Sairaan rakas elämä

Since 2014
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yrjö Jylhäsaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yrjö Jylhäsaari. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. toukokuuta 2024

Muistomerkkien sanoma osui ja koskettaa syvältä

 



Kaksi nuorta sotamiestä päristelee rumpua Turun Tuomaan puistossa . Rumpaleiden varustus tuo mieleen Edelfeltin maalauksen "Porilaisten marssi" joten Suomen sodasta (1808-1809) täytyy olla kysymys. 

"Rumpalit" (1966) on Niilo Savian veistos, joka hankittiin muistoksi Porin prikaatin siirtyessä Säkylään. 
 

Albert Edelfelt "Porilaisten marssi" (1892).
Wikimedia Commons




Puisto on nimetty piispa Tuomaan mukaan. Tuomas toimi Suomen piispana mahdollisesti 1220 - 1245. 

Näillä tienoilla oli aikoinaan Piispanpelto. Varmaankin kuului toimeen liittyviin etuihin. 




Vasemman puoleinen näyttää Satakunnan vaakunalta, mutta karhu katsoo väärään suuntaan. Olisiko sovellus jotakin joukko-osastoa varten?

Oikean puoleinen muistuttaa Varsinais-Suomen vaakunaa. 



Muistomerkin lähettyvillä on 1800-luvun lopussa rakennettu varuskunta, jonka toiminnot ovat siirtyneet muualle. Laatassa luetellaan Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa toimineita joukko-osastoja. 










Tunnen, että tämä muistomerkki koskettaa minua. Äitini oli porilainen. Hänen isänsä kaatui talvisodassa. Yrjö Jylhäsaari olisi varmaan allekirjoittanut tuon yllä olevan porilaissoturin lauseen. Hän teki velvollisuutensa ja se maksoi hänen henkensä. 




Tällä Keski-Porin kirkon sankarihautausmaalla Yrjö-isoisäni lepää. 



Porissa koko ikänsä asunut edesmennyt Heikki-enoni antoi minulle aikoinaan ylempänä olevaa Edelfeltin maalausta esittävän julisteen. Eleeseen saattoi sisältyä syvällinen viesti. 






Alueella on muitakin sotiin liittyviä muistomerkkejä. 





Nina Sailo: "Lotta Svärd" (1985)





Tämäkin muisto liittyy sukuhistoriaani. Isäni kolme siskoa olivat lottahommissa. Samoin anoppini. 

Kaksi isäni veljeä olivat rintamalla. 






Kuulun ikäpolveen, jolle nämä muistot ovat hyvin merkityksellisiä. 

On ymmärrettävää, että nuorisolle nämä ovat kaukaisia asioita. Sellainen on elämän kulku. 



#sota #talvisota #jatkosota #historia #pori #turku #säkylä #patsas #puisto #muistomekki #suomensota #lotta #sotilas #isänmaa #tuomaanpuisto 








sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Isoisäni Yrjö Jylhäsaaren muistolle

 Hyvää kaatuneiden muistopäivää kaikille!

Wikimedia Commons, Sotamuseon kokoelma, 
kuvanottaja ei ilmene oheistiedoissa

Tässä kuvassa on konekivääriryhmä talvisodassa Lemetin suunnalla Laatokan Karjalassa. 
Ase on Maxim M-32.

Isoisäni toimi tällaisen ryhmän jäsenenä Sallan suunnalla ja sodan lopussa Viipurinlahdella, jossa venäläiset olivat saaneet sillanpääaseman suomalaisten puolelta. Tilanne oli sekava ja vaarallinen. Pohjoisesta siirrettiin joukkoja hätiin. 

Isoisäni kaatui 11.3.1940. Sota loppui 13.3.1940. 

Ei ole jäljellä montaa, joka muistaisi hänet elävänä. Minulla on yhden isoisän kokoinen aukko olemuksessani, mutta tunneside minulla häneen on, vaikka en ole häntä koskaan tavannut. 

Hänelle, muille taistelijoille ja myös kotirintamalla toimineille olemme kiitoksenvelassa, mutta on valitettavaa, joskin luonnollista, heidän muistonsa vähitellen hiipuu. 

Kiitos uhristasi isoisä 💗

 
Tässä on linkki Ylen dokumenttiin, jonka alussa kerrotaan Keksi-Porin kirkon sankarihautausmaan muistomerkistä. Isoisäni hauta on aika lähellä tuota patsaskokonaisuutta. 


maanantai 13. maaliskuuta 2023

Talvisota päättyi tasan 83 vuotta sitten

 




Isoisäni Yrjö Jylhäsaari ei voinut iloita aselevosta, koska hän oli kaatunut kaksi päivää aikaisemmin 11.3.1940. 

Hänellä ei varmasti ollut aavistustakaan, että aseet vaikenevat pian.

Hän oli päässyt parempaan paikkaan. 

Nyt hänen maalliset jäännöksensä lepäävät Keski-Porin kirkon pihapiirissä olevalla sankarihautausmaalla. 

Ukrainalaiset puolustavat isänmaataan kuten isoisäni aikoinaan. Isiä, veljiä ja poikia kaatuu rintamilla. Siskoja ja tyttäriäkin rintamilla taitaa kuolla, toivottavasti ei äitejä sentään. 

Me kaikki tiedämme, mitä Ukrainan kotirintamilla tapahtuu. 

Vihollinen synnyttää hirvittäviä traumoja ukrainalaisille ja välillisesti omillekin kansalaisilleen.   

Tämä kaikki sen vuoksi, että yksi henkilö kumppaneineen haluaa laajentaa valtaansa naapurimaihin. Samaa yritettiin 83 vuotta sitten. 

Suomi selvisi, mutta joutui taipumaan alueluovutuksiin. Miksi Venäjä suostui aselepoon juuri, kun oli saamassa Suomen näppeihinsä? 

Suomalaiset sotilaat olivat taistelleet urhoollisesti kuten ukrainalaiset nyt. Aseet eivät kuitenkaan vaienneet ilman muutoksia isommalla pelilaudalla. Saksalla oli sopimus Neuvostoliiton kanssa, mutta suunnitteli hyökkäystä viimeksi mainittua vastaan. Göringin sanotaan lupailleen Suomelle, että tämä saa vielä menetettävät alueensa takaisin. 

Englanti ja Ranska suunnittelivat muka tulevansa Suomen avuksi Norjan ja Ruotsin kautta, mutta luultavasti kiinnostus koski ensisijaisesti Kiirunan malmia. Stalin ilmeisesti otti uhan tosissaan ja olipa Ranskassa jo miehiä liikkeellä operaation hoitamiseksi. 

Stalin ei halunnut joutua tuossa vaiheessa konfliktiin mainittujen maiden kanssa. 

Ukraina taistelee sinnikkäästi ja länsi tukee. 

Onko mitään muuta rauhaa edistävää tapahtumassa? Jos Venäjä pelkäisi sodan eskaloitumista, se pyrkisi irti sodasta. Luottaako se Kiinan tukeen? 

Tapahtuuko kulissien takana jotakin?

Me emme tiedä. Keskitytään siis tukemaan ukrainalaisia. 

Slava Ukraini!



keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Sodan hinta

 



Talvisodan alkamisesta on tänään 83 vuotta.  

Isoisäni sai kutsun ja lähti palvelukseen. Hän puolusti isänmaatamme ensin Pelkosenniemessä ja Sallassa. Sodan loppuvaiheessa Viipurinlahden eteläpuolelta hyökkäävät venäläiset saivat sillanpääaseman Säkkijärven Vilajoelta, josta he olisivat voineet pyrkiä levittäytymään itään ja länteen. 

Ruotsalaiset vapaaehtoiset vapauttivat pohjoisen joukkoja ja isoisäni siirtyi Vilajoelle torjumaan venäläisiä. Isoisäni haavoittui 11.3. eli kaksi päivää ennen sodan päättymistä. Hänen siirrettiin kenttäsairaalaan Haminaan, jossa hän kuoli samana päivänä. 



Sota päättyi ja isää odotettiin kotiin. Viestiyhteydet toimivat kuten tuolloin toimivat. Eräänä päivänä äitini Raili oli asioilla kaupassa ja näki siellä postinjakajan. Äiti tiedusteli, onko heille jotakin. On, mutta tuon itse.

Lopun arvaatkin. Äitini kipaisi kotiin ja oli siellä ennen jakajaa. Kotonakin arvattiin, mitä on tulossa. 

Minä kannan luissani tätä tapahtumaa. Se ilmenee tarpeena puhua äitini ja myös isäni kohtalosta. Isäni oli Kannaksen evakko. Olen myös halunnut selvittää isoisäni sotataivalta eri lähteistä. Kyseessä lienee taakkasiirtymä.


On murheellista, että tämä sama toistuu nyt Ukrainassa. Miksi emme opi näin tärkeää läksyä?

Muistetaan ja autetaan ukrainalaisia. Heillä on nyt talvisota. 


Kuvat teoksesta Matkalla - Porin rauhanyhdistys ry 110 vuotta (2004). 


torstai 24. maaliskuuta 2022

Sotatraumat siirtyvät polvesta polveen

Kuva photosforyou Pixabaystä

En ole koskaan tavannut äitini isää Yrjö Jylhäsaarta. Minulla on siten ollut vain kolme isovanhempaa. Lähipiirikokemukseni on epätäydellinen, vaikka ei yhden isovanhemman puute tietenkään ole ollut dramaattinen ongelma. Aukko kuitenkin.

Isoisäni ei ehtinyt eläessään isoisäksi. Kutsun häntä kliinisesti isoisäksi, koska hän on minulle olemassa vain käsitteellisesti. Jos hän olisi saanut elää, hän olisi ollut lastenlapsille luultavasti satakuntalaisittain tuffa. 

Kun talvisota syttyi, joku mies tuli tuomaan isoisälleni kutsun ja hän lähti palvelukseen. Joku tai jotkut perheestä näkivät hänet vielä jossakin auton lavalla, luultavasti joidenkin muiden kutsuttujen kanssa. Tämän jälkeen he eivät varmaan nähneet häntä elävänä. 

Yksikkö, johon isoisäni määrättiin, koostui varttuneemmista miehistä, joten sen tehtävänä oli alkuun olla reservinä lähetettäväksi sinne, missä tarvitaan. Pohjoisessa sitten kaivattiin vahvistuksia. 

Isoisäni sai tulikasteensa Pelkosenniemen taistelussa, joka käytiin 16-19.12.1939. Venäläiset joukot onnistuttiin pysäyttämään ja henkiin jääneet pakenivat Savukosken suuntaan. En osaa sanoa, oliko isoisäni heitä jäljestämässä.  

Myöhemmin hän palveli Sallan suunnalla. Rintamalinja siellä vakiintui. Sitten Kannaksella puolustus murtui ja venäläiset pääsivät etenemään Viipurinlahdelle. Suomalaiset olivat kai ajatelleet, että jää ei kanna sotalaitteita. Venäläiset kuitenkin onnistuivat ylittämään lahden ja saivat sillanpääaseman Säkkijärven Vilajoelta, josta he voisivat edetä tietä pitkin Viipurin suuntaan suomalaisten joukkojen selustaan ja Helsingin suuntaan. 

Sallan rintaman puolustaminen annettiin ruotsalaisten vapaaehtoisten tehtäväksi ja näin suomalaisia voitiin siirtää hätiin Vilajoelle. Sinne isoisänikin päätyi. 

Talvisota päättyi. Isää ja puolisoa odotettiin kotiin. Jonakin päivänä vajaa yhdeksänvuotias äitini - vanhin viidestä lapsista - kävi kaupassa, varmaankin äitinsä lähettämänä. Siellä hän tapasi postinjakajan ja kysyi tältä, onko heille mitään. Postiljooni myönsi olevan, mutta sanoi tuovansa itse. 

Kun äiti palasi kotiin, siellä arvattiin, mistä oli kysymys. Postiljooni toi sitten viestin, jossa kerrottiin isoisäni kaatuneen. Johtuiko siitä, että sota oli jo loppunut, ettei viestiä tuonut pappi. 

Tilanne Vilajoella oli ollut kriittinen ja sekava. Tulitauko 13.3.1940 pelasti jäljellä olevat suomalaiset sotilaat. Isoisäni ei ollut heidän joukossaan. Hän haavoittui 11.3. Vilajoella ja kuoli samana päivänä kenttäsairaalassa Haminassa. 


Kuva donations welcome Pixabaystä

Talvisota päättyi. Isää ja puolisoa odotettiin kotiin. Jonakin päivänä vajaa yhdeksänvuotias äitini - vanhin viidestä lapsista kävi kaupassa, varmaankin äitinsä lähettämänä. Siellä hän tapasi postinjakajan ja kysyi tältä, onko heille mitään. Postiljooni myönsi olevan, mutta sanoi tuovansa itse. Kun äiti palasi kotiin, siellä arvattiin, mistä oli kysymys. Postiljooni toi sitten viestin, jossa kerrottiin isoisäni kaatuneen. Johtuiko siitä, että sota oli jo loppunut, ettei viestiä tuonut pappi?

Äitini sisaruksineen olivat nyt sotaorpoja ja mummoni sotaleski. Isäni oli toisaalla ensimmäisellä evakkoretkellään (Evakkous ei ole uusi asia).


En ole itse kokenut sotaa, mutta tunnen olevani osallinen siitä vanhempieni kautta. He kokivat sodan lapsina. Heidän kokemuksensa ovat osa identiteettiäni. Tämä ilmenee siinä, että minulla on tarve kertoa heidän kohtalostaan muille. Olen myös tutkinut kovasti isoisäni sotaretkeen liittyviä lähteitä. Olen ajatellut kirjoittaa seikkaperäisen tekstin aiheesta. Haluaisin näin tehdä hänen uhrinsa näkyväksi. Saa nähdä, saanko aikaiseksi.  

Vanhempani ovat ponnistelleet luodakseen meille lapsille hyvän elämän. Luultavasti heinän kokemukset ovat kuitenkin heijastuneet meihin, vaikka he eivät varmaan ole sitä halunneet. Puhutaan taakkasiirtymistä eli ylisukupolvisista traumoista.


Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

 Ehkä johtuu taustastani, että seuraan Ukrainan sodan tapahtumia tarpeettoman tiiviisti, suorastaan pakkomielteisesti. Vanhempieni ja isovanhempieni kokemukset toistuvat nyt lukemattomia kertoja ukrainalaisten elämässä. Olen ilman muuta pienemmän eli Ukrainan puolella. Jännitän maan kohtaloa. Tiedostan toki, että tavalliset venäläisetkin kärsivät sekä kotona että rintamalla. 

Tämän päivän julmia kokemuksia ja kohtaloita kannetaan monessa sukupolvessa sekä Ukrainassa että Venäjällä. 


                              Slava Ukrayini!



sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Äiti kuoli tänään

Hän nukkui pois klo 11.04 isäni, kahden sisareni, veljeni ja veljeni vaimon laulaessa hänelle hänen mieluisinta siionin lauluaan "Nyt kodista laulun mä laulan ... " Äidilläni oli kaksi vakavaa sairautta, mutta hänen vahva sydämensä antoi hänen elää 88-vuotiaaksi. Hänen lähtönsä on ollut vain ajan kysymys.

Äitini oli ollut pitkään valmis lähtemään. Hän oli äskettäin katsonut ylös kattoon ja sanonut, että "tuolla on yksi paikka vapaana".

Kuten olen kertonut, äitini isä kuoli talvisodassa. Äitini oli hieman alle yhdeksänvuotias, vanhin viidestä lapsesta. Seuraava iso menetys oli veljeni kuolema noin kymmenen kuukauden ikäisenä.

Minun kesääni muovautui kuin sattumalta ehyen tuntuinen kaari. Kävin ensin maastossa, jossa isoisäni haavoittui kuolettavasti Säkkijärven Vilajoella Viipurinlahden tuntumassa. Myöhemmin kävin hänen aikaisemmissa taistelumaastoissaan Pohjois-Suomessa. Sitten jatkoimme syntymäpaikalleni Ylitorniolle. Kävimme myös veljeni haudalla.

Paluumatkalla kävimme tapaamassa äitiäni Kinnulassa. Mieleeni jäi hänen iloisen hämmästynyt ilmeensä, kun annoin hänelle suukon otsaan. Katos, hän sanoi. Vaimonikin taisi häntä helliä. Tämä on ihana muisto.

Veljeni soitti minulle hieman äitini kuoleman jälkeen. Äiti on lähtenyt, hän sanoi.

Pysyin jotenkin koossa puhelun ajan, mutta aika pian menin sänkyyn itkemään suruani. Mieleni teki matkan muistoihini äidistäni. Tunsin olevani kuin fyysisesti hänen lähellään tapahtumissa, joita psyykeni valitsi minulle muistettavaksi.

Ymmärrän, että suruprosessi on vasta alussa. Äitini lähtö on tuonut kuoleman -  tuon kosmisen ehdottomuuden - lähelle tietoisuuttani.

Sitä elämää, josta minä olen tullut, ei enää ole.

Kiitos äiti! Minulla on ikävä sinua.


perjantai 28. kesäkuuta 2019

Rintamalinja pidettiin Paikanselässä lähellä Märkäjärveä



Märkäjärvi
Suomi joutui luovuttamaan Sallan kohdalta niin paljon aluettaan, että Sallan kirkonkylä jäi rajan taakse. Uusi kirkonkylä on Märkäjärven lähettyvillä.

Talvisodan loppuajan taistelut käytiin tällä rintamalla Joutsijärven ja Märkäjärven välimaastossa. Etäisyyttä näiden välillä oli noin 30 kilometriä.





Pysähdyimme Paikanselässä, jossa on useita sotaan liittyviä muistomerkkejä ja jossa rintamalinja oli sodan loppuun saakka. Venäläiset joutuivat vetäytymään Joutsijärveltä tälle linjalle.

Ruotsalaiset vapaaehtoiset vapauttivat suomalaiset, jotka siirtyivät Säkkijärvelle torjumaan Viipurinlahden yli päässyttä vihollista.


Ruotsalaiset pitivät linjan eikä se tapahtunut ilman tappioita. Moni ruotsalainen vementti henkensä meidän vapautemme vuoksi. Tätä harvoin muistellaan, vaikka syytä olisi.















Dyrssenin kaatumapaikasta oli 50 metriä vihollisen puolelle eli aivan tuossa lähellä olivat. 

torstai 27. kesäkuuta 2019

Joutsijärvelle


Venäläiset vetäytyivät Kitiseltä nopeasti Savukosken ja Saijan välimaille. Suomalaiset seurasivat heitä sinne.

Sieltä osa joukoista - isoisä näiden mukana - kuljetettiin takaisin Pelkosenniemen ja Kemijärven kautta Joutsijärven länsipuolelle vapauttamaan siellä taistelleeet Osasto Roinisen joukot lepovuoroon.

Me emme palanneet tätä reittiä vaan jatkoimme rajan tuntumasta Sallan kirkonkylän kautta Joutsijärvelle.

Joutsijärven pohjoispäätä

Joutsijärven länsirannalla

Jonnekin tänne joukot asettuivat. Kuvat otettu Kuusamontieltä länteen.




tiistai 25. kesäkuuta 2019

Isoisäni sai tulikasteensa Pelkosenniemellä


Pelkosenniemen taistelun muistomerkki


Ajoimme Luostolle ja yövyimme siellä. Seuraavana päivänä teimme kartasta ilmenevän lenkin, joka mukailee isoisäni taistelupaikkoja Pohjois-Suomessa.

Ensimmäinen etappimme oli Pelkosenniemi, jossa Yrjö Jylhäsaari koki ensimmäisen taistelunsa.

Kemijoki
Pelkosenniemen kirkonkylä sijaitsee Kemijoen länsirannalla, joka on kuvassa vasemmalla.


Kemijärven ja Sodankylän välinen tie kulkee Kemijoen linjaa noudatellen kirkonkylän läpi.

Keskusaukio



Isoisäni taisteli JR 40:n (jalkaväkirykmentti 40) kolmannessa pataljoonassa. Yhteen pataljoonaan kuuluu pyöreästi tuhat sotilasta.

Pohjoisesta laskeva Kitinen yhtyy idästä laskevaan Kemijokeen noin neljän kilometrin päässä Kirkonkylän pohjoispuolella. Venäläiset olivat tulleet idästä Kemijoen pohjoispuolta ja onnistuneet pureutumaan länsirannalle.

Pelkosenniemen kirkko
JR 40:n kaikki kolme pataljoonaa lähtivät taisteluun kirkonmäen tienoilta. Kakkonen pysäytti vihollisen, ykkönen ja kolmonen lähtivät koukkaamaan vasemmalta. Suomalaiset joutuivat alakynteen ja tilanne näytti uhkaavalta. Ykkönen kuitenkin onnistui kiertämään pohjoispuolelta venäläisten huoltojoukkojen kimppuun, mikä aiheutti valtavan pakokauhun. Venäläiset joukot pakenivat itään.




Olit talvi (18.12.2019), mutta keli oli sateinen. Tällaisessa maastossa on ollut varmaan hankala liikkua saati sitten taistella.



Venäläiset olivat ylittäneet joen tuolloisen lossin kohdalta. Nykyisin Kitisen yli pääsee siltaa pitkin. Alimmainen kuva on otettu sillalta etelään. Vasemmalla näkyy Kitisen ja Kemijoen välisen niemen tyveä. Lossi oli niemen kärjessä, joka on tässä näkyvän niemen tyven eteläpuolella.