Mikä kukka?

Kävin tänään lenkillä. Osa reittiäni kulki satamaradan rinnalla olevaa polkua, jonka vieruksia koristivat rehevät keltaiset kukat. Hyvin arkinen laji, jonka nimeä en muistanut huolimatta kouluaikojen pakollisesta kesäpuuhasta - kasvien keräämisestä.

Säilytin paksua herbaariotani pitkään muutosta toiseen kunnes hennoin heittää repsottavan laitoksen roskiin.

Kasveja piti kerätä aika paljon. Jokainen piti kiinnittää alusttakartongille, jonka toiseen alakulmaan liimattiin selostuslomake. Lappuun raapustettiin suomenkielinen ja tieteellinen nimi sekä varmaan löytöpaikka, kai muutakin. Nimet piti opetella ulkoa sekä suomeksi että latinaksi. Taraxacum officinalis, Pyrola minor, Capsella bursa-pastoris ja niin edelleen. Viimeksi mainitun muistiavuksi keksin lauseen "kapselista pursuaa pastori".

Latinalaisista nimistä ei ole ollut koskaan mitään hyötyä. Ainoat huvit ovat olleet nimien muisteleminen jonkun kohtalotoverin kanssa ja niiden muistamisella rehvasteleminen.

Kiva noita olisi suomeksi muistaa. En voi kehuskella tiedoillani ammoisesta pänttäämisestä huolimatta.

Kasvin tunnistaminen ei ollutkaan ihan helppoa. Suomenkielinen nettihaku ei tuottanut sopivaa kandidaattia. "Yellow natural flower" tepsi paremmin. Löysin kuvan, jonka avulla hakemalla löysin englanninkielisen nimen "common tancy". Sehän on pietaryrtti, Tanacetum vulgare.

Rakkaudentyötä?

Muokkaan eräälle lapsenlapselleni hänen rippijuhlaansa varten videota vuosien saatossa karttuneesta aineistosta. Leikkeitä on hyvin runsaasti, paitsi syöpävuosiltani. Sopivien pätkien poimimiseen on mennyt runsaasti aikaa. Hankin videokameran vuonna 2008, joten aivan rippilapsen alkuvuosista ei ole aineistoa. Valokuvia tosin on varmaan kaikilta hänen vuosiltaan.

Kuten olen kertonut, olen editoinut perhepiirimme saaristolomaviikoilta videoaineistoja ja voinut samalla havannoida lasten - ja aikuisten - vuorovaikutustilanteita, jotka niitä kokiessa unohtuvat saman tien.

Nyt kun alan editoida kokoamaani aineistoa tämänkesäisestä rippilapsesta, luulen tutustuvani hänen persoonallisuuteensa erityisen hyvin. Tämä on erityisen mieluisaa puuhaa papalle, joka saa näin olla virtuaalisestikin rakkaittensa parissa ja toivottavasti saada aikaan jotakin, jolla on merkitystä.

Tästä tulee mieleen rakkaudentyö, vaikka sana kuuluu käsittääkseni kristilliseen sanastoon ja tarkoittaa yhteiseksi hyväksi tehtyjä toimia. En keksi, mikä sana kuvaisi juuri perhekunnan sisäisiä rakkaudentekoja.

Äiti muuttuu

Teen surutyötä ja mietin muistopuhetta. Mielikuva äidistä muovautuu. Arvokkaita asioita, joita en ole tullut ajatelleeksi, nousee pintaan. Huomaan syy-yhteyksiä.

On surullista, että tällaiset asiat jäsentyvät mielessä vasta, kun hän on poissa.

Rakas äiti, olen sanomattoman kiitollinen.

Elämää Rantalan torpassa

Magdalena ja Michel menetti lapsistaan Gustafin, kun tämä oli alle kolmivuotias (HisKi). Kuolinsyyksi on merkitty messl: Sanaa ei löydy Suomen Sukututkimusseuran lyhenneluettelosta, joten varhaisen lähdön aiheuttaja jää toistaiseksi arvoitukseksi.

Magdalenan vielä eläessä Rantalan (Randala) torppaan näyttää muuttaneen useita ihmisiä. Rippikirjan sivun kuva on hyvin huonolaatuinen. He lienevät piikoja ja renkejä, joita torpissakin oli työssä. Yksi, jonka etunimestä en saa selvää, on muuttanut kymmenen tai yhdentoista vuoden ikäisenä. Hänen sukunimensä on Sjöman ja synnyinpaikka näyttäisi olevan Brändö. Hän tuli taloon samana vuonna, kun Eric Sjöman kuoli.

Luultavasti kyseessä on Eric Sjömanin sisko, veli tai muu sukulainen. Varmaankin hän on tullut piiaksi tai rengiksi. Hän  näyttää olleen paikassa viisi vuotta. Pesti noin nuorena on saattanut johtua siitä, että kyseessä on sukulaistalo.

Äidin perintö

Haluaisin samanlaisen lopun kuin äidillä oli. En puhu nyt terveyteen liittyvistä asioista. Hän oli pitkään valmis lähtemään. Hän oli kuitenkin tyytyväinen olemiseensa ja hyvillä mielin.

Tarkoitan sitä, että haluaisin olla lähtöni lähestyessä yhtä rauhallinen ja luottavainen kuin äitini oli. Äitini odotti taivaaseen pääsemistä. Luoja ehkä antoi hänelle tällaisen lahjan.

Äitini henkinen perintönsä sisältää paljon hyvää. Sen tärkein osa minulle on hänen luottavainen uskonsa. Minä olen hänen rinnallaan epäilevä Tuomas.

Tahdon sinne missä äitini nyt on.

Äitini esimerkki valaiskoon tietäni.

Esivanhempieni lankeemus

Kun minulle selvisi kuinka nuorena Magdalena Henricsdotter sai ensimmäisen lapsensa, ajattelin, että asian taustalla täytyy olla jokin tragedia. Rauman maalaisseurakunnan vihittyjen kirja kuitenkin kertoo, että Magdalena ja Eric Sjöman menivät naimisiin 30.11.1828 (vihityt). Morsiain oli tuolloin 15-vuotias. Esikoinen syntyi noin vuoden päästä.

Noin nuorena avioitumiseen on täytynyt olla hyvin erityinen syy. Haku Rauman kastettujen luettelosta vuosilta 1821-1831 tuottaa 1.304 osumaa. Vuodesta 1821 luetteloon on merkitty äidin ikä ja se on lähes kaikissa tapauksissa. Mukana on siis sekä esikoiset että myöhemmin saadut lapset.

Kahdeksassatoista tapauksessa äiti on ollut lapsen syntyessä alla 20 vuoden ikäinen. Tapauksia on siis 1,4 prosenttia, mikä on hyvin vähän, vaikka mukana on muutkin kuin ensisynnytykset. Ikävuosittain tapaukset jakautuvat seuraavasti:

19 v. 5 tapausta
18 v. 9 tapausta
17 v. 1 tapaus
16 v. 3 tapausta

Kuusitoistavuotiaita ensisynnyttäjiä on kaikista tapauksista ollut vain 0,23 prosenttia. Äärimmäisen harvinaista siis, vaikka kokonaismäärässä onkin monisynnyttäjät mukana.

Aviottomat synnytykset on merkitty peittelemättä luotteloon. Jos merkintä puuttuu, asia ilmenee siitä, että isää ei ole mainittu. Alle 20-vuotiaina synnyttäneistä viisi ei ollut avioliitossa. Osassa muistakin tapauksista lapsi on luultavasti ollut tulossa, mutta naimisiin on ehditty ennen syntymää.

En keksi Magdalenan ja Ericin varhaiselle avioliitolle mitään muuta syytä kuin salavuoteuden. Termillä tarkoitetaan naimattomien henkilöiden sukupuoliyhteyttä, mikä oli tuohon aikaan rangaistava teko. Pariskunnan suhde on mahdollisesti tullut julki. Ehkä avioliitto on pelastanut heidät sakoilta tai sakkosummaa on vähennetty.

Elämän suuria paradokseja on, että tuokin lankeemus on tarvittu, jotta minä olen voinut myöhemmin syntyä.

Surumatka jatkuu

Minulla on ollut aukko sivistyksessä. Tai oikeastaan olen onnekseni saanut pitää lähimpäni niin pitkään, ettei minun ole tarvinnut tutustua tarkoin hautausta edeltäviin toimenpiteisiin.

Tulin tietämään tänään, että vainajan siirron alussa ja lopussa soitetaan kirkonkelloja. Koskee tietenkin vain kirkkoon kuuluvia. Opin senkin, että hautaustoimiston edustaja voi toimia vähän kuin pappina prosessin vaiheissa. Arvostan näitä kauniita tapoja tässä tehokkuutta painottavassa maailmassa.

Suruaika on alkanut tunteiden aallokkona. Välillä toimin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen hyvillä mielin ja puuhailen kaikenlaista. Välillä suru lyö minut murheen alhoon. Tunnen itseni toimintakyvyttömäksi, vaikka tiedän, että tarpeen vaatiessa pystyn nousemaan ja tarttumaan asioihin.
Tunnen kuin sisälläni olisi painava betonikimpale, joka sitoo ajatukset murheeseen.

Magdalenan lyhyt elämä

Olen kertonut, että Magdalena sai Eric Johanin Eric Sjömanin kanssa 16-vuotiaana vuonna 1829 ja että isä-Eric kuoli jo seuraavana vuonna. Haudattujen luetteloon hänet on merkitty nimellä torp. Eric Ericss. Hän oli kuollessaan 29 vuoden ja kuuden päivän ikäinen. Kuolinsyy oli lungsot eli keuhkokuume.

Pariskunta on merkitty Eric Johanin syntyessä kastettujen luettelossa kirjoille Taipalman kylän Randalan torppaan. Ilmeisesti Eric-isä toimi torpparina.

Kastettujen luettelon mukaan muuan Magdalena Henricsdr. on saanut Henrica Sofia -nimisen 11.2.1833 tytön trp Michel Samuelsson Randalan kanssa. Magdalenan iäksi on merkitty 20 vuotta, mutta tämä ei täsmää hänen syntymäaikaansa, jonka mukaan hän olisi vasta 19-vuotias. Voi olla, että kyseessä on vain rento pyöristys. Sama henkilö täytyy olla kyseessä.

Pariskunta sai seuraavaksi pojan. Gustav syntyi 25.9.1834. Äidin ikä 21 täsmää syntymäaikaan. 

Amalia syntyi 28.7.1836. Äidin iäksi on merkitty 22, vaikka pitäisi olla 23. Kyseessä on sama perhe, koska tuskin samassa torpassa on voinut asua useita saman nimisiä. 

Seuraavaksi perheeseen syntyi kolmas tyttö, Maria Christina, elokuun 26, päivänä vuonna 1838. Äidin ikä on 25 kuten pitääkin.

Michel ja Magdalena saivat vielä 5.11.1840 pojan, joka sai nimekseen Michael. Isän nimi on tässä kohdassa kirjoitettu muodossa Michael Samuelsson. Edellisen lapsen syntymän yhteydessä se oli Michel Randala. Tuolloin hänen ammattinsa oli vielä trp eli torppari. Nyt se oli lbd, jonka oletan olevan lyhennys sanasta landbonde eli suomeksi lampuoti. Äidin iäksi on merkitty 24, joka ei ole linjassa. Näissä tiedoissa on vielä tarkistettavaa. 

Kahden viimeisen lapsen kohdalla oli paikaksi kirjattu Taipalma eikä torppaa ole merkitty ollenkaan. Sukunimeksi merkitty Randala saattanee viitata parempaan Rantalan torppaa koskevaan torpparisopimukseen ja nimitys lampuoti vahvistanee samaa oletusta. Lampuoti ei maksa vuokraansa työllä kuten torppari tai sen osuus on vähäisempi. Magdalenan kuolinpaikka on Randalan torppa Taipalmassa. 

MyHeritagen mukaan Magdalena Heikintytär Sjöman (born Riihivainio), 1813-1844, Mikko Samuelinpoika Rosvallin (syntynyt 23.9.1803 Eurajoen Lutassa)  kanssa ja heille syntyi tytär Loviisa Mikontytär Mäkelä (born Rosvall). Ihmettelen mistä tällainen tieto on peräisin. Loviisaa ei näy kastettujen luettelossa. En pidä MyHeritagesta, koska siinä on useita hintaportaita. On ärsyttävää maksaa hinta jostakin tasosta ja huomata, että taas pitäisi maksaa lisää, jotta pääsee eteenpäin.

Magdalenan avioituminen hyvin nuorena on edelleen mysteeri. Leskeksi jääminen jo vuoden päästä ensimmäisen lapsen syntymästä on traagista. Hän on kuitenkin löytänyt uuden aviomiehen, saanut vielä viisi lasta, asunut koko ajan samassa torpassa, mutta kuollut seuraavaan synnytykseen 31 vuoden iässä. Lapsikaan ei todennäköisesti jäänyt henkiin, koska merkintää ei kastettujen luettelossa ole.

Magdalena saattoi olla puhekielessä Matleena ja Michel lienee ollut Mikko.

Jos kaikki lapset jäivät henkiin, Mikko jäi huoltamaan leskenä kuutta lasta.

Äiti kuoli tänään

Hän nukkui pois klo 11.04 isäni, kahden sisareni, veljeni ja veljeni vaimon laulaessa hänelle hänen mieluisinta siionin lauluaan "Nyt kodista laulun mä laulan ... " Äidilläni oli kaksi vakavaa sairautta, mutta hänen vahva sydämensä antoi hänen elää 88-vuotiaaksi. Hänen lähtönsä on ollut vain ajan kysymys.

Äitini oli ollut pitkään valmis lähtemään. Hän oli äskettäin katsonut ylös kattoon ja sanonut, että "tuolla on yksi paikka vapaana".

Kuten olen kertonut, äitini isä kuoli talvisodassa. Äitini oli hieman alle yhdeksänvuotias, vanhin viidestä lapsesta. Seuraava iso menetys oli veljeni kuolema noin kymmenen kuukauden ikäisenä.

Minun kesääni muovautui kuin sattumalta ehyen tuntuinen kaari. Kävin ensin maastossa, jossa isoisäni haavoittui kuolettavasti Säkkijärven Vilajoella Viipurinlahden tuntumassa. Myöhemmin kävin hänen aikaisemmissa taistelumaastoissaan Pohjois-Suomessa. Sitten jatkoimme syntymäpaikalleni Ylitorniolle. Kävimme myös veljeni haudalla.

Paluumatkalla kävimme tapaamassa äitiäni Kinnulassa. Mieleeni jäi hänen iloisen hämmästynyt ilmeensä, kun annoin hänelle suukon otsaan. Katos, hän sanoi. Vaimonikin taisi häntä helliä. Tämä on ihana muisto.

Veljeni soitti minulle hieman äitini kuoleman jälkeen. Äiti on lähtenyt, hän sanoi.

Pysyin jotenkin koossa puhelun ajan, mutta aika pian menin sänkyyn itkemään suruani. Mieleni teki matkan muistoihini äidistäni. Tunsin olevani kuin fyysisesti hänen lähellään tapahtumissa, joita psyykeni valitsi minulle muistettavaksi.

Ymmärrän, että suruprosessi on vasta alussa. Äitini lähtö on tuonut kuoleman -  tuon kosmisen ehdottomuuden - lähelle tietoisuuttani.

Sitä elämää, josta minä olen tullut, ei enää ole.

Kiitos äiti! Minulla on ikävä sinua.

Onko minun kiittäminen menneisyyden tragediaa?

Äidinäidinisänisäni Erik Sjöberg (1829-1882) toimi hatuntekijänä Naantalissa. Hän syntyi Taipelman torpassa Unajan kylässä Rauman maalaiskunnassa. Hänen äitinsä oli Magdalena Henricsdotter, joka oli syntynyt 25.5.1813 Raumalla tai Rauman maalaiskunnassa. Huomasin tänään, että hän on ollut vain kuusitoistavuotias synnyttäessään Ericin 20.12. 1829 ja hän on alkanut odottaa vauvaa viisitoistavuotiaana.

Ericin isä oli Ahvenanmaan Brändössä 17.12.1801 syntynyt Eric Sjöman. Hän oli tullut rengiksi suomenkieliseen ympäristöön. Hän oli lapsen syntyessä 28-vuotias. Hän kuoli keuhkokuumeeseen seuraavan vuonna, kun lapsi oli noin yhden vuoden ikäinen.

Nämä kylmät luvut luovat kuvan murheellisesta tarinasta. Mahtoivatko Ericin vanhemmat edes kunnolla ymmärtää toistensa puhetta.

Magdalena kuoli 31-vuotiaana synnytykseen. Geniin merkityt tiedot ovat vähäiset. Valitettavasti netissä olevat kuvat rippikirjoista ovat hyvin huonolaatuisia. Haluan tietää kummankin Ericin ja Magdalenan kohtalosta enemmän. Toivottavasti alkuperäiset rippikirjat ovat Kansallisarkiston Turun toimipisteessä.

Asia herättää ristiriitaisia tunteita, sillä vaikka tämä tarina osoittautuisi tragediaksi, minun on kiittäminen sitä olemassaolostani.  

 

Huikea ääni- ja näkökokemus

Jos satut olemaan liikkeellä Tornion tienoilla ja kaipaat jotakin hyvin erityistä kokemusta, suosittelen vierailua Kukkolankoskella, jossa Torniojoki virtaa hyvin vuolaasti. Näkö- ja äänikokemus on huikea.
Poikkesimme paikalla ajaessamme Ylitorniolta kohti Oulua.

Tätä kutsutaan lippoamiseksi.

Torniolaiset seniorit pelaavat pingoa.

Lounaaksi söimme tietysti kalaa.

"Turha" käynti Tyksissä

Kävin maanantaina Hampaalla kuten ennen (ehkä vieläkin) sanottiin. Tämä pyöreästä ja suorakaiteen muotoisista osista koostuva rakennus on lähellä Tyksin laajaa sairaala-aluetta. Siinä opiskellaan hammaslääketiedettä ja tehdään muutakin.

Hampaani kuvattiin, kävin hammaslääkärin puheilla ja sitten hampaani kuvattiin uudestaan. Olin hammastarkastuksessa hematologin lähettämänä.

Olen pitänyt hampaitani hyvin kuluneina ja ajatellut syöpähoitojen olevan syyllinen tilanteeseen. Kuulin kuitenkin, ettei kalustoni ole erityisen kulunut, kun otetaan huomioon ikäni. Lääkäri ei nähnyt yhteyttä syöpähistoriani ja kalustoni kunnon välillä. Myöskään alhaisella testosteronilla ei ole osuutta asiassa.

Hän tosin kertoi, että jos suuni on kuiva hoitojen vuoksi, sillä voi olla merkitystä. En koe suutani kuivaksi. Silmätippoja minun tosin on syytä laittaa monta kertaa päivässä. Uniapnealaitteessanikin on kostutusominaisuus.

Hoitotarpeesta tehtiin muistiinpanot ja siirryn Turun kaupungin hammashuollon hoiviin.

Tämä oli ilmeisesti Tyksin kannalta turha vierailu, mutta nyt on hammastarkastus tehty.

Huonovointinen historioitsija

Olen ollut tänään hyvin huonovointinen, mutta tämä on silti ollut mielenkiintoinen päivä. Vatsani on ollut jostakin syystä pahalla tuulella. Yökötyksen tunne ei ole mukava. Nyt illalla olo on ollut jo parempi, joten kyseessä lienee jokin tilapäinen häiriö.

Olen aiemminkin maininnut, että minulla on puserossani pieni toimittaja. Moni on saattanut huomata, että hänen vierellään istuu pieni historioitsija. Tämä pikkuherra on hyvin tyytyväinen tähän päivään.

Olen lueskellut Volter Kilven novellisarjaa Pitäjän pienempiä, jossa kerrotaan - toisin kuin saman kirjailijan romaanissa Alastalon salissa - kunnan vähäosaisten elämästä. Alastalon salissa kuvaa paikallisen mittapuun mukaan varsin varakkaiden talonpoikien harjoittamaan laivanvarustamiseen liittyvää sopimusneuvottelua. Isännät ovat päättäneet rakentaa parkkilaivan ja sopivat, kuinka paljon kukin hankkeeseen sijoittaa.

Merkantilistisessa yhteiskunnassa haluttiin, että kaupungeissa asuvat kauppiaat hoitavat ulkomaankaupan. Talonpoikaispurjehdus toimi tätä vastaan, koska toimittiin kaupunkien ohi. Kuningas joutui myöntämään hyvin monille pitäjille erilupia tämän harjoittamiseen. Tänään löysin verkosta Yrjö Kaukiaisen vuonna 1970 julkaiseman tutkimuksen Suomen talonpoikaispurjehdus 1800-luvun alkupuoliskolla (1810-1853), joka kertoo juuri tästä aiheesta. Onpa hauskaa!

Minua kiinnostaa erityisesti omien esi-isieni ja -äitieni elämä maamme historian vaiheissa. Löysin tänään sukupuustani juonteen, joka vie Taivassaon kautta Kustaviin. Tämä saa yllä mainitun aiheen tuntumaan entistä kiinnostavammalta.

Minulla on sukujuuria Taivassalossa, joka on Kustavin naapurikunta. Kaukiaisen tutkimuksen mukaan Taivassalo vaikuttaa olleen vähintään yhtä merkittävä talonpoikaispurjehduskunta kuin Kustavi. Tiedä vaikka jotkut esi-isistäni olisivat olleet kansi- tai pursimiehinä noilla aluksilla tai jotkut esiäideistäni olisivat olleet mukana tekemässä purjeita niihin.

Tutkin tänään Turun yliopiston kirjaston tietokantaa ja löysin Jarkko Keskisen väitöskirjan "Oma ja yhteinen etu. Kauppiaiden keskinäinen kilpailu ja yhteistyö Porin paikallisyhteisössä 1765-1845" vuodelta 2012. Oli mukavaa huomata, että minulla on sukuyhteys kahteen yhdeksästä keskeisestä kauppiassuvusta. Nämä Indreniukset ja Kellanderit näyttävät olleen myös yhteyksissä toisiinsa.

Vaikuttavaa juurihoitoa pohjoisessa 4

Ruotsin Övertorneå ja Suomen Ylitornio olivat ennen Suomen sodan jälkeistä suurta rajamuutosta samaa kuntaa, jonka kirkonkylä oli Ruotsin puolella oleva Matarenki. Tämä kirkko palveli tuolloin kaikkia ylitorniolaisia.

Övertorneålaisten juuret käyvät hyvin esiin kirkkomaan hautakivistä.

Kirkon urut on rakennettu vuonna 1608 Spandaussa aluperin Turkoholman saksalaista kirkkoa varten.

Övertårneolaisten juuret ovat vahvasti suomalaiset, mutta Matarengin rakennuskanta hyvin ruotsalaiselta verrattuna Ylitornion kirkonkylän vastaavaan. Arkkitehtuuri on erilaista, romanttisempaa ja värikkäämpää. Tämä ei tosin käy ilmi yllä olevasta kuvasta.

Luppiovuori

Kävimme Ruotsin puolella olevalla Luppiovaaralla, jota olen katsonut viiden ensimmäisen elinvuoteni aikana kotimme ikkunasta.

Luppiovaara on kiviainekseltaan merkillinen. Se on lina-graniittia, joka on lohkoutunut kuutiomaisiin muotoihin. Jyrkät seinämät ja tasaiset pinnat ovat sille luonteenomaisia.

Panoraamakuva

Aavasaksalla oli toki myös käytävä.

Alhaalla näkyy tsaarille rakennettu maja, jossa hän ei vieraillut koskaan.

Tnegeliöjoki kiertää Aavasaksaa. Kauempana keskellä Portimojärvi ja vasemmalla aivan taivaarannassa siintää Törmäsjärvi.

Erään ranskalaisretkikunnan muistomerkki

Muistan kerran käyneeni Aavasaksalla lapsena. Sen on täytynyt olla juhannus. Makkaraa paistettiin.

Metsäjätti

Kuuntelin Miika Nousiaisen Metsäjätin. Ei taida olla maailmankirjallisuutta. Kirjan  takakansi kertoo oikeastaan lähes koko tarinan. Sisältö on kovin ennustettava. Jääräpäisiä maalaisia, yhtiön kivikova terävä pää, siinä välissä pari "toisaalta ja toisaalta" -kaveria puun ja kuoren välissä.

Asetelma on kovin stereotyyppinen. Päähenkilö on komea, koulutettu ja varakas. Vaimo on lumoavan kaunis.  Liian kovaan paikkaan joutuneesta sankarista tulee lopulta tietenkin kehitysvammaista lasta hoitava koti-isä.

Kummallista, että kaikkein pyhintä maailmassa tuntuu olevan Metallican musiikki.

Yrityselämä on kovaa ja tunteetonta, se tiedetään. Yksityinen ihminen on kovin avuton sen rattaissa. Tämä kirja ei kuitenkaan johdattele erityisen syvällisiin pohdintoihin ongelman ratkaisemiseksi.

Vuoden paras viikko

Olemme kolmatta kertaa jälkipolvinemme viettämässä yhteistä lomaviikkoa Norrskatan Houtsalassa olevassa Villa Lavarissa. Norrskatan saari on Korppoon pohjoispuolella Turun saaristossa.

Talo on hyvin tilava ja sijaitsee aivan meren rannassa. Norrskatassa on nykyään alle sata vakituista asukasta. Palvelut ovat kadonneet. Paikka on kolmen lauttamatkan päässä mantereesta.

Paikka sopii tarpeisiimme erinomaisesti. Tilaa on riittävästi viidelletoista lapsenlapselle ja aikuisille. Vain kaksi vanhinta lastenlastamme ei ole tänä vuonna missään vaiheessa paikalla. He ovat kesätöissä.

Elämme yhteistaloudessa. Kaikki tuovat mukanaan ruokatarvikkeita. Perhekuntien aikuiset laittavat vuoroillaan ruokaa koko porukalle.

Tavaksi on tullut, että lapset järjestävät joka kesä aikuisille aarteenetsintätehtävän ja päinvastoin. Etsijät saavat keltaisella lapulla vihjeet paikasta, josta löytyy vihjeet seuraavaan ja niin edelleen. Lapset seuraavat huvittuneina aikuisten pähkäilyä ja antavat tarvittaessa lisävihjeitä. Tehtävän suoritettuaan aikuiset saivat tänä vuonna palkinnoksi seurata lasten suunnitteleman ja esittämän näytelmän "Ranskalainen vieras".

Lapset olivat huomanneet kuinka riippuvainen pappa on läppäristään. Niinpä eräänä päivänä kun etsiskelin kummissani tietokonetta, sainkin keltaisen tehtävälapun käteeni. Minulle oli laadittu henkilökohtainen aarteenetsintätehtävä. Onnistuin autettuna selvittämään reitin ja löysin aarteeni matkalaukustamme.

Minä olen videoinut innokkaasti lomaviikon arkeamme. Olen koukuttunut olemaan valmiina filmaamaan kuvauksellisia tapahtumia. Lapsia ja aikuisia tietysti huvittaa, kun pappa on jatkuvasti kännykkä kädessä kuvaamassa. On hämmästyttävää, kuinka paljon arjessa tapahtuu kiinnostavaa. Samalla minulle piirtyy kuva lapsien keskinäisistä suhteista ja persoonallisuuksista. On mukava poimia jotenkin erityisia episodeja ja keskusteluja kertyneestä materiaalista. Lapset katsovat mielellään videoitani. Aikuisia ne eivät kiinnosta.

Aikaa vietetään erilaisten lautapelien yms. parissa, saunoen, uiden ja seurustellen. Välillä lapsia ajelutetaan moottoriveneellä.

Viimevuoden erikoisuus oli rannalla järjestetty lasten ja aikuisten välinen vesisota. Pappa tietenkin dokumentoi tapahtuman videolle. Viime vuonna käytiin myös pelaamassa jalkapalloa lakkautetun koulun pihalla.

Yhdessäolo lujittaa perhekuntamme yhteishenkeä, serkukset oppivat tuntemaan toisiaan ja me isovanhemmat saamme olla lastenlastemme seurassa. Parhaiten he toki viihtyvät keskenään.

Tiistaina kävimme tutustumassa Korppoon nähtävyyksiin. Kirkkoon pääsimme, mutta kotiseutumuseo on avoinna vain keskiviikosta sunnuntaihin. Aiottu minigolf-peli jäi toteuttamatta, koska palvelua ei ollutkaan tarjolla. Näkötornille ajoimme todetaksemme, että ovi oli lukossa.

Joku oli huomannut ilmoituksen paikallisessa kirkossa järjestettävästä sångstundista. Osa meistä osallistui siihen tänä iltana. Ennakkoluuloni olivat vahvat, mutta paikalla olikin 50-60 henkeä. Hämmästyttävä väkimäärä kun ottaa huomioon saaren asukasluvun. Innokas kanttori (oletettu) sai seurakunnan mukaansa. Hämmästyin virren laulun voimallisuudesta. Ruotsinkielisten virsien huomattiin hieman poikkeavan suomenkielisistä. Illan teema oli "vandringen".  Virret oli valittu sen mukaisesti. Kanttori viritti yleisön tarkkaavaisuutta antamalla ohjeita, mitkä säkeistöt kuuluvat kirkon pohjoispuolella olevien ja mitkä eteläpuoleisten laulettaviksi ja mitkä lauletaan yhdessä. Välillä valintaperuste oli sukupuoli.

Väki oli hyvin varttunutta. Siihen nähden kirkkokuoro oli hämmästyttävän laadukas. Myös kuoron ja seurakunnan laulua integroitiin toisiinsa.

Tapahtumassa oli hämmästyttävän aktiivinen ja iloinen tunnelma. Osallistuminen oli selvästi otettu sydämenasiaksi. Suomenruotsalaisuudessa vaikuttaa todella olevan jotakin erityistä.

Minulle tämä yhteinen lomaviikko on vuoden kohokohta.

Vaikuttavaa juurihoitoa pohjoisessa 3

Kävin pariin otteeseen tutkimassa synnyinkotini pihapiiriä. Ketään ei näkynyt, mutta talo ei näyttänyt hylätyltä. Sain tädiltäni kysymyksen, näkyykö talon alapuolella erästä kiveä. Valokuva todistaa, että hän piti aikoinaan minua sylissä kyseisen kiven kohdalla. En löytänyt sitä. Talon alapuolen rinteessä näyttää joskus tehdyn maatöitä ja kivi lienee siksi kadonnut. Myöhemmin pääsimme taloon sisäänkin, mistä kerroin artikkelissani Palasin tänään lähtöpisteeseeni.

Halkovaja on aivan samannäköinen kuin kuvissa ja silloin ennen.

Tämän talon muistan. Siinä asui aikoinaan kirkkoherra Hannes Leinonen.

Tässä on perheemme surullinen muistopaikka Ylitornion hautausmaalla. Veljeni kuoli leukemiaan noin kymmenen kuukauden ikäisenä 39 päivää ennen syntymääni. Kukaan maailmassa ei olisi kyennyt häntä pelastamaan. Minut onnistuttiin auttamaan leukemiasta elämään yli 60 vuotta myöhemmin.

Nämä asiat liittyvät minuuteni perustuksen varhaisimpaan kerrostumaan. Tuntui voimaannuttavalta käydä näillä paikoilla.

Vaikuttavaa juurihoitoa pohjoisessa 2

Ylitornion kristillinen opisto perustettiin vuonna 1923 ja kuvassa oleva päärakennus otettiin käyttöön vuonna 1927. Tämä oli ensimmäinen lestadiolaisuutta edustava kansanopisto. Opistorakennus on yhä aivan samannäköinen, jollaisena sen muistan lapsuudestani.

Isäni käyttämät opetustilat sijaitsivat yllä olevassa kuvassa näkyvässä rakennuksessa. Opiston ympäristöön on ilmestynyt runsaasti lisää rakennuksia. Sen pohjoispuolella on uinti- ja kuntokeskus.

Kansanopiston syntyyn vaikutti merkittävästi Ylitornion kirkkoherra L.P. Tapaninen, josta tuli myöhemmin Oulun hiippakunnan piispa. Opiston johtokunnan puheenjohtajana oli pitkään Hannes  Leinonen, joka toimi paikkakunnan kirkkoherrana asuessamme Ylitorniolla. Hän on kastepappini. Myös hänestä tuli myöhemmin Oulun hiippakunnan piispa.

Vanhoillislestadiolaisuuden keskuudesta syntyi 1960 luvulla hajaannus, jonka seurauksena syntyi  elämänsanalaisuudeksi kutsuttu liike. Kaksi kolmasosaa vanhoillislestadiolaisista papeista siirtyi siihen. Elämänsanalaiset katsoivat, että lapsen täytyy pelastuakseen olla kastettu, kun taas vanhoillislestadiolaisuudessa katsotaan hänen olevan taivaskelpoinen jo syntyessään. Muitakin opillisia eroja oli.

Sekä Tapaninen että Leinonen siirtyivät elämänsanalaisuuteen. Minun vanhempani muuttivat  Ylitorniolle vuonna 1953, mutta pettyivät, kun aistivat merkkejä jostakin vieraasta Opisto siirtyikin sittemmin uuden liikkeen haltuun. Me muutimme Liminkaan vuonna 1959 ja vuoden päästä sieltä eteenpäin.

Pääsimme vierailemaan opistossa sisällä. Puitteet ovat säilyneet hyvin samanlaisina vuosikymmenien saatossa. Hirsiseinät näyttivät tutuilta.

Ruokasali

Opiston johtajana toimi meidän aikanamme Paavo Leppäsaajo.

Paavo Leppäsaajo

Opisto ei edusta nykyään mitään herätysliikettä. Sen ylläpitäjä on Oulun Diakonissalaitos.

Opiston juuret ovat yhä näkyvissä

Vaikuttavaa juurihoitoa pohjoisessa 1

Mikä on ihmisen ensimmäisen viiden vuoden kasvuympäristön merkitys elämässä? Epäilemättä suuri.

Olen viettänyt valtaosan elämästäni Helsingissä tai sen lähettyvillä. Kun nykyisenä turkulaisena käyn Helsingissä, tunnen syvää kaipuuta takaisin. Tästä huolimatta viihdymme Turussa erinomaisesti.

Eräässä työpaikassani kauan sitten tehtiin sisäiseen julkaisuun juttuja työntekijöistä. Kirjoittaja esitteli minut ylitorniolaisena, koska olen syntynyt siellä. Se tuntui vieraalta. En osaa meänkieltä ja pohjoisen muistoni ovat kaukaa menneestä.

Isäni työpaikka oli Ylitornion opistossa vuosina 1953-1959. Esikoinen oli syntynyt Satakunnassa, minä ja kaksi seuraavaa Torniojokilaaksossa, viides meistä Pohjanmaalla ja kuopus etelässä.

Vietimme äskeisellä matkallamme muutaman yön Ylitorniolla. Se oli tehokasta juurihoitoa. Pystyin palaamaan seudun 50-lukuisiin tunnelmiin hämmästyttävän hyvin.

Asuimme aikoinaan parin sadan metrin päässä opistossa olevassa talossa. Synnyin kyseisen talon makuuhuonessa, jonka ikkunasta oli näkymä Torniojoen yli Luppiovaaralle. Eräs tädeistäni tuli Porista minua hoitamaan ja tekemään muutoinkin töitä Ylitorniolle.

Luppiovaara

Parin kolmenkymmenen kilometrin päässä kirkonkylästä on lähdepohjainen Törmäsjärvi. Sen rantamilla asuva perhekunta toimitti polttopuita opistolle. Tätini ja törmäsjärveläisen perheen pojan välille syttyi romanssi, joka johti avioliittoon. Pariskunta muutti myöhemmin lapsineen Satakuntaan, mutta minulla on yhä sukulaisensukulaisia Ylitorniolla.

Vanhempani ihastuivat Törmäsjärveen niin, että he ostivat maapalan sen rannalta ja isäni rakensi sille kesämökin. Sinne kuljettiin veneellä törmäsjärveläisperheen rannasta. Muistan tapauksen, jolloin sää oli niin huono, että äitini ei uskaltanut nousta veneeseen. Hän käveli minun ja siskoni kanssa kilometrien matkan ryteikköistä rantaa pitkin mökille. Isä tuli veneellä. Satoi.

Muistan perämoottorin värin, mieleni tapailee sen ääntä ja polttoaineen tuoksua.

Kun ajoimme vaimoni kanssa Rovaniemeltä Ylitorniolle, poikkesin Törmäjärvellä erään talon ovelle. Oven avasi noin ikäiseni mies. Esittäydyin mieheksi menneestä. Emme ehtineet vaihtaa montaa sanaa, kun hän kutsui minut sisään. Hänen vaimonsakin oli paikalla.

Keskustelimme 50-luvun tapahtumista ja henkilöistä tavalla, joka ei olisi nuorille ylitorniolaisille mahdollista. Tämä oli todella miellyttävä kohtaaminen. Mies oli tätini miehen serkku. Olemme juosseet tenavina Törmäsjärven tantereilla, mutta emme muistaneet toisiamme. Sovimme että tulemme uudestaan.

Nukuimme yön Torniojoen rantamilla olevassa mökissä. Seuraavan päivänä palasimme Törmäsjärvelle. Vietimme mukavan illan. Pääsimme käymään muinaisen mökkimme pihassa. Nykyään sinne pääsee autolla. Elämys oli mieleenpainuva. Olen ollut täällä yli 60 vuotta sitten. Paikan tunnelma oli tuttu. Mökkiä oli laajennettu, mutta ympäristö ja ranta oli sama.

Mökkirannasta

Kävimme tapaamassa myös tätini miehen serkkua ja tämän vaimoa, joka on ollut aikonaan pari viikkoa hoitamassa minua. Koimme täälläkin tutuksi tullutta mutkatonta ystävällisyyttä. Isäntä muistutti ulkonäöltään tätini miestä. Juttelimme 50-luvusta kuin eilisestä päivästä.

Kävimme myös perhekunnan kantatalon pihassa. Se näytti samalta kuin silloin ennen. Muistan tapauksen, jolloin perheen pojat korjasivat autoa samassa pihassa. Minä olin uteliaana pikkupoikana seuraamassa edistymistä.

Aikamatkailu tuntuu sittenkin olevan mahdollista.

Mieskitainen jukomies papenoi muistovuotisen kirkkohankinnan klahviin

Olen lukenut kauan sitten Volter Kilven teoksen "Alastalon salissa". Kirja on äänestetty joskus Suomen parhaaksi romaaniksi. Se kuvaa kustavilaisten ökymiesten kuusituntista palaveria, jossa sovitaan parkkilaivan rakentamisesta. Kirja on tajunnanvirtaa ja kuvaa paljoa muuta kokouksen kulun lomassa.

Olen kuunnellut saman kirjailijan novellisarjasta "Pitäjän pienempiä" tekstin Ylistalon tuvassa. Novelli on tavallaan ensin mainitun romaanin negaatio. Jos Alastalossa tekijämiehet suunnittelivat isoa projektia, joka tulisi todennäköisesti onnistumaan, Ylistalossa läpeensä laiskat isäntä, poika ja joutoajan majoituksessa loikoilevat merimiehet kuluttavat päiväänsä soittamalla poskea ja välttämällä kaikin keinoin välttämättömiäkin tekemisiä. Tapahtuma sijoittuu Alastalon naapuriin parkkikokouksen jälkeiseen päivään.

Volter Kilven kieli on  jäljittelemätöntä. Alla esimerkkejä hänen käyttämistään ilmauksista:

• jukomies
• muistovuotinen
• vaku
• pultaani
• täkki
• jehu
• mieskitainen
• rojoleukainen
• kangota
• kirkkohankinta
• parmallinen
• papenoida
• pursto
• rojohaukotust pursimiehenä
• klahvi
• iiri
• torko
• rehkinen
• elämänvähti
• poikinen.

Poimin nämä novellin ensimmäisestä luvusta. Lukija joutuu miettimään, onko näin monimutkaista kieltä voitu oikeasti puhua joskus jossakin. En tarkoita vain outoja sanoja vaan myös sitä, että Kilpi käyttää niin pitkiä virkkeitä, että on vaikea uskoa sellaisessa käytetyn arkipuheissa. Luultavasti ei olekaan. Kirjailijalla on kirjailijan vapaus. 

Minulle on arvoitus, miksi Kilven kieli ei korvissani kuulosta lounaissuomalaiselta, vaikka kirjailija on Kustavista kotoisin. Sanoja ei lyhennetä kuten esimerkiksi Turussa. 

Erikoisten sanojen merkitystä joutuu usein arvailemaan ja päättelemään lauseyhteydestä. Millainen on jukomies? Harmittavasti eräs ammattiliitto käyttää nimenään Jukoa, joten sanan merkitystä on vaikea hakea verkosta. Aleksis Kivi sijoitti härkäpäiset veljeksensä asumaan Jukolan taloon. Ehkä juko tarkoittaa sisukkuutta, päättäväisyyttä, itsepäisyyttää, voimakkuutta, mahdollisesti taitavuuttakin.

Muistovuotinen viittaa selvästi menneeseen, mutta onko kyseessä edellinen vai kauempana oleva vuosi? Ehkä muistovuotinen puosu on toiminut pursimiehenä jollakin aluksella edellisenä vuonna.

Ylöstalon laiska isäntä ojentelee pitkiä raajojaan vakussa. Kyseessä lienee jonkinlainen keinutettava makuualusta, tuskin kehto kuitenkaan. Pultaani on purjekangasta ja täkki laivan kansi. Jehu on Urbaanin sanakirjan mukaan pomo ja siihen meidän on luottaminen. Vanhan testamentin mukaan Israelissa on ollut Jehu-niminen kuningas, joten tulkinta lienee oikea. Muistan itsekin kuulleeni sanaa käytettävän.

Puhutussa novellissa miehet kilpailevat suunsoitossa. Mieskitaiselta ja rojoleukaiselta se sujuu. Kangottaminen on mitä ilmeisimmin kankeamista.

Kirkkohankinta on lauseyhteydestä päätellen pyhäasu. Parmallinen jää arvoitukseksi. Google löytää vain viittauksia käsiteltävään tekstiin. Tuskin viittaa ainakanaa Parman kaupunkiin.

"... ja Alastalon nenä kulloinkin, tuulen iiri ja keulan torko." Iirin täytyy tarkoittaa tuulen suunnan tunnistamiseen kykenevää ja torko jonkin ohjailijaa tai hallitsijaa.

"... , ja mitä tekemistä on hänelläkin isosten paateilla ja rehkimillä!" Rehkinen - mikäli tämä on oikea perusmuoto - on mainio sana. Työmaa voisi olla aika hyvä suomennos, ehkä tarkemmin haastava tai työläs työmaa.

Elämänvähti tarkoittanee kaikenlaisia touhuja ja kiireitä, joita huolelliseen elämään kuuluu. Ylistalon isäntä ei niistä innostu. Hän tyytyy mieluummin mahdollisimman vähäisiin vaivoihin. Tosin toimii tekstin mukaan pätevästi, kun aika on oikea, esimerkiksi kala syö. Alastalo on kaikesta huolimatta menestyvä talo, koska kesäisin operoidaan prikiä, joka on sentään kaksimastoinen alus.

": parta oli nähtävästi jutun poikimilla, niinkuin ..." Joudun taas pohitmaan, onko poikinen oikea perusmuoto. Iso-Vileenillä alkoi mitä ilmeisimmin pyöriä sanottavaa mielessä.

Tässä vielä esimerkki Kilven lauseen pituudesta ja tarinan poljennosta: "Silloin oli Järvelin asettunut talvimieheksi Ylistaloon ja kun ei alkuvuosien talvijoutilaisuudesta viritetystä naimakaupoistaan naisväen nirponenäisyyden ja oman tihdin silmälaadun vuoksi syntynyt todempaa sekä kun hän itsekin alkoi huomata olevansa valmiiksi veistetty mies, jonka veriä ei enää janottanut mikään elämän hiko, niin oli hän sahtautunut elämässään siihen, että hän suvet oli Alastalon prikissä timperinä ja talvipäivät nyt jo kymmenettä vuotta mittaili penkkejä Ylistalon tuvassa."

Tihti tarkoittanee tarkkaa tai valikoivaa silmää. Virkkeessä on sana "sahtautunut". Kyseessä ei ole kirjoitusvirheeni. Varmaankin tarkoitetaan mukautumista tai suhtautumista.

Rovaniemen Arktikum

Arktikumissa kannattaa ehdottomasti käydä. Nähtävää on paljon.

Ametisti

Revontulidemonstraatio

Rovaniemen kauppala 1939

Rovaniemen kauppala 1944