Sodan hinta

 

Talvisodan alkamisesta on tänään 83 vuotta.  

Isoisäni sai kutsun ja lähti palvelukseen. Hän puolusti isänmaatamme ensin Pelkosenniemessä ja Sallassa. Sodan loppuvaiheessa Viipurinlahden eteläpuolelta hyökkäävät venäläiset saivat sillanpääaseman Säkkijärven Vilajoelta, josta he olisivat voineet pyrkiä levittäytymään itään ja länteen. 

Ruotsalaiset vapaaehtoiset vapauttivat pohjoisen joukkoja ja isoisäni siirtyi Vilajoelle torjumaan venäläisiä. Isoisäni haavoittui 11.3. eli kaksi päivää ennen sodan päättymistä. Hänen siirrettiin kenttäsairaalaan Haminaan, jossa hän kuoli samana päivänä. 

Sota päättyi ja isää odotettiin kotiin. Viestiyhteydet toimivat kuten tuolloin toimivat. Eräänä päivänä äitini Raili oli asioilla kaupassa ja näki siellä postinjakajan. Äiti tiedusteli, onko heille jotakin. On, mutta tuon itse.

Lopun arvaatkin. Äitini kipaisi kotiin ja oli siellä ennen jakajaa. Kotonakin arvattiin, mitä on tulossa. 

Minä kannan luissani tätä tapahtumaa. Se ilmenee tarpeena puhua äitini ja myös isäni kohtalosta. Isäni oli Kannaksen evakko. Olen myös halunnut selvittää isoisäni sotataivalta eri lähteistä. Kyseessä lienee taakkasiirtymä.

On murheellista, että tämä sama toistuu nyt Ukrainassa. Miksi emme opi näin tärkeää läksyä?

Muistetaan ja autetaan ukrainalaisia. Heillä on nyt talvisota. 

Kuvat teoksesta Matkalla - Porin rauhanyhdistys ry 110 vuotta (2004). 

Onko sinulla samanlainen outo ominaisuus kuin minulla?

 

Kuva Chen Pixabaystä

Kerroin asiasta vaimolleni vasta äskettäin. 

Alitajunnallani on tapana lähettää yllättäen tietoisuuteni jonkin sattumanvaraiselta kuulostavan  sanan, joka ei liity mitenkään tilanteeseen. 

Istuin äskettäin vaimoni kanssa keittiön pöydän ääressä, kun mieleeni juolahti sana vaskooli. Kaukana oltiin Lapin kultamaista enkä tunnistanut mitään virikettä, joka olisi voinut liittyä tuohon rikastumisen toiveeseen liittyvään työvälineeseen. 

Sittemmin olin hääräämässä jotakin tiskialtaan vieressä ja jostakin syvyyksistä pulpahti mieleeni nimi Odovakar. Mikä ihme kaivoi tuossa hetkessä tuon keskiaikaisen germaaniheimopäällikön nimen tietoisuuteeni?

Tuntuu, että tällaiset juolahdukset liittyvät usein johonkin aivan arkiseen toimeen. Ne tuntuvat täysin tarpeettomilta.

Mitä hyötyä tällaisesta piirteestä on voinut olla, jotta se on säilynyt evoluutiossa?

Kuva Oberholster Venita Pixabaystä

Voiko tämä liittyä jotenkin de Bonon lateraaliseen ajatteluun? Tämä tarkoittaa suunnilleen ratkaisun hakemista johonkin ongelmaan boxin ulkopuolelta. 

Tuttavani Tapani Savolainen kehitti aikoinaan luovuusohjelman (Idegen++), jossa määriteltiin jokin vaikka työhön liittyvä ongelma, ja ohjelma antoi jonkin asian (esimerkiksi aurinko) virikkeeksi ideoinnille. Miten ratkaiset tämän ongelman auringon avulla? Mieleen saattaa tulla ennakkoluulottomia ratkaisuja, joista jokin saattaa olla kehityskelpoinen. 

Minulla ei ole päässäni mitään automaattista luovuusohjelmaa, koska mystinen sana ei yleensä ilmaannu, kun pähkäilen jotakin ongelmaa. 

Olen ajatellut, että ehkä aivoissani jokin tapahtuma vain fyysisesti aktivoi jonkin aivan muuhun liittyvän muiston. 

Onko sinulla tällaisia kokemuksia? Tuleeko sinulla mieleen, mihin tällainen ominaisuus voisi liittyä? Kuulisin mielelläni. 

Thrillerin kirjoitusopas

 

Kuva Marla Pixabaystä

Olen kuunnellut tänä syksynä miesten satukirjoja eli thrillereitä, enimmäkseen Ilkka Remestä (oik. Petri Pykälä). Yhä puhutaan kirjoista, vaikka tässä tapauksessa se on ääntä netistä. 

Nyt olen kurkkua myöten täysi. Olen toki viettänyt aikaa muunkinlaisen kirjallisuuden parissa.  Ehkä nekin kuten myös Hesari ja eri medioiden uutissivut netissä ovat osasyyllisiä infoähkyyni. Lisäksi meneillään on kaikkien thrillereiden äiti eli Ukrainan sota.

Kuva Silke Pixabaystä

Thrillereiden konsepti tuntuu sisältävän seuraavanlaisia asioita (ainakin Remeksellä):

• tapahtumat seuraavat toisiaan tiheässä tahdissa
• kudelmassa on rinnakkain monta juonta
• mikään ei suju suunnitellusti, aina tapahtuu jotakin yllättävää
• välillä henkilöitä on niin paljon, ettei lukija tahdo pysyä kelkassa
• tarina päättyy kuin kesken, lukija saa itse kuvitella mitä tapahtuu ratkaisutilanteen jälkeen
• tarina istutetaan todellisen tuntuiseen elämään ja ympäristöön
• tarinassa voi olla mukana oikeitakin ihmisiä, presidentti Niinistö tai jopa Ronald Reagan
• aina välillä joku kuolee vastakkaisissa leireissä
• käytettyjen välineiden ja järjestelmien ominaisuuksia kuvataan uskottavan tuntuisesti (luultavasti useinmiten todenmukaisesti)
• kertomusta  rikastetaan ja istutetaan arkeen kuvaamalla tilanteissa toisarvoisia asioita kuten henkilöiden ulkonäköä, vaatetusta, lintujen ääniä, säätä ja muuta sellaista, näilläkin on lukijalle oma merkityksensä
• juoniin sisällytetään väkivaltaa, mutta sillä mässäilemistä ilmeisesti yritetään välttää
• luvut lopetetaan usein siten, että yllättävä tilanne jää auki.

Voisin kuvitella dekkaristin sommittelevan ensin rinnakkaiset (ja välillä yhtyvät) juonet karkeasti tapahtumanimityksinä (ehkä vuokaavioina), Sen jälkeen voi ruveta rakentamaan tekstiä repliikkeineen näihin alkioihin. 

Remeksellä vauhti on hengästyttävän kovaa. Lukija joutuu jatkuvasti orientoitumaan uudestaan.  

Thrillerit tempaavat mukaansa ja kuuntelemista haluttaa jatkaa. Voi ottaa välillä lomaa muista puuhista. Mahdolliset murheetkin voi siirtää ainakin väliaikaisesti hyllylle.

Olen saanut uuden maalausidean, jota voisin soveltaa useaan työhön. Toivottavasti saan kangetuksi itseäni enemmän niihin puuhiin. 

Tosin luultavasti kuuntelisin samalla kirjoja :) 

Näkymä Ranskasta

 

Olimme eilen kuopuksemme perhettä tapaamassa synttärien merkeissä. "Vauvamme" täytti 38 vuotta.

Istuimme pöydässä. Heillä on esillä maalauksiani. Miniän mieleen juolahti teos, joka löytyi sohvan takaa. Ehkä se pääsee joskus seinälle. 

Teoksesta taitaa puuttua signeeraus ja tekovuosi. Ikää maalauksellani taitaa olla kymmenkunta vuotta. 

Olli Jalosen romaani Stalker-vuodet

Kuva Doodlart Pixabaystä

Olli Jalosen Stalker-vuodet on ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Kirjailija on voittanut jo kaksi kertaa kyseisen mittelön.

Tarina kulkee 70-luvulta some-aikaan. 

Kuuntelin eepoksen. Jalonen on kanssani samaa vuosimallia, joten hän kuvaa maailman suunnilleen sellaisena kuin minäkin olen sen kokenut. 

Teoksen 70-luku on vaikuttavan uskottava. Suomettuneisuus ja äärivasemmisto kukoistavat. 

Päähenkilö ajautuu kohorttitukimukseen, jossa hän joutuu nuuskimaan entisten koulutoveriensa elämää hakeutumalla heidän kaverikseen. Hän ei saa paljastaa, mikä on yhteydenpidon motiivi. Hänen pitää haistella muun muassa heidän poliittisia näkemyksiään. 

Nuuskiminen alkaa vaivata sankaria. Hän yrittää rauhoittaa itseään ajattelemalla, että tämä on vain työtä. Kestää aikansa ennen kuin hän onnistuu rimpuilemaan irti tilanteesta. 

Paljon myöhemmin paljastuu, että tutkimuksessa oli stasimaisia piirteitä. Tällaista kyseenalaista tutkimusta tuskin on oikeasti ollut, mutta arvioni mukaan olisi voinut olla, ainakin jos suomettuminen olisi vielä syventynyt. Motiivi jää epäselväksi, mutta suomettumisen ja vasemmiston asialla ilmeisesti oltiin. 

Päähenkilössä ihmetyttää hänen jatkuva valehtelunsa. Hän puhuu pehmoisia suojellakseen itseään tarkkailijan roolissa. Tuntuu kuitenkin, että hän narraa myös tilanteissa, joissa se erityisesti ei tunnu reilulta, esimerkiksi keskustellessaan isänsä kanssa.

Valmistuttuaan yliopistosta hän työllistyy lopulta tiedottajan tehtäviin Indonesian suurlähetystöön. Indonesia toimi monessa suhteessa vastoin ihmisoikeuksia. 

Hän rimpuilee irti stalkerin hommista. Se on vaikeaa, mutta lopulta onnistuu. 

Sankarimme tehtävänä lähetystössä oli viestittää musta valkoiseksi. Ristiriita alkaa vaivata häntä. Lopulta hän saa potkut siksi, että hänet katsottiin epälojaaliksi. 

Protagonistimme päätyy senttaamaan eli toimimaan freelancer-kirjoittajana. Hän tuntuu saavan hyvin työtehtäviä ja erikoistuukin. Tosin myös kaupalliseen viestintään liittyy moraalisia haasteita. 

Keskushahmo tuntuu usein ajautuvan tilanteesta toiseen, Hänen on vaikea sanoa ei. Häneltä puuttuu moraalista selkärankaa, mutta tiukan tullen onnistuu ryhdistäytymään. 

Hän kokee velvollisuudekseen paljastaa uhreilleen tarkkailutoimintansa, mutta ei kuitenkaan pysty siihen. 

Sankarimme elämä on vaikuttaa jotenkin nuhjuiselta ja valheessa elämiseltä. Ihmissuhteet ovat pinnallisia. 

Sulkeutunut päähenkilömme päätyy lopulta parisuhteeseen yhden seurattavansa kanssa. Lukijalle syntyy käsitys, että elämä asettuu raiteilleen. Hän oppii puhumaan avoimemmin. Kumppanilleen hän saa kerrotuksi stalkeroinnistaan. 

Yksi Jalosen keskeisistä teemoista on ilmeisesti kuvata yhteiskunnan rakenteeseen liittyvää painetta valehteluun. 

Teoksessa avautuu myös näkymä tulevaisuuteen, jota me elämme ja jossa me avaamme elämämme vapaaehtoisesti some-alustoille.

Päähenkilö tuskin pääsee freelanserin hommissaan irti ainakaan asioiden kaunistelusta. 

Romaania voinee kutsua kasvukertomukseksi. 

Boikotoidako Qatarin futiskisoja?

 

Kuva Mohamed Hassan Pixabaystä

Ristiriitaiset ovat tunteet. En juuri seuraa urheilua, mutta tällaisia isoja kisoja on kiva seurata. Messi ja muut tähdet tositoimissa. 

Järki sanoo, etteivät muutamat muutkaan kisajärjestäjämaat ole olleet pulmusia, joten miksi välittäisin. 

Oman boikotin merkitys olisi hiiren haukotus erämaassa. 

Korruptio ja erityisesti ihmisoikeuksien törkeä loukkaaminen ovat kuitenkin todella tuomittavia asioita. 

Kisoja ei olisi pitänyt järjestää Qatarissa ollenkaan. Mikä olisi riittävän puhtoinen järjestäjämaa, onkin vaikea kysymys. 

Järjestäjää ei valita moraalisin perustein. Ehkä sana tarkoituksenmukaisuus kuvaa asiaa parhaiten.  Kyseessä lienevät poliittiset ja taloudelliset intressit, valta, maabrändin kiillottaminen ...

Nyt vain tuntuu siltä, että en haluaisi hämmentää keppiäni tässä haisevassa liejussa. Jalkapallo sinänsä on hieno laji ja seuraaminen kutkuttaa.  

Vaihtoehdot: 

• boikotoin
• katselen jotakin ja arvioin, miltä tuntuu
• seuraan niin paljon kuin jaksan ja on mahdollista.

Saa nähdä kuinka käy. 

Yliluonnolliselle löytyi selitys

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Vaimolla oli jokin ongelma läppärinsä parissa. Pyysi apua ja nousin sohvalta tutkailemaan tilannetta. Jotakin apua pystyin antamaan, vaikka perusasia ei ratkennut.

Ajattelin tutkailla asiaa omalla koneellani, mutta ensin lähdin vessaan.

Palattuani olohuoneeseen, hämmästelin, kun en nähnyt omaa läppäriäni missään. Sen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla sohvan edessä olevan Aalto-kärryn päällä. Ei ollut. Eikä näkynyt muuallakaan.  

Ei näkynyt makuuhuoneessamme, ei kolmannessa huoneessamme. Ei myöskään vessassa.

Olin ymmälläni. Alkoi tuntua yliluonnolliselta. Miten läppäri voi noin kadota?

Olin olettanut, että olin käyttänyt läppäriä ennen apukeikkaa. Siinä tapauksessa se olisi ollut ilman muuta Alvarin päällä tai ehkä ruokapöydällä. 

Läppärini viettää tavallisesti yönsäkin Alvarilla.

Mutta minähän olin vasta eläkeläisen aamun Hesari-vaiheessa. Olin jättänyt läppärin illalla makuuhuoneeseen sänkymme alle, koska latasin siitä kännykkääni. 

Tämä episodi kertoo muistin luotettavuudesta. Oletin käyttäneeni läppäriä ja siten sen olisi pitänyt olla sohvan tai vaimoni pöydän lähettyvillä.

Toivottavasti en joudu koskaan todistajaksi oikeuteen. 

 

Melkein valmis

 Aika pitkällä jo. Jotain tuunausta vielä niin se on siinä. 

Ilmastonmuutos: Ollako vai eikö olla?

Kuva Peggychoucair Pixabaystä

Kiitos kommenteistanne ja antamistanne linkeistä liittyen tiistaiseen postaukseeni Ilmastonmuutos: Uskoako YK:n pääsihteeriä vai lustotutkijoita?

Yritän kompastella asiassa eteenpäin, vaikka taitaa olla kyseessä Sisyfoksen haaste.

Tarjolla olevan informaation määrä on häkellyttävä. Ilmiö on laaja ja monimutkainen. Sen ymmärtäminen vaatii soveltuvaa koulutusta. Oma kauppatieteellinen taustani ei tässä pitkälle kanna. Tilanne on ongelmallinen, koska ymmärtääkseni asian merkitys on suuri - riippuen tietenkin arvioivasta tahosta. 

Luulen edustavani sitä suurta enemmistöä, joka on muiden antaman tiedon armoilla tässä kysymyksessä. Miten saada asiasta selvää, kun ilma on sakeanaan kaikenlaista. 

Mietin miten käy jälkeläisilleni, jos IPCC on oikeassa? Lapseni, jotka alkavat olla jo keski-ikäisiä, lienevät turvassa. 18 lastenlapsestani en ole varma ja enkä varsinkaan heidän tulevista lapsistaan. Onko minulla lupa mennä huolettomana hautaan piittaamatta jälkeläisteni tulevaisuudesta. He eivät saa hautaani yhteyttä, jos haluaisivat antaa palautetta. 

Kultainen sääntö antaa meille ohjenuoraa siitä, miten meidän tulisi kohdella toisiamme. Ne toiset ovat minun lisäkseni maailman kaikki muut ihmiset. Kai sääntö velvoittaa meitä myös tulevin sukupolvien suhteen. Vai velvoittaako?

Saanko asiasta rauhan, jos vain päätän tukeutua dendrologeihin? Eivätkö he ja IPCC voi molemmat olla oikeassa? Jospa kehitykseen vaikuttaa sekä ihmisten aiheuttamat että luonnolliset muutokset. 

Mauri Timonen:

• Kiitos kutsusta.
• Liityin mainitsemaasi Suomen ilmasto 2040 -foorumiin Facebookissa. Saa nähdä, auttaako se minua eteenpäin. 
• Sanoit, että foorumilla on mukana joitakin ns. alarmisteja. Tarkoitatko, että lähes kaikki muut ovat denialisteja?

Jyrki Itkonen:

• Nytkö vasta mieleesi tuli, että luultavasti kaltaisistani taviksista suuri osa on pihalla asiasta?
• Kirjoitin huolimattomasti kylmenemisennusteesta. Mielessäni oli, että kyseessä saattoi olla tulevaisuuden ilmiö, mutta tulin laittaneeksi noin. Pyydän anteeksi sinulta ja muilta lukijoilta. 
• Drendrologia on varmasti pätevä tieteenala, jolla on paikkansa myös ilmastotutkimuksessa. Eikä synteesi tämän ja muiden aiheeseen liittyvien tieteenalojen välillä ole varteenotettava tavoite?
• Vertauksesi lysenkolaisuuteen on aika reipas. Tarkoitatko, että maailman mahdit ovat yhdessä päättäneet vetää kahdeksaa miljardia ihmistä nenästä?
• Olen joskus tutkaillut millaisia asiantuntijoita IPCC:llä on käytettävissään. Minusta he vaikuttivat edustavan tiedemaailmaa. Eikö Guterres tukeudu asiassa heihin? Minusta ad hominem -tyyppinen vertauksesi ei kolahtanut. 

Anonyymi 1:

• En muista koskaan kuulleeni auringon kahdesta dynamosta. Tärkeää varmaan, mutta taitaa mennä yli taviksen hilseen. 

Anonyymi 2:

• Mitä mieltä sinä olet IPCC:n ilmastomalleista?
• Kaupunkien lämmitysvaikutuksella on varmaan oma merkityksensä, mutta lieneekö kovin suuri. 

Kiitos kovasti teille paneutumisesta ongelmaani ja vaivannäöstänne! Jatketaan keskustelua.

Kuva ThePixelman Pixabaystä

Toivottavasti dendrologit ovat oikeassa!

Sláva Ukrayíni!

 

Halusin tehdä jotakin Ukrainaan liittyvää. 

Tällainen kirkko lienee Kiovassa. Seinissä ja kupoleissa toistuvat sopivasti Ukrainan lipun värit. 

Oli vaikea keksiä taustaväriä. Sininen taivas näyttäisi monotoniselta. Tällaiseen päädyin. Ehkä sen voisi ajatella kuvaavan Venäjän aggressiota. Värit tosin ovat pikemmin neuvostoliittolaiset. 

Työ on tehty akryyliväreillä. 

Näkymä Porvoosta tulollansa

 

Lyijykynä ja vesiväri

Ilmastonmuutos: Uskoako YK:n pääsihteeriä vai lustotutkijoita?

 

YK:n ilmastokokous on meneillään Egyptissä. Pääsihteeri António muistutti maailmaa kovin sanoin ilmastonmuutoksen dramaattisesta uhasta (video). Katso myös HS 7.11. (voi olla maksumuurin takana).

YK.n alainen IPCC on perustaa uhkaavan tulevaisuuden ennusteensa hyvin laajaan alan asiantuntemukseen.

Kuva Ri Butov Pixabaystä

Kuitenkin, lustotutkijat väittävät jotakin aivan muuta. He katsovat, että ilmasto pikemmin viilenee kuin lämpenee. He perustelevat kantojaan hyvin perusteellisesti sivustolla Puulustojen kertomaa ilmastosta.  He ovat löytäneet ikivanhoja runkoja, joiden perusteella ovat tehneet päätelmiä ilmaston vaihtelusta. Ihan vakuuttavalta vaikuttaa, vaikka olenkin vain silmäillyt.

Tässä kaksi otetta kyseiseltä sivustolta:

Poliittisen päättäjän on välttämätöntä laajentaa tieteellistä tietotasoaan ilmasto-asioissa. Poliittisen ”ilmastotieteen” oppien soveltaminen on johtanut järkyttäville harhapoluille. Massiivisella propagandalla on onnistuttu sumentamaan tavallisen kansalaisen ajattelu perin pohjin, jonka

seurauksena heistä on tehty poliittisen ilmastouskonnon sanansaattajia. Hyödyn siitä kuorivat ilmastopeloilla omaisuuksia ansaitsevat liikemiehet ja valtioiden vastuuntunnottamat hallitukset

– valitettavasti Suomi muiden mukana!

21. Poliittisen päätöksentekijän on – välttyäkseen ilmastoaivopesulta - opittava tarkastelemaan ilmastoasioita tieteellisestä ilmastonäkökulmasta, jolloin voitaisiin välttyä ainakin pahimmilta manipulaatioilta. Simo Ruohon avauksiin on jokaisen ilmastoasioista oikeasti kiinnostuneen syytä perehtyä!

    
    

    

    Kuva Sam Williams Pixabaystä

    
    

    Voisiko kyseessä siis olla massiivinen tutkijoiden, median, yritysten ja poliitikkojen salaliitto, joka ensisijaisesti pyrkii ohjaamaan rahaa toivotuille tahoille?

    Mitä mieltä olet?

    Jos tiedät jotakin asiasta, please, kerro minullekin!

    
    

    Toivottavasti lustotutkijat ovat oikeassa!

Panostaako pakkoruotsiin?

 

Kuva jorono Pixabaystä

Nimityksistä pakkoruotsi tai tvångssvenska eivät kaikki pidä, mutta varmaankin niitä käytetään niin kauan kuin läntisen naapurimme kielen opiskelu on pakollista peruskoulun suomenkielisille oppilaille. Ruotsinkielisiä velvoittaa puolestaan tvångsfinskan opiskelu. Jotenkin aggressiivisilta nämä nimitykset minustakin kuulostavat. 

Onko pakollisuus järkevää näissä yhteyksissä? Mene ja tiedä. 

Tarpeellisuutta voidaan arvioida tunneperäisten sekä yhteisön ja yksilön kannalta järkiperäisten tekijöiden kannalta. 

Itse suhtaudun myönteisesti ruotsin kieleen. Sukujuuristani löytyy ripaus ruotsinkielisyyttä, jopa pari kytköstä Ruotsiin. Geneettisesti merkitys on vähäinen, mutta minua ei olisi ilman noitakin juuria. 

Lastenlapsistani kolme kasvaa kaksikielisiksi. Suomen ja Ruotsin yhteinen historialla  on oma merkityksensä. Halutessani voin lukea ruotsinkielisiä lähteitä, mistä kiitos pakollisille opinnoille. Tapasimme vaimoni kanssa Tukholmassa, kun olimme molemmat siellä kesätöissä. Ruotsi on minulle erityinen.  

Kuva Laura Åkerblom Pixabaystä

Kuitenkin, jos Ruotsissa puhun jollekin paikalliselle svenskaa, hän kääntää helposti keskustelun englanniksi. Tämä on tulos vuosikausien opiskelusta. Tosin kesätöissä ollessani taitoni sujuvoitui, mutta ei pysyvästi. Opin, että "fika" tarkoittaa kahvittelua ja "gå bort" kuolemista. 

Myös suomenruotsalaisten kanssa puhun yleensä suomea, koska he osaavat sitä paljon paremmin kuin minä ruotsia. Kielen oppimisen kannalta olisi parempi, jos he jaksaisivat kuunnella tankkaamistani. 

Jos haluaa suomenkielisenä oppia kunnolla ruotsia, joutuu todella panostamaan harjoitteluun aikaa ja mieluiten oleskella pitkiä aikoja ruotsinkielisessä ympäristössä. Olisin aikoinaan päässyt Hankenille papereillani, mutta minun piti osallistua kirjalliseen kielikokeeseen, johon kompastuin. Mielestäni olisivat voineet minut ottaa. Olisin minä sen kielen oppinut. Ehkä he sovelsivat jotakin kiintiötä varjellakseen koulun kielisyyttä.  

Suomalaisista on ruotsinkielisiä noin viisi prosenttia. Useimmat osaavat suomea hyvin. Näin ollen palvelun välttämätön saaminen ruotsin kielellä koskee harvoja.  Tämä ei näin ollen ole painava peruste yleiselle pakkoruotsille. 

Suomen vienti Ruotsiin lienee kymmenisen prosenttia. Ruotsalaiset osaavat hyvin englantia. Työllistyäkseen harva tarvitsee oikeasti ruotsin kielen taitoa. Jotkut virat tosin sitä edellyttävät.

Minä en ole juuri tarvinnut ruotsia työurallani, mutta toisinkin olisi voinut käydä.  

Ainakin kieltenopettajat taitavat suositella useiden kielien opiskelua. Jonkin kielen suvereeni oppiminen ei käy tuosta noin. Kuinka moneen kieleen tavallisen talliaisen paukut yltävät? Kannattaisiko oppia kunnolla tämän päivän lingua franca eli englanti kuin osata useita kieliä huonosti?

Ruotsin kieltä saatetaan sanoa portiksi muihin kieliin. Tottakai indoeurooppalaisissa kielissä on samankaltaisuuksia, mutta mitä järkeä on panostaa paljon yhteen kieleen sillaksi muihin. Ruotsin kieleen kannattaa panostaa sen itsensä vuoksi, vaikka siksi, että pitää siitä, tai että symppaa Ruotsia.  

Kuva Clker-Free-Vector-Images Pixabaystä

Maailma muuttuu. Naapurin karhu tekee tuhojaan pitkän talviunen jälkeen. Suomi ja Ruotsi turvautuvat Natoon. Sen myötä pohjoismaisen puolustusyhteistyön merkitys korostuu. Kehittyy ehkä Nordic Fortress. Sellainen saattaa olla tarpeen siksikin, että Nato voi hajota. 

Pohjoismaat tuntuvat tarraavan toisiinsa, mikä johtuu tsaarin melskaamisesta. Olemmeko menossa kohti Kalmarin unionia?

"Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme suomalaisia." Tällaista kuuluu kumpujen yöstä. Emme ole skandinaaveja, emme ainakaan skandinaavien itsensä mielestä ja oikeassa he ovat.

Nykytilanteessa tuntuisi hyödylliseltä, jos mahdollisimman moni suomalainen osaisi puhua sujuvaa ruotsia. Se tuntuisi jotenkin yhdistävän meitä tiukemmin pohjoismaalaisuuteen. En tosin tiedä, vaikuttaisiko se samoin muiden pohjoismaiden kansalaisten näkökulmasta. 

Olkaamme siis pohjoismaalaisia (nordics) ja kukin omanmaalaisia tässä kehyksessä. Kielemme ei ole indoeurooppalainen, mikä on haaste. Pohjoismaiden pääministeritkin puhuivat englantia - ainakin julkisesti - kokoustaessaan äsken Helsingissä. Saattaa olla, että pohjoismainen linnoitus laajenee joskus myös balteilla. Englannilla yhteiskielenä on siten puolensa. Se tuo keskustelijat samalle viivalle. 

Miksikähän aluetta sitten kutsuttaisiin, jos Baltiakin liittyisi kerhoon? Koillismaat?

Kiva että olen saanut oppia ruotsia koulussa. Se vain tuntuu mukavalta, vaikka minulla ei juuri ole sille ollut käyttöä. 

 

Valoja Naantalin illassa

 

Naantalissa järjestettiin Lux Gratiae 2022 tuomaan valoa syksyyn. Kokonaisuuteen sisältyi useita tapahtumia. Kävimme sunnuntai-iltana katsomassa tapahtumasarjaan liittyvää valoteosta Kirkkopuistossa. 

Teoksen on suunnitellut valotaiteeseen erikoistunut suomalainen ryhmä Flower of Life.

Uskotaan hyvään, kaikesta huolimatta

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Tunnuslauseeni, joka on tuossa blogini oikeassa reunassa, kuuluu "Hyvinkin voi käydä." Elämässäni on ollut hankalia vaiheita, mutta aina niistä on jotenkin selvitty, jopa leukemiasta. Mielestäni tuo lause sisältää sopivasti optimismia. 

Ukrainan sotaa ajatellessa näkymät ovat helposti synkät. Myönteinen yllätys on kuitenkin ollut se, että länsi on yhdistynyt Ukrainan tueksi ja tämä on pystynyt pistämään kampoihin hämmästyttävän hyvin. Sota voi kuitenkin jatkua vuosikausia. Voi olla, että lännen halu auttaa laimenee. Riskinä on, että kriisi eskaloituu maailmansodaksi. 

Hyvin kävisi, jos sota loppuisi juuri nyt, tappaminen lakkaisi ja maat löytäisivät pysyvän sovun. Reilua olisi, että Venäjä korvaisi aiheuttamansa tuhon. Venäläisten kannalta myös maan siirtyminen demokratiaan olisi hyvin toivottavaa. 

Tämä on utopiaa. 

Voiko silti käydä hyvin?

Historiassa on hetkiä, jolloin suuria mullistuksia on tapahtunut aivan yhtäkkiä. Neuvostoliiton romahdus oli sellainen. Samoin rautaesiripun sortuminen. 

Jos joku olisi kirjoittanut romaanin, jossa näyttelijä olisi esittänyt opettajaa, joka voitti presidentinvaalit, ja sitten hänestä tulikin oikeasti presidentti, vieläpä sankari, joka johtaa uljaasti maan armeijaa suurta vihollista vastaan, mahdollinen kustantaja olisi luultavasti pitänyt teoksen juonta epäuskottavana. Tosi on tarua ihmeellisempää. Näin kävi.

Kukaan ei voi tietää, miten tästä päästään eteenpäin. 

Ilmassa on maailmansodan tuntua, mutta toivoa ei saa heittää, vaikka usko rauhaan olisi heikko kuten minulla (editoitu). 

Jotakin ratkaisevaa ja yllättävää voi tapahtua. 

Mutta on myös valmistauduttava siihen, että tilanne huononee.