Eläkeläinen hukkuu someen – burnout?

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Olen läppärillä aamusta iltaan. En pääse irti siitä. Illalla kuuntelen äänikirjoja kännykästä.

Oireita on tullut. 

Olen kivikauden kehitystasolla kuten muutkin. Kun synnyin, informaatiota sai lähinnä lehdistä ja radiosta. Nyt tietotulva on käsittämätön. 

Minusta on kuva, jossa poikasena makaan sängyllä Aku Ankka käsissäni. Hymyilen tyytyväisenä kuvaajalle. Olin itselleni ihanteellisessa tilassa. Sarjakuvalehden tilaus lopetettiin, koska "aloin muuttua Aku Ankaksi". Tuo kuva ennusti tulevaa. 

Olen loputtoman utelias tiedolle ja hankin sitä mieluiten mahdollisimman vähällä fyysisellä vaivalla eli pitkälläni. 

Netissä on kaikki. Olen niin koukussa, että en juuri malta pitää edes taukoja. Välillä tunnen olevani niin kuormitettu, että en jaksaisi ottaa vastaan mitään. Väsyttää. Liian paljon virikkeitä elävän kuvan, äänen ja tekstin muodossa. Tunnen aikataulupainetta, vaikka minulla on rajattomasti aikaa. 

Olen niin addiktoitunut, että saatan jopa suihkussa ollessani kuunnella jotakin puheohjelmaa kännykästä. 

Tässä on elämäni keskipiste

Kivikauden ihmistä ei ole luotu makaamaan jatkuvassa virikesuihkussa. 

Aamuisin luen lehtiä netistä. IS, IL, Yle, Hesari, Verkkouutiset, MTV, Turun Sanomat maksuttomalta osin. Tietoja pitää tietysti päivittää myöhemmin. 

Sitten "pitää" miettiä päivän blogiaihetta, etsiä kuvia läppäriltä tai Pixabaysta, kirjoittaa tekstiä, pörrätä Facebookissa, editoida kuvia, seurata kaikenlaista presidentinvaaleihin liittyvää ...

Kiinnostavia dokumentteja, uutiset, A-studio, kiinnostavia keskusteluohjelmia. 

Kävelylenkilläkin kuuntelen äänikirjaa tai jotakin podcastia. 

Saatan lukea jopa kirjakirjaa, jos sitä ei ole BookBeatissa. Kirjastokäynnitkin ovat harventuneet. Minulla on tietenkin monta kirjaa kesken samanaikaisesti. Niistäkin tulee painetta, vaikka en ole tilivelvollinen kenellekään. 

Pidin aikoinaan ponnekkaasti blogia Leppoistaminen – yksinkertaista mutta monimutkaista. Teoreetikon puuhaa. Siitä puhe mistä puute. 

Olen patologinen nettiaddikti. Pitäisiköhän hakea lääkäriltä määräys somepaastoon? Pelottava ajatus! Onkohan jotakin verkkojuoppojen AA-kerhoa olemassa. 

Tämä on kuitenkin kivaa. Onneksi saan elää tätä aikaa. 

#akuankka #lukeminen  #tiedonjano #uupuminen #burnout #kuormittuminen #väsyminen #infoähky #netti #internet #some #addikti #someaddikti #verkkoaddikti #someriippuvainen #elämä #internet #facebook #verkko #verkkosivut #blogi #blog #hs #yle #mtv #il

"Ei niitä kukaan pakota niihin veneisiin"

 

Kuva Charly Gutmann Pixabaystä

Näin saattaa joku kommentoida, jos on puhe Välimeren surullisista tapahtumista.

Onko tilanne näin yksinkertainen?

Kun vain saadaan kaikki afrikkalaiset pakolaiset pysymään mantereellaan, kaikki on hyvin?

Kesäkuun lopussa upposi Joonianmereen vene. Ilmeisesti satoja pakolaisia hukkui. Annetaanko tällaisen tapahtua tarkoituksellisesti: "Mitäs yrittävät tänne! Onpa taas vähemmeän."

Eräs työkaverini totesi kauan sitten tyyliin "Hyvä vaan, että neekerit Afrikassa tappavat toisiaan."

Näin EU:

EU pääsi sopimukseen Tunisian kanssa Pohjois-Afrikasta Eurooppaan pyrkivien ihmisten määrän rajoittamisessa

Sopimuksen taloudellisia yksityiskohtia ei kerrottu, mutta kesäkuussa EU oli tarjonnut Tunisialle noin miljardin euron tukea.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön kotisivut antavat kuvaa, millaisista olosuhteista pakolaiset tulevat. Tässä linkkejä tarinoihin:

Väkivallan keskellä lapsilla on unelmia Keski-Afrikan tasavallassa: "Isona minusta tulee presidentti"

Lainaus: “Kapinalliset murhasivat isän Liwassa. Olin hänen kanssaan, kun luoti meni hänen päänsä läpi. Aloin heti auttaa ja yritin herättää hänet, mutta äiti tarttui kädestäni kiinni, ja juoksimme metsään turvaan.”

Pelko ja epätoivo ajavat yrittämään matkaa Välimeren yli. "Meidät palkattiin keräämään meressä kelluvia kuolleita ruumiita"

Lainauksia: “Luulin ensin, että Libya olisi kotiani parempi paikka, mutta lopulta se oli paljon pahempi. Libyassa ei ole ihmisoikeuksia tai tasavertaisia oikeuksia. Kukaan ei ole siellä turvassa”, Emenike selittää. “Kun saavuimme Libyaan, meidät myytiin. Joidenkin kuukausien jälkeen poliisit vapauttivat meidät vain sulkeakseen meidät vankilaan Tripolissa. Toukokuussa jotkut ihmiset yrittivät paeta pidätyskeskuksesta, ja vartijat alkoivat ampua. He ampuivat jopa niitä, jotka eivät yrittäneet paeta. Osa ihmisistä kuoli, ja minä sain osuman nilkkaani.”

Kylä vailla tukea - "Ainoa desifiointiaine synnytyksessä oli sitruuna"

Lainaus: ”Väkivaltaisuuksien ja joukkomurhien takia jouduin pakenemaan ja piiloutumaan kuukausiksi. Meillä ei ollut paljoa ruokaa, ja tyttäreni sairastui vakavasti. Kun pääsimme vihdoin palaamaan kotiin, kylässä ei ollut lainkaan ruokaa. Tyttäreni kärsi aliravitsemuksesta. Menimme terveyskeskukseen, mutta siellä ei ollut enää mitään, ja sairaanhoitajat olivat kaikki paenneet Bangassouhin. Sinä yönä tyttäreni kuoli. Naapurini auttoivat minua hautaamaan hänet muutaman metrin päähän kodistamme.”

Afrikassa on hätä. EU haluaa pitää pakolaiset Välimeren eteläpuolella. Luultavasti paine tulee vain lisääntymään. 

Jokainen tapaus on todennäköisesti yksilöllinen. Osa on äärimmäisessä ahdingossa, mutta varmaan joillakin ongelmat ovat lievempiä. On ymmärrettävää, että liikkeelle lähdetään monin erilaisin motiivein. 

Kuva stokpic Pixabaystä

Uskovaisena tiedän miten lähimmäisiin pitää suhtautua. Pakolaisetkin ovat lähimmäisiämme. Vai olenko vääärässä?

Johannes Kastaja antaa osviittaa: 

10Ihmiset kysyivät häneltä: »Mitä meidän sitten tulee tehdä?» 11

Hän vastasi heille: »Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.» (Luukas 3: 10-11)

Ihmisten olisi hyvä saada elää kotiseudullaan ja niin varmasti moni haluaisikin. Jos kuitenkin kotona joutuu olemaan jatkuvassa hengenvaarassa, mitä muuta voi tehdä kuin lähteä pakoon?

Jos Eurooppa avaisi kaikki rajansa, seuraisi luultavasti täydellinen kaaos. Sitä emme luonnollisesti halua, mutta pitäisikö meidän? Kysymys on ihmishengistä. 

Hyvä ratkaisu olisi, jos kriisialueille voitaisiin saada rauha ja järjestynyt yhteiskunta. Tuskin kuitenkaan voimme tilanteelle juuri mitään ja jos voisimme, aikaa kuluisi ja ihmisiä kuolisi ennen kuin olosuhteet saataisiin säällisiksi. 

Yhteiskunnat haluavat suojata itseään ja siksi aitoja pystytetään. Kehitysapua alennetaan ainakin Suomessa. 

Kuva Mo Metalartist Pixabaystä

Minun ymmärrykseni ei riitä tämän ongelman ratkaisemiseen eikä se tietenkään ole minun käsissäni. 

Miten voin helpottaa omaa ahdistustani?

Rukoilla voin. Kenties vaikuttaa mielipiteisiin. Pohtia tätäkin näkökulmaa äänestyspäätöksiä tehdessäni. Tukea jotakin luotettavaa järjestöä, joka toimii hädän vähentämiseksi. 

Psyykata itseäni hyväksymään rajalliset mahdollisuuteni asiassa. 

Kuva Tumisu Pixabaystä

Mitä mieltä sinä olet?

 

 

E-kirja uhkaa leppoisaa elämää

Tuulahdus vajaan 12 vuoden takaa. Artikkeli on julkaistu blogissa Leppoistaminen -yksinkertaista mutta monimutkaista.

KESKIVIIKKO 28. LOKAKUUTA 2009

E-kirja uhkaa leppoisaa elämää

Pohdiskelin äskettäisessä postauksessanin kirjojen merkitystä. Tuolloin aiheena oli vanhanaikaiset (?) paperille painetut eepokset.

Maailma muuttuu vauhdikkaasti ja niin myös kirjan olemus - tai ainakin tulee lisää vaihtoehtoja. Amazonin Kindle kuuluu menevän hyvin kaupaksi ison rapakon takana ja se on nyt rantautumassa Suomeenkin. Kuulostaa olevan todella järkevä aparaatti. Kirjat ovat bittihyrskäyksiä, joita voi ladata laitteelle. Voisin kuvitella, että ympäristön kannalta tällainen kirjan muoto on varmasti perinteistä kirjaa parempi.

Sony Reader taistelee samoista markkinoista Kindlen kanssa ja näyttää haastavan vastustajansa hintakilpailuun (kts. Talousuutisten artikkeli ).

Loikolukuestekin on poistunut, koska laitteet ovat pieniä ja kevyitä. Niitä voi lukea sängyssä. Sekin vielä, että niihin mahtuu kerrallaan paljon luettavaa ja Kindleen saa myös lehtiä. Näyttöruudun resoluutioon parempi kuin perinteisten tietokonenäyttöjen ja siksi silmä ei väsy luettaessa kuten noissa vanhoissa ruuduissa.

Paperi korvasi aikoinaan teksin alustana pergamentin, jonka tuottamiseen tarvittiin runsaasti naudannahkaa. Rohkenen uskoa, että perinteiset kirjat eivät voi olla katoamatta, koska e-kirjojen yksikköhinnat tulevat varmaan olemaan vielä nykyistäkin selvemmin paperikirjoja edullisemmat ja niiden jakelutie on hyvin tehokas ja kätevä. Koska tuotantokustannukset ovat matalat yhtä kirjaa kohden, kilpailu painaa hintoja alas ja samalla kysyntä nousee. Verrataanpa vaikka halpalentoyhtiöiden merkitykseen ilmailualalla.

Minä tunteellisesti paperikasakirjoihin suhtauvana lukufriikkinä tulen varmaan jatkossakin lukemaan mielelläni perinteisiä teoksia, mutta e-kirjojen hinnat putoavat huomattavasti, varmaankin tulen niitäkin lukemaan.

Siinäkin saamme kokea muutoksen, että laite on vain lukualusta ja e-kirjat ovat tiedostoja.

Mitenkähän kirjastot tulevat toimimaan? Ehkä niistä saa e-kirjan lukualustaansa määräajaksi. Kun laina-aika menee umpeen, kirja häviää laitteesta.

Mitenkähän käy kotikirjastojen? Niillähän on muitakin merkityksiä kuin vain teknisenä tietopankkina oleminen.

Aikaa varmaan kuluu, koska mullistava muutos luultavasti toteutuu uusien sukupolvien myötä.

E-kirja taitaa olla hankala asia, jos sattuu olemaan perso tiedolle ja kaunokirjallisuudelle. Jos ja kun kirjat kovasti halpenevat ja niiden saatavuus helpottuu, infoähkyhän siinä uhkaa. Tulee uusi houkutus tämän nettikoukutuksen rinnalle.

Päivän pieni ilo: Keskustelin koululla käytävässä ennen lähtöä kotiin pitkään erään erittäin miellyttävän ja rehdin kollegan kanssa, jonka kanssa harvoin ollaan näin jutuissa.

Kuvataide - tavaratuotantoako?

 

Anne kommentoi keskiviikkoista postaustani:

"Olen sitä mieltä, että vaaditaan suunnittelua; päätöksentekoa, mitä aikoo tehdä. Ja oma vauhtinsa ja voimansa on tunnettava. Jos aikoo maalata leppoisasti parasta mahdollista, niin sitten varaa aikaa ja toteuttaa sen. Vaikka se ei jossakin mielessä olisi "tarpeeksi". Jos aikoo saada valmiiksi kuusi työtä tiettyyn päivämäärään mennessä on toimittava sen mukaan ja hyväksyttävä kiire yhtenä työskentelyn elementtinä.Minähän valitsen lähes aina tuon jälkimmäisen reitin, mutta ehkei se tuota parasta mahdollista lopputulosta. En olekaan leppoisa.Asiaa monimutkaistaa, että tietynasteinen stressi on tarpeen jotta alkaisi tuloksia syntyä, kuten tiedetään. Ja asiaa monimutkaistaa myös se, että teemme muutakin kuin taidetta. Jokaisella toivotulla elämänalueella on suunniteltava, mitä siellä aikoo saavuttaa. Sen suunnittelun kun oppisi niin olisi hyvä."

Kiitos Anne kovasti sparrauksesta. Pohdiskellaanpa vielä.

Monimutkaista on. Kahden viimeisimmän työni tekeminen on ollut hidasta ja väkinäistä, mutta sain niistä tänään oikein positiivisen kritiikin ohjaajaltani. Kun tutkailimme loppukesällä lomakauden satoa porukalla, tuolloin arvioiva opettaja piti minun tauluistani parhaana työtä, jonka olin huitaissut hyvin nopeasti myöhään illalla joukon jatkoksi. 

Noinhan se maalaaminen menee - kuten Anne kirjoittaa - silloin, kun se kytketään markkinatalouden viitekehykseen ja niin on pakko tehdäkin, jos aikoo leipänsä niillä töillä hankkia. Ei siitä muutoin mitään tule ellei joku mesenaatti sitten ota siipiensä suojaa.

Tuossa projektityöskentelymallissa on sellainen ongelma, että kärjistäen sanoen siinä pitäisi pystyä arvioimaan kuinka kauan maalaa taulua per neliömetri. Moni varmaan pystyy tuohon, mutta minulle se on ylivoimasta. Minä en pysty alottaessani sanomaan, minkälainen työstä tulee ja kauanko sen tekemiseen menee. Tietenkin mielessäni on jokinlainen ajatus siitä, mitä alan tehdä, mutta lopputulosta en tarkoin tiedä etukäteen. Prosessin aikana saan virikkeitä, enkä pysty pidättelemään ajatuksiani jollakin suunnitellulla polulla. Siksi myös ajan arvioiminen on hankalaa. 

Tähän voidaan sanoa, että pitää vain opetella. No, olen aikoinaan omaksunut sen tyyppisen ajattelun siinä määrin kuin se on minulle ollut mahdollista, mutta ymmärrän nyt sen olevan minun luonnolleni vaikeaa ja siksi kovin energiaa kuluttavaa. Tavoitteellisuus on hankalaa, koska innostun ja arvioin asioita liian optimistisesti. sitten joudun pulaan. 

Nykymaailma arvostaa projektimaista "löysät pois" -tyyppistä työskentelyä. Sitäpaitsi vaihtotalous ei pelaa ilman suunnitelmallisen järjestelmällistä toimintaa. Tämän tyyppiseen varmaan korkeimmilla taideopetuksen asteilla opiskelijoita valmennetaan. 

Olen usein pohtinut taiteen ja markkinatalouden suhdetta. Monilla taidealoilla siinä ei käsittääkseni olekaan erityisiä ongelmia. Ajatellaan vaikkapa design -alaa, esittävää musiikkia jne. 

Välillä minusta tuntuu, että kuvataide ei oikein voi olla varsinainen ammatti. Jo liike-elämän ydinasetelma, tuotteiden suunnitteleminen asiakkaiden tarpeisiin, on hankala, koska mieluummin tuotetaan teoksia omien ajatuksien pohjalta ja ne sitten menevät kaupaksi tai eivät mene. 

Olen kysellyt itseltäni, miksi kuvataide ei voisi olla normaalia vaihdantataloutta. Jani Leinonen sellaisilla asioilla sanojensa mukaan leikitteleekin. En kuitenkaan onnistu vääntämään mielessäni kuvataidetta tavaratuotantomalliin ilman, että se alkaisi tuntua pinnalliselta. Talouselämä -lehdessä oli kirjattu kunnon yrittäjän vaatimuksia, joista yhdeksi mainittiin se, että pitää ajatella vain tuottoja. Sen pohjalta minun kannattaisi panna vapaa-aikani johonkin muuhun. Minua voidaan sanoa romanttiseksi ja vanhanaikaiseksi, mutta haluan tässä kuunnella sydänääniäni. 

Vaihdantataloudessa merkityksellistä on tuotannon lopputulokset, eikä asiakasta tuotantoprosessi kiinnosta. No, tuskin usein kuvataiteen ostajaakaan. Minulle kuitenkin taiteentekijänä prosessin merkitys on suuri, on toki lopputuloksenkin. 

Päivän taideviite: Palautetta ohjaajalta.

Päivän pieni (oikeasti iso) ilo: Sain babysitata alle kahden vuoden ikäistä prinsessaa -lapsenlastani. Leikittiin, luettiin ja katsottiin kissavideoita Youtubesta. Tässä muuten lystikäs pätkä; Jousiorkesteri ja pianosolistina kissa.

Artikkeli on julkaistu 23.10.2009 blogissa "Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista".

Tartun hetkeen kuin saippuaan

TORSTAI 22. LOKAKUUTA 2009

Olen saanut kokea hetkiä, jotka ovat olleet minulle harvinaisia. Olen tavoittanut joinakin päivinä tunteen siitä, että minun ei tarvitse ehtiä mihinkään. Minun ei tarvitse odottaa, että tulee jokin loma, jotta voin rauhoittua ja tehdä sitä tai tätä. Ei "sitku" vaan tässä ja nyt. Tavallinen arki on ok. Työ pitää hoitaa, mutta on monia muita asioita, joihin kiire syntyy omassa päässä. Voin työpäivän jälkeen rentoutua ja puuhastella mitä huvittaa.

Menen huomenna taidekoululle palaveriin ja tapaan myös ohjaajani. Vien mukanani kaksi työtä, jotka molemmat ovat keskeneräisiä. Voisin yrittää punnertaa vielä tänä iltana, mutta enpä taida. Ei tämä homma siihen kaadu.

Tunnen että olen saanut välillä otteen jostakin erityisestä. Haluan saada otteen tukevammaksi. Saippua luiskahtaa niin helposti kädestä. Puristaminen kuitenkin pahentaa asiaa. Tässä paremman otteen saa höllentämällä.

Hapuilen vielä. Toivottavasti en hukkaa tätä löytynyttä langanpäätä.

Päivän pieni ilo: Minut oli koulussa kutsuttu erääseen tilaisuuteen, joka meni osittain päällekkäin aamupäivän toppituntiparini kanssa. Olin lähettänyt asianomaiselle ryhmälle sähköpostitse tehtävän. Olisi voinut käydä niin, että harva opiskelija olisi vaivautunut paikalle. Pistäydyin tilaisuudesta tunnin alkamisen aikoihin katsomassa tilannetta ja totesin, että ihan hyvin oli porukkaa paikalla. Ohjeistin heidätlähdin ja tulin takaisin tilaisuuden loputtua. Opiskelijat olivat tehneet hvyin hommia tällä välin.

Järki vai vietit?

Pellon pientareella laittoi eiliseen postaukseeni kommentin, joka antoi minulle kovasti ajattelemisen aihetta. Tässä kyseinen viesti:

"Rentous kuulostaa hyvältä. Mutta onko slow'ta ottaa kiire mukaan maalaukseen...? Eikö maalaus ole se lähtökohta, johon valitaan sopiva tekniikka ja väri, eikä lähtökohtana kiire (ja kuivumisaika)? Vähän sama kuin että kirjoittaisi lyhyempiä lauseita, niin juttu valmistuu nopeammin... ;). No, karrikointia, mutta mietin vain ääneen..."

Kylläpä osui nappiin! Vähän taisin itsekin epäröidä kirjoittaessani. Mainio tuo vertaus kirjoittamiseen. Tietenkin voin vedota yhteen taiteelle tarjottuun filosofiseen lausahdukseen: Anything goes. Mutta silti.

Hessen kirjan Narkissos ja Kultasuu sankarit kuvannevat tieteellistä ja taiteellista toimintaa (ja varmaan muutakin). Ensin mainittu toimii äärimmäisen järkiperäisen suunnitelmallisesti ja jälkimmäinen poukkoilee sattumanvaraisesti viettiensä mukaan.

Mitenkähän tuo lienee? Yksi perinteinen hyve on kohtuullisuus, joka tarkoittanee äärinmäisyyksien välttämistä. Sopisiko se tähän? Tätä täytyy vielä miettiä.

Suuret kiitokset Pellon pientareellaelle (näinköhän tuo taipuu?) sparraamisesta.

Kiitos myös Arjaannelille, joka kommentoi päivän pieniä iloja. Noiden ilojen miettimisessä on sekin mukava puoli, että jos tuntuu vaikealta keksiä mitään, voi yrittää järjestää jotakin ja näinhän tulee pikkuisen parantaneeksi elämänsä laatua.

Päivän pieni ilo: Vein taas joutokirjoja pääkirjaston kierrätykseen. 'tulin sitten ajatelleeksi, että kaikki aikaisemmin viemäni ovat kadonneet, vaikka eivät enimmäkseen ole olleet kovin kummoisia. Systeemi toimii!

Päivän vitsi (kuulin tänään töissä): Norsu meni leipäkauppaan ja siltä kysyttiin, haluaako se tummaa vai vaaleata. Mistä ihmeestä minä voin tietää, minähän tulin tänne mopolla, vastasi norsu. (Älä välitä, en minäkään ymmärrä ja sellaiseksi vitsi lienee tarkoitettukin)

Tämä teksti on kirjoitettu tähän leppoistusblogiini, mutta linkitän sen myös taideblogiini, jota kautta yhteys päätyy vielä Facebookiin.

Tämä teksti on julkaistu 21.10.2009 blogissa "Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista".

Priorisointia

Elämä tuntuu rennommalta nyt, kun onnistuin priorisoimaan tekemisiäni. Tiedostan, että kahden rankan jakson jälkeen seuraava on tulee olemaan huomattavasti helpompi, kunhan selviän arviointiruuhkasta. Eipä siis huolta, silloin ehdin maalata ja blogatakin.

Maalaushommaa voisin nopeuttaa siten, että käytän vain tussia, vesivärejä ja öljypastilleja. Akryyleissa on se hankaluus, että niitä pitää aina pursottaa alussa ja ne kuivuvat nopeasti, joten jämät on pestävä pois aina kun lopettaa. Ilman näitä voin maalata vaikka pienenkin hetken, kun ei ole noita toimenpiteitä hidastein. Katsotaan nyt. 

Päivän taideviite: Totuus kirjaimissa?

Päivän pieni ilo: Onnistuin lähtemään töistä siten, että olin kotona 17.00:n jälkeen. Kiva kun väljempää ajan suhteen kotona.

Heikki, tee niin kuin kirjoitat!

 

AANANTAI 19. LOKAKUUTA 2009

Heikki, tee niin kuin kirjoitat!

On se kova tuo otsaluu. Tai varmaan jossakin syvällä aivoissa on jokin pysäytyskeskus, johon tietyt oman elämänlaadun kannalta tärkeät viestit jumittuvat, eivätkä pääse järjen punnittavaksi saati sitten että vaikuttaisivat toimintaan.

Nyt on kuitenkin jotakin tihkunut läpi. Alan uskoa, että nyt menee liian kovaa. Leipätyötä on runsaasti, taidekoulun lopputyönäyttelyn teoksia pitäisi tehdä, lepääminen ja liikkuminen ovat tärkeitä, mutta täällä sitä vaan bloggaillaan.

Nyt täytyy priorisoida eikä vain teoretisoida. Jääköön leppoistusbloggerointi nyt joksikin aikaa kevyemmälle, vaikka jotakin varmaan tänne kirjoittelenkin.  

Päivän pieni ilo: Kiva että lounaalla oli tänään lihakeittoa tarjolla yhtenä vaihtoehtona. Voisi olla useamminkin.

Hei Lastu. Lämpimästi tervetuloa mukaan!