Sairaan rakas elämä

Since 2014
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sjöberg. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sjöberg. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Ahvenanmaalaisia sukujuuria

Olemme vaimoni ja erään ystäväpariskunnan kanssa lähdössä piakkoin pienelle lomaselle Ahvenanmaan Brändöhön. 

Minulla on Geniin kirjattujen tietojen mukaan kaukaisia sukujuuria kyseisellä paikkakunnalla. Muuan renki Erik Olofsson (1733-1796) tuli vuonna 1795 ilmeisesti Itä-Götanmaalta ja alkoi palvella kruununvenemiehenä kahden Brändön saaren - Fiskön ja Korsön - välillä. Kaiketi tämän ammatin vuoksi hän sai sukunimekseen Sjöman. Erikin työnantaja oli Ahvenanmaan ja Etelä-Suomen venemiesyhtiö (Ålands och Södra Finlands båtsmanskompani). Jos tulkitsen ruotsinkielistä lähdettä oikein, hän teki elämäntyönsä venemiehenä mainitulla linjalla, mutta oli välillä jonkin aikaa palveluksessa Pommern-nimisellä laivalla ("Gjort tjänst till sjöss i Pommern 3:ne år."). 

Isänsä etunimikaima (1766-1826) - tosin lähteessä c:llä kirjoitettuna - Eric Sjöman palveli myös osan työurastaan kruununvenemiehenä, ilmeisesti samalla linjalla kuin isänsä. Hän oli ainakin kahteen otteeseen komennettuna Viaporiin. Lähteestä ei käy ilmi missä tehtävissä hän oli. Olisi luontevaa olettaa, että hän oli venemiehenä sielläkin. 

Vanhemman Ericin vaimon - Margareta Johansdotterin - syntymäpaikaksi on merkitty Fiskö ja nuoremman vaimon - Anna Thomasdotterin - Kökar. 

Jos olisin todellinen sukuhistorioitsija, alkaisin selvittää miten venemieslaitos oli organisoitu ja millaista työtä venemiehet tekivät. Oltiinko aina valmiina, seilattiinko jonkin aikataulun mukaan vai irrottauduttiinko muista töistä kun kyytiä tarvittiin? 

Kolmannessakin polvessa oli Eric. Tämä Eric Sjöman siirtyi jostakin syystä mantereelle. Hän päätyi torppariksi Rauman maalaiskuntaan. Vaimo (Magdaleena Rantala, 1813-1844) löytyi samasta samalta seudulta. Magdaleenan syntymäpaikaksi on merkitty Genissä Aspö, Riihivainio, Rauma, Finland (Suomi). Pitikö isosta sisarusparvesta lähteä mantereelle leipäpuuta etsimään? Ehkä Brändöstä ja muista seudun saarista ei löytynyt sopivaa työtä. 

Magdaleena jäi leskeksi hyvin varhain. Hän ehti saada Ericinsä kanssa yhden lapsen, jonka etunimeksi vanhemmat antoivat - yllätys, yllätys - Ericin. Voi olla, että häntä kutsuttiin käytännössä Erkiksi. Hän päätyi hattumaakariksi Naantaliin. Jostakin syystä sukunimi oli muuttunut tässä vaiheessa Sjömanista Sjöbergiksi. 

Olen käsitellyt tai sivunnut kolmannen polven Ericin ja hänen vaimonsa Magdaleenan elämää sainakin seuraavissa artikkeleissani: 

    Sjöbergien arvoitus 1

    Onko minun kiittäminen menneisyyden tragediaa?

    Magdalenan lyhyt elämä

    Esivanhenpieni lankeemus

    Elämää Rantalan torpassa

    Arvoitus ratkesi?

    Leipää torppariudella

Genin tiedot ovat yhtä luotettavia kuin ovat ne ihmiset, jotka siihen niitä merkitsevät. Toivottavasti tämän artikkelin lähteinä olevat tiedot ovat huolellisesti kirjattu. Saan olla kiitollinen ihmisille, jotka jaksavat penkoa arkistoja ja päivittää löytämiään tietoja Geniin. 

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Leipää torppariudella

Löysin ilokseni verkosta skannattuna Rauman seudun historian kakkososan, jossa on runsaasti tietoa Rauman maalaiskunnan, Lapin ja Hinnerjoen menneisyydestä.

Teoksessa on tietoja näiden pitäjien asukasmääristä. Suunnilleen Eric Sjöbergin syntymän aikoihin eli vuonna 1830 Rauman maalaiskunnassa oli 1862 asukasta. Suurin piirtein saman verran asujia on nykyään Merirauman kaupunginosassa.

Noihin aikoihin syntyi lapsia paljon, mutta heitä myös kuoli runsaasti, erityisesti ensimmäisen ikävuoden aikana. Kulkutaudit niittivät sekä aikuisia että lapsia. Rauman maaseurakuntaa koetteli "lentävä" keuhkotauti vuonna 1830 ja sitä seuraavina vuosina. Eric Sjömanin - Eric Sjöbergin isän - se vei jo epidemian ensimmäisenä vuotena.

Huolimatta nälkävuosista ja tautiepidemioista 1800-luku oli väestön voimakkaan lisääntymisen aikaa. Kyseinen vuosisataa luonnehtii torppariuden lisääntyminen. Torppari vuokrasi osan kantatilan maasta ja maksoi vuokran päivätöinä. Sen lisäksi hänen piti tietenkin viljellä vuokraamaansa maata saadakseen leipää itselleen ja omalle perheelleen.

Rauman maaseurakunnassa oli 11 torpparia vuonna 1800 ja 124 vuonna 1850. Määrä yli kymmenkertaistui puolen vuosisadan aikana.

Eric ja Magdalena Sjöman edustivat 1800-luvulla tyypillistyvää elämänmuotoa. Piiat ja rengit saattoivat torppareiksi ryhtyessään päästä aiempaa itsenäisempään elämänmuotoon. Voidaan ehkä ajatella, että nuori pariskunta osoitti määrätietoisuutta ja jopa ennakkoluulottomuutta tarttumalla yleistyvään tapaan ansaita elatuksensa.

Onni jäi kovin lyhyeksi, koska Eric kuoli jo kahden vuoden päästä pariskunnan avioitumisesta. Minua mietityttää, miten Magdalena onnistui säilyttämään torpparisopimuksensa, koska hän ei varmaan yksin pystynyt tekemään vaadittuja päivätöitä. Samassa torpassa hän kuitenkin jatkoi seuraavan miehensä Eurajoella syntyneen Michel Samuelsson kanssa. En osaa sanoa, onko hän asunut välillä muualla. Heidän ensimmäinen yheteinen lapsensa syntyi 11.2.1833 (Hiski).

Etsin Rauman maaseurakunnan vihittyjen luettelosta merkintää Magdalenan ja Michelin avioliitosta, mutta en löytänyt. Olisiko pariskunta vihitty Eurajoella ja merkitty sinne? Samalla selailulla löysin kuitenkin merkinnän Magdalenan ensimmäisestä avioliitosta Ericin kanssa päivämäärällä 30.11.1928.  Sukunimiasiaa hämmentää se, että Ericin sukunimeksi on selvästi merkitty Sjöberg. Hiskiin hänet on kuitenkin kirjattu Sjömaniksi.

Onko siis pappi päättänyt, että koska tämä mies hankkii elatuksensa maatöillä, olkoon hän Sjömanin sijaan Sjöberg. Käsityöläiseksi päätynyt poika-Eric on sitten kokenut nimen sopivaksi omalle statukselleen.

perjantai 23. elokuuta 2019

Arvoitus ratkesi?

Kuuntelin Areenasta Ylen ohjelmasarjasta "Tavallisten ihmisten historia" osan "Maaseudun käsityöläiset". Haastateltavana oli tohtori Virpi Väisänen, joka on tutkinut Hollolan käsityöläisten elämää 1800-luvun alkupuolella.

Ohjelma on hyvin mielenkiintoinen. Käsityöläiset ovat kuuluneet sääty-yhteiskunnassa talonpoikien ja torppareiden väliin. Ammatti on usein periytynyt isältä pojalle. Käsityöläissuvut ovat pyrkineet säilyttämään ammattitaidon oman suvun hallussa.

Pitäjiin on valittu niin sanottuja pitäjän käsityöläisiä. Valinta on tehty äänestämällä käräjien yhteydessä. On yllättävää, että käsityöläisiin on sovellettu samantapaista käytäntöä kuin pappeihin. Kun käsityöläinen on kuollut, seuraaja on saattanut avioitua lesken tai edesmenneen ja lesken tyttären kanssa.

Ohjelmassa kerrotaan, kuinka Sparf-nimisen piian avioton poika pääsi suutarin oppiin Helsinkiin ja palasi sitten Hollolaan toimimaan suutarina. Sparf oli sotilasnimi, mikä ei sopinut suutarille, ja siksi hän vaihtoi sukunimensä Lindblomiksi, jonka tyyppisiä nimiä käsityöläiset käyttivät. Tällainen nimi vastasi suutarin statusta. Sukunimi ei kerro äidinkielestä mitään.

Palaan isoäitini isoisään Erik Sjöbergiin, joka toimi hattumaakarina Naantalissa. Hänen nuorena kuolleen isänsä sukunimi oli Sjöman, minkä hänen isoisänisänsä oli saanut käyttöönsä toimiessaan kruununvenemiehenä Ahvenanmaalla. Ammatin mukainen nimi tuokin siis. Toki Erikinkin piti vaihtaa sukunimensä asemaansa vastaavaksi.

Erikin poika Axel oli suutari, joten nimi Sjöberg oli oikein sopiva. Erik osasi myös suutarin hommat. Luultavasti hän teki nimenomaan turkishattuja Naantalissa. Sukutarina kertoo tsaarin armeijalta saadusta turkislakkitilauksesta. Ilmeisesti siirtyminen kengistä karvalakkeihin oli luonteva muutos.

Ericin appiukko Esaias Birgstedt oli myös suutari. Hän oli vaihtanut sukunimensä Rask Birgstedtiin, mikä ilmeisesti sopi suutarille. Rask oli sotilasnimi.

Suutari/hattumaakari Erik Sjöberg nai suutari Esaias Birgstedtin tyttären, mikä oli varmaan oikein tapojen mukaista.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Elämää Rantalan torpassa


Magdalena ja Michel menetti lapsistaan Gustafin, kun tämä oli alle kolmivuotias (HisKi). Kuolinsyyksi on merkitty messl: Sanaa ei löydy Suomen Sukututkimusseuran lyhenneluettelosta, joten varhaisen lähdön aiheuttaja jää toistaiseksi arvoitukseksi.

Magdalenan vielä eläessä Rantalan (Randala) torppaan näyttää muuttaneen useita ihmisiä. Rippikirjan sivun kuva on hyvin huonolaatuinen. He lienevät piikoja ja renkejä, joita torpissakin oli työssä. Yksi, jonka etunimestä en saa selvää, on muuttanut kymmenen tai yhdentoista vuoden ikäisenä. Hänen sukunimensä on Sjöman ja synnyinpaikka näyttäisi olevan Brändö. Hän tuli taloon samana vuonna, kun Eric Sjöman kuoli.

Luultavasti kyseessä on Eric Sjömanin sisko, veli tai muu sukulainen. Varmaankin hän on tullut piiaksi tai rengiksi. Hän  näyttää olleen paikassa viisi vuotta. Pesti noin nuorena on saattanut johtua siitä, että kyseessä on sukulaistalo.





keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Esivanhempieni lankeemus

Kun minulle selvisi kuinka nuorena Magdalena Henricsdotter sai ensimmäisen lapsensa, ajattelin, että asian taustalla täytyy olla jokin tragedia. Rauman maalaisseurakunnan vihittyjen kirja kuitenkin kertoo, että Magdalena ja Eric Sjöman menivät naimisiin 30.11.1828 (vihityt). Morsiain oli tuolloin 15-vuotias. Esikoinen syntyi noin vuoden päästä.

Noin nuorena avioitumiseen on täytynyt olla hyvin erityinen syy. Haku Rauman kastettujen luettelosta vuosilta 1821-1831 tuottaa 1.304 osumaa. Vuodesta 1821 luetteloon on merkitty äidin ikä ja se on lähes kaikissa tapauksissa. Mukana on siis sekä esikoiset että myöhemmin saadut lapset.

Kahdeksassatoista tapauksessa äiti on ollut lapsen syntyessä alla 20 vuoden ikäinen. Tapauksia on siis 1,4 prosenttia, mikä on hyvin vähän, vaikka mukana on muutkin kuin ensisynnytykset. Ikävuosittain tapaukset jakautuvat seuraavasti:

19 v. 5 tapausta
18 v. 9 tapausta
17 v. 1 tapaus
16 v. 3 tapausta

Kuusitoistavuotiaita ensisynnyttäjiä on kaikista tapauksista ollut vain 0,23 prosenttia. Äärimmäisen harvinaista siis, vaikka kokonaismäärässä onkin monisynnyttäjät mukana.

Aviottomat synnytykset on merkitty peittelemättä luotteloon. Jos merkintä puuttuu, asia ilmenee siitä, että isää ei ole mainittu. Alle 20-vuotiaina synnyttäneistä viisi ei ollut avioliitossa. Osassa muistakin tapauksista lapsi on luultavasti ollut tulossa, mutta naimisiin on ehditty ennen syntymää.

En keksi Magdalenan ja Ericin varhaiselle avioliitolle mitään muuta syytä kuin salavuoteuden. Termillä tarkoitetaan naimattomien henkilöiden sukupuoliyhteyttä, mikä oli tuohon aikaan rangaistava teko. Pariskunnan suhde on mahdollisesti tullut julki. Ehkä avioliitto on pelastanut heidät sakoilta tai sakkosummaa on vähennetty.

Elämän suuria paradokseja on, että tuokin lankeemus on tarvittu, jotta minä olen voinut myöhemmin syntyä.




maanantai 22. heinäkuuta 2019

Magdalenan lyhyt elämä

Olen kertonut, että Magdalena sai Eric Johanin Eric Sjömanin kanssa 16-vuotiaana vuonna 1829 ja että isä-Eric kuoli jo seuraavana vuonna. Haudattujen luetteloon hänet on merkitty nimellä torp. Eric Ericss. Hän oli kuollessaan 29 vuoden ja kuuden päivän ikäinen. Kuolinsyy oli lungsot eli keuhkokuume.

Pariskunta on merkitty Eric Johanin syntyessä kastettujen luettelossa kirjoille Taipalman kylän Randalan torppaan. Ilmeisesti Eric-isä toimi torpparina.

Kastettujen luettelon mukaan muuan Magdalena Henricsdr. on saanut Henrica Sofia -nimisen 11.2.1833 tytön trp Michel Samuelsson Randalan kanssa. Magdalenan iäksi on merkitty 20 vuotta, mutta tämä ei täsmää hänen syntymäaikaansa, jonka mukaan hän olisi vasta 19-vuotias. Voi olla, että kyseessä on vain rento pyöristys. Sama henkilö täytyy olla kyseessä.

Pariskunta sai seuraavaksi pojan. Gustav syntyi 25.9.1834. Äidin ikä 21 täsmää syntymäaikaan. 

Amalia syntyi 28.7.1836. Äidin iäksi on merkitty 22, vaikka pitäisi olla 23. Kyseessä on sama perhe, koska tuskin samassa torpassa on voinut asua useita saman nimisiä. 

Seuraavaksi perheeseen syntyi kolmas tyttö, Maria Christina, elokuun 26, päivänä vuonna 1838. Äidin ikä on 25 kuten pitääkin.

Michel ja Magdalena saivat vielä 5.11.1840 pojan, joka sai nimekseen Michael. Isän nimi on tässä kohdassa kirjoitettu muodossa Michael Samuelsson. Edellisen lapsen syntymän yhteydessä se oli Michel Randala. Tuolloin hänen ammattinsa oli vielä trp eli torppari. Nyt se oli lbd, jonka oletan olevan lyhennys sanasta landbonde eli suomeksi lampuoti. Äidin iäksi on merkitty 24, joka ei ole linjassa. Näissä tiedoissa on vielä tarkistettavaa. 

Kahden viimeisen lapsen kohdalla oli paikaksi kirjattu Taipalma eikä torppaa ole merkitty ollenkaan. Sukunimeksi merkitty Randala saattanee viitata parempaan Rantalan torppaa koskevaan torpparisopimukseen ja nimitys lampuoti vahvistanee samaa oletusta. Lampuoti ei maksa vuokraansa työllä kuten torppari tai sen osuus on vähäisempi. Magdalenan kuolinpaikka on Randalan torppa Taipalmassa. 

MyHeritagen mukaan Magdalena Heikintytär Sjöman (born Riihivainio), 1813-1844, Mikko Samuelinpoika Rosvallin (syntynyt 23.9.1803 Eurajoen Lutassa)  kanssa ja heille syntyi tytär Loviisa Mikontytär Mäkelä (born Rosvall). Ihmettelen mistä tällainen tieto on peräisin. Loviisaa ei näy kastettujen luettelossa. En pidä MyHeritagesta, koska siinä on useita hintaportaita. On ärsyttävää maksaa hinta jostakin tasosta ja huomata, että taas pitäisi maksaa lisää, jotta pääsee eteenpäin.

Magdalenan avioituminen hyvin nuorena on edelleen mysteeri. Leskeksi jääminen jo vuoden päästä ensimmäisen lapsen syntymästä on traagista. Hän on kuitenkin löytänyt uuden aviomiehen, saanut vielä viisi lasta, asunut koko ajan samassa torpassa, mutta kuollut seuraavaan synnytykseen 31 vuoden iässä. Lapsikaan ei todennäköisesti jäänyt henkiin, koska merkintää ei kastettujen luettelossa ole.

Magdalena saattoi olla puhekielessä Matleena ja Michel lienee ollut Mikko.

Jos kaikki lapset jäivät henkiin, Mikko jäi huoltamaan leskenä kuutta lasta.

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Onko minun kiittäminen menneisyyden tragediaa?


Äidinäidinisänisäni Erik Sjöberg (1829-1882) toimi hatuntekijänä Naantalissa. Hän syntyi Taipelman torpassa Unajan kylässä Rauman maalaiskunnassa. Hänen äitinsä oli Magdalena Henricsdotter, joka oli syntynyt 25.5.1813 Raumalla tai Rauman maalaiskunnassa. Huomasin tänään, että hän on ollut vain kuusitoistavuotias synnyttäessään Ericin 20.12. 1829 ja hän on alkanut odottaa vauvaa viisitoistavuotiaana.

Ericin isä oli Ahvenanmaan Brändössä 17.12.1801 syntynyt Eric Sjöman. Hän oli tullut rengiksi suomenkieliseen ympäristöön. Hän oli lapsen syntyessä 28-vuotias. Hän kuoli keuhkokuumeeseen seuraavan vuonna, kun lapsi oli noin yhden vuoden ikäinen.

Nämä kylmät luvut luovat kuvan murheellisesta tarinasta. Mahtoivatko Ericin vanhemmat edes kunnolla ymmärtää toistensa puhetta.

Magdalena kuoli 31-vuotiaana synnytykseen. Geniin merkityt tiedot ovat vähäiset. Valitettavasti netissä olevat kuvat rippikirjoista ovat hyvin huonolaatuisia. Haluan tietää kummankin Ericin ja Magdalenan kohtalosta enemmän. Toivottavasti alkuperäiset rippikirjat ovat Kansallisarkiston Turun toimipisteessä.

Asia herättää ristiriitaisia tunteita, sillä vaikka tämä tarina osoittautuisi tragediaksi, minun on kiittäminen sitä olemassaolostani.  

 

maanantai 6. marraskuuta 2017

Sjöbergien arvoitus 1



Kävimme viemässä kaksi kynttilää Naantalin hautausmaalle pyhäinpäivänä. Paikka on tunnelmallinen, aivan kirkon vieressä. Luostarikin on sijainnut aikoinaan samalla alueella. Tutkailimme samalla vanhoja hautoja, josko löytäisimme mummoni isoisän Eric Sjöbergin maallisen tomumajan paikan.

Erik syntyi Randalassa Rauman maalaiskunnassa vuonna 1829. Rauman maalaiskunta ja Rauma yhdistettiin vuonna 1993. Jo sulautumista ennen kunnilla oli yhteinen kaupunki ja maaseurakunta. Maalaiskunnalla ei ollut omaa kirkkoa ja kunnantalokin oli Raumalla. Entisen maalaiskunnan alueella ei ole Randala-nimistä kylää, tuskin on ollutkaan. Ehkä kyseessä on talonnimi. Ehkä Erikin vanhemmat olivat renkinä ja piikana jossakin talossa, jonka nimen pappi kirjoitti muotoon Randala. Hieman ennen syntymääni on Rauman maalaiskunnan Unajassa lohkottu Rantala-niminen tila. Sellainen on siis olemassa tai on ainakin ollut.

Kuinkas sattuikaan. Erikin vaimo Juliana (o.s. Birgstedt) on syntynyt Unajassa. Olisikohan Taivassalosta kotoisin oleva Julianan isä Esaias löytänyt vaimonsa Unajasta. Lovisa on syntynyt Rauman maalaiskunnassa. Esaiaksen sukunimi on ollut alunperin Rask, mikä on tyypillinen sotilasnimi. Ennen vanhaan mies saattoi ottaa uuden sukunimen, kun lähti vanhempiensa luota. Mistähän tuo Birgstedt on saatu?

Erik teki elämäntyöstään suurimman osan turkishattujen tekijänä Naantalissa, näin suvussamme tiedetään. Emme löytäneet hänen hautaansa tällä käynnillä. Oli jo pimeää, eikä kaikkia tekstejä voinut lukea. Voi olla, että oikea hakupaikka olisi Rauman hautausmaa. En tiedä edes Ericin kuolinvuotta.

Erikimme ammatiksi on kahdella rippikirjasivulla merkitty "form." Ehkä se on lyhenne sanasta formare, jolle Ruotsin akatemian sanakirja antaa merkitykset "arbetare som värkställer formningen (av tegel, papper m. m.); gjutare; person som förfärdigar gjutformar" ja "värktyg, apparat l. maskin(del) varmed (till-) formningen av ngt sker l. som meddelar ngt en viss avsedd form". Eivät nuo tunnu viittaavan turkishattujen tekemiseen. Tuskinpa noihin aikoihin käytettiin suomenkielessä sanaa muotoilija. Olisikohan hattumaakreilla ollut joitakin pään kokoisia kupoleja, joiden avulla voitaisiin tehdä eri kokoisia hattuja. Kupolintekijä = formare?

Sain nuo rippikirjasivut nähtäville MyHeritagen avulla. Sen viitelehdellä Erikin ammatiksi on merkitty Snichare Mästaren. Siis puuseppämestari? Jos pääkupoleja on käytetty, puusta ne on varmaan tehty. 

Rippikirjaan on merkitty Erikille ja Julianalle kolme poikaa: Johan Gustaf (s. 1852), Fratz Victor (s. 1853) ja Carl Robert (s. 1855). Äitini isoisä Aksel on syntynyt myöhemmin (1861), joten häntä ei näy näillä sivuilla. Viitesivulla on asuinpaikaksi merkitty (1854-1860) Koongare, Naantali. Koongare, mikä se semmoinen on? Tosin jälkimmäisen sivun yläreunassa lukee Koongaren sijaan Randakari.

Saatan löytää sukulaisia nykynaantalilaisista, jos jaksan etsiä noiden Erikin poikien jälkeläisiä.  

Löysin eräältä hautausmaasivustolta (haudat.genealogia.fi) pitkän luettelon Sjöbergien haudoista. Niitä on eri puolilla Suomea. Löysin yhden Sjöbergien haudan Naantalin kirkkomaalta. Oli oikein kuvakin. Etunimet Harald, Frej ja Helmi kuulostavat epätodennäköisiltä sukulaisilta. Erik on varmaan ollut suomenkielinen, ainakin hänen poikansa Aksel, äitini isoisä, oli. Raumalla on kaksi Sjöbergien hautaa, mutta Ericiä niissä ei ole. Ehkä niiden taustoja selvittämällä voisin löytää joitakin johtolankoja Sjöbergien alkuperän arvoitukseen.

Eric oli käsityöläinen. Niin oli hänen poikansakin, suutari Aksel Sjöberg. Käsityöläisyys saattoi kulkea suvussa. Turkislakkien ja kenkien tekeminen ovat sukua toisilleen, kun kummassakin raaka-aineena käytetään nahkaa. Ericin isä ja isoisäkin ovat saattaneet olla suutareita tai hattumaakareita.

J.W. Ruuthin Björneborgs stads historia antaa johtolangan. Kirjan lopussa on luettelo eri ammattikuntien kiltojen vanhimmista. Suutarien killan luettelossa mainitaan ensimmäisenä Erik Sjöberg, joka on toiminut vanhimpana vuosina 1764, 1769, 1774, 1776 ja 1778. Rauman maalaiskunta on varsin lähellä Poria. Olisiko joku mahdollisista jälkeläisistä asettunut Rauman tienoille ja antanut pojalleen suvun isälinjassa kulkevan etunimen?

Sjöberg kuulostaa tavalliselta nimeltä, mutta se on vasta kuudennensadan tienoilla sukunimien yleisyyslistauksessa. Viime sotien aikaan ja niiden jälkeen Sjöbergejä näyttää asuneen ainakin Pohjan- ja Suomenlahden rannikoilla. Sjöbergejä on nykyään Suomessa noin 1400. Ruotsissa nimi on luonnollisesti huomattavasti yleisempi.

Sjöberg kuuluu myös romanien sukunimistöön, joskaan se ei ole niistä tavallisimpia. Löytyisikö tästä selitys äitini suvun tummatukkaisuuteen?

Ylimmässä kuvassa on Naantalin hautausmaalla oleva hattumaakarimestari Johan Hacklinin hautaristi.  Johan oli syntynyt vuonna 1824. Hän on hieman Ericiä vanhempi, mutta aikalaisia he ovat olleet, ehkä kilpailijoita. Ainakin heidän on täytynyt tuntea toisensa. Käsityöläisilläkin on näköjään saattanut oll varaa metalliseen hautaristiin

Leipurimestari Karlsson on myös Ericin aikalainen. Liekö Erik tai Erikin rouva Juliana ostanut häneltä leipää ja joskus herkkujakin.


Otapa näistä selvää

Kuudennusmies Carl Gunnas on edellisiä herroja vanhempaa polvea, syntynyt vuonna 1783. Näinkin vanhoja hautoja voi löytyä. Kuudennusmiehet olivat seurakuntien tärkeitä luottamusmiehiä. Herra Carl on saanut hautansakin aivan kirkon seinän vierestä.



Menipä tunteja tällaiseen. Ajatelkaa, että joku käyttää aikaansa näin. Minkäs voin, kun kiinnostaa.
Mikä on Sjöbergien alkuperän arvoituksen ratkaisu?