Olen ajatellut, että kai minulla täytyy olla pikkuisen järkeä, kun olen selvinnyt työurani läpi eläkkeelle. Alkuun tarvittiin toki opintoja.
Suoritin lukiossa pitkän matematiikan, mutta en ymmärtänyt sen olemusta, vaikka kohtuullisen hyvin selviydyin. Järki ei ole tietenkään pelkkää matematiikkaa, mutta jokin yhteys niiden välillä täytyy olla.
Tavallisella järjenjuoksulla pystyy jonkin verran tunnistamaan syy-yhteyksiä ja ennakoimaan tulevaa. Kuitenkin matematiikkaa tarvitaan useimmissa ammateissa aika vähän.
Matematiikka on merkillinen tiede. Tiedemiehetkin ihmettelevät, miksi taivaankappaleiden liikkeitä ja ties mitä voidaan laskea. Vaikka en tähtien kiertoratoja osaakaan ynnätä, ymmärrän, että matematiikka on merkittävä tieteenala.
Kuvittelen matematiikan lähteneen siitä, että joku on huomannut antaa sormien lukumäärille nimiä. Hän on ehkä nostanut yhden sormen pystyy ja päättänyt kutsua määrää yhdeksi, sitten hän on nostanut toisenkin sormen ja antanut lukemalle nimen kaksi. Kaikkien sormien määrää hän päätti kutsua kymmeneksi. Kun kaksi ihmistä on laittanut sormet limittäin, joku on huomannut laskemisen nopeutuvan, kun kertoo yhden ihmisen käsien määrällä yhden ihmisen sormien määrän. Tuloksen nimi on siis muodostunut kahden ja kymmenen avulla. Siitä on sitten ajattelemalla päästy huikeisiin päätelmiin. Jos vauhti lähenee valon nopeutta, aika alkaa kulua eri tahtiin, sanovat ne, jotka osaavat laskea.
Mutta miksi on sotia? Miksi Estonia upposi? Miksi jotkut ovat uskovaisia ja toiset eivät? Miksi tarvitaan lunastus? Miksi toiset menestyvät ja toiset eivät? Miksi monet kuolevat aliravitsemukseen? Tällaisiin kysymyksiin ei matematiikka anna vastausta.
En osaa luoda synteesiä, joka kattaisi uskon, tieteen ja tuollaiset hankalat kysymykset. Osaan kuitenkin palauttaa ajatukseni siihen tapahtumaan, kun armo kosketti minua erään veljen välityksellä. Silloin sain jotakin, josta en halua luopua. Sain lapsenuskon, joka ei ole siitä kehittynyt mihinkään. Sen täytyy olla Jumalan työtä. Koen, että uskon lahjoittaessaan Jumala ei vedonnut järkeeni vaan sydämeeni.
Järki on aivoissamme, mutta missä on usko? Puhumme sydämen uskosta, mutta samalla tiedämme, että sydän on kehon pumppulaitos. Ymmärrän, että kyse on symboliikasta. Sydän merkitsee rakkautta. Usko liittyy enemmän rakkauteen kuin järkeen. Emme puhu aivojen uskosta. ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus” (1. Kor. 13:13).
Koen eläväni todellisuudessa, johon kuuluu sekä järki että usko. Järki on lahja, josta on monenlaista hyötyä, mutta usko on asia, joka ylittää järjen rajat. Niiden yhteiselo onnistuu vain uskomalla lapsen lailla.
Tiedettä ja uskoa yhdistää se, että ymmärrän kumpaakin epätäydellisesti. Vanha neuvo kehottaa nostamaan hattua ja kulkemaan ohi, jos en ymmärrä vaikkapa jotakin Raamatun kohtaa. Joudun kulkemaan hattu kourassa sekä tieteen että uskon todellisuudessa.
Anna Luoja minun säilyä lapsellisena.
Pidin kolmen vuoden ajan viime vuoden loppuun asti blogia Päivämies-lehden alustalla. Tämä teksti on julkaistu 7.3.2018.
Mukavaa Heikki, jos kommentit ovat tervetulleita, vaikka ne välillä olisivat eri näkökulmasta kuin kirjoittajan. Toisaalta, aika on rajallinen ja arki usein ehtimistä, sitähän se on. Arvostan, että sinulla on halua ja voimavaroja tehdä noin paljon elämässäsi. (Pientare-sanaa voinee taivuttaa "nimessäni" ihan normaalisti :).
VastaaIlman muuta ovat tervetulleita! Silloinhan on mahdollisuus oppia, kun saa apua uusien näkökulmien löytämiseen.
VastaaKiitos kanuustuksesta. Sorry, en ihan tavoita, mitä tarkoitat paljon tekemisellä elämässäni, kun oikeastaan yritän löytää sopivaa annostelua itselleni.
Olen sitä mieltä, että vaaditaan suunnittelua; päätöksentekoa, mitä aikoo tehdä. Ja oma vauhtinsa ja voimansa on tunnettava. Jos aikoo maalata leppoisasti parasta mahdollista, niin sitten varaa aikaa ja toteuttaa sen. Vaikka se ei jossakin mielessä olisi "tarpeeksi". Jos aikoo saada valmiiksi kuusi työtä tiettyyn päivämäärään mennessä on toimittava sen mukaan ja hyväksyttävä kiire yhtenä työskentelyn elementtinä.
VastaaMinähän valitsen lähes aina tuon jälkimmäisen reitin, mutta ehkei se tuota parasta mahdollista lopputulosta. En olekaan leppoisa.
Asiaa monimutkaistaa, että tietynasteinen stressi on tarpeen jotta alkaisi tuloksia syntyä, kuten tiedetään. Ja asiaa monimutkaistaa myös se, että teemme muutakin kuin taidetta. Jokaisella toivotulla elämänalueella on suunniteltava, mitä siellä aikoo saavuttaa. Sen suunnittelun kun oppisi niin olisi hyvä.