Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Syövän varjo?


Minulla on ollut syöpähoitojen jälkeen ajoittain väsymysjaksoja. Tuntuvat ajan mittaan harventuneen.

Nyt minulla on sellainen. En jaksa juuri mitään. Ikävää on, kun se tuo mieleen molempia syöpiä edeltävän väsymyksen ja panee epäilemään uusiutumista.

Vaimo oli puhunut fysiatrilleen liikunnan harjoittamisestani. Tämä oli sanonut, ettei vanhenevalle sovi sellaiset määrät kuin keski-ikäiselle. Voi seurata väsymys.

Kyseessä voi olla myös tasapainon horjuminen. Ehkä en vain osaa mitoittaa tekemisiäni nykyisiin voimavaroihini. Kun elämässä on enemmän vipinää, seuraa väsymys. Olisi kuitenkin ikävää leikata se vipinä pois.

Taisin kirjoittaa jossakin vaiheessa, että en osaa olla jouten. Tällaisissa väsymysjaksoissa sellainenkin onnistuu ja tuntuu välttämättömältä. Erikoista on, että aika kuluu, vaikka ei tunne edes ajatelleensa kovinkaan paljon.


Ei kommentteja: