![]() |
| Image by ReligionsInTheRaw.blogspot.com from Pixabay (AI) Tässä tekoälyn tuottamassa kuvassa on tilanne, jollaiseksi varmaan hengellinen väkivalta usein ajetellaan. Kohta lyödään Raamatulla päähän. Tyttöä pidetään tiukasti kurissa. Voidaan myös ajatella, että tyttö on tehnyt jotakin pahaa ja se on vaivannut häntä. Hän on katuvaisena uskaltautunut puhumaan asiasta isoisälleen, joka lempeästi auttaa häntä Raamatun avulla kuiville. Muistan kuinka kävin 70-luvulla ripittäytymyssä eräälle helsinkiläiselle - nyt jo edesmenneelle - puhujaveljelle. Voisin kuvata hänen lähestymistapaansa sanoilla lempeys, ymmärtäväisyys ja totuus. Sain häneltä synninpäästön ja ohjeita, miten voin korjata virheeni sillä taholla, jota vastaan olin rikkonut. Tekoälyn mukaan käsitteen "hengellinen väkivalta"käyttö on laajentunut luterilaisen kirkon piirissä 2000-luvulla. Epäilemättä tällaiselle käsitteelle on ollut ilmeinen tarve. Uskontoa voidaan käyttää kuin vasaraa, sekä hyvään että pahaan. Hengellinen väkivalta on mielestäni kuitenkin ristiriitainen käsite, koska sitä käytetään tuomitsemaan perinteinen luterilainen käsitys Raamatusta. Luterilaisen kirkon sivusto (evl.fi, tästä eteenpäin EVL) määrittelee käsitteen näin: "Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon ulottuu uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide." Tuo kuulostaa suorastaan aivopesulta tai manipuloinnilta, mutta katsotaanpa lähemmin. Otteita EVL:n artikkelista "Kadotus": "Kristillisen uskon mukaan ihminen on luotu elämään rakkaudenyhteydessä lähimmäisiinsä ja Jumalaan. Luodessaan olevaisen Jumala kuitenkin antoi mahdollisuuden siihen, ettei hänen hyvää tahtoaan noudateta, vaan ihminen voi valita toisenkin tien. "Kadotus kohtaa niitä, jotka eivät ota vastaan sitä armoa, jonka Jumala Kristuksen sovitustyössä lahjoittaa." "Tässä pimeydessä ovat jo Saatana ja hänen enkelinsä." Otteita EVL:n artikkelista "Saatana": "Kirkko on opettanut, että Saatanan lisäksi on olemassa myös muita langenneita enkeleitä. Niitä kaikkia kutsutaan pimeyden valloiksi." "Kristillisessä teologiassa puhe Saatanasta korostaa, että pahuus ja synti ovat ihmistä suurempia asioita. Pahuutta ja jumalanvastaisuutta on näkyvän maailman ohella myös Jumalan luomassa näkymättömässä maailmassa." "Saatanan olemassaolo ei vähennä millään tavalla ihmisen moraalista vastuuta elämästään." "Kristillisen uskon mukaan Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen kautta häneen uskovat ovat vapautettuja synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Kristuksen työn ansiosta Saatana on sidottu. Raamatun mukaan Saatanalle annettu tuomio pitää edelleen huolen siitä, että taivaassa ihmistä ei enää houkutella lankeemukseen." EVL:n artikkeli "Parannus": "Parannuksella voidaan tarkoittaa joko kääntymystä kristityksi tai kristityn jokapäiväiseen kilvoitteluun liittyvää kääntymistä Jumalan puoleen." "Parannuksen tekeminen tarkoittaa sitä, että synti opitaan tuntemaan, sitä kadutaan ja siitä luovutaan. Katumus ja synnin tunteminen ovat lain vaikutuksia. Jotta lain aikaansaama katumus ei johda epätoivoon, tarvitaan uskoa armolliseen Kristukseen. Parannukseen kuuluu siis myös usko siihen, että Kristus on täyttänyt lain kaikkien ihmisten puolesta." Näiden otteiden mukaan ihminen voi päästä Taivaaseen, mutta joutua myös sinne ikävälle puolelle. Saatana toimii sekä näkyvässä että näkymättömässä maailmassa. Ihminen on syntinen ja lankeavainen. Parannus tarkoittaa sekä kristityksi kääntymistä että syntien korjaamista. Meillä on mahdollisuus pelastua Kristuksen työn kautta. Kristuksen kirkkolaki (Matt. 18:15-18): Minusta EVL:n hengellisen väkivallan määrittelyssä ja näissä lainauksissa on ristiriitaa. Kadotus ja Saatana ovat olemassa. Voiko näistä saarnata ilman, että joutuu syytetyksi pelottelusta, käännyttämisestä tai syyllistämisestä, eli hengellisestä väkivallasta? Eikö Kristuksen kirkkolain soveltaminen ole toisen kontrolloimista, toisen elämäntapaan tai mielipiteeseen puuttumista? On kuitenkin muistettava rakkaus. Jos kokee velvollisuutta neuvoa uskonveljeä tai sisarta, on muistettava lähestyä rakkaudella ja alta päin. Jos uskaltautuu puhumaan parannuksesta, jonka kautta pääsee lopulta Taivaaseen, on parempi vain hienovaraisesti tiedustella ja lopettaa heti, jos naapuri ei ole kiinnostunut. Uskoa ei voi toiselle pakottaa, mutta jos Jumala on antanut hänelle etsikkoajan, voimme olla avuksi. Tyrkyttäminen ei ole kivaa tarjoajalle eikä tarjotulle, mutta kun on isosta asiasta kysymys, voimme kokea velvollisuutta toimia. Olen kuulunut luterilaiseen kirkkoon koko elämäni ajan. Se on osa minua, vaikka olenkin vanhoillislestadiolainen. Koen että viime aikoina kirkkooni on tullut jotakin vierasta. Esimerkiksi piispa on syyttänyt meitä hengellisestä väkivallasta, vaikka vain haluamme pitäytyä 2000 vuotta vanhaan kristilliseen käsitykseen seksuaalietiikasta. Olin kuitenkin ilahtunut, kun tutustuessani EVL:n sivuihin sain todeta, että siellä on paljon aivan raitista ja perinteistä luterilaista oppia. Minua ei ole pyydetty kirjoittamaan aiheesta, Haluan vain kertoa, miten uskon, koska mediassa ja muualla on paljon epäselvyyttä. #suviseurat #vanhoillislestadiolaisuus #luterilaisuus #evl #evankelisluterilainenkirkko #tarratoimikunta #uskonto #seksuaalietiikka #avioliitto #avioliittokäsitys #aktivisti #matteus #saatana #kadotus #parannus #aktivismi #turvallisuus #raamattu #oppi #homous #hengellinenväkivalta |
Sairaan rakas elämä
lauantai 19. heinäkuuta 2025
Mitä on hengellinen väkivalta?
keskiviikko 16. heinäkuuta 2025
Kipkeino, Ivan, Akio, Husain, Anselmo, Rapata, Baldwin ja minä olemme aivan samanlaisia
![]() |
| Image by Simp1e123 from Pixabay |
Kaikkien ihmisten DNA on lähes sataprosenttisesti sama. Siitä huolimatta esimerkiksi fyysiset erot voivat olla hyvin näkyviä.
Ja nyt asiasta kukkaruukkuun. Törmäsin sattumalta Youtubessa videoon, jonka pari Sinimustan puolueen edustajaa olivat tehneet käynnistään suviseuroissa. Heidän oli tarkoitus haastatella seuravieraita.
He olivat kuitenkin toisiin ajatuksiin juteltuaan toisen sinimustan tunnistaneen seuravieraan kanssa. He olivat verranneet suviseuroja festareihin. Keskustelukumppani kuitenkin selvensi, että suviseurojen pääasia ovat saarnat ja tapahtuma vertautuu pikemmin jumalanpalvelukseen.
Tämän kuultuaan sinimustat päättivät, että he eivät muita haastattelekaan. Tahdikkaita miehiä. Ehkä tarratoimikuntalaisetkin olisivat voineet pohtia tätä näkökulmaa.
Miehet kehuivat kovasti järjestelyjä. Toinen sanoi toivovansa, että Suomi näyttäisi samalta kuin suviseurat. Hän perusteli sitä sillä, että hän oli nähnyt vain ehkä tusinan verran ulkomaalaisen näköisiä. Luultavasti hän oli huomannut vain sellaisia, jotka eivät näytä etnisesti tyypillisiltä suomalaisilta. Lasten runsas määrä myös miellytti.
Jos kaikki maailman ihmiset ovat lähes sataprosenttisesti samanlaisia, miksi suomalaisten pitäisi säilyä sinisilmäisinä pellavapäinä?
Tulkitsen kaikkien ihmisten samanlaisuuden siten, että kaikilla on keskimäärin samanlainen potentiaali. Kaikilla on sama ihmisarvo. Kaikki ovat Jumalan kuvaksi luotuja.
Miksi sitten kuka vain ei voisi sopeutua minne vain?
En väheksy maahanmuuttoon liittyviä haasteita, mutta koska olemme samanlaisia, nuo vaikeudet ovat varmasti voitettavissa, jos tosissaan halutaan.
Ugh! Kukkahattusetä on puhunut.
#kansallisuus #kansallisvaltio #rotu #etnisyys #rasismi #maahanmuutto #etnisyys #perimä #dna #ihmisarvo #tasaarvo
tiistai 15. heinäkuuta 2025
Kultahäät perhekunnan kesäleirillä
![]() |
| Kultahääpari |
Honkalan dynastian kesäkokoontuminen onnistui hyvin, vaikka fasiliteetin suhteen oli haasteita.
Villa Furu on huvin kaunis ja rauhallinen. Pihapiiri kauniisti laitettu ja hoidettu. Oli nautinnollista istua illalla saunamökin kuistilla ja kuunnella hiljaisuutta. Mistään ei kuulunut mitään, ei yhtään mitään.
Meitä oli enimmillään ehkä 28. Kaikki eivät mahtuneet sisätiloihin yöpymään. Tämä oli toki tiedossa. Käytössä oli yksi asuntovaunu ja kaksi telttaa, toinen iso.
Aika kului lautapelien, pienen musisoinnin, seurustelun, saunomisen, uimisen, lukemisen ja tietenkin netin parissa. Tapana on ollut, että lapset järjestävät aikuisille "aarteen etsinnän", johon sisältyy useita rasteja. Kullakin rastilla on paperilappu, jossa annettiin vihje seuraavan rastin sijainnista. Ainakin joissakin tapauksissa järjestäjät ovat palkinneet onnistuneen suorituksen jollakin suussa sulavalla. Tällä kertaa tämä ohjelmanumero ehkä unohtui.
Lapsen suusta: Kaksivuotias katseli vaimoani ja minua merkitsevästi. Missä teidän lapset ovat, hän kysyi. No aloitin hänen isästään ja kerroin hänen olevan poikamme. Kaksivuotiaan aivot imevät kaiken. Eräs tärkeä asia alkoi hahmottua.
Kai se jonkinlaista karaokea oli. Laulajat tosin eivät vaihtuneet vaan poika, tytär ja tyttärentytär lauloivat. Säestys tuli jostakin ämyristä.
Ruokailimme yhdessä. Aikuispariskunnilla oli ruuanlaittovuorot. Saara ja minä kuittasimme kaksi vuoroamme valmispitsoilla ja -hampurilaisilla.
Yksi uusi ohjelmanumero kuitenkin oli. Jälkipolvi järjesti meille kahdelle dinosaurukselle kultahääjuhlan. Meidät tuomittiin avioliittoon Oulun tuomiokirkossa toukokuun lopussa vuonna 1975. Meidät vihki rippipappini Jorma Kiviranta, joka oli aikoinaan vihitty vaimoni lankomieheksi. Uruissa oli Jaakko Linjama. Häätilaisuudessa lausui omia rakkausrunojaan Niilo Rauhala.
![]() |
#loma #matkailu #parainen #perhe #suku #lapset #lastenlapset #isovanhemmat #kesämökki #kesäloma #sukukokous #kultahäät #juhla
torstai 10. heinäkuuta 2025
tiistai 8. heinäkuuta 2025
Onko tässä perhekuntamme uusi kesäleiripaikka?
#loma #matkailu #parainen #perhe #suku #lapset #lastenlapset #isovanhemmat #kesämökki
sunnuntai 6. heinäkuuta 2025
Väsymykseni syy luultavasti selvisi
![]() |
| Image by tanja from Pixabay |
Vaimoni kävi lääkäria tapaamassa muissa asioissa Helsingissä.
Jotkut lukijoista muistavat, että sairastimme Italian matkallamme niin maan perusteellisesti. Olimme sairaalassakin vajaan viikon.
Vaimolla oli Helsingissä Italian potilaspaperimme mukana. Fysiatri pystyi tulkitsemaan niitä, koska lääkärinä on lukenut latinaa. Meillä oli erittäin vakava egyptiläinen influenssavirus ja keuhkokuume.
Olen ihmetellyt, että miksi en tahdo jaksaa paljoakaan. Otan nokkaunia pitkin päivää. Lisäksi saatan vain levätä tekemättä mitään, mikä on minulle epätyypillistä. Olen ajatellut, että tämä on vanhenemista.
Tuollaisella sairastamisella on pitkä häntä. Ilmeisesti emme ole vieläkään toipuneet. Tässä on se hyvä puoli, että tästä varmaan vielä noustaan.
Fysiatrin mukaan meitä hoidettiin Italiassa paremmin kuin olisi Suomessa tehty.
Aika yllättävää.
#italia #sairaala #virus #lääkäri #sairaanhoito #keuhkokuume #sairaus
perjantai 4. heinäkuuta 2025
Kuka on vanhoillislestadiolainen?
Somessa on Tarratoimikunnan häirintää koskevissa keskusteluissa ollut jonkin verran vääntöä siitä, kuka on vanhoillislestadiolainen.Yritän valottaa asiaa niin kuin itse sen ymmärrän ja uskon sen vastaavan muidenkin vanhoillislestadiolaisten käsitystä. Ehkä tietoisuus näiden käsitteiden sisällöstä auttaa asian tarkastelua.
Hallinnollisesti olemme yhdistys (tai oikeastaan useita), johon kuuluu jäseniä. Yhdistys tarvitaan, koska toimitiloille pitää olla omistaja. Kaikki uskovaiset eivät ole jäseniä, koska tällainen hallinnollinen järjestely ei ole uskon asia. Me käytämme itsestämme ilmausta Jumalan valtakunta, josta kaikki eivät pidä, mutta kuitenkin.
Liikkeemme on osa Suomen ev.lut. kirkkoa.
Kun puhutaan vanhoillislestadiolaisista joukkona, ei tarkoiteta rauhanyhdistyksien jäseniä. Uskovaiseksi käsitämme jokaisen, joka on ottanut siunauksen vastaan joltakin ennestään uskovaiselta (vanhoillislestadiolaiselta) tai on säilynyt uskovaisena syntymästä lähtien. "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." (Joh. 20:23) Ajattelemme, että Siionin (=Jumalan valtakunta) rajat kulkevat sydämestä sydämeen eli uskovaisia ovat ne, joilla on Pyhä Henki sydämessään.
Vain Jumala tietää varmuudella kunkin sydämen tilan. Kukaan maan päällä ei pystyisi tekemään täydellistä luetteloa uskovaisista ihmisistä. Joku voi käyttäytyä ulkonaisesti kuin uskovaiset, vaikka sydämen usko on kuollut. Tuntomerkit kuitenkin auttavat ja lisäksi uskovainen aistii, milloin Henki vastaa. Olemme kuitenkin erehtyväisiä. Sydämestään uskovainen kunnioittaa Jumalan sanaa eli Raamattua.
Raamattu toteaa homouden toteuttamisesta seuraavasti: "
torstai 3. heinäkuuta 2025
Tarratoimikunnan aktion häirinnästä poliisiasia
![]() |
| Image by Mike from Pixabay |
Mielestäni suviseurojen järjestelyissä epäonnistuttiin siltä osin, että tarratoimikuntalaiset kokivat hyvin asiatonta kohtelua ja turvattomuutta muiden seuravieraiden taholta. Itse en nähnyt tarrojen kiinnittäjiä enkä kiinnitettyjä tarroja ollessani suviseuroissa lauantaina, mutta sehän ei todista mitään. Jos on 94 000 vieraasta paikalla, kaikki eivät millään ole voineet nähdä mitään asiaan liittyvää.
Luulen, että järjestäjistä ei kukaan vain tullut ajatelleeksi, että muut seuravieraat voisivat käyttäytyä tarratoimikuntalaisia kohtaan noin tuomittavasti. Tähän varmaan varaudutaan tulevaisuudessa. Kaikkien seuravieraiden on tunnettava olonsa tutvalliseksi. Tuollainen häiriköinti on vastoin vakaumustamme ja mietinkin, keitä he mahtoivat olla. Ehkä sitten sydämestään uskovaisetkin voivat hairahtua moiseen syntiin? Outoa se minulle olisi. Kirkko ja kaupunki -lehti kertoo, että toimikuntalaiset ovat tehneet rikosilmoituksia kokemastaan. Se on minusta hyvä asia. Poliisin velvollisuus on tutkia asia objektiivisesti. Jos lakia on rikottu, seuraamuksia tulee.
En tunne juridiikkaa niin hyvin, että osaisin arvioida tarratoimikunnan toimien laillisuutta. Tarrojen jakajille oli kerrottu, ettei heidän suunnitelmansa toteuttaminen ole toivottava. He halusivat kuitenkin toteuttaa aikeensa. Sille me emme voi mitään, eikä varmaan ole kenenkään etu, että heitä yritetään estää väkivalloin eikä siihen varmaan olisi valtuuksiakaan. Parempi yrittää toimia sovussa.
Suviseuroissa on turvallisuustoimikunta, jonka numero on käytettävissä vuorokauden ympäri. Numero on seuraohjelmassa. En tiedä olivatko tarratoimikuntalaiset huomanneet sitä. Tätä funktiota kannattaa varmaan kehittää. Vartijoille tilanne on haastava, mutta varmaan tätäkin näkökulmaa tullaan painottamaan. Tarratoimikuntalaisia on oman ilmoituksensa mukaan ollut yli 300 ja he ovat ilmeisesti toimineet parittain tai pieninä ryhminä. Vartijoille on varmasti syytä painottaa heidän turvallisuutensa varmistamisen tärkeyttä. Kattavuus varmaan paranee, jos häirityiksi joutuneita rohkaistaan ottamaan yhteyttä turvapuhelimeen.
Jos uskoo Jumalaan ja Jeesuksen lunastustyöhön, uskoo yliluonnolliseen kuten ylösnousemuksseen. Minun järkeni ei tahdo taipua, mutta turvaudun uskoon oman autuuteni vuoksi. Jumala on kaikkivaltias. Siksi uskon, että Hän ei ole antanut ohjeeksemme Raamattua, jossa on virheitä. On esitetty, että Raamattu koostuu vain eri aikakausien kirjoittajien henkilökohtaisista näkemyksistä, mikä kuulostaakin järkeenkäyvältä.
Minä uskon, että Raamatun lisäksi meille on annettu avuksemme Pyhä Henki, jonka uskon ohjanneen Raamatun kirjoittajia. En ymmärrä kaikkea Raamattuun kirjoitettua, mutta haluan uskoa niin kuin Henki seurakunnalle ilmoittaa. En ymmärrä miksi Jumala antaa syntyä homoja, jotka eivät voi olla heteroparisuhteessa. Silti hän Raamatun kautta ilmoittaa, että homot eivät voi toteuttaa seksuaalisuuttaan. Sama koskee sinkkuja. Uskovaisena en uskalla nousta Raamatun opetusta vastaan.
Minä haluan elää sovussa kaikkien kanssa. Työpaikallani halusin olla asiallisissa väleissä homojen kanssa. Me emme voi puuttua toisten elämään. Jos minulta kuitenkin kysytään uskoni perusteita, koen velvollisuudekseni olla rehellinen.
Toivon, että näin saamme uskoa tulevaisuudessakin.
Tämä teksti on omaa pohdiskeluani. Kukaan ei ole pyytänyt minua tällaiseen. Haluan vain tuoda esiin tavallisen riviuskovaisen käsityksiä asioista.
#suviseurat #iltasanomat #tarratoimikunta #vanhoillislestadiolaisuus #journalismi #reportaasi #uskonto #luterilaisuus #media #iltalehti #markkinointi #sissimarkkinointi #aktivisti #aktivismi #turvallisuus #raamattu
tiistai 1. heinäkuuta 2025
Tarratoimikunnan tempaus saattaa koitua siunaukseksi suviseuroille
Jos haluaa kohun laantuvan, kannattaisi olla jatkamatta asian käsittelyä. Kirjoitan silti ja perustelut löytyvät tuolta alempaa.
On ikävää, että kokonaiskuvaa tapahtumista ei taida olla kenelläkään. Olemme sen varassa, mitä toimikuntalaiset ovat medialle kertoneet ja mitä olemme silminnäkijöiltä kuulleet. Tietääkö kukaan, ketkä ovat asiattomasti häirinneet tavaratoimikunnan aktiota?
Arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen on auktoriteetillaan vahvastanut tapahtuneen ilmeisesti mediatietojen perusteella.
Jos tapahtumista ei saada parempaa selkoa, me vanhoillislestadiolaiset saamme yhdessä kantaa syyllisyyden.
Häirinnän muodot kuulostavat hyvin erikoisilta ollakseen tapahtuneet suviseuroissa. Ei ole todellakaan uskovaisille tyypillistä käyttäytymistä, vaikka syntisiä olemmekin. Varsinkaan homottelu ja kiroilu eivät kuulu sydämestään uskovaisten kutyymiin.
Olisi vaikea uskoa, että vaikka aktio on hyvin perusteellisesti suunniteltu, että tämä häirintä olisi sisällytetty sen osaksi. Minulla ei tosin ole mitään muita eväitä epäillä tällaista kuin toiminnan epätyypillisyys.
Tämäkin episodi tapahtui, koska Jumala sen salli
Näiden suviseurojen kävijämäärä on selvästi ylittänyt odotukset. Luulen, että tämä on ainakin osittain tarratoimikunnan ansiota. Siitä johtuen myös media on raportoinut ahkerasti suviseuroista, myöskin neutraalilla otteella.
Suviseurat ovat myös lähetystyötä ja siksi kaikki ovat tervetulleita.
Me pitäydymme sen uskonpuhdistajan oppiin, joka on luterilaisuuden perustaja ja jonka nimi sisältyy Suomen kirkonkin nimeen.
Eräässä tilaisuudessa tulin maininneeksi ilmaisesti jotakin raamatullisuudesta tai joku muu mainitsi. En muista sanoja, mutta Mari Leppänen totesi jotakin, jonka tulkitsin merkitsevän Raaamatun olevan vain kokoelma erilaisten ihmisten tekstejä ja siksi kriittisesti tutkittavia. Minä taas uskon, että kaikkivaltias Luoja on antanut meille Raamatun, joka ei ole tarkoitettu piispojen ja pappien korjattavaksi kulloistenkin aatevirtausten mukaiseksi.
Kristillisissä kirkoissa on epäilemättä ollut satojatuhansia pappeja ja piispoja, jotka ovat saarnanneet Raamatun mukaista avioliitto-oppia ja nämä nykypiispat haluavat tehdä heidän kaikkien työn tyhjäksi.
Piispat edustavat kirkollista esivaltaa. Siitä huolimatta tehtävämme on rakastaa heitä totuudessa ja rukoilla heille halua pitäytyä Raamatun opetukseen.
Ehkä sellaiset tietä etsivät, jotka uskovat Raamatun olevan uskomisen perusta, kiinnostuvat suviseuroista ja opetuksestamme.
Tarratoimikunta on järjestänyt tosi menestyksellisen sissimarkkinointioperaation. Sillä tarkoitetaan poikkeuksellisia operaatioita, jolla saadaan media rummuttamaan markkinoivan organisaation sanomaa. Tarratoimikunta on saanut mitättömällä panostuksella valtavan huomion sekä omalle että suviseurojen sanomalle.
Joskus suunnittelematonkin yhteistyö on voimaa.
#suviseurat #iltasanomat #tarratoimikunta #vanhoillislestadiolaisuus #journalismi #reportaasi #uskonto #luterilaisuus #media #iltalehti #markkinointi #sissimarkkinointi #aktivisti #aktivismi



.jpeg)









.jpeg)










.jpeg)
.jpeg)



.jpeg)




.jpeg)





