Sairaan rakas elämä

Since 2014
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukujuttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukujuttu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. syyskuuta 2026

Venäläisten rynnäkkö isovihan aikana synnytti sukuuni liittyvän mysteerin



Meta.ain näkemys Ulvilan käräjistä. 


Suomalaiset joutuivat tuolloin elämään venäläisten mielivallan armoilla. Ne jotka kykenivät, pakenivat Pohjanlahden poikki maan läntiseen osaan. Näin oli esi-isäni Merikarvian kirkkoherra Thomas Kellanderinkin määrä tehdä vuoden 1715 lopussa. 

Kapteeni Thomas Pahlman miehistöineen kuljetti laivalla pakolaisia lahden yli, Hän oli purjehtinut Härnösandista ja poikennut Merikarvialle poimimaan Thomas Kellanderin pakomatkalle. Tavaroita pakattiin laivaan, kun venäläiset hyökkäsivät, ja kirkonmäelle syntyi sekasorto. Tavaroita vietiin takaisin kirkolle ja sinne tuli pappikin, jonka pakomatka peruuntui tässä rytäkässä. 

Tällä tapahtumalla oli muitakin seuraamuksia. Kellanderin esikoinen Margaretha oli ollut naimisissa pappi Karl Hammarin kanssa, mutta tämä oli toiminut Riiassa Porin läänin jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaajana, jäänyt vuonna 1710 venäläisten vangiksi ja kuollut samana vuonna. 

Margaretha sai vuonna 1716 aviottoman Maria-tyttären. 

Aikaa kului. Margaretha, kirkkoherra ja hänen vaimonsa kuolivat. Uudenkaupungin rauha solmittiin vuonna 1721. Merikarvia oli ollut monta vuotta ilman virallista kirkkoherraa. Samana vuonna Turun piispana aloittaa Herman Witte. Hän nimittää Merikarvian kirkkoherraksi Jacob Gadolinin ja tulee paikan päälle asettamaan tämän virkaan 

Witte tarkastaa seurakunnan papereita ja toteaa, ettei Margarethan tyttärelle ole merkitty isää. Witte vaatii asian korjattavaksi ja sitä aletaan selvittää. 

Asia otetaan käsittelyyn Ulvilan käräjillä vuonna 1725. Todistajia kuultiin. Kahdelta Marian kastetilaisuudessa olleilta kuultiin, että isäksi oli mainittu kapteeni Thomas Pahlman. Tämä kiisti asian. Kukaan hänen todistajistaan ei ole nähnyt kapteenin ja Margarethan kesken tapahtuneen mitään aiheeseen viittaavaa. 

Eräs torppari kertoo nähneensä, että venäläiset olivat useaan kertaan tahtoneet Margarethaa mukaansa ja sittemmin "nähnyt tämän venäläisen vänrikin kanssa täysissä hommissa erään tuvan ovenpielen sängyssä”.

Oikeus päätti vapauttaa Thomas Pahlmanin syytteestä. 

Marian isä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. 


#historia #merikarvia #suku #sukuhistoria #kirkkoherra #thomaskellander #hermanwitte #jacobgadolin #merikarvianseurakunta


Lähde: Merikarvia-seura ry - Kellanderin perhe Ulvilan käräjillä 1725



lauantai 27. kesäkuuta 2026

Honkalan perhekunnan jamboree 2026



 

Nyt on juhlavuosi. Tämä on kymmenes kerta, kun Saara, minä ja lapsemme perhekuntineen kokoonnumme viettämään osan kesää yhdessä tarkoitukseen vuokratussa kohteessa. 




Tämä paratiisi on Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa. Villa Ruusula on Saimaaseen kuuluvan vesistön äärellä. 

Tässä on kotimme ensi viikon perjantaihin saakka. 




Google Maps

Olemme täällä vielä kaksistaan. Tänään saapuvat sukuhaarat Turusta, Espoosta ja Loviisasta. Huomenna joukkoomme liittyvät myös naantalilaiset ja porvoolaiset. 





Google Mapsa








Villa Ruusulan omistaa Sari Kaasinen, joka on tunnettu henkilö, Värttinän perustaja, muusikko ja kulttuurivaikuttaja. Hän opasti meitä alkuun eilen. 








Meillä on vuosikaudet vakiintunut sukuleiripaikka Villa Lavari Norrskatassa Turun saaristossa. Se oli oikein hyvä paikka, mutta valitettavasti omistajat myivät sen. 

Olin ajatellut, että vaikka Lavari ei ollut omamme, se tuntui tärkeältä paikalta meille. Siellä on syntynyt paljon rakkaita muistoja. 

Viime vuonna olimme Paraisilla paikassa, joka ei osoittautunut sopivaksi jatkoon.

Hyvä tämä konsepti on, vaikka paikka vaihtuukin. Tärkeintä on yhdessä ole ja syntyvät muistot. Serkut tulevat läheisiksi toisilleen. 

Tietynlainen murros on tapahtumassa, koska osa lapsistamme ovat jo kasvaneet aikuisiksi. Kaksi on jo löytänyt itselleen aviopuolison. Esteeksi tulevat kesätyöt ja mielenkiinto suuntautuu muualle. Ehkä jotkut aloittavat vastaavan perinteen, kun perheellistyvät. 







Meillä on 19 lastenlasta. Tämä kertoo merkittävästä tilantarpeesta. Riittävän isoa paikkaa ei ole helppo löytää.

Tämä Villa Ruusula näyttää oikein lupaavalta. 






























































#rääkkylä #loma #suku #villaruusula #sarikaasinen #värttinä #maaseutu #retkeily #perhe #sukupolvet #leiri #retkeily #perhesuhteet #kuvat #kuvakertomus #honkala

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Paha sai palkkansa

 

Image by G.C. from Pixabay


Esivanhemmat ja historia yleensä kiinnostavat Hessupappaa. Löysin Merikarvian historiasta (Martti Santavuori 1981) karun tapauksen, joka liittyy sukuuni. Kyseessä oli röyhkeä varkaus.

Merikarvia oli 1600-luvun lopulla pikkuinen pitäjä. Asukkaita lienee ollut kolmisensataa. Niinpä oli kirkkokin vaatimaton, toistakymmentä metriä pitkä ja seitsemän kahdeksan metriä leveä. 

Huhu kertoi, että vähäisessä kirkossa oli melkoinen aarre. Mouhijärveltä kotoisin oleva sotilas Markku Laurinpoika ei voinut vastustaa kiusausta vaan kävi vuonna 1689 varastamassa kirkosta rahalippaan, jossa oli neljä kuuden taalarin plootua, kolme runstykkiä (kuparilantti) ja kahdenkymmenenviiden äyrin arvosta puolen äyrin lantteja. 

Saaliin arvo ei ollut tekoälyn mukaan kovin kummoinen, mutta kantamista siinä oli. Yksin plootut painoivat 12-14 kiloa. Arvo vastasi maatyöläisen muutaman kuukauden palkkaa. 

Kirkon taloudesta vastasi kirkonisäntä eli kirkkoväärti. Esi-isäni Lauri Kankku oli tässä toimessa ryöstän tapahtuessa. Hän oli tekoälyn mukaan Hän oli toimelias mies ja hänen ansiostaan syylliset saatiin selville. 

Rangaistus oli ankara. Lauri ja häntä avustanut lankomies Tuomas tuomittiin hirtettäväksi. 



#historia #merikarvia #varkaus #rikos #tuomio #hirttäminen #suku #esivanhempi #kirkko 



keskiviikko 20. toukokuuta 2026

Mistä tietää, missä munassa on elämä?

 

Kuva Xuân Tuấn Anh Đặng Pixabaystä

Edellinen postaus jumiutui, joten jatko tulee tässä. Laitan tähän edellisen artikkelin lopun uudestaan. 

Voiko yhdestä yhdynnästä saadut siittiöt hedelmöittää useampia tipuja

Kyllä voi, ja tämä on kanoilla itse asiassa täysin normaali tapa lisääntyä. Yhden ainoan parittelun jälkeen kana voi munia hedelmöityneitä munia – ja siten tuottaa useita tipuja – yleensä 10–14 vuorokauden ajan, ja joskus jopa kolmen viikon ajan.

Tämä on mahdollista kanan ainutlaatuisen anatomian ansiosta:

  • Säilytystaskut: Kanan munanjohtimessa on erityisiä mikroskooppisia taskuja (sperm storage tubules), joihin kukon siittiöt varastoituvat parittelun jälkeen.
  • Taskujen toiminta: Taskut tarjoavat siittiöille ravintoa ja optimaalisen ympäristön, jossa ne pysyvät elossa ja hedelmällisinä pitkään.
  • Vapautuminen: Aina kun kana ovuloi eli vapauttaa uuden keltuaisen matkalleen kohti munanmuodostusta, säilytystaskuista vapautuu siittiöitä hedelmöittämään juuri kyseinen muna.
Kukon ei siis tarvitse polkea kanaa joka päivä uuden munan hedelmöittämiseksi. Suurin hedelmällisyys ja varmimmat tiput saadaan munista, jotka kana munii 7–10 päivän sisälläparittelusta, jonka jälkeen siittiöiden määrä ja teho alkavat vähitellen laskea.

Jos haluat tietää enemmän kanojen kasvatuksesta, kerro ihmeessä:
  • Suunnitteletko oman hautomakoneen hankintaa vai annatko kanan hautoa?
  • Haluatko tietää, miten hedelmöityneen munan tunnistaa ennen haudontaa?
Tämä teksti annetaan vain tiedotustarkoituksessa. Jos tarvitset terveydellisiä neuvoja tai diagnooseja, ota yhteyttä asiantuntijaan. Tekoälyn antamat vastaukset voivat sisältää virheitä. Lue lisää


Kiitos, mutta en taida tarvita omaa hautomakonetta eikä kanasenikaan. Tämä siipikarjapari on jo eläkkeellä ja takana värikäs tulevaisuus. Tästä syystä eivät myöskään aiheeseen liittyvät terveysneuvot eivätkä diagnoosit ole nyt ajankohtaisia. 

Valistaminen tiedotustarkoituksessa riittää aivan hyvin. Tarve on aivan teoreettinen. 

Toki kiinnostaa, miten hedelmöittyneet munat voi erottaa muista. 

Se on jo selvinnyt. etta jos isäni olisi ollut oikea kukko ja äitini kana, kaikki meidät jälkeläiset olisi voitu panna alulle kerralla. Aika hälinä olisi tosin tullut, koska se tavara niissä taskuissa taitaa mennä aika pian vanhaksi. 

#suku #karjala #sukunimi #historia #siiipikarja #kukko #kana #lisääntyminen #biologia #eläintiede #sukupuoli #seksuaalisuus


sunnuntai 10. toukokuuta 2026

Esi-isäni Staffan-noita raastuvassa Kristiinankaupungissa

 



Kristiinankaupungin historia kertoo noitana pidetystä esi-isästäni Staffan Skyttistä, jonka sanotaan oleskelleen kyseisessä kaupungissa. 

Kaupunki oli varsin nuori. Se oli perustettu vuonna 1649 Lappväärtiin Koppön saarelle nimellä Koppöstad. Kenraalikuveernööri Pietari Brahe muutti kuitenkin jo parin vuoden päästä nimen Kristiinankaupungiksi vielä vallassa olevan kuningattaren mukaan. Tunnetusti Kristiina luopui aika pian asemastaan ja muutti Roomaan. 

Mahdollisesti Pietari Brahe halusi muistaa samalla 1650 kuollutta vaimoaan kreivitär Kristina Stenbockia. 






Tuoreen kaupungin oli vaikea saada raatihuoneen rakentaminen vauhtiin. Kun lähiseudun talonpojat kirjauttivat itsensä porvareiksi, he lupasivat puutavaraa työmaalle ja työhön ilmeisesti saatiin vauhtia. 





Jonkin lähteen mukaan myös Staffan Skytt olisi lukeutunut noihin kaupungin ensimmäisiin porvareihin. Tämä tuntuu erikoiselta, koska Staffan on toiminut Lappväärtissä ruotusotamiehenä, millä meriitillä tuskin porvariksi edetään. 

Staffan tunnettiin selvänäkijänä, mutta tämän raatihuonehankkeen menestystä hän ei kyennyt ennustamaan. 




Staffan oli saanut mainetta ennustaessaan pormestari Hans Stålbomille rakennettavan talon palavan ennen pyhäinpäivää. Näin kävi. Kuten tuossa Kristiinankaupungin historian otteessa kerrotaan, hän oli työmaan ohi kävellessään puhaltanut maasta ottamansa lastun tuuleen ja tämän perusteella tehnyt ennustuksensa. 

Sivumennen mainittakoon, että Hans Stålbom olis syntynyt vuosisadan alussa Rostockissa, joka oli sittemmin ollut Ruotsin hallussa 30-vuotiseen sotaan liittyen. Olisiko Stålbom siirtynyt Ruotsiin tuon jakson aikana? Sukunimi vaikuttaa ruotsalaiselta, joten jokin yhteys hänellä lienee ollut pohjoiseen jo taustansa vuoksi. 

Staffan oli ennustanut muitakin asioita onnistuneesti ja joutunut tekemään raastuvalle selkoa puuhistaan. Hän kertoi osaavansa ennustaa onnettomuuksia unessa näkemistään ketuista. 

Raastuvassa tunnuttiin noituustutkinnassa myös uskovan tällaisiin yliluonnollisiin kykyihin. koska Staffanilta kysyttiin Kristiinankaupungin tulevaisuudesta. Staffanin mukaan mitään vahinkoa ei ollut tulossa. Mahdollisesti tiedosta huojentuneina noituustuomiota ei annettu ja Staffan sai "rauhassa kävellä tiehensä". 

Tekstissä mainitaan seuraavaksi tilapäisestä vankikopista, jota voitiin käyttää raastuvan rakentamisen ollessa kesken. 

Viitataanko tällä Staffanin seuraavaan osoitteeseen, jos hän olisi saanut toisenlaisen tuomion?

Kristiinankaupungin oikeudenistunnossa tehtiin ehkä vielä ero mustan ja valkoisen magian välille. Valkoisella pyritään saamaan aikaan jotakin myönteistä ja mustalla pahaa. Musta oli rangaistavaa. Staffanin puuhat ilmeisesti katsottiin "hyvälaatuisiksi". 

On vaikea käsittää miten Staffan on onnistunut ennustuksissaan niin, että häneen luotettiin. Mahdoton on mahdotonta. Ehkä hän oli karismaattinen mies, joka osasi selittää oharitkin onnistumisiksi. 




#historia #noituus #noitavaino #syytös #epäilty #oikeus #laki #rangaistus #paholainen #rikos #lappväärtti #kristiinankaupunki #raastupa #selvänäkijä #parantaja


keskiviikko 6. toukokuuta 2026

Esi-isäni Staffan Skytt, noita

 

Kuka oli Staffan (Stefan) Skytt? 

Genin mukaan hän oli yhdeksäs isoisoisäni äitini puolelta. Hän syntyi vuonna 1620 ilmeisesti Karkusta. Karkku on ikivanhaa kulttuuriseutua, joka kuuluu nykyään Sastamalaan. 

Hänestä kerrotaan Merikarvian, Kristiinankaupungin ja Köyliön pitäjän historioissa. 

Skytt on ollut mitä ilmeisimmin epätavallinen mies. My Heritagessa hänestä käytetään epiteettejä sotilas, kansanparantaja, torppari, porvari, isäntä ja ennenäkijä, 

Köyliöstä kuuluu tällaista: 

"Kirkkoherra Anders kertoi: hänen vaimonsa sairastui, ja

eräs noita Staffan Skyttä, joka on paennut Pohjanmaalle,

sanoi, että eräs vaimo Kepolassa pohjan puolella (tietysti

Kuppari) on hänet sairaaksi noitunut, mutta että hän tästä

vielä paranee, niinkuin tapahtuikin. Tämä Staffan oli samalla

viikolla Virtsanojalla sanonut, että 8 päivän sisällä tämä

kylä palaa, ja niin paloikin. Ja sama Staffan oli Tukholmassa

eräänä iltana lausunut, että Porissa palaa tänä yönä muutamia

taloja, ja niin oli tapahtunutkin."


Tämän lähteen mukaan häntä siis pidettiin noitana. 


Staffan Skytt on toiminut ruotusotilaana Brusiuksen talossa Lappväärtissä alueella, josta tuli sittemmin Karijoen pitäjä. Skytt tarkoittaa ampujaa, ja kuulostaa niin sanotulta sotilasnimeltä. Ehkäpä hän on saanut kyseisen nimen, kun on ryhtynyt ruotusotilaaksi. 


Staffanin vaimo oli lappväärttiläinen Karin Marttunen. Liekö Staffan tullut ruotusotilaaksi paikkakunnalle ja löytänyt sieltä vaimon? Toisaalta onhan hän voinut ensin tutustua Kariniin, ihastua ja löytää ruotusotilaan tehtävän morsiamensa kotiseudulta. 


Tämä ote liittyy kertomukseen Maisa Kupparin noituudesta. Hänen suurin syntinsä oli, että hänen katsottiin aiheuttaneen noituudella Köyliön kirkkoherra Henrik Franciscin kuoleman vuonna 1639. Maisa joutui käräjille vuonna 1643. Hänet tuomittiin poltettavaksi roviolla. Käytännössä hänet oletettavasti ensin mestattiin kirveellä ja sitten poltettiin. 


Näin raskaat tuomiot oli tapana lähettää ylempään portaaseen vahvistettavaksi. Tuomio saattoi lieventyä. Miten Maisalle lopulta kävi, sitä en osaa sanoa. 


Tässä otteessa tulee esiin myös Staffan Skyttin toimet taikuuden alalla. Miten muka Tukholmassa voi tietää, että Porissa palaa?


Voiko tuollaisia ennustuksia voida tehdä ellei itse käy sytyttämässä paloa tai laita jotakuta muuta asialle? 


Yllä olevassa tekstissä kerrottiin Staffanin paenneen Pohjanmaalle. Ilmeisesti joku oli kannellut hänen puuhistaan. 



#historia #noituus #rikollisuus #noitavaino #syytös #epäilty #mielenterveys #blåkulla #kyöpelinvuori #oikeus #laki #sielunvihollinen #rangaistus #paholainen #rikos #köyliö #lappväärtti