Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 20. joulukuuta 2019

Mahdollisen tulevan pääministerin käsitys ihmisarvosta

Miten ihmisen arvo punnitaan?

Tätä aihetta vältämme. Ei ole tapana verrata yhden ihmisen arvoa toisen ihmisen vastaavaan, eikä kiistää jonkun ihmisarvoa. Mielestäni ihmisarvo on itsestään selvä asia ja inhimillisen elämän lähtökohta.

Jussi Halla-aho on tarttunut toimeen jo vuonna 2005 blogikirjoituksessaan "Ihmisarvosta". Hän kiistää, että ihmisellä olisi sinänsä mitään ihmisarvoa. Hänen ainoa arvonsa on instrumentaalinen. Halla-ahon mukaan "Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä."

Hän asettelee nimeltä mainiten tiettyjä tunnettuja henkilöitä viitteellisesti hierarkiseen järjestykseen heidän hänen arvionsa mukaisen instrumentaalisen arvon mukaan. 

Halla-ahon mukaan ihmisen arvo siten muodostuu hänen merkityksestään yhteisön elinvoimalle.

Hän määrittelee periaatteensa perusteella taiteilijat, papit ja poliitikot pääsääntöisesti turhiksi. Lainaus: "Mutta jos vene alkaa vuotaa, pidän selvänä, että yli laidan on heitettävä ensimmäisenä vähäarvoisin lasti, ts. taiteilijat ja kielentutkijat." Maanviljelijöitä, rakennusinsinöörejä, käsityöläisiä, luonnontieteilijöitä ja lääkäreitä hän pitää tärkeinä. 

Minun instrumentaalinen arvoni olisi ilmeisesti nollan alapuolella, koska olen eläkkeellä. Mikä oli instrumentaalinen arvoni silloin, kun sairastin leukemiaa? Mikä on vammaisena syntyneen lapsen instrumentaalinen arvo. 

Halla-aho pitää ihmisten eriarvoisuutta selviönä "Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä.", hän toteaa. Miten kukaan voi kirjoittaa tuollaista? Sanojen kaiku on kauhea. 

En tunne sinänsä erityisen ylentäväksi ruotia Jussi Halla-ahon vuosia sitten julkaisemaa kirjoitusta. Koen sen tärkeäksi siksi, että hänestä saattaa tulla pääministeri seuraavien vaalien jälkeen. Tämä on tärkeää myös siksi, että hänen ja hänen johtamansa puolueen suosion nousu vaikuttaa mielestäni pelottavasti muiden poliitikkojen arvopohjaisiin päätöksiin. 

Suomen keskusta on puheenjohtajansa johdolla päätynyt niputtamaan al-Holin suomalaislasten äidit Syyriaan jätettäviksi. Siis ilman yksilöllistä tarkastelua siitä, mikä on kunkin lapsen etu ja mihin äidit ovat syyllistyneet. Kokoomus ja kristilliset säestävät oppositiosta. On selvää, että äiteihin liittyvät turvallisuusriskit on punnittava ja niiden aiheuttamia toimenpiteitä on harkittava, mutta silti. Nippupäätöksellä tuomitaan lapset äidittömiksi tai jäämään keskitysleirin kaltaisiin olosuhteisiin. Ovatko muutkin kuin perussuomalaiset poliitikot huomaamattaan päätyneet punnitsemaan ihmisarvoa instrumentaalisesti?

A-studiossa näytettiin Isis-taistelijoita, joita oli sullottu vankilahuoneisiin kuin karjaa, tai oikeastaan tiheämmin. Ihmettelin, miten ilma riittää noin ahtaissa tiloissa. Yksi vähäpukeinen mies näytti lähes keskitysleirin asukkaalta. Toimittaja kutsui vankeja ihmisraunioiksi. Suuri osa heistä on varmasti vaarallista väkeä ja voi vain arvailla, mihin he ovat syyllistyneet. Kysyn kuitenkin, miten eurooppalaisista arvoista puhuvat ihmiset voivat katsoa tyynesti tällaista. Eikö heillekin kuuluisi oikeudenmukainen, länsimaisiin arvoihin perustuva oikeudenkäynti ja sen mukainen kohtelu? Vai onko heiltä riistetty heidän ihmisarvonsa? En missään tapauksessa puolustele heidän tekojaan, mutta tuottaako kostonhimo mitään hyvää? Länsimaille on instrumentaalisesta näkökulmasta hyödyllistä jättää vangit, heidän vaimonsa ja ilmeisesti osan lapsistakin köyhien kurdien hoteisiin. 

Mikä meitä vaivaa? 


PS: Halla-aho on koulutukseltaa kielitieteilijä ja nykyään hän on poliitikko. 

PPS: Harmillista, että en saa tekstiä korjatuksi samaan fonttiin. Kirjoitusalustalla se on yhtenäinen. Kummallista ettei tätä Bloggerin vikaa korjata. 



  


Ei kommentteja: