Eilen oli ikimuistoinen päivä. Ranskan keskiylängöltä tulleet ystävämme kertoivat vuosittaisista sitruunajuhlista, jotka ovat juuri meneillään täällä valtakunnan kaakkoisosassa. Päätimme lähteä heidän kanssaan retkelle lähivuoristoon ja tutustumaan samalla Fête du Citroniin, joka vaikuttaa Nizzan spektaakkelimaisen karnevaaliajan kilpailijalta, mutta vanha traditio sekin on.
Oli mukava päästä välillä Nizzan ulkopuolelle. Siellä mennyt ja nykyaika elävät kietoutuneina toisiinsa. Paikoin näkymät näyttävät kuin olisivat kauan sitten jähmettyneet silloiseen olemiseensa. Pittoreskeissa taloissa kuitenkin eletään yhä.
Vuoret ovat yhä korkeita ja niiden rinteet jyrkkiä. Niinpä niille vievät ovat edelleen kapeita ja mutkaisia serpeentiinejä. Eivät muuta voi ollakaan.
Näimme hengästyttäviä maisemia ja vuoriston suojaan kauan sitten rakennettuja kyliä, jotka näkyvät kauas, mutta joihin en haluaisi mennä pyörällä. Pysähdyimme Peillonissa, Peillessä ja Ste Agnèsissa, jossa on historiasta tunnetun Maginot-linjan itäinen päätepiste. Poikkesimme myös Roquebrune Cap Martinissa, joka on alhaalla lähellä merta, mutta historiallinen paikka sekin. Siellä oli jotakin aivan merkillistä, mutta kerron siitä myöhemmin samoin kuin eräästä matkalla koetusta hämmentävästä ilmiöstä.
Päivä oli jo ehtinyt pitkälle ja päätimme jättää käymättä sitruunojaan juhlivassa Mentonissa, joka viimeinen Ranskan puolella oleva kaupunki tällä rannikolla.
Näimme kuinka meri ja taivas sulautuivat yhteen turkoosia, pinkkiä, sinistä ja violettia väreileväksi laveeraukseksi. Monacon edustalla oleva risteilijä lähti kohti seuraavaa pyshädystä. Ilta purpuroi rakennukset maagiseen valoon.
Kaunis sää, kiinnostavaa nähtävää, vanhojen hyvien ystävien seuraa ja kiireetöntä retkeilyä, mitä muuta voisimme toivoa.
Eilinen päivä jää mieleen yhtenä elämän onnellisista hetkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti