 |
Kuva Gordon Johnson Pixabaystä |
Lasten kasvatuksessa tarvitaan tunnetusti rajoja ja rakkautta. Rajoja asetamme me aikuiset vanhempina, mutta myös yhteiskunta. Hyvät tavat, moraaliset näkemykset, lait ja sopimukset takaavat turvaa, rauhaa ja ennustettavuutta.
Vai takaavatko?
Valitettavasti valtiot voivat toimia kuin kurittomat lapset, eikä ole vanhempia, jotka laittaisivat rajat. YK:sta ei siihen ole.
Jos maailma toimisi ihanteellisesti siten, että koko ihmiskunta noudattaisi riittävän yhteneväisiä sääntöjä, yksi valtias ei voisi ottaa koko 144 miljoonaista kansaansa kuristusotteeseen ja pakottaa sen tappamaan sisarusmaalaisiaan miltei keskiaikaiseen tyyliin.
Kuten tiedämme, länsimaatkaan eivät ole puhtoisia. Nekin soveltavat voimakeinoja.
Ongelma voitaneen kiteyttää sääntöpohjaisuuden ja voimapolitiikan väliseksi ristiriidaksi.
Iso naapurimme toimikoon taas esimerkkinä. Lakeja säädetään ja kansainvälisiäkin sopimuksia allekirjoitetaan, mutta niiden noudattamisella ei ole niin väliä.
 |
| Kuva Stefan Keller Pixabaystä |
Neuvostoliitto rajoitti merkittävästi maamme itsenäisyyttä suomettumisen aikana. Suomi nöyrtyi vahvempansa edessä, mutta koki sen tarkoituksenmukaiseksi. Sodalta vältyttiin. Ihmisiä ei kuollut. Ei ollut sellaista "vanhempaa", jolle Suomi olisi voinut kannella ja joka olisi voinut pakottaa ison naapurimme ruotuun.
Nyt Suomi on hakeutumassa isähahmon eli Naton siipien suojaan. Kyseinen liitto ei ole maailman hallitsija, mutta sillä on isot muskelit. USA:n kanssa neuvotellaan syvenevästä puolustusyhteistyöstä. Suomineito pääsee siten voimapoliittisesti parempaan seuraan ja voi sen turvin vedota sääntöihin, jos sen varpaille yritetään astua. Myös
Samaan turvaan haluaa myös Ukraina.
No, voima vai säännöt?
Oppituntimme alkoi 24.2. tänä vuonna.
Mahdollisimman laajaan sääntöpohjaisuuteen on ilman muuta pyrittävä, mutta pienen ei kannata jäädä sitä odottamaan.
Kehittyykö ihmiskunta murrosiästä kypsään aikuisuuteen, jää nähtäväksi? Epäilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti