Patologinen tapaus.

Istun koulun auditoriossa. Meillä on tyhy-päivä. Suloinen kollegani Virpi esitelmöi mindfullnessista.

Olet oikeassa. Virpi kertoo mindfullnessista, jonka mukaan pitää keskittyä hetkeen. Minä kirjoitin äsken sähköpostia ja nyt tätä. Hän sanoi juuri, että me yritämme asioiden edelle tai jotain.

Äsken seisoimme pitkään ja teimme harjoitusta. Mietin, että milloin se loppuu. Venyttelimme käsiä, silloin minä otin kuvia. Piti ajatella hengittämistä, ehkä sain kasaan yhteensä puoli minuuttia noin vartin sessiosta.

Patologinen tapaus.

AD/HD tai ei, minun on syytä hakutua Virpin kurssille.

Huolettaa, jopa pelottaa

Poliittinen tilanne on minusta vähän pelottava. Se johtuu siitä, että perussuomalaiset ovat toiseksi suurin puolue. Aistin, että puolue on agressiivisempi kuin mitä Timo Soinin ulkoisen leppoisan olemuksen perusteella voisi luulla.

Sain kerran FB-kaveripyynnön. Muistelin nähneeni kyseisen henkilön jossakin omien kaverieni sivuilla ja päästin hänet joukkoon. Kohta sain pari oudon tuntuista kaveripyyntöä. Nettiä selailemalla tunnistin heidät perussuomalaisiksi. Ilmeisesti ensimmäinen oli jonkinlainen troijanhevonen.

Tämä henkilö oli ihan säyseänä joukon jatkeena, mutta myöhemmin hän julkaisi niin hurjia päivityksiä, että laitoin hänet pois.

Minulla on hyvin paljon ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita. Mukavaa väkeä. Yhdessä ryhmässä 19:sta opiskelijasta heitä on peräti 15. Toivon, ettei perussuomalaisten mukanaolo hallituksessa ei tiedä heille pahaa.

Perussuomalaiset ovat nyt voimainsa tunnossa. Heidän päämääränsä tiedetään. Toivon todella, että muut hallituksen jäsenet ja erityisesti pääministeri pystyvät pitämään heidät ruodussa.

Minullako AD/HD?

Naapurikoulun kollega, blogini uskollinen lukija, totesi ohi mennessään, että minulla taitaa olla AD/HD, kun revin itseäni moniin suuntiin.

Voi asia niinkin olla.

AD/HD viittaa Wikipedian mukaan tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö ADD:hen, joka alentaa toimintakykyä, sekä aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD:hen.

AD/HD:n syynä voi olla aivojen energiapula. Happi ja glukoosi eivät levity riittävästi aivojen verenkierrossa. Aivoissa voi olla myös puutteita dopamiinista, joka on hyväksi vireydelle ja motivaatiolle. Se tehostaa oppimista, auttaa säätelemään tunteita ja sisäinen kellokin pysyy tahdissa.

Monet AD/HD-potilaat kärsivät univaikeuksista ja väsymyksestä päivisin. Oppimisvaikeuksia.

"AD/HD-oireet lisäävät huomattavasti alisuoriutumisen, köyhyyden, vakavien onnettomuuksien, ahdistuksen, masennuksen ja itsetuhoisuuden riskiä."

"ADHD:hen liittyvän ylivilkkauden ja elämyshakuisuuden ajatellaan johtuvan siitä, että ihminen yrittää nostaa aivojensa vireystilaa aktiivisen toiminnan ja voimakkaiden aistiärsykkeiden avulla."

No olen minä ahdistuksen tuttu ja masentunutkin olen joskus ollut. Ylivilkkauden arvioikoon muut. Elämyshaluinen olen ehdottomasti.

Minä AD/HD-tapaus? En oikein usko. Tunnustan syttyväni helposti asioille, mutta sisäsyntyisesti. Mielestäni nämä innostukseni eivät yleensä jää puolitiehen. Koen toki väsymystä, mutta en pidä sitä kohtuuttomana hintana tekemisistäni.

Pidän enemmän vaimoni näkemyksestä. Hänen mielestään minulla on syövästä selviytymisestä johtuvaa elämänhalua. Hän saattaa olla oikeassa. Hain hänet Bulelta tänään ja kävimme myöhästyneillä vaalikahveilla Kauppatorilla.

Taivaita

Vaalien jälkeen

Railakas Romppanen tohkeili vaalien jälkeen, että tuo Kepu on maailman turhin puolue. Sen joutaisi lopettaa. Yy-ym, myhäiltiin ympärillä lehtorien kahvihetken joviaaleissa tunnelmissa. Aivan pääkaupunkiahan tässä eletään. Että niitä ikkunallisia pesukoneitakaan ei sovi käyttää, kun alusvaatteet sieltä rivosti vilkkuvat, on se sellaista, puhkui Romppanen sotkien iloisesti puuroja velleihin. Useimmat eivät sanoneet mitään, kun tiesivät seurassa istuvan Huumosen astelevan rovasti Lestadiuksen jalanjäljissä. Joillakin heryili myötämieltä. Jollakin ehkä mieltä kutkutti ilmassa leijuvat draaman ainekset.

Tuo on muuten urbaani legenda, nipotti Huumonen ja kertoi, että sen on keksinyt eräs Kansan Tahdon  toimittaja ehkä kymmenen vuotta sitten. Risto Uimonen on sen julkisuudessa esittäänyt. Romppanen ei selvästi uskonut. Täytyy sen totta olla, kun minun mielestäni asia on niin. On tuosta puhuttu jo kauemmin, sanoi Näsi, ainakin kolmekymmentä vuotta. Juu, täsmää, vahvisti Huumonen, Apulehden toimittajat kävivät joskus silloin vaimoni siskon ovella - eli Tyrnävän pappilan portailla -kyselemässä, saisivatko kuvata heidän pesukoneensa. Eivät saaneet.

Oletko sinä sitten lestadiolainen, kysyi Romppanen Huumoselta. Olen, kuului vastaus. Aha, teillä onkin niitä pedofileja siellä, että sellaista porukkaa, on siinä sivistyspuolueilla kestämistä sen Sipilän kanssa, vaahtosi Romppanen. Me vassarit viihtyisimme demarien, vihreiden ja ehkä ärkoopeen kanssa, kun niillä on arvot paikoillaan.

Sipilä on rauhansanalainen, ojensi Tilvis Romppasta, ne kuulostavat aika fiksuilta. Ai jaa, mitä ne sellaiset on, ihmetteli Romppanen.

Niitä pedofileja on, ikävä kyllä, myönsi Huumonen, on todella hyvä, että niistä on noussut kohu, jotta uhrit saavat oikeutta. Ai jaa, niitä tuppaa olemaan muissakin uskonnollisissa porukoissa, totesi Romppanen jo loivennellen. Joo, ja lienee sosialismin historiassakin tapahtunut yhtä ja toista, latasi Huumonen, mutta sitä ei Romppanen enää kuullut ja hyvä niin, hän ryntäsi jo projekteihinsa ja oli  törmätä kahviautomaattiin mennessään.

Kahvituntiset maistelivat tapahtunutta hetken mielissään ja alkoivat sitten vilkuilla kelloa.


Tämä novelli ei ole täysin fiktiota.

Itkin eilen ...

... pohjattomasti, mutta en vaalien vuoksi. Kyseessä saattaa olla jonkinlainen nivelkokemus elämässäni.

Katsoin Areenasta Aamusydämellä-ohjelman, jonka teemana on lapsen äkillinen kuolema. Hilla Blomberg keskustelee kahden tuon kohtalon osakseen saaneen äidin kanssa.

Synnyin kesäkuun viidentenä vuonna, jonka alussa elintarvikkeiden säännöstely oli lopetettu. Vanhempani olivat haudanneet esikoispoikansa saman vuoden huhtikuussa. Veljeni kuolema ei ollut äkillinen. Sen aiheutti leukemia. Hän sai kai sen ajan parhaan hoidon, mutta häntä ei voitu pelastaa. Minäkin sairastin syövän viime vuonna, mutta aika on toinen.

Mikä sitten laukaisi lohduttoman itkuni? Nuo äidit kertoivat, mitä kaikkea lapsen kuolema oli heissä aiheuttanut ja he olivat poteneet pitkään suruaan. Tuo ei ollut minun vanhemmilleni mahdollista ja syy olin minä. Läheltä tapahtunutta seurannut tätini on sanonut, että minä pelastin heidät. He kai vain aloittivat alusta. Ehkä tuo arvio ei osu ihan maaliinsa.

Äitini kätki surunsa sydämeensä ja sinne menivät muutkin tunteet. Hän varmaan pelkäsi kiintyä minuun, koska minäkin voin kuolla.

Minä taannuin eilen lapseksi ja kaipasin noita kahta äitiä, jotka ilmaisivat tunteitaan. Halusin heidän syliinsa. Kokemus oli syvä ja häkellyttävä. Äidit olivat varmasti molemmat minua nuorempia, mutta ei tuntunut haittaavan.

Olen käsitellyt syntymäkohtaloani erilaisissa asiantuntijakonteksteissa, mutta missään ei ole saatu siitä otetta. Olen jäänyt yksin. Mieli on tyytynyt siihen, että tämän kanssa on vain elettävä. Ei tämä kai nyt sitten niin kummallista. Eilinen osoitti, että se on.

On kuulemma olemassa jokin Käpy, joka järjestää psykodraamaistuntoja lapsensa menettäneille perheille. Se lienee minunkin paikkani. Jos tuollaisessa sessiossa on mukana lapsensa menettäneitä vanhempia ja heidän eloon jääneitä lapsiaan -kuten minä, minunkin koteloitunut ongelmani saattaa aueta lisää. Ehkä vanhempani ja sisaruksenikin voisivat hyötyä tällaisesta.


Tänään oli koulussani osa kolmannen kerroksen nettiyhteyksistä hukassa, koska remontissa joku oli onnistunut katkaisemaan valokaapelin. Yhdelle tunnille en löytänyt korvaavaa tilaa, joten piti improvisoida. Jaoin opiskelijat ryhmiin ja kehotin etsimään taideteoksia ulkoa Itä-Pasilasta. Sanoin tulevani perässä ja menin hakemaan ulkovaatteeni. Sain mukaani kaksi opiskelijaa. Muut katosivat. Seuraavalla tunnilla selviää, miten kävi. Yllä satoa kierrokseltamme.

Haluatko perata alitajuntaani?

Iidulla on karvainen pappa

Tekisi mieli piirtää ja maalata. Työn päälle vain ei jaksa. Onneksi kesä tulee.

Kerronpa miten kummallisia unia näin viime yönä. Tuskinpa niillä mitään selitetään. Jotakin alitajunnan järjestelytavaraa. Väittävät niillä valmistauduttavan tuleviin koitoksiin. Mene tiedä.

Mannerheimintien alkupää - tarkoitan Meikun seutua - on uneni mukaan ollus joskus sata vuotta sitten kaikkea muuta kuin viljelysmaata tai muuta sellaista. Se on ollut mahtavaa kaupunkia, paljon komeampaa kuin nyt.

Unessani oli tarjolla mielenkiinoinen palvelu ja minä pääsin sen avulla vierailulle sinne menneeseen. Siellä Meikussa vaikutti autoliike, johon eräs nuori mies sai hyvän pestin, tosin kovassa komennossa. Hienoissa tiloissa toimittiin. Jokin tapaturma kuitenkin vei hengen, voi voi. Jäi tyttöystävä. Minä pääsin patseeramaan Manskua etelään ja toteamaan sen kiveyksen ihan samaksi kuin unen mukaan tänäkin päivänä. Sitten minä putkahdin tähän päivään ja siellä sattui mukavasti paikalla olemaan eräs kollegani, kun ajan raosta siirryin kuin siirtymäkuvan kautta nykyisyyteen.

Meikussa ei taida Manskulla olla muita noin vanhoja muistoja jäljellä kuin Töölötullin portin pylväät, jotka tarkkasilmäinen huomaa jalkakäytävilla kummallakin puolella katua. En tiedä, tuleeko tuo autoliikeajatus Nikolajeffin autoliikkeestä, joka oli aikoinaan Lasipalatsin vieressä olevassa talossa, jota muistaakseni kutsuttiin Hankkijan taloksi. Sekin nimi taisi seinässä joskus koreilla.

Meikussa tapahtui muutakin kummaa. Siellä oli mielikuvituksellisia elämyslaitteita, joiden avulla pystyi kokemaan kaikenlaisia ties missä olleita elämänmenoja.

Postitalo oli jostakin syystä Ruskiksen itäisessä osassa. Siellä ei juuri muita rakennuksia näkynyt. Kävin siellä opiskelijoitteni kanssa vierailulla. Palkkioksi heidän kesken taidettiin arpoa peräti kännykkä jollakin hienolla systeemillä. Minulta jäi listaamatta mukana olleet ja ajattelin kai niitä nimiä saada siitä systeemistä. Keli oli luminen, eikä julkista liikennettä ollut muuta tarjolla kuin suunnilleen kleinarin kokoinen bussi, joka kuitenkin urakoi yrittämällä uudestaan ja uudestaan jyrkkää, lumista mäkeä. Minä kävelemään eteenpäin. Tulin metallisille tikkaille, joka seisoi hangessa ja eikun ylös. Se oli samalla olevinaan jonkinlainen liukumäki ja meidän kuopuksemme laski tenavaikäiseksi palanneena sitä alas. Satutti itseään, poikapolo.

Edellisenä yönä olin Putinin kanssa, puuhissa, jotka eivät kestä päivänvaloa.

Olohuonetentti, osa 3: Nato (video)

Kiinnostavaa vääntöä rauhan miehen ja kiihkottaman realistin kesken.

Olohuonetentti, osa 2: NATO (video)

Kun molemmat ehdokkaat olivat päässeet vauhtiin, yleisö kiinnostui heidän kannoistaan Suomen liittymiseen Natoon.

Väittävät, että Natosta ei puhuta. Täällä puhutaan.

Video on noin vartin pituinen.

Kuoleman kaipuu

Vaimoni kertoi jännittävänsä kovasti seuraavaa syöpätarkistusta. Kyseli miten minä. Sanoin sen käyvän välillä mielessä, mutta kerroin kokevani välillä kuoleman kaipuuta. Hänelle tuli itku. Ero minusta tuntui hänestä niin musertavalta. Tämä kertoo tietenkin hänen rakkaudestaan.

Minusta tuli syövän myötä kuoleman tuttu. Kuolema ei tunnu viholliselta vaan ystävältä. Tuntuu lohdulliselta, että kuolema aivan varmasti jonakin päivänä noutaa minut pois. Aina välillä kuoleman ajatus käy mielessä. Se on melkein kuin lämmin tuulahdus.

Mistä tällainen levollisuus? Vaikka elämäni on ollut rikasta, siihen on sisältynyt paljon kärsimystä. Ei sellainen ole minua jalostanut. Olen ollut välillä hyvin hauras ja kokenut suurta epävarmuutta. Viimeisimmät vuoteni ovat olleet seesteisiä, mistä olen hyvin kiitollinen. Maallisen elämäni suurin merkitys on ollut ehkä lastenlapsissa. Toki muutkin ihmissuhteet ovat tärkeitä. Voin olla ihminen vain yhteydessä muihin ihmisiin. Kun mieli on seesteinen, tuntuu siltä, että silloin täältä olisi hyvä lähteä.

Maailman rujous näkyy siinä, että historia muistaa parhaiten ne henkilöt, jotka ovat tappaneet eniten muita. Heille lienee eniten patsaita pystytetty. Toki keksijät, taiteilijat, kirjailijat ja vastaavatkin ovat saaneet nimensä historiaan. Heitäkään ei muistettaisi elleivät he olisi saaneet muilta edellytykset siihen, mitä ovat saaneet aikaan.

Luterilaisen katsannon mukaa olemme täällä palvelemassa toisiamme. Niin tehdessämme toteutamme myös ihmisyyttämme. Sillä me emme ansaitse patsaita, mutta sitä maailma tarvitsee.

Omasta pienuudestani johtuen en ole innolla palvelemassa muita. Teen mieluummin jotakin, jossa voin toteuttaa itseäni. Jos hyvin käy, joskus nämä asiat yhdistyvät.

Kuoleman kaipuu saattaa johtua siitä, että en tiedä, kauanko seesteisyyttä kestää. Jos koittaa ahdistuksen päivät, voi kuolema alkaa pelottaa.

Meillä on vain tämä päivä. Nyt on seesteistä.

Olohuonetentti, osa 1 (video)

Onnistuihan tämä vihdoin. Tässä ensimmäinen osa viime maanantaisesta olehuonetentistämme. Video on noin kymmenen minuutin mittainen.

Fyrkasta hautajaisiin

Olo on kuin ravihevosella kilpailukierroksen jälkeen. Mukava pörhistellä pilttuussa, kun on rauha maassa ja kiire poissa.

Tämä viikko on ottanut voimille eniten näistä nykyjaksoisisista. Siitä selvittiin. Oli toki muutakin kuin leipätyötä. Tuli järjestettyä se olohuonetentti ja siitä laukesi pitkä puhteen jyyste, kun olen yrittänyt saada siitä videota julki. En jaksanut silputa ihan pieniksi ensimmäistä osaa ja siitä änkeytyi noin neljäkymmentäminuuttinen pötkö, joka ei tunnu mahtuvan putkeen eikä pataan. Läppärini on tehnyt pitkiä yrityksiä siirtää sitä Youtubeen, mutta onnistumatta. Ehkä sen voisi laittaa kahtia ja panna julki edes jotakin.

Oltiin eilen Kulttuuritalossa Tarkka Fyrkka-tilaisuudessa, jonka Suomen Asiakastieto järjesti nuorten opastamiseksi maksuhäiriöttömään elämään. Tilaisuus oli taidolla suunniteltu nuorille. Painavaa sanaa höystivä kahden klovnin törppöily. Draaman kaarta ei oltu saatu kuitenkaan niin kestäväksi, etteikö nuoret olisi toimineet niin kuin ovat tavakseen ottaneet. He päättävät itse, milloin jokin riittää. Ehkä kolmen vartin päästä alkoi pimeän salin eri osista vaeltaa pieniä ryhmiä pois salista. En tiedä, mikä mahti maailmassa saisi heidät istumaan säädetyn ajan.

 

Tunsin oloni jo kohentuneen sen verran, että kävelin Kultsalta koululle. VR:n Pasilan konepaja-alueen muuntuminen asuntoalueeksi jatkuu.

Uuden alueen arkkitehtuuri miellyttää silmääni. Suoraviivaiset ja vaihtelevat muodot keskustelevat kiehtovasti. Syntyy jännite, joka pitää kiinnostusta yllä. Samaahan on jo Aalto solvetanut kulttuuritaloon. Orgaaninen saliosuus ja suorakaitenen kokoontumiskeskus rinnakkain.

Illalla kokoontui kirjakerhomme Maununnevalla. "Kirjaviisaat" voi juhlia ensi vuonna ensimmäistä vuosikymmentään. Luettavia eepoksia on ollut jo noin kuusikymmentä.

Eilisen kokoontumispaikkamme lähellä on muuten Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie, josta hänen romaaninsa esikuva mieli rintamamiestaloa. Seudulla raatoivat tsaarin aikaan kaukaa idästä tuodut poloiset tekemässä puolustusrakenteita maailmansodan leviämisen varalta. Eilisen isäntäväen pihastakin näitä löytyy. 

Käsittelyssä oli Katriina Järvisen kirja Kaikella kunnioituksella. Siinä kuvataan hyvin tulehtuneita vanhempien ja aikuistuneiden lasten suhteita. Uskomatonta, että jotkut vanhemmat voivat suhtautua omiin lapsiinsa niin julmasti, että nämä joutuvat itseään suojellakseen pidättäytymään yhteydenpidosta. Kauhistuttavaa, että lastenlapset jäävät näin ilman yhteyttä juuriinsa. Jossakin esimerkkitapauksessa oli ajateltu ystäväpiirin korvaavan suvun. Näin kai tuollaisessa tilanteessa joutuu tekemään, mutta epäaidolta se tuntuu.

Mielestäni kirja on keskeneräinen. Punaista lankaa - jos sellainen nyt tarvitaan - ei tuntunut nousevan esiin. Tämä vaikutti yleiseltäkin käsitykseltä piirissä. Teos on hajanainen. Siihen on riivitty yhtä ja toista aiheeseen sopivaa muilta kirjoittajilta, mutta aineksia ei ole saatu sulamaan ehyeksi kokonaisuudeksi. Aihe on varmaan tärkeä, mutta tässä sitä ei ole saatu haltuun. 

Vanhempien ja aikuisten lasten suhteet voivat olla oudon välinpitämättömät. Olen ollut hautajaisissa, joissa vainajan poika ei vaivautunut tilaisuuteen, vaikka matka ei ollut esteenä. 

Jokin mättää

Olen kokenut muistumia vuoden takaisesta. Käveleminen on hidasta. Portaiden nouseminen tuntuu hieman vaivalloiselta. Ehkä minulla stressiä ja jokin pöpö. Ruoka ei maistu kunnolla. Heräilen monta kertaa yössä.

Onneksi tulee viikonloppu.

Ähkypuhkua siellä ja täällä

Olen taistellut levytilaongelmien parissa. Onneksi läppäristä löytyi rutiini, jolla valokuvat saatiin pelastetuiksi. Kone meni  aivan solmuun, kun tiedostoja oli niin paljon. Kun siirtelin osan käyttämättömistä klipeistä ulkoiselle levylle. Se auttoi ja olohuonetentin ensimmäinen video muhii juuri valmiiksi.

Esikoisen mies oli yöpymässä ja saunoimme yhdessä. Valittelin, että en ymmärrä Macbookin tiedostologiikkaa. Hänellä - myös Mäcin käyttäjä - on sama ongelma.

Luulin, että mahani oireilee stressiä, kun se on tuntunut niin oudolta ja ruoka ei ole maistunut. Syöpäkin on tietysti tullut mieleen. Onneksi nyt tuntuu jo paremmalta.


Eilistä tekstiä, jonka päivitys ei onnistunut:

Olen taas päätynyt tietotekniikkaviidakkoon. Olen koittanut tehdä videota eilisestä olohuonetentistä. Materiaalia on hyvin paljon. Kone sairastaa taas ähkyä. Olen siirrellyt dataa ulkoiselle levylle, mutta yhä on ongelmia.

Olen yrittänyt siirtää valokuvia ulkoiseen muistiin ja saanut aikaa ikävän tilanteen: Kuvakirjastosi on joko toisen ohjelman käytössä tai se on muuttunut lukukelvottomaksi. Nyt kai pitäisi varmistaa, että kuvista on varmuuskopiot ulkoisessa.

Tämänpäiväinen olohuonetentti

Olohuonetentti onnistui oikein hyvin. Keskustelu oli oikein vilkasta. Vieraat tekivät kysymyksiä ja ehdokkailta, Riku Eskeliseltä ja Daniel Sazonovilta, saatiin vuolaita vastauksia. Oman hyvän mausteensa toi sarjayrittäjä Janne Käpylehto, joka itse edustaa Vihreää liittoa, mutta on kahden vihreän ehdokkaan lisäksi myös Rikun tukijoukoissa. Alkuun nousi Nato-kysymys esiin ja sitä käsiteltiin pitkään.

Keskustelu polveili sitten ydinvoimassa, Suomen pelastamisessa, Energiaremontissa ja yrittäjyydessä.

H-hetki lähestyy

H-hetki lähestyy. Huusholli on suunnilleen kunnossa olohuonetenttiä varten. Täytyy miettiä vielä joitakin teemoja, jos joudun puhuttamaan ehdokkaita. Mitähän noita olisi? Varmaan vanhustenhoito, säästöt, sote, Nato, Venäjä, koulutus, terveydenhuolto, EU, pääkaupunki-maaseutu, hyvinvointivaltio yleensä ja maahanmuutto.

Tiukka työpäivä takan, mutta eiköhän tämä tästä. Into antaa voimia. Minulla oli kolme ryhmää. Käytin kahta ulkona ottamassa valokuvia. Sitä ennen katsottiin sommitteluohjeita Youtubesta. Sain samalla käydä päiväkävelyllä oikein palkkaa vastaan.

Rakkausjuhlaa

Toivon, että sain energiaa, kun sain hössöttää ihanien rillivarkaiden ja suloisen kaksivuotiaan päivänsankarin kanssa. Voiko mikään papan sydäntä enempää lämmittää kuin se, että pieni kaksivuotias F-tyttönen painautuu heti papan syliin, vaikka emme ole pitkään aikaan nähneetkään. Taas sopii vaimoni käyttämä ilmaus, että vietettiin rakkausjuhlia.

Monia ihmisiä tavattiin ensimmäistä kertaa. Kivat juhlat oli ja mukava ilmapiiri. Kertynyt väsymys haittasi jonkin verran omaa osallistumista, mutta oli tärkeätä olla mukana.

Käväisimme niillä toisillakin synttäreillä. Siellä ei kauaa mennytkään. Mukava oli vilaukselta nähdä vanhoja tuttuja. Juhlassa oli uuteen tekniikkaan nojaava viihdytysnumero. Screenille ilmestyi päivänsankariin liittyviä kuvitettuja kysymyksiä ja vastausvaihtoehdot. Yleisö sai vastata kännyköiden ja pädien avulla. Välillä parhaiden järjestys tuli näkyviin. Jokin nettisovellus varmaan.

Nyt menee liian kovaa

Nyt asettuu jonoon niin paljon tapahtumia, ettei psyyke tahdo pysyvä mukana. Osittain olen tilanteen itse pedannut, joten katse peiliin.

Yritin juuri tehdä mindfulness -harjoitusta, mutta olen niin kierroksilla, että en oikein pystynyt rauhoittumaan siihen.

Viikonlopulle sattuu kolmet synttärit. Kaksissa niistä on sankarina oma lapsenlapsi, joten ne ovat must. Kolmannet ovat sellaiset, että toisaalta mieltä houkuttaa ja vaimokin haluaisi, mutta järki toppuuttelee. Järki luultavasti häviää.

Pääsyyllinen tilanteeseen on oma altis mieli. Tulimme pystyttäneeksi tuon mainostamani olohuonetentin huomisillalle. Yleisön saaminen on osoittautunut haastavaksi. Sellainen nostaa taistelumieltä. Eilen tein pitkään todella rasittavaa hommaa, kun siirsin vanhasta kännykästä manuaalisesti numeroita uuteen. Sainpahan kuitenkin urakoitua niin, että pääsen palauttamaan vihdoinkin vanhan työsuhdeluurini koululle. Samalla sain käyttööni numeroita, joihin lähetin tiedotteita huomisesta tapahtumasta. Illemmalla taiteilin Pages -ohjelman parissa, osin synttäreillä poikani avustamana, ja sain tuotettua aaneloskokoiset julisteet taloyhtiön ilmoitustauluille.

Huomenna veri punnitaan. Kahdeksan tuntia opetusta ja sitten olohuonetentti illalla. Pitäisi jaksaa miettiä vielä tunteja, miten ne voisi organisoida siten, etten väsy liikaa.

Daniel Sazonov

Olemme saaneet ehdokkaat ja yhden asiantuntijan varaamaan iltansa tähän. Minun luonnollani asiaan ei voi suhtautua huitaisten. Vieraita on tähän mennessä tiedossa kourallinen. Hm, voiko ihmisistä puhua kourallisena? Pitäisi piipahtaa Kotuksen sivuilla. Jos toteuma ei ole parempi, voin lohduttaa ehdokkaita, että voin laittaa videokoosteen nettiin. Se tietäisi taas puuhailua. Jos väkeä tulee hyvin, sille ei ole niin paineita, mutta altis mieli on taas kärkäs.

Riku Eskelinen

Muistutukseksi: Huomenna pidetään olohuonetentti täällä meillä. Osoite on Hiihtäjäntie 4 c 25, Herttoniemi, Helsinki. Paikalla ovat kansanedustajaehdokkaat Riku Eskelinen ja Daniel Sazonov sekä pienenergia-asiantuntija Janne Käpylehto. Jos innostut ja pääset, laittaisitko tiedon asiasta: 044-7756 318/heikki.honkala@icloud.com. Jos jää tekemättä tai innostut viime hetkessä, tule ihmeessä.

Onko "teloitus" taidetta

Maailmassa on ilmiöitä, joita ei oikein osata määritellä, mutta yleisesti ollaan yhtä mieltä, että niitä on olemassa. Kuka osaa määritellä, mitä on rakkaus? Toinen vaikeasti tavoitettava käsite on taide. Kun sen määritteleminen on ollut vaikeaa, on jäänyt jäljelle kanta "Anything goes". Yksilö voi tehdä mitä vain ja kutsua sitä taiteeksi.

Eräs tanskalainen taiteilija teki uskottavan näköisiä asesuunnitelmia ja lähti muistaakseni Kiinaan asemessuille. Siellä hän neuvotteli eri tahojen kanssa, vaihteli käyntikortteja ja niin edelleen. Sitten hän kokosi kertyneen materiaalin ja järjesti näyttelyn.

Erääseen Tampereella pidettyyn tilaisuuteen oli kutsuttu hyvässä uskossa ulkomaalainen puhuja. Puhuja tuli, mutta hänen puheensa olikin jotakin muuta kuin odotettiin. Kävi ilmi, että se oli taiteellinen interventio.

Mitä pidätte tästä:

Eikö näyttäisi hienolta taidegallerian seinällä? Kaunin sininen väri hallitsee. Lämpimiä punaisia ja keltaisia on sopivassa suhteessa jännittämää kokonaisuutta. Vihreäkin sopii mukaan. Punaista on eniten ylhäällä, mutta se istuu, koska sen kaikuja näkyy muualla työssä. Teoksella näyttää olevan monta tekijää, mutta sekin sopii. Teos on sijoitettu siten, että se voi tuottaa iloa ohikulkijoille.

Minusta tämä on kaunis.

Rikollistahan tämä töhryjen tuottaminen on. Taidemaailma ei kuitenkaan tunnu pitävän teoksen tuottamisessa tehtyä rikosta esteenä sen pitämiselle taiteena. Taiteilija Teemu Mäki  tappoi aikoinaan kissan videossaan, jotka pidetään taiteena, koska Kiasma osti teoksen. Mäki tuomittiin sakkoihin, koska kissa joutui kitumaan ennen kuin kuoli. Tätä voidaan puolustaa sillä, että me syömme lihaa ja kuljemme kengissä, jotka ovat voineet aiheuttaa tuskallisen eläinkuoleman. Minusta sekin pitäisi estää kuten mainitun teoksen kyseisen osan tuottaminen. Täällä Mäki perustelee tekemäänsä. ehkä joskus jaksan lukea sen.

Toinen taiteilija Jani Leinonen kavereineen ryösti Ronald McDonald -nuken hampurilaisravintolasta, julkaisi uhkavaatimusvideon ja lopulta "teloitti" nuken kopion giljotiinissa. Tässä video tapahtuneesta.

Taideyhteisöllä tuntuu olevan taipumus romantisoida taiteilijuutta. Osa taiteilijoista itsekin ajattelee, että heillä on hallussaan jotakin miltei metafyysistä, jonka katsotaan pätevöittävän heidät opastamaan muita. Tämä saattaa herättä tunteen oikeutuksesta sellaiseen, mitä muut eivät saa tehdä.

Minusta taiteilijat ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Taiteilijoilla saattaa olla kyky käsitellä tärkeitä teemoja siten, että se herättää uusia näkökulmia. He saattavat myös osata antaa visuaalisen tai äänellisen muodon jollekin, jolle ei ole sanoja. Tällainen on arvokasta.

Saattaa olla, että sekularisoituneessa maailmassa haetaan taiteesta sellaista, mitä ennen laajemmin haettiin uskonnosta.

Minun mielestäni taiteilijoiden toiminnan rajat ovat samat kuin muillakin.

V-tyyliä

Kävellessäni koululta tällä viikolla, edessäni käveli mies, jonka jalkaterät harottivat ulospäin hänen kulkiessaan. Hän käveli V-tyylillä. Huomasin, että hänen kantapäänsä olivat kääntyneet sisäänpäin. Joillakin on tuollaiset jalat.

Se, miten ihminen asettaa jalkansa astellessaan, vaikuttaa koko hänen ryhtiinsä ja olemukseensa. Jokaisella ihmisellä on oma olemus. Ihmisen voi tuntea takaraivosta ja siitä, miten hän seisoo tai kävelee. Meidän geeneihimme on koodattu nämäkin asiat. Näin varmistuu, että erotamme tarpeelliset henkilöt muista aivan hetkessä. Tämäkin ilmiö tarvitaan, jotta voimme elää keskenämme niin kuin elämme.

Ihminen on uskomattoman mielenkiintoinen olio.

Iltapäivän evoluutio

Kahdeksan jälkeen alkavalla tunnilla oli vähän väkeä. Iäisyysongelma. Seuraava tunti oli hankala. Luulin ettei kuvia opiskelijoiden tekemistä kasvokuvista oltu vielä siirretty blogeihin. Aloin ohjastaa prosessia ja hermot alkoivat kuumentua, kun osa ei tahtonut saada silmiään irti kännykästä. Kun alkaa kuumottaa, tulee helposti tehneeksi jotakin, joka on typerää. Onneksi sain hillittyä itseni, vaikka tunnelma kieltämättä jäykistyi. Yksi opiskelijoista purnasi, että miksi ei voida tehdä jotakin järkevämpää. Näytin sitten pari videota, toisen öljyvärien ja toisen akvarellien käytöstä.

Pyysin kritisoineen kaverin hetkeksi juttelemaan tunnin lopussa. Hän kysyi, että miksi emme voisi piirtää enemmän. Sanoi ettei videoitakaan "kukaan katso". Kysyin miten hänen mielestään asia pitäisi hoitaa, kun kurssille on annettu tietty sisältö. Näyttelykäynnitkin sopisivat.

Niin vain on, että kulttuuri ja taide ovat aika kaukana teini-ikäisen mieltä kiinnostavista asioista. Ajattelin, että he joutuvat suunnilleen koko viikon istumaan kahdeksasta neljään passiivisina oppitunneilla. Ymmärrän itsekin levottomana luonteena, että sen täytyy olla heille kidutusta. Osalla opiskelijoista on ulkomaalaistausta. Heille suomenkielisten esitysten seuraaminen voi olla kielellisestikin hankalaa.

Meillä oli tänään hyviä keskusteluja erään kollegani kanssa aiheesta tänään. Hän on aikaisemmin vetänyt näitä samoja kursseja. Hänellä on hyviä ideoita. Sain häneltä yhden tehtävänkin, jossa opiskelijat etsivät patsaita keskustasta ja tunnistavat niitä. Hän kannusti minua menemään ulos opiskelijoiden kanssa. Tuntui hyvältä saada pedagogista tukea kollegalta. Hänellä tuntuu olevan hyvin samantapainen ajattelutapa kuin minulla. Ehkäpä alamme tehdä enemmänkin yhteistyötä.

Minulla oli iltapäivällä kolme ryhmää, kaikille kolmen vartin tunnit. Näytin kaikille alkuun videon sommittelusta valokuvauksessa. Sitten kävimme ulkona kuvaamassa. Kaikki saivat kuvata vuorollaan koulun kameralla. Tämä siksi, että saan varmasti ja vähällä vaivalla kaikkien kuvat koulun järjestelmään.

Ensimmäisen ryhmän kanssa oli vääntöä, koska siinä on ainakin yksi opiskelija, joka jaksaa jankata sanomaansa "lähdetään jo kotiin". Tämän ryhmän kanssa oli myös alkuun nahinointia kuvausvuoroista. Kukin otti kolme kuvaa. Kunkin kuvaussession välillä vaihdettiin paikkaa, jotta opiskelijat tunnistavat helpommin omansa.

Toiselle ryhmälle arvoin vuorot luokassa. Marssimme sitten siten, että kukin otti vuorollaan yhden kuvan, kun pysähdyimme, ja lopussa kukin otti samasta paikasta toisen. Kehotin ottamaan eri suuntiin. Näin sain opiskelijat pysymään mukana. Opiskelijathan kyselivät kuvat otettuaan, että sannko nyt lähteä. Jos siihen suostuu, voi tulla kato.

Kolmannen ryhmän järjestin seuraamaan itseäni arvontanumerojärjestyksessä. Niin sitten taaperrettiin ja kuvattiin, Joku innostui laulamaan "Yksi pieni elefantti marssii näin ..." ja pitihän siihen vähän opettajankin yhtyä. Viimeisen ryhmän kanssa asia meni sujuvimmin, kun rutiini oli jo hioutunut. Päätin retken Pasilan aseman kulmille, mistä pääsivät hyvin lähtemään helposti kotiin.

Pala mennyttä on poissa

Julkaisin jokin aika sitten nämä kuvat muiden mukana. Näissä oli kohteena Pasilan konepaja-alueen yksi sivurakennus, jossa on ollut kai varastoja, työntekijöiden ja/tai pikkupomojen tiloja yms. Vanha tiilinen päärakennus on remontoitu Amer Sportsin päämaja. Niin, ei sekään ole enää Amer-yhtymä.

Katso hetken verran rauhassa näitä kuvia ja mieti sitä mennyttä maailmaa, jota ne edustavat.

Nyt tätä rakennusta ei enää ole. Tuolla paikalla ennen eletystä elämästä ei ole juuri enää jälkiäkään. Nykytilanne selviää seuraavista kuvista. Vain sokkeli jäljellä.

Pala mennyttä on poissa.


Vaan mitäpä tätä surkeilemaan, näin vain on käytävä. Jos kukaan muu ei rakennusta ole dokumentoinut, ainakin minulla on kuvia.