Itsevarma ja ystävällinen ranskalainen nainen

 

Kuva mersolis Pixabaystä

Miten ranskalaiset eroavat meistä - vai eroavatko?

Olimme äskettäin Place du Général de Gaullen reunalla kahvilassa. Naapuripöytään tuli ranskalainen eläkeläispariskunta. Rouva otti koko tilan haltuunsa, huuteli tiskin takana oleville asiakaspalvelijoille. Hymyilevä, huumorintajuinen, ystävällinen ja laittautunut. 

Näin paikaltani, kun hän jutteli miehensä kanssa. Hänen puhuessaan merkittävä osa viestinnästä tuli hänen käsiensä ja ilmeittensä kautta. Minä seurasin häntä kuin teatteriesitystä.

Meidän ranskalainen ystävämme on juuri tällainen itsevarma, sanavalmis, aistikkaasti pukeutuva ja kontaktihakuinen leidi.  

Jonkun ajan kuluttua kadulta tuli keski-ikäinen nainen, joka marssi suoraan vessan ovelle. Miesasiakaspalvelija huusi tomerasti hänen peräänsä ja alkoi selittää.  Nainen seisoi ovenraossa kuunteli ihmeissään ja katseli minua merkitsevästi kuin todeten, että ollaanpa täällä pikkumaisia. Ilmeisesti WC oli tarkoitettu vain asiakkaille.  Nainen pääsi vessaan. Kai hän oli luvannut ostaa jotakin. 

Kun lähdimme kahvilasta vessanainen seisoi ulkona. Mehän olimme jo aavistuksen tuttuja. Vaihdoimme tervehdykset:  Au revoir ja bonne journée,

Eilen lähdimme kävelylle. Aivan asuntomme lähelle pysähtyi ambulanssi. Vastaani tuli vanha nainen, joka sanoi jotakin. Minä urahdin vastaukseksi. Hän varmaan kommentoi ambulanssia.

Ambulanssi parkeerasi vanhainkodin eteen, joten joku iäkäs tarvitsi apua. Vanha nainen näytti menevän vanhainkotiin. 

Kuva Laone Marques Pixabaystä

Pidän ranskalaisten tavasta hymyillä, jos katseet jostakin syystä kohtaavat. Se on pieni tunnustus toisen ihmisarvosta. 

Toinen kaunis tapa on tervehtiä, jos kun kohdataan vaikkapa varjoisalla kadulla eikä muita ihmisiä näy. Ymmärrän, että tämä on tapa ilmaista, että ei olla liikkeellä pahoissa aikeissa. Ei hätää. 

Olemme tottuneet siihen ettei vieraita ihmisiä puhutella. Minä nautin tilanteista, joissa sattumalta kohdataan vaikka apteekissa jonotettaessa ja vaihdetaan oudon kanssa jokunen sana. Jos jotakin huomionarvoista ilmenee, joku voi kommentoida ja toinen vastata. Useampikin repliikki voi seurata.  Sitten erotaan ja unohdetaan koko juttu. Hetkeksi tuli kuitenkin hyvä mieli. 

Keskustelu voi olla kuin pieni peli tai näytelmä, jossa kumpikin osapuoli tuntee luontaisesti säännöt. On hyvin ymmärrettävää, että tällainen ei sovi kaikille. Kohdattu voi olla ujo ja tuntea itsensä sanavalmiuttomaksi. Tilanne voi ahdistaakin. Olen ollut tilanteissa, joissa olen ehkä sanonut jotakin, mutta naapuri pysyy vaiti. Siihen on täysi vapaus - tietenkin. 

Ranskalaisetkin voivat olla vaivautuneita. Kun aloittaa keskustelun jonkun nuoren asiakaspalvelijan kanssa ja hän osaa huonosti englantia, hän on hieman hämillään. 

Kun joskus aloitan mitättömällä ranskallani keskustelun vaikka patonkiostoksilla boulangeriessa, vastapuoli kuulee ensimmäisestä tavusta ulkomaalaisuuteni. Hän saattaa olla mielissään yrityksestäni ja myötäsukaisesti myhäillen vastata ne samat fraasit, joita näissä tilanteissa käytetään. 

Suomen sanoissa "herra" ja "rouva" on mielestäni erilainen konnotaatio kuin ranskan sanoissa monsieur ja madame. Suomessa noita käytettäessä tulee pilailun tai jopa pilkan tunne. Tuntuu kuin tasavallassa yritettäisiin vitsailla menneestä sääty-yhteiskunnasta. Ranskan monsieur ja madame tuntuvat aivan neutraaleilta, vaikka suuren vallankumouksen maassa ollaankin. 

Jos joku nuorimies tönäisee minua tungoksessa, hän sanoo oitis "pardon, monsieur" ja se on aivan okei. Muistan kun olin kerran Englannissa lentokentällä matkatavarahihnalla ja edelläni hääräsi työväenluokkaisen näköinen britti. Jotain pientä ilmeisesti sattui ja puhuttelin häntä ilmauksella "sir", Hänen vastauksensa oli harmistunut "sööör". Mikä toimii Ranskassa ei toimi välttämättä briteissä. 

Suomessa suunnilleen kaikki sinuttelevat toisiaan. Poikkeuksen tekevät toimittajan, jotka haastattelevat presidenttiehdokkaita. Se tuntuu jotenkin kökköiseltä tässä sinujen valtakunnassa. Minä olen kasvanut sinutteluun ja se sopii minulle hyvin. Jos osaisin ranskaa kunnolla, teitittely ja sinuttelu ranskalaisittain tilanteen mukaan sopisi minulle hyvin. Maassa maan tavalla. Minun olisi tietenkin pitänyt kutsua häntä misteriksi. 

Ranskalaisten itsevarmuus kumpuaa varmaan suuren maan mahdikkaasta historiasta ja vahvasta kulttuurista. 

Kuva RD Law Pixabaystä

Nämä ovat vain mielikuviani. Suomessa on paljon sujuvasanaisia ekstroverttejä ja ranskassa on möllejä juntteja, vaikka kaikki ranskaa puhuvatkin. Voi olla, että kummastakin maasta voitaisiin tunnistaa tietyt ihmistyypit. Suhteet ehkä poikkeaisivat. 

Erilainen kulttuuri tuottaa erilaisia tapoja ja käytäntöjä. Suomalaisessa kulttuurissakin on omat vahvuutensa. 

Ehkä näissä havainnoissani on jokin totuuden siemen. 

Loppukevennys: Vastaamme käveli eilen tyylikäs tummiin pukeutunut pariskunta. Kun ohitimme, kuulin että he puvuvatkin suomea. Sanoin, että ranska kuulostaakin helpolta. Mies vastasi, että "sitä kuulee täällä paljon". Rupattelimme hetken.  Sanoin sitten ajatelleeni heidät nähdessäni, että kyllä nuo ranskalaiset osaavat pukeutua tyylikkäästi. 

Vive la France!

Eläköön Suomi!

Outo lasku

Vuokrasimme Ranskassa ollessamme auton päiväksi ystäviemme kanssa. Olin tavanomaisen huoleton, enkä laittanut tositetta talteen. En muista, millä maksoin laskun. En ole löytänyt tapahtumaa pankkitili- enkä luottokorttitiedoistani. Olen saattanut maksaa vuokran myös käteisellä.

Minulle tapahtui pieni vahinko, kun olimme palauttamassa autoa parkkihalliin. Auton kylkeen tuli pieniä jälkiä betonitolpasta. Kävin myöhemmin Herzin toimistossa mainitsemassa asiasta. "Ei ongelmaa". Kyseessä oli full insurance.

Meille on tullut myöhemmin kotiin lasku Ranskan Herziltä. En osaa päätellä englanninkielisestä tekstistä, mistä on kyse.

Päättäisinkö lanttia heittämällä, maksanko vai enkö maksa?

Ranskalaista huumoria?

Arvatkaapa, mikä on vävy ranskan kielellä. Tai miniä, anoppi tai appi.

Tässä ne ovat:

• vävy on un beau-fils, kirjaimellisesti kaunis poika
• miniä on une belle-fille eli kaunis tyttö
• appi on un beau-père eli komea isä
• anoppi on une belle-mère eli kaunis äiti.

Arvelen ranskalaisten ymmärtävän sanat fils ja fille tässä yhteydessä merkityksissä jonkun poika ja jonkun tytär. 

Onko tämä ranskalaista huumoria vai runollisuutta? Olkoon sitä tai tätä tai ei kumpaakaan, mutta on tässä kielessä jotakin hyvin viehättävää. 

Ranskan kielen kummallisuuksia

Ranskan kielessä on pikantteja omituisuuksia. Sen alkeiden opiskelijoita hämmästyttää se, että laskettaessa ei ole käytettävissä lukuja seitsemänkymmentä ja yhdeksänkymmentä. Tämän lisäksi kahdeksankymmentä on sanasta sanaan käännettynä neljä kahtakymmentä.

Seitsemänkymmentä ilmaistaan sanomalla kuusikymmentä kymmenen ja yhdeksänkymmentä sanomalla neljä kahtakymmentä kymmenen. Näistä eteenpäin lasketaan sanomalla kuusikymmentä yksitoista, kuusikymmentä kaksitoista ...  ja neljä kahtakymmentä yksitoista, neljä kahtakymmentä kaksitoista ja niin edelleen.

Tämä ei kuitenkaan pidä kaikkialla paikkaansa. Myös Belgiassa ja Sveitsissä puhutaan ranskaa. Näissä maissa kieleen suhtaudutaan ilmeisesti käytännöllisemmin, koska niissä voidaan käyttää luvuista 70, 80 ja 90 ilmauksia septante, octante/huitante ja nonante.

Kun ranskalainen sanoo "Tänään on 14. maaliskuuta 2019", hän sanoo kirjaimellisesti käännettynä "Me olemme 18 maaliskuu 2019".

Jostakin syystä sekä kahvilasta että kahvista käytetään samaa sanaa le café.

Substantiivit ovat joko maskuliineja (un/le) tai feminiinejä (une/la). Suvut ilmaistaan artikkeleilla. Suvuilla ei ole mitään merkitystä. Toki mies ja poika ovat maskuliineja kuten nainen ja tyttö feminiinejä.

L'homme tarkoittaa vain miestä, mutta la femme sekä naista että vaimoa.

Sanalle ystävä on on ranskassa kaksi vastinetta, feminiininen une/la amie ja maskuliininen un/le ami. Feminiinisten sanojen omistuspronomini on ma ja maskuliinisten mon. Ranskalaiset eivät kuitenkaan voi sanoa ma amie, koska edellisen sanan päättyessä vokaaliin ja seuraavan alkaessa vokaalilla kieli ei heidän mielestään solju eteenpäin. Siksi ranskalaiset sanovat mon amie myös naisystävästä. He tosin liimaavat sanat yhteen niin että kokonaisuus kuuluu suomeksi kirjoitettuna monamii.

Ranskalaista välittömyyttä

Meillä saattaa olla ranskalaisista mielikuva ylpeinä ja jäykkinä ihmisinä. Tämä käsitys ei mielestäni pidä paikkaansa. 

Voi olla, että tuo on ollut vain oma ennakkoluuloni, mutta käsittelen aihetta kuitenkin. 

Ranskalaisuus saattaa rinnastua mielissämme kansallisylpeyteen, muodollisuuteen, hyviin tapoihin ja ansiokkaaseen kulttuurihistoriaan. 

Ranskalaiset pyrkivät ilmiselvästi käyttäytymään hyvin ja ystävällisesti. Minua viehättää se, että vieraat ihmiset hymyilevät minulle. Hymyily ei kuitenkaan ole tunkeilevaa, kukaan ei hymyile tuntemattomalle ilman syytä. Syyn ei tarvitse olla mitään erityistä. Jos tönäisen vahingossa naapuria bussissa ja sanon ”pardon”, saa vastaukseksi ystävällisen hymyn ja kenties sanat ”de rien” eli ei se mitään. Jos majapaikan ala-aulassa tulee joku vastaan, tapana on tervehtiä ja hymyillä ystävällisesti. 

Ranskalainen osaa myös liittyä hetkeksi peliin tehdäkseen tarpeellisen siirron. Asumme nyt kerrostalokolossissa, jonka sisääntulokerroksen siivessä on pieni ruokakauppa. Kuljin tänne muutettuamme mainitussa kerroksessa olevan autotalli- ja kellariosaston käytävässä ja mietin miten pääsen kauppaan. Näin edempänä miehen, huikkasin ”boutique” ja viittasin eteenpäin. Mies ilmaisi minun olevan oikealla tiellä. Hän taisi viitata samaan suuntaan ja sanoa myhäillen ”la”, ”la bas” tai jotakin sen tapaista. Minä varmaan kiitin ja kun saavuin kohdalle, hän oli jo kadonnut. 

Olen varmaan kertonut, että naapurissamme on luostarin näköinen rakennus, joka ei ole oikeasti koskaan ollut luostari. Joku on vain halunnut sellaisen. Kiinteistö on nykyään Nizzan kaupungin hallussa ja paikalla on enimmäkseen hiljaista. 

Eilen huomasimme, että ”luostarin” pihamaalla joukko ihmisiä puuhailee jotakin. Päätimme vaimoni kanssa mennä paikalle ja kysyä, saammeko tutustua paikkaan ja ottaa kuvia. 

Rakennuksen edustalla oli ryhmä nauttimassa seisovaa pique-nique -lounasta. Osa osallistuijista teki jonkinlaisia järjestelyhommia eri puolilla aluetta. Puuhailijat olivat nuoria. he olivat varmaan jo syöneet. Varttuneempi väki seurusteli nauttien pöydän antimia. 

Menin juttelemaan parin rouvan kanssa. He olivat ystävällisiä ja puhuivat myös kohtuullisesti englantia. Pääsin heidän avullaan keskustelemaan tapahtuman pomon - varttuneen ystävällisen miehen - kanssa. Meitä kutsuttiin tuosta noin vain osallistumaan lounaaseen. Kerroimme, että meillä on lounas valmistumassa naapurissa. 

Menimme pomon kanssa hänen tilapäistoimistoonsa ja vaihdoimme yhteystietoja. Olimme kysyneet, voisiko vaimoni tehdä paikasta lehtijutun ja hän oli oitis suostunut. Häntä saa myös haastatella. 

Saimme kulkea vapaasti ulkona ja sisällä tutkimassa ja kuvaamassa. ”Luostari”on hyvin rappeutunut, mutta sitä ympäröivä puutarha on hoidettu. Paikalla olevat varttuneet miehet ja naiset olivat ilmeisesti ympäristöarkkitehteja ja nuoret alan opiskelijoita. 

Jututimme yhtä nuorta. Hän oli hymyilevä ja ystävällinen, puhui kouluenglantia. Nuorista heijastui kasvatus, jonka mukaan ilmeisesti vanhempia pitää puhutella kunnioittavan ystävällisesti. 

Kävimme ennen lähtöä hyvästelemässä pomoa ja juttelemassa hieman muidenkin kanssa. Meille kerrottiin, että heillä on juhlat seuraavana päivänä. Meitäkin kutsuttiin mukaan. 

Olen tässä luonut yli-ihanteellisen kuvan ranskalaisista vuorovaikutustavoista. Jotkut opiskelijat olivat varautuneempia kuin toiset. Kun saavuimme tämänhetkisen kotitalomme ala-aulaan, vastaamme tuli mies - selvästi talon asukas - hakemaan postia. Laatikot ovat kyseisessä tilassa. Tervehdimme, mutta hän ei vastannut mitään. Hän tuli sitten kanssamme samaan hissiin. Hän ei vastannut mihinkään vuorovaikutusyrityksiimme ja osoitti ruumiinkielellään, että haluaa olla rauhassa. 

Jos kansalaisten käyttäytymistä satunnaisissa kanssakäymistilanteissa luokitellaan vuorovaikutustaitojen ja -halujen mukaan neljään ryhmään, ranskalaiset sijoittuisivat näihin kaikkiin kuten me suomalaiset. Luulen kuitenkin, että ranskalaisten jakauma painottuisi sosiaalisempaan kuin suomalaisten. 

Ystävällisyys ja vuorovaikutustaidot tuntuvat olevan täällä arvoja sinänsä. Toiset ovat kuitenkin muita sanavalmiimpia, rohkeampia ja avoimempia, kuten Suomessa. Ranskalaisten muodollinen keskustelutapa asiointitilanteissa on varmaan syntynyt helpottamaan vuorovaikutusta. Keskustelukynnys on matalampi, kun fraaseilla selviää.

Ranskalaiset ovat gallien, roomalaisten ja frankkien jälkeläisiä. Vuorovaikutusta on jouduttu harjoittelemaan pitkään. 

Hitaasti mutta varmasti

Olen kuunnellut Coffee Break French -kieliohjelmiston beginner-tason kaikki 40 opetustuokiota ja 30 elementary-tason 40:stä ohjelmasta. Tämä on aikamoista urakointia, mutta tunnen saavani kokonaiskuvan siitä, mitä kielimatkaani sisältyy. Kielioppia on selostettu paljona. Kovin vähän sitä on jäänyt mieleen, mutta sen aika on myöhemmin. Kuunteleminen on ollut hyödyllistä, koska tunnen pystyväni poimimaan enemmän sanoja ranskankielisestä puheesta.

Olen saanut uuden kielten oppimiseen liittyvän tuttavuuden. Memrisessa tuttuja piirteitä, mutta myös jotakin omintakeista. Esimerkkejä on lausumassa useita ihmisiä. Ne tulevat normaaliin puhetahtiin, joten korva saa harjaantua erottamaan sanoja. Taidan tehdä tällä välipalaharjoituksia CBF:n oppituokioiden lomassa.

Jäimme tänään bussista yhden pysäkin verran liian varhain. Tarkoitus oli jatkaa matkaa raitsikalla. Osasin kysyä kuljettajalta raitsikan pysäkistä "C'est loin?" eli onko se kaukana. Ymmärsin myös vastauksen. Lähellä oli. Taapersimme sitten pysäkille. Tunnen edistyväni. Hidasta on, mutta edistystä kumminkin.

Kieli edellä kieliin

En tiedä, miten kouluissa opetetaan kieliä nykyään. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani oppiminen oli hyvin tekstisidonnaista. Läksynä oli jokin oppikirjan kappale, jonka sanoja opeteltiin ja ohessa luettiin kielioppia. Tämä johti opittavan kielen hyvään kirjoitustaitoon. Siinä me suomalaiset olemme aika hyviä. Kappaleet rakentuivat varmaan tuolloinkin aikaisemmin opitulle, mutta en muista, jatkuiko sama linja, kun päästiin pidemmälle.

Kun sitten yrittää puhua opiskeltua kieltä jonkun natiivin kanssa, huomaa, että hänen suustaan tulee jotakin aivan muuta kuin visuaalisena tekstinä opittua kirjakieltä. Naapurin suusta tulee kaikenlaisia äännähdyksiä, joilla ei tunnu olevan paljoakaan yhteyttä opitun kanssa.

Tämä on kärjistys, mutta totta ainakin toinen puoli, luulen.

Minusta tuntuu, että kielen oppimisessa kannattaa keskittyä jo alusta lähtien kuullun ymmärtämiseen. Kommunikointi on ensisijaisesti puhetta ja kuuntelemista. Jos on oppinut saamaan selvää arkisesta puhekielestä, on helpompi päästä keskustelun alkuun, kun tilaisuuksia ilmaantuu. Kun ymmärtää, mitä naapuri sanoo, voi vastata jotakin tolkullista, vaikka hitaastikin. Kieli muuttuu eläväksi vain tätä kautta.

On tietenkin tärkeää oppia myös kirjoittamaan omaksuttavaa kieltä. Mielestäni pitäisi kuitenkin tarttua uuteen kieleen - käyttääkseni muoti-ilmausta - puheen ymmärtäminen edellä.

Michel Thomasin ja Coffee Break Frenchin aineistoissa edetään puheen kautta. Uudessa tuokiossa opettaja antaa vähän kerrallaan uusia sanoja ja niiden sekä aikaisemmin opittujen sanojen avulla oppija rakentaa uusia lauseita. Kuuntelija pääsee aika hyvin mukaan imuun. Hän voi yrittää vastata, ennen kuin virtuaalioppija ehtii, ja tämä on tarkoituskin.

Ennen edettiin siten, että opettaja kävi läpi uudet asiat ja sitten oppilaat kertasivat ne kotona. He tekivät myös harjoituksia, joiden avulla he saivat soveltaa oppimaansa. Läksyt tehtiin kotona eikä kieltä voinut useinkaan puhua kenenkään kanssa. Koulussakin puhumisvuoro sattui kohdalle harvakseltaan. Kieli opittiin kirjaimien eikä äänien kautta. Sanat iskostuivat mieleen kirjainkimppuina.

Kouluissa opettajilla on kaksinumeroinen luku oppilaita ohjattavanaan. Sellaisessa tilanteesta on vaikea saada kannustavaa ja rentoa ilmapiiriä aikaiseksi. Varmaan jotkut sen osaavat.

MT:n ja CBF:n metodeja on helppo soveltaa, kun paikalla on vain yksi tai kaksi motivoitunutta opiskelijaa. Tosin Youtubessa on video oppituokiosta, jonka Thomas pitää korkeintaan keskinkertaisesti kieliopinnoissaan menestyneille koululaisille. Ainakin siinä osassa, jonka katsoin, oppiminen tuntui sujuvan.

Vieraiden kielten kouluopetus on tänään varmaan jotakin muuta kuin minun nuoruudessani. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon puheen ymmärtämistä painotetaan.

Runsaudenpulaa ranskan opissa

Olen nyt intoutunut tankkaamaan ranskaa. Verkossa on runsaasti laadukasta oppimateriaalia, ainakin jos voi opiskella englannin kautta.

Olen aiemmin kertonut Mondlysta. Se on edullinen kielisovellus, kun ottaa huomioon, että kohtuuhinnalla saa yli 30 kieltä opeteltavakseen. Harvalle tosin on käyttöä noin monelle. Mondlylta voi ostaa myös elinikäisen paketin kolmelle tai viidelle kielelle. Mondlya on helppo näprätä kännykällä, mutta ei sen avulla kovin pitkälle pääse.

Edesmennyt Michel Thomas oli mitä ilmeisimmin edelläkävijä kielten opetuksessa. Hän saatteli opiskelijoita lempeästi ja rennosti keskustellen kielten saloihin. Youtubessa on runsaasti hänen opetustuokioitaan ilmaiseksi käytettävissä.

Alexa on laittanut nettiin runsaasti materiaalia käytettäväksi ilmaiseksi. Hän pitää lyhyehköjä kalvosulkeisia erilaisista kielen oppimiseen liittyvistä teemoista.  Hän yrittää pitää katsojan hereillä kaikenlaisilla hassutteluilla, mutta silti seuraaminen käy pitkän päälle työlääksi. Luentoja kannattaa kuitenkin katsoa, kun haluaa täsmätietoa esimerkiksi verbien taivutuksesta.

Tämän hetken suosikkini on Coffee Break Friench, jolla on tarjolla ilmaiseksi 160 noin 15-30 minuutin mittaista audiosessiota ilmaiseksi. Kurssit alkavat aloittelijan tasolta ja etenevät edistyneen tasolle. Oppivartit rakentuvat selvästi Michel Thomasin metodiin. Opettaja juttelee rennosti opiskelijan kanssa, opettaa uusia asioita ja etenee systemaattisesti aiheesta toiseen. Opiskelija rakentaa jatkuvasti uusia virkkeitä annettujen ohjeiden mukaan. Eteneminen tapahtuu siten, että oppilas ei tunne tekemistään liian haastavaksi eikä liian helpoksi.

Oppitunneista on maksua varten tarjolla runsaasti tekstimuotoista aineistoa, kattavampia asioiden selostuksia ja kuunnelmapätkiä normaalilla puhenopeudella.

Matkustan nyt ilmaiseksi ja keskityn kuuntelemiseen. Myöhemmin saatan paneutua myös maksulliseen aineistoon. Haluan oppia nimenomaan ymmärtämään ja tuottamaan puhetta.

Youtubessa on runsaasti muitakin ranskan kielen opiskeluun liittyviä aineistoja. Runsaudenpulaa. Omatoimisella oppijalla on kissanpäivät.

Isot jyräävät, pienet mukautuvat

Muistamme historian tunneilta, että Saksa ja Ranska ovat taistelleet Elsassin ja Lothringenin (Alsace ja Lorraine) hallinnasta.

Saimme todeta, mitä moinen merkitsee asukkaiden kannalta. Tapasimme bussipysäkillä eläkeläisparin, jotka ovat Strasbourgista ja on toinen asunto residenssissä, jossa majailemme. He olivat alkujaan saksankielisiä, mutta puhuivat tietenkin myös ranskaa. Strasbourg kuuluu Alsaceen.

Mainitsin kuulleeni, että jonakin päivänä Strasbourgissa opettajat alkoivat puhua ranskan sijasta saksaa ja muutaman vuoden päästä saksan sijasta ranskaa. Meille vahvistettiin, että tämä pitää paikkansa.

Kysyin kumpaa kieltä enemmistö nykyään puhuu. Ranskaa puhuu, erityisesti nuoriso.

Kysyin osaavatko heidän lapset saksaa. Kaksi osaa mutta yksi ei kunnolla.

Kysyin myös puhutaanko Strasbourgissa joskus vain ranskaa. Monsieur arveli näin käyvän.

Tällaista sotiminen aiheuttaa. Saksalaiset valtasivat toisessa maailmansodassa Strasbourgin ranskalaisilta, mutta joutuivat myöhemmin luovuttamaan sen takaisin.

Onneksi on EU. Sopu on säilynyt pitkään.

Voi tätä ranskan kieltä

Ensimmäiset opiskelemani vieraat kielet olivat germaaniset ruotsi, englanti ja saksa. Ruotsi on toki toinen kotimainen, mutta vieras sekin minulle oli.

Olen lisäksi opiskellut pikkuisen latviaa ja kreikkaa. Sen vähän perusteella olen tunnistavinani, että nuokin kielet muistuttavat rakenteeltaan aiemmin mainittuja germaanisia.

Ranskan kieli tuntuu erilaiselta. Siinä on yllättäviä piirteitä.

Otetaan esimerkiksi kysymys "Missä hän syö?". Ruotsalaisten kysymysrakenne on melkein sama: "Var äter han?". Vain sanajärjestys muuttuu hieman. Englantilaiset asettelevat kysymyksen vähän monimutkaisemmin. He tarvitsevat mukaan do-verbin: "Where does he eat?".

Ranskalaiset hoitavat asian - melkein voisi sanoa - runollisesti. Tämän romaanisen kielen "missä" on "òu", "syödä" on  "manger" ja "hän" on "il". Alottelija - kuten minä - rakentaisi kysymyksen muotoon "Òu mange il?". Ranskalaiset tuntuvan jostakin syystä vieroksuvan peräkkäisiä vokaaleja. He lisäävät kysymykseen t-kirjaimen vain siitä syystä, että niin lause kuulostaa paremmalta: "Òu mange-t-il?". He voivat koristella kysymystä vielä enemmän: "Òu est-ce qu'il mange?". Kirjaimellisesti tämä olisi kai "Missä on se, jossa hän syö?".

Negaation ilmaisemiseen suomalaiselle riittää yksi sana, joka on "ei" tai jokin sen taivutusmuodoista. Ranskalaiset haluavat ilmeisesti varmistaa, että asia menee näissäkin tilanteissa perille, koska he sullovat lauseeseen kaksi sanaa, jotka merkitsevät molemmat negaatiota. "Minä en tiedä" on ranskaksi "Je ne sais pas". Sekä "ne" että "pas" kertovat, että nyt peukalo osoittaa alaspäin. Joissakin tilanteissa ranskalainen jättää ne-sanan pois, koska tokihan yksikin negaatio kertoo, missä mennään.

Kysymys on ehkä ilmaisun hienopiirteisyydestä. Ne-sana voidaan ajatella ennakkovaroitukseksi siitä, mitä on tulossa. Se saattaa kuulua vain ännän vilahduksena nopeassa puheessa. Vaikka se jäisi kokonaan kuulumatta, ranskalainen taitaa aavistaa, että kyllä se siellä on.

Minun on vaikea juurruttaa päähäni ranskalaisten tapa sijoittaa pronomini tietyissä tapauksissa virkkeeseen. "Me soitamme teille" on ranskaksi "Nous vous appellerons". "Nous" tarkoittaa "meitä" ja "vous" teitä.

M'mätie

"Snepa", sanoo ranskalainen, kun tarkoittaa "ce n'est pas", joka on suomeksi "se ei ole".

Saatamme harmitella, että gallialaiset puristavat puhuessaan sanat niin tiiviiseen pakettiin, ettei ulkomaalainen kielen tankkaaja saa sanotusta mistään kiinni.

Samaan syyllistymme me suomalaisetkin. Tarkoitamme "pane kiinni", mutta sanomme "paa kii".
Ulkomaalainen opettelee lauseen "en minä tiedä", mutta suomalainen sanoo puhuessaan "mätie" tai "m'mätie".

Aloitammeko uuden kielen opiskelut väärästä päästä, kun otamme oppikirjan ja alamme tutkailla sanojen kirjoitusasuja? Saattaisi olla fiksumpaa kuunnella lauseita äänitteiltä siinä muodossa kuin niitä arkikielessä sanotaan ja opetella erottamaan niitä nopeasta puheesta.

Sanotaan kielen oppimisen olevan tehokasta, kun sanat kuullaan ja nähdään yhtä aikaa. En tiedä, uskoisinko. Sanat näyttävät kirjoitettuina erilaisilta kuin kuultuina. Olisiko parempi, että kieli juurtuisi muistiin nimenomaan ääninä eikä jaettuina keskenään erilaisiin puhe- ja kirjoitusasuihin?

Perinteisessä oppimistavassa opimme ensin kirjoitusasun ja sitten kirjoitusasun oikean ääntämistavan. Arkipuheen ilmaisutapa saattoi tulla vastaan vasta sitten, kun kieltä yritti oikeasti käyttää siellä, missä sitä puhutaan.

Toivottavasti kieltenopetus on tässä suhteessa edistynyt minun koulupäivistäni.

 

Edistystä ranskan kielessä

Kerroin viime viikolla (Fromidable!) Michel Thomasin kieliopetusäänityksistä, jotka löytyvät Youtubesta. Olen kuunnellut niistä parisenkymmentä. Minusta tuntuu, että tämä polyglotti on keksinyt jotakin ainutlaatuista.

Hänellä on opetustuokioissa mukanaan kaksi opiskelijaa, joita hän opastaa ranskan kielen saloihin. Nämä ovat selvästi hankkineet aikaisemmin alkeistiedot kielestä. Hän opastaa heitä sana sanalta rakentamaan lauseita. Sanat ovat tavallisimpia käyttösanoja. Thomasin tyyli on hyvin viehättävä. Jostakin merkillisestä syystä sanojen liittäminen toisiinsa alkaa tuntua helpolta.

Samalla Thomas kertoo asioita, jotka auttavat muistamaan ja hahmottamaan kieltä. Hänen mukaan englannin ja ranskan kielissä on 1.200 ion-loppuista sanaa ja lähes kaikkien merkitys on sama. Ne vain äännetään eri tavoin. Tällaisia ovat esimerkiksi impression ja situation.

"Savoir" on suomeksi "tietää". Kun s-kirjain pudotetaan pois, saadaan "avoir", joka tarkoittaa"olla". Tämän jälkeen riisutaan a-kirjain ja saadaan "voir", joka on suomeksi "nähdä".

Thomas selittää, miten ranskalaiset sitovat sanoja toisiinsa. Toivottavasti nämä vinkit auttavat alkuun puhutun ranskan ymmärtämisessä.

Aion kuunnella kaikki Thomasin ranskan opetustuokiot. Ei niiden avulla koko kieltä oteta haltuun, mutta tunnen jo nyt päässeeni uudelle tasolle kielen tuottamisessa.


Etsin tänään mysliä Monoprix-kaupassa. Näin nuoren kaverin järjestelemässä tavaroita. Ou est mysli? kysyin häneltä. Hän äimistyi ranskastani niin, ettei saanut sanaa suustaan. Hän viittilöi minua seuraamaan ja näytti sitten käsin, missä kohdin myslit pitkällä hyllyllä ovat. Asia tuli hoidetuksi, mutta en oppinut yhtään lisää ranskaa.