Sairaan rakas elämä

Since 2014

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Valtava muraali runsaine yksityiskohtineen Lyonissa




Lyonin sanotaan olevan muraalien pääkaupunki. Seinämaalauksia siellä onkin runsaasti. 

Ajoimme eilen keskustaan jossa tutustuimme kuuluisaan kauppahalliin Les Halles de Lyon Paul Bocuse ja sitten yhteen kaupungin tunnetuimmista muraaleista. 

Halli oli meille pettymys, mutta muraalista olimme hyvin vaikuttuneita. Yläkuvassa näkyy vain osa siitä. Alla lisää. 




Tätä ei voi sulattaa kuin vähän kerrallaan. 






Tälläinen tuo seinä oli ennen faceliftiä. Ensimmäinen maalaus tehtiin vuonna 1986. 

Le Mur des Canuts kuvaa La Croix Roussen kaupunginosan elämää. Maalausta päivitetään aika ajoin. Sanalla "canuts" viitataan silkinkutojiin. Tästä teollisuudesta Lyon on tunnettu ja tässäkin kaupungin osassa on sitä harjoitettu. 

Maalauksen on tehnyt CitéCréation, joka on ryhmä kaupunkitaiteilijoita.





Tämä ei ole silmanlumetta.









 







































































































Näin on kapea talo. Onneksi on edes vastapuolella oikeita ikkunoita. 





Au revoir




#matkailu #turismi #ranska #automatkailu #colmar #autoilu #lyon #alsace 











 
























perjantai 8. maaliskuuta 2024

Kompastellen Colmariin uuteen kotiin ...




...  jonka pääovi on tässä. Colmarissa ollaan. 

Taas oli kommelluksia, mutta niistä selvittiin. 




Matkaa oli perille yli 400 kilometriä. Ajoimme pitkään tasankomaata ja loppupäässä sivusimme Jura-vuoristoa, jolloin jyrkissä alamäissä nopeutta rajoitettiin. 

Täältä voit katsoa reittimme.




Kun lähdimme Antibesista, moottoritien varsia somistivat keltaiset mimosat, ehkä akaasiat tai mitkä kaikki. 

Nyt reittiämme koristivat usein valkoisenaan kukkivat pensaat. Niitä riitti Colmariin asti. 







Antibes oli Ranskan kaakkoiskulmauksessa ja Colmar Alsacessa (Elsass), joka on maan koillisnurkassa. 

Olemme nyt huomattavasti lähempänä pohjoisnapaa ja sen tuntee ilmanalasta. 


Kuten varmaan tiedätte, Ranskassa moottoritiet ovat usein maksullisia. Meidän piti pulittaa matkastamme kaksi kertaa. 

Jostakin syystä järjestelmä oli tällä kertaa päättänyt olla hyväksymättä meidän kummankaan Nordea-korttia. 

Kun taistelin ensimmäisen laitteen kanssa, aloin kuulla ääniä. Joku jossakin ties missä alkoi puhutella minua. Onneksi puhui englantia. Kehotti maksamaan kortilla, vaikka olin jo yrittänyt. Ääni sanoi aina  jotakin ja sitten se katosi palatakseen taas, kun maksaminen ei edistynyt. 

Seuraavaksi se käski koettamaan käteisellä. Laitteessa oli setelin kuvia, mutta ei viisikymppisestä eikä siitä ylöspäin. Lompsassani vaikutti olevan lähinnä viisikymppisiä. Ääni tuli taas hätiin. Kerroin seteliongelmastani. Ääni käski maksamaan sillä. 

Seteliraha auttoi. Huomasin myöhemmin, että oli minulla yksi kymppikin, mutta se ei olisi riittänyt. 

Puomi nousi ja matka jatkui. 

Alsacissa paikannimet eivät enää näyttäneet ranskalaisilta, vaikka gallien kieltä täällä enimmäkseen puhutaan. Wittelsheim, Wattviller, Thannenkirch jne. Saksalaisilta näyttävät. Tämän onkin vanhaa Saksan ja Ranskan riitamaata. 


Seuraavalla pulituspömpelillä laite ei huolinut aiemmin saamaamme tikettiä. Ei sitten millään.  Ääni taisi kehottaa vain maksamaan. Ilmeisesti teki jotakin, joka vapautti lipukeongelmasta, Maksu ei ollut kovin suuri, joten koetin kolikoilla. Ne kone sylki takaisin. Setelimahdollisuutta ei ollut. 

Olin pulassa. Levittelin käsiäni takana jonottavalle. Miten ihmeessä saan puomin ylös. 

Takana olevasta autosta tuli ystävällinen mies. Hänellä oli konsti. Annoin hänelle summan kolikkoina ja hän nosti puomin kortillaan. 

Ranskalainen ystävällisyys ja nokkeluus pelasti pulasta.  


Alsacissa paikannimet eivät enää näyttäneet ranskalaisilta, vaikka gallien kieltä täällä enimmäkseen puhutaan. Wittelsheim, Wattviller, Thannenkirch jne. Saksalaisilta näyttävät. Tämän onkin vanhaa Saksan ja Ranskan riitamaata. 









Tämä pikku yksiö on kolme viikkoa kotimme. 




Olemme nyt nukkuneet Colmarissa yhden yön. Vanha kaupunki on lähellä. Kävimme tänään siellä kaupassa. 

Tämä on merkillinen paikka. On kuin olisimme siirtyneet pienoismalliin, johonkin elämyskeskukseen tai nukkekotikaupunkiin. 

Tällaisia ristikkotaloja on Strasbourgissakin, mutta että täällä näin paljon. Miten ihmeessä nämä kaikki ovat säilyneet? Tätä ei varmasti ole pommitettu eikä Turun tauti ole onneksi levinnyt tänne. 




#matkailu #turismi #ranska #automatkailu #ongelma #haaste #colmar #autoilu #majoitus

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Maailman paras kauppahalli - koska Paul Bocuse?




Nam nam!


 

Onko kauppahalli maailman paras, kun se on nimetty maailman ehkä kuuluisimman kokin Paul Bocusen mukaan?

En tiedä. Varmasti nimi auttaa ainakin markkinoinnissa. Bocuse oli Lyonin liepeiltä syntyisin. 

Maailmankuulu kokkikilpailu Bocuse d'Or kantaa hänen nimeään. 






































Herkkua on siellä monenmoista ...

Olin odottanut jotakin suurta ja ihmeellistä. Paikka ei kuitenkaan ollut tavallista kauppahallia suurempi. Tuottee ovat varmasti huippulaatua. Puitteet olivat jotakin muuta kuin Turun kauppahallissa. 

Olimme pettyneitä. 

Ostimme kuitenkin evästä tiskiltä ja söimme ne autossa. 


#gastronomia #ravintola #ruoka #herkku #kauppahalli #syöminen #luksus #kokki







maanantai 4. maaliskuuta 2024

Nyt meni matkamme säätämiseksi


Ikävää kun joutuu matkalla paneutumaan hankalien mutta tärkeiden pulmien selvittämiseen.

Vaikka kuinka olen kaivanut nettiä, en ole löytänyt konstia saada kuvien siirron onnistumaan läppäriltä Bloggeriin kuten se ennen toimi. 

Kuten huomaatte Antibesista lähdön jälkeen otettuja kuvia tässä artikkelissa kuitenkin on. Onnistuin oppimaan vetämään kuvia ruudulla työpöydältä Bloggeriin. Tämä sujuu näin sitäpaitsi paremmin kuin vanhalla konstilla. 


 

Meidän matkamme on määrä jatkua torstaina täältä Colmariin. Majoituksen piti olla kunnossa,  mutta hotellista tänään saadussa viestissä tulo- ja lähtöpäivät olivat päin kukkuluurua. 

Viesteihin vastaavat hitaanlaisesti, jos ollenkaan. Puhelinyhteyttä ei saatu. Lähetettiin selventävä viesti, mutta ei auttanut kuin yrittää yhteyttä taas soittamalla. Ei vastausta tälläkään kerralla, mutta nöyrryin kertomaan ongelmamme nauhalle. 

Se toimi!

Saimme  pian viestin, joka selvitti asian ja saimme vastauksia myös muihin käytännön asioihin liittyviin lähettämiimme kysymyksiin. 





Vielä on yksi murhe. Antibesin majoittajamme perää meiltä arviota kortteeristamme, mutta Airbnb on saanut vaimoni tilin sellaiseen solmuun, että palautetta ei voi antaa. Hän on palvellut meitä hienosti, joten hän on kiitoksensa ansainnut.

Viestejä on lähetetty, mutta olemme saaneet vain jotakin automaattivastauksia. Yhtiö haluaisi meidän jaksavan tutkia heidän valmisvastauksiaan, mutta en usko sieltä löytyvän apua kummalliseen ongelmaamme. 

Pääsimme niin pitkälle, että saimme joltakin oikealta ihmiseltä viestin, jossa hän pyysi selittämään ongelmaa, jota vaimoni oli pari kertaa heille jo avannut, 

Yritin vastata hänen viestiinsä puhelimestani, mutta varmistusjärjestelmä oli niin hankala, että luoti jäi piippuun. Minulta pyydettiin tekstiviestillä tullutta kuusinumeroista lukua, mutta kun sitä poimin, vanha yhteys oli katkennut eikä saamani koodi toiminut. 

Näitä matkailun riemuja nämä. 






#matkailu #ranska #haaste #ongelma #autoilu #majoitus #hotelli #lyon 











sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Minulla on ongelma

Nykyään näitä pitäisi kutsua haasteiksi, mutta en minä tällaisista välittäisi. Olkoon siis ongelma.  

Liittäisin mielelläni kuvia ja videoita näihin juttuihini. Nyt kun yritän siirtää niitä, saan viestin "Tapahtui virhe. Ohita". Alustani Blogger ei nyt pidä jostakin. 

Löysin joitakin ohjeita netistä, mutta en jaksanut vielä alkaa niitä konsteja kokeilla. 

Täällä Lyonissa sataa ja lämpötila on nyt neljä astetta. Olemme kuin siirtyneet kesästä syksyyn.  Olemme nyt 200-300 kilometriä pohjoisempana. Alkumatkasta moottoritie oli monin paikoin reunustettu keltaisella, mimosoja, akaasioita ja mitä lie. Täällä niitä ei näe. 

Tosin täälläkin voisi olla lämpimämpää. Colmarissa ja Strasbourgissa on nyt 12 astetta, vaikka ovat huomattavasti Lyonia pohjoisempana. Täälläkin tosin krookukset kukkivat.

Lyon on muraalien kaupunki. Täällä on niitä runsaasti. Tuntuu, että kaupunki on keksinyt niistä uuden turistihoukutuksen. 

Kävimme eilen Etat Unis -nimisellä alueella tutustumassa suuriin seinämaalauksiin. Siellä on niitä kaikkiaan 25.  

Vaimoni linkitti FB-seinälleni muraalikuvia ja tarinaa alueesta, joten naamakirjakaverini voivat tutustua aiheeseen siellä. Oikeastaan kaikki facebookilaiset, koska tilini on täysin avoin. 




torstai 29. helmikuuta 2024

Tässä on kotimme viikon verran

 

Ajoimme tänään Antibesista Lyoniin. 







Portin avaamiseen tarvittiin kahdeksan numeroa ja tähti perään. 




Kun olin sisäpuolella, portti ei auennut kädensijasta. Oikeassa tolpassa oleva nappi auttoi. 








Vaimon saama ohje opasti meidät talon vierustaa pitkin tällaiseen tilaan, 




Taustalla on roskatila ja oikealla pömpeli, 




... jossa oli neljä laitetta. 




Neljää asuntoa vuokrataan. Millainen mielikuvitus on tuottanut juuri nämä nimet huoneistoille: Industriel, Chalet a la Ville, Ethnic chic ja Black nature. 

Ethnic chic on tilapäinen kotimme. Olemme etnisiä suomalaisia, mutta tuo chic ei taida istua meihin. 

Vaimo oli saanut linkin, josta löytyvästä videossa opastetaan, miten laite aukeaa. No, onnistui katsomatta. Sitten vaimoni saanut numerokoodi ja luukku aukesi. Saimme avaimet. 




Sitten takaisin ...



... etuovelle.



Ovi aukesi avaimella. 




Käytävän perillä ovet vasemmalle ja oikealle.




"Ethnic chic"

Tähän oveen oli toinen avain. 




Mukavalta näyttää. 



Nyt tulemme kokeilleeksi miten viihtyisimme näin pienessä asunnossa.



#lyon #ranska #ranskanriviera #matkailu #autoilu #loma #majoitus #turismi #lomamajoitus