Selvitin kuinka monelle puoluejohtajalle olen sukua

 

Kuva Gordon Johnson Pixabaystä



Sukupuuohjelma kertoo ihmeellisiä asioita, jos vain hoksaa kysyä. 

Tutkin yhteydet nykyisiin ja heitä edeltäviin puolueiden puheenjohtajiin. 
Näille olen Genin mukaan verisukua:

Kokoomus: Alexander Stubb
Perussuomalaiset: Riikka Purra ja Jussi Halla-aho
Vasemmistoliitto: Paavo Arhinmäki
Ruotsalaiset: Anna-Maja Henriksson
Liike Nyt: Hjallis Harkimo

Mitä tästä opimme?

Olemme yhtä suurta perhettä!


Voi olla, että olisi tullut enemmänkin osumia, mutta joillakin on osa tiedoista salattuja. Lähisukulaisia ei löytyneistä ole kukaan. Genistä luultavasti myös puuttuu tietoja. 

Yhteys johonkin saattaa olla hyvinkin kaukainen, mutta jossakin on joskus ollut pariskunta, josta hän ja minä polveudumme. Jos heitä ei olisi ollut, ei olisi ollut meitä eikä monia muitakaan. 


Tunnustan, että perussuomalaiset johtajat nostattavat karvojani pystyyn. Kun ajattelen, että he ovat sukulaisiani, asenteeni pehmenee. Pitää sukulaisten kanssa pysyä ainakin puheväleissä. On syytä yrittää ymmärtää asioita heidänkin näkökulmistaan ja muidenkin. 


Tässä yksi sukuyhteysesimerkki:

Ristiretkien aikoihin Suomessa asui vain 10.000 - 20.000 ihmistä. Lapsia on syntynyt paljon, jos toki kuollutkin. Sukupolvien saatossa haarat laajenevat nopeasti. Kuinka paljon yhteyksiä löytyisikään, jos kirkonkirjat ulottuisivat. 

Maailman meno yrittää jakaa kansaa. 

Yritetään olla ihmisiksi ja siivota puheenparttamme.

Genin parissa on mukava puuhata. Tätäkin ihmeellisempiä yhteyksiä on löytynyt, mutta ehkä niistä joskus toiste.   

Empatiasta ja sympatiasta

Empatiasuunnittelija Enni-Kukka Tuomalan mukaan on olemassa kognitiivista ja emotionaalista empatiaa (kts. blogitekstini "Empatisoinnista"). Ensin mainittu perustuu järkeen ja jälkimmäinen tunteisiin. Emotionaalisessa empatiassa osataan myös asettua toisen asemaan.

Sympatia tuntuu tavalla tai toisella liittyvän empatiaan. Wikipedia määrittelee sen seuraavasti:

"Sympatia (kreikan sanasta sympátheia, myötätunteminen) tai myötätunto tarkoittaa toisen henkilön mielihyvän kokemista omana mielihyvänä (myötäilo) tai tuskan ja mielipahan tuntemista mielipahana."

Määritelmässä mainitaan tunteminen. Mielihyvää ja -pahaa tunnetaan. Yllä oleva sympatian määritelmä tuntuu kurkottavan emotionaalisen empatian alueelle. 

Voisiko ajatella niin, että pelkkä mielihyvä ja -paha kattavat vain kaidan osan toisen ihmisen tunnerekisteristä, osan, joka sisältyy sympatiaan ja molempiin empatiaprosesseihin.

Kognitiivisessa empatiassa tavoitetaan äärimmillään toisen ihmisen tunnetila kokonaisuudessaan. Tällainen toteutunee vain teoriassa. Kun jokaisella ihmisellä on yksilöllinen perimä ja menneisyys, voi toisen ihmisen aseman täydellinen tavoittaminen olla hankalaa. 

Minulle ei ole selvinnyt, tarkoittaako Tuomala kognitiivisen ja emotionaalisen empatiaprosessin toteutumista rinnakkain vai peräkkäin. Ehkei järkeä ja tunteita voi erottaa toisistaan. Tässä tapauksessa molemmat prosessit etenisivät vuorovaikutuksen myötä rinnakkain. Vai kävisikö eteneminen vuorotellen tai vaihdellen satunnaisessa järjestyksessä. 

Wikipedia määrittelee empatian seuraavasti: 

"Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan."

Ehkä voidaan ajatella, että tässä määritelmässä ymmärtäminen viittaa kognitiiviseen ja kokeminen emotionaaliseen empatiaprosessiin. 

Miten sympatia ja empatia eroavat toisistaan ei ole vielä täysin kirkastunut minulle. 

Empatiasta ja tiedonvälityksestä

Erilaiset välimatkat haittaavat mahdollisuuksia tuntea empatiaa. Fyysisen etäisyyden merkitys on ilmeinen. Media voi kuitenkin välittää tietoa vainoa ja hätää kokevista. Toimittajat haastattelevat usein kriisialueilla asuvia. Tällä tavoin kaukanakin voidaan saada tietoa yksittäisten ihmisten tai perheiden olosuhteista. Hätä voi näin saada kasvot. On vaikea arvioida, onko tällaisella tiedon välityksellä merkitystä empatian kehittymisen näkökulmasta. Voi myös kysyä, johtaako empatian tunteminen avustustoimiin. Luultavasti pelkällä tietoisuudella on myönteinen vaikutus erilaisiin varainkeruukampanjoihin. Tuntevatko osallistujat ensisijaisesti velvollisuutta vai empatiaa. 

Luultavasti empatialla on parhaat kehittymismahdollisuudet, kun molemmat osapuolet ovat fyysisesti läsnä. Läheinen ystävä, joka osaa kuunnella, on varmaan hyvä empatisoija. 

Voiko tuntea empatiaa jotakin kansanryhmää (esim. rohingyat) kohtaan? Ainakin isoa joukkoa on hankala kuunnella. Empatiasta ei ole hädänalaisille juuri iloa, jos se ei johda avustustoimiin. 

Empatisoinnista

Ohjelmassa Kysy mitä vain empatiasta: Miksi johtajan on usein vaikea kokea empatiaa alaistaan kohtaan?  haastatellaan empatiasuunnittelija Enni-Kukka Tuomalaa. 

Tuomalan mukaan empatiaan sisältyy kaksi prosessia, kognitiivinen ja emotionaalinen. Ensin mainitussa pyritään järjen avulla ymmärtämään toisen näkökulma ja kokemus. Jälkimmäisessä omaksutaan toisen tunnetila, asetutaan toisen asemaan. Kognitiivinen empatia on emotionaalista tavallisempaa. 

Erilaiset välimatkat ovat haitallisia empatisoinnille. Ne voivat olla esimerkiksi emotionaalisia, fyysisiä, ideologisia, taloudellisia ja koulutuksellisia.

Empatiaa voi opetella. 

Empatiaa ei voi tuntea, jollei osapuolet ole samalla tasolla. Ihmisyyden ytimessä ollaan samanarvoisia.

Toista ei voi ymmärtää, jos ei ole kykyä kuunnella häntä.

On hätkähdyttävää, että Tuomalan mukaan valta heikentää kykyä empatiaan. Voisiko tämä selittää sen, että joillakin ehkä on kyky toteuttaa kylmäverisesti irtisanomisia tai lähettää sotilaita itsemurhatehtäviin? Puhuminen pataljoonista ja komppanioista on paitsi käytännöllistä ehkä myös tapa etäännyttää itsensä yksilöistä koostuvista joukko-osastoista. 

Välimatka on minusta hyvä termi kuvaamaan empatian puutteen tasoa ja muotoa. Luulen, että tietty asenteelllisuus tai ennakkoluuloisuus saattavat ehkäistä halua kuunnella. 

Yhteisen kielen puute varmasti vaikeuttaa tehokkaasti empatiaväylän avautumista.

Ymmärtääkseni kyse on myös ajasta. Pataljoonan komentajan on mahdotonta ehtiä kuunnella jokaista rivimiestä ennen hyökkäystä.

Luulen, että terveen on vaikea ymmärtää kaikkia kuolemansairaan ajatuksia ja jakaa tämän tunteita. Ehkäpä voidaan puhua myös terveydellisestä välimatkasta.

Arvelen, että hyväosaisen voimakas ideologinen asenne saattaa vähentää haluja kuunnella, miltä työttömäksi joutuneesta tuntuu. 

Emotionaalinen empatisointi taitaa olla haastava laji. 

Kokemus toisen asemaan asettumisesta alkaa kuuntelemisesta.

Ohjelmassa ei mielestäni käsitelty lohduttamista - ainakaan laajasti. Olisi kiva kuulla, miten löytää toimivia sanoja. 

Empaattisuutta koskevia kysymyksiä

Rainer on kommentoinut teemaa seuraavasti:

"Varsinkin terveydenhuolto ammateissa empatian kokeminen toista kohtaan on suotavaa . Ehkä toiset ihmiset ovat luontaisesti empaattisempia kuin toiset. Jollain tasolla empatiakykyä voi myös harjoitella."

"Kuuluu se sekä hoitajien että lääkärien ammattitaitoon,että tietty etäisyys hoidettaviin on hyvä pitää, ihan oman jaksamisen kannalta. Nuorena lääkärinä tai hoitajana pitää olla skarppina siinä, mitä ottaa " itseensä" ,kun on vasta uran alussa."

Kiitos noista näkökulmista Rainer. Tämän aiheen käsitteleminen herättää uusia kysymyksiä:

• Onko empaattisuus biologinen kyky vai onko se opittua?
• Vai onko se peritty ominaisuus, jota elämänkokemukset voivat vahvistaa, heikentää tai pitää yllä? 
• Onko olemassa sellaisia empaattisia ihmisiä, jotka eivät kuormitu toisen tunteiden jakamisesta, ja sellaisia, jotka kuormittuvat? 
• Mikä on empaattisuuden merkitys eri ammateissa?
• Voiko empaattinen ihminen toimia tietoisesti sympaattisesti suojellakseen itseään?
• Voiko terapia vaikuttaa ihmisen empaattisuuteen?

Yritän selvittää näitä asioita ja kirjoittaa niistä. 

Empaattisuuden kuormittavuus

Empaattinen ihminen pystyy ikäänkuin siirtymään toisen tilanteeseen ja kokemaan tämän tunteita. Ehkä toinen kokee helpottavana sen, että hänen tuntemuksiaan osataan sanoittaa. Tuntuu ehkä, että lohduttaja on samassa veneessä. Ehkä lohdutettava kokee, ettei ole yksin ongelmansa kanssa.

Mietin, onko toisen ihmisen tunteiden jakaminen kuormittavaa. Jos kannustettava esimerkiksi jännittää jotakin tärkeää koetta, empaattinen kannustaja kokee samaa tunnetta ja ehkä väsyy. En ole riittävän empaattinen ihminen voidakseni arvioida asiaa tästä näkökulmasta.

Empatiakyvyn puute saattaa suojata ihmistä. Palaako sairaanhoitaja loppuun, jos hän jakaa kärsivien potilaiden tunteet? Ehkä hoitajakoulutukseen kuuluu kuormittumisen välttämisen opettelu. Kyky unohtaa työvuoron murheet saattaa olla osa ammattitaitoa. 

En tiedä hyötyykö lohdutettava enemmän empaattisen kuin sympaattisen lohduttajan sanoista. Toivottavasti sympaattisellakin tukemisella on merkitystä. 

Kroonisesti sairaan ja kivulloisen potilaan puolison elämä saattaa olla hyvin raskasta, jos hän on empaattinen.

Vaimo kommentoi aihetta sanomalla, että empaattinen kuormittuu tietyissä tilanteissa, jos ei saa itse tukea. Tuo pitää varmaan paikkansa. 

Empatiasta ja sympatiasta

Empatiassa on Wikipedian mukaan kyse kyvystä asettaa itsenä toisen asemaan. Empaattinen ymmärtää toisen tunteita. Itsensä kaltaisia on helpompi ymmärtää kuin muita. Sympatia tarkoittaa Wikipedian mukaan "toisen henkilön mielihyvän kokemista omana mielihyvänä (myötäilo) tai tuskan ja mielipahan tuntemista mielipahana". 

Minun mielikuvissani sympaattinen ihminen on miellyttävä, sellainen, jonka kanssa on helppo ja mukava keskustella.  Joidenkin ihmisten kanssa tulee tunne, että sanoma menee helposti läpi. Voi kuitenkin olla, että näissä tapauksissa on kyse älykkyydestä ja samantapaisesta kokemusmaailmasta, eikä tunteiden jakamisesta.   

Minun on vaikea kuvitella, millaista on toisen tunteiden tunteminen. Olisiko niin, että toisen tunteiden ymmärtäminen perustuu järkeen, mutta tunteiden tuntemiseen tarvitaan jotakin muuta, no, sitä sympatiaa. Ehkä sympaattisuutta voisi kutsua myötäelämiseksi. Tosin Suomen Mielenterveys ry:n materiaalissa myötäeläminen yhdistetään empatiaan. 

Jos joku on menossa riskialttiiseen leikkaukseen ja jännittää sitä, sympaattinen ihminen ilmeisesti jännittää myös. Tarttuuko tunne jotenkin? Onko kuitenkin kyse kuitenkin ystävän menettämisen pelosta vai todellisesta myötäelämisestä?

Saako jännittävä henkilö jotenkin tukea jännityksen tarttumisesta vai lisääkö se hänen hermostuneisuuttaan? En saa oikein kiinni ilmiöstä. 

Tarkoittaako toisen tunteiden ymmärtäminen sitä, että käsittää, miksi toisen tunteet ovat kyseisen henkilön tilanteessa perusteltuja? 

Yhdysvaltalaistutkimuksessa on vertailtu empaattisuutta 63 maassa. Suomalaiset sijoittuivat häntäpäähän. En usko, että suomalaisten älykkyydessä on muihin verrattuna mitään vikaa.    

Minusta tuntuu, että minun pitää vielä miettiä näitä käsitteitä. Tuntuu vaikealta erottaa puuroja velleistä. Saatan palata asiaan.