Sain lääkäriltä vahvistuksen asiaan. Hän on diagnosoinut minulla olevan bipolaarisen eli kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Minulla oli maaninen vaihe ja nyt olen sen jälkeisessä masennusvaiheessa, joka saattaa olla aika pitkäkin. Maaniset oireet voivat olla ykkös- tai kakkostasoisia. Puhutaan maanisuudesta ja hypomaanisuudesta. Jälkimmäinen on lievempää. Minulla ei ole mielestäni ollut suuruudenhulluja hankkeita, mutta mitä ilmeisemmin toiminnassani on ollut vähintään hypomaanisia piirteitä.
Kaksisuuntainen häiriö puhkeaa yleensä kun ihminen on nuori, lääkärin mukaan tyypillisimmin 20-25 -vuoden iässä. Minulla tämä on tapahtunut tänä syksynä. On tavallaan hyvää onnea, että näin myöhään.
Maanisia vaiheita seuraa tavallisesti masennusvaiheet. Siksi lääkityksellä pyritään torjumaan maniavaiheita.
Olen soveltanut avoimuuden periaatetta kirjoittaessani syövistäni ja ocd-taipumuksestani. Aion kirjoittaa avoimesti myös tästä uudesta tuttavuudesta. Toivon jälleen vertaistuen toteutuvat puolin ja toisin.
4 kommenttia:
Tsemppiä, elämä jatkuu ! Asian kanssa pystyy elämään. Avoimuus on mielestäni hieno asia ja antaa vertaistukea monelle !
Mielestäni olen ollut ja yhäkin olen "bipolaarinen" ilman diagnoosia. Ja vaikeasti lukihäiriöinenkin yms yms. Eipä sitäkään 70-luvulla koulussa tunnistettu. Olit vain se "tyhmä"!
Nyt 33-vuotiaalle tyttärelleni on kaksisuutaisen diagnoosi hyvin monissa haastavan nuoren elämänsä vaiheessa yritetty istuttaa. Julkisen terveydenhuollon toimesta jo liki 15 vuotta. Tämä asia on siis vaikea. Pahinta oli joskus tyttäreni vaikeimmissa elämänvaiheissa väkivaltaisessa parisuhteessa ja pienen vauvan vanhempana.
Jos voisikin vain ottaa annettuna, kuten ehkä sinä ex-kollegani voit kaiken selviytymistarinasi jälkeen, niin mikäs siinä. Suhtaudut varmaan viisaudella!
Kamalinta tyttäreni elämän vaikeuksissa oli se, että julkinen terveydenhuolto heitteli ihan mitä tahansa lääkeyhdistelmiä. Jos leijonaäiti ei olisi ollut kaiken aikaa tukena ja ajan tasalla, niin pienen pojan äiti olisi mitä todennäköisimmin tuhonnut niillä itsensä. En ole tätä koskaan ennen missään jakanut. En ole kokenut turvalliseksi. Mutta tähän nyt jaan, kun melko varmasti uskon, ettei tämä viestini haittaa hänen eikä nyt 9.luokkalaisen poikansa elämää. Ei täältä leviä!
Olen, Heikki, seurannut tarinaasi vuosien mittaan. Kauan on aikaa siitä, kun töissä kohdattiin. Siitä huolimattahan taaskin tavattiin... Tsempit sinne tukuusseen täältä Sipoosta. On vielä pari vuotta eläkkeelle HHn palveluksessa, jos viitsin niin kauan jatkaa. Onnellisin olen siitä, että ainoat vaivat ovat viimeiset 20 vuotta fyysisten sairauksien sijasta olleet henkisiä!
Kiitos Rainer ja Tarja kommenteistanne!
Muistan Tarja sinut jo lukuvuodelta 90-94. Olin auskultanttina kai seuraamassa tuntejasi SLK:ssa. Harmi, että julkiten palveluiden tasossa lienee varianssia eri alueiden välillä. Täällä Turussa toiminut minusta varsin hyvin. Tosin neljä käyntiä päivystyksessä tarvittiin, jotta pääsin vapaaehtoiseen hoitoon psykoosiosastolle. Minulla ei ole ollut psykoottisia oireita, mutta sitä kautta päädyin asiantuntevaan avohoitoon. Lääkäri tuntuu erittäin pätevältä. Luotan hänen tilannearvioonsa. Mukavaa, kun seuraat kirjoituksiani. Motivoi jatkamaan, kun juttujani luetaan. Tsemppiä sinulle viimeisiin vuosiisi HH:ssa!
Lähetä kommentti