedissä kyljellään mutkalla. Lääkäri hikoili homman parissa. Kovat luut kuulemma. Hänen piti porata näyte lihasvoimin. Instrumenttitehtaassa oli tullut harvinainen virhe. Piikki ja pora olivat eri paria. Piikki liian pieni. Lähihoitaja haki sopivan. Näyte irtosi ja sain nähdä punertavan pikkupötkäleen. Tämä toimenpide ei tuntunut juuri missään. 

Sitten sain jäädä sänkyyn makaamaan raukeana diapam -pöhnässä. Juttelin lähihoitajan kanssa hänen opiskeluistaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Koin isällisiä tai melkein isoisällisiä tunteita nuorta hoitajaa kohtaan. Halasin häntä erotessamme. 

Kävin kanttiinissa välipalalla ja lähdin taksilla Kirralle. Tulin niin ajoissa paikalle, että ehdin tehdä turistikävelyn Korkeavuorenkadulle, joka on muuten Kasarmikadun länsi - eikä itäpuolella kuten eilen väitin. Löysin etsimäni sodanaikaisen ilmatorjunnan johtokeskuksen muistolaatan. Vieressä oli yhä ovi, josta kalliosuojaan pääsee. Lukossa tietenkin.

Jokin varauksissa oli mennyt pieleen.Hoitaja kertoi, että minulle on varattu munuaistutkimus huomiseksi ja se pitäisi tehdä ennen tietokonetomografiatutkimusta. Minut lähetettiin Kirran lapraan ja käskettiin ottaa pikakaistan lappu. Niin tein, mutta pikakaista ei vetänyt mihinkään. Yksi entinen naapuri oli asioimassa ja hänen kanssaan vaihdoin jonkun ajatuksen. Kirjailija Jarkko Tontti otti jonotuslipun, istui viereeni ja alkoi räplätä kännykkäänsä. Hoitaja tuli toteamaan tilanteen ja sanoi soittavansa labraan. Odotin ja hämmästyksekseni minun kaistani olikin jo ohittanut minut. Hoitaja tuli sanomaan, että olikin löytynyt riittävän tuore munuaistesti joten eikun studioon.

Kuvat otettiin jo tutuksi tulleella proseduurilla.

Kohta saapui Jojapoikani kahden lapsensa ja vaimoni kanssa. Nokka kohti Nurmijärveä ja äitiä katsomaan. Ostin äidille kukkia Callasta ja kerroin myyjälle rakennuksen olleen ennen matkahuolto. Sanoi kuulleensa asiasta. Kerroin muuttaneeni Nurmijärveltä vuonn 1973. 

Perillä syötiin tavanomaisesti liikaa herkkuja. Vanha äitiparka vuodatti muutaman kyyneleen poikansa vakavan sairauden vuoksi. "Voi rakas lapseni." Hänen muistinsa tila onneksi vapauttaa hänet murheesta kunnes tilanne tulee taas esiin. Äitikulta.

Meillä on yhteinen traaginen muisto vanhempieni kanssa. He olivat haudanneet kymmenkuisena syöpään kuolleen esikoispoikansa toista kuukautta ennen syntymääni. Minä en muista sitä muistissani, mutta tapahtuma on läsnä alitajunnassani.

Paluumatkalla vanha ystävä soitti murheellisena kuultuaan sairastumisestani. Hän kertoi uskomattoman paranemisihmeen. Heidän pojallaan oli ollut vaikea vika - kasvain, heikko kohta tms. - aivoissa. Leikkaus oli ollut viidenneksi vaikein kaltaistensa joukossa. Neljä edellistä ja kaksikymmentä seuraavaa potilalasta olivat kuolleet, mutta heidän poikansa selvisi. Aikoon naimisiin tänä keväänä.

Huomenna - tulta päin!

PS: Voin vain hämmästellä miten paljon ihmisistä löytyy hyvää tahtoa ja auttamishalua tällaisessa tilanteessa. Sydämelliset kiitokset teille kaikille. Sain tänään viestin entiseltä taideopettajaltani, joka ehdotti näyttelykäyntiä yhdessä, että saan muutakin ajattelemista. Tällainen hyväntahtoisuus on todella koskettavaa. 


Linkki alkuperäiseen tekstiin

Selkäydinneste- ja tietokonetomografiatutkimus

 #syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #elämä #sairaus #Meilahden sairaala #selkäydinnesteentutkimus #tietokonetomografia

Uusintajulkaisu päivämäärältä 16.3.2014

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tutkimusta pukkaa, ilmatorjunta mielessä ja äitiä ikävä

Mikä yhdistää syöpäkokeiden tekemistä ja ilmatorjuntaa? Kohta se selviää.

Menen huomisaamuna Meikkuun, jossa minusta otetaan kristabiopsia- ja likvornäytteet. Ensin mainittu on saamieni papereiden mukaan luuytimen koepala, joka otetaan paikallispuudutuksella. Sanotaan olevan lähes kivuton. Toimenpiteen jälkeen eivät päästä kotiin kuin taksilla tai noutajan (siis saattajan, heko heko) seurassa. Autoa ei saa esilääkitysten vuoksi ajaa koko päivänä. Muistelen mainitun diapamista. Ehkei tuo ihan ohihuutojuttu ole.

Googlaamalla selvisi, että likvor on selkäydinnesteen tutkimus. Kyllä sekin mainittiin perjantaina. 

Iltapäiväksi minun pitää siirtyä Kirralle eli Kirurgiseen sairaalaan, jossa on vuorossa pääalueen tietokonetomografiatutkimus. Eivät saaneet aikaa sille Meikusta. Kaksi tuntia pitää olla syömättä sitä ennen. Onneksi saan aamulla syödä niin migreeni ei toivottavasti toistu. Kirra on Kasarmikadulla. 

Korkeavuorenkatu on seuraava Kasarmikadun kanssa samansuuntainen katu itäpuolella ja sen varrella oli 70 vuotta sitten tapahtuneiden Helsingin suurpommitusten aikaan ilmatorjuntakeskus kallion sisällä. Sadat venäläiset koneet sukkuloivat Viron ja Helsingin väliä hakien pommilasteja ja tuoden niitä pudotettaviksi Helsinkiin.

Pääkaupunki oli saksalaisyhteistyön ansiosta ehkäpä yksi parhaiten suojattuja kaupunkeja tuohon aikaan. Tutkien avulla nähtiin milloin koneet lähtivät Virosta ja milloin ne olivat sopivalla etäisyydellä sulkutulen ampumista varten. Sulkutulella ei pyritä erityisemmin pudottamaan viholliskoneita vaan estämään niiden pääsy kohteisiinsa ja siinä onnistuttiin erinomaisesti. Helsinki pelastui.

Eripuolilla Helsinkiä oli ilmatorjuntatykkejä valmiina ampumaan. Korkeavuorenkadun torjuntakeskus lähetti lukemat tykeille ja nämä ampuivat sulun lähestyvien koneiden eteen. Nämä eivät uskaltaneet edetä vaan pudottivat lastinsa mereen. Joku oli keksinyt, että kun tykkien putkiin pannaan parafiinia ja jotakin muuta ainetta, niistä tulee kaamea suulieska. Näillä saatiin kohde näyttämään pilottien silmissä vielä pelottavammalta.

Tämä maantieteellinen aasinsilta selittyy sillä, että aikomukseni on - mikäli en ole aivan tillintallin -käydä iltapäiväkeikalla katsomassa tuo torjuntakeskuksen sijainti. Ainakin muistolaatta siellä pitäisi olla. Ilmatorjuntamies olen itsekin. Kesäkuussa putoan reservistä iän vuoksi. 

Haluaisin käydä huomenna äitiäni katsomassa Nurmijärvellä ennen kuin tositoimet alkavat tiistaina. Isääni olen tavannutkin hiljattain, mutta äitini ei ole nähnyt minua syöpädiagnoosin haltijana. Puhelimessa toki olemme puhuneet. Toivottavasti asia järjestyy jotenkin.

Aoitteen tekijän toinen suositus syöpään sairastuneelle

 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #kuvataide #maalaus #akvarelli #tussi

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Sairaalle sopivaa puuhaa

Blogin kirjoittamisen ehdottajalla oli minulle toinenkin viisas neuvo. Hän kehotti minua maalaamaan.

Minulla on kaksi ammattia, Opetan kauppaopistossa asiakaspalvelua sekä taidetta ja kulttuuria. Sen lisäksi olen kuvataiteilija. Jälkimmäisen ammatin harjoittaminen on saanut soittaa kakkosviulua viime aikoina, kun leivän ansaitsen opettajana ja syöpä on vienyt niin voimia etten ole paljoakaan jaksanut maalata.

Mieluinen tekeminen pitää sairausajatukset loitolla. Meille on "sattuneesta syystä" kertynyt kukkia, jotka tuovat elämäniloa ja voimakkaita värejä kotiin. Niitä sopii maalata. Tein tämän tänään syntymäpäiväkortiksi. Huomenna on kutsut. Kun alan taas näihin hommiin, ehkä saan taas paremman tuntuman tekemiseen.

Tämä on akvarellityö, johon olen käyttänyt myös tussia vanhanaikaisella mustekynällä ja kynätussilla. Olen vahvistanut värejä öljypastelleilla. Akvarellipaperi on muhkuraista ja öljypastellista tahtoo jäädä siihen sen mukaista tekstuuria. Levitän sitä tasaisemmaksi stompeeraamalla. Olen ostanut stompini kaupasta, mutta sellaisen voisi kääriä paperista itsekin.

Jatkan tätä varmaan vielä illemmalla, mutta nyt on lastenlapsia äitinsä kanssa katsomassa pappaa ennen sairaalarumbaa.

Tuomiopäivä

Olin aamuluennolla TaiK:issa. Aiheena oli maataide. Kiinnostavaa. Tehdään teoksia jonnekin korpeen, jonne ihmisten pitää mennä varta vasten katsomaan, jos haluaa nähdä. Usein ideana on, että teos katoaa aikanaan itsestään eikä pysyvää jälkeä jää. Tuossa on jotakin hyvin vertauskuvallista. 

Ajoin sitten Kalasataman metroasemalle poimimaan vaimoni Saaran ja sitten nokka kohti Meilahtea. Hyvä olla riittävästi korvia kuulemaan, mitä lääkäri sanoo.

Diagnoosi on diffuusi suurisoluinen B-soluinen non-Hodgkin lymfooma. Stage on B, mikä ei kuulosta hassummalta, koska A on vähiten levinnyt ja D eniten. Syöpä on lähtenyt kiveksestä, sitä on myös kiveslaskimossa ja vatsaontelon takana on muutaman sentin kokoinen kasvain. Keuhkoissa on arpikudosta, jonka syystä ei ole tietoa, mutta se ei välttämättä liity syöpään.

Saara kysyi ennustetta. Lääkäri vastasi, että "me pidämme hellän ja hyvän huolen" ja että "hän selviää".

Alan olla täysipäiväinen potilas. Menin iltapäiväksi pitämään tunteja koululle. Mieleeni jäi erityisesti erään naiskollegani hellä sipaisu olkapäälleni ohimennessään ja lumoavan kaunis hymy. Siinä ei sanoja tarvittu. Huomenna menen pitämään aamutunnin ja lähden kahvien jälkeen Meikkuun viipalekuvaukseen. Maanantaina minulta otetaan aamulla luuydinnäyte ja iltapäivälla kuvataan pää Kirralla eli Kirurgisessa sairaalassa Kasarmikadulla. Siskoni asui vastapäätä Kirraa 70-luvulla. Vieläköhän siellä on vapaamuurarilooshi naapurissa.

Tiistaiaamuna alkaa sytostaattihoito. Tänään odotellessani kävelin sairaalan kuudennen kerroksen käytävässä ja näin sivuhuoneissa potilaita istumassa sytostaattia saamassa valtavan hienoissa nahkatuoleissa, joissa on varmaan paljon elektroniikkaa. Niitä varmaan voi säätää vaikka millaiseen asentoon. Minä en niihin kuulemma pääse vaan minut pannaan osastolle. Ehkäpä myöhemmin. Joudun olemaan heti alkajaisiksi muutaman päivän. Tai oikeammin saan olla.

Hoitoja on tulossa 6-7 kertaa kolmen viikon välein. Läääkäri arveli, että en pysty töihin väleillä. Sairaslomaa olisi tullut varmaan samantien kunnon siivu, mutta asettui alkajaisiksi yhteen kuukauteen. Toppuuttelimme vaimon kanssa. Varhaisetkin ylösnousemukset voivat olla onneksi, koska Kelan laskurit ehkä nollautuisivat. Voisi myös ehkäistä laitostumista passattavaksi kampelaksi. 
Minulle ehdotettiin myös ylimääräistä hoitoa, joka liittyy johonkin jonkun professorin vetämään tutkimusprojektiin. Lupasin. Miksi en haluaisi hyödyttää yhteiskuntaa sairastaessani, jos se on mahdollista. Professorin tapaan maanantaina näytteenoton yhteydessä ja hän kertoo minulle hankkeesta lisää. 

Yhtä asiaa en olisi halunnut kuulla. Koskee erästä toimenpidettä, joka minulle tehdään hoitokierroksen jälkeen minun oman paranemiseni varmistamiseksi. Kysyin lääkäriltä, tuleeko minusta koloratuurilaulaja. Hän ei pysynyt kärryillä, mutta päästyään takaisin kertoi, että ei tule.
Joku saattaa ajatella, että tapauksessani onkin jo korkea aika.

Kotona odotti ihastuttava kortti: 

Hei Berliinin leikkikaverini, parane pian! Äiti sanoo, että maailma tarvitsee sinua vielä kauan, kun olet tuollainen valopilkku. MInä sanon, että me lapset tarvitsemme sinua - meidän kanssa hassuttelijaa. Halauksia myös Saaralle!

Rakkaudella 

Tampereen Helka 

Olimme syksyllä Berliinissä ja mukanamme oli suloinen pikku Helka vanhempineen.

Uusintakierros 13.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #usko

Saako kuolemasta puhua?

"Murheellisten kuullen on puhuttava hiljaa", kirjoitti Helena Anhava kauan sitten. 

En koe tuon koskevan minua. Tarkoitan, että vaikka olen todistetusti vakavasti sairas, viihdyn paremmin tavallisen arjen ilojen ja surujen sävyttämissä tunnelmissa. Voi toki tuommoinenkin vaihe koittaa, jos on koittaakseen. Mistä sen voisin tietää.

Vaimoni toppuutteli jonakin päivänä, kun mainitsin mahdolliseen kuolemani liittyen jotakin. "Älä nyt ala kuolemaa tekemään ..." tai jotakin sen tapaista. Sanoin hänelle, että minua ahdistaa, jos ei siitä saa puhua. 

Jotkut ystävät kannustavat sellaiseen tyyliin kuin jääkiekkoilijat kommentoivat tilannetta, jossa lähdetään maalin tappioasemasta viimeiseen erään matsissa, joka pitää voittaa. Hyvää tarkoittavat ja kiitos heille niistä toivotuksista. Nekin lämmittävät. Taidan olla sellainen mielenlaadultani, että puhun itse mieluummin asioista niiden oikeilla nimillä ja mahdollisista tulevaisuuksista mieluummin kohtuullisen realistisesti, toki toivoa menettämättä ja optimismi on öljyä ruostuneeseen koneistoon.

Kuolemasta saa puhua minun tapauksessani. Annostelua toki sopii harkita.

Olen ollut tähän asti aika hyvillä mielin. Uskon, että kuolemastakin seuraa minulle hyvää. Välillä jopa herkuttelen ajatuksella. On niin mukava ajatus, kun kaikki murheet saisi heittää. Tämä kaikki olisi sitten siinä. Olen minä jo hautajaisiakin suunnitellut. Muinaisilla kreikkalaisilla oli thanatos eli kuoleman vietti. En usko minun asenteeni olevan sellainen. Puhuisin mieluummin taivaskaipuusta.

Osa läheisistäni on tavalla tai toisella ilmaissut vakavan huolensa mahdollisesta kuolemastani. Se koskettaa minua syvästi. Tunnen todella, että minua rakastetaan. Koen myös, että minua tarvitaan vielä. Kuolemantoivossa on säväys itsekkyyttä.

Eräs työkaverini muisteli taannoin edesmennyttä työpaikkakouluni rehtoria sekä kollegaa, joka oli työhuonekumppanini. Olin juuri kertonut hänelle syöpäni laadun ja palautti mieleen, että kumpikin kuoli juuri tähän samaan perussyöpään. Kollegani on hyväntuulinen matemaatikko. Ehkei hänelle tullut mieleen, että asialla voisi olla jotakin vaikutusta mielialaani. No, totuutta on pystyttävä katsomaan silmiin.

Edellinen on saanut hieman taivaani pilvistymään. Olen ollut jopa hieman jännittynyt. Asia tuli niin konkreettiseksi. 

Aika liikuttavaa

Eräs aktiivinen rinnallakulkijakollegani jututti minua tänään pariin otteeseen. Hän sanoi, että meillä on vain tämä hetki. Kannattaa siis elää tässä ja nyt. Se oli hyvä neuvo.

Ajoin töiden jälkeen Töölönlahdelle ja kävelin sen ympäri. Ilma oli keväisen kaunis, linnutkin sirkuttivat. Nautin tunnelmasta ja maisemista. Näpsin kuvia. Mieleeni tuli, että voisin lähteä leikkimään alle yhden vuoden ikäisen pojantyttäreni Friidan kanssa Maunulaan ja yritin soittaa hänelle. Ei vastausta. Illemmalla kuulin, että he ovat Vaasassa. No, joskus toiste.

Palasin Talvipuutarhan tienoille. Huomasin ison kivipään tarkkailevan minua mäeltä. Ajattelin hänen olevan se mies, joka suunnitteli alueelle eläintarhaa 1800-luvulla. Siksihän aluetta yhä kutsutaan, vaikka tarha päätyi Korkeasaareen. Muistelin sukunimen alkavan Bor... ja päätin käydä katsomassa lähempää. Mihinkäpä tässä kiirettä. Joo, Henrik Borgström, Tölö parks och trädgårdföreningens grundläggare.

Sairaan hyvä motto: Carpe diem!

Uusintakierros 12.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

Jos haluat ilmoituksen päivityksistäni sähköpostiisi, tarvitsen sähköpostiosoitteesi. voit lähettää sen osoitteeseen heikki.honkala(se merkki)icloud.com. Mukavaa jos liityt joukkoon.

Lämpimästi tervetuloa!

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #usko