Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 23. kesäkuuta 2022

Onko pienellä valtiolla täydet oikeudet?

Kuva Dave Hostad Pixabaystä

Kumpi on viisautta - sääntöpohjaisuuteen tukeutuminen vai vahvemman oikeuden kunnioittaminen?

Kun maamme suomettui, mukauduimme toisen valtion turvallisuustarpeisiin. Annoimme sen vaikuttaa päätöksiimme. Suomettumista voidaan kuitenkin pitää menestystarinana, koska kimppuumme ei hyökätty. Tosin toisenlaisen politiikan seurauksista emme voi olla varmoja. 

Suomettumisessa oli likaisia piirteitä. Kotiryssäjärjestelmään mukautuminen oli häpeällistä. 

Natossa katsotaan, että jokaisella suvereenilla valtiolla on oikeus valita oma turvallisuusjärjestelmänsä. Tätä voitaneen kutsua sääntöpohjaisuudeksi. Naton ovet ovat periaatteessa avoinna uusille jäsenille. Jos kriteerit täyttyvät, jäsenyys seuraa. Tosin Suomen ja Ruotsin hakemukset eivät sattuneesta syystä menneet läpi tuosta noin vaan. Lopullista ratkaisua emme tiedä. Kun jokainen jäsenvaltio voi ehkäistä uuden jäsenyyden, sääntöpohjaisuus taitaa toimia subjektiivisesti. 

Venäjä pitää Natoa vihamielisenä järjestönä, vaikka se on periaatteessa puolustusliitto. 

Jos voisin olla varma Venäjän aikeista, minulle sopisi puolueettomuus ja hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihin. Nyt hyvien suhteiden ylläpitäminen tuntuu mahdottomalta, kun iso naapurimme ei toimi ennustettavasti eikä kunnioita sopimuksia. 

Naton jäseneksi pääseminen tuntuu nykytilanteessa välttämättömältä. Tosin Naton luotettavuus on alkanut epäilyttää, koska Erdoğanin harjoittama puliveivaus on mahdollista. Muunkinlaiset puolustusyhteisjärjestelyt länsivaltioiden kanssa ovat hyödyllisiä, mutta Nato-ratkaisu tuntuu selkeämmältä. Natolla on ainakin valmis organisaatio. 

Kun Suomi nyt uskaltaa välttämättömyyden edessä hakea sotilaallisesti mahtavaan järjestöön, se paukuttelee henkseleitään itään päin. "Minä olen kova jätkä." Noin uskaltaa toimia, kun pitää jäseneksi pääsemistä varmana ja haettua seuraa ylivoimaisena naapuriin verrattuna. 

Nyt olemme jumissa. Nato-jäsenyys tuntuisi tavallaan täydelliseltä ratkaisulta, mutta nyt on ilmeisesti varauduttava myös siihen, ettei se toteudu.  

Länsimaiden yhteishenki on ollut yllättävän voimakasta Ukrainan sodan suhteen. Voi olla, että Suomen (ja Ruotsin) on jatkettava Natoa korvaavien liittolaisjärjestelyjen rakentamista länsivaltojen kanssa. Himmelihän siitä tulee, mutta maailma ei ole täydellinen. 

Naton sateenvarjo loisi turvallisuuden tunnetta ja sen tuomaa itsevarmuutta. Voi olla, että joudumme tyytymään vähempään. Sellaisesta asemasta meillä on runsaasti kokemusta.  




maanantai 20. kesäkuuta 2022

Olemme matkanneet menneisyyteen


Kuva 
Gerd Altmann Pixabaystä

Tuntui, että maailma on kehittymässä. Ei se ollutkaan. Pitkä rauhan aika Euroopassa loi mielikuvan, että olisimme viisastuneet. 

Ukrainan sota muutti kaiken. Se osoittaa, että sota voi ilmetä yhä suorastaan keskiaikaisena brutaaliutena. Tosin on se ollut julmaa aikaisemminkin, mutta etäällä meistä, paitsi Balkanilla. Täällä pohjoisessa lintukodossa on tuntunut turvalliselta. 

Ihmiskunnan pitäisi osata yhdistää voimansa ilmastomuutoksen ehkäisemiseen. Jännitteet ovat kuitenkin lisääntyneet maailmanlaajuisesti. 

Länsimainen demokratia ei levinnytkään arabikevään myötä. Tuskin se leviää laajemminkaan. Venäjä ei demokratisoidu ainakaan minun elinaikanani. Kiina tasapainoilee lännen ja Venäjän välillä. Ryhtyykö se avoimesti Putinin tukijaksi?

Olen syntynyt 50-luvulla. Kehitys on ollut elämäni aikana nousujohteista Suomessa. On syntynyt kuva jatkuvasta eteenpäin menemisestä. 

Miten tärkeä asia rauha onkaan. Sen säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Sen eteen pitää tehdä jatkuvasti työtä. 

Ei näytä siltä, että Ukrainaan palaisi rauha kovinkaan pian. 

Itänaapurimme on osoittautunut arvaamattomaksi ja epäluotettavaksi. Miten sellaisen osapuolen kanssa voi rakentaa rauhaa?

Miten luoda valoisia tulevaisuudennäkymiä? Maailmassa on paljon rumaa ja pahaa, mutta myös paljon kaunista ja hyvää. 

Mitä muuta voimme kuin yrittää toimia kukin hyvän puolesta kukin omalla vartiopaikallaan. 


torstai 16. kesäkuuta 2022

Ja taas ...

 


... tällainen karkkipussi. 

Voisinhan tehdä näitä niin kauan kuin noita pikkutöitä syntyy. Tekeminen sujuu, kun ei ole orjuuttavia malleja. Jonkinlaista tajunnanvirtaa. Aloitan kuvaan jotakin ja se vie johonkin. Välillä päätän aloittaa guassilla. Sitten kun toistoa alkaa olla kovasti, tämä luu lienee kaluttu. 

Olen miettinyt sellaista versiota, että pikkukuvat liittyisivät jotenkin toisiinsa. Jos ne liittyisivät sivusuunnassa, teosta voisi "lukea" kuin kirjaa. Jospa kuvat toimisivat kuin musteläiskät. Lukija loisi niistä tarinan mielikuvituksessaan. 

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Hematologian poliklinikalla

Tänään oli taas puolivuotistarkistus. Asiat ovat hyvin. 

Yritin etsiä pattiani, jotta lääkäri voisi tnnustella. En löytänyt. Ei löytänyt lääkärikään. Ajatella, että se voi noin vain kadota. 


tiistai 14. kesäkuuta 2022

Tietoisuus kuolevaisuudesta

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Olen ollut piakkoin viisi vuotta eläkkeellä. Tunnen ohittaneeni jonkin siirtymävaiheen. Alkuun tuntui, että elämä oli jatkoa entiselle ja sitä oli vielä kohtuullisesti jäljellä. Täytin äskettäin 68 vuotta. 

Miesten elinajan odote on 79 vuotta. Yksitoista vuotta on aika lyhyt aika. Runsas kaksi kertaa sen verran kuin olemme tällä erää asuneet Turussa. Tietysti voin elää pitempään tai kuolla aikaisemmin. On kuitenkin realistista ajatella, että loppu on tavallaan näköpiirissä. 

Olen huomannut voimieni vähentyneen. Suorituskykyni ei ole entisensä. Osa tästä muutoksesta saattaa johtua syöpähistoriastani. 

Suunnitelmat eivät ole enää erityisen kunnianhimoisia. On toisaalta helpottavaa mukautua välttämättömään. 

Minulla on voimakas tunne elämän rajallisuudesta. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että molemmat vanhempani ovat kuolleet viime vuosina. Olen eturivissä. 

Olen noviisi elämän tässä vaiheessa. Miten tätä voisi harjoitella?

Elämä on tässä ja nyt. 


torstai 9. kesäkuuta 2022

Kuusi vuotta toisesta syntymäpäivästäni

 

Kuva Alexey Hulsov Pixabaystä


Tasan kuusi vuotta sitten sain kallisarvoisen lahjan. Sain uuden veren. Operaation seurauksena veriryhmäni muuttui A-miinuksesta A-plussaksi. Joku tuntematon hyväntekijä oli nähnyt vaivaa ja käynyt luovuttamassa vertaan, jonka alkioita istutettiin verenkiertooni. 

9.6.2016 on toinen syntymäpäiväni. 

Ennuste oli huono, mutta hyvin kävi. Selvisin hengissä ja lähes ilman käänteishyljintäoireita, jotka voivat olla hyvin hankalia ja jopa kohtalokkaita. Vain toinen silmäkulmani punottaa ja vaivaa ajoittain, mutta pysyy kurissa salvan avulla. 

Onneksi kantasolurekisteristä löytyi minulle näin hyvä veri. Leukemiani ei ole uusiutunut. 





Ja taas tällainen

 


Tällä kertaa valkoiselle pohjalle, jolla kaikki värit toimivat hyvin. Toisaalta teos näyttää vähän keskeneräiseltä.