Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Empatiasta ja sympatiasta

Empatiassa on Wikipedian mukaan kyse kyvystä asettaa itsenä toisen asemaan. Empaattinen ymmärtää toisen tunteita. Itsensä kaltaisia on helpompi ymmärtää kuin muita. Sympatia tarkoittaa Wikipedian mukaan "toisen henkilön mielihyvän kokemista omana mielihyvänä (myötäilo) tai tuskan ja mielipahan tuntemista mielipahana". 

Minun mielikuvissani sympaattinen ihminen on miellyttävä, sellainen, jonka kanssa on helppo ja mukava keskustella.  Joidenkin ihmisten kanssa tulee tunne, että sanoma menee helposti läpi. Voi kuitenkin olla, että näissä tapauksissa on kyse älykkyydestä ja samantapaisesta kokemusmaailmasta, eikä tunteiden jakamisesta.   

Minun on vaikea kuvitella, millaista on toisen tunteiden tunteminen. Olisiko niin, että toisen tunteiden ymmärtäminen perustuu järkeen, mutta tunteiden tuntemiseen tarvitaan jotakin muuta, no, sitä sympatiaa. Ehkä sympaattisuutta voisi kutsua myötäelämiseksi. Tosin Suomen Mielenterveys ry:n materiaalissa myötäeläminen yhdistetään empatiaan. 

Jos joku on menossa riskialttiiseen leikkaukseen ja jännittää sitä, sympaattinen ihminen ilmeisesti jännittää myös. Tarttuuko tunne jotenkin? Onko kuitenkin kyse kuitenkin ystävän menettämisen pelosta vai todellisesta myötäelämisestä?

Saako jännittävä henkilö jotenkin tukea jännityksen tarttumisesta vai lisääkö se hänen hermostuneisuuttaan? En saa oikein kiinni ilmiöstä. 

Tarkoittaako toisen tunteiden ymmärtäminen sitä, että käsittää, miksi toisen tunteet ovat kyseisen henkilön tilanteessa perusteltuja? 

Yhdysvaltalaistutkimuksessa on vertailtu empaattisuutta 63 maassa. Suomalaiset sijoittuivat häntäpäähän. En usko, että suomalaisten älykkyydessä on muihin verrattuna mitään vikaa.    

Minusta tuntuu, että minun pitää vielä miettiä näitä käsitteitä. Tuntuu vaikealta erottaa puuroja velleistä. Saatan palata asiaan. 

tiistai 30. maaliskuuta 2021

"Mahdoton" uusklassinen maisemamaalaus

 

Joseph Anton Koch
Vesiputous Bernin ylämaalla 1796
Public domain
Klassismin olemusta on kuvattu termein idea, eettisyys, humanismi, kauneus, ylevyys, totuus ja hyvyys. Näiden kuvaamiseen tarvitaan luonnostaan ihmishahmoja ja siksi määrite "klassinen tai uusklassinen maisemamaalaus" on oikeastaan sisäisessä ristiriitaisuudessaan mahdoton.

Valistuksen aikana nousi kuitenkin esiin ajatus siitä, että ideaa ja moraalia voitaisiin käsitellä myös maiseman kautta. Maisemamaalaus alkoi vapautua erillisyydestään, uusklassinen maalaustaide alkoi kehittyä ja sen keskiöön nousi maiseman ja ihmisen suhde.

Uuden suuntauksen maineikkain edustaja oli Joseph Anton Koch, mutta hänestä enemmän tuonnempana.

Klassismin aikainen maisemamaalaus keskittyi Saksaan, alppimaihin ja Italiaan. Näistä saksankielinen alue erityisesti oli maisemamaalauksen uuden nousun alkuunpanija. Ranskan ja Italian anti ei ollut mainittava, mutta Englannissa maisemamaalaus kukoisti, joskin ilmeni alusta lukien ihanteellisuuden sijaan luonnollisuuteen painottuneena. 


Tämä artikkeli on julkaistu 30.joulukuuta 2010 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa. Valitettavasti tekstissä oleva hyperlinkki ei enää toimi. Tästä pääset lyhyeen Kochia käsittelevään Wikipedia-artikkeliin. 

maanantai 29. maaliskuuta 2021

Kaksi tankarunoa

 

Kuollut mansikka

hautajaiset purivat

oikea kuormitus

armeija omaksui sen

kukkamaljakko kantoi.


Likainen radio

sinappipoljin toimi

ooppera jauhoi

ranskalainen palveli

todellisuus naulasi.


Nämä ovat tavallaan tankarunoja, joissa tavutus noudattaa kaavaa 5,7,5,7,7. Oikeastaan tankarunon pitäisi jakaantua kahteen lauseeseen, joka ei toteudu noissa runoissani.

Käytin virikkeenä satunnaissanageneraattoria (Satunnaiset sanat suomeksi), jossa on 4000 sanaa. Aika suppea sanasto. Tuntuu vähän saidalta verbien suhteen. Otin 150 sanaa, joista valitsin. 

Runoissani on hieman non sensea, mikä ei varmaan ole tyypillistä ainakaan vanhoille tankarunoille. 



perjantai 26. maaliskuuta 2021

Sonta pelasti

Isäni syntymäkunta Viipurinläänin Pyhäjärvi on Karjalankannaksella, jonka Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Uudenkaupungin rauhassa 1721 osana Vanha Suomea. Kannakselaiset esivanhempani ovat siten olleet tsaarin alamaisia jo Uudenkaupungin ja Haminan rauhan (1809) välisenä aikana. 

Maakunnassa toteutettiin vuonna 1797 sotaväenottojärjestelmä, jossa 14-21 -vuotiaita miehiä otettiin sotureiksi armeijaan. Palveluaika oli 25 vuotta. Ilmeisesti harva palasi kotiin. 

Isoukkini Antti Kukon isoisä onnistui välttämään rekrytoinnin piileskelemässä "navetas sonna sisäs". Perimätiedon mukaan kasaa olisi tökitty pistimellä tai pistimin, mutta osumaa ei tullut. 

Oletan, että kyse on Antin isänpuoleisesta isoisästä Juhosta (Johan Kucko 1794-1877), josta Kukkojen suku II kertoo seuraavasti: "...oli isänsä kuollessa 12-vuotias, kasvoi mieheksi vanhemman veljensä Simon ollessa isäntänä, avioitui 19-vuotiaana 18-vuotiaan saaprulaistytön kanssa. Kärsi raipparangaistuksen elokuussa 1823, tuli isännäksi "väkeviin juomiin" kuolleen vanhemman veljensä jälkeen v. 1830. Opetti vanhoilla päivillään lastenlapsilleen pitkän elämän tuomaa elämänviisautta, ..."

En tiedä jatkuivatko sotaväenotot Haminan rauhan (1809) jälkeen. Jos ei, kyseinen episodi lienee tapahtunut ennen Suomen sotaa tai sen aikana. Juho on mahdollisesti ollut vasta nuorukainen. Karkureiden tilalle pyrittiin ottamaan muita. Näin ollen Juhon onnistunut piiloutuminen on ehkä aiheuttanut jonkun hänen kaverinsa joutumisen sotaväkeen.

Juhon isä oli mahdollisesti jo kuollut ennen tätä rekrytointiyritystä. Kun isoveli oli isäntänä, saattaa pikkuveli valikoitua helposti rekryytiksi. Voi vain kuvitella, miltä äidistä on tuntunut, kun poikaa on etsitty. 

Lähteet:

Artikkeli "Vieraan vallan sotapalveluksesta kieltäytyminen tuttua Suomessakin" Vpl. Pyhäjärvi -lehdessä.

Perimätieto


torstai 25. maaliskuuta 2021

Lisää haikurunoja


Pieni särki ui

hauki hyökkää ylhäältä

ei ole särkeä enää.


Aurinko paistaa

tumma pilvi varjostaa

valoa ei näy.


Kirja pöydällä 

kirjanmerkki välissä

luku on kesken.


Tapasin hänet

sanoja sinne tänne

elämä muuttui.


Paljon ihmisiä

metrojuna kiihdyttää

tyhjyys vallitsee.


Lihaksiin koskee

kantoi eilen laatikkoa

se oli painava.


Laiha lihava

vaatteet roikkuvat päällä

oikea mysteeri.



Käytin vähän satunnaissanageneraattoria. 






keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Haikurunoja

Rustasin haikurunoja.

Suuri tarakka

menipä pois sijoiltaan 

pyörä hajosi.


Pitkä tarina

keskellä tapahtui se

mistä muistetaan.


Äf Dostojevski

sanoja riviin laittoi

syntyi romaani.


Kauan sitten se

josta kaikki alkoi kun

nukkui täältä pois.


Kynttilä palaa

ei tarvita sähköä enää

tuli tunnelma.


Wikipedia: "Haiku (jap. 俳句) on japanilainen kolmisäkeinen runo, jossa on 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5. Haikujen aiheet liittyvät yleensä luontoon, ja runot ovat asultaan pelkistettyjä, mietelauseenomaisia. Haikut kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta länsimaisittain kolmelle vaakariville.[1]"




tiistai 23. maaliskuuta 2021

Kirjallisuusrupeama

Kirjallisuusrupeama jatkuu venäläisissä merkeissä. Luin eilen kaksi ensimmäistä lukua Gogolin Kuolleista sieluista. Olen lukenut teoksen kauan sitten. Lisäksi minulla on Ludmila Ulitskajan teoksen Köyhiä sukulaisia (novelleja) kuuntelu kesken BookBeatissa. Samassa kirjassa on pienoisromaani Sonetska. Olen kuunnellut novellit, mutta aukkoja saattoi jäädä. Saatan kuunnella ne uudestaan ennen Sonetskaa. 


maanantai 22. maaliskuuta 2021

Dostojevski: Riivaajat

Olen ahkeroinut kirjojen parissa, lukenut ja kuunnellut. Osan olen valinnut omasta kirjahyllystä:

Sain eilen luetuksi  Fjodor Dostojevskin kolmiosaisen Riivaajat-romaanin loppuun. 

Wikipedia: "Riivaajat (ven. Бесы, Besy) on Fjodor Dostojevskin romaani vuodelta 1872. Se on filosofis-poliittinen romaani, jossa Dostojevski kritisoi vallankumouksellisia utopisteja ja heidän toimintamallejaan.

Romaani kuvaa elämää Venäjän keisarikunnassa 1800-luvun lopulla. Vallankumousmielialan noustessa Venäjällä vastakkaiset ideologiat törmäävät toisiinsa. Dostojevski kritisoi sekä vasemmistolaisia heidän demonisista ideoistaan että konservatiiveja heidän kyvyttömyydestään käsitellä muita ajatuksia ja näiden sosiaalisia vaikutuksia.

Kirjassa on neljä päähenkilöä, joiden avulla Dostojevski kuvaa Venäjän poliittista kaaosta 1800-luvun loppupuolella. Nämä henkilöt ovat Verhovenski, Šatov, Stavrogin ja Kirilov."


Kerronta on vuolasta ja paikoin tuntuu olevan vaikea erottaa punaista lankaa. 

Verhovenskejä on teoksessa kaksikin kappaletta, Stepan Trofimovits ja Pjotr Stepanovits. Jälkimmäinen on ensin mainitun poika tai ottopoika. Pjotr pitää pitkiä puheenvuoroja. Tunteellisella Stepanilla tuntuu usein olevan jotenkin pallo hukassa. Nuorempi Verhovenski tuntuu olevan johtajahahmo.

Englanninkielisessä Wikipediassa on aika laaja artikkeli Riivaajista. Siinä on muun muassa kuvauksia romaanin henkilöistä. Jos viitsin, tutustun siihen. Ehkä pääsen siten paremmin perille romaanin rakenteesta ja henkilöiden välisistä suhteista. 





perjantai 19. maaliskuuta 2021

Unilääkkeiden sivuvaikutuksista

Eilisessä Hesarissa on unitutkija Markku Partisen haastattelu. Tässä lainaus:

"Uskon että huippujohtajilla ja poliitikoilla on hyvät unenlahjat. Vaikka heillä on paljon stressiä, he kykenevät välillä nollaamaan aivot ja nukkumaan hyvin. Kaikki eivät siihen kykene, ja juuri siinä tapahtuu varmasti valintaa, että kuka nousee huipulle. Veikkaan, että ministereissä ei paljon unilääkkeitä käytetä - se vaikuttaa heti ajatteluun, muistamiseen ja päättelykykyyn."

Tuollaisen lahjan minäkin haluaisin. Minua kiinnostaisi ovatko lopussa mainitut unilääkkeiden sivuvaikutukset tilapäisiä vai pitkävaikutteisia. Mitä ilmeisemmin minun kannattaa edelleen yrittää rimpuilla irti unilääkeriippuvuudesta. Jos en pääse kokonaan irti, voin ainakin yrittää saada annoksen mahdollisimman pieneksi. 

Lieneeköhän eri lääkkeiden vaikutuksissa eroa. 

Tuntuu jotenkin turvalliselta ottaa lääke illalla, koska tietää hyvin todennäköisesti nukahtavansa. Jos nukkumatti viivyttelee, voi ottaa lisää. Nykyinen yleensä riittävä annos on puolitoista tablettia Stellaa. 


torstai 18. maaliskuuta 2021

Peter Krafft Davidin jalanjäljissä

 

Zrínyin rynnäkkö Szigetvárin linnoituksesta
Wikimedia Commons
Itävallan toinenkin merkittävä klassismin edustaja, Peter Krafft, oli syntyperältään saksalainen. Hän oli irtaantunut barokista, mikä ehkä osaltaan selittyy sillä, että hän oli toiminut Davidin oppilaana Pariisissa.

Hänen merkittävimmät teoksensa ovat kolme Hofburgin palatsiin tehtyä seinämaalausta.

Krafft seurasi uskollisesti Davidin jalanjälkiä maalatessaan näitä mahtipontisia teoksia, joiden realismi ei vähennä niiden voimaa.

Krafft toi klassismin juhlallisuuteen myös intiimiyden charmia.


Tämä artikkeli on julkaistu 30. joulukuuta blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Kolme juttuani Päivämies-lehdessä: "Voimakas passiokokemus", "Seniori kuntoilee" ja "Suomalainen identiteetti"

Viime vuoden kesä-, heinä- ja elokuussa julkaistut juttuni Päivämiehen blogistina. Linkit teksteihin sinisellä.

Voimakas passiokokemus

Seuraamistavan merkitys

Seniori kuntoilee

Kaksi Cooperin testiä ja muuta juoksemista.

Suomalainen identiteetti

Keitä me olemme?


tiistai 16. maaliskuuta 2021

Elonmerkki

Täällä on ollut hiljaista. Olin jo mukautunut ajatukseen, että tämän blogin kirjoittaminen on päättynyt. Minulla oli salasanaongelma.

Kirjoitin muutaman jutun Facebookiin, mutta se vaihe jäi lyhyeksi. Kirjoituskynnys tuntui nousevan. 

Onnistuin toissapäivänä antamaan uuden salasanan jumissa olleelle gmail-tililleni, kun tarjoutui keino, johon ei tarvittu entistä salasanaa. 

Nyt olen taas täällä. Kirjoittaminen sujuu nyt aika työläästi. Katsotaan mitä saan aikaan.