Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Pisteltävänä

Luuydinnäytteen ottaminen meni hyvin. Puikoissa oli osastolta tuttu lääkäri ja hoitajankin olen tainnut tavata samassa toimenpidehuoneessa.

Lääkäri kysyi, otetaanko ylhäältä vai alhaalta. Valitsin rintalastan imutuspaikaksi. Keskusteltiin puudutusaineesta. Nyt ei käytetä adrenaliinipitoista.

Lääkäri paineli sormella rintaani. Hän etsi paikkaa näytteen ottamiselle. Tuntui kuin rinta olisi arka edellisen kerran jäljiltä. Paikka taitaa kuitenkin olla niin herkkä, että paineleminen nyt vain tuntuu.

Pistokset tuntuivat, mutta lääkäri oli taitava. Hoitaja luki ilmeitäni. Hän piti minua löyhästi käsivarresta ja taputteli olkaani. Jutteli, lääkärikin osallistui keskusteluun. Juttelu vei osan huomiostani toimenpiteisiin ja auttoi.

Siirryttiin seuraavaan vaiheeseen. Lääkäri alkoi painaa instrumenttiaan rintaani. Pistääkö, hän kysyi. Pistää, vastasin. Odoteltiin puudutuksen vaikutusta.

Imutuskokemukseni oli erilainen kuin ennen. Aikaisemman kokemukseni mukaan imutuksen aiheuttama vihlominen on selvempää, kun näyte otetaan lonkasta. Rintalastasta imuttaminen ei juurikaan tunnu. Tällä kertaa imuttaminen tuntui kaulassa asti. Hoitajan mukaan muillakin potilaille on ollut sellaista tuntemusta. Luuytimen tuntemukset jäivät kaulaheijastuksen varjoon, joten niitä en osaa arvioida.

Näyte saatiin yhdestä reiästä.

Juttelin lääkärin kanssa muista oireistani. Kun kerroin silmäoireistani ja saamastani kortisonista, hän sanoi lakonisesti, että tulee kaihi. Tosin kun kortisonin käyttö loppuu, oireet saattavat vähentyä. Kaihileikkaus saattaa olla edessä.

Kerroin nilkkavaivastani ja mainitsin nekroosista. Ymmärsin lääkärin vastauksen niin, että syöpään liittyvä nekroosi ei esiinny nilkassa. Hän mainitsi mahdollisesta vammasta. En muistanut sellaista, mutta sitten muistin. Nilkkani on leikattu kauan sitten. Ensin laitettiin metallia tukemaan luuta ja myöhemmin otettiin pois. Johtui siitä, että olin ollut kuin jänis mäessä. Laskettelin vauhdilla, johon taitoni eivät yltäneet. Minusta nilkkani on kipeytynyt leikkauspaikkaa alempaa. Tarvitaan röntgenkuva. Täytyy ottaa puheeksi ensi viikolla.  

Istun Meikun kanttiinissa. Onnistuin juuri ilmoittautumaan elävän mallin piirustukseen. Äsken viereisessä pöydässä nainen lauloi miehelle "Paljon onnea vaan ..." ja piti banaania kohotettuna kädessään. Mies puhalsi banaaniin. Minäkin onnittelin.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Itkin

Ajoimme tänään Tapiolaan, jonka kirjastossa Minna Lindgren piti viimeisen luennon sarjasta Kuolleiden säveltäjien seura. Aiheena oli moderni musiikki.

Keli oli liukas, mikä venytti ajoaikaa. Mietin olivatko liikennevalot säädetty normaalia lyhemmille vihreille sään vuoksi.

Saimme istumapaikat.

Lindgren esitelmöi taas taitavasti aiheesta. Kuulimme miten säveltäjät antoivat askel askeleelta pikkusormen atonaalisuudelle. Musiikilliset kykyni saavat aikaan sen, että minun on vaikea saada asiasta kiinni. Kuulimme esimerkkikatkelmia. Jollakin tavoin musiikista kuulee milloin se on atonaalista. Se etenee arvaamattomasti.

Lingrenin esitys venyi yli 19:n. Minun oli pakko poistua hetkeksi. Kun palasin, elävän musiikin osuus oli alkanut. Kaksi raikasta nuorta nuorta naista. Meneillään oli Kaija Saariahoa. Seurasi Einojuhani Rautavaaran lauluja ja sitten Sebastian Fagerlundin

Viimeinen numero oli Arvo Pärtin Spiegel im Spiegel (sello ja piano). Kun musiikki alkoi, minulle tuli itku. Ihan tuosta noin vain, varoittamatta. Suuni vääntyi ja peitin sen. Nytkähtelin. Lopulta odotin, että kappale loppuisi, että itkunikin loppuisi.

Minun on vaikea analysoida, mitä tapahtui. Jotakin tapahtui alitajunnassani. Musiikki porautui suoraan sisinpääni, minun, joka olen äsken kertonut menettäneeni uskoni taiteeseen.

Kirkkaus! Olen matkalla kohti kirkkautta. Spiegel in Spiegel tämän maailman kaiken hälyn keskellä. Kokemukseni ei varmaan ollut pohjimmiltaan uskonnollinen, vaikka uskovainen olenkin. Uskon ulottuvuus saattoi olla kuitenkin mukana.

Itkeminen ja liikuttumininen eivät ole tyypillistä minulle. En muista itkeneeni kummankaan syöpäni aikana. Ehkä tässä kulminoitui jotakin viimeisten vuosieni kokemuksien aiheuttamaa. Koruton kauneus kosketti kosmista alastomuuttani. Musiikin kieli kohtasi minut moninaisten ajastusteni keskeltä.

Kesti jonkin aikaa, että pystyin rauhottumaan musiikin päätyttyä. Toisen muusikon sukunimi oli herättänyt minussa ja vaimossani muistoja.

Muusikot seisoivat kavereineen esitystilan takana. Kiitin heitä musiikista. Sanoin, että Pärt kosketti minua kovasti. "Ihanaa" sanoi toinen heistä ja kapsahti kaulaani. Halasin toistakin. Sanoin olevani palaamassa tänne.

Sanoin toiselle nuorelle, että sinä olet "x". Hän myönsi olevansa. Mainitsin kaksi sukunimeen liittyvää etunimeä. Toinen osoittautui hänen appiukokseen.

Kerroin hänelle, että hieman Väinämöisen jälkeen vuonna 1975 vaimoni, joka oli tuoloin joko tyttöystäväni tai morsiaimeni, ja nimeltä tunnistetun henkilön kanssa Heinolan kirkossa valitsemassa meille häämusiikkia. Tarina jatkui siten, että että eräs säveltäjä ilmoittautui kanttoriksi häätilaisuuteemme. Edellä viitattu - tuleva ammattikanttori - vetäytyi mielellään tehtävästään.


Mainittakoon, että häämarssimme oli improvisointia varmaan johonkin teemaan, enkä muista siitä juuri mitään. Vaimoni on opiskellut aikanaan sellon soittoa. Säveltäjä on omistanut vaimolleni kappaleen "Saara-sarja" sellolle ja uruille. Käsikirjoitus on vaimoni hallussa.


Huomenna minuun sattuu. Minulta otetaan luuydinnäyte. Puudutuspistokset tekevät kipeää. Ainetta pitää saada luun pinnallekin. Lääkäri ilmoittaa minulle, otetaanko näyte takaa lonkasta vai rintalastasta (tai jostakin niistä luista), tai sitten saan valita. Kokemukseni mukaan ylhäältä otettuna imeminen ei tunnu niin ikävältä kuin alhaalta.

Viimeksi näyte otettiin ylhäältä. Ensimmäisestä reiästä luuydintä ei saatu. Sitten annettiin uudet puudutukset ja tehtiin uusi reikä. Nyt näyte saatiin. Sain jonkinlaisen kohtauksen operaation jälkeen. Se johtui kuulemma puudutusaineessa olleesta adrenaliinista. Minut vietiin päiväsairaalan saliin toipumaan. Huomenna minun pitäisi saada toisenlaista puudutetta.

Selviän kyllä huomisesta operaatiosta. Näytteestä saadaan selville tärkeä asia eli onko minulla jäännöstautia. Tuloksen kuulen ensi viikolla kontrollitapaamisessa.

Operaatio tapahtuu klo 10.45. Sitä ennen käyn labrassa.

TaiK:in avoimen kursseille ilmoittautuminen alkaa yhdeltä. Se tapahtuu netissä. Minun on varmaan jäätävä Meikkuun ilmoittautumaan läppärin avulla, koska kursseille ei pääse, jos ei ole heti langoilla. Toivottavasti ei tule mitään hankaluuksia, jotta pystyn ilmoittautumaan.






Tulevaisuuteni palasia

Olen saanut elämääni jatkoaikaa, mutta sen pituus on epävarma. Tiedä vaikka joskus viettäisin kahdeksankymppisiä. Olen pohtinut, minkälainen polku veisi elämässä eteenpäin.

Olin lauantaina masentunut. Olin esittänyt vaimolleni erään idean Tukholmaan. Se masensi häntä ja minäkin masennuin. Idea viittasi siihen, että pysyisimme nykyisessä asunnossamme. Minun onkin vaikea ajatella muuttoa pois Helsingistä, jonka tunnen kodikseni. Vaimo ajatteli pysymisen romuttavan  ajatukset talvehtimisesta Etelä-Euroopassa.

Olin viritellyt vesivärejä. Olin kumman jännittynyt. Ehkä johtui siitä, että en ole kuukausiin tarttunut kyseiseen mediumiin. Tunsin etten osaa mitään. Näpersin jotakin vanhaa aloitelmaani ja siihen se jäi.

Olen sommitellut tulevaa tekemisieni kautta. Olen ajatellut maalaamista ja kirjoittamista. Ne sujuvat paremmin, jos olen osallisena jossakin.

Vaimoni terveys on sellainen, että Suomen talvi on hänelle koettelemus. Hänen hyvinvointinsa kannalta olisi hyvä, että hän voisi viettää kylmimmät kuukaudet Etelä-Euroopassa. Minä kuulun sinne, missä hänkin on.

Jos ja kun olemme etelässä, emme voi tavata lapsenlapsiamme. Jaksot eivät kuitenkaan ole muutamaa kuukautta pidempiä, joten aikaa jää jälkipolvellekin.

Etelässä asuminen rajoittaa mahdollisuuksiani osallistua, mutta se minun on vain hyväksyttävä. Asioita on ymmärrettävä priorisoida.

Olen miettinyt kevätkauden tekemisiäni. TaiK:in avoimessa on tarjolla kevät- ja syyslukukausilla toteutettava elävän mallin piirustuskurssi. Se olisi hyvä, koska viulistinkin on vain soitettava, jos aikoo olla viulisti. Kuvantekijän on syytä harjoitella elävän mallin piirustusta jatkuvasti. En ole harjoitellut aikoihin. Soitin avoimen yhteyshenkilölle ja hän keksi minulle toisenkin vaihtoehdon.Tarjolla on kevätkaudella toteutuva käsivarapiirustus. Minä olen sellaisen kurssin suorittanut, mutta tämä ei nimestään huolimatta ole sama. Tällä kurssilla tehdään ensin oma luonnoslehtiö ja sitten jatketaan tekemällä siihen tuotoksia erilaisissa ympäristöissä.

Tuskin uskallan varata kahta kurssia, koska saatan palata töihin tammikuussa. Minun on pakko ottaa huomioon oma jaksamiseni. Kursseille on ilmoittauduttava huomenna eli ennen seuraavaa kontrollitapaamista, jossa työhön paluu ratkaistaan. Yksi mahdollisuus on varata molemmat kurssit ja päättää myöhemmin. Kurssit on maksettava ilmoittautumisen yhteydessä. Takaisin rahoja ei saa.

Elävän mallin piirustuksessa on se puoli, että tämä on ehkä viimeinen mahdollisuus osallistua kyseiselle kurssille. Emme voi suunnitella ulkomaille siirtymistä ennen ensi vuoden joulukuuta, koska silloin minulla loppukontrolli. Kurssi ehtisi päättyä sitä ennen.

Juttelin tänään hematologian poliklinikan hoitajan kanssa ja kuulin, että kontrollit ja erilaisten näytteiden antaminen riippuvat voinnistani. Minun on syytä olla valmis tiputuksiinkin, jos vointini sellaisia edellyttää.

Olin etsinyt sopivaa kirjoituskurssia ja löytänyt yhden, jonka järjestää työväenopisto. Haluaisin saada tukea kirjoittamiseeni. Taas on kysymys jaksamisestani. Sosiaalinen media osoitti taas voimansa. Sain vinkin, että Kriittisen korkeakoulu järjestää kurssin, jonka nimi on Proosan lempeät alkeet. Siinä on face-to-face -istuntoja vain kaksi, kahtena viikonloppuna. Etukäteen lähetetään kymmenen tekstiä. Tämä oli kuin nenä päähän. Ilmoittauduin saman tien.

Nämä ovat mahdollisia tulevaisuuteni rakennuspalikoita. Niistä voi jokin tai jotkut toteutua tai sitten ei. Olen nyt elossa. Nyt on elettävä tätä päivää.













maanantai 28. marraskuuta 2016

Sitä Kukkenheimiä vaan pukkaa

Case Guggenheim on mielenkiintoinen. Epätieteellinen mielikuvani on, että myönteiset kannat perustuvat mahdollisiin taloushyötyihin ja kielteiset asenteisiin, joista on vaikea saada selvää.

Hesarissa oli tänään laaja artikkeli aiheesta. On hienoa, että hankkeesta tuodaan esiin erilaisia näkökulmia nyt kun aihe on kuuma. On eri asia, paljonko niillä voidaan vaikuttaa Helsingin päättäjiin. Hesarillakin saattaa olla asiassa oma agendansa.

Hanketta epäillään rahastukseksi. Guggenheim on kuitenkin voittoa tavoittelematon säätiö. Museon juuri on kai Solomon R. Guggenheimin taidekokoelmassa. No ei pahalta kuulosta.

Sellaista sopimusta on kohtuullista pitää hyvänä, jossa kumpikin osapuoli - siis amerikkalainen säätiö sekä Helsinki ja sitä kautta muu Suomi - voittaa.

Luulen että Suomen taidemaailmassa vaikuttaa vielä 70-luvun vasemmistolaisuuden henki. Tuntuu, että oikeistolaisesti ajattelevat ovat vieläkin alakynnessä. Kuvataiteilija Osmo Rauhala on poikkeus alalla, sillä hän liputtaa Guggenheimin puolesta. Muistan 70-luvusta sen, että jos halusi itseään pidettävän fiksuna, ei pitänyt juuri metelöidä läntisillä kannoilla. EY eli EU;n edeltäjäkin oli epäilyttävä.

Taidekriitikko Otso Kantokorpi toteaa Hesarissa, että "Emme tarvitse institutionaalisia palatseja vaan ihmisen kokoista taidetta". Voisiko joku suomentaa? Niin, lasten taide on riemastuttavaa. Nämä kukkisrahat voitaisiin panna sen edistämiseen. Hyvää oloa ja itseilmaisua.

Maailmassa etenee voimalla nationalistinen maininki. Voisiko Guggenheim-kritiikki pitää sisällään jotakin syvällä uinuvaa ja vain paikoin esiin pilkahtelevaa? Voi se olla myös syvää eetosta suomalaisen olemuksen olennaisuuden puolesta.

Olisi hienoa, että helsinkiläisellä paraatipaikalla olisi jotakin perisuomalaista, jonka maine tunnettaisiin laajalti kautta maailman. Mitä sellainen voisi olla? Saunamuseo? Jokin kalevalainen elämysmaailma?

Guggenheimissä suunnitellaan esiteltävän muun mukana suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua. Suomalainen design osa meidän identiteettiämme. Sen kukoistuksesta on kuitenkin kulunut vuosikymmeniä. Mahtaako sen historiasta irrota laajalti kiinnostavaa aineistoa kovin moneen rakennukseen? Hyvän kokonaisuuden aiheesta saa kuitenkin. Vahinko ettei taannoinen menestys synnyttänyt pitkää kantoaaltoa. Helsingissä on jo Designmuseo. Arkkitehtuurin puolelle suomalaisesta jugendista riittää kerrottava, samoin Alvar Aallosta. On Suomessa muutakin kiinnostavaa aiheesta, vaikkapa Teollisuuskadun kohteet. Voisivatko nämä teemat kantaa täysin suomalaisin voimin nostettavaa uutta museota maineeseen, jos Guggenheimin sijaan paikalle rakennettaisiin sellainen? Mene tiedä. (lisätty 29.11.)  

Monet myönteisistä Guggenheim-kannoista tuntuvat perustuvan kansalliseen itsekkyyteen. Miten voitaisiin ohjailla rahavirtoja mahdollisimman paljon muualta Suomeen? Hanketta ajatellaan voimakkaasti matkailun houkuttimena. Se on inhimillistä eikä vain suomalaista ajattelua.

Onko sillä merkitystä millaisten asioiden parissa me suomalaiset vietämme aikaamme? Onko merkitystä sillä, että suomalaiset koululais- ja opiskelijaryhmät voisivat vierailla tutustumassa maailmantaiteeseen?

No niin. Mitä taide ylipäätään on? Sehän on bisnestä, ainakin silloin kun se menestyy. Rembrandt teki rahaa teoksillaan niin kauan kuin oli muodissa. Picasso ymmärsi kovasti rahan päälle, vaikka taisi joskus kannattaa kommunisteja. On ihan hyvä pohtia, onko taiteen näkemisessä mitään mieltä. Moni nykytaiteen näyttely jättää näkijänsä ymmälleen. Mikä on sen juju, että tämän hetken tähtitaiteilija Damien Hirst, on hoksannut laittaa hain johonkin liuokseen ja näytille? Hän on ansainnut teoksillaan suuria summia.

Yksi taidenäyttelyissä käymisen motiivi on se, että voi alleviivata omaa persoonaansa. Taiteen harrastaminen on merkki sivistyksestä. Sellainen minäkin olen.

Mukavaa että olen tullut käyneeksi näyttelyissä. Joskus museossa tulee sellainen olo, että tuntee jollakin tavoin tulleensa kosketetuksi. Tulee mieli itsekin tehdä. Olen tullut tehneeksi. Voisiko tällaisillakin asioilla olla merkitystä?

Tämä Guggenheim olisi varmaan liian helppo. Eikö todellinen uroteko olisi rakentaa Palacen eteen suomalaisen taiteen mekka. Valikoitaisiin näyttelyihin äärimmäisen tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden teoksia ja rummutettaisiin maailmalle heidän työnsä tuloksia. Tehtäisiin tästä niin upea juttu, että se vetää väkeä myös Kiasmaan ja muihin museoihin. Vai ...? Olisitko valmis sijoittamaan hankkeeseen varojasi?

Valtiovarainministeri on taas ollut huolissaan Suomen taloudesta. Niin valtiovarainministerien pitääkin Suomessa. Suosittu valtiovarainministeri on Suomen tilaa valittava valtiovarainministeri. Olisiko mukavaa, jos täällä olisi joskus pöhinää?

Montako vuotta viimeisestä jääkiekon maailmanmestauudesta. Niin, ei se kovin iso laji ole, ainakaan jos verrataan jalka- tai koripalloon. Suomi on siinä aika hyvä.

Niin, Slush kuulostaa oikein hyvältä jutulta, kun bisneksestä puhutaan.

Madonnakin on kai amerikkalainen ja rikas.



Gigantin vastaantulo

Sain viime viikolla Gigantilta ehdotuksen koneen vaihtamiseksi. Jostakin syystä viesti, jossa oli linkki vaihtoehtoisiin koneisiin, on kadonnut sähköpostistani. Sellaista on tapahtunut ennenkin. Ensimmäinen epäilty olen minä itse, mutta viestiä ei näy roskakorissakaan. Sain Facebook-kommentin eräältä, joka kokee samoin. Miksi iCloud söisi viestejä?

Minulla oli soittopyyntö vetämässä Gigantissa. Tänään sieltä soitti henkilö, jonka kanssa teimme alkuperäiset kaupat. Hän oli saanut taustatietoa tilanteestamme. Hän kertoi, että laitteemme voidaan vaihtaa ilman lisäkustannuksia.

Olimme Hakaniemessä. Sovimme, että tulemme Giganttiin noin tunnin päästä. Pörräsimme Hakaniemen hallissa ja lähdimme sitten Itikseen. Olin kysellyt hallissa olevasta kahvilasta ja ravintolasta kofeiinitonta cappuccinoa, mutta ei ollut. Ostin eräästä myymälästä, joka kutsui itseään nostalgisesti siirtomaatavaraliikkeeksi, kofeiinitonta espressoa jauheena. Hallissa on omanlainen tunnelmansa. Ostokset ovat pieniä, mutta kate niissä on varmaan kunnossa. Kyse on oikeastaan elämyksistä.





Tässä talossa asunut maailmanhistoriaan kuuluva henkilö oli julma mies.


Tällä voi ottaa jalkakylpyjä

Gigantissa minulle tarjottiin kahvia ja sain kofeiinitonta espressoa. Liikkeessä oli kahviautomaatin esittelijä. Voisihan sellaista laitetta harkita.

Gigantin myyjä ehdotti, että ottaisimme pesukoneemme tilalle LG:n, joka oli samanhintainen kuin Candykin olisi ollut korkkaamattomana. Se oli hyvä ehdotus, koska saisimme paketista koneen, klommoisen hinnalla. Emmimme merkkiä. Kysyin Elektroluxia ja AEG:tä. Ne ovat kumpikin saman firman tuotteita. Elektrolux-vaihtoehto löytyi, mutta se oli viisi kymppiä kalliimpi kuin LG eikä vaihtaminen siihen kävisi ilman lisärahaa. Myyjä piti LG-mallia parempana. Peruste oli hyvä. Älgeessä kone pyörittää suoraan rumpua kun taas Elektroluxissa vääntö siirtyy hihnan avulla Edellinen kuulostaa kestävämmältä.

Päädyimme Eletroluxiin. Huollon kaveri piti sitä ja Aaeegeetä muita parempana. Edellinen koneemme oli Elektrolux ja kesti viisitoista vuotta.

Tältä pesukoneet näyttävät

Nyt kauppa tuntuu hyvältä. Saamme uuden, klommottoman koneen alennuksella. Maksoin erotuksen. Toimitus on noin viikon päästä.

Tässä voi ladata kännykkänsä











sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Guggenheimin plussat ja miinukset

Guggenheim-hanke on taas virinnyt henkiin. Ei taida mennä läpi nytkään.

Hankkeen kannattavuutta epäillään. Sitä on syytäkin puntaroida, mutta totuus paljastuu vain jos lähdetään leikkiin.

Projekti on herättänyt intohimoja erityisesti sitä vastaan.

Mikäli tunnistan oikein, Guggenheimin kotimaa Yhdysvallat herättää antipatioita. Taustalla olevan perheen juutalaisuus voisi olla yksi selitys, mutta siihen en usko. Monelle saattaa olla kielteinen asenne kuvataiteita kohtaan. Syy siihen lienee se, että tämän päivän kuvataide on usein vaikeasti avautuvaa.

Jossakin vaiheessa hankkeen kustannuksia verrattiin suuruusluokaltaan tuossa lähellämme olevan Herttoniemen liikenneympyrän uudistamiseen. Kyseinen kiekko on Itäväylän yläpuolella. En muista kuulleeni asiasta tiukkoja kannanottoja eri puolilta Suomea.

Kuvataiteen rakastajat olisivat mielissään, jos Helsinkiin tulisi yksi alan näyttelypaikka lisää. Jotkut taiteilijat vastustavat hanketta, jotkut ovat rohkaistuneet kannattamaan. Guggenheimia on jopa verrattu McDonald'siin. Minusta tämä ei tee oikeutta Guggenheimille.

On todella hienoa, että Amos Anderson rakennuttaa uutta näyttelytilaa keskeiselle paikalle Lasipalatsin pihamaan alle. Kun uusi paikka valmistuu, Helsingin keskustassa tulee olemaan kohtuullisen lähekkäin neljä hyvää kohdetta kuvataiteesta pitäville: Amos, Ateneum, HAM ja Kiasma. Espoon hieno Emmakaan ei ole kaukana.

Keskenään kilpailevien autoliikkeiden kannattaa olla toisiaan lähellä. Herttoniemen teollisuusalueella niitä on monia. Etelä-Espoon liikkeet ovat kampajoineetkin yhdessä. Jos aiot ostaa vaatteita, menet todennäköisesti paikkaan, jossa on useita vaateliikkeitä lähekkäin, luultavasti kauppakeskukseen.

Onko joku kuullut ulkomailla kehuttavan, että Helsingissä on monta taidemuseota lähekkäin? Tuskin moni. Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila toi esiin haastattelussa, että Euroopan ulkopuolella monikaan ei ole kuullut Kiasmasta ja kumppaneista.

Guggenheim on tunnettu brändi. Sen maine perustuu varmaan suurelta osin sen New Yorkissa olevaan Frank Lloyd Wrightin suunnittelemaan museoon. Sanotaan ettei Guggenheim ole menestynyt kaikkialla, mihin se on asettunut. Berliinin museo lienee jo lopettanut. Olemme vaimoni kanssa käyneet Berliinin Guggenheimissa. Se oli pieni ja vaatimaton paikka. Ei tehnyt meihin erityistä säväystä. Bilbaon menestystä tuskin voi perustellusti kiistää.

Jos Helsingissä olisi Guggenheim, maailman kulttuuripiireissä varmaan kiirisi sanoma: Helsingissä on Guggenheim ja sen lisäksi muita kiinnostavia taidemuseoita. Guggenheim olisi sisäänvetotuote. Helsinki saattaisi vetää museoshoppailijoita kauempaakin. Voisi olla alan harrastajalle jopa noloa tunnustaa, ettei ole vielä käynyt Helsingissä.

Jotta Helsingin mahdollinen Guggenheim vetäisi, sen tarjonnan pitää olla korkeatasoista ja rakennuksen kiinnostava. Voittajaehdokkaan ulkovuorauksen on tarkoitus olla poltettua puuta. Se on ainakin erikoista. Kun autolautat kääntyvät kauppatorin edustalla, kannella seisovat turistit voivat todeta, että tuossa se nyt on, täytyypä piipahtaa. Jos hanke toteutuu, suunnitelmaa varmaan vielä viilataan.

Meidän tuskin kannattaa kuvitella, että Kiasmasta tulee koskaan maailmankuulua brändiä. Onko joku kuullut Guggenheimin kilpailijaksi tarkoitetusta Checkpoint Helsingistä mitään viime aikoina?

Jos Herttoniemen teollisuusalueella myytäisiin vain tuntemattomia autobrändejä, ketä ostopaikka kiinnoistaisi?

Jos Guggenheim tulisi tänne, olisi Helsingin kulttuurikohteiden sisäänvetotuote ulkomaalainen. Se voisi olla identiteettiongelma meille suomalaisille.

Onko joku kuullut suomalaisesta kuvataiteilijasta, joka on yhtä tunnettu kuin Edvard Munch?

Uskooko joku, että Kiasmasta tulee joskus maailman luokan brändi.

Helsingin rannoilla on nykyään useita paikkoja, jotka varmaan kiinnostavat turisteja. On Allas, Löyly ja muitakin. Kävelyreitille Katajanokalta Hernesaareen "sattuu" monenlaista kiinnostavaa. Guggenheim olisi houkutteleva lisä matkalle.

On arvosteltu Guggenheimia koskevia kannattavuuslaskelmia optimismista. Saattaa olla aihettakin. Mielestäni ratkaisevaa ei ole se, millaiseksi museon oma kassavirta kehittyy vaan se, mikä on sen mahdollisen vetovoiman kokonaisvaikutus Helsingille ja koko Suomelle.

Helsinkiä hehkutetaan sen sykkivästä yöelämästä. Mitä erikoista siinä on? Samanlaista örveltämistä kuin muissakin pääkaupungeissa, väitän.

Guggenheimin paikka on nyt melkein joutomaata, asfalttia pinnalla. Jos paikalle tulee suunniteltu museo, jokin parempi ei pääse siihen. Mikä se voisi olla? Samankaltainen liiketalo kuin mitä on ilmestynyt Töölönlahden ja rautatieaseman väliin?

Olen käsitellyt tässä Guggenheimia taloudellisesta näkökulmasta. Jos oikein viisaita ollaan, museo pitää jättää toteuttamatta. Sehän saattaa houkutella suuria määriä turisteja Kiinasta ja muualtakin. Se ei ole hyvä asia ilmastomuutoksen kannalta.

Voidaan myös sanoa, että Guggenheimin vaatimat varat pitää käyttää johonkin tärkeämpään kuten työttömien tilanteen parantamiseen. Tämä on vaikea kysymys. Jos olemme tässä johdonmukaisia, meidän pitää suostua siihen, että palkastamme tai eläkkeistämme jää meille käyttöön vain määrä, jolla saamme vaatimattoman ruuan, vähemmän kiinnostavan kerrostaloasunnon, yhden kesä- ja yhden talvivaatekerran kolmessa vuodessa, keskinkertaisen terveydenhuollon ja työmatkat. Muut varat käytettäisiin parempiin hankkeisiin. Kulttuuri-, matkailu-, viihdytys- ja sen sellaiset tarpeet on unohdettava.

Tästä pinteestä pääsemme ajattelemalla, mikä on kohtuullista. Paha sanoa Guggenheimista.

Guggenheimin todennäköisestä (tosin kuka arvasi USA:n vaalituloksen?) peruuntumisesta hyötyvät perussuomalaiset.

Jää nähtäväksi. Päättäköön valtuutetut mitä päättävät. Elämä jatkuu.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Nuoruuden rukkaset

Mieleen piirtyi kaksi nuorta hahmoa illan varjoissa hautausmaalla ja se, mitä vähän ennen oli tapahtunut.

Markku istuu junassa toisessa kerroksessa, katselee ulos ja muistelee. Metsät vilisevät hänen silmissään ja välillä näkymä rauhoittuu seesteiseksi peltomaisemaksi. Markku on palaamassa työmatkalta kotiin.

Juna hidastaa vähän vauhtiaan ja vastaan alkaa tulla Markulle tuttuja taloja. Kyseessä ei ole mikä tahansa pysäkki, sillä täällä Markku on koulunsa käynyt kunnes opiskelu ja työ suuntasivat elämän muualle.

Markku katselee tuttua tietä, joka palauttaa hänen mieleensä erään tapauksen nuoruudesta. Hän oli rohkaistunut soittamaan eräälle luokkakaverilleen, Hällströmin Teijalle, ja sopinut tapaamisesta. Juuri tuota tietä hän oli kävellyt toiveikkaan jännittyneenä kohti sovittua paikkaa Teijan kodin lähettyville. Hän oli alkanut kaivata seurustelemista. Olisi mukava kulkea jonkun tytön kanssa, tietenkin sellaisen, josta pitää. Ajatus Teijasta oli noussut vähitellen pinnalle. Teija osasi pukeutua niin viehättävästi punaisiin vaatteisiin. Tämä ei ollut kovin puhelias ja siksi Markku ei tuntenut tätä hyvin. Jokin hänessä viehätti, taisi olla taiteellinen. Markku muisti humoristiset merihirviöt, jotka Teija oli piirtänyt, kun alakoulussa oli annettu sellainen tehtävä. Hänen omansa olivat olleet hurjia mutta tylsiä.

Lukio-opiskelun koitettuaMarkku oli yrittänyt useaan kertaan "sattua" Teijan koulumatkalle, mutta ajoitus ei ollut onnistunut.

Markku oli ollut ihastunut milloin keneenkin tuntemaansa tyttöön, mutta ne haaveet eivät olleet johtaneet ehdotuksiin. Rippikoulussa hänellä oli ollut ensimmäinen tyttöystävä. Leiri oli loppunut ja kumpikin oli palannut omille paikkakunnalleen. Teinien kirjeenvaihto oli alkanut, sitten katkeillut ja lopulta päättynyt ilman kummempia lopetussanoja. Mitähän Maijalle kuuluu näiden vuosikymmenten jälkeen? Markku oli etsinyt hänestä tietoja netistä, mutta ei ollut onnistunut. Kuvahaku tyttönimellä oli tuottanut joukon kasvoja, joista ei ollut löytynyt tuttuja piirteitä. Olisi mukava tietää Maijan nykyinen nimi, tuumi Markku. Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos muistelen menneitä.

Niin Teija. Markku oli odotellut hetken kohtaamispaikalla ja sitten Teija oli saapunut. Hänellä oli mukanaan alakoululaiselta vaikuttava poika. Markku oli pettynyt. Hei Markku, otin pikkuveljen mukaan kävelylle, se varmaan sopii, sanoi Teija. Tuota ... hei, mikä sinun nimesi on? vastasi Markku. Pekka, vastasi hintelä poika. Hei Pekka, lähdit meidän kanssa kävelylle, sanoi Markku. Joo, sisko jankutti ja sitten lähdin, kuului vastaus.

He kävelivät pellon ja metsän saumassa olevaa tietä. Juttelivat niitä näitä.

Sinulla on jotakin asiaa, sanoi Teija. Niin tai oikeastaan oli, vastasi Markku, mitäpä tuosta enää. No sano nyt vain, puhuminen kannattaa, sanoi Teija. No kyllä sinä arvaat, vastasi Markku. Pekka heitteli kiviä metsään.

Joo ... no minulla pitäisi olla ihan erilainen tyyppi, sanoi Teija, sellainen joka laulaa kylvyssä. Markku ei osannut sanoa mitään. Unelmat särkyivät. Ei tässä kauppamiestaidotkaan taitaisi auttaa, hän ajatteli.

He juttelivat kouluasioista ja luokkakavereista, palasivat Teijan kodin lähelle.

Markku käveli murheellisena kohti kotia. Hänen surunsa äityi teatraaliseksi ja hän kääntyi hautausmaan portista sisään. Hän asteli pimenevällä kirkkomaalla ja unohtui välillä seisomaan satunnaisten hautojen luona.

Hän kuuli askelten ääniä, kääntyi ja näki tutun hahmon. Voi ei, se on Pirjo, tämä se vielä puuttui, päivitteli Markku mielessään. Pirjo oli hänen ja Teijan yhteinen luokkatoveri.

Moi, mitä ihmettä sinä täällä, kysyi Pirjo. Ulkoilutan täällä sinisiä ajatuksiani, vastasi Markku. Kuulostaa romanttiselta, sanoi Pirjo. Voinko minä olla jotenkin avuksi? No, pohdiskelisin mieluummin yksikseni, vastasi Markku. Tiedätkö, olisi hyvä puhua, jos jokin asia painaa, tiesi Pirjo. Tuota, joo niin kai, mutta ...

Markku oli hämillään. Pirjolla oli hyvä tarkoitus, mutta mitä siitä oikein seuraisi. Asuu tuossa kiviaidan takana ja minä täällä ... Teija ja Pirjo ovat hyvät kaverukset.

Minun on vaikea puhua, sanoi Markku. Jos kirjoittaisin sinulla kirjeen, kun olen paremmin ajatellut asioitani. Voisin antaa sen tunnilla. Käy se niinkin, vastasi Pirjo. Markku kävi vaivautuneeksi ja hiljaiseksi. Pirjo päätti jättää Markun omaan rauhaansa. Moit sanottiin.

Kirje jäi kirjoittamatta. Joskus tunneilla Markku huomasi Pirjon katsovan häntä merkitsevästi. Teija oli aina kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Parin vuoden päästä Markku lähti opiskelemaan ja muutti pois kotiseudultaan. Koulukaverusten tiet erkanivat. Markku tapasi Tiinan ja on nyt ollut hänen kanssaan naimisissa kaksi vuosikymmentä. Yhteistä jälkipolvea on karttunut. Erilaisista mutkista huolimatta heidän liittonsa oli toiminut hyvin.

Jostakin syystä muisto Teijasta oli tullut häiritsevän usein Markun mieleen. Hänen on ollut hankala ymmärtää, mistä on kyse. Kerran hän kertoi kerran asiasta terapeutille. Tämä oli luonnehtinut sitä pieneksi traumaksi. Sen voisi käsitellä pois. Se oli jäänyt Markulta tekemättä. Miten sen nyt voisi noin vain käsitellä, rukkaset mitkä rukkaset, oli Markku ajatellut.

Markun työmatka oli ohi ja arki jatkui sellaisena kuin ennenkin. Eräänä iltana hänen mieleensä tuli katsoa, löytysikö Teijasta tietoja netistä. Kävi ilmi, että tästä oli tullut rakennuspiirtäjä. Hän oli jopa suostunut kuvattavaksi työnantajansa sivuille. Markku ei ollut varma, olisiko tunnistanut Teijaa, jos tämä olisi tullut kadulla vastaan.

Markku pohti, oliko Teijan kuvavalinta epäonnistunut. Hän vaikutti pikkuisen yksinkertaiselta. Ei kai hän sellainen ollut. Kuvat ovat kuvia.

Kului vuosia. Muisto Teijasta nousi enää harvoin Markun mieleen.

Kerran kuva Pirjosta nousi Markun mieleen. Hän mietti miten tälle oli elämässä käynyt. Hän tutki huvikseen entisen koulunsa juhlamatrikkelia ja löysi tietoja Pirjosta. Tämä oli mennyt naimisiin ja sukunimi muuttunut. Kirjasta kävi ilmi Pirjon opiskelut ja hänen ansioluettelonsa alku.

Markku avasi Pirjon viimeisimmän työnantajan kotisivut. Tämä näytti olevan yhä saman yrityksen palveluksessa. Henkilökohtainen sähköpostiosoitekin löytyi.

Illemmalla saunassa Markku muisteli vaimolleen nuoruuden hautausmaakävelyään. Olitpa murheellinen mies, kommentoi Tiina. Olen hänelle oikeastaan kirjeen velkaa, tuumi Markku. Kukapa noista menneistä välittää, sanoi Tiina.

Mitäpä jos lähetän hänelle sähköpostiviestin, kun kerran löysin, sanoi Markku. Mikäs siinä, saahan koulukavereiden kanssa viestitellä, vastasi Tiina. Aiotko kertoa muinaisen murheesi syyn.

Voin minä siitäkin mainita, sanoi Markku. Olet hassu, mutta siitä vaan, kommentoi Tiina. Vastaa jos vastaa.






perjantai 25. marraskuuta 2016

Minun pimeyteni sydämessä

Pimeää, mustaa, myös minun sisälläni.

Selvisin asioille. Kalenteri löytyi sieltä mistä pitikin, piti vain tutkia tarkemmin. Tosin siitä ei löytynyt haluamiani tietoja. Mieleeni nousi tunne siitä, että muistan salasanan.

Kai minun on syytä tutkia kalenteria uudelleen.

Stoan parkkipaikka oli täynnä. Yleensä vapaa ruutu löytyy läheltä ovea, nyt ei mistään. Palaan vielä tähän tilanteeseen.

Stoan aulassa soi musiikki, joka saattoi olla meditatiivista. Lattialla seisoi varttunut mies ja häntä nuorempi nainen. Sohvilla istui ihmisiä seuraamassa. Jotakin oli meneillään.

Menin kirjastoon. Autoilijat eivät olleet ainakaan siellä. En malttanut olla lainaamatta kirjaa, joka oli näytillä. Lauri Järvilehdon teosta Tee itsestäsi mestariajattelija en voinut ohittaa. Takakansi tituleeraa tekijää mielenfilosofiksi. Ajattelen harrastavani ajattelua. Ehkä kirja virittää ajatuksia, jotka virittäväät ajatuksia. Sen, millaiset ovat kykyni alalla, jätän muiden arvioitavaksi.

Lainasin kirjakirjan, vaikka minulla on lukemisvaikeuksia näköni vuoksi.

Palatessani performanssi jatkui yhä. Parin asussa oli mukana keltaista, jonka oli tarkoitus herättää huomiota. Päähenkilöt keinahtelivat sivusuunnassa musiikin tahdissa. Mies moikkasi minua. Vastasin ja nainenkin moikkasi. Joku muukin kulkija moikkasi, kai heitä, ehkä minuakin.

Mistähän on kysymys? sanoin kulkijalle, ja häntä nauratti. Minusta on mukavaa, kun jutellaan, vaikka kuljetaan outoina.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Itis oli melkein rynnäkön vallassa. Kävin Gigantissa toteamassa, että kannattaa kääntyä takaisin kuten teinkin.

Ajattelin, että voisin rauhoittua ja juoda kupillisen kofeiinitonta kahvia. Mieleeni oli tullut, että voisin hoitaa erään asian, kun kerran olen Itiksessä, ja menin Suomalaiseen. En löytänyt etsimääni, vaikka eilisen julkistuksen perusteella olisi luullut, että eeposta on näkyvästi tarjolla. Saara, älä lue tätä.

Kassalla oli pari henkilöä palvelemassa. Joku nainen liikkui vähän empivänä kassojen lähellä. Menin toiseen jonoon, jossa oli pariskunta asioimassa. Kun vuoroni tuli, kysyin empivältä naiselta, että etuilinko. Hän osoitti minut tiskille ja kysyin etsimääni teosta. Empivä sanoi, että sitä on ovensuussa ja eleili sinnepäin. Päästin hänet kassalle. Löysin ostokseni, mutta en ihan heti.

Kysyin eräästä namikahvilasta kofeenitonta kahvia. Ei ollut. Pohdin viereistä ravintolaa. Siellä olisi varmaan haluamaani mutta oli myös väkeä. Jätin ajatuksen.

Lukekaa Joseph Conradin Pimeyden sydän. Näette millaista on eräässä kolkassa minun sisintäni.

Siis takaisin parkkipaikalle. Etsin vapaata tilaa. Niin etsi eräs toinenkin. Yksi auto oli peruuttamassa. Vilkku päälle ja sitä kohti. Toinenkin lähti. Nokkamme oli jo lähekkäin. Näin kuljettajan kasvot. Hän ehti ensin.

Pysäytin autoni hänen autonsa taakse. Nousin autosta. Hänen autossaan oli kaksi muutakin. Adrenaliinitasoni oli noussut. He olivat ulkomaalaisia. Kerroin, ettei tapahtunut ollut kovin kohteliasta. Hän sanoi odottaneensa viisi minuuttia. Levitin käsiäni. Istuin autoon ja aloin peruuttaa. Kohta kaveri alkoi herätellä huomiotani. Avasin oikeanpuoleisen ikkunan. Hän oli huomannut, että joku muu oli lähdössä. Lopetimme hyvien tähtien alla. Varmaan kiitin. Toivotin hyvää jatkoa.

Reflektoin tapahtunutta. Olin nähnyt heti, että naapuri oli ulkomaalainen ja kiltin näköinen. Ajattelin opettaa häntä ja hänen kavereitaan. Minä, valkoihoinen siirtomaaisäntä. Hävettää. Positiivista oli, että puolustin etujani, joka ei ole minulle tyypillistä ihmiskohtaamisissa. Mutta sittenkin.

Miten olisin toiminut, jos autossa olisi ollut kolme rotevaa punaniskaa.

Eräs työkaverini sanoi kerran, että me kaikki olemme rasisteja. Niin kai se on. Kysymys on pitoisuuksista pikemmin kuin ontologiasta.

Muistan, kuinka kiivastuin liikenteessä syksyllä tai loppukesästä, kun minulla oli viimeksi vauhtia. En usko, että saisin kovin helposti diagnoosia. Varmaan vuoristoratani mahtuu jonkinlaisen normaaliuden piiriin. En ole aikonut ostaa kerrostaloja. Yritän käyttäytyä ihmisiksi ja purkaa asenteitani. Testosteroni jää pois käytöstäni. Viimeistä viedään huomenna. Ehkä se loiventaa. Varmaan pääsen joskus irti myös Sandimmunista, toisesta epäilemästäni.

En ymmärtänyt pyytää anteeksi. Ehkä lopussa oli jotakin sen tapaista.

Jos minulla on nyt vauhtivaihe, on syytä palata Love storyn pariin.

Ihmeellinen maailma

Suomi on ihana maa. Ajatella, että tällaisessa hienossa hyvinvointivaltiossa on sellainenkin palvelu kuin Celia.

Celialla on noin 40.000 äänikirjaa ja palvelu on tarkoitettu niille, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia lukemisessa. Kerroin jo että, kortisoni syö näköäni, toivottavasti tilapäisesti. Minulla on luullakseni muutoinkin huonontunut kyky lukea muussa valossa kuin kesäpäivän auringossa. Se ikä.

Menin Celian sivuille ja kappas, näkyviin ilmestyi Chat-palvelija. Varmistin, että joo, minulla on oikeus käyttää Celian palveluja. Lähin kirjasto on Itis, josta voin saada käyttäjätunnuksen. Selvisi, että Macbookiin ei voi asentaa tarvittavaa apuohjelmaa, mutta käytössäni olevaan kännykkään (Apple S4) sen saa.

Menen varmaan vielä tänään Itikseen. Tiedä vaikka Piketty löytyisi äänenä. Minulla tosin on ongelma. Kännykkä huutaa tunnusta ja salasanaa ennen kuin suostuu asennukseen. Ne olen merkinnyt vanhaan suttuiseen kalenteriini, joka minun pitäisi löytää. Ei maailma ihan täydellinen ole. Jos Piketty on tarjolla äänenä, en voi tehdä kuunnellessani alleviivauksia, joita vetelen hankkimaani eepokseen. Muistiinpanojen tekeminen voi olla vaivalloista. Sitäpaitsi ne hukkuvat.

Jos pääsen matkaan, voin hyödyntää toistakin oivallista palvelua. Olen saanut sähköpostiini tiedon, että varaamani Montaignen esseitä I odottaa Hertsikan kirjastossa.

Voin myös poiketa Hertassa ostamassa nauriita, jotka ovat herkkuani. Ostin eilen vahingossa lanttuja.

Soitin Verkkokauppaan kysyäkseni Macbookin ruudun suojaksi asetettavaa sivivalosuojaa. Sellaista ei ollut, mutta soitto oli muutoin napakymppi. Kaveri kertoi, että guuglaamalla flux löydän sivuston, josta voin ladata samannimisen ohjelman, joka suodattaa sinivaloa. Ajankin voi säätää niin, että toimii automaattisesti.

Latasin Fluxin ja kuvake näkyy läppärini launchpadilla (kukahan keksisi tuolle suomennoksen?), mutta ohjelma ei käynnisty. Kai minun on soitettava Applen tukeen ja tehtävä sopimus tuen saamisesta. Voi olla, että neuvovat ilman sitäkin.

Olen kirjoittanut tänään keskeneräistä novellia ja puuhaillut kaikenlaista. Aika tuntuu olevan kortilla vaikka sitä on. Tekstasin vaimolle Tukholmaan ja kehoitin häntä ottamaan tuolinreunoista kiinni ennen kuin lukee seuraavan. Jatkoin että minulla voi olla vähän vauhtia.

Tutkin netistä tietoja tarjotusta Elektroluxista. Kone on ehkä hyvä, mutta siinä on meille tarpeettomia hienouksia. Kone kuulemma "optimoi valitun pesuohjelman jokaisen vaiheen pyykin määrän ja laadun mukaan."

Minun pitäisi selvittää Gigantin korvauskonevaihtoehdot. Valitettavasti olen hukannut saamani sähköpostiviestin. En löytänyt sitä roskapöntöstäkään. Syökö iCloud viestejä?

Katsoin Gigantin yhteystietoja netistä. Huomasin, että puhelu maksaa 8,8 senttiä minuutilta. Ei tuo hirmuista ole, mutta tietääkseni työsuhdeluurillani ei saa soittaa maksullisiin palveluihin. Sitten Muistin sopineeni, että maksan sairausaikani puhelut myöhemmin työnantajalleni. Potilaana ollessani minulla ei ole tuloja, joista työnantaja voisi pidättää edun arvoon kohdistuvan veron. Olen kuitenkin saanut pitää luurin käytössäni.

Puhelu meni johonkin Gigantin keskuspalveluun. Jätin soittopyynnön Itiksen yhteyshenkilölle. Sanottiin että voi mennä maanantaihin, koska nyt on Black Friday. Ei tässä hätiä. On minulla jossakin myymälän numerokin.

Soitin DNA:n tukeen ja pyysin katsomaan, onko yhteydessämme jotakin vikaa, kun tökkii. Kertoi ettemme ole buutannut yhteyttämme yli 90 päivään. Se voisi auttaa. Täytyy irroittaa modemin sähköjohto vähäksi aikaa. Meillä on 350 megan yhteys. Nyt on tarjolla giganen vaihtoehto. Ei ole edes paljon kalliimpi. Pitäisi vuokrata myös uusi modemi, mutta kokonaisuus on vain noin kympin tyyriimpi kuin nykyinen. Hm.

Sanoin DNA:n kaverille tekeväni henkilökohtaisen kysymyksen. Kysyin onko hänellä yhteyksiä Jyväskylään. Oli. Tunnistin jostakin lauseesta tutun nuotin. Terveisiä seinänaapurille!

Olen aikonut kaivaa tänään akvarellivehkeitä esiin. Tämä päivä pullistelee hyviä aikomuksia. Näinköhän tässä mihinkään Itikseen päästään.

Reissu Suomenselälle ei toteutunut. Lankomies ajaa viikonloppuisin Helsingin seudulta Kinnulaan ja takaisin joten vierailu järjestyy, kun ajankohta on soviteltu.

Olen sovittanut Halosen housuja. Lahkeiden pituudet ovat sopivat.

Löytyisiköhän se kalenteri jostakin.




torstai 24. marraskuuta 2016

Syöpäläinen ei näe

Yritin ostaa eilen lisää testosteronia apteekista. Minulle määrättyä Testogelia ei ollut siellä jossakin, mistä ne apteekin reseptilääkkeet putkahtelevat. Sitä ei ole maahantuojalla eikä Yliopiston Apteekillakaan Helsingissä.

Soitin tänään hematologian poliklinikalle. Hoitaja sanoi, että tänään on piilevä soitto vai mikä se nimitys olikaan. Se tarkoittaa, että lääkäri soittaa, jos on aihetta. Hoitaja sanoi, että lääkäri soittaa asiasta.

Olin ajatellut hoitaa eräitä asioita puhelimitse tänään, mutta pidättäydyin, että lääkäri pääsee linjalle.

En ole ollut aikoihin kiinnostunut kolesterolitasostani, mutta kysyin hoitajalta, onko sitä mitattu. Elokuulta löytyi tulokset. Taso on 5,5, mikä hämmästytti minua. Varmaankin johtuen puoliksi isäsuomalaisesta verenperinnöstäni, arvoni on ollut ties mitä. Syövän potemisessa on puolensa. Sain muitakin lukuja, mutta kun kirjoitin ne huonotapaisesti ylös avoimelle sanomalehden sivulle, enhän niitä löydä. Jokin triptraptrull -arvo oli reilusti suositusalueen yläpuolella. Siitäkin kehoitettiin kysymään lääkäriltä.

Aikoinaan perustamani Optimistiklubi on heräämässä henkiin. Kokoonnumme ensi keskiviikkona eikä aiheenamme ole enempää eikä vähempää kuin Thomas Pikettyn järkäle Pääoma 2000-luvulla. Lisukkeiden jälkeisen viimeisen sivun numero 630.



Vähäisen lukemani perusteella Piketty on virkistävän syvällinen, perusteellinen ja viisas ajattelija. Hän ei todellakaan ole teknokraatti. Hän on huippuammattilainen ja sen lisäksi sydämellinen mies. Holmströmillä täytyy olla ansionsa, mutta kumma ettei valinta osunut Pikettyyn. Talouden Nobel ei muuten kuulu alkuperäisiin palkintoihin. Se on oikeasti Nobelin muistopalkinto, joka on perustettu kauan Alfredin kuoleman jälkeen. Ruotsin kielen opettajani mukaan kyseessä ei ole mikään Noopelin palkinto vaan Nobellin. Tekstissä törmää jatkuvasti helmiin.

Olen pannut merkille, että minulla on suuria vaikeuksia nähdä luettavana olevaa tekstiä. Tänään se tihruaminen alkoi tuntua toivottomalta. Kirja on äärimmäisen kiinnostava. Olen vasta johdannossa, joka onkin pitkä.


Tahatonta huumoria pyykkituvan lähellä. Oven alta
kajastaa valo, vaikka tässä ei näy. 

Katkaisin ei toimi. Vessassa tuntuu olevan ikivalo. 

Kellonviisarit vaelsivat kohti iltaa. Laittauduin kauppareissulle siten, että ehdin piipahtaa Herttoniemen Silmälasissa ennen sulkemista. Asiakaspalvelija ehdotti näkötarkastusta tai käyntiä silmälääkärillä. Kerroin että leukemiaan liittyvät lääkkeet voivat aiheuttaa melkein mitä vain. Sanoin odottavani mitä hematologi sanoo.

Kysyin samalla sinivalon ehkäisystä. Sellaisen saisi pintakäsittelynä laseihin, mutta ei mihinkään tusinarilleihin, jollaisia käytän. Asia on tärkeä. Katso vaikka eilinen Prisma. Sinivalo vaikuttaa melatoniinitasoon. Loput arvaat.

Kun pääsin Hertan parkkialueelle, hematologi soitti. Sandimmun-annos nostetaan 90:stä sataan millilitraan.

Testosteroni lopetetaan, kun kantasolusiirrosta on kulunut puoli vuotta. Se voidaan lopettaa jo nyt, kun ollaan niin lähellä. Karvankasvu on ollut virkuinta koskaan minun ihollani. Ei se silti kovin kummallista ole. Hyvästi hyvä alku :(

Kortisonilääkitystä jatketaan. Koen oireiden lieventyneen.

Valitin lääkärille näköongelmaani. Hän sanoi sen johtuvan kortisonista. Silmälääkäriin ei pidä mennä.

No entäs Piketty? Erääseen kohderyhmään kuuluvien haastateltavien kuuluu sanoa, että "Olen oppinut olemaan armollinen itselleni". Sovellan tuota. Optimistiklubissa on mukavaa, vaikka en olisi päässyt juuri johdantoa pidemmälle. Mahtaakohan kukaan selvitä aameneen asti.


Triptraptrulliin ei kannata kuulemma kiinnittää huomiota, kun kolesteroolituloksista ei ole aiemminkaan sanottu mitään.

Olen aivan umpikyllästynyt ryyppäämiseen. Ote on höltynyt. Asiasta huomautettiin. Kreatiiniarvo on noussut 107:än. Ei olisi saanut.

Kaiken maailman makeat litkut tympäännyttävät, laimennetteuina ja sellaisenaan. Ostin kaupasta jotakin. Mukaan tuli jokin vitamiinijuoma, vattumaustettua kivennäisvettä ja pari tölkkiä alkoholitonta olutta. Kai noita kaljoja kitataan niin paljon humaltumisen ja maskuliinisen profiloitumisen vuoksi. Maku ei minua innosta. Alkoholi tuskin maistuisi miltään, enkä periaatteessa juokaan muita kuin versioita, jotka eivät häiritse askellusta.

Pul pul ...

Avaintohelointia

Olin ajanut tässä päivänä jonakin auton parkkiruutuumme. Seisoin auton vieressä ja ihmettelin, mihin sen avain oli kadonnut. Avaimen paikka on oikeassa housuntaskussa ellei se ole virtalukossa. Löysin sen vihdoin toppatakkini kännykkätaskusta. Vetoketju oli kiinni. Taas käteni olivat järjestelleet asioita ilmoittamatta minulle.

Tulin eilen asiointikierrokselta. Olin ottanut pari laukkua takasivuovesta ja aloin etsiä avainta lukitakseni auton. Mihin ihmeeseen se oli voinut kadota. Maassa ei näkynyt mitään. Sullouduin kasseineni ratin taakse todetakseni, että avain ei ole lukossa. Aloin jo huolestua.

Vihdoin avain löytyi. Olin laittanut sen toiseen kassiin.

Miten jotkut toimet voivat automatisoitua niin, että toteutus on milloin mitäkin. Koomista tämä on, mutta kyllästyttää.

Toivottavasti muumit joskus palaavat laaksoon.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Meneekö hukkaan ...?

Ei mene, mutta kirjoitan kuitenkin.

Olen iloinen, että liikkumisestani on tullut myönteinen kierre. Kuntoni paranee ja se innostaa jatkamaan.

Vasen jalkani ei salli kävelyä, mutta olen pinnistellyt kuntopyörän parissa. Olen myös harjoitellut parin kilon punttien avulla ja venytellyt.

Syöpäläisen mieleen on tullut, että jos tauti uusiutuu, tämä harjoittelu voi mennä hukkaan. Jos joudun petiin yli kuukaudeksi, kunnosta katoaa melkoinen osa ja lihakset heikkenevät.

Näin ei pidä ajatella. Jos en harjoittele, joutuisin ehkä aloittamaan uudestaan vielä alemmalta tasolta. Onkohan kunnolla jotakin syöpää ehkäisevää vaikutusta? Ainakin sen avulla voisi kestää paremmin rankkoja hoitoja.

Pesukoneraportti

Kävin pesemässä pyykit aamupäivällä naapuritalon tuvassa.

Olen soittanut Kodinkonetiimiin, joka on ensisijaisesti huoltoliike. He myös myyvät ja asentavat. Odotan heiltä tarjousta. Liikkeen edustaja totesi Candysta ettei sitä voi suositella. Hänestä Elektrolux ja AEG ovat parempia. Molemmat kuulostavat hyviltä kokemuksiemmekin perusteella.

Kuitista selvisi, että joudumme maksamaan 85 euron palveluosuuden.

Yritin soittaa Itiksen Giganttiin selvittääkseni asioita. Ei vastattu. Puhelu meni kai myymälään ja asiakaspalvelijat voivat olla varattuja. Laitoin kyselyn sähköpostitse, Vielä on ole saanut vastausta.

Kaikkein noloin vaihtoehto olisi se, että joku tulisi, painaisi jotakin nappia ja kone käynnistyisi.


Olen miettinyt, jaksaisinko lähteä Kinnulaan tapaamaan vanhempia ja muitakin sukulaisia. Samalla voisin vierailla nuorimman sisareni perheessä Reisjärvellä. Matka on toipilaalle rankka, teki sen millä tavoin tahansa. Vanhempani ovat kuitenkin iäkkäitä ja äitini vakavasti sairas. Ristiriitainen tilanne. Jotakin pitää päättää, kun vaihtoehdot selviävät. Vaimoni on lähdössä muutamaksi päiväksi Tukholmaan.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Palveluhimmeleistä

On ymmärrettävää, että toimitettu tavara voi olla joskus epäkuntoinen heti alkajaisiksi. Olen tyytymätön siihen, miten Gigantin palveluprosessi toimii haastavassa tilanteessa. Tuntuu, että yritys tavallaan pesee kätensä, kun kaupat on tehty. Olen tottunut opettamaan niin, että myyjän pitää hoitaa asiat loppuun asti. Arvostan itse sellaisesta. Se ei ole helppoa, jos ei organisaatio tue sitä.

Kaikki mahdollinen on ulkoistettu. Se ei tiedä hyvää. Laskukin on todennäköisesti myyty johonkin. Myyjä puhui pankista, kun puhuttiin laskutuksesta. Jos laskun maksu viivästyisi, karhu tulisi varmaan joltakin uudelta taholta.

Sovimme, että kun käyn tutkimassa pyykkituvan varauskirjaa, vaimo soittaa vielä kerran Giganttiin. Kun palasin, keskustelu oli meneillään. Asiakaspalvelija lupautui tekemään huoltotilauksen, jos niin haluamme. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että huoltoliike antaa enemmän prioriteettia kuluttajien kuin välittäjien pyyntöihin. Näinköhän?

Asiakaspalvelu antoi sellaisen kuvan etteivät he edes voi erityisemmin puuttua takuuasioihin. Sellaiset kuuluvat Candy Hooverille.

Kerroin huoltoliikkeestä sanotun, että tilaus pitää tulla Candy Hooverin kautta. Myyjän mukaan huoltajilla on erilaisia käytäntöjä, joita ei voi muistaa.

Vaimo sanoi kuullensa ystävältämme sen jälkeen, kun olimme tehneet kaupat, että hänen Candynsa oli hajonnut takuuajan (kaksi vuotta) umpeuduttua. Kuulostaa Mummo Ankan autolta. Ystävämme oli hankkinut uuden koneen.

Minua harmittaa, ettemme tulleet ajatelleeksi Gigantissa, että Prisma ja K-citymarket olivat lähellä. Uskoisin niiden toimivan paremmin näissä asioissa. Gigantin pääargumentti on kai hinta. En osa sanoa, ovatko heidän hintansa oikeasti kilpailukykyisiä.

Mielestäni tällaisten ongelmien pitäisi hoitua yhdellä soitolla.

Tällaisessa palveluhimmelissä on sekin huono puoli, että tavaran toimittaa ja asentaa kolmas taho. Asentajien jäljiltä kylppärimme lattiaan jäi jälkiä. Ne ilmeisesti johtuvat edellisen koneen betonipurusta. Kenellähän tällainen asia kuuluu? Onko kohtuullista olettaa heidän osaavan ottaa tällaisen asian huomioon. Toimisikohan kotivakuutus.

Yksi tapa muiden mukana palauttaa asiakkaan tyytyväisyys normalisointitilanteissa on tarjota hyvitystä tai muuta kompensaatiota. Tällaisessa äärimmäisessä ulkoistamisessa sellainenkaan ei toimi.

Luultavasti perumme kaupat huomenna. Voi olla, että sitten tarjotaan hyvitystä. Saa nähdä.

Jos Gigantti vaatii korvausta koneen hakemisesta, voinemme sanoa, että kone on peruutuksen jälkeen heidän. Voimme tarjota kylpyhuonetilaa vuokralle, jos hinnoista sovitaan. Vitsi vitsi.


Hain tänään kahdet housuni Haloselta. Siellä homma toimii. En ole vielä sovittanut housuja, mutta uskon että lyhennykset ovat onnistuneet. Uskon, että ompelija ei ole Halosen palkkalistoilla. Silti homma tuntuu Halosella pysyvän käsissä.


Sotella haetaan asiakkaille mahdollisuuksia valita. Toivotaan ettei kokonaisuudesta synny sellaista, että asiakas joutuu soittamaan sinne ja tänne.  




Pesukoneseikkailu on käynyt mielenkiintoiseksi

Meille oli kerrottu, että pesukoneasentajat soittavat ennen kuin tulevat. Niin kävi. Käynnykkäni soi aamulla.

Olimme arvuutelleet, ovatko asentajat nuoria vai varttuneempia. Minä veikkasin nuoria ja vaimoni toista vaihtoehtoa. Arvelin puhelinäänestä varttuneiksi. Nuoria olivat.

Nuoret miehet irroittivat vanhan koneen ja siirsivät pois. Kun se oli oviaukossa, nokkamiehen tuntuinen sanoi hieman vaivaantuneena, että karmiin tulee skraadu. Minä en tehnyt asiasta numeroa. Karmit pitää kuitenkin laittaa kuntoon ennemmin tai myöhemmin.

Siirron jälkeen kylppärin lattialla oli runsaasti punertavaa hiekkaa. Se on kuulemma peräisin vanhan koneen betonisesta painosta. Keinotekoista eroosiota. Kun kone jytisee kerrasta toiseen, betonikin murenee. Hyvin palveluut Elektroluximme oli viisitoistavuotias.

Homma hoidettiin loppuun. Kymppi käynnisti koneen ja kuulimme pesuääntä. Meitä neuvottiin ajamaan ensin pesuohjelma läpi kone tyhjänä kuudellakymmenellä asteella.

Kun kaverit olivat poistuneet, vaimoni yritti käynnistää koneen. Irroitettu kylppärin ovi on olohuoneessa, ehkä unohtui. Kone ei käynnistynyt.

Vaimoni on huomenna lähdössä muutamaksi päiväksi Tukholmaan. Pyykkiä pitäisi pestä. Suunitelma B on mennä taloyhtiön pyykkitupaan. Lieköhän vapaita aikoja.

Tutkin ohjekirjaa ja yritin toimia sen mukaan. Pikaohjeen mukaan valitaan ohjelma, sitten lämpötila ja sen jälkeen painetaan käynnistä/tauko-nappulaa. Näillä tempuilla kone ei käynnisty. Ne saavat kyllä koneen piipittämään joten sähköä virtaa koneeseen.

Meille on alkanut valjeta, että konetta voi ohjata kännykällä. Siitä ei ollut mitään puhetta, kun kauppoja tehtiin. Pitäisi ladata jokin android-sovellus. Meillä molemmilla on Apple-puhelimet, joten se siitä. Sitäpaitsi pyykkikoneen ohjaaminen kännykällä kuulostaa typerältä idealta ja ainakin täysin tarpeettomalta. Ehkä jonakin päivänä voimme vetää vessapytyn kännykällä.

Vaimoni soitti Giganttiin. Sieltä kerrottiin, että on pesukoneita, joita voi ohjata pelkästään kännykällä ja sen lisäksi sekä manuaalisesti että luurilla ohjattavia.

Vaimoni sai puhelinnumeron, josta saisi palvelua klo 16:n asti. Puhelu kytkeytyi jonnekin, kuka tietää mihin, jossa puhuttiin englantia. Vaimo halusi minut luuriin. Toisessa päässä oli joku, joka ei ollut native speaker. Hän takelteli hieman. En tiedä, johtuiko se siitä, ettei hän mahdollisesti ollut fluent, vai oliko hän muutoin hämillään. Kello oli yli kolme. Hän kertoi, että suomenkielinen palvelu, joka tarkoittaa yhtä henkilöä, on suljettu tältä päivältä. Hän ei voi auttaa. Hän antoi sähköpostiosoitteen.

Vaimoni soitti Giganttiin ja kertoi tilanteen. Kohta minulle soitettiin Itiksen Gigantista. Soittaja arveli, että koneessa on vika. Hän antoi minulle lisää yhteystietoja. En enää muista mitä olen missäkin vaiheessa saanut. Hän kehotti soittamaan uudestaan Giganttiin, jos tilanne ei selviä.

Ikävää, että case on mennyt monimutkaiseksi. Toisaalta seuraan kiinnostuneena, miten Gigantti normalisoi tilanteen.

Yksi numeroista yhdistyi Belgradiin. Ensin piti valita kaikenmoista. Onko kone alle vai yli kahden vuoden ikäinen. Jos en suostu puhelun nauhoitukseen, minun on käytettävä sähköpostia. Serbiassa palveltiin opetellulla englannin kielellä. Sieltä ei pystytty auttamaan.

Jokin numeroista sai äänen kertomaan, että yhteyttä ei saada.

Yhdessä numerossa vastattiin selvällä suomen kiellellä. Kyseessä saattaa olla "korttivika". Voi olla, että korjaus päätyy heidän tehtäväkseen, mutta tilauksen täytyy tulla Candy Hooverin kautta. Korjaus voisi onnistua huomisiltapäivänä, mutta "riippuu siitä, löytyykö kortti hyllystä". Tilaukseen tarvitaan valmistusnumero ja se kuulemma löytyy pesukoneen ikkunaluukun takaa.

Hoover on ainakin alunperin brittifirma. Pitää varmaan alkaa periaatteessa välttää tuotteita, jotka haiskahtavat Brexitiltä.

Nyt lähden katsomaan pyykkituvan varauskirjaa.







maanantai 21. marraskuuta 2016

Arvoitus

Olimme lauantaina ehtoopuolella nuorimman jälkeläisemme ristiäistilaisuudessa Paavalin kirkossa. Pikkuisesta tuli Selma. Yksi nuori kummi oli tuonut Selmalle lahjan, jollaista en ole ennen nähnyt. Nuppunen sai oikean käden nimettömään sormuksen, jossa oli oikein joitakin kiviltä näyttäviä. Sormus oli oikeaa kokoa. Ei varmaan mahdu kovin pitkään, mutta voi päästä joskus kaulaketjuun jatkamaan uraansa. Prinsessa näytti  hellyyttävältä sormus kädessään.




Olin parkkeerannut automme kirkon sisäpihalle. Palatessamme näimme keltaisen, kapean tulosteen laitettuna pyyhkimen alle. Sen täytyi olla sakko ja olikin.

Emme nähneet missään pysäköintikieltoa. Auto ei ollut henkilökunnalle osoitetuissa paikoissa. Emme huomanneet sakkoa missään muussa autossa.

Hämmästytti. Olimme olleet mukana tilaisuudessa, jossa toimitettiin yhtä kirkon perustehtävistä. Miksi sakko kirkon pihaan parkkeeraamisesta?

Sakon maksamista ei varmaan voisi välttää, eikä se kaada talouttamme, mutta halusin tietää, mistä rangaistus tulee.

Tutkin tänään Paavalin kirkon nettisivuja. Tarjolla oli kirkkoherran, muiden pappien, suntioiden ja jonkun konttoristin numerot. Kokeilin viimeksi mainittua. Henkilö kuului olevan tavoitettavistta 29. päivä. Valitsin sellaisen numeron, johon liittyvän valokuvan henkilö muistutti eniten lauantai-iltana palvellutta suntiota. Hienoa muuten, että taannoinen villitys kutsua suntioita seurakuntamestareiksi, on mennyt ohi.

Suntio vastasi. Hänen mielestään pihalle parkkeeraamisesta ei sakoteta.

Sitten kävi ilmi, että sakkotulosteessa mainittiin tapahtumapaikka, joka on Hiihtäjäntie 2 APV. Kummallista. Kotimme osoite on Hiihtäjäntie 4 c 25.

Meidän on täytynyt liikkua autollamme sakkolappu tuulilasissa ennen ristiäisvierailuamme.

Olimme siinä käsityksessä, että Hiihtäjäntie 2 on taloyhtiömme viereisellä tontilla olevan kerrostalon osoite. Talo on mielestäni ainakin joskus ollut A-lehtien työntekijöiden käytössä. Nykyinen automme ei taatusti ole ollut naapurin parkkipaikalla.

Sakkolapussa ei ollut puhelinnumeroa. Vaimoni löysin sellaisen netistä. Soitin.

Kävi ilmi, että osoitteessa onkin Supermarket Hertta, jonka parkkialueella on käytettävä kiekkoa. Aikarajoitus on kaksi tuntia. Lapussa asianumero, sen yhteydessä päivämäärä 16.11.2016. Alkamisajaksi on ilmoitettu 12.20 ja lopettamisajaksi 12.29. Parkkeeraamme usein Hertan pysäköintialueelle. En muista, missä asioissa liikuimme tai liikuin.

Olen viimeaikoina pyrkinyt muistamaan kiekon. Olen tosin ajatellut, ettei kauppa varmaan ole järjestänyt valvontaa, kun se varmasti haluaa asiakkaita. Näköjään on.

Asiakaspalvelija selitti, että olin säätänyt parkkiajan alkamaan klo 13.30 ja olimme olleet liikkeellä puoli yhden maissa. Tapoihini ei kuulu yrittää puijata säätämällä kiekon ajan väärin. Ei tuossa olisi järkeäkään. Virheen täytyy johtua siitä, että automme kello on kesäajassa.

Minä tunnistan olevan kognitiivisesti taantunut. Oletan sen johtuvan saamistani hoidoista tai unilääkkeen käytöstä tai molemmista.

Asiakaspalvelijan mukaan sakkoa ei voi perua.

Sakottaja on Alueellinen Pysäköintivalvonta Oy. En tiedä, onko se yksityinen vai kaupungin omistama. Jos se on yksityinen, asiasta voi ehkä vääntää kättä.

Arvioin, että tämän tapauksen täytyy näyttää ulkopuolisista inhimilliseltä erehdykseltä. En voi väittää kuitenkaan ettei sakotusperusteita olisi.

Varmaan informoin Herttaa tapahtuneesta, jos saan aikaiseksi.

Myönnän pitäneeni eilen autoamme parkissa samalla alueella reilusti yli ajan, kun olimme myöhäisellä lounaalla vastakkaisella puolella katua olevassa nepalilaisravintolassa ja istuimme iltaan asti. Tarkoituksemme oli käydä sitten Hertassa, mutta se oli ehtinyt mennä kiinni.



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Unohtunut enkeli

Isänpuoleinen isoäitini eli aikoinaan kohtalaisen pitkään. Hän oli tehnyt valtavasti työtä elämänsä aikana. Hän oli suurperheen äiti ja evakko. Leipä hankittiin Karjalassa pienviljelyn, kalastuksen, muutaman kantturan ja lampaan avulla. Ukki teki talvisin myös savottahommia. Mummoni pelkäsi Laatokkaa eikä aiheetta. Luulen että hän oli harvoin vesillä.

Mummon jalkaan tuli kuolio hänen elämänsä ehtoopuolella ja raaja piti amputoida. Hän eli aika pitkään leskenä. Hän arveli, että Taivaan Isä on unohtanut hänet tänne maan päälle.

Mummoni eli huomattavasti vanhemmaksi kuin minä olen nyt.

Minä tunnen olevani jonkinlaisessa välitilassa. Toipumiseni edistyy aika hyvin. Minulla on elämää jäljellä 1+n päivää. Tähän joku voi sanoa, että kuka vain voi kuolla milloin vain. Mielestäni kommentti ei osu ihan kohdalleen. On olemassa todennäköisyyksiä ja todennäköisyyksiä. Niinkin voi käydä, että elän niin pitkälle kuin olisin elänyt ilman leukemiaa.

Fysiikkani toimii jo hyvin, mutta psyykeni istuu jarruvaunussa. Ote kahvasta saattaa olla höllentymässä. Paluu työhön lähestyy. Se panee miettimään. Se (osa-aikaeläkkeelle palaaminen) voi olla hyvä nykäisy toimeliaaseen elämään.

En ole vielä löytänyt punaista lankaa uuden elämäni arkeen. Työhön palaaminen on varmaan hyvä jatko nykyiselle välitilalle. Se on haastava sopeutumisvaihe.

En haluaisi vajota mummoni tilanteeseen.

Uskon näkökulmasta asia on selvä. Jeesuksen mukaan ne, jotka katsotaan ylösnousemuksen arvoisiksi, tulevat olemaan enkelien kaltaisia (Luuk. 20:35-36). Minä haluan uskoa kuuluvani kyseiseen joukkoon.

Yllä mainitun valossa, on sitä parempi, mitä nopeammin kuolen. Meille on kuitenkin annettu elämänhalu. Joskus tuntuu, että se on minulta hukassa, mutta se on yksi ihmisyyden peruseetoksista.

Mummoni tuntoja mukaellen voisin ajatella olevani unohtunut enkeli. Tämä kuulostaa omahyväiseltä, mutta kristinuskon kulmakivi on usko armoon ilman ansioita.

Jumalalla on jokin tarkoitus sille, että olen vielä täällä.

Olen tullut ymmärtämään sen, että läheiseni toivovat minun pysyvän hengissä. Muiltakin olen saanut tukea.

On luonnollista pohtia, mikä on elämän punainen lanka, kun saa elää hyvin vakavan sairauden jälkeen, varsinkin kun vihollisen lopullinen voittaminen ei ole varmaa.

Jos minun katsotaan toipuneen riittävästi, palaan tammikuussa työhön. Silloin näköalani voi tuntua seesteisemmältä.

Olen ollut mielissäni siitä, että TaiK:in avoimessa on tarjolla houkuttelevia kursseja. Elävän mallin piirustus alkaa kevätkaudella ja jatkuu syksyyn. Olen piirtänyt aika paljon krokeja (croquis) elämäni aikana. Pianistinkin on kuitenkin soitettava jatkuvasti. Tunnen kömpelöityneeni käsistäni, joten kurssi olisi paikallaan tuntuman saamiseksi. TaiK:ssa alkaa myös valokuvauskurssi ja muutakin mukavaa.

Valitettavasti olen menettänyt uskoni taiteeseen. Toivottavasti tulen näkemään valoa tunnelin päässä. Ehkä on hyvä vain alkaa toimiin, jos siltä tuntuu.

Kirjoittaminen tuntuu piirtämistä ja maalaamista mielekkäämmältä, koska se on somen vuoksi vuorovaikutteisempaa. Olisi mukavaa löytää jokin sopiva kirjoittamiskurssi.

Voihan olla, että voimani alkavat riittää kumpaankin alaan.

En ilmoittautunut täksi syksyksi millekään kurssille, koska ajattelin voivani joutua sairaalaan kesken kaiken. Niin ei ole käynyt.

Minun on yritettävä arvioida jaksamistani realistisesti. Olisi kuitenkin hyvä löytyä juonteita, jotka kantavat tulevaisuuteen.

Piirtäminen ja maalaaminen olisivat jatkoa sellaiselle, mitä olen ennenkin tehnyt. Kirjoittaminen on mieluisa löytö.

Tämä on eteenpäin tähyilemistä. Voi olla, että punaisen langan säikeitä on näkyvissä, mutta en uskalla nähdä niitä. Jotkut asiat ovat niin lähellä, että niitä ei näe kunnolla.

Elämä on paljon muutakin kuin kuvataiteita ja kirjoittamista.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Äijä osti punaiset housut

Minä olen äijä. En sataprosenttinen, mutta jonkin tason pitoisuus minulla on. Verkkopaitasillaan en esiinny.


Vaimoni osaa asustaa itsensä kauniisti. Arvostan kovasti tuota piirrettä. Minä en tahdo saada itseäni vaatekauppaan. Sen varmaan arvasittekin. Vanhempani ovat olleet huolellisia pukeutujia. Minä olen kai mutaatio.

Olen herännyt. Vaimoni sanoo, että on kohteliasta muita kohtaan pukeutua kunnolla. Totta se on. En minä tosin aivan hampuusi ole ollut. Olen halunnut olla säästäväinen. Ympäristön kannalta tuntuu järkevältä kuluttaa tavarat loppuun. Ruotsalaistyylinen huolellinen pukeutuminen edellyttää, että vaatteet ovat aika uusia. Sillä on oma hintansa. Laatukin on tärkeä asia.

Ainakin on fiksumpaa pukeutua siististi kuin heittää ruokaa roskiin.



Olin ehdottanut vaimolleni, että voisimme mennä ostamaan minulle uudet housut. Kun tulimme Gigantista, vaimoni meni Suomalaiseen ja minä suoraan Haloselle. Vaimoni tulisi perässä.

Halosesta on tullut vaateostosteni kantapaikka. Arvostan erityisesti siellä saatavaa hyvää palvelua. Minusta on mukavampaa ostaa vaatteita, kun joku avustaa. Halosella on hyvä lajitelma ja valikoima tällaiseen varttuneeseen makuun. Saatavuus on minun kannaltani hyvä, kun myymälä on Itiksessä. Hinnatkaan eivät ole kohtuuttomat. Halonen on virittänyt kilpailukeinot hyviin asentoihin. Brändi ei ole kovin flashy, mutta on rakentunut minun mielessäni hyvien kokemusten kautta.



Löysin nopeasti rekeistä kivan vihreät housut. Niitä oli vain yksi kappale. Koko vaikutti liian pieneltä. Silmaäilin muitakin malleja, mutta en löytänyt erityisen kiinnostavia. Yksi myyjätär oli jo ilmoittautunut olemaan käytettävissä. Kävin pyytämässä apua. Myyjätär arveli, että vihreät voisivat sopia. Hän oli oikeassa. Sovituskopissa oli kanoottipari, joiden avulla housuja saattoi mallata. Kengät olivat tuollaiset eteentyrkyttäytyvät. Malli alkoi kiehtoa mieltäni.

Minulla on mustat kengät kevät-, kesä ja syyskäyttöön. Ne ovat olleet minulla monta vuotta. Panostin aikoinaan laatuun. Ne ovat Lloydsit, aika kalliit. Kengät ovat olleet kestävät, mutta ikä alkaa näkyä. En voi väittää hoitaneeni niitä. Tänään saavat lankkia ristiäisiä varten.

Päätin ottaa vihreät housut. Myyjätär antoi ammattimaisesti ymmärtää, että voisimme katsella muitakin housuja. Minä olen monotoninen äijä, jolle riittävät yhdet tavalliset housut ja yhdet mustaan pukuun liittyvät. No, jotakin pitää olla panna jalkaan, kun arkihousut ovat pyykissä. Vanhat kelpaavat sellaisiin tilanteisiin. Sanoin, että kunhan ei punaisia.

Lähdimme kierrokselle. Eräässä rekissä oli lappapuuroon vivahtavia punaisia housuja. Väri alkoi kiehtoa, mutta samalla hirvitti. Sopiva koko löytyi. Vaimoni ilmaantui paikalle. Hän muistutti minun ostaneen värikkäitä paitoja ensimmäisen syöpäni jälkeen. Halutti, mutta emmin. Pyysin vaimoani päättämään. Näytä että olet elossa, hän sanoi. Kävelin tulisen viivan yli.

Kun olimme maksamassa, vaimoni muistutti, että kanta-asiakaskorttini on kirjoitettu virheellisesti Heidi Honkalalle. Kuinkas sattuikaan.

Myyjätär ehdotteli paitojen katsomista. Ostin kumpiinkin housuihin sopivan paidan, kun nyt oli hyvä keli.

Halosen kenkämyynti on tilapäisesti toisaalla, Itiksessä kuitenkin. Kävimme ostamassa minulle kanoottiparin.



Jätin molemmat housut lyhennettäviksi. Pian minulla on yhdet, joiden sisäpuolella sirisevät lukemattomat kolibrit.

Ajatus punaisten housujen käyttämisestä aiheuttaa suorastaan fyysisiä vieroitusoireita. Ihmisiä kehotetaan vierailemaan epämukavuusalueillaan. Sellaiselta tämä tuntuu. Ainakin lapseni saavat hupia.




perjantai 18. marraskuuta 2016

Pesukonekaupat

Ajoimme tänään Itikseen asioille. Pyykkikoneemme on rikki, joten uusi sellainen tarvittiin. Muutakin asiaa oli. Aloitimme kierroksen Gigantista. Tarjolla näytti olevan pari alle kolmen satasen mallia ja muita siitä ylöspäin. Huomasin lapun, jossa kehotettiin kysymään esittelykoneita. Myyjältä saimme kuulla, että yksi tällainen pesukone oli tarjolla. Merkki oli Candy jotakin ja hinta pyöreät neljä hunttia. Oli kuulemma aikaisemmin ollut satasen enemmän. Siis klassisen euron alle viisi sataa.

Olin sanonut vaimolleni, että tuossa on meidän malli ja osoittanut laitetta, jossa oli valkoinen muovikansi ikkunan päällä. Vaimoni ei viitsinyt edes hymyillä huumorilleni.

Myyjä tuntui kiireiseltä ja hän tunnustikin, että hänellä oli kiire lääkäriin. Homma delegoitui toiselle. Lähtevä myyjä sanoi tulevalle jotenkin, että tämä kone pitäisi myydä loppuun. Hän tarkoitti Candya. En oikein pitänyt hänen sanomastaan.

Toinen edullisimmista laitteista oli Bosch, joka on mielestäni laatumerkki. Mielikuvani Candysta on aika epämääräinen. Kulutustavaroiden kauppa perustuu brändeihin. Tuotteiden osat voivat tulla mistä tahansa. Tiedä vaikka viljoja, raaka-aineita ja muitakin bulkkitavaroita myytäisiin nykyään brändeinä.

Candyssa oli klommo. Kai se on suomeksi painauma tai jotain. Mielestäni alennuksen olisi pitänyt olla suurempi, koska kone oli ollut esittelyssä (kai) ja siinä oli näkövika.

Itiksen Anttila on henkitoreissaan, liekö jo lopettanut. Expert on hävinnyt. Autokaupat eivät ole sattumalta lähellä toisiaan. Gigantti on Itiksen kodinkonekeidas.

Tarjosin kolmea ja puolta sataa. Myyjä kävi selvittämässä asiaa. Hinta ei muuttunut. Kirjapiirikaverimme kertoi äskettäin ostavansa kodinkoneet tietystä yksityisestä liikkeestä. Sieltä kone pitäisi kai kuitenkin tilata netin kautta. Olin kahden vaiheilla. Myyjä tarjosi lisävakuutusta puoleen hintaan. Kuljetuksen, asennuksen ja vanhan koneen viemisen hinta oli 85 euroa. On järkevää, että tuollaisella palvelupaketilla on oma hintansa. On kohtuullista, että sellainen ostaja, joka viitsii ja osaa hoitaa hommat itse, hyötyy.

Minä en ole syttynyt lisätakuisiin tai -vakuuksiin, mikä oikea nimitys lieneekään. Pidän niitä hyvänä bisneksenä tarjoajalle. Candyn oma takuu oli kaksi vuotta. Lisävakuutuksen kesto on viisi vuotta. Ajattelin, että lisähinnalla voi siis jatkaa kolme vuotta perustakuuta. Myyjä selitti, että perustakuu ei kata, jos rintaliivien metallikaari joutuu koneeseen, mutta lisävakuutus toimii. Tuskinpa rintaliivien piuhoja tarvitsee poistaa pesun ajaksi, mutta kai nekin voivat aiheuttaa vikoja.

Myyjä totesi ettei lisävakuutus ole kuin päälle kymppi vuotta kohden. Hän on selvästi saanut myyntikoulutusta.

Sanoin myyjälle, että vaimoni on pessyt pyykkejä koneella kolmekymmentä vuotta. Vaimoni täsmensi, että neljäkymmentä. Tämä ei toki ole kunniaksi minulle.



Minä toivoisin, että tällaisten kulutustavaroiden. joiden hinta ei ole merkityksetön, hankinnasta voitaisiin keskustella liikkeessä perusteellisemmin. Myymälöissä on varmaan eroja. Olisi mukavaa, jos asiakas tuntisi itsensä vapaaksi perustella tarpeensa riittävästi. Arvostaisin myös sitä, että matalampi- ja korkeampihintaisten vaihtoehtojen erot tuotaisiin selvemmin esiin. Toki tunnistan itsessäni myös halun selvitä asiasta kohtuullisen nopeasti.

Minusta alkoi tuntua, että on syytä käydä vielä jossakin muualla. Koneiden riittävää laatua on maallikon vaikea arvioida. Kiireisempi myyjä oli ehtinyt sanoa, että koneisiin käytetyn materiaalin arvo on vain noin kymmenesosa ulosmyyntihinnoista. Hänen sanomansa jäi vähän hämäräksi. Tarkoittiko hän sitä, että kuluttajan tulevien käyttökokemusten kannalta on melkein samantekevää, minkä hintaisen laitteen ostaa?

Kun aloimme tehdä elkeitä lähtöön, hinta putosi 380 euroon.

Myyjä kertoi, että laite voitaisiin toimittaa tiistaina. Hän kertoi myös, että kone voitaisiin maksaa laskulla ilman lisäkustannuksia. Lasku tulisi todennäköisesti ensi vuoden puolella, jolloin saatankin olla jo palannut töihin. Tämä oli taitavaa kaupan päättämistä.



Vaimo ei tuntunut halukkaalta päättämään asiaa. Minä sitten vain päätin päättää. Ostimme koneen. En viitsinyt enää puhua lisävakuutusta pois paketista. Yritän uskoa, että sen ottaminen puoleen hintaan kannatti.

Lähtiessämme tunteeni olivat ristiriitaiset. Candyn brändi ja kolhun (ai niin, klommo onkin suomeksi kolhu) epäesteettisyys mietityttivät.

Hyvä yö

Otin ensimmäisen kerran kortisonia tällä erää eilisaamuna. Myöhään illalla minulla oli sellainen tunne, että nyt ei taida uni tulla. Otin puolitoista nappia Stellaa, mutta varauduin mielessäni valvomaan. Laitoin siltä varalta kuulokenapin korvaani ja käynnistin läppäriltä jonkin Erehdysekspertin ohjelmanumeron Areenasta.

Heräsin seitsemän tienoissa aamulla. Olin aika virkeä. Heräämiseni katkaisi painajaisunen, mutta se ei ilmeisesti häirinnyt lepoa. Luin illalla sattumalta Tiede-lehdestä, että unessa ruumiinliikkeet ovat katkaistu pois päältä, joten vaikka painajaisunessa joutuisi taistelemaan, jäsenet eivät oikeasti liiku.

Joillakin ihmisillä ei poiskytkeminen toimi, joten he saattavat liikkua fyysisesti painajaisen tapahtumien mukaisesti. Minulla toimii. Ilmeisesti painajaisen näkeminen ei haittaa unen laatua, koska olen kohtalaisen virkeä.

En muista radio-ohjelmasta mitään. Olin kai nukahtanut miltei heti ennakko-odotuksistani huolimatta.

Söin aamiaisen, räpläsin hieman läppäriäni ja ajattelin sitten vähän täydentää seitsentuntista yötäni. Uni ei tullut. Hyvä näinkin, koska varhainen herääminen toivottavasti auttaa nukahtamista illalla.

En ole jostakin syystä lääketokkurassa tänä aamuna. Tosin haukotuttaa. Tokkura on välillä niin voimakas, että se painaa sänkyyn kuin kivipaasi. Minulla oli toissapäivänä ylimääräinen lääkäritapaaminen yhdeksältä ja kännykkäni hälytti sen vuoksi vartin yli seitsemän. Heräsin, mutta nukahdin samantien uudestaan. Sen seurauksena myöhästyin vartin ja lääkäri oli ottanut toisen potilaan sisään. No, ei siitä seurannut kuin odotusta.


Minulle soitettiin eilen työpaikalta. Suunniteltiin työhönpaluupalaveria tämän kuun lopulle. Kerroin, että minulla on kontrollitapaaminen seitsemäs joulukuuta. Palaveri järjestyi seuraavalle päivälle. Se tapahtuu työterveyslääkärin luona ja koulultani tulee varmaan mukaan pomoni sekä HR:n edustaja. Hieman jännittää, millaiseksi työkykyni edistyy. Jos minulle määrätään lisää sairauslomaa, palaveri peruuntuu toistaiseksi. Olen mielissäni, kun työnantajani suhtautuu lempeän joustavasti tilanteeseeni.


Olen ilahtunut, että Aallon TaiK:in avoimessa on tarjolla ensi vuoden puolella elävän mallin piirustuskurssi. Olen tehnyt elämäni aikana melko paljon croquis-piirustusta, mutta se on kuvataiteessa perusasia, jota pitäisi harjoitella jatkuvasti. Tunnen käteni epävarmoiksi syöpähoitojen jälkeen. Kurssi olisi hyvä mahdollisuus palauttaa sormet saveen. Valitettavasti koulutus jatkuu syksylle, eikä tällä hetkellä ole varmuutta, missä silloin tulemme asumaan. Opettaja on hyvä. Olen ollut hänen kurssillaan ennenkin.





torstai 17. marraskuuta 2016

Katalogit tuulettuivat

Veijo Lappalainen istui autossa odottamassa vaimoaan. Kummallakin puolella oli autoja, viereisessäkin istui mies. Laaja parkkialue oli kauppakeskuksen ja urheiluhallin lähellä.

Oikealta pitkin jalkakäytävää asteli keski-ikäinen mies. Hänen harmahtavat tukkansa ja partansa olivat hyvin leikatut. Hänellä oli tummat, siistit vaatteet. Kun hän saapui viereisen auton kohdalla olevan roskiksen luo, hän kääntyi, avasi roskiksen kannen ja katsoi sisään. Hän ei ottanut mitään. Hän   sulki kannen ja jatkoi matkaa. Hän teki toimenpiteen kuin olisi varmistanut, että kansi toimii asianmukaisesti.

Lappalainen huomasi, että sama operaatio toistui kauempana vasemmalla olevan roskiksen luona. Mistähän tässä on kysymys, pohti Lappalainen.

Kohta oikealta käveli nuorehko, rennosti pukeutunut mies, jonka katse tuntui kiinnittyneen parkkeerattujen autojen tuulilasinpyyhkimiin. Sitten Lappalainen näki miesten menevän yhdessä kauppakeskuksen pääovesta sisään.

Vaimo viipyi. Lappalainen selasi auroradion kanavia. Puheella keskusteltiin median vastuullisuudesta. Hän kuunteli lähetystä puoliajatuksissaan.

Sitten Lappalainen huomasi taustapeilistä jonkin pakettiauton pysähtyvän alueen takaosaan. Auto parkkeerattiin vapaaseen ruutuun. Mainosteippien mukaan auton haltija on Raimon Kodinkone Oy. Autosta nousi mies, jolla oli jotakin kädessään. Mies alkoi jakaa mainoskatalogeja parkkeerattujen autojen tuulilaseihin. Hän kävi välillä hakemassa lisää jaettavaa.

Kun mies saapui viereisen auton luo, hän katsoi kysyvästi autossa istuvaa miestä. Tämä heilautti kättä torjuvasti ja jakomies siirtyi Lappalaisen auton tykö. Lappalainen oli avannut sivuikkunan ja ojensi kätensä ulos. Hän sai käteensä katalogin. Hän alkoi tutustua sen sisältöön.

Jakomies sai hommansa tehdyksi, nousi autoonsa ja ajoi pois. Lappalainen vertaili katalogissa esiteltyjä erikoiskahvilaitteita.

Hän huomasi harmahtavan ja rennon palaavan parkkialueelle. Kumpikin valitsi oman kulmauksensa. He alkoivat kerätä äsken jaettuja mainoskatalogeja pois. Välillä he veivät siihenastisen saaliinsa roskikseen.

Kun miehet olivat saaneet kaikki jaetut katalogit kerätyksi, he nousivat erääseen alueelle parkkeerattuun autoon ja lähtivät. Lappalainen ehti nähdä, että auton kyljessä olevan tekstin. Se oli Kodinkoneliike Tynkkynen Oy.

Lappalainen oli hämillään. Tapahtuiko tässä jotakin laitonta? Onko velvollisuuteni tehdä jotakin? Hän mietti asiaa hetken ja päätti soittaa hätäkeskukseen. Hän kertoi tilanteen. Kiitos ilmoituksesta, hänelle sanottiin. Mitä nyt tapahtuu? hän kysyi. Välitän tiedon eteenpäin, kiitos soitosta, kuului vastaus.








keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Minulla on käänteishyljintää

Tapasin lääkärin tänään Meikussa. Hän tutki minut perusteellisesti. Ihoni on kuiva joistakin paikoista. Näppylät ja kutiaminen eivät kuitenkaan johdu siitä. Myöskään saamani influenssa rokotus ei ole syyllinen.

Oireeni ovat käänteishyljintää. Minulle kerrottiin, että tällainen lievä krooninen käänteishyljintä on itse asiassa hyvä asia. Se osoittaa, uusi vereni pystyy taistelemaan syöpäsoluja vastaan.




Kysyin onko saamani influenssarokotus mahdollisesti aiheuttanut hyljintäreaktion. Ei kuulemma. Hoitaja tosin piti yhteyttä mahdollisena.

Hematologi pyysi myös toisen lääkärin vilkaisemaan ihoani. Tämä piti selvänä, että kyse on käänteishyljinnästä.

Hyvä että asiaan liittyy myönteinen puoli. On tämä myös takaisku, koska Sandimmun-annokseni nousee 80 prosentilla. Sen lisäksi sain kortisoonilääkityksen, mitä en haluaisi. No, otettava on.

Sandimmunia oltiin jo ajamassa alas. Pelkään että uusi annostus haittaa nukahtamiskehitystäni. Kortisoni tunnetusti haittaa nukkumista. Lääkärin mukaan saamani annos on pieni. Saa nähdä, miten äijän käy.

Kortisonilääkitys otetaan aamuisin. Taidan aloittaa vasta huommenna, jotta ensi yön uneni eivät häiriinny.

Elän yhä kroonisen käänteishyljinnän jaksoa (kuukaudet 4-6 siirteen saamisen jälkeen). Näiden oireiden kanssa voin elää. Jos ne eivät ole kadonneet viikon päästä, soitan Meikkuun. Toivottavasti mitään pahempaa ei ilmaannu.


Erään Meikun käytävissä näkemäni vanhan miehen asukokonaisuus oli klassikko, jollaista harvoin enää näkee. Hänellä oli lapikkaat, pussihousut, ruskea nahkapusakka ja vaalea karvalakki.


Vesen nilkkani on kipeytynyt. Olen käyttänyt tänään kävelykeppiä. Nyt se ei ollut lupsakka lisä olemukseeni, koska kulkemiseni näyttää vaivalloiselta. Eilen pärjäsin kävelyllä oikein hyvin. Vaiva ilmeni eilen, mutta myöhemmin. Nilkkani, luultavasti sama, on vaivannut silloin tällöin viime aikoina, ei pitkää aikaa kerrallaan. Nyt vaiva tuntuu itsepäiseltä. Toivottavasti se ei ole kuluma. Lääkäri jätti asian seurattavaksi.

Blogini laskurin mukaan sivulatauksia on ollut tähän mennessä yli 900.000. Ihmismieli on rakentunut siten, että tällaisessa tilanteessa bloggari haluaa tavoittaa miljoona latausta. Numeromagia ei ole tässä yhteydessä täsmällinen ilmaus, on on tämä jotakin sen tapaista. Miljoona on yhtä hyvä luku kuin mikä muu tahansa. Bloggarin mielestä tosin suuri luku on aina pienempiä parempi. Miljoonanassa on kuusi nollaa. Mitä sitten? Jostakin syystä pidämme pyöreistä luvuista. On teennäistä, että lööppilehti uutisoi, että median tunnetuksi tekemä huutokauppamies täyttää neljäkymmentäseitsemän vuotta.

Pidämme pyöreistä luvuista. Onhan niitä helpompi käyttää kuin muita.

Minä aion jatkaa kijoittamista kunnes miljoona ilmestyy blogini oikeaan palkkiin. Tuskin minä siihen lopetan.


Mitä pidempään elän, sitä vähemmän osaan sanoa elämästä mitään varmaa.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Hyvässä hoivassa

Otin aamulla tavanomaiseen tapaan Sandimmunia, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä. Minun oli määrä mennä tänään verikokeeseen ja sitä ennen ei kyseistä käänteishyljintälääkettä saa ottaa.

Soitin iltapäivällä hematologian poliklinikalle ja kerroin tapahtuneesta. Sovittiin, kuten arvasinkin käyvän, että käyn antamassa verinäytteen huomenna. Mainitsin, että ihoni kutisee ja näppylöitäkin on. Näitä oireita on ilmennyt muutamana päivänä. Olin ajatellut kutinan johtuvan talvikuivasta ihostani, mutta Kultis oli löytänyt tiedon, jonka mukaan perjantaina ottamani influenssarokotus saattaa aiheuttaa tällaista. Asia tuntuu selvältä, vaikka kai tämä voi olla käänteishyljintääkin. Ihon reaktiot ovat tyypillisiä hyljintäoireita.

Olin ajatellut iho-oireiden olevan niin merkityksetön juttu ettei se voi olla verinäytteen oton este. Kerroin kuitenkin asiasta. Este se ei olekaan, mutta hoitaja tarttui muutoin asiaan. Hän sanoi, että lääkäri soittaa asiasta huomenna.

Lopetettuamme keskustelun puhelin soi pian uudestaan. Sama hoitaja palasi asiaan. Hän kehoitti minua tulemaan aamuyhdeksältä hemapolille, jotta lääkäri voi tutkia ihoni. Tämä tuntuu minusta lähes tarpeettomalta, mutta voin olla väärässä. Tuntuu hyvältä, että minusta pidetään näin perusteellisesti huolta.

Tänään on ollut harmaa päivä. Vaimollani oli kaksi elämäkertaistuntoa tänään. Olin puolilta päivin kahdenvaiheilla, tekisinkö kävelylenkin keskustassa vietyäni hänet Bulelle vai tulisinko kotiin polkemaan kuntopyörää. Päätin lopulta kävellä ja löysin Alberinkadun eteläpäästä vapaan parkkipaikan. Lähdin kohti Hernesaarta. Ajattelin kiertää sen kautta rantain, vaikka ei se täysin ole mahdollista, joska alueen pohjoistyvessä olevalle telakka-alueelle ei pääse. Moni lukija tietää, että Hernesaari ei oikeasti ole saari. Kai se on joskus ollut. Helsingissä on monia alueita, joiden nimen osana on saari, vaikka ne eivät ole saaria. Ovat kuitenkin olleet. Täällä on aikoinaan ajettu ahkerasti maata salmiin.




Kuulin eilisiltana, että Hernesaaressa on jokin muukin kahvipaikka kuin Birgitta ja Löyly. Löysin sen tänään. Jonkin matkaa Löylystä etelään on Hernesaaren ranta, mutta se ei ole yksittäinen kahvipaikka vaan siellä on monenlaisia palveluja tarjolla. Onkohan tuo rakennettu viime kesänä, kun en ole sitä aikaisemmin noteerannut?



Hernesaaren rannan rakennukset näyttävät kevytekoisilta. Onkohan koko alue tarkoitettu lyhytaikaiseksi? Kaikki liikkeet olivat nyt kiinni.




Vaimoni ja minun nuoruudessani Vironniemen etelärannalla ei ollut muita kahvipaikkoja kuin Ursula. Nykyään niitä on monia, Ursulan lisäksi siellä on Mattolaituri, Carusel, Birgitta ja Robert's Coffee Hernesaaren rannassa. Unohdinkohan jonkin? Ainakin jokin jäätelöpaikka siellä on mainittujen lisäksi. Hernesaaren rannassa saattaa kahvia saada muualtakin kuin Robert's Coffeesta.

Kunkin paikan profiili on erilainen. Ursula on klassikko. Mattolaituri on hassu ja outo, koska se on mattolaiturin vieressä. Olen kuullut jonkun japanilaisturistin luulleen, että mattoja pesevät ihmiset toimittavat jotakin performanssia. Tiedä vaikka olisi sama paikka. Silloin rannassa ei varmaankaan ollut kahvilaa. Voi olla vielä tosi outo näky muukalaiselle, kun ihmiset pesevät mattoja kahvilan edustalla. Carusel houkuttelee merinäköalalla, mutta ei ole ainoa sellainen. Se on suosittu läppäripaikka. Jotakin asiakaskunnan valikoitumisesta kertoo se, että asiakkaat suosivat Macbookia. Birgitassa luo tunnelmaa elävä tuli. Rakennus on vuorattu hiiltyneellä puutavaralla (miksihän tuota pitäisi kutsua?). Löyly edustaa luovaa arkkitehtuuria. Se tarjoaa nimensä mukaisesti myös saunan vuokrattavaksi. Hernesaaren rannan oletan tarkoitetun paikaksi, jossa on monenlaista säpinää kesäisin.







Vain Ursula, Carusel ja Löyly ovat auki myös talvisin.

Jätin Hernesaaren rannan tutkimisen kesken, koska kännykästäni loppui virta. En voinut ottaa enempää valokuvia.

Mietin silmänräpäyksen ajan, mitä nämä ovat. Penkkejä tietysti.









Hernesaari on siitä erikoinen alue, että maan arvo lienee hirmuinen, mutta alue on silti säilynyt tähän asti hyvin sekalaisessa käytössä. Kun Helsingin kaupunkia ei ollut juuri enempää kuin Senaatintorin tienoo, Hernesaari on ollut periferiaa. On se vähän sellaista vieläkin. Telakka-alue, jolla on valtavia rakennuksia,  lohmaisee siitä ison osan. Alueella on helikopterikenttä, liikuntakeskus, veneen säilytystiloja, katsastusasema, kiinteistönhuoltoyhtiö, 24 tunnin parkkialue ja entinen Vaasan Höyrymyllyn betonitorni, tai taitaa niitä olla parikin. Vierailin kauan sitten viimeksi mainitussa. Eräs tuntemani henkilö oli kyseisen paikan johtaja. Mahtaakohan kiinteistössä tapahtua nykyään mitään.


Eilen meillä oli kaksi noin puoliksi meidän ikäistämme henkilöä. Olemme vaimoni kanssa mielissämme, kun nuoret ihmiset haluavat vierailla luonamme. Tällainen on meille mahdollisuus tutustua nuorten näkemyksiin ja kokemuksiin. Lämpimät kiitokset, jos satutte tätä lukemaan!


Huomenna meille tulee kolme vierasta, joista yhtä emme tunne ennestään. Eräs ystävämme, joka on yksi vieraistamme. on keksinyt idean kokoontua tekemään käsitöitä ja lukemaan samalla lukemaan vuorotellen novelleja ääneen. Ajatus kuulostaa meditatiiviselta ja jopa jollakin tavalla hoivaavalta. En tiedä, onko idean äidin ajatus sellainen, että kokoonnumme enempää kuin yhden kerran. Jos päätämme, että tästä tulee meille jatkuva tapa, on kokemukseni mukaan jonkun meistä ryhdyttävä aktiiviseksi yhdyshenkilöksi ja riittävän monen sitouduttava asiaan. Saapa nähdä.