Déjà vu on alkanut, mutta osat ovat vaihtuneet. Nyt Saara kärsii ja minä passaan.
Minä sairasti vuosia sitten lymfooman ja leukemian. Saara hoivasi. Nyt on minun vuoroni, kun hän potee rintasyöpähoitoja.
Vein hänet eilen saamaan ensimmäisen myrkkyannoksensa, jonka tarkoitus on tappaa sellaiset, mitkä eivät häneen kuulu. Luulimme hänen nauttivan annoksena, kuten minäkin usein aikoinani, muutaman nojatuolin tilassa kanyyli käsivarressa.
Hänet sijoitettiinkin omaan huoneeseen, jossa peti odotti. Aina sattuu ja tapahtuu sairaaloissakin. Kävi ilmi, että hänen oli luultu kantavan sairaalabakteeria ja siksi pantu eristyksiiin. Eipä tuo tainnut haitata.
Minä en muista, että olisin ensimmäiset itisvinkuloiden tuhoojat saatuani huomannut heti mitään erityistä. Mömmöt vain suoneen ja menoksi. Seuraukset sain totisesti kokea myöhemmin.
Saara sai ärhäkän lääkevasteensa vuoksi vain puolikkaan annoksen. Silti hän tunsi vaikutukset aivan heti. Hampaat tuntuivat liian isoilta suuhun. Johtui kai ikenien runsaista verisuonista.
Kieli tuintui kasvaneen suureksi ja oli turra. Posket tuntuivat pullistuneetn pikku possun pyöreiksi. Jalkaterät tuntuivat kuumenneen ja varpaat kasvaneen erilleen. Sormet tunnottomat kuin nakit.
Kieli on yhä kummallinen. Hermoradat polttelevat vyötäröstä alaspäin. Pallea ja rinta tuntuvat ontoilta. Vagushermo tuntuu paksulta kierteeltä palleasta kurkkuun.
Minun herkkätuntoinen Saarani tuntuu saavan näistä paljon minua enemmän irti. Toivottavasti jaksaa ja kestää.
Saara sairastaa Ménièrin tautia, joka saa ajoittain tasapainon horjumaan. Kerran Tamperella Hämeenkadulla ollessaan matkalla lääkäriin keskustelemaan mainitusta taudista, hän tunsi kaatuvansa ja tarrautui hädissään vieressä olevan mummelin harteihin. Ryöstö! Ryöstö! Ryöstö!, huusi mummo.
Lähellä sattui olemaan sairaanhoitaja, joka kysyi, onko sinulla sairauskohtaus. Hän rauhotti sitten mummelin, hommasi taksin ja saatteli Saaran lääkärikeskukseen.
Sellainen Ménièri. Sytostaatit saivat hänen tuntemaan jatkuvasti kyseisen taudin oiretta.
Tämä on selvä déjà vu. Kuljetan Saaraa sinne ja tänne. Tänään kävimme Raisiossa luuntiheysmittauksessa.
Tänään piikitän Saaraan valkosolukasvutekijää, jollaisia aikoinaan annoin itselleni. Saara toivoo minun piikittävän. Johonkin navan alle niitä tuikkasin.
Makuaisti on heti häiriintynyt. Yritetään valikoida kulloinkin maistuvaa. Tuttua tämäkin.
Nyt huomaan, millaista rinnallakulkijan elämä on. Minun on hoidettava suurempi osa kotiaskareista ja olla jatkuvasti valmiina auttamaan. Tunnen itseni ihmeen ripeäksi ja näpsäkäksi. Toivottavasti näin jatkuu. Usein olen ollut kuin laiska lahna, joka toivoo Saaran hoitavan homman. Onko minulla jokin hoitovietti lauennut esiin vai onko tämä vain rakkautta?
Eilen ajattelin lähteä kävelylle ja kysyin, tuntisiko hän turvattomaksi olonsa. En lähtenyt.
Tänään ollaan sovittu, että viritellään kävelyaika siten, että hänellä on mahdollisesti tarvittava ulottuvillaan. Jos häntä alkaa arveluttaa, jään tietenkin kotiin.
Tällaista tämä tästä eteenpäin.
#syöpä #rintasyöpä #sytostaatit #solunsalpaajat #lääkäri #sairaala #leikkaus #hoidot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti