 |
karigamb08, Pixabay |
– Martta, kuuluu kännykästä.
– Hei mummi. Olivia tässä. Kiva kun ehdit vastata.
– Hei Ovilia-kulta, eihän tässä hätää, sulkiani vain tässä kampailin.
– Mummi, minä olen OLIVIA.
– Anteeksi kulta, en ole tottunut vielä nimeesi. Miten siellä maassa jaksetaan?
– Ihan hyvin. Mummi, miksi sinä kuolit niin kauan sitten? Äitikin oli vasta koululainen.
– Voi kulta, minulle tuli sellainen paha syöpä. Sitä ei osannut kukaan parantaa.
– Mutta kun Tommi-sedälläkin oli syöpä. Se vain meni sairaalaan ja parani.
– Niinkö? Onpa ihmeellistä. Oletko kulta nukkunut hyvin?
– Joo-o. Välillä mä kyllä kuuntelen kännykkää peiton alla. Äiti ei tykkää.
– Mikä se semmoinen kännykkä on?
– Mummi, se on puhelin.
– Jaa, sinä juttelet kavereiden kanssa. Eikös se puhelin ole aika iso sinne peiton alle? Kiva, että sinulle on laitettu töpselinreikä sinne sängyn lähelle.
– Ei kun minä kuuntelen kirjaa. Se kännykkä on ihan pieni.
– Ai, voiko niinkin tehdä? Joku sukulainenko sinulle lukee kirjaa puhelimessa?
– Ei kun se on sellainen palvelu. Se tulee nauhalta.
– Ennen oli sellainen Neiti Aika. Sillä oli siellä tarkka kello. Sille kun soitti, se katsoi sitä ja sanoi, paljonko se on.
– Kummallista. Eikö silloin ollut omia kelloja?
– Oli oli, mutta eivät ne olleet kovin tarkkoja. Neidiltä sai oikean ajan.
– Joudutko sinä kauan odottamaan puhelimessa, jos on ruuhkaa? Jos vaikka moni haluaa kuulla samaa kirjaa.
– Mummi, se on netissä. Ei siellä tarvitse kenenkään odottaa. Eikä tarvitse soittaa mihinkään.
– Nyt en ymmärrä. Miten puhelimella voi kuunnella, jos ei soita mihinkään?
– Ei tarvitse. Minä vain menen verkkoon, sellaiseen internettiin. Sieltä voi kuunnella ja sieltä voi katsellakin.
– Mutta ethän sinä voi yöllä sieltä mihinkään lähteä.
– Ei minun tarvitse. Mummi, etkö sinä ole koskaan mennyt verkkoon?
– Kyllä se sielunvihollinen viritteli niitä verkkojaan. Yritin kilvoitella, mutta joskus lankesin. Onneksi on armo.
– Mummi, onko se kilvoittelu jotakin miekkailua? Käytetäänkö siinä kilpeäkin?
– Ei se mitään tappelua ole. Yritetään vaan olla kunnolla. Pyydetään anteeksi tarvittaessa. Mutta Ovelia, mitä se verkkoon meneminen sitten on?
– Minä olen OLIVIA. Otetaan kännykällä yhteys palveluun ja aletaan vaikka katsoa uutisia.
– En minä ymmärrä. Mihin siinä puhelimessa katsotaan, niihin luurin reikiinkö?
– Ei vaan näyttöruutuun.
– Onko se semmoinen siinä numerolevyn luona siinä itse puhelimessa eikä luurissa.
– Mummi-kulta, en nyt ymmärrä. Siinä luurissa on kaikki.
– Ai? Miten niin luurissa on kaikki? Miten se niin voi olla?
– Siinä luurissa on pieni ruutu ja sen alla näppäimet. Se on kätevää. Laittaa luurin taskuun ja lähtee vaikka kavereita katsomaan.
– Ethän kulta nyt vain narraa. Riittääkö se johto sitten vaikka naapuriin?
– Ei ole mitään johtoa.
– Mistä se ääni ja kuva sitten kulkevat?
– Jostakin avaruudesta kai.
– Nyt kyllä narraat. Onko tämä joku sputnik-juttu?
– Mummi, mikä on sputnik?
– Sellainen tekokuu. Lähettivät sellaisessa koirankin maata kiertävälle radalle.
– Nyt mummi puhuu ihan höpöjä. Eihän kuussa voi koiria olla. Mitä pahaa se koira oli tehnyt, kun sille niin tehtiin?
– Ei kai mitään. Varmaan kokeiltiin, miten se siellä pärjää.
– Mistä se sitten sai ruokaa?
– Ehkä ne panivat pari luuta mukaan evääksi.
– Miksi piti olla toinenkin kuu? Eikö tuo yksi riittänyt?
– Siinä kai kokeiltiin jotakin avaruusmatkailua. Ei se kuu sinne taivaalle jäänyt.
– En kyllä ymmärrä, mihin tarvitaan toinen kuu, joka vain käy siellä ylhäällä.
– No eihän se ollut mikään oikea kuu. Tekokuu vain. Sellainen pieni tynnyri kai, jota voitiin jotenkin ohjata. Kai sellaisella voi jotakin tehdä, jos saadaan toimimaan.
– Mummi puhuu varmaan satelliitista, jollaisten kautta ne kännykätkin toimivat.
– Lääkäri puhui joskus selluliitista, mutta miten se tähän liittyy?
– Siis SATELLIITTI. Sellainen pieni avaruusasema.
– Ahaa. Taidan ymmärtää. Että sellaisiakin. Mutta eihän siellä voi olla kukaan lukemassa kirjoja ääneen.
– Mummi, sinä olet niin vanha, ettet osaa näitä juttuja.
– En minä vanha ole. Minähän kuolin nuorena ja sellaiseksi jäin. Olin ehtinyt yhden mukulan pyöräyttää.
– Eikö sinulla sitten ole ryppyjä naamassa.
– Ei toki. En ehtinyt sellaisia saada. Sitä paitsi minä olen nyt siivekäs sielu valkoisissa vaatteissa. Minulla on hyvä olla.
– Ihanaa. Millaista siellä on?
– Aivan taivaallista.
– Tosi hyvä tietää.
– Mutta kultamuru. Tämä on ulkolinjapuhelu, tämä tulee tosi kalliiksi.
– Ei se haittaa. Isä maksaa.
– Kyllä se haittaa. Ei saa tuhlata.
– Mutta tämä on tärkeää. En ole koskaan tavannut sinua.
– Niin se on. Käytetään kuitenkin säästellen. Hienoa, että sinulla on puhelin, joka ulottuu Taivaaseen.
– Niin on. Oli ihana jutella mummi.
– Olet niin rakas pikkuinen. Soittelehan taas.
– Soitan varmasti. Hei hei.
– Hei hei kulta.
#satu #tarina #kertomus #taivas #enkeli #usko #mummo #mummi #lapsenlapsi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti