Pimeitä kuvia Aurajoelta

 

#turku #aurajoki #kuvat #maisema #auringonlasku #ilta #värit #valokuvat #matkailu

Mistä tämä Yle-viha kumpuaa?

 

Suunnilleen tällainen "Yle" oli lapsuuskodissani

Yle herättää paljon tunteita ainakin sosiaalisessa mediasssa. Erityisesti negatiivisia. Tyypillisesti perustelut eivät ole kovin analyyttisia. 

Hallitusohjelman mukaisesti on parlamentaarinen työryhmä keskustellut pitkään Ylen rahoituksesta ja päässyt nyt kompromissiin.  Tulos on torjuntavoitto ainakin Ylen ja sen tyytyväisten asiakkaiden (kuten minun) näkökulmasta. Kaikki puolueet eivät selvästikään olleet tyytyväisiä, mutta olosuhteiden pakosta taipuivat siihen, mikä oli mahdollista. 

Erityisen ponnekasta leikkausta ovat vaatineet perussuomalaiset kuten myös monet fiksut ihmiset, jotka tuskin äänestävät mainittua puoluetta. Toki perussuomalaisissakin on fiksuja. Jostakin syystä Yle tuntuu kuitenkin erityisesti heitä häiritsevän. 

Sanottakoon tässä, että koska leikkauksia pitää tehdä joka tapauksessa valtionvelan ja maan kantokyvyn vuoksi, ei Ylekään saa olla koskematon tässä suhteessa. 

Mitä tilastot sanovat Ylen asiakkaiden tyytyväisyydestä? 

Maaseudun Tulevaisuuden kesäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan 59 % kokee saavansa riittävästi vastinetta Yle-verolle, 32 % ei koe ja 9 % ei osaa sanoa (MT-kysely: Tyytyväisyys Yleen nousussa – tietoa säästöistä odotetaan tällä viikolla).

Vuoden 2021tutkimuksessa perussuomalaisista vain 22 prosenttia perussuomalaisista oli tyytyväisiä Yleen, kun kaikissa muissa puolueissa tyytyväisiä oli yli puolet (MT: Perussuomalaisista vain 22 prosenttia tyytyväisiä Yleen).  

Mitä tästä voisi päätellä?

Niinpä. 

Onko sataprosenttinen tyytyväisyys mahdollista saavuttaa?

Voisiko Ylen kuuntelijoiden, lukijoiden ja katsojien tyytyväisyys olla sata prosenttia. Epäilen, koska kohderyhmä on koko kansa. Ylen tarjonta on toki runsas ja varmasti hyvin moni löytää sieltä ainakin jotakin kiinnostavaa. 

Tyytyväisyys kuitenkin mitä ilmeisimmin laskee, jos siellä on tarjolla myös sellaista, joka ei voisi vähemmän kiinnostaa tai on vastenmielistä tai jopa sellaista, joka on vastoin omaa vakaumusta. 

Jos porvari ei siedä sitä, että keskusteluohjelmissa on mukana vassareita, ei hommasta oikein tule mitään. Eikö ole parempi tarjota kaikille jotakin kuin supistaa ohjelmisto sellaiseksi, joka miellyttää kaikkia. Mahtaisiko sellainen kiinnostaa ketään?

Vaikka olenkin tyytyväinen Yleen, en tietenkään yhdy kaikkiin näkemyksiin, jotka ovat vastoin omaa vakaumustani. Ymmärrän kuitenkin, että en yhdellä äänelläni voi saada Yleä muuttumaan kokonaan vain minun pirtaani sopivaksi. 

Myös siihen vedotaan, että katsotaan toimittajien kutsuvan haastateltavia oman korvasyyhynsä mukaan. Varmaan joku voi sellaiseen joskus langetakin, mutta tutustuisin mielelläni perusteelliseen ja pätevään tutkimukseen aiheesta. Lieneekö sellaista tehty?

Eiköhän tämä riitä tällä kertaa. 

#politiikka #yle #media #puolueet #asiakastyytyväisyys #kokoomus #perussuomalaiset #rkp #kd #keskusta #kepu #sdp #vasemmistoliitto #liikenyt #riippumattomuus #tasapuolisuus #vihervassarit #persut #demarit #leikkaukset #budjetti #valtionvelka 

Esimerkki somen pelottavasta voimasta

Kauhea terrori-isku Turussa vuonna 2017. Kymmenen välitöntä uhria. 

Eräästä terroristin pysäyttämistä yrittäneestä paikalla olleesta kirjoittaneelle toimittajalle kävi karusti. Hänen juttunsa aihe oli maahanmuuttaja. Se ei sopinut tietylle taholle, ja some rankaisi ankarasti toimittajaa. 

Turun kauppatori seitsemän vuotta sitten. 

Aloitetaan Aatamista. Turun torilla tapahtui kauhea terroriteko 18. elokuuta 2017. Olimme tapahtuman aikoihin kotona aikeissa lähteä huonekaluostoksille. Ensin ajattelimme mennä tuolla kuvassa vasemmalla näkyvässä Wiklundin tavaratalokompleksissa olevaan alan liikkeeseen. Päädyimme kuitenkin suuntaamaan Raisiossa olevaan Ikeaan. 

Olimme vasta alkumatkassa, kun vaimoni kiinnitti huomiota hälytysajoneuvojen ääniin. Ainahan niitä menee, tuumin minä. 

Ollessamme Ikean ravintolassa saimme pari yhteydenottoa jälkipolveltamme. Halusivat varmistaa, että olemme turvassa. Jotakin alustavia uutisia tapahtumista oli jo liikkeellä, 

Ikeassa kuulutettiin asiasta. Kerrottiin myös, että Raisiossa olevassa kauppakeskus Myllyssäkin poliisi selvittää tilannetta. Jokin epäilys kai oli, vaikka siellä ei mitään tapahtunut. 

Kuten sitten selvisi, marokkolainen Abderrahman Bouanane riehui  kauppatorilla, sitten Kauppiaskadulla, Maariankadulla ja Puutorin kulmalla. Kymmenen uhria joutui hänen hyökkäyksensä kohteeksi. Kaksi heistä kuoli. 

Oli meidän onnemme, että päätimme lähteä Raisioon eikä kauppatorin kupeeseen. 

Kirjoitin tapahtuneesta blogiini tuoreeltaan samana päivänä: Surullinen päivä Suomen Turussa.

Miten kävi Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härköselle?

Härkönen haastatteli paikalla ollutta afganistanilaista Ahmadi Hosseinia, joka oli ollut tapahtumapaikalla. Hän yritti estää kahden veitsen kanssa riehuvaa Bouananea ja auttaa uhreja. Härkönen teki laajan jutun Hosseinin toimista torilla. 

Tämä ei sopinut pahamaineiselle MV-lehdelle. Se teki jutun, jossa se kyseenalaisti Hosseinin auttamisyrityksen kuvien kera ja syytti Turun Sanomia valeuutisoinnista siinä, että Ahmed sanoi yritti estää yhden uhrin verenvuotoa. MV väittää kuvien todistavan tämän valheeksi. Härkösen mukaan kyse oli eri uhrin auttamisesta. 

 En osaa sanoa tuosta yksityiskohdasta, mutta koska Hosseini kutsuttiin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin presidentinlinnaan ja hänen nimettiin vuoden pakolaiseksi. Todisteita hänen toimistaan on täytynyt olla. Näet MV:n jutun täällä: "Turun Sanomat teki valheuutisen maahantunkeutuja Ahmad Hosseinista". 

Tämä juttu ei vielä aiheuttanut erityistä polemiikkia, mutta kun Jussi Halla-aho jakoi artikkelin Facebookissa, alkoi tapahtua. 

Sähköpostiviestejä alkoi tulvia Härköselle. Ne olivat törkeitä. Hänen kuolemaansa toivottiin. Messenger-viesteissä viitattiin Halla-ahon FB-kirjoitukseen. 

Halla-aho poisti viestinsä, mutta kuohunta jatkui muutaman viikon. 

Sitten Härköstä alettiin seurata kaupungilla ja häiriköidä bussissa. Hän ei uskaltanut kulkea enää vapaasti. Kun häirintä jatkui Turussa, Härkönen muutti Helsinkiin.

Lue lisää Härkösen kohtalosta: "Rebekka Härkönen kirjoitti yhden jutun ja joutui pakenemaan kotikaupungistaan uhkausten vuoksi" (maksumuuri). 

Ahmad Hosseinin elämästä on kattava selostus Suomen Kuvalehdessä: "Ahmad Hosseinin kolme elämää" (ei maksumuuria).

Ahmad tuntuu mallikelpoiselta nuorelta. Hän on opiskellut Suomessa ja hän puhuu kieltämme todella hyvin. Jossakin vaiheessa hän yritti pelastaa veljenpoikansa Afganistanista Suomeen ja juuttui Yhdysvaltoihin, koska poikia ei pykälistä johtuen voitu ottaa Suomeen. En ole saanut selville, mikä on hänen tilanteensa tällä hetkellä. 

Tässä Ahmad kertoo tilanteestaan vuonna 2000: 

5:23

Tässä hän kertoo vapaaehtoistyön merkityksestä työllistymisessään kaksi vuotta sitten:

3:23

Löysin Ahmadin Facebookista. Hän sanoo olevansa Seattlessa, mutta en ole varma, onko tieto ajan tasalla. 

Harmi, jos Suomi on menettänyt Ahmadin. Hän vaikuttaa niin vastuulliselta, että tuskin tulee jolleivat veljenpojat pääse mukaan. 

#maahanmuutto #terroristi #terrori #turunpuukotus #väkivalta #murha #tappo #turku #turunkauppatori #attentaatti #maalitus #valeuutinen #mvlehti #toimittaja #turunsanomat #vaino #poliisi #puukko #uhri #mamu #pakolainen #politiikka #turvallisuus #turunhistoria

Onko Yle – tuo rakastettu vihollinen – pantava ruotuun?

 

Pixabay

Onko tämä ongelma?

Facebookiin pulpahtelee usein päivittelyjä Ylen mahdollisesta vääristyneestä agendasta ja organisaation  toimittajien punavihreydestä. 

Kuitenkin Maaseudun Tulevaisuuden kesäkuisen kyselyn mukaan peräti 59 prosenttia tuntee saavansa riittävästi vastinetta maksamilleen Yle-veroille. Toista mieltä on 32 prosenttia. En tiedä kuinka pitkään MT on asiaa mitannut. mutta sanoo tyytyväisyyden olevan nyt kyselyhistorian korkein. 

Hallituksen asettama työryhmä kuitenkin hakee ponnekkaasti sopua Yleen kohdistuvista leikkauksista. Tilanne on kuitenkin jumittunut. Olen ymmärtänyt, että osa jäsenistä pyrkii muita selvästi rajumpaan kulujen karsimiseen ja ehkäpä jonkinlaiseen linjan muutokseenkin. 

Toki Yleä pitää voida kritisoida ja jos/kun muualta leikataan valtionvelan vuoksi, niin miksi Ylen pitäisi säästyä kurmotukselta?

 Ylen hallituksen puheenjohtajana toimii kokoomuslainen Matti Apunen ja hallintoneuvoston puheenjohtajana Sinuhe Wallinheimo samasta puolueesta. Hallintoneuvoston jäsenet edustavat eri puolueita. 

Miksi nämä poliitikot eivät pane Ylen oletettua liiallista punavihreyttä aisoihin?

Hellintoneuvoston tehtäviin kuuluu muun muassa:

• "huolehtia ja valvoa, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuiksi"
• "laatia lain 6 a §:ssä tarkoitettu palveluiden ja toimintojen ennakkoarviointi suhteessa julkiseen palveluun ja viestintämarkkinoiden kokonaisuuteen sekä suhteessa siihen, vastaavatko ne yhteiskunnan demokraattisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin, sekä arvioinnin perusteella päättää palvelun tai toiminnon aloittamisesta tai aloittamatta jättämisestä ja julkaista päätös perusteluineen"
• "päättää yhtiön strategiasta"

 Usein toimittajien punavihreyttä selitetään opiskelulla Tampereen yliopiston journalistiikan koulutuksen vasemmistolaisuudella. 

 Kaarle Nordenstrengin ja Pertti Hemánuksen ajoista on kuitenkin puoli vuosisataa. Olisikohan jo uudistumista tapahtunut? 

Tietenkin toimittajaopintoihin voi hakeutua runsaasti punavihreitä ylioppilaita. Valintaa ei voi tehdä poliittisen näkemyksen mukaan. Toivottavasti ne ajat ovat jo kaukana. 

Voiko Yle rekrytoida toimittajat siten, että heidän puoluetaustansa noudattavat eduskunnassa olevien puolueiden edustajamäärien suhteita? 

Enpä usko. 

Silloin tällöin esitettyjen väitteiden mukaan "punavihreät" toimittajat suosivat samanmielisiä haastateltavia. Ammattieettisesti toimiva toimittaja pyrkii välttämään tällaista, mutta kukapa meistä olisi täydellinen. 

Useiden toimittajien tapana tuntuu olevan panna haastateltavansa lujille. Sen varmaan ajatellaan olevan meriitti alalla. Toimittaja Pekka Ervastilla lienee erään tunnetun poliitikon päänahka vyöllään.  

Edesmennyt legendaarinen toimittaja Leif Salmén oli tunnettu kyvystään piinata haastateltaviaan. Sitä en osaa sanoa, saivatko kaikki saman käsittelyn vai pääsivätkö aateveljet ja -sisaret vähemmällä. 

Ylen nykylinja on, että se pitää palomuuria hallinnon ja toimitusten välillä. Se tarkoittaa, että toimittajan hommiin ei puututa. 

Europarlamenttiin äskettäin valittu Susanne Päivärinta joutui Ylen toimittajana poliittisen ohjauksen kohteeksi ja sydämistyi niin, että otti lopputilin.  Tämä ei varmaan ollut Ylen maineelle eduksi. 

Tietyllä poliittisella taholla on taipumus pyrkiä rajoittamaan median vapautta, Liekö Ylen kuritushaluissa taustalla tällaista, 

Jos Yle ei tottele, vähennetään taas rahoitusta. 

Voi olla, että jos oma edustaja tai puolue joutuu silloin tällöin vastaamaan hankaliin kysymyksiin, asia jättää vamman sieluun ja alkaa tuntua, että tämä on niin epistä.  

Miten Yle voitaisiin panna kuriin?

Kuva WikiImages Pixabaystä

Mallia voimme hakea historiasta.

"Vanhoina hyvinä aikoina" Yleisradio oli tiukassa ohjauksessa. Sen tasapuolisuutta, ohjelmapolitiikkaa ja muuta sopivaisuutta valvoivat puolueiden valitsemista jäsenistä koostuvat ohjelmaneuvostot. 

"Yleisradion ohjelmaneuvostot valvoivat vuoteen 1992 asti Yleisradion radio- ja tv-ohjelmien ja Ylen toimiluvan piiriin kuuluneen Mainostelevision ohjelmien tasapuolisuutta, ohjelmapolitiikkaa ja muuta sopivaisuutta. Tehtäväänsä ne hoitivat tarkkailemalla ohjelmatoiminnan säännöstön toteutumista, hyväksymällä etukäteen television ja radion ohjelmasuunnitelmat ja arvioimalla jo lähetettyjä ohjelmia. Ohjelmaneuvostoja oli enimmillään 1990-luvun alussa jopa 18,[1] ja niissä istui kerrallaan yli 170 eduskunnan kulloistenkin voimasuhteiden mukaan valittua, eri puolueiden nimeämää ”luotettavaa kansalaista”. Neuvostoista tunnetuimpia olivat suomenkielisen television, suomenkielisen radion ja ruotsinkielisten ohjelmien valtakunnalliset ohjelmaneuvostot, jotka kokoontuivat joka toinen viikko. Niitä täydensivät yhdeksän alueellista suomenkielistä, neljä alueellista ruotsinkielistä ja yksi saamenkielinen ohjelmaneuvosto."

Millaista ohjelmaa arvelette, että Yle olisi tarjonnut Marinin ja tarjoaisi nyt Orpon hallituksen aikana, jos ohjelmaneuvostot olisivat yhä käytössä? 

Minä olen hyvin tyytyväinen Ylen tarjontaan. Siellä on tietysti sellaista, mitä en tarvitse tai josta en pidä, mutta myös muuta mediaa enemmän minua kiinnostavaa. 

Koska Yle on koko kansan media, en kuvittele voivani vaatia Ylen räätälöimään tarjontaansa vain minun halujeni mukaiseksi. 

#media #yle #politiikka #ohjelmaneuvosto #puolue #valvonta #kokoomus #eduskunta #perussuomalaiset #rkp #kd #suomenkeskusta #sosiaalidemokraatit #sdp #oikeisto #vasemmisto #keskusta #hs #vihreäliitto #vasemmistoliitto #matiasmarttinen #joakimvigelius #suomenuutiset #sensuuri #medianvapaus #sananvapaus

Sanna Ukkola paljastaa, miten paisuttelee kolumninsa tuottamaan klikkauksia

 

Kuva Alana Jordan Pixabaystä

Kiitos Sanna Ukkola rehellisyydestä. Tämä on hyvin opettavaista. 

Murehdimme miksi yhteiskunta polarisoituu, valeuutiset jylläävät ja vaihtoehtoiset totuudet ovat käypää tavaraa. 

Hesarissa oli 2.7. Ukkolan haastattelu: "Sanna Ukkolan oikeat mielipiteet" (valitettavasti maksumuuri). Arvostan Ukkolaa siinä, että hän kertoo avoimesti, miten hän vedättää lukijoita (ei tosin käytä tätä ilmausta).

Tässä otteita: 

"Kolumnisti Sanna Ukkola kärjistää, moralisoi ja liioittelee."

"Mutta Ukkolan tyylikeinoihin kuuluvat kärjistys,taivastelu ja paheksunta. 

Hän yleistää surutta yksittäistapauksista, moralisoi ja liioittelee."

"Kun Ukkola valitsee kolumnin näkökulman, hän on tekstissä sataprosenttisesti sen puolella.", ”Vaikka oikeasti olisin 60-prosenttisesti sitä mieltä.” 

"Omasta mielestään Ukkola ei tosin ole konservatiivi vaan klassinen liberaali."  

"Kun Ukkola valitsee aiheensa, hän miettii, mistä on mahdollista olla jotakin mieltä. Mieluiten sellaista mieltä, jota muut mediassa eivät ole.", "Lisäksi hän miettii sitä, mikä vetää lukijoita. Mistä saa otsikon, kuten hän sanoo."

"Ukkola pyytää Iltalehdestä aina nähtäväkseen kolumniensa lukijamäärän."

”Luvut ovat minulle merkittäviä. En voi sitä kiistää”

"Identiteettipolitiikka, josta Ukkola kirjoittaa mielellään, saa lukijat klikkaamaan, ja Ukkola tietää sen."  

Ukkola on Iltalehden näkökulmasta varmasti täydellinen kolumnisti. Hän arvostaa klikkauksia ja tietää, miten niitä saadaan. Hän osaa esiintyä pöyristyneenä havainnoitsijana, joka sanoo asiat suoraan. Kun Ukkolan näkemyksiä kehuu, suitsuttaa fiktiivisen kirjoittajan tekstiä.

Ukkola kirjoittaa kolumneja.

Kolumnit eivät ole uutisia.

"Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa." (Wikipedia)

Kolumnit ovat epäilemättä tulleet jäädäkseen, Luen niitä itsekin. Toimittajalla täytyy olla oikeus kertoa oma mielipiteensä. Ne ovat usein viihdyttäviä.

Valitettavasti en jaksa pitää mediakritiikkihälytintä päällä. Olen tottunut olettamaan, että kun joku esittää mielipiteensä, hän on oikeasti sitä mieltä. Jos kyse on ironiasta, parodiasta tai muusta sellaisesta, toivoisin, että tavan lukija voi erottaa sen asiatekstistä.

Iltalehti julkaisi äskettäin Ukkolan kolumnin, jossa hän arvostelee Ylen henkilöstölleen järjestämää monimuotoisuuskoulutusta: Katsoin salatun koulutusvideon, jota Yle ei suostunut näyttämään – Siis ihan oikeasti ...

En puutu kolumnin sisältöön. Ylen toimintaa pitää voida arvostella. Aina on varaa parantaa. 

Ukkola on entinen Ylen toimittaja, mikä antaa painoa hänen sanoilleen. Ongelma on siinä, että juttua linkitetään Facebookiin ja kommentoidaan oikeana tietona Ylen toiminnasta. Miten voimme tietää, onko kyseessä Ukkolan oikea eli mahdollisesti 60-prosenttinen mielipide vai  revitys sataseksi? 

Tänä keväänä on kohuttu myös toimittaja Matti Kuuselan tunnustuksesta, että hän on kirjoittanut journalistisia juttuja aamulehteen osittain omasta mielikuvituksestaan. Kts. Toimittajat tyrmistyivät Kuuselan paljastuksesta: "Ammattikunta ei olisi ansainnut tätä varjoa taakakseen"

Minä olen luultavasti aika sinisilmäinen median kuluttaja. Pitäisikö journalistin ohjeiden suojella minua paremmin? 

Mitä mieltä olet?

#sannaukkola #ukkola #iltalehti #hs #kolumni #etiikka #moraali #media #uutinen #journalismi #toimittaja #valeuutinen #aamulehti #mattikuusela #uutinen #pravda

Onko tässä totuus median punavihreydestä?

 

Kuva NoName_13 Pixabaystä

Facebookissa ei voi olla törmäämättä väitteisiin, että media on puolueellinen punavihreiden poliitikkojen hyväksi. Usein tikunnokkaan nostetaan Yle ja Helsingin Sanomat. "Etelän metia."

On ymmärrettävää, että tällainen vaikutelma voi syntyä, jos seuraa poliittisia keskusteluja. 

Mutta mutta ... Reuters Instituten 2022 Digital News Reportin mukaan Ylen brädiluotettavuuslukema on 84% ja Hesarin 81%. 

Onko tässä jokin ristiriita? Reuters Institute kuulostaa minusta luotettavalta lähteeltä.

En minä tietenkään ole tutkinut systemaattisesti median puolueellisuusepäilyjä. 

Voisiko ristiriidan vaikutelman syy olla se, että luotettavuutta on kysytty asianomaisten medioiden seuraajilta ja Facebookissa asiaa arvioivat sellaiset, jotka eivät seuraa näitä?

Haastattelijat taitavat kilpailla siitä, kuka panee haastateltavan tiukimpaan piinapenkkiin. Minäkin olen pohtinut, pitääkö selitys Tampereen yliopistossa vinoutuneen koulutuksen saaneista toimittajista paikkansa. 

Voisiko tilanne selittyä vahvistusharhalla, josta Wikipedia toteaa näin: Vahvistusharha, vahvistusvinouma tai vahvistamistaipumus (engl. confirmation bias) tarkoittaa taipumusta valikoida ja tulkita uutta tietoa niin, että se tukee henkilön aikaisempia näkemyksiä. Henkilö antaa silloin erityistä painoa sellaisille tiedoille, jotka tukevat hänen aiempia näkemyksiään ja pyrkii sivuuttamaan seikat, jotka puhuvat niitä vastaan.

Jos keksit paremman selityksen, ole kiltti ja laita siitä kommentti. 

Uskoako vaiko eikö uskoa kolumnisteja?

Toimittaja Sanna Ukkola tunnustaa kärjistävänsä, kun kirjoittaa kolumneja. Heikki Valkama haastatteli häntä ja toimittaja Pasi Kiviojaa Viimeinen sana -sarjan istunnossa 17.9.2021. 

Hän viittaa Matti Apuseen, joka on hänen mukaan sanonut, että "jos hän on 60 prosenttia jotain mieltä, niin kolumnissa hän on 100 prosenttia sitä mieltä". Ukkola tuntuu olevan samoilla linjoilla. Hän ei voi sietää toisaalta/toisaalta -kolumnisteja. Käsitellessään jotakin asiaa hän saattaa ottaa vain yhdensuuntaisia argumentteja mukaan. Hän kertoo, ettei ole todellisuudessa niin mustavalkoinen.

Pasi Kivioja tuntui edustavan analyyttisempää lähestymistapaa.

Toivottavasti nyt tulkitsen Ukkolaa oikeudenmukaisesti. 

Kuva: OpenClipart-Vectors, Pixabay

Wikipedia sanoo kolumnista näin:

Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.

Ukkolan tyyli tuntuu mahtuvan tämän määritelmän puitteisiin.

Kolumni on siis kuin väittely, paitsi että vastaväitteet puuttuvat ellei sitten verkkokommentteja tai palautepostia lasketa sellaisiksi. 

Jos siis toimisin kolumnistina jossakin mediassa, voisin ottaa aiheekseni jonkin luutuneen asenteeni ja todistella väitettäni todeksi kuvittelemillani argumenteilla. 

Enpä ole tainnut tulla ennen ajatelleeksi, että kolumni on määritelmällisesti noin löysä tekstityyppi. Hyvä on terästää omaa medialukutaitoa. Pitäisi jaksaa olla valppaana. 

Kiviojan näkemyksen mukaan  ei vain uutisen vaan myös kolumnin on perustuttava faktoihin.. Journalistin ohjeet koskevat molempia tekstityyppejä. Pykälä 8. kuuluu näin: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Journalistin ohjeita ylläpitää Julkisen sanan neuvosto, joka on media-alan muodostama elin. Se ei ole oikea tuomioistuin. Ottaisiko oikeuslaitos kantaa jonkin median antamaan virheelliseen tietoon? Tiedä häntä. Jos tapaus arvioitaisiin kunnianloukkaukseksi, tuomio voisi tulla.

Jos tulkitsen tilanteen oikein, kolumnisti voi kirjoittaa aika vapaasti, jos päätoimittaja sen sallii eikä kukaan tee kantelua Julkisen sanan neuvostoon. 

Miten voin median kuluttajana tietää, perustuuko lukemani kolumnit faktoihin vai mutuun?

Journalistin ohjeiden 11. pykälässä todetaan: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

JSN:n linjana on kuitenkin, että tiedotusväline saa tulkita ja valita näkökulmansa. Sen ei myöskään tarvitse noudattaa tasapuolisuutta eri tahojen suhteen. 

Ristiriitaiselta tuntuva asetelma tuntuu jättävän tilaa tulkinnoille. 

Tuntuu siltä, että Ukkolan lähestymistapa mahtuu myös JSN:n raameihin. Hän toimii Iltalehden kolumnistina. Kyseinen lehti kuulu Alma Mediaan, jota en jostakin syystä löytänyt JSN:n jäsenluettelosta. Onko tämä strateginen valinta, vai enkö vain osaa etsiä. Ukkola saattaa toki toimittajana kirjoittaa JSN:n sateenvarjon alla. 

Mitä tästä opimme?

Kolumneja lukiessamme kannattaa muistaa, että niitä voidaan kirjoittaa näkökulmia ja argumentteja valikoiden. Vaikuttaa siltä, nimeämällä teksti kolumniksi, saadaan tilaa räväkkyydelle. Siten saadaan varmaan enemmän klikkauksia. 

Toimittajan törkeän yksisilmäinen juttu Vanhasen motiiveista

Matti Vanhanen päätyi ministeriksi, vaikka ei omien sanojen mukaan pyrkinyt tehtävään - miksi poliitikon pitää esittää vaikeasti tavoiteltavaa?

Tänään minun ei pitänyt tehdä blogipäivitystä, mutta yllä oleva Ylen artikkeli ärsyttää niin paljon, että puran tunnettani kirjoittamalla.

Toimittaja Markus Mäki esiintyy kuin hänellä olisi päästy valtiovarainministerin mieleen ja ajatusmaailmaan. Minä teen saman tempun ja murtaudun toimittajan ajatuksiin. Markus Mäki tietää varmasti, että Matti Vanhaselle tehtiin vuosi sitten munuaissyöpäleikkaus, viime syksynä sydänoperaatio ja että hänellä on taloprojekti meneillään. Toimittajalle ei ole varmasti epäselvää, että eduskunnan puhemiehen tehtävä on hierarkiassa toiseksi korkein poliittinen tehtävä ja sopii varmasti kokeneelle poliitikolle, jolla on ollut terveysongelmia.

En tunne Matti Vanhasta, ja toivon, että Keskusta muuttuisi Maalaisliitosta oikeaksi keskustapuolueeksi. Mielestäni hänen empimisensä raskaan valtiovarainministerin tehtävän suhteen on hänen tilanteessaan erittäin uskottavaa.

Jatkan kuitenkin Markus Mäen aivojen penkomista. Toimittaja ei voi vastustaa kiusausta kirjoittaa poliitikkojen kursailusta, kun Vanhanen niin selvästi tuo empimisensä esiin. Ylen toimittajalla on niin paljon aseman tuottamaa valtaa, että hän voi ummistaa silmänsä ilmiselviltä tosiasioilta ja olla uskovinaan, että Vanhanen pyrkii hampaat irvessä valtiovarainministeriksi, mutta esittää empivää, koska niin on tapana tehdä.

Toimittaja hommaa tuekseen politiikan tutkija Jenni Karimäen ja mediatutkija Anu Koivusen.

Karimäki: "Poliitikolla on tapana ilmaista asian niin, että minä suostun, kun minua pyydettiin. Omaa halua tai tahtoa ei ole soveliasta korostaa, vaikka kaikki myöntävät, että menestyäkseen politiikassa täytyy olla myös halua."

Koivunen: "Se, että poliitikko sanoo, että hän on vastahankainen vallankäyttäjä ei tarkoita sitä, että hän käyttäisi yhtään vahemmän valtaa.""Korostamalla omaa haluttomuuttaan ministerin tehtäään Vanhanen antaa ymmärtää, että hänellä on ei olisi omia päämääriä. Silloin voi syntyä vaikutelma, että Vanhanen ei olisi vastuussa niistä päästöksistä, joita hän ministerinä tekee."

Vanhasella on varmasti poliittisia päämääriä ja epäilemättä hän myös mielellään käyttää valtaa. Nämä eivät kuitenkaan sulje pois sitä, että hän voi kokea velvollisuutta ottaa vastuuta poliittisessa kriisitilanteessa ja varsinkin, kun Suomi kamppailee muiden maiden tavoin koronaa vastaan. Varmasti hän myös tuntee itsensä otetuksi, kun häntä pyydetään tilanteen pelastajaksi.

Meillä ihmisillä on usein monia yhtäaikaisia vaikuttimia eri asioiden suhteen. Jos moni motiivi viittaa samaan suuntaan, ihminen todennäköisemmin toimii niiden mukaisesti.

Suomalainen poliittinen ja muu kursailu ovat varmasti todellisia ilmiöitä. Jos Markus Mäen teki mieli tarttua näihin aiheisiin, hän olisi voinut malttaa odottaa selväpiirteisempää esimerkkiä. Tässä artikkelissa hän syyllistyy älylliseen epärehellisuuteen.

Tutkijoilta olisin odottanut kiihkottomampaa analyysia Vanhasen toimista. Voi myös olla, että he ovatkin pohtineet tapahtunutta monipuolisemmin, mutta Mäki ei ole halunnut heikentää juttunsa iskevyyttä muiden vaikuttimien pohtimisella.

MOT:n keskenään ristiriitaiset ilmastonmuutosohjelmat

"Jokainen" meistä pitää itseään medialukutaitoisena. Meidän pitäisi jaksaa jatkuvasti olla varuillamme median äärellä ja miettiä toimittajien mahdollisia agendoja. Ei ole helppo laji.

Olen jo kirjoittanut MOT:n äskettäisestä ohjelmasta Ilmastoepäilyn kylväjät. Siinä haastatellaan sekä aiheeseen kriittisesti että myönteisesti suhtautuvia. En keksi parempia nimityksille näille leireille. Otsikko toki kertoo toimittajan ilmeisen näkemyksen asiasta.

Olen nyt katsonut MOT:n kaksi aikaisempaa ohjelmaa samasta aiheesta. Niissä agenda on täysin vastakkainen. Ohjelmat Ilmastogate ja Ilmastokatastrofi peruutettu esitettiin vuonna 2010. Jälkimmäisestä on ilmeisesti tullut myös päivitetty versio vuonna 2018. Jälkimmäinen katsomani oli luultavasti alkuperäinen versio. Molemmissa on paljon samaa aineistoa. Asiantuntijoina on käytetty vain aiheeseen kriittisesti suhtautuvia. Jommassakummassa sanottiin, että ohjelmaan oli pyydetty haastattelua myös Petteri Taalakselta, mutta tämä oli kieltäytynyt. Hänen näkemyksensä olisi varmaankin poikennut linjasta. Hän toimi kyseisten ohjelmien esitysaikana Ilmatieteen laitoksen pääjohtajana ja on nyt Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri.

Vanhoissa MOT:n ohjelmissa ilmostonmuutosuhkaa todellisena pitävät leimataan lähes rikollisiksi. Näin ajattelevia kutsutaan halveksivasti lätkäjengiksi surullisen kuuluisan jääkiekkomailagraafin mukaan. Vaikutusvaltaisen MIT-yliopiston edustaja heittää epäilyksen, että "lätkäjengin" tutkijat ja jotkut muut tahot tienaavat rahaa kannoillaan. Tästä heitosta on ilmeisesti tehty totuus. Jommassakummassa esitettiin "lätkäjengin" jäsenten toisilleen lähettämiksi sanottuja tyrmistyttäviä viestejä. Ne kielivät manipuloinnista.

En osaa sanoa, ovatko MOT:n vanhat ohjelmat lähteitä taitavasti valikoiden tehtyä propagandaa vai ansiokasta tutkivaa journalismia. Ainakin ne saivat minut hämmennyksen valtaan.

Vanhin pojistani tiesi, että vanhojen ohjelmien tuottajana toimi Matti Virtanen, joka julkaisi viime vuonna ilmastokriitisen teoksen Ilmastopaniikki: Hoito-opas.

Ihmettelen, mikä on toimittajan, tuottajan ja Ylen linjan rooli näiden ohjelmien teossa.

Tiedän, että myös termistä "ilmastokriitikko" väännetään kättä.

Viimeisimmässä ohjelmassa haastateltu ilmastokriittisen Ilmastofoorumin edustaja Simo Ruoho väitti, että IPPC:n tutkimukset ovat sinänsä luotettavia, mutta että raportit ovat poliittisesti vinoutuneita.

Ruoho on suorittanut syventävät opinnot astronomiassa ja opettajan tutkinnon. Virtasella on maisteriopinnot maantieteessä.

Olen yhä etsijä. Yritän saada selvää, miten mielikuvani ilmastonmuutosuhasta syntyvät.

Toivon sydämmestäni, että denialistit ja skeptikot ovat oikeassa.