 |
Kolmiosairaala, Meilahti
Wikimedia Commons
|
Sanoin tänään kahvilan pitäjälle, että täytän tänään kymmenen vuotta. Meillä onkin juhlapäivä. Hän oli hetken sanaton. Pelastin hänet kertomalla, että sain tasan kymmenen vuotta sitten kantasolusiirteen. Hän suhtautui asiaan empaattisesti.
Minun oli määrä saada "uuden" veren siemenet jo toukokuun alussa. Joku oli hakenut siirteen luovutuspaikalta, ehkä ulkomailta, ehkä Suomesta. Hän ei palatessaan saanut päästää lähetystä hetkeksikään pois silmistään.
Lääkäri halusi varmistaa, että minulla ei ole mitään tulehdusta, jollainen estäisi siirteen antamisen. Pohdiskelimme asiaa. Minulla oli jokin hyvin lievä tuntemus, jota en tavallisesti juuri huomaisi. Toimittiin varman päälle. Siirryin uudelleen toimenpidejonoon ja kantasolut säilöttiin nestemäiseen typpeen.
Kesäkuun yhdeksäntenä päivänä operaatio pantiin toimeen Meikun Kolmiosairaalassa. Olin eritysosastolla. Vaikka tapahtuma on tavallaan juhlallinen, se oli hyvin arkinen. Kantasolut siirrettiin minulle vähän kuin tiputuksessa.
Minun oma verentuotantoni oli pysäytetty. Solualkiot muodostuvat pääsääntöisesti lonkkaluun sisällä. Sieltä ne siirtyvät verenkiertoon kehittymään valmiiksi verisoluiksi. Näiden sijasta lahjoituksena saamani verialkiot saatettiin matkaan omieni sijaan. Ne hakeutuivat luuytimiini kehittymään.
Sitten alkoi odottaminen. Se saattaa kestää pari kolme viikkoa. Lopulta verikokeiden avulla voidaan todeta uuden veren alkaneen toimia.
Saaralle tilanteen seuraaminen oli äärimmäisen raskasta. Liitän postaukseni jatkeeksi hänen aiheeseen liittyvän FB-päivityksen tänään.
Siirre ei aina tartu, mikä johtaa hätätilanteeseen. Esimerkiksi voidaan yrittää saada uusi siirre. Muitakin keinoja on, mutta tällaisessa tilanteessa selviämisprosentti on 20-30 prosentin tienoilla.
Minun siirtoni mitä ilmeisemmin onnistui. Immuniteettini oli tuhottu, joten pari pöpö' aktivoitui. Ne hoidettiin pois.
Kuulin ennen siirteen saamista hematologilta, että ennusteeni on huono.
Luojalla oli asiasta toiset suunnitelmat.
Välillä ihmettelen sitä, että olen tässä.
Onnea, rakas 10-Vuotias Hessu
Viikko ennen siirrepäivää ovi eristyshuoneeseen suljettiin minulta ja muilta. Yhtään ulkopuolista pöpöä ei huoneeseen saanut eksyä.
Minua pyydettiin lähtemään jonnekin.
Minne jonnekin? No, ensin itkemään huolta ja uupumusta Kalasatamaan Lissun hoiviin. Sieltä sitten Varsinais-Suomeen esikoisen ja kuopuksen luo Turkuun ja Naantaliin sekä rakkaan siskoystävän luo Kaarinaan.
Lähes kolme viikkoa ajelin näiden kolmen kodin väliä, välillä olin Meri-Karinassa majailemassa yksin ja yhdessä Lissun kanssa, joka tuli juhannusta viettämään kanssani.
Kun siirre oli annettu, seurasin Heikin päivityksiä ja viestejä muutamasta arvosta. Ne antoivat suuntaa, lähteekö siirre toimimaan. Vaihtoehtona toimimattomuudelle oli lähtö tästä maailmasta.
Hermostuneena, pelokkaana ja tuskaisena ajelin yksin pitkin Paraista, Kaarinaa, Turkua ja Naantalia. En useinkaan tiennyt, missä olin, mutta auto vain kulki teitään ja usein päätyi jonnekin, missä saatoin katsella merta. Jonkun yön vietin autossa istuen ja merta katsellen. Jännitykseltä ja huolelta en saanut unta.
Joka päivä seurasin Heikin lähettämiä arvoja. Uusi elämä oli kiinni parin arvon liikkeelle lähdöstä, noususta, ja niitä seurasin sydän pamppaillen. Muistan vieläkin ne hetket, sillä tiesin, että jos mitään liikahdusta ei tapahdu, Heikillä on elinaikaa vain kolmisen viikkoa. Sydän rukoili lakkaamatta.
Ja ne pyynnöt, avuttomat hiljaiset huudot kuultiin. Eräs aamu parin viikon tietämillä oli tärkein arvo liikahtanut 0.02 ja se oli merkki toivosta, elämästä ja uudesta päivästä.
Istuin rantakivellä Ruissalossa ja itkin ääneen. Pieni lintu hyppelehti kalliolla, sirkutti iloista säveltään ja meren laine lauloi. Olin kiitosta täynnä, - mutta rukous jatkui.
Sydän läpätti vielä pitkään noiden päivien jälkeen. Monta vaihetta elimme, - yhdessä, sillä syöpä on koko perheen yhteinen. Siinä tarvitaan jokaisen panos, jotta mieli pysyy toiveikkaana. Toivo on suuri sana. Luottamus on vielä suurempi sana. Niitä opettelin ja opettelen yhä.
Tuosta kaikesta on tänään kulunut kymmenen vuotta.
Minä kiitän lääketiedettä, minä kiitän yhä ystäviä, sukulaisia, kaikkia, jotka olivat tukenamme silloin.
Ja minä kiitän Luojaa, joka antoi rakkaimmalleni uuden elämän ja minulle hänet, joka nyt tukee minua syöpätoipilasta ja solu solulta murenevaa Saaraa.
#syöpä #leukemia #kantasolusiirre #kolmiosairaala #sairaanhoito #terveys #sairaus
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
