Sairaan rakas elämä

Since 2014

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Entä jos selviän?



Uusintajulkaisu päivältä 21.3.2014
12.9.2012

















Mieliala on pysynyt aika hyvänä. Tämä on uusi elämänvaihe, johon liittyy paljon uutta ja mielenkiintoistakin. Katsoin jonakin iltana vanhan Inhimillisen tekijän (Hyvää elämää syöpäkontrollien välillä) Areenasta, jossa oli keskustelemassa uusiutuneen syövän kokeneita ihmisiä. Siitä ohjelmasta ja muualtakin olen oppinut, että voimat eivät ehkä nopeasti palaakaan, jos ja kun syöpä on voitettu. 

Voi olla, että ei jaksakaan tehdä työtä täyttä päivää tai pitää keskittää hyvin tarkoin tekemisensä, jotta jaksaa.

Tuollainen voi tuoda mukanaan merkittäviä elämänmuutoksia. Muutto edullisempaan asuntoon. Osa-aikaeläke? Paikkakunnan muutos? Elämä voi muuttua paremmaksikin. Ehkä löydämme paikan, jossa minun Saarani voi paremmin, voi keskittyä kirjoittamaan ja tekemään hienoja savitöitään. Laitetaan kunnon uuni ja kaikki. Minä maalailen ja elämä hymyilee. Lastenlapset käyvät sulostuttamassa arkeamme. Unemahöttöä! Juuri sitä, mutta juuri sitä tarvitsemme. 

Olen joskun omaksunut tunnuksekseni "Hyvinkin voi käydä". Nyt sille on käyttöä. Tunnus on syntynyt kokemuksesta. Näkymät ovat olleet joskut toivottomat, mutta silti on selvitty ja parempaakin on seurannut. 

On tullut myös mieleen, että kaikki jotka tämän osaston käytävällä kulkevat, eivät päädy terveinä kotiin. Ajatus voi tuntua hetken lievänä ahdistuksena, mutta kaikkoaa sitten jonnekin. Jotkut meistä - ehkä minäkin - perimme ne huonot prosentit. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että sekään ei ole minulle huono vaihtoehto henkilökohtaisesti, mutta olen syvästi tullut kosketetuksi siitä, että erityisesti läheisilleni se on. 


1 – 5 / 5
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Heikki. Olen ollut leikkauskomplikaation yhteydessä elämän rajalla ollessa tilanteessa jolloin tilanne meni juuri niin, että olin irti ja huoletta kaikesta täällä maanpäällä olevasta, jopa omista lapsista. Paranin kuitenkin.

21. maaliskuuta 2014 klo 20.00

 Poista
Blogger Heikki Honkala sanoi...

Ajatella miten pitkällä olet käynyt ja sieltä palannut! 

21. maaliskuuta 2014 klo 21.29

 Poista
Blogger Vuokko Kangas sanoi...

Säilyköön valo(isuute)si! Hyvin voi käydä! 

22. maaliskuuta 2014 klo 12.22

 Poista
Blogger Heikki Honkala sanoi...

Kiitos Vuokkoystävä!

22. maaliskuuta 2014 klo 19.17

 Poista
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Eksyin blogiisi yhteisen ystävän facebook-linkin kautta. Oli pakko lukea kaikki kirjoituksesi. Ajattelin poikiasi, jotka olivat mukana saattamassa veljeäni viimeisellle matkalle. Paitsi veljeäni, ajattelin isääni, joka menehtyi syöpään sitkeän taistelun jälkeen. Kaikki valmistautumisaika oli tarpeen. Luopumisen tuska on tullut eläväksi jälkikäteen. Jotkut pitivät kuolemaa itsestäänselvänä, me uskoimme viimeiseen hetkeen asti. Niin teette tekin, sinä ja perheesi.
Usein sitä ihmettelee, miksi ihmeessä tällaista pitää tapahtua. 
Lähtijän osa on onnellinen. Me muut pyyhimme kyyneleitä. Nytkin. Meidän on hetkittäin hyvä pysähtyä, vaikka kaikkea ei millään ymmärrä. Ja juuri siksi. 
Kiitos hoitavista kirjoituksistasi. Voimia ja uskoa sinulle ja perheellesi! 

28. maaliskuuta 2014 klo 21.47

 Poista





 

Sain syöpädiagnoosin

Uusintajulkaisu päivältä 20.3.2014


Olen marsu
Huivi tuulessa 3.9.2013

Diagnoosini on diffuusi suurisoluinen B-soluinen non-Hodgkin lymfooma. Tästä on mahdollista parantua solunsalpaajahoidolla, jossa minulle tilastoihin perustuva arvio uusiutumisesta on 30-50 %:a ja riski keskushermostoon leviämisestä 5-20 %:a.

Minulta kysyttiin alkajaisiksi haluanko osallistua Pohjoismaisen Lymfoomaryhmän tutkimukseen. Kuultuani etten menetä mitään normaalihoidosta suostuin. Olen tutkimusmyönteinen ja mielissäni siitä, että voin olla tässäkin yhteikunnalle hyödyksi. Ymmärrän myös että tutkimuksen tuottamat ylimääräisen mittaukset ja erityinen huomio voivat hyödyttää minua henkilökohtaisestikin.

Minuun sovelletaan sellaista lääkehoitoyhdistelmää, jonka arvioidaan mahdollisesti olevan tavanomaista hieman tehokkaampi, mutta haittojakin voi olla enemmän - luullakseni pahoinvointia yms. Saan seitsemän solunsalpaajahoitoa tavannomaisen kuuden sijaan. 

Minut on ymmärtääksen pyydetty marsuksi mukaan siksi, että saan jo alkupäässä keskushermostoon leviämisriskiä ehkäisevää hoitoa, jota normaalisti annetaan lopussa. Syynä on se, että minulla tuota riskiä on. Tässä projektissa tutkitaan hoidon tehoa itse sairauteen ja sen siedettävyyttä. 

Olen saanut tähän mennessä rituksimabi-nimistä vasta-ainetta, jonka tarkoituksena on saada terveet soluni tuhoamaan sairaita. Haittavaikutuksina voi olla kuumeilua ja vilunväristyksiä, mutta niitä estämään saamani lääkitys (mm. kortisoni) on toiminut mikäli niitä on ollut tulossa. 

Olen saanut myös piennen annoksen vinkristiiniä, joka on oikeaa sytostaattia. Siihen liittyviä mahdollisia haittaoireita en ole huomannut. 

Nyt minuun pumpataam päiväkaupalla suolaliosta jonka tarkoituksena lienee puhdistaa kaikki jo saadut aineet ruumiistani, jotta voin saada maanantaina ensimmäisen ison sytostaattiannoksen. Tämänhetkisessä annoksessa on mukana jotakin keltaista.

Virkeitä välipäiviä tuntuu olevan tiedossa, kun jaksan sietää tuota lääketornin kanssa puljaamista. Onneksi kanyyli saatiin asetetuksi vasempaan käteen. 

Sellainen erikoisuus tuntuu sairaalaruuissa olevan, että niissä on hyvin vähän vihanneksia. Eilinen päivällinen oli jauhelihalaatikkoa, juotava, ruisleipä ja voi sekä jälkiruuaksi säilykehedelmiä kai suoraan peltipurkista myrkkyineen päivineen. Jos jostakin pitää säästää, mieluummin tietysti näistä kuin tärkeistä hoidoista. 

Nukuin viime yön oikein hyvin, mutta olen ollut pökkyräinen. Mihinkähän se eilisaamuinen peippous katosi. 

Lähteet: Saamani tutkimusseloste sekä Mabthera (Rituximab) -esite.

Korjaustäydennys: Tämä keltainen aine, jota nyt saan onkin metotreksaattia ja joka on sytostaattia. Tämän tarkoitkus on pienentää keskushermostolymfooman riskia ja on siten osa tätä tutkimusjärjestelyä. 

Painoni on alkanut nousta nestetytyksen myötä eikä näköjään tule samaa tahtia ulos tai en ehkä käy tarpeeksi ahkerasti astialla. Minulla on nyt hieman vatsavaivoja, jotka saattavat aiheutua nesteen kertymisestä. 

Kahvilla juttelin pitkään hankolaisen varttuneen miehen kassa. Hänen hoitonsa alkavat aprillipäivänä. Hän auttoi kuppini pöytään ja järjesti minut seurakseen. Kertoi pitkää elämäntarinaansa. Pari muutakin ruotsinkielistä liittyi seuraan ja sain hiukan kielikylpyäkin. Mukavia kavereita. 

1 – 4 / 4
Blogger Mips sanoi...

Koska käyn lukemassa blogiasi päivittäin ajattelin jättää tervehdykseni tänne. Eksyin sattumalta, kuten blogimaailmassa usein käy, ja jäin ns. koukkun. Ihailen positiivista asennettasi ja hienoa tapaa kirjoittaa.
Lähetän paljon voimia ja vielä lisää positiivista asennetta, vaikka varastoon, mikäli tulisi rankempia aikoja jolloin sitä tarvitsisit.
Hieno blogi, vertaisille ja muillekin!

21. maaliskuuta 2014 klo 16.43

 Poista
Blogger Heikki Honkala sanoi...

Kiitos Mips mukavasta palautteestasi ja kannustavasta toivotuksestasi! Aurinkoista kevättä sinulle!

21. maaliskuuta 2014 klo 17.19

 Poista
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Missä on mielihyväsi,
siellä on aarteesi.
Missä on aarteesi,
siellä sydämesi.
Missä sydämesi,
siellä onnellisuutesi.

-Augustinus

Henkeäsalpaavaa taistelua ritarin ja lohikäärmeen välillä seuraava työkaverisi. Olkoon ritari voitokas!

21. maaliskuuta 2014 klo 19.18

 Poista
Blogger Heikki Honkala sanoi...

Kiitos rakas työkaverini´kannustuksesta! Hyvä, että tuo Lumikki vähän harhautti lohikäärmettä niin pääsin vastaamaan. Ja nyt taas taistoon!! 

22. maaliskuuta 2014 klo 19.20

 Poista

Mysteeri


Uusintajulkaisu päivältä 20.2.2014
Luonnos akvarelliksi
Eräs tuttavani kouluttaa hoitajia ja kysyi, saako käyttää blogiani opetuksessaan tuomaan asiakasnäkökulmaa esiin. Lupasin. Minulla on päätyöni puolesta tietoa palveluorganisaatioteoriasta ja asiakaspalvelusta, mutta haluan kuitenkin pitää tässä blogissani oman siviilielämäni tämänhetkisen näkökulman. Palvelee häntä varmaan näinkin ja voimmehan viestitellä yksityisesti ammatillisista seikoista.

Toissapäivän ja sen jälkeisen huonon yön kokemuksista olen ottanut onkeeni. Viime yö oli erinomainen ja aamun pirteilin peipposena siivet vielä ilman kahleita.

Poikani toi illalla kofeiinitonta kahvia joten iltapalalla valitsin teetä. Illalla keitin isossa sosiaalisessa tilassa olevalla keittimellä iltajuomaa. Keitin tai keittäjä tai sekä-että oli peräänkatsottava, koska kahvi ei valunut kannuun. Sorkin filtteriä, joka tietenkin hajosi. Sitten huomasin, että kannu ei vapauta tippalukkoa, mutta kannua kannattelemalla sain jonkinlaista luurua syntymään. Kaverikin joi sitä ihan valittamatta, kohteliaisuuttaan kai.

Välttelin aivoja kiihdyttäviä kirjallisia puuhia illalla. Katselin uutiset, hiukan A-studiota, pari vanhaa hassua Oulu-esittelyvideota ja osittain dramatisoidun sukellusvenedokkarin Kuuban kriisistä. Kähkösen kirjaa eteenpäin ja unimälli naamaan. Palkintona autuaallisen pitkä yö. Pari pientä herätystä, jolloin luulin olevani kotona ja vaimo lähellä, mutta uni tuli nopeasti uudestaan.

Aamulääkkeet tuotiin ja mitat rekisteröitiin. Sitten aamiainen. Rutiinit tulevat tutuiksi, myös suihku ja vaatevaihto, jotka kävin kokemassa ensimmäistä kertaa. Miesten puolella on vain yksi suihku, mutta jonottamatta pääsin. Hoitaja teippasi kanyylikäteni muovihansikkaaseen. Kaikki vaatteet pyykkiin ja uudet tilalle. Kätevää. Olen tuomittu ruskeaan yöpukuun, koska kokoni määrittää sen värin. 

Eilinen kahden kahleen jakso oli niin kova kokemus äkkinäiselle, että tänään olen nauttinut suuresti vapaudestani. Hoitaja kertoi, ettei viimeisen huuhteluannoksen tarvitse mennä kokonaan. Lupasi ottaa kesken pois. Kun häntä ei kuulunut, lähdin hermostuksissani marssimaan käytävää eteenpäin tippatornini kanssa. Hoitaja oli puhelimessa ja muutakin puuhaa taisi olla. Kun hän vapautui, pyysin vapautusta taakastani. Hän hieman ärtyi, sanoi että olisi hyvä ainetta saada,mutta lupasi heti tulla irroittamaan ja tulikin. 

Sanottakoon tässä välissä, että jos joku luulee sairaaloissa hoitajien istuvan laiskoina kahvilla aikaa tappaen ja juoruillen niin tässä sairaalassa meno on yhtä sutinaa. Puuhaa tuntuu olevan kiireeksi asti. Onneksi heiltä kuitenkin irtoaa pieni juttuhetkikin potilaalle, kun tämä sellaisen käynnistää. Jos hoitajat istuvat toimistossa, he tekevät raportteja tietokoneilla. 

Olen saamassa tipan vasta illalla, mutta se onkin sitten kolme vuorokautta yhten soittoon. Piirtelin keskeneräistäni teostani eteenpäin aulassa. Isossa sosiaalisessa tilassa on hedelmiä tarjolla potilaille. Vein täydennykseksi yhden oman avokaadon tuomaan vihreää ja rosoista pintaa sekä omenan. Rakensin asetelman, tein luonnoksen ja kuvasin . Ehdin tehdä nämä, ennen kuin asetelma alkoi vähetä luonnollista tietä.

Olen rakennellut sänkyni ympärille akavarellivarustusta valmiiksi, että pääsen tositoimiin kahletuomion langetessa. Toivottavasti saan siirrätettyä kanyylin vasenpaan käteen niin on oikeakätisen helpompi maalata. 

Saaravaimo toi illalla eväs- ja maalausvälinetäydennystä. Alhaalla pikaisesti tavattiin. Sitten hän ilmoitti, että oli saanut pikahalipusuistamme heti reaktion. Poski oli punertunut, näppylöitynyt ja suussakin tuntui. Oikea Tsernobyl -suudelma. 

Kysyin lääkäriltä asiasta tänään kierroksella, mutta hän piti asiaa yhteensattumana. Ei voi johtua hoidoista. Kummallista on, että kun vaimoni kävi tänään päivällä, samat toimet toivat samat seuraukset. Tästä täytyy kertoa ylilääkäriprofessorille. Pantakoon toimeen kunnon mittaus ja uusi tieteen riemuvoitto kehittyköön. Toivottavasti poikani pikkuin tyttönen ei saanut vastaavaa ydinlaskeumaa, kun sai illalla minulta kovin pappamaisen käsittelyn. 

Mysteerisiin syöpäklinikkaterveisiin päätän tällä kertaa. 








 

Huono yö ja hyvä asenne

 Uusintajulkaisu päivältä 19.3.2014


Ei tullut uni illalla. Odottelin aikani. Otin sitten avuksi sairaalan radion, jossa on miellyttävä tyynymäinen kaiutin. Ei apua. En ollut ahdistunut, mutta muutoin ajatustoiminta oli kovin vilkasta. Ajattelin seuraavaksi kokeilla äänikirjaa, jollaisia olen varustanut mukaani sekä antiikkisen soittimen niille.

Oli jo myöhä. Päätin pelata varman päälle, kun oli hoitopitoinen päivä edessä, ja muutoinkin.

Yököt olivat käyneet hyväntuulisina ilmoittautumassa illalla. Nuorempi luvasi vaihtaa juomaveteni, mutta unohti kai.

Heidän puheilleen.Vanhempi oli jotenkin ärtyneen tuntuinen - häiritsinköhän - mutta sain nukahtamislääkkeen. Vedetkin vaihdettiin, kun pyysin. Luin sitten jonkin aikaa Sirpa Kähkösen Neidon kenkää, jossa hän kuvaa sodanaikasta kotirintamaelämää Kuopiossa jatkosodan aikana. Koen pääseväni äitini sen aikaisen elämän tunnelmiin. Hän asui toisessa pikkukaupungissa Porissa.

Sitten unta odottamaan. Lääke kiersi aivojani niin, että tuntin pääni olevan kierteisessä rusettisolmussa tyynyt kummallakin puolella rusetin vapaina päinä. Uni sitten päästi pälkähästä.

Heräsin myöhemmin. Kävin vessassa ja söinkin jotakin. Onneksi uni palasi.

Joskus aamulla havahduin, mutta nukuin ja heräsin, kun aamiainen tuotiin.

Olin hakenut alhaalta Frescan päivälliskahvikseni, mutta iltapala kahveineen tulikin aika pian sen jälkeen. Liikaa kofeiinia. Illalla bloggailin ja naamakirjailin. Liikaa virikkeitä aivoille. Tänään kuulin, että kortisoni, jota eilen sain, häiritsee unta ja tulee tekemään sitä myöhemminkin tällä viikolla. Siispä nappi naamaan iltaisin.

Meikun sairaala-alueen sisäpiha





Lääkärit kävivät selostamassa tulevia hoitoja. Kyselin heiltä, että mikä tämä asennejuttu on, josta ylilääkäri puhui. Olin yrittänyt häneltä saada tarkemmin selkoa sen toiminnasta. Placeboako? Ei. Jäi hämäräksi, mutta oikea asenne piti olla. Kysyin osastolääkääreiltä, pitääkö olla jokin taistelumeininki eikä ajatuskaan saa horjua. Sanoin, etten minä jaksa tautiani erityisemmin ajatella. Tässä ollaan ja surraan sitten, kun on aihetta enemmän. Pitivät asennettani ihan oikeana.

Aamupäivällä minulle pantiin kanyyli ja suonta piti kovasti etsiä. Ovelia ovat, kun luikertelevat piiloon kuin kastemadot kalamiehen etsiessä. Löytyi vihdoin ja suolaliuosta sisään.

Hilton

Päivällistä tuotiin ja sitten lähdin alakertaan kahville tippalaitteitteni kanssa. Alhaalla hissin ovella laite alkoi piipata. Komento takaisin. Ei kuulemma tykkää kynnyksien ylittämisistä. Neuvottiin miten hälytys sammutetaan.

Kyselin kahvilassa kofeiinitonta kahvia. Ei ole. Myydäänkö tavallista puolikkaina kuppeina. Ei myydä. Kassa tarjoutui tuomaan tarjottimeni pöytään ja ilahtuneena hyväksyin. Sitten näin tutun pariskunnan toisessa pöydässä ja sinne juttelemaan kahvia nauttien. Taas laite piippasi. Osasin sammuttaa.

Paluumatkalla jäin suustani kiinni röntgenissä työskentelevän tuttavan kanssa. Hississä laite alkoi taas huutaa. Kohta huusi hoitajakin (ei nyt oikeasti), että minua on etsitty. Seuraavat liemet laitettaisiin.

Nyt karkulainen sai lisää palloja jalkoihin eli lisää tippaa oikeaan käteen ja vasempaan käteen verenpainemittari, joka toteaa lukemat varttin välein. Nyt pitäisi vaeltaa kahden härvelitornin kanssa. Taidan tyytyä kohtalooni. Kolme tuntia kovennettua. Nyt saan mabtheraa, joka sparraa omia terveitä solujani taistoon vihollisia vastaan. Ei ole vielä sytostaattia. Sitten tulee oncovinia. Se kuuluu olevan näkökulmasta riippuen joko vasta-einetta kuten mabthera tai sytostaattia. Käsitteleävt kuin vasta-ainetta. Ja suolavettä joka käänteessä.

Onko tämä ensimmäinen sytostaattipäivä vai eikö?

Poikani tulee illalla suloisen tyttärensä kanssa. Pappa saisi taas voimia - ja mahdollisesti kofeenitonta kahvia, jota voisin täällä itse keitellä.

Liput liehuvat Minna Canthin kunniaksi. Taisi olla tomera täti ja hyvällä asialla.


1 – 4 / 4
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Tervehdys tuntematon Heikki!
Hyppäsin blogisi matkaan kesken kaiken, luin alusta loppuun ja takaisin. Myötäelän vahvasti, vaikkakin ilman omia vastaavia kokemuksia. Yhdyn minäkin siihen varmasti suureen joukkoon joka taivaan Isän puoleen huokaisee yhden Heikin puolesta. Valoisia päiviä!
Heta

19. maaliskuuta 2014 klo 20.58

 Poista
Anonyymi Kirsi sanoi...

Hei Heikki!
Bongasin tämän blogisi, kun yhteiset työkaverimme tykkäsivät näistä postauksista Facebookista. Lähetän täältä ison ison virtuaalisen halauksen sinulle ja tsemppejä.
Kirsi

20. maaliskuuta 2014 klo 9.04

 Poista
Blogger Heikki Honkala sanoi...

Sydämestäni kiitän sinua Heta myötäelämisestäsi ja lämpimästä toivotuksestasi! 

20. maaliskuuta 2014 klo 10.30

 Poista
Blogger Heikki Honkala sanoi...

Levitän käteni laajaan virtuaalisen halausasentoon ja rutistan sinua lujasti tuntematon rinnallakulkijani Kirsi! Terveisiä työkavereillesikin! 

20. maaliskuuta 2014 klo 10.33

 Poista

Ensimmäinen sairaalapäivä imusolmukesyövän vuoksi vuonna 2014

Uusintajulkaisu päivämäärältä 18.3.2014

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #elämä #sairaus #meilahdensairaala  #syöpätautienklinikka #imusolmukesyöpä #verisyöpä #aml #akuuttimyelooinenleukemia #isotooppikuvaus #syöpätautienklinikka


Bussi 58B tuo Hertsigasta Meikun sydämeen, melkein Syöpäklinikan eteen. Hyvästi parkeerausongelmat.

Minut ohjattiin heti aamusta omaan sviittiin, seitsemännessä kerroksessa olevaan yhdenhengen huoneeseen, josta ikkunanäkymä antaa Meikun alueen sisäpihalle ja eteläisiin rakennuksiin.

Tänään minulle on annettu sitä koolla alkavaa ainette, jonka nimen aina unohdan. Kuuluu hoito-ohjelmaan. Aamupäivällä otettiin verenpaine, paino ja mitä kaikkea. Myöhemmin samoja uudestaan. 

Pari lääkäriä kävi hoitajan kanssa kiertueella juttelemassa. Kuulin, että hoitoani suunnittelee iso ryhmä asiantuntijoita, patologikin kuuluu olevan mukana. Hm, tuota voisi kutsua käytännölliseksi varautumiseksi kaikkeen.

Lähetettiin labraan verikokeisiin. Sanoivat voivansa myös kutsua huoneeseeni ottamaan. Mikäs tässä kävellessä, joutavan miehen. Niiden ottaja totesi projektien tuovan heille hankaluuksia. Kuuluvat siis tutkimushankkeeseen. Virtsakin otettiin. Mitähän olisi sanonut, jos olisi komennettu huoneeseeni.

Päivä näytti etenevän leppoisasti. Ruoka tuotiin huoneeseen ja oli hyvää. Menin kahville alakerran kanttiiniin, koska ruokaan ei sitä kuulunut. Palatessani minut lähetettiin isotooppikuvauksiin ja annettiin ohjelappu käteen. Siinä sanottiin, että pitää olla ollut syömättä, mutta sen kerrotiin olevan kyseisen osaston tiedossa. 

Talsin osastolle videoiva kännykkäni edellä ja sitä ujosteltiin. Minuun pumpattiin ensin suolaliuosta, sitten jotakin - no, mitähän se oli - ja sitten jotakin isotooppia. Kuvaus oli tutuksi tullut prosessi. Iso ympyräkaari reikineen oli tässäkin tilassa, mutta tämän mittauksen teki iso vinosti rintani yläpuolella oleva levy. Nyt mitattiin sydämeni kuntoa.

Hoitajat pitävät kirjaa sisääni menevistä nesteistä ja minä ulos tulevista. Olen oppinut paikalliselta hevosmiesten tietotoimistolta, että se liittyy munuaisiin. Jos nesteet alkavat jäädä kroppaan, se on merkki siitä, että hoidot haittaavat munuaisten toimintaa. Jos niin käy, tarvitaan lisää toimenpiteitä. Tämä tietotoimisto on minun ja kahden muun aika samanlaista taudinkulkua kokeneen miehen muodostama vertaisryhmä. Onkohan täällä muita kuin rintoja ja kiveksiä.

Vertaiseni ovat minua huomattavasti minua nuorempia. Ehkä siksi huoli taudista tuntuu olevan heillä jatkuvasti mielessä toisin kuin minulla, jolla on jo pitkä ja rikas elämä takanani. 

Olen käynyt aulassa piirtelemässä erästä viherkasvia. Eräs hoitaja kävi juttelemassa ja puskaradio on toiminut. 

Vaimoni tuumasi, että minulla on täällä tosi hyvä oltavat. Mukavia puuhia ja nuoret hoitajattaret passaavat. Tosi mukavaa on mutta viljelläkseni taas tummaa huumoria, voisin arvella tämän olevan riskitapausten osasto, jossa hoitajat ovat aivan ihania, mutta hyvin varttuneita. Mitä meitä kiusaamaan. On lääkäritkin kivoja ja muitakin mukavia täältä löytyy.

Päivällinen tuli ennen viittä. Hyvä oli, mutta kahvia ei siihen kuulunut. Iltapäiväkahvin olin saanut nauttia. 

Sitten saapui vaimoni ja toinen ystäväenkeli, joka oli hakenut yhteiskäyttöautomme (Jojapojan huushollin kanssa yhteinen) Hermannista ja sitten työläppärini kotoamme, jotta saan senkin lelun käyttööni. Sillä tätä nyt kirjoittelen sairaalan wifin kautta. Vaimoni toi kukkia. Käytävässä hoitaja oli kysynyt mihin huoneeseen ovat menossa ja vastauksen kuultuaan todennut heidän tuovan kukkia taiteilijalle.

Lähdin vieraitteni mukana alas kahville, mutta kanttiini olikin suljettu. Ostin automaatista Frescan ja tulin sitä nauttimaan sviittikerrokseni aulaan. Siitä kehittyi vertaisryhmämme ensi-istunto ja meille passattiin siihen iltapalakin kahveineen jo kuuden jälkeen.

Tähän asti tämä on tuntunut lepolomalta, mutta kun minulla on jo tämä lelu, piirustusvälineitä sekä akvarelli- ja tussivehkeitä tilauksessa, taitaa Suomen kovapäisin leppoistuja (kts. Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista) olla kohta taas vauhdissa. Olokaan ei kuulemma kovin nopeasti huonone. 

Tämä keikka kestää vähintään ensi maanantaihin. 

Yksi pojistani päätti optimoida ajankäyttöään eilen. Hänelle oli napsahtanut koirankusetus ja hän päätti ulkoiluttaa faijansa samalla. On luvannut kannustaa minua liikkumaa tarjoamalla seuraa. Tuntuu mukavalta. Niinpä kävelimme poikani ja jonkin sortin vinttikoiran kanssa Vanhankaupunginlahden tuntumassa. Sain elää jotakin ennenkokematonta. No uutta sekin on, että olen koiran kanssa ulkoilutettavana. Isompi ihme oli kuitenkin se, että kuulin jäiden ritisevän ja rätisevän pakkasen kiristyessä.

Vieläkin oli mukavaa tulossa. Sain pöhköillä pikkuisen tyttärentyttären kanssa. Voi tätä rakkaudentunnetta.

Huomenna on tiedossa taas uusi kokemus, ensimmäiset sytostaatit.

lauantai 21. elokuuta 2021

Viileästä klassismista tunteikkaaseen romantiikkaan

Tämä kirjoitus on julkaistu Taidehistoriaa ja muutakin havinaa 11.1.2011

#taidehistoria #kuvataide #romantiikka #klassismi


Caspar David Friedrich
"Vaeltaja sumujen yllä"
Public domain

Klassismia seurasi sen vastareaktiona romantiikan 
aikakausi, mikä näkyi - kuten tiedämme - kirjallisuudessa, 
musiikissa ja maalaustaiteessa.

Romantiikka ei syntynyt tyhjästä sillä taidemaalarit 
hyödynsivät aikaisemmin opittuja tekniikkoja. 
Voidaan ajatella, että klassismi tavallaan hajosi 
romantiikan eri suuntauksiksi.

Romantiikka ei myöskään ole tiukan yhtenäinen
 tyyli vaan runsas kokoelma eri tavoin 
painottuvia suuntauksia. Sen valta-alueita olivat Saksa, Ranska ja Englanti. 

Uusklassismin viileän järkiperäisyyden tilalle nousivat 
tunne, subjektiivisuus ja intuitio. 

Saksankielisellä alueella romantiikan ajan maalaustaiteen tärkein 
edustaja Caspar David Friedrich, johon palaan seuraavassa artikkelissa.

Slow life

#slowlife "leppoistaminen #kohtuullistaminen #downshifting

Tämä lyhyt postaus on aloitusteksti blogiini Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 9.1.2009.


VTT Timo Kopomaa on kirjoittanut teoksen leppoistamisen tekniikoista. Toimittaja Suna Vuori mainitsee tänään Hesarissa (9.1.2009) termin leppoistaminen olevan Kopomaan kehittämä, mutta ei tunnu siitä pitävän.

Minusta tuo on hauska ilmaus.

Minua ovat elämän tasapainon etsinnässä haastaneet alttiuteni innostua uusista asioista, taipumukseni perusteellisuuteen ja elämäni olosuhteet. Olen vuosikaudet pyrkinyt tällaiseen harmoniaan, mutta vaikeaa se on ollut vaikka olen minä onnistumisiakin kokenut. Nyt on lanseerattu mukava termi kuvaamaan tällaista ponnistelua.