Arvatkaa, missä on entinen Kaarinan kirkko

Kävimme vaimon kanssa viehättävässä paikassa. Menimme tutustumaan Pyhän Katariinan kirkkoon, joka on linnuntietä vain runsaan kilometrin päässä Turun tuomiokirkosta.

Sisään emme päässeet, mutta ympäristössäkin oli katselemista.

Kirkon vieressä olevan hautakappelin on rakennuttanut piispa Jakob Gadolin, joka eli 1719-1802. Hänen maallinen majansa lepää tuossa tiilirakennuksessa, jossa on myös hänen sukulaisiaan ja sukuun tulleita.

Kun tällaisia historiallisia asioita penkoo, saattaa löytää asioita, jotka sivuavat omiakin esivanhempia.  Jakob isä, Jakob myöskin, pakeni isovihaa Ruotsiin kuten moni muukin, joka siihen kykeni. Isä-Jakob toimi palattuaan Merkikarvian kirkkoherrana. Yksi hänen edeltäjistään kyseisessä virassa oli Thomas Kellander, joka on sukututkimusten mukaan yksi esi-isistäni. Myös hän oli Ruotsissa isovihan levottomuuksia paossa.

Jakob Gadolin junior opiskeli ennen telogian ja matematiikan opintojaan Porin triviaalikoulussa. Sattumalta myös Thomas Kellanderin appiukko Jonas Wrigstadius toimi samassa opinahjossa apologistana, mutta hän kuoli jo ennen Gadolin juniorin syntymää, joten eivät ole voineet tavata.

Pyhän Katariinan kirkon lähellä on tunnelmallinen pappila, joka lienee nykyään kirkkoherranvirasto.

Pyhän Katariinan kirkko on hieno historiallinen alue ylioppilaskylän kainalossa. Kannattaa tutustua.

Minulle oli yllätys, että Pyhän Katariinan kirkko on entinen Kaarinan kirkko ja aluekin on tietysti kuulunut Kaarinaan, vaikka on näin lähellä Turun tuomiokirkkoa. Alue liitettiin Turkuun vuonna 1939 ja erottui Kaarinan seurakunnasta Turun Katariinan seurakunnaksi vasta vuonna 1991.

Nykykieltä

Nyt on askelmerkit aseteltu siten, että menemme laatukylki edellä. Meidän on oltava ketteriä ja mannä tarvittaessa mukavuusalueen ulkopuolelle. Kun toiminta resonoi hyvin, avautuua ikkunoita, jotka pitää käyttää hyväksi. On otettava joka tilaisuudesta koppi ja jatkettava isolla sydämellä.

Isossa kuvassa tilanne näyttää hyvältä. Meillä on kestävä tiekartta. Jos tilanne muuttuu, pitää valita uusi tulokulma. Loppupeleissä kysymys on siitä, että jaamme voimavarat oikein.

Tähän asti tämä on ollut iso harjoitus.

Ruissalon tunnelmia

Kävimme tänään Ruissalon länsipäässä, Saaronniemessä, jossa on uimaranta, leirintäalue ja kahvila. Sää oli aurinkoinen. Leppeä tuuli hiveli kasvoja.

Kahvilan nimi on Villa Saaro. Rakennus on vanha ja hieno. Ikkunaluukut tuovat mieleen ranskalaiset talot.

Kai noin isossa talossa on muutain kuin vain kahvila, joka on suljettu syyskuun alusta lähtien. Eilinen oli poikkeus. Kahvilaan tutustuminen jää ensi kevääseen. Turun kaupunki omistaa.

Pieni parisuhdekitka

Meikku määräsi aikoinaan minut rasvaavaan itseni kauttaaltaan joka päivä, eikä määräystä ole purettu. Aikaisemmin en rasvaillut itseäni juuri koskaan.

Yritän toimittaa voitelun säännöllisesti, mutta joinakin päivinä laiskuus vie voiton. Vaimoni auttaa minua, koska en ole saanut orangin käsiä.

Se miten hoidan asian, kihnuttaa jatkuvasti parisuhdettamme. Vaimoni ei voi käsittää, että levitän voiteen selälläni sängyssä maaten. Allani on yleensä pyyheliina. Spruuttaan ensin mahalleni rasvaa määrän, jonka arvioin sopivaksi. Vasemmassa kädessäni on Hesari tai jokin muu lehti, jota luen samalla, kun sivelen itseäni oikealla kädelläni. Vaihtoehtoisesti saatan katsoa Areenasta jotakin.

Jos olen annostellut voidetta liikaa mahalleni, kaavin ylijäämän kertakäyttömukiin tulevaa käyttöä varten.

Saatan olla jo aloittamassa hommaa, kun huomaan tarvitsevani jotakin. Pitää vielä nousta ja käydä muualla asunnossa. Kun olen muutoin saanut levittelyt tehdyiksi, etsin vaimoni, joka rasvaa selkäni. Se saa varmaan aika hyvän kerroksen, koska minulle saavuttamaton alue on aika pieni, ja vaimoni levittää ainetta laveammin.

Herttonimessä asuimme niin korkealla, että saatoin kulkea kotona siinä asussa, missä huvitti. Uudessa kodissani joudun opettelemaan hienostuneempia tapoja. Miellä on säleverhot, mutta olen hieman laiska niitä säätelemään. Olisi kuitenkin kovin kiusallista, jos joku naapuritaloissa asuva valittaisi taloyhtiölle epäesteettisistä näyistä.

Käytän Lidlin Cien -voidetta, koska se levittyy helposti ja on edullista. Cienin pakkauksessa tosin on eräs vika. En pysty puristamaan sitä tyhjäksi. Muovipurkkiin jäävä aine harmittaisi, joten performanssiini kuuluu ajoittain myös purkin murhaaminen joko leipäveitsellä tai saksilla. Minulla on siten  välillä sängyssä varustuksenani ruokailuveitsi, jolla kaavin purkkia ja jolla siirrän ainetta mahalleni.

Vaimon mielestä, rasvaaminen pitäisi ehdottomasti suorittaa seisten. Rasvaan jalkateränikin, joten minun pitäisi siinä tapauksessa seisoa myös yhdellä jalalla. Rasvaisena horjuminen ei tunnu houkuttelevalta. Tiedä vaikka jäisi tahroja seiniin. Kylpyhuoneessamme on laatoitus, joten siellä tämä ei olisi ongelma, mutta voisin joutua siivoamaan rasvan laatoista. Tätä voisin ehkäistä pitämällä vasemmalla kädelläni jostakin kiinni. Millä minä silloin lehteä pitäisin? Sitäpaitsi joutuisin jatkuvasti laittamaan rasvapurkin lavuaarin reunalle ja ottamaan sen takaisin. Sehän pitkittäisi toimenpidettä.

Vaimoni mielestä rasva pitäisi myös levittää ensin käsiin ja vasta sitten muualle iholle. En käsitä mitä sillä voittaisin. Mieluummin siirtelen voidetta klimppeinä mahaltani ja levitän saman tien suoraan sinne, mihin se  on tarkoitettu.

Pariskuntien pitäisi hioutua toisiinsa. Tässä kohtaa haluan jättää särmän paikalleen.

Olen toistaiseksi onnistunut säilyttämään tyylini.


Kirjoitan taas maanantaina. 

Uusi muistokierros Kauppatorilla?

Pelargonioita mummolan parvekkeella

Ei huvittaisi mennä hammashoitoon paikkaan, jonka nimi on Jyrsintäkeskus.

Sidonnaisasiamiehet, hm.

Tämä on hauska oivallus.

Markkinointia Turun murteella.

 Kauppatorin muistopaikalla näyttää alkaneen uusi kukka- ja kynttiläkierros.

Kuka voittaa?

Olen seurannut Maj Lind -pianokilpailuja. Alkueriä katsoin hyvin vähän. Välieristä seurasin lähes kaikki. Eilen tuli puolet finaalin toisen vaiheen konserteista. Kilpailu ratkeaa tänään. Viimeinen esitys on menossa.

Kilpailun taso on käsittämättömän korkea. Miten noin monet nuoret ihmiset voivat soittaa niin hyvin.

Oli yllättävää, että välierissä todella hyvin soittaneet Daria Parkhomenko ja Yedam Kim putosivat.

Hannu Alasaarela soitti viimeisenä numeronaan Prokofjevin toisen pianokonserton. Teos on hyvin kiinnostava. Se poikkeaa kovasti tyyliltään viidestä muusta. Se ei ole samalla tavoin "kaunis" kuin muut. Alasaarela soitti teoksen hyvin taitavasti ja oli selvästi omillaan Prokofjevin seurassa. Hän saattaa hyötyä poikkeavasta valinnastaan.
 
Uusiseelantilainen Jun Boyterey-Ishidohallitsi suvereenisti valitsemansa Brahmsin toisen pianokonserton. Minun korviini esitys kuulosti täydelliseltä.

Eteläkorealainen So Hyang In on minun suosikkini, mutta hän ei voita. Hän teki kuulemma virheitä. Minusta hän soitti Rahmaninovin kolmannen pianokonserton uskomattoman kuulaasti. Ihan kuin hän olisi saanut aina tiettyä kosketinta painamalla kauniimman äänen kuin muut. Hämmästelin hänen kykyään varioida volyymia.

Amerikkalaisen MacKenzie Melemedin soitto kuulosti välierissä välillä rymistelyltä. Hän kuulostaa olevan ennakkosuosikki. Hän soittaa oudon kärsivän näköisenä. Beethovenin kolmannen pianokonserton hän soitti erinomaisesti.

Eteläkorealainen Jiyoung Kim soitti Rahmaninovin toisen pianokonserton äärettömän antaumuksellisesti ja eläytyen.

Hyo-Eun Park siirtyy kohta Brahmsin toisen pianokonserton viimeiseen osaan. Hän on uskomattoman hyvä. Soittaa pienillä käsillään suvereenin napakasti.

Finalistit ovat venyneet uskomattomasti viimeisessä vaiheessa. Ehkä he osaavat jo rentoutua, kun tietävät olevansa kuuden parhaan joukossa.

Mietin, kuinka paljon soittajan eläytyminen vaikuttaa arvosteluun.

Miten näitä muka voi panna paremmuusjärjestykseen?

Tulokset kuullaan vielä tänä iltana.

Hauskannäköisiä härveleitä

Kävimme tänään kolmella kirpputorilla etsimässä lipastoa ovensuuhun. Ei löytynyt mieluisaa.

Yhdessä paikassa oli hauska kokoelma esihistoriallisia ja uudempia kuntoiluvälineitä. Ensimmäisen kuvan yläkulmassa on Bullworkereita, joita käytettiin ainakin 70-luvulla.

Mitähän tällä?

Eilen ei Kauppatorin surupaikalla ollut kuin hiekkaa. En keksi, miksi sitä on ripoteltu. Imeekö se steariinia? Vai onko paikka haluttu vielä merkitä hienovaraisesti?

Omatunto ja suhtautuminen pakolaisiin 2

Kenenkään ei pitäisi joutua pakenemaan kotoaan. Niin kuitenkin käy jatkuvasti. Maailma on epätäydellinen.

Täydellinen maailma on utopiaa, mutta parempaan pitää pyrkiä, jos pidämme toisiamme tasa-arvoisina.

Useimmat pakolaiset jäisivät varmaan kotiseudulleen, jos siellä olisi siedettävät olosuhteet. Ihmiset ovat kautta aikojen lähteneet etsimään parempaa elinympäristöä. On ollut jopa kansainvaelluksia. Jos näin ei olisi tapahtunut, maailma olisi toisenlainen.

Parasta olisi, jos ihmiskunta voisi yhdessä järjestää asiat niin, että kaikilla olisi hyvä olla kotiseudullaan. Tällaista tilannetta ei ole näköpiirissä.

Kansallisvaltio on idea, joka on aika tuore. Se nousi suosioon vasta 1800-luvulla. Valtiot kilpailevat keskenään ja valvovat hyvin tarkoin omia etujaan. America first oli presidentti Trumpin kampanjaslogan. Minusta kaikki valtiot toimivat tuon periaatteen mukaan. Kaikki pyrkivät nostamaan ensi sijaisesti oman maan kansalaisten elintasoa ja lisäämään valtaansa.

Hyvinvointivaltioissa tasataan tuloja tulonsiirroin. Kehitysapu on valtioiden keskinäistä tulonsiirtoa, jonka mittakaava on kuitenkin aika pieni.

Isänmaallisuutta pidetään hyveenä. Minäkin koen, että suomalaisuus on jotakin ainutlaatuista, ja haluan isänmaalleni hyvää.

Raamattu opettaa (Luuk 2:11); "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." Tämä kuulostaa siltä, että lähimmäisten välttämättömät pitää täyttää, jos itsellä on ylimääräistä. Myös kultainen sääntö viittaa tähän suuntaan. Jos minulla ei ole ruokaa, toki toivon, että sellainen, jolla on sitä yli oman tarpeen, antaa sitä minulle.

Tämä taipuu minusta huonosti tämän päivän vallitsevaan talousajatteluun. Kilpailullinen perusta kiteytyy lauseeseen "Keeping up with the Joneses." Meidän oletetaan ponnistelevan pitääksemme elintasomme naapurien tasolla. Ajatellaan, että yritysten vapaa kilpailu tuottaa parhaan taloudellisen lopputuloksen. Kiistatonta lieneekin, että kilpailu markkinoilla on nostanut valtavasti elintasoa eri maissa.

Meillä on tarpeita, jotka eivät ole välttämättömiä. Suomessa keskimääräinen elintaso ylittää varmasti välttämättömien tarpeiden tason. Pitäisikö meidän luovuttaa kaiken yli välttämättömien tarpeiden menevän köyhille maille? Menisikö talousjärjestelmämme epäkuntoon? Järki sanoo, että menisi.

Olisiko meidän velvollisuus avata Suomen rajat kaikille pakolaisille ja käyttää perustarpeiden tyydyttämisen yli menevät varat pakolaisten vastaanottamiseen ja heidän kotouttamiseen?

Raamatun opetus arvostaa myös järjen käyttöä. "Järjetön saa ilonsa hulluudesta, järkevä kulkee tiensä suoraan." (Sl 15:21) "Jos harkinta puuttuu, hanke kaatuu, jos on neuvonantajia, se onnistuu."
 (Sl 15:22) Filosofia perustuu käsittääkseni ennen kaikkea järkeen.

Onko meidän kuunneltava sydäntämme vai aivojamme?

Rikoin omaa sääntöäni

Päätin tänään rikkoa itselleni äskettäin laatimaani sääntöä. Olen päässyt vasta alkutaipaleelle Kadotetun puutarhan lukemisessa. Olen kuitenkin tehnyt varauksen eräästä tietokirjasta ja saanut ilmoituksen sen saapumisesta. Ajattelin ensin palauttaa romaanin ja keskittyä tutkimaan tietokirjaa. Helvi Hämäläisen teosta lainatessani sitä oli useita kappaleita hyllyssä.

Viilasin sääntöäni. Päätin, että lainassa voisi olla yhtäaikaa yksi proosa- ja yksi tietoteos. Katsotaan miten tämä sujuu. Jääkö toinen seisomaan pitkäksi aikaa.

Kävin tänään kirjastossa.

Kuvasin matkallani jälkiä surullisesta tapahtumasta talvisodan aikaan. Turun entisen pääpostin talon Eerikinkadun puoleisessa kivijalassa on pommien räjähdysten jälkiä. Paikalla kuoli 29 ihmistä 29. tammikuuta 1940 tapahtuneessa pommituksessa.

Tähän yhteyteen sopii muutama kuva muistovitriinistä, joka on Casagrandentalon takana kävelytunnelin oven pielessä. Paikalle putosi kaksi palopommia runsas viikko ennen Eerikinkadun tapahtumia.

Tässä viimeiset kuvani Kauppatorin muistoinstallaatiosta. Kukat ja kynttilät kai kerätään pois tänä iltana, ehkä on jo kerätty.

Hessupapalla on ongelma

Ongelma liittyy riippumiseen. Jokin asia voi riippua jostakin toisesta asiasta, mutta ei välttämättä kolmannesta.

Housut voivat riippua joko vyöstä tai henkseleistä tai sekä että. Muita konsteja en keksi. Ei niitä voi liimatakaan. Kun mies ikääntyy, häneltä ilmeisesti voivat jotkut vartalon muodot kadota. Tällöin housut voivat käydä riippumattomiksi. Tietysti ne roikkuvat vyössä, mutta kun se liukuu alaspäin. Tietää sen miten siinä käy.

Kun housut roikkuvat puolitangossa, seuraa toinen ongelma. Paita alkaa liputtaa. Kangas on kai kallista, kun sitä ei riitä paidanhelmoihin. Vanha keino tähän on laittaa helmat alushousuihin. On kuitenkin hieman kiusallista, jos housujen kaulus on kymmenen senttiä kalsarien uumaa alempana.

Kerran minulta putosi housut, kun naapurin rouva oli piipahtamassa eteisessämme. Jalassani oli kevyet kesäshortsit eikä ripustusjärjestelmiä ollut käytössä. Onneksi oli toinen kerros alla.

Henkselit olisivat hyvät, mutta kun ne säätää riittävän tiukoiksi, ne alkavat painaa olkapäitä. Vielä en ole kertaakaan kiristänyt niin paljon, etteivät jalat ulottuisi maahan.

Paidanhelmoihin voisi ommella tarroja ja vastakappaleet housuihin. Tästä olisi sekin etu, että housut olisivat hieman ahtaammat ja pysyisivät ehkä paremmin ylhäällä. Tarrat voisivat kuitenkin pistellä tai kutittaa. Raapiminen voisi herättää huomiota.

Saisikohan jostakin monihihnaiset olkaimet? Tukia voisi olla myös poikittain. Paino jakautuisi eri puolille ylävartaloa.

Paidassa voisi olla vähän navan alapuolella poikittainen vekki ja siinä ympäri vyötärön tiheästi verhonipsuja, joihin housut ripustettaisiin. Paino jakaantuisi tasaisesti, ja helmat pysyisivät housuissa. Voisi tosin pukiessa tulla henkseleitä ikävä.

Joku voisi suunnitella sellaisen pappa-bodyn, jossa yhdistyisivät kauluspaita ja alushousut. Ehkä sinne alas voisi panna ne nepparitkin, niin olisivat valmiina, kun tulee taas vaipat käyttöön.

Vyö ja olkaimet yhdessä on parempi kuin kumpikin yksin.

Kun vain löytäisin sen vyöni.

Koti on taas kodimpi

Olemme etsineet senkkiä tai vitriiniä keittiöömme saadaksemme lisää tilaa. Käytettynä ei netistä ole löytynyt sopivaa mieleistä. Uudet tuntuivat kovin hintavilta, kun sellaisia etsimme Raision kauppakeskittymästä. Jos kahden ja puolen tuhannen senkki on tehty lastulevystä tai sen tapaisesta ja aika vastaava löytyy Ikeasta alle kuudella sadalla, on ilmeistä, miten käy. Oli toki muitakin vaihtoehtoja, mutta Ikeasta lopulta askartelusarja haettiin.

Tänään meillä oli taas iso myllytys kotona, kun joukko läheisiämme kävi kasaamassa meille litteistä laatikoista ja nippeleistä senkin, kokoamassa sänkymme makuuhuoneeseen, jossa lattia on saatu valmiiksi, ja tekemässä muitakin hommia.

Lämpimät kiitokset teille rakkaat!

Saimme myös aiemmin varatun käytetyn pöydän keittiöömme

Kirjoitan taas maanantaina jutun tänne.

Omatunto ja suhtautuminen pakolaisiin 1

Esitän nyt asian, joka on meidän kaikkien edessä, mutta jota emme tule ajatelleeksi tai emme halua ajatella. Poikkeuksia toki on.

Mielestäni kyseessä on ristiriita, joka suorastaan huutaa äänettömästi huomiota itselleen. Dilemma liittyy uskontoon, etiikkaan, filosofiaan, pakolaisiin ja meihin.

Miksi niin moni hädässä oleva jää ilman apua, vaikka maailmassa on varmasti voimavaroja tehdä nykyistä enemmän heidän hyväkseen?

Kultainen sääntö on periaate, joka esiintyy useimmissa maailman uskonnoissa. Kristinuskossa se kiteytyy Jeesuksen sanoihin vuorisaarnassaan (Matt. 7:12): "Kaikki, minkä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille."

Johannes Kastaja opetti: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." (Luuk. 3:11) Jeesus menee vielä pidemmälle sanoessaan: "... ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin ..." (Matt. 5:40).

Islamissa kultainen sääntö tulee esiin profeetta Muhammadin kehotuksessa: "Kukaan teistä ei ole uskovainen, ennen kuin hän haluaa veljelleen samaa kuin itselleen!"

Wikipedia määrittelee ajatuksen näin: "Kultainen sääntö on arjessa toteutettava periaate, jossa kehotetaan ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän."

Tämä sääntö on muodossa tai toisessa varmaan maailman tunnetuin omantunnon ja moraalisen käyttäytymisen ohje. Siinä täytyy olla jotakin universaalia. Miksi yleisen periaatteen ja käytännön välillä on niin suuri aukko?

Olen huomannut herättäneeni nukkuvan karhun. Ajattelin tehdä aiheesta yhden artikkelin, mutta asia onkin niin iso, että on parempi pureksia peruna kerrallaan.


Muutin otsikon muodosta "Omatunto ja pakolaispolitiikka" muotoon "Omatunto ja suhtautuminen pakolaisiin", koska näin se kattaa selvemmin myös yksilön näkökulman. 

Salaperäinen kappeli

Kirjaston lähellä oleva punainen vanha rakennus on nimeltään Casagrandentalo.

Casagrandet ovat Turussa tunnettu suku, joka on vaikuttanut Suomessa 1900-luvun alusta ja jonka juuret ovat Italiassa.

Kun pyöritimme vaimoni kanssa 90-luvulla omaa pientä yritystämme, Casagranden leluliike otti maahantuomiamme tuotteita myyntiin.

Löysin Casagrandentalon oikealta puolelta reitin sisäpihalle ja sieltä sisäkäytävään, jossa olevan lasiseinäisen portaikkoaulan sisällä olevassa infojulisteessa oli maininta Pyhän Hengen Kappelista. Aulan ovi oli lukossa. Joku muukin tuli etsimään tietä kappeliin.

Kysyin eräältä, joka oli menossa portaikkoon, josko hän tietäisi asiasta. Hän kehotti menemään Divaaniin tapaamaan nimellä mainitsemaansa Casagrandea ja kysymään asiasta. Divaani on Casagrandentalossa. Ehkä toisella kertaa.

Väitöskirjatutkija Miika Norro (Aarreaitta) kertoo kappelista näin: "Turussa muu­tama metri maan alle tar­koit­taa harp­pausta 500 vuotta taak­se­päin. Niin myös Pyhän Hen­gen kap­pe­lissa. Kap­peli on raken­nettu Pyhän Hen­gen kir­kon rau­nioi­hin, jotka kai­vet­tiin osit­tain esille 1980-​luvulla kort­te­lin uudis­ra­ken­nus­hank­keen yhtey­dessä. Pai­kalla on mah­dol­li­sesti sijain­nut Pyhän Hen­gen Hos­pi­taa­lin yllä­pi­tämä Pyhän Hen­gen talo jo 1390-​luvulta läh­tien." 

Hospitaalissa on aikoinaan levitetty sanaa ja autettu vähäosaisia.

Juhana III:n pysti selittyy sillä, että hänen päätöksestään paikalle alettiin rakentaa 1500-luvun lopulla Pyhän Hengen kirkkoa. Se ei kuitenkaan valmistunut koskaan,  tulipalokin sattui, loput purettiin 1600-luvulla.

Kirkon rauniot ja talon jäännökset löydettiin 1980-luvulla.

Paikkaan on rakennettu kuvista päätellen hieno Pyhän Hengen Kappeli. En tiedä, kuinka paljon vanhojen rakennusten jäännöksiä on jätetty näkyviin.

Miika Norro kertoo artikkelisaan, että kappelin avaimia voi pyytää samassa kompleksissa olevasta Panini-nimisestä ravintolasta.

Saako kappelissa käydä kuka vain? Pitääkö lupaa hakea jostakin? Pidetäänkö siellä uskonnollisia tilaisuuksia? Täytyy selvittää. Norrin mukaan kappeli on ekumeeninen.



Kävin torilla tänään. Muistoinstallaatio ei ollut kasvanut enää ja se näytti jo aika lakastuneelta. Monet auringonkukkavaaseista olivat kaatuneet. Nostin joitakin pystyyn. Paikalla oli jonkin verran väkeä.