Selkäydinneste- ja tietokonetomografiatutkimus

 #syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #elämä #sairaus #Meilahden sairaala #selkäydinnesteentutkimus #tietokonetomografia

Uusintajulkaisu päivämäärältä 16.3.2014

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tutkimusta pukkaa, ilmatorjunta mielessä ja äitiä ikävä

Mikä yhdistää syöpäkokeiden tekemistä ja ilmatorjuntaa? Kohta se selviää.

Menen huomisaamuna Meikkuun, jossa minusta otetaan kristabiopsia- ja likvornäytteet. Ensin mainittu on saamieni papereiden mukaan luuytimen koepala, joka otetaan paikallispuudutuksella. Sanotaan olevan lähes kivuton. Toimenpiteen jälkeen eivät päästä kotiin kuin taksilla tai noutajan (siis saattajan, heko heko) seurassa. Autoa ei saa esilääkitysten vuoksi ajaa koko päivänä. Muistelen mainitun diapamista. Ehkei tuo ihan ohihuutojuttu ole.

Googlaamalla selvisi, että likvor on selkäydinnesteen tutkimus. Kyllä sekin mainittiin perjantaina. 

Iltapäiväksi minun pitää siirtyä Kirralle eli Kirurgiseen sairaalaan, jossa on vuorossa pääalueen tietokonetomografiatutkimus. Eivät saaneet aikaa sille Meikusta. Kaksi tuntia pitää olla syömättä sitä ennen. Onneksi saan aamulla syödä niin migreeni ei toivottavasti toistu. Kirra on Kasarmikadulla. 

Korkeavuorenkatu on seuraava Kasarmikadun kanssa samansuuntainen katu itäpuolella ja sen varrella oli 70 vuotta sitten tapahtuneiden Helsingin suurpommitusten aikaan ilmatorjuntakeskus kallion sisällä. Sadat venäläiset koneet sukkuloivat Viron ja Helsingin väliä hakien pommilasteja ja tuoden niitä pudotettaviksi Helsinkiin.

Pääkaupunki oli saksalaisyhteistyön ansiosta ehkäpä yksi parhaiten suojattuja kaupunkeja tuohon aikaan. Tutkien avulla nähtiin milloin koneet lähtivät Virosta ja milloin ne olivat sopivalla etäisyydellä sulkutulen ampumista varten. Sulkutulella ei pyritä erityisemmin pudottamaan viholliskoneita vaan estämään niiden pääsy kohteisiinsa ja siinä onnistuttiin erinomaisesti. Helsinki pelastui.

Eripuolilla Helsinkiä oli ilmatorjuntatykkejä valmiina ampumaan. Korkeavuorenkadun torjuntakeskus lähetti lukemat tykeille ja nämä ampuivat sulun lähestyvien koneiden eteen. Nämä eivät uskaltaneet edetä vaan pudottivat lastinsa mereen. Joku oli keksinyt, että kun tykkien putkiin pannaan parafiinia ja jotakin muuta ainetta, niistä tulee kaamea suulieska. Näillä saatiin kohde näyttämään pilottien silmissä vielä pelottavammalta.

Tämä maantieteellinen aasinsilta selittyy sillä, että aikomukseni on - mikäli en ole aivan tillintallin -käydä iltapäiväkeikalla katsomassa tuo torjuntakeskuksen sijainti. Ainakin muistolaatta siellä pitäisi olla. Ilmatorjuntamies olen itsekin. Kesäkuussa putoan reservistä iän vuoksi. 

Haluaisin käydä huomenna äitiäni katsomassa Nurmijärvellä ennen kuin tositoimet alkavat tiistaina. Isääni olen tavannutkin hiljattain, mutta äitini ei ole nähnyt minua syöpädiagnoosin haltijana. Puhelimessa toki olemme puhuneet. Toivottavasti asia järjestyy jotenkin.

Aoitteen tekijän toinen suositus syöpään sairastuneelle

 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #kuvataide #maalaus #akvarelli #tussi

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Sairaalle sopivaa puuhaa

Blogin kirjoittamisen ehdottajalla oli minulle toinenkin viisas neuvo. Hän kehotti minua maalaamaan.

Minulla on kaksi ammattia, Opetan kauppaopistossa asiakaspalvelua sekä taidetta ja kulttuuria. Sen lisäksi olen kuvataiteilija. Jälkimmäisen ammatin harjoittaminen on saanut soittaa kakkosviulua viime aikoina, kun leivän ansaitsen opettajana ja syöpä on vienyt niin voimia etten ole paljoakaan jaksanut maalata.

Mieluinen tekeminen pitää sairausajatukset loitolla. Meille on "sattuneesta syystä" kertynyt kukkia, jotka tuovat elämäniloa ja voimakkaita värejä kotiin. Niitä sopii maalata. Tein tämän tänään syntymäpäiväkortiksi. Huomenna on kutsut. Kun alan taas näihin hommiin, ehkä saan taas paremman tuntuman tekemiseen.

Tämä on akvarellityö, johon olen käyttänyt myös tussia vanhanaikaisella mustekynällä ja kynätussilla. Olen vahvistanut värejä öljypastelleilla. Akvarellipaperi on muhkuraista ja öljypastellista tahtoo jäädä siihen sen mukaista tekstuuria. Levitän sitä tasaisemmaksi stompeeraamalla. Olen ostanut stompini kaupasta, mutta sellaisen voisi kääriä paperista itsekin.

Jatkan tätä varmaan vielä illemmalla, mutta nyt on lastenlapsia äitinsä kanssa katsomassa pappaa ennen sairaalarumbaa.

Tuomiopäivä

Olin aamuluennolla TaiK:issa. Aiheena oli maataide. Kiinnostavaa. Tehdään teoksia jonnekin korpeen, jonne ihmisten pitää mennä varta vasten katsomaan, jos haluaa nähdä. Usein ideana on, että teos katoaa aikanaan itsestään eikä pysyvää jälkeä jää. Tuossa on jotakin hyvin vertauskuvallista. 

Ajoin sitten Kalasataman metroasemalle poimimaan vaimoni Saaran ja sitten nokka kohti Meilahtea. Hyvä olla riittävästi korvia kuulemaan, mitä lääkäri sanoo.

Diagnoosi on diffuusi suurisoluinen B-soluinen non-Hodgkin lymfooma. Stage on B, mikä ei kuulosta hassummalta, koska A on vähiten levinnyt ja D eniten. Syöpä on lähtenyt kiveksestä, sitä on myös kiveslaskimossa ja vatsaontelon takana on muutaman sentin kokoinen kasvain. Keuhkoissa on arpikudosta, jonka syystä ei ole tietoa, mutta se ei välttämättä liity syöpään.

Saara kysyi ennustetta. Lääkäri vastasi, että "me pidämme hellän ja hyvän huolen" ja että "hän selviää".

Alan olla täysipäiväinen potilas. Menin iltapäiväksi pitämään tunteja koululle. Mieleeni jäi erityisesti erään naiskollegani hellä sipaisu olkapäälleni ohimennessään ja lumoavan kaunis hymy. Siinä ei sanoja tarvittu. Huomenna menen pitämään aamutunnin ja lähden kahvien jälkeen Meikkuun viipalekuvaukseen. Maanantaina minulta otetaan aamulla luuydinnäyte ja iltapäivälla kuvataan pää Kirralla eli Kirurgisessa sairaalassa Kasarmikadulla. Siskoni asui vastapäätä Kirraa 70-luvulla. Vieläköhän siellä on vapaamuurarilooshi naapurissa.

Tiistaiaamuna alkaa sytostaattihoito. Tänään odotellessani kävelin sairaalan kuudennen kerroksen käytävässä ja näin sivuhuoneissa potilaita istumassa sytostaattia saamassa valtavan hienoissa nahkatuoleissa, joissa on varmaan paljon elektroniikkaa. Niitä varmaan voi säätää vaikka millaiseen asentoon. Minä en niihin kuulemma pääse vaan minut pannaan osastolle. Ehkäpä myöhemmin. Joudun olemaan heti alkajaisiksi muutaman päivän. Tai oikeammin saan olla.

Hoitoja on tulossa 6-7 kertaa kolmen viikon välein. Läääkäri arveli, että en pysty töihin väleillä. Sairaslomaa olisi tullut varmaan samantien kunnon siivu, mutta asettui alkajaisiksi yhteen kuukauteen. Toppuuttelimme vaimon kanssa. Varhaisetkin ylösnousemukset voivat olla onneksi, koska Kelan laskurit ehkä nollautuisivat. Voisi myös ehkäistä laitostumista passattavaksi kampelaksi. 
Minulle ehdotettiin myös ylimääräistä hoitoa, joka liittyy johonkin jonkun professorin vetämään tutkimusprojektiin. Lupasin. Miksi en haluaisi hyödyttää yhteiskuntaa sairastaessani, jos se on mahdollista. Professorin tapaan maanantaina näytteenoton yhteydessä ja hän kertoo minulle hankkeesta lisää. 

Yhtä asiaa en olisi halunnut kuulla. Koskee erästä toimenpidettä, joka minulle tehdään hoitokierroksen jälkeen minun oman paranemiseni varmistamiseksi. Kysyin lääkäriltä, tuleeko minusta koloratuurilaulaja. Hän ei pysynyt kärryillä, mutta päästyään takaisin kertoi, että ei tule.
Joku saattaa ajatella, että tapauksessani onkin jo korkea aika.

Kotona odotti ihastuttava kortti: 

Hei Berliinin leikkikaverini, parane pian! Äiti sanoo, että maailma tarvitsee sinua vielä kauan, kun olet tuollainen valopilkku. MInä sanon, että me lapset tarvitsemme sinua - meidän kanssa hassuttelijaa. Halauksia myös Saaralle!

Rakkaudella 

Tampereen Helka 

Olimme syksyllä Berliinissä ja mukanamme oli suloinen pikku Helka vanhempineen.

Uusintakierros 13.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #usko

Saako kuolemasta puhua?

"Murheellisten kuullen on puhuttava hiljaa", kirjoitti Helena Anhava kauan sitten. 

En koe tuon koskevan minua. Tarkoitan, että vaikka olen todistetusti vakavasti sairas, viihdyn paremmin tavallisen arjen ilojen ja surujen sävyttämissä tunnelmissa. Voi toki tuommoinenkin vaihe koittaa, jos on koittaakseen. Mistä sen voisin tietää.

Vaimoni toppuutteli jonakin päivänä, kun mainitsin mahdolliseen kuolemani liittyen jotakin. "Älä nyt ala kuolemaa tekemään ..." tai jotakin sen tapaista. Sanoin hänelle, että minua ahdistaa, jos ei siitä saa puhua. 

Jotkut ystävät kannustavat sellaiseen tyyliin kuin jääkiekkoilijat kommentoivat tilannetta, jossa lähdetään maalin tappioasemasta viimeiseen erään matsissa, joka pitää voittaa. Hyvää tarkoittavat ja kiitos heille niistä toivotuksista. Nekin lämmittävät. Taidan olla sellainen mielenlaadultani, että puhun itse mieluummin asioista niiden oikeilla nimillä ja mahdollisista tulevaisuuksista mieluummin kohtuullisen realistisesti, toki toivoa menettämättä ja optimismi on öljyä ruostuneeseen koneistoon.

Kuolemasta saa puhua minun tapauksessani. Annostelua toki sopii harkita.

Olen ollut tähän asti aika hyvillä mielin. Uskon, että kuolemastakin seuraa minulle hyvää. Välillä jopa herkuttelen ajatuksella. On niin mukava ajatus, kun kaikki murheet saisi heittää. Tämä kaikki olisi sitten siinä. Olen minä jo hautajaisiakin suunnitellut. Muinaisilla kreikkalaisilla oli thanatos eli kuoleman vietti. En usko minun asenteeni olevan sellainen. Puhuisin mieluummin taivaskaipuusta.

Osa läheisistäni on tavalla tai toisella ilmaissut vakavan huolensa mahdollisesta kuolemastani. Se koskettaa minua syvästi. Tunnen todella, että minua rakastetaan. Koen myös, että minua tarvitaan vielä. Kuolemantoivossa on säväys itsekkyyttä.

Eräs työkaverini muisteli taannoin edesmennyttä työpaikkakouluni rehtoria sekä kollegaa, joka oli työhuonekumppanini. Olin juuri kertonut hänelle syöpäni laadun ja palautti mieleen, että kumpikin kuoli juuri tähän samaan perussyöpään. Kollegani on hyväntuulinen matemaatikko. Ehkei hänelle tullut mieleen, että asialla voisi olla jotakin vaikutusta mielialaani. No, totuutta on pystyttävä katsomaan silmiin.

Edellinen on saanut hieman taivaani pilvistymään. Olen ollut jopa hieman jännittynyt. Asia tuli niin konkreettiseksi. 

Aika liikuttavaa

Eräs aktiivinen rinnallakulkijakollegani jututti minua tänään pariin otteeseen. Hän sanoi, että meillä on vain tämä hetki. Kannattaa siis elää tässä ja nyt. Se oli hyvä neuvo.

Ajoin töiden jälkeen Töölönlahdelle ja kävelin sen ympäri. Ilma oli keväisen kaunis, linnutkin sirkuttivat. Nautin tunnelmasta ja maisemista. Näpsin kuvia. Mieleeni tuli, että voisin lähteä leikkimään alle yhden vuoden ikäisen pojantyttäreni Friidan kanssa Maunulaan ja yritin soittaa hänelle. Ei vastausta. Illemmalla kuulin, että he ovat Vaasassa. No, joskus toiste.

Palasin Talvipuutarhan tienoille. Huomasin ison kivipään tarkkailevan minua mäeltä. Ajattelin hänen olevan se mies, joka suunnitteli alueelle eläintarhaa 1800-luvulla. Siksihän aluetta yhä kutsutaan, vaikka tarha päätyi Korkeasaareen. Muistelin sukunimen alkavan Bor... ja päätin käydä katsomassa lähempää. Mihinkäpä tässä kiirettä. Joo, Henrik Borgström, Tölö parks och trädgårdföreningens grundläggare.

Sairaan hyvä motto: Carpe diem!

Uusintakierros 12.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

Jos haluat ilmoituksen päivityksistäni sähköpostiisi, tarvitsen sähköpostiosoitteesi. voit lähettää sen osoitteeseen heikki.honkala(se merkki)icloud.com. Mukavaa jos liityt joukkoon.

Lämpimästi tervetuloa!

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala #suomensyöpäpotilaat #selviytyminen #usko

Sukuvika kun ei suksi luista?

Minä lienen yksi Suomen surkeimmista hiihtäjistä. Kansakoulun kisoissa taisin olla toiseksi viimeinen. Viimeistä ei edes nimi auttanut, kun oli sukunimeltään Porkka. Uraa ei voi sanoa nousujohteiseksi, koska armeijassa taisin olla viimeinen. 

En osaa sanoa, miten edesmenneellä enollani suksi luisti, mutta urheilumiehiä hän oli ja monessa muussakin mukana. Muistan välähdyksen jostakin viisikuusikymmenlukujen vaihteesta, kun menimme hänen kanssaa kadulta korkeassa puuaidassa olevasta ovesta ja sen takaa avautui pallokenttä, jossa miehet pelasivat jalkapalloa sellaisissa tamineissa kuin ne viisikymmenluvulla olivat. Näkymä on jostakin kaukaa menneisyydestä. Sellaista ei voi kohdata enää missään.

Enoni sairastui syöpään, kahteenkin. Toinen niistä oli imusolmukesyöpä vai liekö imukudossyöpä oikeampi nimitys. Sain serkultani hänen diagnoosinsa: matalasti maligni, Stage III A non-Hodgkin-lymfooma.

Opiskeltuani näitä googlettamalla tiedän nyt, että maligni tarkoittaa pahalaatuista, Stage III tarkoittaa aika levinnyttä ja A ettei hänellä ollut kuumeilun jne. kaltaisia oireita. Minun tautini lienee myös tuota tyyppiä A.

Imusolmukesyövät eli lymfoomat luokitellaan kahteen päätyyppiin, jotka ovat Hodgkinin lymfooma ja ei-Hodgkinin lymfooma. Kumpikin sisältää useita alatyyppejä. Ensin mainittu piinaa nuorehkoja ihmisiä sekä 55 vuotta täyttäneitä. Siinä on parempi ennuste. Toisessa sairastuneiden keski-ikä on 60 vuotta, minkä verran minä täytän kesällä. 

Jos veikata pitäisi, minulla voisi olla sama tauti kuin enollani. Tiedä sitten, onko näissä näin tarkkaa sukutaipumusta. Pikku hiljaa asia selviää. 


Taivasnäkymä meiltä keskustaan päin lokakuussa 2012.

Uusintakierros 11.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

Jos haluat ilmoituksen päivityksistäni sähköpostiisi, tarvitsen sähköpostiosoitteesi. voit lähettää sen osoitteeseen heikki.honkala(se merkki)icloud.com. Mukavaa jos liityt joukkoon.

Lämpimästi tervetuloa!

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

On niin väärin

 

Meikun sairaalassa

Olin tänään tietokonetomografiatutkimuksessa Meikussa. Prosessia on todella mietitty ja kehitetty toimimaan juohevasti. Sain eilen kutsukirjeessä mukana pullon varjoainetta, jonka ohjeen mukaan join illalla veteen sekoitettuna. 

Ohjeen mukaan virtsarakon pitäisi olla täynnä kuvauksessa. Aamulla oli painetta niin paljon, että en uskonut kestäväni pidätystä kuvauksen ohi, ja tyhjensin rakkoni. Join varta vasten vettä aamuteen ja -kahvin lisäksi, mikä sittemmin osoittautui riittäväksi.

Siitä lienee ikuisuus, kun olen viimeksi käynyt Meilahden sairaala-alueella. Ennen siellä oli keskellä isohko parkkialue vaan ei ollut enää. Parkkihalli oli maan alla ja valoilmoitus kertoi sen olevan täynnä. Jouduin parkkeeraamaan auton ns. luovasti. Tästäkin minua oli varoitettu.

Potilastoimistosta minut lähetettiin röntgen -osastolle, jonka luukulla minulle annettiin puolen litran muovimuki vettä, käskettiin juoda se melkein loppuun odotustilassa ja loput pukuhuoneessa. Odotustilassa istui pari muutakin mukimiestä ja istuuduin joukkoon seuraamaan isolta ruudulta näkyvää talouskeskustelua.

Aikanaan minut huudettiin pukuhuoneeseen ja käännytettiin matkalla takaisin, koska olin unohtanut veden lopun pöydälle. Hoitajalla oli kädessään nyytti joka näytti isolta vaipalta, jota katsoin kummeksuen. Se olikin selästä avoin sairaalapaita, jonka puin päälleni pukukopissa. Minulta kysyttiin sotun loppuosa. Sotua tunnutaan kysyttävän usein näissä prosesseissa, mikä onkin ymmärrettävää. Umpisuolileikkaus vaarälle potilaalle ei hyödytä ketään. Housut saivat jäädä jalkaan. Lopuksi join jäljellä olevan veden. 

Minut kutsuttiin sisään ja opastettiin pitkälleen kuvauspedille. Kokenut hoitaja kertoi mitä on tulossa kuten kertoi myöhemminkin. Tämä luo potilaalle turvallisuuden tunnetta. Tätäkin on mietitty.

Kyynärtaipeeseen laitettiin kanyyli ja sitä kautta sain suolaliuosta. Minulta kysyttiin olenko jodille allerginen. En tiennyt olevani. Varjoaineessa on jodia. 

Juttelimme sairaudestani. Hoitaja vakuutti minulle, että se pystytään hoitamaan. 

Laite ei ole samanlainen kuin magneettikuvauksessa, jossa pää työnnetään aika pieneen tilaan. Tässä vartaloa liutetaan suuremman, pyöreän kehän sisällä. Minulle kerrottiin, että kun saan varjoainetta, tunnen metallin makua suussa ja vatsan seutu tuntuu lämpimältä. Tästä kohtalontoverini kertoikin eilen. Hän tosin mainitsi tuntuvan siltä kuin tulisi pissa housuun.

Hoitaja sanoi, että voin puhua hänelle jos tapahtuu jotakin, sillä koneelta on mikrofoniyhteys ohjaushuoneeseen, jonne hän poistui kuvauksen ajaksi. Hän antoi samaa reittiä minulle hengitysohjeita kuvauksen aikana.

Tunsin suussani jotakin, mutta mielestäni se ei maistunut metallille. Alavatsassa tunsin lämpöä, kuten oli sanottukin. Aika pian operaatio oli ohi. Sain pukeutua ja lähdin. Olin taas hyvin tyytyväinen kokemaani ja kerroin sen hoitajalle. Hän tuntui olevan hyvillään. 

Puistoarboretumissa

Netin rinnallakulkijani ovat neuvoneet minua liikkumaan. Olen ollut viime aikoina välinpitämätön sen ja syömisten suhteen. Mitäpä sitä arkkuun laihduttamaan.

Vertaistuki ja lasten toivotukset ovat saaneet taistelutahtoni nousemaan. Hoidon aikana voin mennä huonoon kuntoon ja sen vuoksi lähtötason olisi syytä olla hyvä.

Aurinko paistoi kauniisti ulkona. Päätin ajaa pidemmälle Meilahteen kävelemään. Lähdin ajelemaan. Radiossa joku haastatteli Jope Ruonansuuta. Puhuivat enkelilauluista. Mitähän nekin? Käännyin Paciuksenkadulta Meilahdentielle. Huomasin oikealla parkkialueen ja pään kuljetteluun sopivaa maisemaa. Sinne.

Hämmästyin, että rakkaassa koti- vaan ei synnyinkaupungissani Helsingissä on vielä paikkoja, joita en tunne. Olen ajanut tästä ohi monituisia kertoja, mutta en ole huomannut tässä olevaa puistoarboretumia. Lähdin tutustumaan. Yksi lempipuuhistani on nuuskia paikkoja, joissa en ole vielä ollut. 

Viehättävä puisto, vaikka ei ole erityisemmin edukseen talviasussaan. Nousin viereiselle näköalakalliolle ottaaksen sieltä kuvia puistosta. Kaivoin taskujani löytääkseni kännykkäni. Ei ollut pikkutakin povitaskussa - eikä sivutaskuissa eikä takintaskuissa eikä housuntaskuissa. Jäikö sairaalaan? Sen täytyy olla autossa. Lähdin kävelemään takaisin. Sitten mieleeni tuli, että olin laittanut sen pukukopissa pikkutakkini taskuun ja ajatellut, että kyllä se kopissa säilyy. Niin, pikkutakissa on myös oikealla puolella povitasku. Sieltähän se löytyi.

Otin kuvia kalliolta ja kävelin polkua eteenpäin. Totesin maiseman muistuttavan korpea, melkein Lappia. Hauskaa, että yhdyskuntasuunnittelijat ovat osanneet tähänkin jättää tällaisen pienen erämaataskun. Sellaisia on kaupungissa muuallakin, isompiakin. Jos joku tulee ensimmäistä kertaa Helsinkiin, ajaa Mannerheimintietä Erottajalle ja palaa samaa reittiä pois, saa kaupungista kivierämaamielikuvan, joka on aivan väärä. Yksi lähiöidean hienouksista on se, että asutuskeskusten väleihin jätetään luontoa, josta asukkaat saavat nauttia. Näin on pääkaupungissa ansiokkaasti toimittu.

Puiston liepeillä oli Meilahdelle tyypillisiä vanhoja puutaloja. Jossakin oli torni, joka tuo mieleen Muumitalon. Sairaala-alueen puolessa osassakin on yksi sellainen. Liekö Tove Jansson saanut täältä idean? Paluumatkalla ajaessani Meilahden katolisen kirkon ohi, ajattelin, että olisiko sen neliöpohjaisen tiilitornin muoto kaikua puisista lähialueen tornitaloista. 

Mikä on väärin?

No se, että pienten lasten ahdinko jää aikuisilta niin usein huomiotta. Sairaalan odotustilan tv:ssä nähdyn talouskeskustelun osallistujat puhuivat muun muassa tunnetun puunjalostusyrityksen kärähtämisestä lapsityövoiman käytöstä. Jokin sen alihankkijan alihankkijoista oli laittanut nelivuotiaita lapsia keräämään jätepaperia kaatopaikalta.

Ja mikä oli keskustelun ydin? Siinä päiviteltiin, ettei ministeri ollut tietoinen asiasta ja että yritys on tavallisesti osannut vaalia brändiään ja että on vaikea tehdä bisnestä sellaisissa maissa! Joku sentään sanoi, että vanhemmat joutuvat laittamaan lapsensa töihin, koska eivät tule muutoin toimeen.

Ketään ei tuntunut kiinnostavan se, että jossakin oikeasti nelivuotiaat lapset tekevät tuollaista. Voin kuvitella, että kurikin on ankara, että asia yleensä luonnistuu tuonikäisiltä. Miten tämä maailma voi olla näin paha? 

Olen tullut tietämään, että kehittyneissäkin maissa tapahtuu kaameata lasten ohi ajattelua. Tuskallisissa avioeroprosesseissa huomio keskittyy osapuolten oikeuksista kiistelyyn. Tuomarit eivät ilmeisesti edes ymmärrä, mikä olisi suojattomien lasten etu missäkin asiassa. Pääasia on, että vanhemmat saadaan sopimaan asioista. Olen lukenut pöyristyttävistä tuomioista ison meren tuolla puolella, joiden seurauksena lapset joutuvat yksin siirtymään lentokoneella pitkien matkojen taakse vanhemman luota toiselle ja vaihtamaan konettakin yksin jollakin suurella kentällä.

Minä, etuoikeutettu, seurasin lapset unohtavaa talouskeskustelua odottaessani vuoroani maailman parhaan terveydenhuoltojärjestelmän huomaan. 

Miten arvelette noiden nelivuotiaiden terveydenhuollon olevan järjestetty?


Kuvat tältä päivältä Puistoarboretumista ja sen liepeiltä

Uusintakierros 10.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

Hyvän kierrättäminen

 Sain tänään esimerkin siitä, mitä hyvän kierrättäminen voi olla. Minulle soitti nuorehko perheenisä, sisareni lasten serkku sieltä toiselta puolelta, joka oli kuullut sairastumisestani. Hän on sairastanut imusolmukesyövän kaksi vuotta sitten. Pitkä hoitojakso kuulosti aikamoiselta, mutta nyt hän on terve ja paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Hän kertoi minulle seikkaperäisesti potemisen eri vaiheista ja millaista se milloinkin oli. Minulla on nyt kuva siitä, millainen lähitulevaisuuteni mahdollisesti on. Suhtaudun siihen edelleen luottavaisesti. Hän oli saanut sytostaatteja kahden viikon välein. Kolme ensimmäistä päivää kunkin annoksen saannista hän kuulosti olleen kutakuinkin kanttuvei. Sitten oli olo helpottunut ja seuraava viikko oli jo parempi. Sitten taas sama uudestaan. 

Kotona oli joutunut napottamaan, koska hoidot voivat laskea valkosolujen määrää ja tämä taas huonontaa vastustuskykyä. Kiertävät taudit on näin hyvä laistaa, koska ne hidastaisivat paranemisprosessia. Hän kuulosti perusteelliselta kaverilta ja niinpä minä sain todella hyvän kuvauksen hoidon kulusta. 

Hän kannusti ja lohdutti minua. Hän sai minun taistelutahtoni nousemaan. Hän sanoi myös, että voin koska vain soittaa, jos tulee mieleen jotakin kysyttävää. Ajatelkaa, että tällaisia aarteita on olemassa.

Hän kertoi, että joku nuori naisihminen, jolla oli sama takana, oli tukenut häntä samalla tavoin, kun hän oli sairastanut. Kaveri halusi nyt vuorostaan tukea minua.

Tässä kuohuvassa maailmassa on tällaistakin kauneutta, joka saattaa piileksiä varjoissa, mutta tarpeen tullen nousta sieltä säteilemään lämpöä sitä tarvitseville. 

Sain kertoa hänelle olleeni hänen serkkunsa kihlajaisissa eilen. 

Uusintakierros 10.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

Olen kärsinyt kuvataiteen korkea-asteen opintotarjonnan puutteesta pääkaupunkiseudulla

Aloin harrastaa kuvataiteita mahdollisesti 80-luvun lopussa mutta todennäköisesti 90-luvun puolella. Uskaltauduin kerran työväenopiston öljyvärimaalauskurssille. Muistan, kuinka epäröin, kun ajoin ensimmäiselle oppitunnille. Opettaja oli kannustava.  Siitä lähti koulutuksellinen osuus taiteilijan urallani. 

Merkittävin koulutuksellinen panostus noihin aikoihin oli osallistuminen Vapaan taidekoulun iltapiirustukseen syksystä 1992 seuraavaan kevääseen. 

Olisin varmasti hankkinut enemmän korkea-asteen koulutusta aikojen saatossa, mutta TaiK:in tarjonta on ollut kovin rajoitettua ja Helsingin seudulta puuttuu kuvataideopintoja tarjoava ammattikorkeakoulu. 

Intensiivisimmät opinnot tapahtuivat vuosina 2006-2010, jolloin suoritin kuvataiteilijan monimuoto-opinnot taidekoulu Alfa-Artissa. 

Cv:ni taiteilijana näyttää kovin lyhyeltä. Saamattomuuteni taidenäyttelyjen järjestäjänä on hämmentävää. Siitä voin syyttää vain itseäni. 

Taiteilija-ansioluettelo

Koulutus:

2010 Alfa-Art taideoppilaitos

        Kuvataiteilija

                        Kurssit:

        Turun ammattikorkeakoulun avoin ammattikorkeakoulu

2019 Maalauksen menetelmät 1 5 op. Kati Immonen

        Maalauksen ilmaisukeinot 1 5 op. Kati Immonen

        Piirustus 3 5 op. Antero Paavola

        Maalauksen perusteet 5 op. Erika Adamsson

        Havaintoon perustuva piirustus 5 op. Antero Paavola

        Havaintoon perustuva maalaus 5 op. Erika Adamsson

2017 Piirustus 1 5 op. Antero Paavola

        Taideteollisen korkeakoulun avoin yliopisto

2014 Digitaalinen kuvailmaisu 5 op. Heikka Valja

2014 Taidehistoria II 4 op, Yrjö Levanto ja Tuija Peltomaa

2013 Käsivarapiirustus 6 op, Mika Karhu

2012 Akvarellityöpaja 6 op, Senja Vellonen

2011 Kuvaopinnot II 3 op, Vesa Hjort

2010 Kuvaopinnot I 3 op, Vesa Hjort

2006 Taidehistoria I 5 op, Tuija Peltomaa

2005 Teorian kuva vai kuvan teoria 8 ov, Mika Karhu ja Pentti Määttänen

2002 Graafisen suunnittelun perusteet 2 ov, Päivä Romo

1998 Väriteoria 2 ov, Pekka Hepoluhta

1997 Värihahmotus 2 ov, Pekka Hepoluhta

        Tampereen ammattikorkeakoulun avoin ammattikorkeakoulu

2006 Öljyvärimaalaus 5 op, Petri Ala-Maunus

        Vapaa Taidekoulu

1993 ”Iltapiirustus”, Arto Palin

Näyttelyt:

2020 Ravintola Mi Casa, Nizza

2017 Galleria Mondo, yhteisnäyttely, ”Rospuutto”

2010 Kanneltalon galleria, yhteisnäyttely, taiteilijaryhmä Oktaavi

2011 Sympaalin Asema, Oulunsalo

2010 ExLibro, Strasbourg, Ranska

2010 Alfa-Art, lopputyönäyttely, Kaapelitehdas, Puristamo, Helsinki

2010 Cafe Kahvikuja, Helsinki

2009 Kaarnaranta, Pernaja

2007 Alfa-Art, oppilastöiden myyntinäyttely, Helsinki