Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 23. kesäkuuta 2022

Onko pienellä valtiolla täydet oikeudet?

Kuva Dave Hostad Pixabaystä

Kumpi on viisautta - sääntöpohjaisuuteen tukeutuminen vai vahvemman oikeuden kunnioittaminen?

Kun maamme suomettui, mukauduimme toisen valtion turvallisuustarpeisiin. Annoimme sen vaikuttaa päätöksiimme. Suomettumista voidaan kuitenkin pitää menestystarinana, koska kimppuumme ei hyökätty. Tosin toisenlaisen politiikan seurauksista emme voi olla varmoja. 

Suomettumisessa oli likaisia piirteitä. Kotiryssäjärjestelmään mukautuminen oli häpeällistä. 

Natossa katsotaan, että jokaisella suvereenilla valtiolla on oikeus valita oma turvallisuusjärjestelmänsä. Tätä voitaneen kutsua sääntöpohjaisuudeksi. Naton ovet ovat periaatteessa avoinna uusille jäsenille. Jos kriteerit täyttyvät, jäsenyys seuraa. Tosin Suomen ja Ruotsin hakemukset eivät sattuneesta syystä menneet läpi tuosta noin vaan. Lopullista ratkaisua emme tiedä. Kun jokainen jäsenvaltio voi ehkäistä uuden jäsenyyden, sääntöpohjaisuus taitaa toimia subjektiivisesti. 

Venäjä pitää Natoa vihamielisenä järjestönä, vaikka se on periaatteessa puolustusliitto. 

Jos voisin olla varma Venäjän aikeista, minulle sopisi puolueettomuus ja hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihin. Nyt hyvien suhteiden ylläpitäminen tuntuu mahdottomalta, kun iso naapurimme ei toimi ennustettavasti eikä kunnioita sopimuksia. 

Naton jäseneksi pääseminen tuntuu nykytilanteessa välttämättömältä. Tosin Naton luotettavuus on alkanut epäilyttää, koska Erdoğanin harjoittama puliveivaus on mahdollista. Muunkinlaiset puolustusyhteisjärjestelyt länsivaltioiden kanssa ovat hyödyllisiä, mutta Nato-ratkaisu tuntuu selkeämmältä. Natolla on ainakin valmis organisaatio. 

Kun Suomi nyt uskaltaa välttämättömyyden edessä hakea sotilaallisesti mahtavaan järjestöön, se paukuttelee henkseleitään itään päin. "Minä olen kova jätkä." Noin uskaltaa toimia, kun pitää jäseneksi pääsemistä varmana ja haettua seuraa ylivoimaisena naapuriin verrattuna. 

Nyt olemme jumissa. Nato-jäsenyys tuntuisi tavallaan täydelliseltä ratkaisulta, mutta nyt on ilmeisesti varauduttava myös siihen, ettei se toteudu.  

Länsimaiden yhteishenki on ollut yllättävän voimakasta Ukrainan sodan suhteen. Voi olla, että Suomen (ja Ruotsin) on jatkettava Natoa korvaavien liittolaisjärjestelyjen rakentamista länsivaltojen kanssa. Himmelihän siitä tulee, mutta maailma ei ole täydellinen. 

Naton sateenvarjo loisi turvallisuuden tunnetta ja sen tuomaa itsevarmuutta. Voi olla, että joudumme tyytymään vähempään. Sellaisesta asemasta meillä on runsaasti kokemusta.  




maanantai 20. kesäkuuta 2022

Olemme matkanneet menneisyyteen


Kuva 
Gerd Altmann Pixabaystä

Tuntui, että maailma on kehittymässä. Ei se ollutkaan. Pitkä rauhan aika Euroopassa loi mielikuvan, että olisimme viisastuneet. 

Ukrainan sota muutti kaiken. Se osoittaa, että sota voi ilmetä yhä suorastaan keskiaikaisena brutaaliutena. Tosin on se ollut julmaa aikaisemminkin, mutta etäällä meistä, paitsi Balkanilla. Täällä pohjoisessa lintukodossa on tuntunut turvalliselta. 

Ihmiskunnan pitäisi osata yhdistää voimansa ilmastomuutoksen ehkäisemiseen. Jännitteet ovat kuitenkin lisääntyneet maailmanlaajuisesti. 

Länsimainen demokratia ei levinnytkään arabikevään myötä. Tuskin se leviää laajemminkaan. Venäjä ei demokratisoidu ainakaan minun elinaikanani. Kiina tasapainoilee lännen ja Venäjän välillä. Ryhtyykö se avoimesti Putinin tukijaksi?

Olen syntynyt 50-luvulla. Kehitys on ollut elämäni aikana nousujohteista Suomessa. On syntynyt kuva jatkuvasta eteenpäin menemisestä. 

Miten tärkeä asia rauha onkaan. Sen säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Sen eteen pitää tehdä jatkuvasti työtä. 

Ei näytä siltä, että Ukrainaan palaisi rauha kovinkaan pian. 

Itänaapurimme on osoittautunut arvaamattomaksi ja epäluotettavaksi. Miten sellaisen osapuolen kanssa voi rakentaa rauhaa?

Miten luoda valoisia tulevaisuudennäkymiä? Maailmassa on paljon rumaa ja pahaa, mutta myös paljon kaunista ja hyvää. 

Mitä muuta voimme kuin yrittää toimia kukin hyvän puolesta kukin omalla vartiopaikallaan. 


torstai 16. kesäkuuta 2022

Ja taas ...

 


... tällainen karkkipussi. 

Voisinhan tehdä näitä niin kauan kuin noita pikkutöitä syntyy. Tekeminen sujuu, kun ei ole orjuuttavia malleja. Jonkinlaista tajunnanvirtaa. Aloitan kuvaan jotakin ja se vie johonkin. Välillä päätän aloittaa guassilla. Sitten kun toistoa alkaa olla kovasti, tämä luu lienee kaluttu. 

Olen miettinyt sellaista versiota, että pikkukuvat liittyisivät jotenkin toisiinsa. Jos ne liittyisivät sivusuunnassa, teosta voisi "lukea" kuin kirjaa. Jospa kuvat toimisivat kuin musteläiskät. Lukija loisi niistä tarinan mielikuvituksessaan. 

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Hematologian poliklinikalla

Tänään oli taas puolivuotistarkistus. Asiat ovat hyvin. 

Yritin etsiä pattiani, jotta lääkäri voisi tnnustella. En löytänyt. Ei löytänyt lääkärikään. Ajatella, että se voi noin vain kadota. 


tiistai 14. kesäkuuta 2022

Tietoisuus kuolevaisuudesta

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Olen ollut piakkoin viisi vuotta eläkkeellä. Tunnen ohittaneeni jonkin siirtymävaiheen. Alkuun tuntui, että elämä oli jatkoa entiselle ja sitä oli vielä kohtuullisesti jäljellä. Täytin äskettäin 68 vuotta. 

Miesten elinajan odote on 79 vuotta. Yksitoista vuotta on aika lyhyt aika. Runsas kaksi kertaa sen verran kuin olemme tällä erää asuneet Turussa. Tietysti voin elää pitempään tai kuolla aikaisemmin. On kuitenkin realistista ajatella, että loppu on tavallaan näköpiirissä. 

Olen huomannut voimieni vähentyneen. Suorituskykyni ei ole entisensä. Osa tästä muutoksesta saattaa johtua syöpähistoriastani. 

Suunnitelmat eivät ole enää erityisen kunnianhimoisia. On toisaalta helpottavaa mukautua välttämättömään. 

Minulla on voimakas tunne elämän rajallisuudesta. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että molemmat vanhempani ovat kuolleet viime vuosina. Olen eturivissä. 

Olen noviisi elämän tässä vaiheessa. Miten tätä voisi harjoitella?

Elämä on tässä ja nyt. 


torstai 9. kesäkuuta 2022

Kuusi vuotta toisesta syntymäpäivästäni

 

Kuva Alexey Hulsov Pixabaystä


Tasan kuusi vuotta sitten sain kallisarvoisen lahjan. Sain uuden veren. Operaation seurauksena veriryhmäni muuttui A-miinuksesta A-plussaksi. Joku tuntematon hyväntekijä oli nähnyt vaivaa ja käynyt luovuttamassa vertaan, jonka alkioita istutettiin verenkiertooni. 

9.6.2016 on toinen syntymäpäiväni. 

Ennuste oli huono, mutta hyvin kävi. Selvisin hengissä ja lähes ilman käänteishyljintäoireita, jotka voivat olla hyvin hankalia ja jopa kohtalokkaita. Vain toinen silmäkulmani punottaa ja vaivaa ajoittain, mutta pysyy kurissa salvan avulla. 

Onneksi kantasolurekisteristä löytyi minulle näin hyvä veri. Leukemiani ei ole uusiutunut. 





Ja taas tällainen

 


Tällä kertaa valkoiselle pohjalle, jolla kaikki värit toimivat hyvin. Toisaalta teos näyttää vähän keskeneräiseltä. 






maanantai 6. kesäkuuta 2022

Voi Ukrainaa, voi Venäjää

On surullista, että Venäjä eristyy länsimaista. Suhteet eivät varmaan normaalistu minun elinaikanani. Venäjä on syyllistynyt niin hirvittäviin asioihin, että ne muistetaan pitkään - ja aiheesta.

Venäjällä on hienoa kulttuurihistoriaa. Dostojevskit, Tsaikovskit sun muut. 

Olen käynyt kolme kertaa Kannaksella, joka toki on entistä Suomea, isäni kotiseutua. Leningradissa vierailin kerran silloin, kun se oli vielä olemassa. Olisi kiinnostavaa käydä katsomassa, miltä siellä nyt näyttää. Saattaa jäädä käymättä. 

Minusta meidän on suhtauduttava normaalisti tavallisiin venäläisiin. He eivät voi mitään sille, mitä maan johto saa aikaan. Valitettavasti osa tukee sotatoimia, mikä johtunee propagandasta. 

Kun seuraan venäläisiä katuhaastatteluja Youtubessa, voin todeta, että yllättävän moni uskaltaa kritisoida maan tilaa. Toki jotkut ovat varovaisia, mikä on ymmärrettävää. Ihmisistä saa vaikutelman, että kyllä heidän kanssaan tulisi toimeen. 

Sekä Ukrainassa että Venäjällä äidit menettävät poikiaan, vaimot miehiään ja lapset isiään. Venäjällä ei kuitenkaan tarvitse pelätä pommituksia.  

Ihmisen on syytä olla ihmiselle ihminen. 



torstai 2. kesäkuuta 2022

Uusi teos




 


Tein taas tällaisen pikkuteoskokoelman, tällä kertaa ruskealle paperille. Värit näkyvät aika hyvin. 

Sovelsin kylmien värien asteikkoa (sininen, vihreä, violetti), mutta otin mukaan myös maavärejä. Käytin myös mausteena punaista pieninä määrinä. 


tiistai 31. toukokuuta 2022

Olipa intensiivinen viikonloppu

Osallistuimme häihin Seinäjoella, seurasimme Sibelius-viulukilpailuja ja minä seurasin myös jääkiekkoa. 

Ajoimme perjantaina Seinäjoelle ja asetuimme hotelli Sorsanpesään, joka sijaitsee Törnävän kaupunginosassa. 

Hotelli on rakennettu viehättävään paikkaan, koska sen vieressä virtaa Friskinlammi. Joelta se näyttää, nimestään huolimatta. Pieni koskentapainenkin siinä on. Hotellin tuntumassa on kuin pieni pilkahdus erämaata urbaanissa ympäristössä. 


Kun olimme saapuneet hotelliin, vaimoni huomasi, että tumma pukuni (sekä valkoinen paita ja kravatti) olivat jääneet kotiin. Setti roikkui henkarissa koti-ovemme luona odottamassa lähtöä, mutta siihen se jäi. 

Suuntasimme lauantaiaamuna paikalliseen Dressmaniin ja siellä ongelmamme ratkesi. Minulla oli kotona kaksi mustaa pukua, joten päädyin nyt siniseen. Ostin myös kokonaisuuteen sopivan paidan, kravatin ja taskuliinan. Puku oli sopivasti alennuksessa. Vahinko oli aika kohtuullinen. Oli sitäpaitsi piristävää ostaa uutta. 



Sisarentyttäreni ja hänen sulhasensa vihittiin Törnävän kirkossa, joka on hieman muumitalomaisen näköinen. Tämä saattaa johtua siitä, että rakennus on ollut alunperin ruutitehtaan ruutivarasto ja siitä muokattiin myöhemmin kirkko. Noihin aikoihin ei Tove Jansson ollut edes syntynyt. 




Palasimme hääjuhlasta hotelliin ja kotiin ajoimme vasta sunnuntaina. 

Lähtiessämme tutkailimme läheistä maakuntamuseoaluetta ja pyörähdimme myös keskemmällä kaupunkia. 

Törnävän kartano

Kartanon nimi juontuu Tyrnävän ruotsinkielisestä nimestä. Kartanon eräässä vaiheessa omistanut hovioikeudenasessori Konstantin Törnudd oli syntynyt kyseisessä kunnassa. 







Lakeuden Risti on Alvar Aallon käsialaa. 


Lähellä taitaa olla muutakin saman miehen suunnittelemaa. 

Seinäjoki on lakeudella. Kaupunki toteaa sivuillaan vaatimattomasti, että "Seinäjoki on avaruuden pääkaupunki". Aika napsakasti sanottu. Sopivasti itseironiaa (?). 

Sitten tien päälle: Seinäjoki-Jalasjärvi-Parkano-Ikaalinen-Sastamala-Oripää-Turku.

Pyhäiltana oli tarjolla kahta kivaa, viulunsoittoa ja lätkää. Kaksi jälkimmäistä konserttia meni jääkiekon kanssa päällekkäin. Ratkaisin ongelman siten, että jääkiekko näkyi hiljaisena läppäriltä ja musiikkia kuuntelin kuulokkeilla kännykän kautta. 



torstai 26. toukokuuta 2022

Miksi juuri nuo loppukilpailuun?

 

Kuva Pezibear Pixabaystä 

Sibelius-viulukilpailun välierätuomiot on nyt jaettu. Loppukilpailuun pääsivät:

Diana Adamyan, Armenia

Yesong Sophie Lee, Yhdysvallat

Nathan Meltsner, Yhdysvallat

Georgii Moroz, Ukraina

Dmitrii Udovychenko, Ukraina

Inmo Yang, Etelä-Korea


Tuomariston tähtikaartivalinta tuntui väkivaltaiselta. Miksi juuri nuo, kun oli niin monta hyvää.

Yesong Sophie Leetä pidin todella hyvänä ja olen tyytyväinen, että hänen nimensä on listalla. Kaksi ukrainalaista yhä mukana ihmetyttää. Morozin tiesin jo hyväksi, mutta kun katsoin näiden valittujen esityksiä vielä, vakuutuin, että Udovychenkokin on hyvä. Sympatiapisteitä ei ehkä jaettu. 

Kun on seurannut useita soittajia, tahtovat aiemmat esitykset unohtua ja viimeksi nähdyt korostua. On vaikea saada yksilöittäin vertailevaa kokonaiskuvaa viulistikaartista. 

Olen oppinut seuraamalla näitä kisoja. Loppukilpailuvalinta on tuonut seuraavanlaisia  asioita mieleen. Menestyäkseen muusikon on hallittava soittimensa täydellisesti. Kun ei tarvitse pinnistellä, voi keskittyä tulkintaan. 

Ainakin parilla viulistilla on ollut hyvin voimallinen ote. Se on ollut vaikuttavaa, mutta sillä ei näytä portti jatkoon aukeavan. Voi tosin olla, että näissä osin myrskyisissä esityksissä on soitto päässyt puuroutumaan. Taito ei ole riittänyt. Jokaisen sävelen on erotuttava jäsentyneesti. 

Menestyjät osaavat soittaa myös pianissimot ja nekin herkästi tulkiten. Volyymiskaalan on syytä olla muutenkin runsas. 

Soinnin laatu on taviskuulijalle vaikea asia arvioida. Ehkä se on muun muassa sitä, että viulu ei rahise alasävelissä. Korkeissa sävelissä lienee kuulaus tärkeää. 

Viulun laadukkuudella on varmasti merkitystä. Miten tuomaristo pystyy ottamaan tämän huomioon? 

Nathan Meltserillä on käytössään Stradivarius. Kelpaa sillä soitella. 

Tuomariston valinnat ovat varmasti hyvin perustellut.


keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Miten viulisteja muka voi panna paremmuusjärjestykseen?

 

Kuva Baohm Pixabaystä 

Kahdeksastatoista välieräsoittajasta tuomariston pitäisi valita kuusi loppukilpailuun. On siinä valitsemista upeista muusikoista. 

Onko kilpailijoille annettu jotkin kriteerit, joita arvioinnissa sovelletaan? Tiedä häntä.

Jos yhden viulistin soitto kuulostaa rouhean miehekkäältä ja toisen hienostuneen huolelliselta, kumpi on parempaa? 

Joidenkin alasävelten soitto kuulostaa paikoin raastavalta. Johtuuko se huonosta viulusta, taitamattomasta soittajasta vai onko se tehokeino?

Miksi yksi tulkinta olisi parempi kuin toinen?

Aio Saiton Bachin soitto välierässä hivelee sieluani. Johtuuko se siitä, että olen uskovainen, vai siitä, että viulisti osaa tuoda esiin musiikin mahdollisen hengellisen ulottuvuuden. Saito on japanilainen ja tuskin tuntee kristinuskon mielenmaisemaa. Vai onko kyse vain kyvystä tulkita musiikin universaalia substanssia?

Tuomariston jäsenet ovat varmasti syvästi asiantuntevia. He osaavat varmasti punnita kunkin teknisen soittotaidon. Ovatko muut asiat mielipiteitä? Jos ovat, miten niitä arvotetaan?

Samat muusikot saattavat menestyä useissa kilpailuissa. En tiedä kuinka yleistä se on, mutta jos on, täytyy tässä kilpailuinstituutiossa jotakin toimivaa olla.

Onneksi en kuulu juryyn.



tiistai 24. toukokuuta 2022

Voiko täydellistä viulistia olla?

Kuva Pexels Pixabaystä

Sibelius-viulukilpailujen välieristä on puolet soitettu. Lavalla on ollut yhdeksän viulistia. 

Tässä joitakin poimintoja. En ole edes amatööri, mutta laitan joitakin kommentteja soittajista. 

Tänään aamulla esiintyi amerikkalainen Karisa Chiu. Hän on minusta teknisesti täydellinen soittaja. Tämän lisäksi hänen soittonsa on äärettömän kaunista. Hänen taiteensa on kaukana mekaanisesta. Se on täyttä musiikkia. Tästä pääset kuuntelemaan kolmatta erää, jonka Chiu aloittaa. 

Eilisaamuna esiintyi toinen lähes täydellinen muusikko, kiinalainen Qingzhu Weng. Hän soittaa kuin ajaisi pyörää. Niin helpolta se näyttää. Tuntuu ettei hänen tarvitse juurikaan ponnistella. Hän soittaa kauniisti, mutta minun subjektiivisien aistieni mukaan hän ei yllä tulkinnassa Chiun tasolle, vaikka soittaa teknisesti täydellisesti. Ei tee mitään turhaa. Voi olla, että mielikuvani johtuu hänen tyynestä olemuksestaan. Tosin Chiu soittaa yhtä tyynen varmasti. Tästä pääset ensimmäiseen välierään, jossa Weng soittaa kolmantena eli viimeisenä.

Japanilainen Minami Yoshida sai aikaan jotakin hyvin erityistä. Hän vei minut myrskynsilmään. Hän soitti niin karhean voimallisen vaikuttavasti, että tunsin lopulta olevani kuin vereslihalla. Jos hän ei pääse jatkoon, minä en ymmärrä mistään mitään. Tästä pääset elämysmatkalle toiseen erään, jossa Yoshida soittaa keskimmäisenä. 

Istun kahvilassa Raisiossa kauppakeskus Myllyssä. Odottelen vaimoa ostoskierrokselta. 

Neljäs välierä on jo alkanut. Ei kun kuuntelemaan. Ei tästä varmaan liikaa häiriötä tule.


perjantai 20. toukokuuta 2022

Ultrassa Uudessakaupungissa

Tänään oli eläkeläisittäin varhainen herätys, kun piti joutua matkalle. Lähdimme mukamas kohtuullisen hyvissä ajoin, mutta viime minuuteilla selvisin Uudenkaupungin Tyksin röntgen-osastolle. 

Lääkäri tutki pattiani ultraäänilaitteella. Hänen mielestään pattini näytti rasvapatilta vai miksi hän sitä nyt nimittikään. Ei siis hätää.

Hematologi soittaa minulle ensi perjantaina. Häneltä varmaan kuulen, pitääkö vielä varmistaa jotakin. 

Hyvältä kuitenkin näyttää. 

Pyöriskelimme sitten jonkin aikaa nuuskimassa Ukin näkymiä. Tässä kuvasatoa:



Taustalla näkyvä sininen talo on Bonk-museo





Uusikaupunki on nimestään huolimatta Suomen 2. vanhin kaupunki (perustettu 1617).




Kaupunkikuva on puutalovaltainen. 



Yllä Bonk-talo, joka ei ollut auki. Kuvataiteilija Alvar Gullichsen on luonut kuvitteellisen yhtiön, joka on muka kehittänyt laitteita, joita Gullichsen on sitten valmistanut. Ne eivät toimi. Alla kaksi esimerkkiä museon pihalta.  Täällä voit tutustua Gullichenin taiteelliseen tuotantoon, jonka joukossa Bonk on vain yksi teema. 
 



Yksi Bonk-teos löytyy joen varrelta.


Turkulaisille tuttu Posankka on myös Gullichsenin käsialaa,






torstai 19. toukokuuta 2022

Lätkää ja viulumusiikkia

 

Nyt on mukavaa seurattavaa, kun on lätkän MM-kisat ja Sibelius-viulukilpailut. Lunastin eilen C-Moren ja pääsin Suomen ja Ruotsin matsin ensimmäisen erän lopussa kyytiin. Oli se taas jännittävää. En tiedä, viitsinkö katsoa Suomen otteluita Iso-Britanniaa ja Itävaltaa vastaan. 

Olen seurannut tänään Sibelius-kisan alkueriä. En kaikkia, mutta kuitenkin. Innostuin, kun huomasin miten valtavan hyviä kilpailijat ovat. Nuoria ihmisiä ja sellaisia virtuooseja monet. Hyvin pitänee osata, että edes pääsee mukaan. 

Joidenkin soitto kuulostaa kauniimmalta kuin toisten. Voiko syy olla taidossa vai viulun laadussa? Vaikka en todellakaan ole professionaali, erotan, että jotkut osaavat tulkita paremmin kuin toiset. 

Kuinkahan paljon ulkomusiikilliset tekijät vaikuttavat elämykseen? Jos yksi soittaa kuin leikiten ja toisen kasvot kertovat ponnisteluista, kumpi tuottaa paremman elämyksen, jos soitto kuulostaa samalta? Entä jos yksi soittaa viileän tyynesti ja toinen näkyvästi eläytyen? Pystyvätkö tuomarit arvioimaan steriilisti vain musiikkia? Pitääkö heidän?


keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Hematologi soitti tänään

 

Kuva falco Pixabaystä

Hän kuunteli pattimurheeni ja ehdotti ultraäänitutkimusta. Sellaiseen siis. 

Myöhemmin hoitaja tai sihteeri soitti ja kertoi, että Turussa ei ole vapaita aikoja lähiviikkoina. Hän kysyi sitten, että kävisikö Uusikaupunki. Sinne pääsisi perjantaina. Toki sitten sinne.  

Kun olin aikoinaan sairastunut imusolmukesyöpään, jota tosin ei vielä tiedetty, työterveyslääkäri lähetti minut ensimmäiseksi ultraäänitutkimukseen. Aika saatiin seuraavalle päivälle. Operaation jälkeen tapasin eri lääkärin. Tilanne oli epätavallinen sikäli, että olimme lähdössä seuraavana päivänä viikoksi Roomaan. Lääkäri mietti, voisinko päästä vielä samana päivänä urologia tapaamaan. Hän sitten keksi, että hänellä on opiskelukaveri Husissa muistaakseni urologian osastolla. Hän soitti ja heti tärppäsi. Saimme ohjeet, että Roomaan voidaan lähteä, mutta sitten leikataan.

Niin kävikin. Poistettu kivekseni lähti patologin tutkittavaksi ja diagnoosi selvisi aikanaan. 

Ylihuomenna teemme siis retken Uuteenkaupunkiin. Matkaa on 70-80 kilometriä. Tutkimus alkaa klo 9.40. Samalla voisimme tutkailla kaupunkia. 

Mitähän tästä seuraa.

maanantai 16. toukokuuta 2022

Maalaus kuin karkkipussi


Tein sitten tällaisen. Teoksessa on 77 abstraktia miniatyyrimaalausta. Tätä voi katsella pitkään. Teosta voi käyttää vaikka pieniin mielentyynnyttelyhetkiin. 

Toivottavasti iloiset värit saavat katsojan hyvälle tuulelle. Jostakin syystä ne vaikuttavat jopa humoristisilta.

Tämä on karkkipussi, josta voi maistella eri laatuja, tosin kaikki ovat yksilöitä. 

Kuvista voi aistia miten kukin väriyhdistelmä soi ja millaista liikettä niissä voi kokea. 

Tekemiseen on käytetty öljy- ja kuivapastelleja, guassi- ja vesivärejä sekä Luminance-kyniä.

Otoksia:













 

perjantai 13. toukokuuta 2022

Lääkärissä


Kuva OpenClipart-VectorsPixabaystä

Kävin eilen tapaamassa lääkäriä Pihlajalinnassa. Eipä tällaisesta tapauksesta tietenkään ihmeitä tullut ilmi pelkässä tapaamisessa. Patti siellä on. Lääkäri laittoi minulle lähetteen Tyksiin kiireellisenä. 

Hän kysyi, onko minulla mahdollisuus soittaa sairaalaan. Onhan minulla lupa olla yhteydessä hematologian poliklinikkaan, jossa olen seurannassa. Lupasin soittaa. 

Hemapolin hoitaja totesi, että lähete on tullut ja että he ottavat kantaa asiaan. Saoittavat tai saan postia. 

Eiköhän tämä tästä.

On varmaan todennäköistä, että möykkyni on hyvälaatuinen, mutta hyvä että pääsin prosessissa eteenpäin, jotta asia saadaan selvitetyksi.

"Hyvinkin voi käydä."



torstai 12. toukokuuta 2022

Umpikuja


Kuva Tumisu, please consider ☕ Thank you! 🤗 Pixabaystä

Toimin kuten eilen neuvottiin. Soitin terveyskeskuksen ajanvaraukseen vähän kahdeksan jälkeen. Linja jäi toistamaan ehdotusta soittopyynnön jättämisestä. Painoin ykköstä, millä homma hoidetaan. 

Minulle soitettiin aamupäivän aikana. Minun ei tarvinnut kertoa asiaani, koska eiliseltä oli muistiinpano järjestelmässä. Päivälle ei ollut enää vapaita aikoja. Minua kehotettiin yrittämään huomisaamuna uudestaan. Omalääkärille pääsisi vasta ensi viikolla. 

Kysyin kannattaisiko mennä päivystykseen. Sitä ei suositeltu. 

Entä jos huomenna käy samoin? Asia siirtyy ensi viikolle. Toivoisin saavani ihonalaisesta möykystäni pian selvyyden. Jaetaanko saman päivän aikoja varmasti soittojärjestyksessä? 

Huomenna olisi soitettava tasan kahdeksalta jolloin palvelu avautuu.

Yritän varata ajan yksityiselle. 

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Tuleeko kolmas syöpäkierros?

 

Kuva Clker-Free-Vector-Images Pixabaystä


Taidan olla hedelmällinen alusta. Minulla on ollut kaksi syöpää - lymfooma ja leukemia. Sormeni ovat sattumalta osuneet lantion vasemman puoleiseen osaan ja tunnistaneet siellä patin, tai oikeastaan möykyn, joka on ihon alla. Se on kova.

Lymfoomani pesi aikoinaan toisessa kiveksessä ja oli ehtinyt myös kehittää etäpesäkkeen (tai -pesäkkeitä) jonnekin vatsaontelon taakse. Onneksi sytostaatit purivat. 

Olisiko lymfooma uusiutunut? Tuleeko kolmas syöpäkierros? Toivottavasti möykky on hyvälaatuinen. 

Soitin terveyskeskuksen ajanvaraukseen kymmenen tienoissa. Hoitaja tuntui pitävän asiaa aika kiireellisenä. Hän ei voinut enää antaa aikaa tälle päivälle, mutta teki merkinnän rekisteriin ja kehotti minua soittamaan huomenna kahdeksan aikaan. Ilmeisesti voisin tällä järjestelyllä päästä jo huomenna tapaamaan lääkäriä. 


maanantai 9. toukokuuta 2022

Maalausaikomuksen toteutus on jatkunut

 

Kerroin aikaisemmin ruututeoksesta (Maalausaikomus alkoi toteutua), jota maalasin akryyliväreillä. 

Olin ajatellut jatkaa työtä jotenkin ryhdistämällä aika vapaalla otteella maalaamiani neliöitä. Kurssiohjaajani tuntui arvostavan rentoa meininkiäni. Jatkoin rentoilua. Työstin neliöitä eteenpäin kuin yksittäisinä maalauksina. 

Teoksesta tuli tällainen:





 

Teos on tavallaan liian kaunis kuvatakseen Ukrainan tilannetta. 

Voi olla, että jatkan vielä tussilla saadakseni teokseen piinallista tunnetta. 


torstai 5. toukokuuta 2022

Negatiivinen maalaus

 



Kehittelin neliöteemaa eteenpäin. Otin pohjaksi pojantyttäreni piirustuksen, jonka väreistä pidän kovasti. Sovelsin toki. 

Tein teoksen mustalle paperille. Tällaista kutsutaan negatiiviseksi maalaamiseksi. Taustan voi toki maalata mustaksi itsekin. Tällainen idea oli pullahtanut mieleeni, tehdä värineliöitä mustalle. Ehkä vähän keinotekoisesti liitin tämänkin Ukrainan tilanteeseen. Voidaan ajatella, että värit kuvaavat elämää Ukrainassa sellaisena kuin se olisi normaalioloissa. Musta symbolisoi  Venäjän yritystä tukahduttaa ukrainalaisten elämää. Myös kaita muoto viittaa samaan asiaan.

Tarkoitukseni oli harmonisoida väriskaalaa siten, että en ota punaisia mukaan. Värikokemus riippuu kuitenkin siitä, mitä värejä on tietyn värin ympärillä (Albersin väriteoria). Kävi niin, että tietty ruskea näyttää tässä ympäristössä punaiselta. Vaalea harmaa puolestaan näyttää tässä taustassa valkoiselta. 

Tukahdutusideaa voisi soveltaa myös tekemällä neliöistä vielä pienempiä. 

Tällaisessa teoksessa on paljon katsomista, jos on nauttii väreistä. Taulusta voi tarkastella esimerkiksi miten vierekkäin tai päällekkäin olevat neljä väriä missäkin kohtaa teosta sointuvat. Ehkäpä tällaista voisi käyttää jopa rentoutumiseen. 

Käytin tämän tekemiseen vanhaa maalarinteippikikkaa. Värit ovat pääasiassa öljypastelleja.