Olimme myöhässä mutta armosta ottivat meidät Kielin laivaan

 

Olemme automatkalla talveksi etelään. 

Miten tällaista voi tapahtua nykyään?

Mutta aletaanpa alusta. 

Toissapäivänä ajoimme Viking Graceen, johon tuli sopivasti myös tyttäremme kumppaneineen ja tyttärineen. Illastimme yhdessä. Aamulla lähdimme kumpikin ryhmä suuntaansa. 

Me lähdimme kohti Göteborgia. Jostakin syystä alkumatkasta E20:llä on vaikea löytää aamiaispaikkaa, mutta Söderteljessä MacDonalds oli auki. 

 

Paitsi eii se ihan helppoa ollut. Kun olimme valintamme tehneet ruudulla, järjestelmä kieltäytyi veloittamasta korttia. Yritimme uudestaan toisella ruudulla, mutta tulos oli sama.

Kävin jo ehdottamassa, että maksaisin euroilla, mutta ne eivät kelvanneet.

Kiireinen, mutta ystävällinen asiakaspalvelija auttoi meidät kolmannella kierroksella maaliin. Piti hoitaa lähimaksuna eikä kortin ja pin-koodin avulla. Eipä tullut mieleen. Mielestäni Suomessa voi pienetkin summat maksaa järeämmällä kaavalla. 

Lähdimme jatkamaan matkaa. Piakkoin huomasimme, että Google Maps olikin ohjannut eri reitille kuin oli tarkoitus. Aikomuksemme oli ajaa Göteborgiin Jönköpingin kautta, mutta löysimme itsemme Eskilstunan, Örebron ja Leksbergin kautta kulkevalta reitiltä. Mikäs siinä. Annoimme palaa. 

Tukholman seudulla ei ollut kovin lumista, mutta ajoimme jonkun ylängön kautta ja näimme peräti tykkylunta.

Poliisi nuhteli minua hiljattain, kun tunaroin liikenteessä. Samalla hän kehotti pitämään luurit pois päästä ajaessa. 

Miten voisi jaksaa ajaa tällaisia matkoja ilman äänikirjojen viihdytystä? 

Vaimoni teki minulle tuollaisen pussukan, jossa voin pitää kännykkää kaiuttamassa minulle tarinoita äänikirjoista. 

Pysähdyimme seuraavan kerran Hovan kunnassa. 

Tälläkö turisteja Hovaan?

Loppumatka meni tihrustellessa, kun aurinko paistoi niin hankalasti edestä. 

Tulimme hyvissä ajoin Göteborgiin,  mutta silti pääsimme laivaan vain henkilökunnan käsittämättömästä armollisuudesta. 

Näin se meni

Löysimme Stena Linen terminaalin, jossa päätimme odotella lähtöä. 

Oli aika ruokailla. Lähdin kaupungille hakemaan syötävää. Vaimo jäi terminaaliin. Siinä meni tovi, mutta palasin intialaisravintolan antimien kanssa. 

Terminaalissa ei ollut pöytiä, joten aterioimme tällaiselta piippyhyllyltä. 

Alkoi olla aika siirtyä autojonoon. 

Autojen vähyys oudoksutti. Vain rekkoja liikkeellä.

Aikamme odotettuamme lähdin rekkojen luukulle kyselemään tilannetta. 

Kävi ilmi, että olimme väärässä terminaalissa. Oikeaan oli matkaa pari kilometriä. 

Vauhdilla sinne. 

Reitti oli hankala. Ihmettelimme minne mistäkin piti kääntyä. Taisi olla jokin umpiperäkin. 

Sitten tuli puhelu! Meiltä kysyttiin olemmeko todella tulossa. Sisäänbuukkaaja tuntui pidättelevän laivaa. Montako minuuttia? Kaksi?

Oli aika hermostuttavaa yrittää etsiä reittiä, kun langoilla hoputettiin. 

Laiva näkyi jo, mutta mistä ihmeestä sinne pääsee. 

Vihdoin selvisimme luukulle ja ystävällinen buukkaustäti päästi meidät eteenpäin. Jonottajia ei enää ollut. 

Viimein ajoimme sisään.

Mersurouva jäi ylhäiseen yksinäisyyteensä. 

Yksi rekka ajoi vielä sisään. Olikohan sitäkin hätistelty vai oliko jokin varustamon ajoneuvo? 

Näyttää kuin ikkunasta peilautuisi hellä hetki, mutta minä siellä vain kuvaan.

En tiedä, lähtikö laiva meidän vuoksi todella myöhässä vai pitivätkö vain luukkua auki pidempään? 

#matkailu #ranska #provence #autollaeurooppaan #antibes #köln #saksa #sveitsi #automatkailu #ruotsi #göteborg