Olo on kuin ravihevosella kilpailukierroksen jälkeen. Mukava pörhistellä pilttuussa, kun on rauha maassa ja kiire poissa.
Tämä viikko on ottanut voimille eniten näistä nykyjaksoisisista. Siitä selvittiin. Oli toki muutakin kuin leipätyötä. Tuli järjestettyä se olohuonetentti ja siitä laukesi pitkä puhteen jyyste, kun olen yrittänyt saada siitä videota julki. En jaksanut silputa ihan pieniksi ensimmäistä osaa ja siitä änkeytyi noin neljäkymmentäminuuttinen pötkö, joka ei tunnu mahtuvan putkeen eikä pataan. Läppärini on tehnyt pitkiä yrityksiä siirtää sitä Youtubeen, mutta onnistumatta. Ehkä sen voisi laittaa kahtia ja panna julki edes jotakin.
Oltiin eilen Kulttuuritalossa Tarkka Fyrkka-tilaisuudessa, jonka Suomen Asiakastieto järjesti nuorten opastamiseksi maksuhäiriöttömään elämään. Tilaisuus oli taidolla suunniteltu nuorille. Painavaa sanaa höystivä kahden klovnin törppöily. Draaman kaarta ei oltu saatu kuitenkaan niin kestäväksi, etteikö nuoret olisi toimineet niin kuin ovat tavakseen ottaneet. He päättävät itse, milloin jokin riittää. Ehkä kolmen vartin päästä alkoi pimeän salin eri osista vaeltaa pieniä ryhmiä pois salista. En tiedä, mikä mahti maailmassa saisi heidät istumaan säädetyn ajan.
Tunsin oloni jo kohentuneen sen verran, että kävelin Kultsalta koululle. VR:n Pasilan konepaja-alueen muuntuminen asuntoalueeksi jatkuu.
Uuden alueen arkkitehtuuri miellyttää silmääni. Suoraviivaiset ja vaihtelevat muodot keskustelevat kiehtovasti. Syntyy jännite, joka pitää kiinnostusta yllä. Samaahan on jo Aalto solvetanut kulttuuritaloon. Orgaaninen saliosuus ja suorakaitenen kokoontumiskeskus rinnakkain.
Illalla kokoontui kirjakerhomme Maununnevalla. "Kirjaviisaat" voi juhlia ensi vuonna ensimmäistä vuosikymmentään. Luettavia eepoksia on ollut jo noin kuusikymmentä.
Eilisen kokoontumispaikkamme lähellä on muuten Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie, josta hänen romaaninsa esikuva mieli rintamamiestaloa. Seudulla raatoivat tsaarin aikaan kaukaa idästä tuodut poloiset tekemässä puolustusrakenteita maailmansodan leviämisen varalta. Eilisen isäntäväen pihastakin näitä löytyy.
Käsittelyssä oli Katriina Järvisen kirja Kaikella kunnioituksella. Siinä kuvataan hyvin tulehtuneita vanhempien ja aikuistuneiden lasten suhteita. Uskomatonta, että jotkut vanhemmat voivat suhtautua omiin lapsiinsa niin julmasti, että nämä joutuvat itseään suojellakseen pidättäytymään yhteydenpidosta. Kauhistuttavaa, että lastenlapset jäävät näin ilman yhteyttä juuriinsa. Jossakin esimerkkitapauksessa oli ajateltu ystäväpiirin korvaavan suvun. Näin kai tuollaisessa tilanteessa joutuu tekemään, mutta epäaidolta se tuntuu.
Mielestäni kirja on keskeneräinen. Punaista lankaa - jos sellainen nyt tarvitaan - ei tuntunut nousevan esiin. Tämä vaikutti yleiseltäkin käsitykseltä piirissä. Teos on hajanainen. Siihen on riivitty yhtä ja toista aiheeseen sopivaa muilta kirjoittajilta, mutta aineksia ei ole saatu sulamaan ehyeksi kokonaisuudeksi. Aihe on varmaan tärkeä, mutta tässä sitä ei ole saatu haltuun.
Vanhempien ja aikuisten lasten suhteet voivat olla oudon välinpitämättömät. Olen ollut hautajaisissa, joissa vainajan poika ei vaivautunut tilaisuuteen, vaikka matka ei ollut esteenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti