Task Force iskee

Tämä teksti on julkaistu ensimmäistä kertaa 1.4. 2014

Viikon mittainen painajainen on takana. Kotona oleminen on ollut  tuskien taivalta. Suuni on ollut kuin kalkkitehtaan lähettämö. Mikä tahansa on koskettanut suuni ihoa, on tuntunut vieraalta ja asiaankuulumattomalta. Jauhomainen aines kuten leipä on pahinta. Marja maistuu liian kylmältä, makealta tai happamalta. Joskus osuu aika hyvin. Vaimo on varustanut minulle mustaviinimarjamehupatteristoja nesteytykseen, mutta pienikin makeus ällöttää, kun pitäisi juoda litrakaupalla päivittäin. Jotenkin ateriarakenteen jaloimmaksi asteeksi muodostui mustikkakeitto, jogurtti ja banaanit. Aloin aamuvarhaisella pedata satsia alkuun. Mistähän se aika tuli? Pitkä ravinteeton yö varmaan. Aamupäivällä nokin jotakin pientä, mutta lounas kruunaa päivän. Parasta mahdollista on tasainen maukas liemi kuten kanakeitto. Lämmintä.

Minua oli tavoiteltu. Kännykkää en ollut tullut tamakotsanneeksi virkuksi saati muuten tehosäädellyt, mutta kai vihdoin soittivat vaimolle. Aamukomento sairaalaan. 

Täällä minut on viritetty peruskuosiin. Ei tarvtse murehtia nesteistä. Tip tip tip ... Taivaallisen perusnesteen tasainen kulku. Ja muuta oikovaa. Neljä annosta päivässä suun ihoa parantavaa.

Sauna paloi. Jotakin tästä joudun maksaamaan. Vuoro tänään. On tämä sen väärti, ei kahta puhetta.


Osaatkos kuvitella autuaallisempaa kokemusta, kun olet saanut makuaistisi takaisin ja tuntea suullasi kuulaan virvoittavan yksinkertaisen kallisarvoisan kokemuksen vedestä, joka maistuu vedeltä. 

Tilastoa, paino pudonnut 6-8 kiloa. Tukka tallessa.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

Viheliäinen suu

Tämä teksti on julkaistu ensimmäistä kertaa 31.3.2014

Radio on viihdyttänyt tänään. Kaikenalaista asiaa Puheelta. Charles Lindberg -dokumentti Areenalta. Kaveri lähti lentämään. eikä viitsinyt ottaa edes laskuvarjoa mukaansa. Viisi eväsleipää sentään. 

Suun tunnottomuus hankalin vaiva. Kaikki rakeinen maistuu epämiellyttävältä. Makea tuntuu liian happamalta ja hapan makealta. Rooibos -tee on aika kivan neutraali, mutta pitää odottaa jääthymistä.

Se harmittaa, kun pajatetaan kävelylle ja ylös ja mitä kaikkea. Kun ei vain jaksa. Pitäisi olla reipas kunnollinen potilas. 

Otan muuten kohta unilääkkeen.

2 kommenttia

Sulje ikkunaSiirry kommenttilomakkeeseen

1 – 2 / 2

 Anonyymi sanoi...

Olen Hessu seurannut joitakin kirjoituksiasi, koetan pysyä "kärryillä", tsemppiä sulle, on aika järkyttävä saada tuollainen tauti, mitä kaikkea se on tuonut mukanaan ja tuo, koeta jaksaa terveisin ystäväsi nuoruusvuosilta, Kaisu

1. huhtikuuta 2014 klo 7.10

 

 Anonyymi sanoi...

Kiitos kirjoituksistasi, näistä saan jotenkin voimaa. Taiteestasi myös. Voimia taistossa! 
t. toinen ihminen

3. huhtikuuta 2014 klo 22.47

 

Valkoiset arkit

 Tämä teksti on julkaistu ensimmäistä kertaa 30.3.2014

Olen saanut parempia öitä ottamalla iltaisin nukahtamislääkkeen. Olen toki heräillyt, mutta nukahtanut aina uudestaan. Unet ovat olleet sisällöttömiä, mikäli niin voi väittää. Tyhjiä arkkeja. Aamupäivällä samaa.

Kävimme eilen pihassa "kävelyllä". Kiersimme A-talon. Pihaportaiden kiipeäminen vei kaikki voimat. Jaksoin juuri ja juuri kävellä oman talon ovelle.

Olen muuttunut köpöukoksi.

En jaksanu kiinnostua mistään. Valkoisia arkkeja. 

Kävimme saunassa. Väsytti, mutta se oli ihanaa. Onneksi on jotakin, joka tuntuu vielä oikealta.

Aika valkoinen oli iltakin. Vaimo seurusteli vieraan kanssa. Ajoissa valkoyöunille. 

Sukulaisia kävi iltapäivällä. Harmi, että olin väsynyt. 

Myöhemmin iltapäivällä aivot ovat  virkustuneet ja uteliaisuuskin vähän väpättää.

Tein tuollaisen

Teksti on julkaistu ensimmäistä kertaa 28.3.2014

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tein tuollaisen

Kroppa rauhoittui eilen ja sain jäädä kotiin. Määräsivät kuitenkin ylimääräisen verikokeen tälle päivälle ja hyvä niin.

Viime yö oli rasittava, kun sain niin vähän unta. Nukahdan hetkeksi ja liityn johonkin uneen, jonka koen olevan jokin vaimoni kokema juttu, ihan tavallinen epäsurrealistinen tapaus. Kohta herään ja valvon. Sitten tulee uusi pätkä. Unet kuin suuntautuvat antennein häneen ja ovat hänen uniaan. Mustavalkosävyisiä tylsiä tarinoita. Eivät todellakaan hänen tavanomaisiaan.

Kummallista. Olenko niin kuormitettu, ettei ruutia riitä edes omiin uniin.

Aamuyöstä kyllästyin ja kuuntelin äänikirjaa. Se ei valitettavasti antanut unta. Aikaahan siinä sain kulutetuksi.

Menin jo kuuden jälkeen aamiaiselle voidakseni torjua pahaa oloa. Kahdeksan jälkeen menin Herttoniemen sairaalaan verikokeeseen. Taksilla mennen tullen kun olin niin uupunut. Tunnin odottelin.

Kotona nukuin pois syvää väsymystäni. 

Tulokset soitettiin jo puolen päivän jälkeen Syöpäklinikalta. Arvot olivat hyvät. Olen kiitollinen tästä huolehtimisesta.

En oikein jaksa kuunnella median papatusta kaikesta ajankohtaisesta. Areenasta yritin myös katsoa ja kuunnella, mutta ei sytytä. Toisaalta käy aika pitkäksi.

Otin iltapäivällä luonnosvihkon ja piirtelin siihen kynätussilla. Jatkoin akvarellilla. Oli mukavaa, mutta kun tuon olin tehnyt, olin aivan kuitti. Lepäsin sängyssä ja toivuin ajatukset viiltävän tyhjinä. Tuntui kivalta levätä rauhassa luovasta työhetkestä mediamölyn kuuntelemisen sijaan.

1 kommentti

Sulje ikkunaSiirry kommenttilomakkeeseen

1 – 1 / 1

 Anonyymi sanoi...

Parasta kropalle on nyt antaa sille lepoa niin paljon kuin se vaatii. Taistelu vie voimia, voisinpa sinulle omistani antaa!

28. maaliskuuta 2014 klo 21.57

 

Aivokapasiteettiongelmaa ja kriisiä pukkaa

Uusintajulkaisu päivältä 27.3.2014

Vaimoni pitää minusta hyvää huolta, laittaa syömiset valmiiksi ennen lähtöä hommiinsa jne.

Valitettavasti kultaseni luuli saavansa ukkonsa kotiin aivot tavanomaisessa terässä. Niinpä hän oli ajatellut, että laittaa eilisiltana tyylikkään luvun pitkän päivän jälkeen professorilleen ja saa minulta avun asetteluongelmaansa. Vieressä istuin, mutta muuta iloa minusta ei ollut. Meinasi tunnelma riehahtaa, mutta vaimoni on tottunut aina löytämään avun joskakin ja niin kävi nytkin. Sai homman hoidettua. Voin vain hämmästellä.

Aamuksi oli tiedossa valokuvauskeikka. Hänestä piti ottaa kuva johonkin julkaisuun tiettyjen esineiden parissa. Kortisoni oli valvottanut minua yön ja kuvaustaitoni olivat sen mukaiset. Ei oikein tuntunut syntyvän kelvollista, mutta toimitin kuvat kuitenkin sovitusti. Kiitos tuli vastaanottajalta. Jospa kelpasivat. 

Päivän kriisi pamahti, kun syödessäni lounasta yllättäen oksensin. Laukesi myös päänsärky, joka liittynee migreenitaipumukseeni.

Soitin osastolleni. Jättivät lääkärille soittopyynnön. Hän soitti ja piti tilannetta aika huolestuttavana. Kysyi voisinko tulla sairaalaan. Sinä päätät sanoin. Aikoi jutella toisen lääkärin kanssa ja palata asiaan. Ilmoitti sitten, että jos saisin juotua aamusta lukien kaksi litraa nestettä kuuteen mennessä ja syötyäkin, voisin jäädä kotiin. Soitan siis kuudelta osastolle ja homma päätetään.

Sitä odotellessa.

Leppoistellen kuvatiteilijaksi

Uusintajulkaisu päivältä 29.9.2009

"downshifting #slowlife #leppoistaminen #kohtuullistaminen

Olin aamupäivän taidekoululla. Keskustelimme lopputyöstä ja siihen liittyvästä näyttelystä, jonka on määrä olla ensi toukokuussa. Näyttelypaikka on näillä näkymin Kaapelitehdas, joka on varattu, mutta muutakin pohdistaan. Päiväkirjan pitäminen auttaisi opinnäytteen kirjallisen osion tekemistä.

Päivän taideajatus: Minulla on yksi blogi, jonka nimi on Taideopiskelijan matkablogi. Tein siihen aiemmin aika runsaasti juttuja, mutta sitten on ollut hiljaista. Tänään tuli mieleeni, että voisin kirjoittaa noistakin asioista täällä. Tämänhetkinen aihehahmotelmani kytkeytyykin leppoistamiseen, koska kantavaksi teemaksi olen ajatellut ihmiselon haurautta tai elämänhallinnan lumetta tai miksi se nyt muotoutuukaan. Viime talvena tekemistäni töistä osa sopiikin tuon tyylisen otsikon alle. Niistä on otteita aiemmissa postauksissani. Olisi mukava jakaa tätä matkaa kanssanne. Miltä tämä kuulostaisi?

Olen alkanut pohtia tavoitteiden tarpeellisuutta. Ei niitä täysin ilman tietenkään elämä rullaa, mutta lastaammeko itseämme liikaa tavoitteilla, joita ajattelemme itse valinneemme, mutta joiden perimmäistä aitoutta voi punnita. Onko minun aivan pakko valmistua kuvataiteilijaksi keväällä? Mitä tapahtuisi, jos se siirtyisi? Olisinko vain puu, joka kasvaa saamastaan auringonvalosta, vedestä ja maaperän aineksista?

Päivän lainaus: "... miten sitä torjuu oman kokonaisen itsensä kun kurottaa itsensä ulkopuolelle tavoitellen ulkoa jotain mitä itsessä ei olisi jo. Sitten se iski. Haluaminen sattuu." Näin kirjoittaa Olematon blogissaan Poikkeavan tavallista elämää. Eikö ole hienosti sanottu. Tuo auttaa avaamaan uusia näkymiä, kun etsimme tasapainoa elämäämme. 

Päivän pieni ilo: Nouseva aamuaurinko valaisi kauniisti Söörnäisten ja Vallilan taloja. 

Infoähky uhkaa!

 Uusintajulkaisu päivältä 24.9.2009

Päivittelin tammikuisessa jutussani lukujonoon kertyviä eepoksia ja onpa niitä rinnakkainkin kesken lukemisen. Osa mainitsemistani on edelleen kesken. Nyt on aktiiviluvussa Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt. ja yksi psykokirja on loppuunsaattamatta.

Vuoroaan odottaa Marjaneh Bakhtiarin "Mistään kotoisin", Pasi Mäenpään "Narkissos kaupungissa" ja lukupiiri Kirjaviisaiden seuraavan tapaamisen eepos "Sattumuksia Brooklynissa" (Paul Auster). 

Varasin äsken kirjastosta Paul Krugmanin teoksen "Lama, talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot", Mirkka Lappalaisen "Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa", Jere Jäppisen toimittaman "Varokaa mustalaisia! väärinymmärryksen historiaa: Suomen romanien vaiheita ja kulttuuria" sekä Heidi Kalmarin ja Kati Ketolan "Vastuullisen matkailijan käsikirja". Viimeksimainittua kirjoittajaparia kuuntelin SavExpossa. 

Taidan olla patologinen kirjafriikki. Mutta kun "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" ja uteliaisuuteni on niin loputon. 

No, ainakin yhdessä tilantessa onnistuin valitsemaan leppoistumisen eduksi. Tänään oli erään koulutuskokonaisuude päätöstapaaminen. Meidän osallisujien oli määrä esitellä kurssityön tulokset. Olisin voinut pusertaa väkisin jotakin, mutta kun on niin kiirettä, annoin olla. Mainitsin toiselle vetäjistä asiasta alkuviikolla. Tällä viivästymisellä ei ole käytännössä mitään merkitystä. 

Päivän lainaus: "Älkää hienostelko haudallani, pyydän." Löysin tämän katkelman Pellonpientareblogista . Upeaa, eikö?

Päivän pieni ilo: Kun varasin äsken netin kautta yllä mainitsemiani kirjoja, minulta unohtui korjata noutopaikka yhdestä varauksesta. Huomasin Helmet-sivun kulmassa linkin "kysy henkilökunnalta". Klikkaamalla sitä, pääsin chattailuyhteyteen Eija-nimisen henkilön kanssa. Hän korjasi asian. Loistavaa palvelua. 

Potemista kotona

Uusintajulkaisu päivältä 26.3.2014

Illalla sain maistaa väsymystä. Pikasaunassa jaksoin käväistä. Ajoissa nukkumaan ja uni tuli.

Yöllä oli kaikki kunnossa paitsi yksi leikkauspiste hankalassa paikassa. Vatsanportti närästi kipeästi. Kortisoni aiheuttaa sellaista. Onneksi löysin Rennie -nappeja.

Aamu vaikutti lupaavalta. Oli aurinkoista ja tunsin itseni miltei pirteäksi. Kohta tuli käänne. Hampaiden harjaaminen aiheutti yökötystä ja podin aamun lievää pahoinvointia.

Apteekkikäynti piti saada hoidettua saadakseni lääketäydennystä ja pahoinvoinnillekin olisi keino. En saanut lähdettyä pahoinvoinniltani kuin vasta vaimoni mukana ennen puolta päivää, kun hän lähti toimiinsa.

Lääke auttoi ja vointi parani. En tosin jaksa tehdä juuri mitään. Nukahtelen välillä.

Olin töpeksinyt kortisoniannostuksen suhteen, mutta soitin osastolleni ja sain neuvot.

Sain arvopiikkini apteekista ja piikitin itseni urheasti iltapäivällä.

Ei kovin vilkasta elämää nyt. 

2 kommenttia

Sulje ikkunaSiirry kommenttilomakkeeseen

1 – 2 / 2

 Jaana sanoi...

Hei. Käyn päivittäin lukemassa tätä blogiasi ja toivon sinulle vielä paljon auringonpaisteisia terveitä päiviä! Tämän päivän kirjoitusta lukiessani huokaisin, että ei kai sinulle ole käynyt niin kuin minulle ja monille muillekin, että lääkärin määrätessä kortisonilääkkeitä unohtuu vatsansuojalääkeresepti. Jos et ole jo saanut Rennietä parempaa närästyslääkettä, niin pyydäpä ihmeessä resepti, niin ei tarvitse kärsiä kortisonien aiheuttamasta vatsan polttelusta. Voimia taisteluun!

26. maaliskuuta 2014 klo 19.20

 

 Heikki Honkala sanoi...

Kiitos Jaana lämpimästä tervehdyksestäsi! On minulla vatsasuojalääkettäkin, mutta jostakin syystä se ei tuolloin toiminut. Onneksi seuraava yö oli siinä suhteessa parempi.

27. maaliskuuta 2014 klo 14.09

 

Kotiin

Uusintajulkaisu päivältä 25.3.2014

Sinne jäivät virtsakirjanpidot ja muut sairaalarutiinit. Suolenkin olivat jo saaneet toimimaan. Lupa lohkesi kotiin.  

Sain pitkän luettelon apteekista hankittavia lääkkeitä ja muutakin. Minun on ostettava muun muassa kallis rokote, joka ei ole minulle kallis, mutta yhteiskunnalle on. Se minun pitäisi pistää itse itseeni parin päivän päästä. Olen jännittänyt onnistumista, kun ohjevihkonen saa asian näyttämään kovin monimutkaiselta. Terveysasemallekin voisi kuulemma mennä sen kanssa, mutta ei suositella, kun voin saada sieltä pöpöjä ja homma on kuulemma helppo.

Kokenut hoitaja otti minusta pelot pois. Hän toi minulle piikin, jossa oli ehkä suolaliosta. Kehotti poimuttamaan hiukan vatsanahkaa, ottamaan suojan pois piikin päältä ja pistämään. Niin tein. Sinne meni. Piikki ulos. Helppo juttu. 

Hoitaja kysyi, olenko toimittanut jonkun B-paperin Kelaan, jotta saan piikin edullisesti. En muistanut tehneeni. Hän selvitti asian tuosta noin vain. Ei ollut mennyt, hän teki sen, hommasi tarvittavan nimen lääkäriltä ja lähetti. Näitä aarteita!

Lounaan jälkeen sain lähteä. Tavarat kasaan ja alakerran kanttiiniin odottamaan noutajia, alle vuoden ikäistä neitiä äiteineen. Kahvilassa oli jonoa mutkalle asti ja hakijat ehtivät ennen vuoroani. Menoksi ilman kahvia.

Mukava tulla kotiin, kun saattajatkin jäivät seuraksi. Pikkuinen oli valloittavan terhakas ja seurallinen. 

Miltä nyt tuntuu? Olen hieman unelias. Aamulla nukahtelin. Nukuin kun pikkuinen oli lähtenyt äitinsä kanssa kotiin.

Mietin matkalla, että töpötänkö kävelyä. Ehkä uneliaisuus ukkouttaa. Tosin selässä tuntuvat eiliset toimet ja varovaistavat otteita.

Ehkä nyt on syytä nukahdella. Saan kuulemma tehdä mitä vain, jos jaksan. Ei oikein huvita mikään. 

Nyt ei ole varmaan suorittamisen paikka.

Suonissani kiertää neljä myrkkylaivuetta salistamassa vihollisia

 Uusintajulkaisu päivältä 24.3.2014

25.8.2012

Nyt olen ollut kunnon potilas. Olen odotellut toimenpiteitä ja nukahdellut. Mahtaakohan unta riittää yöksi asti.

Lääkärit olivat kierroksellaan, mutta eivät tulleet minua katsomaan. Sen tiedon sain, että annokseni tulen tänään saamaan ja huomenna kotiin.

Minulle oli kerrottu, että lääkärit tulevat antamaan minulle yhdeltä yhden sytostaatin piikillä suoraan selkäytimeen. Eivät tulleet. Bongasin heistä toisen käytävästä ja kuulin, mistä kiikastaa. Kyseista sytostaattia tehdään täällä jossakin olevassa apteekissa ja se on myöhässä. 

Lääkärit tulivat kolmen paikkeilla lääke mukanaan. Kysyin samalla lähteekö vatsaonteloni takana oleva pesäke myös näillä hoidoilla. Ei leikata, näillä lähtee.

Minulle piikitettiin selän kautta liposomaalista sytarabiinia selkäytimeen. Tämä on metotreksaatin ohella hoidon tutkimusosuutta. Tätä ainetta käytetään aivokalvolle levinneen lymfooman hoitoon, mutta ei ole tietoa, toimiiko se ennaltaehkäisevästi keskushermostolle puhkeamista vastaan. Sitä nyt tutkitaan. 

Operaatio tehtiin hitaasti ja varoen. Aikaa meni, mutta onnistui. Sikiöasennossa kyljellään. Oikea paikka löytyi. Sytabariini voitaisiin antaa toisinkin, mutta näin se saadaan nopeasti ja kuulemma pysyykin hyvin. 

Aamulla sain rituksimabia, jota olen aikaisemminkin saanut. Se kannustaa omia terveitä solujani taistoon vinksahtaneita vihollisia vastaan.

Muut sytostaatit tulivat tipan kautta. Yksi oli punaista ja sellaiseksi värjäsi virtsankin. 

Muutakin väriskaalamuutosta on saatu aikaan, kun ruskeat yöpuserot olivat loppuneet suihkuhuoneen kaapista. Valitsin sinisävyisen ruskeiden housujeni kumppaniksi. Tuntuu kokokin sopivan. Vaihtelu virkistää - yhdistelmäasu.

Yksi hoitajista on tuntunut kasvoista tutulta. Otin asian puheeksi. Uskokaa tai älkää, mutta kohta kuljimme yhdessä Karjalan Kannaksella. Hänen isänsä on isovanhempieni hyvin läheisen ystäväperheen poika Räisälästä Kannakselta. Isäni ja isovanhempieni koti oli naapuripitäjässä Vpl. Pyhäjärvellä. Joku hänen sedistään lienee isovanhempieni kummipoika. Yksi sedistä opiskeli isäni kanssa Lahdessa 50-luvun alussa. Nimi oli Reino ja sen vuoksi isäni olisi halunnut minustakin Reinon, mutta äitini nimiehdotus voitti. 

2 kommenttia

Sulje ikkunaSiirry kommenttilomakkeeseen

1 – 2 / 2

 Anonyymi sanoi...

Toivottavasti hoidot ovat onnistuneet ja pääset kotiin. Blogiasi on mukava lukea ja se tuo niin mieleeni omat oleskeluni osastolla. Olin itse Hyksissä perjantaina lääkärissä ja tiputuksessa päiväsairaalassa ja kävit mielessäni. Iltapäivällä sairaala hiljeni ja mietin kuinka kurjaa siellä olisi viettää viikonloppu. 

24. maaliskuuta 2014 klo 17.59

 

 Heikki Honkala sanoi...

Kiitos viestistäsi! Eivätköhän nuo tänään onnistuneet. Ainakin nyt väsyttää kovasti. Olit varmaan tuossa kerrosta alempana perjantaina tiputuksessa. Sairaala on todella hiljainen viikonloppuna. Onneksi läheiset ovat käyneet katsomassa. Kiva kun tykkäät lukea blogiani. Katsotaanpa miten jatko sujuu, jos väsymys käy suureksi. Mukavaa kevättä sinulle!

24. maaliskuuta 2014 klo 22.10

 

Aamupäivän jännitystä

Uusintajulkaisu päivältä 23.3.2014

Maanantaiaamun toimet rullanneet kuten kuuluvatkin. Verikokeita otettu, ruokaa saatu, punnittu jne.

Mukavaa, kun hoitaja osaa vinkata hyvän välin suihkussa käynnille niin ei satu vaikkapa lääkärikierrosta samaan aikaan.

Löysin tuoreen Hesarin luettavakseni käytävästä. Mukavalta tuntui, kun hoitaja sanoi sitä vähän minulle katsoneensa, mutta ehdinkin itse ensin.

Sain juuri tiedon siitä, että tulen saamaan tänään kaikki minulle aiotut sytostaatit, vaikka kreatiniinitasoni on noussut 119:n. 

Pääsenkö kotiin tänään? Sellaisen huhutiedon sain, että ehkä en. Lääkärit kertonevat. Mukava olisi lähteä jo, mutta toisaalta voisihan olla turvallista sulatella nuo monet tämänpäivän myrkyt täällä kontrolloiduissa oloissa. Selkäytimeenkin aiotaan piikittää.