Sairaan rakas elämä

Since 2014
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tulehtunut sappirakko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tulehtunut sappirakko. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. syyskuuta 2021

perjantai 10. syyskuuta 2021

Hauras mies

Olin kuvitellut olevani jo varsin hyvässä kunnossa, mutta tänään ilmeni, että asia on toisin.

Saimme eräältä ystäväpariskunnalta tänään ehdotuksen lähteä Ruissaloon kävelylle. Se sopi meille, mutta myöhemmin tulin toisiin ajatuksiin, kun vatsani ei tuntunut olevan kunnossa. Vaimo hoksasi, että voimme mennä kasvitieteelliseen museoon ja se kävi kumppaneillekin. 



Kun olimme lähdössä tunsin heikkoutta. Mietin onko se todellista. 

Kun tulimme paikan päälle, huomasin, että minua oikeasti huimaa. Kävelyn sijaan me miehet marssimme suoraan kahvilaan ja  sinne vaimotkin ilmaantuivat myöhemmin. 

Juttelimme ja nautimme talon antimia.

Kahviloinnin jälkeen muut pörräsivät ympäristössä ja minä istuin penkillä. Lähettyvillä kuului olevan kauniita kukkia. Minä uskaltauduin kaverin kanssa rakennuksen toiselle puolelle niitä katsomaan. Kierros kannatti. Ajatella, että näin syksyllä vielä voi noin moni kasvi kukkia. Selvisin.

Olin luullut halutessani voivani tehdä tavanomaisen linnalenkin eli kävellä meiltä linnalle, sen ympäri ja sitten takaisin. Matkaa tulisi muutama kilometri. Maltti on nyt valttia. 

Eilen minulla oli päänsärkyä, mikä luultavasti johtui voimakkaasta särkylääkkeestä. Paradoksaalista sinänsä. Otin aamulla sen sijaan Buranaa ja sillä varmaan pärjään jatkossakin. Olin ajatellut jopa yrittää olla ilman, mutta kuulin tänään, että särkylääke voi olla eduksi paranemiselle. 

Nyt täytyy malttaa ottaa iisisti. Täytyy uskoa, että toipuminen vie aikansa. 

Minulle on määrätty labra, verikoe ja TT-tutkimus. Tulen saamaan myös kutsun tapaamiseen, jossa ilmeisesti kuulen missä mennään. Mietin, onko syynä patologin tutkimus. Tunnustan, että en ole saanut ajatusta mahdollisesta syövästä kokonaan mielestäni. 

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Tilanne näyttää valoisammalta

Wikimedia Commons

Pääsin tänään kotiin. 

Eilisellä kierroksella ollut lääkäri vastasi syövän mahdollisuutta koskevaan kysymykseeni lyhyesti ja jotenkin kyllä- ja ei-mahdollisuudet säilyttävästi. Tämä jätti minut epävarmaksi. Tänään kierroksella oli minut leikannut lääkäri. Hän vastasi samantapaisesti. Kysyin häneltä myös, voiko leikkauksen perusteella päätellä onko minulla sappirakon ja sappijohtimien syöpä. Ei kuulemma voi.

Sukupuolitan nyt asian. Edelliset olivat miehiä. 

Ennen lähtöäni minua tuli tapaamaan naislääkäri. Hän kysyi onko minulla huolia. Kerroin hänelle saman asian. Hänkin taisi vastata kaksisuuntaisesti, mutta sain sen käsityksen, että on ihan normaalia, että rakossa on jotakin muutakin kuin sappielimet tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Jollakin lailla hän sai minut luottavaisemmaksi.

Kyse on varmaan viestintätaidoista. 

Kuulin vaimoni kautta lääkäriystävältämme, että Siellä on aina jokaisella jotain sappinestettä tai kertymää tai kivistä hiertynyttä "hiekkasakkaa". 

Kahden syövän miehenä hätkähdän varmaan liian vähästä. 

Kun hyvästelin hoitajaa lähtiessäni, hän sanoi, että sinua ei enää sapeta. 


tiistai 7. syyskuuta 2021

Nyt pelkään

Ilmaus "pelko jäytää" kuvaa hyvin tunteitani tällä hetkellä.

Mainitsin jo, että sappirakossani oli tuntematonta ainetta. Mainitsin asiasta taas, kun lääkäri oli kierroksella. Hän sanoi aineen menneen patologin tutkittavaksi ja se kestää kaksi viikkoa. 

Sanoi ettei kannata vielä murehtia. Helpommin sanottu ...

Olen tietenkin kaivellut Kuukkelia. Olen saanut selville, että on olemassa sappirakon ja sappiteiden syöpä. Sen ennuste on huono.

Siinäpä tärkeimmät. 

Lääkäri on vaitonainen. Ehkä hän aavistaa tai jopa tietää melkoisella varmuudella, mutta ei halua tarttua asiaan, ennen kuin on saatu patologin tulokset. 

Mietin, onko patologin kahdessa viikossa osa jonotusta, jonka voisi poistaa asioimalla yksityisellä puolella. Sappirakon ja sappiteiden syöpä olisi syytä saada selville mahdollisimman aikaisin. 

Minulla oli kesäkuussa leukemiakontrolli ja asiat olivat kunnossa. Olisiko leukemia äitynyt sen jälkeen?

Voi olla, että murehdin turhia. Ehkä asiaan saadaan helpottava selitys.

Osasin mielestäni suhtautua tyynesti lymfoomaan ja leukemiaan. Toivottavasti löydän nytkin sellaisen vaihteen. 

Leikkauksen jälkeen

Pukeutumien

Minulle annettiin käytettäväksi jonkinlaiset lentosukat. Mahtaisiko vereni muutoin jumittua jalkoihin?Olen pukeutunut klassikkoon eli perinteiseen vihreään sairaala-asuun. Olemme maastoasuissa. Helikopteri kenttäkin on lähellä. Ainekset pieneen operaatioon ovat käsillä. Koska tulee käsky ja tarvittava muu varustus? ☺☺

Creative Commons

Leikkauksen seuraukset

Tähystysleikkaus tehtiin neljästä reiästä. Olin niin syvällä narkoosissa, että omia havaintoja tapahtumasta ei ole. Minulla on nyt vatsanahassani neljä tiukasti kiinnitettyä lappua, yksi kunkin haavan päällä. Yhden läpi tulee johto, jota pitkin valuu verta ja muuta eritettä morsiaimeni helmoissa roikkuvaan pussukkaan. 

Priimakunnossa en ole. Käteni tärisevät tätä kirjoittaessani. Virheitä tulee. Jalkeillä ollessani on hieman hönttörö olo. Johtuvat ehkä särkylääkkeistä. Aika hoitaa.

Sappikivien aiheuttamat kivut ovat poissa. Tulehtunut rauhanen on poistettu. Tulehdusjäämätkin ilmeisesti hoituvat antibioottitiputuksilla, 

Huomenna 

Näillä näkymin pääsen huomenna kotiin. Minun täytyy siellä ottaa rauhallisesti parin viikon ajan. Luultavasti saan siihen tarkempia ohjeita. 

Iltatunnelmaa

Illalla ovi oli auki ja ympäristöstä kuuluui yhtä sun toista meteliä. Jostakin kuului keskustelua, Jotakin kai teknistä ääntä kuului. Valoja oli kai jo vähennetty. Meno oli kuin jossakin Joan Mirón taulussa. Mainitsin asiasta hoitajalle, Sanoi, että asialle ei voida mitään. Ehdotti korvanappeja, mutta en uskonut niiden auttavan. 

Tunnelma kuitenkin rauhoittui. Myös naapurini. Otin uniannoksen suunnilleen normaaliin aikaani ja nukahdin kun aika tuli. Hyvin nukuin.

Lomanen

Tämä on yllätyksenä saatu täyshoitoloma kodin korona-arjesta. Koko T-sairaala kompleksi on uusi. Uimaranna virkaa toimittaa lähettyvillä oleva Aurajoki, mutta siellä pitäisi varmaan käydä varkain. 




maanantai 6. syyskuuta 2021

Leikkaus

Leikkaukseen

Sappikivien on täytynyt kasvaa jonkin aikaa sappirakossani. Kummallista, että ne kipeytyivät kerralla niin paljon, että piti lähteä sairaalaan. 

Minut vietiin sängyssä pelipaikalle ja siirrettiin sellaisen malliin, jossa kädet sojottivat suoraan sivusuuntan ja jalat olivat harallaan. On tuollainenkin nyt koettu. No, koettu ja koettu, kun nukkumatti lähetti minut pian höyhensaarille. Melkoinen joukko viherpukuisia esittäytyi. Määrää kasvatti kaksi seuraamaan tullutta opiskelijaa, jotka pyysivät lupaa tulla seuraamaan.
 Tottakai suostuin. 

Public Domain


Leikkaus meni hyvin, mutta ...

Leikkaus onnistui. Minulta poistettiin tulehtunut sappirauhanen, jota ei kuulemma tarvita, ja sappikivet. Tavara menee nyt suoraan. Tähystyksellä onnistui. Ei tarvinnut turvautua avoleikkaukseen. Joudun olemaan sairaalassa ylihuomiseen. 

Minun ei ole pakko pysyä sängyssä. Jaloitteleminen jopa suositeltavaa. Minulle opetettiin, miten sängystä pitää nousta. 

Ajattelin, että minulla on kurkku kipeä ja niin se onkin, mutta johtui kuulemma suussa olleesta ilmaputkesta nukutusvaiheessa. 

Se mutta

Sappirakossani oli jotakin nestettä tai ainetta, josta ei ole tietoa mitä se on. Se tutkitaan. Leukemiaveteraanina mieleeni tulee, että se on syöpäsolukkoa. Toivottavasti ei.

Haavat ovat hieman kipeät, mutta kyllä niiden kanssa pärjää. 

Yöt

Nukahdin eilisiltana sairaalassa ennen aikojaan, mutta heräsin. Otin napit ja kyllä se siitä sitten. Hyvä yö. Olin yksin huoneessa, mutta nyt meitä on täällä kaksi vanhaa ja yksi myöhäisintä keski-ikää edustava potilas.

Sermin takana oleva mies karjahtelee itsekseen. Toivottavasti ei jatka yöllä unissaan.