Nizzaan

Tänään sain taas kokea, miltä tuntuisi olla parimetrinen. Yhden matkustajan tila lentokoneessa on niin vähäinen, että tällainen 176-senttinenkin tuntee itsensä sullotuksi purkkiin. Jos käyttää läppäriä ja juomapullo putoaa lattialle, sitä ei yletä nostamaan, ellei siivoa tietokonetta, pöytätasoa ja mahdollisia muita esteitä edestään. Kun syö lentokoneruokaa kyynerpäät tiukasti kyljissä, rinnuksille tipahtelee kaikenlaista tarpeetonta. Jos haluaa nuokkua rennosti, jalat saa juuri ja juuri siedettävään tilaan, kun työntää polvensa edessä olevan tuolin metallisiin alakulmiin.

Ihmettelen miten minua pidemmät yleensä pystyvät matkustamaan lentokoneissa.

Tapasimme yllättäen aikojen takaiset kaverimme lentokentällä. Oli kiva tavata pitkästä aikaa Jaska ja Heli!

Kelpasimme kauniiden ja/tai mukavien joukkoon, koska meidät päästettiin putkeen, jonka portin päällä luki Nice.

Ei pidä valittaa matkan vaivoja. 1800-luvulla vain rikkaat pystyivät muuttamaan talvisydämeksi Nizzan aurinkoon ja heillekin matka oli paljon vaivalloisempi kuin meille taviksille nykyään. Hyvin selvisimme matkasta ja täällä ollaan.

Minun oli hankala lähteä tänne, koska olisin mieluummin jatkanut puuhiani Turussa. Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä. Nizzan aurinko ei pettänyt edes ensimmäisenä päivänä. Aurinko ja sininen taivas hellivät mieltä.

Majailemme aluksi kolme päivää aivan lähellä viimetalvista asuntoamme. Tuntuu kodikkaalta, kun kulmat ovat tuttuja. Kävin jo matkakumppaniemme kanssa aika pitkällä kävelyllä tässä Nizzan keskusta-alueella.