Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Rubiinihääpäivän viettoa



Menimme hääpäivän kunniaksi syömään nepalilaiseen ravintolaan Kalasatamaan.



Ruoka oli oikein maukasta.



Pehmeä leipä tarjoillaan lämpimänä ja on herkullista.




Vuerailimme lounaan jälkeen Kultiksella, joka tarjoilei meille itse tekemäänsä mustaherukkajäätelöä. Nam!


Kultiksen ikkunasta näkyy, mitä itäväylällä tapahtuu. Tie ja maa on kaavittu pois vasemmalla olevalta alueelta. Paljastunut kallio aiotaan ilmeisesti ampua pois. Liikenne kiepaisee alla näkyvää ramppia pitkin ohi työmaan.










Erittäin tärkeä asia saatiin alulle tänään. Kultis lähti opastamaan vaimoani ajamisen alkuun ja minä jäin lukemaan Iltasanomia. Näin on hyvä, minä ja vaimo ajamisen aakkosten parissa olemme kuin tuli ja vesi.

Pohdimme tänään kysymystä kuskistamme 40 vuotta sitten. Muistan selvästi tuon tapahtuman, jonka kerroin edellisessä postauksessa. Siinä mielikuvassa kuskimme oli ehdottomasi vaimoni lankomies joka kuljetti meitä punaisella Audilla. Meidän hääkuskimme oli kuitenkin jo edesmennyt pikkuserkkuni Esa Niskakoski ja auto oli appiukon Fiat. Miten tämä on mahdollista?

40 vuotta sitten Oulun tuomiokirkossa


Viisitoista vuotta hopeahäistä, kymmenen vuotta kultahäihin. Neljäkymmentä vuotta sitten värjöttelimme kirkon ovella vaimoni ja Jaakko Linjaman kanssa. Tämä oli lupautunut kanttoriksi häihimme. Jaakko opetti minua hieromaan tulevaa vaimoani keskelle selkää, koska siellä oleva isot verisuonet siirtävät lämpöä. Päivä ei ollut kovin lämmin, mutta silloin solmittiin monenlaisia lämpötiloja sisältäväksi osoittautuva avioliitto.

Meidät vihki Jorma Kiviranta, morsiaimen lankomies ja meidän molempien rippipappi. Hän kysyi, laittaako alban, mutta nuoruuden minimalismissa tyydyimme mustaan kaapuun. Jaakko soitti mennessä Bachia ja tullessa improvisoi. Minä odottelin morsiainta edessä ja menin sitten vastaan. Eino Vaherjoki talutti tytärtään.

Toinen vaimoni lankomies oli kuskinamme. Muistan, että jossakin naapuriautossa meitä ruvettiin pilkkaamaan hääpariudestamme. Kuski hoiti asian tuimalla katsella ja kaasulla.

Hääjuhla oli jossakin Oulun seurakuntatilassa. Paikalla oli joitakin kavereitamme, sukulaisia ja paljon Vaherjokien kavereita. En muista tilaisuudesta paljoakaan. Joku varmaan piti puheen. Niilo Rauhala - hänkin Vaherjokien kavereita - lausui rakkausrunojaan. Anoppini Irja Vaherjoki - armoitettu kokki - oli laittanut pöydän koreaksi.

Hääkuvamme otettiin Vaherjokien kantavalokuvaamossa, jossa kamera oli massiivinen ja kuvaaja piiloutui kankaan alle. Niin ainakin muistini väittää.

Hääyömme vietimme Nevatalojen mökillä. Seuraavana päivänä lensimme Helsinkiin, jossa minua odotti kesätyö kassatoimihenkilönä Kaisaniemen KOP:ssa. Oli alkamassa ETYK-kesä, jona tulimme näkemään monia maailman päämiehiä livenä.






lauantai 30. toukokuuta 2015

Karvat kuriin

Koulu oli kuollut kuin kivi, enkä päässyt edes sisälle. Liekö kulkupolitiikka muuttunut sairauslomani aikana? Työpisteen tavarat piti koota 1.6. mennessä, mutta niin ei sitten käy.

Ajelin sitten Itikseen ostaakseni partatrimmerin, jollaista olen jonkin aikaan haikaillut. Ajattelin mennä Expertille ja parkeerasin autoni halliin Pasaasin päähän. Expert olikin muuttanut Itiksen itäpäähän Stockan viereen. Matkalla mietin Anttilaakin, mutta mietin, että Expertillä voisin saada kunnon tuote-esittelyn. Uudessa isossa liikkeessä oli runsaasti oranssipuseroita ja pääsin heti palveltavaksi. Oli Philipsiä, BaBylissiä ja Remingtonia. Hintaskaala oli 49-79 €:a. BaByliss kuulosti oudolta partakoneen merkiksi.


Sain myyjän esittelystä nopeasti yleiskuvan ja ostin 49 €:n Philipsin. Kallimmissa olisi ollut sähköinen säätö, tässä manuaalinen. Philips on brändinä yhtä hohdokas kuin armeijan ruokala. Hoitanee hommansa, mutta glamour on kaukana.


Tällainen ostos ei juuri tuonut onnen tunnetta. Liittyisikö siihen, ettei liity erityisesti identiteettiin. Hoidettu parta toki liittyy. Ajelin ensimmäisen kerran, enkä ollut erityisen vaikuttunut. Ehkä en osannut ajaa oikein. Täytynee tutustua ohjeeseen. 18 millin säädöllä ei tapahtunut juuri mitään, seitsemällä enemmän. Partaan jäi kuitenkin sojottavia hapsia. Jatkaa pitää.





Identiteetin muutos


Ostaminen tuo onnea. Rutiiniostot eivät juuri säväytä. Jokin suklaapatukka voi toki hetkeksi ilahduttaa. Tavanomaisesta hieman poikkeavat ostokset saavat sisimmän läikähtämään. Joillakin se merkitsee jatkuvia vaateostoja. Toiset saattavat pörrätä rautakaupassa ja ostella työkaluja. Ostettu onni on siitä hankala, että hyvä mieli kestää vain hetken.

Auton ostaminen on tuonut minulle mielihyvää useiksi päiviksi. Ostos hivelee sekä tunteita että järkeä. Pian mersuilu arkistuu.

Meille ostos merkitsee aikamoista identiteetin muutosta, mikä ilmenee siinä, että kanssapuheissa kumppani saattaa nostaa esiin sen, että olemme käyttäneet julkisia niin pitkään. Meidän on vain otettava lusikka kauniiseen käteen. Vaimon jalka on sellaisessa kunnossa, että ilman autoa hän erakoituu. Hoitoa on onneksi sillekin tiedossa. Ei pidä hirttäytyä periaatteisiin.


Joudun lähtemään koululle siirtämään tavarani työpisteestä remontin alta. Nyt en ehdi papereitani dilkkaamaan, mutta kamat on pantava laatikoihin roudattavaksi pois.

Kiire tahtoo painaa psyykettä. Tuntuu kuin olisivat ruuvit hieman löystyneet. Ei ole ensimmäinen kerta näin kesän alussa.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Erään ammattikunnan vuoden kohokohta

Tänään oli menopäivä. Kävin Biomedicumissa kuvattana Helsingin lääketieteen kummiuden merkeissä. On ollut suunnitteilla konsertti, jossa esiintyvät musiikkia harrastavat lääkärit. Lipputulot ovat tiedekunnan varainhankintaa. Minulle kerrottiin, että musiikkitarjontaa onkin niin paljon, että aiotaaan järjestää kaksi. Marraskuun 10. päivänä on määrä olla rytmimusiikkia sisältävä konsertti kello 19.00. Klassisen musiikin vuoro tulee ensi vuonna.



Biomedicumin aulassa on tällainen taideteos. Arvaattekin mihin se liittyy ja miksi se on kyseisessä paikassa. Teokseen liittyy ahaa-elämys, koska vasta sitä lähestyessä huomaa, mistä se on tehty.





Tänään oli kaikkien opettajien rakastama päivä jolloin laulettiin heidän mielimusiikkiaan "Jo joutui armas aika ...". Koulumme päättäjäiset pidettiin Kulttuuritalolla. Opiskelijoilla on merkittävä osa tapahtuman sisällön suunnittelussa ja toteutuksessa. Ohjelmasta ei näy, että tilaisuudessa esitettiin kahden opiskelijan tekemä, opiskelukaarta kuvaava video.







Henkilökunnan joukosta löytyy jopa kaksi akrobaattia. 





Kävimme juhlan jälkeen vierailulla veljeni huushollissa Perttulassa ja mukanamme oli unkarilainen ystävämme S.

Tänäiltaiseksi tarkoitettu Kirjaviisaiden kokoontuminen siirtyi varmaankin kesäloman tuolle puolelle. Mitenkähän tulimmekin aikoinaan valinneeksi tällaisen päivän, jolloin hyvin monilla on lakkiaismenoja.



torstai 28. toukokuuta 2015

Karussa sellissä

Taas tulimme Eiran karuun selliin. Onneksi varustuksemme - MacBookit kummallakin - helpottaa naamioitumista tänne Rööperin hipstereiden joukkoon. Omppu näyttää olevan lähes pakollinen, jos läppäriä käyttää.


Joku fillarimonttööri on laittanut verstaan sinne, missä pyöräilijät liikkuvat.


Aika tuntuu valuvan sormien välistä. Varmaan on hyvä niin. Henkinen kapasiteettini on alamaissa rankan puristuksen jälkeen. Täytyy nyt vain kestää se, että työt tulevat syömään kesälomaani. Näissä hommissa on onneksi, mistä syödä. Parempi muistaa, että olen toipilas. Ei pidä itse asettaa kohtuuttomia tavoitteita, kun muutkaan eivät sitä tee.

Kiinnitin päivänä jonakin huomioni tällaiseen ilmiöön. Vanhin pojistani tiesi, että tuollaiset pilvet juuri satavat. Papan lohdullista huomata, kuinka munista tulee kanaa viisaampia.


Lupasin Caruselin nettikontrollerin käyttää paikkatietoani ja niinpä Facebookiin tuli ilmoitus kartan kera sijainnistani. Sitten siihen on ilmestynyt vaimoni ja kahden lapsenlapsemme toisen isoisän kuvat. Kävin etsimässä jälkimmäistä, mutta en löytänyt. Ilmeisesti kuvaa jää, vaikka hän olisi lähtenyt.

Lempeästi liikkeelle

Tarttis saada taas hommat käyntiin. Arvioimispuuhat siis. Sanovat, ettei työ tekemällä lopu, mutta tämä onneksi loppuu. Vaimo ehdotti, että lähtisimme taas Caruseliin työskentelemään ja mikä ettei, ehkä hieman myöhemmin.

Hänen käsikirjoitushommansa tuntui sujuvan hyvin rannan tuntumassa ja sain minäkin siellä hyvin arviointia tehdyksi.

Olen jo hävinnyt taistelun. Joudun jatkamaan töitä ensi viikolla, vaikka suvivirsi lauletaan jo huomenna Kulttuuritalolla. Eilinen päivä meni arvioinnin kannalta häneksi. Huomenna on Helsingin lääketieteen kummiuteen liittyvä tapaaminen ja koulun päättäjäiset. Haastattelevat minua uudelleen videolle ja minua ennen Tarja Cronbergia. Hän edustaa kummien julkkishaaraa. Illalla onkin Kirjaviisaiden kokoontuminen meillä. Lauantaille on tiedossa useita lakkiaisjuhlia.

Vaimoni pitäisi tarttua rattiin yli parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Toivottavasti kynnys ei ole liian korkea. Hänen elämänlaatunsa kannalta olisi hyvä, että hän pääsisi minne haluaa ja milloin haluaa. Aikoo hän aloittaakin. Mitenkähän nyt kannattaisi toimia?

Pitäisi ehtiä ostaa partakone, sellainen, jolla voi siivota risuparran. Kerran jo katselin sellaisia Gigantissa. Oli runsaudenpulaa. Jospa menisin Expertiin tällä kertaa. Nyt ei ole tilipäivästäkään liian pitkää aikaa.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ostimme söpön pikku Mersun


Oli Hampurin suunnilla tuumauksessa hakuauto, joka oli edullinen. Onneksi automiesveljeni hoksasi, että siinä on vika, joka voi olla seurausta vielä pahemmasta. Selvittelin veroasiaa. Tonnin luokkaa olisi pitänyt maksaa veroja. Sitten muita kuluja päälle.

Alkoi tuntua, että homma pitää saada päiväjärjestykseen. Tämä väriltään kutsuva kaunokainen alkoi houkutella. Menimme Haagaan katsomaan. Automieveljeni tuli myös paikalle ja mukanamme oli myös Kultis, joka voisi ajaa toisen auton pois, jos kauppoihin päästään.

Auto oli oikein siisti ja hyväkuntoinen ollakseen lähes rippikouluikäinen. Kävi ilmi, että myyjä on eräs aika tunnettu muusikko. Miellyttävä kaveri. Veljeni ei olisi ostanut kärryä, koska siinä ei ole vakionopeudensäädintä. Minä en sitä niin kaipaa.


Hintaneuvottelut päätyivät 4.550 euroon. Minusta asiat loksahtivat mukavasti paikoilleen. Kaunokainen on ollut kakkosautona ja sillä on ajettu vain noin 78.000 kilometriä. Jotain pienehköä laittamista siinä on, mutta luulen, että Honkalan mummolan väki saa ajella tällä aika pitkään suht huolettomia kilometrejä.


Kun olin bisnesmaailmassa, käytössämme oli lukuisia työsuhdeautoja. Kun sitten menetin työni 90-luvun lamassa ja auto piti tietenkin jättää, ajattelimme kokeilla autottomuutta. Siinä vierähti 20 vuotta. Sitten käytimme vanhimman poikamme huushollin kanssa yhteistä autoa.


Nyt alkoi uusi vaihe.

Mielettömän tärkeää

Eilen Puheen Iltapäivässä puhuttiin viisaita ohjelmassa Lapsen stressi näkyy tietynlaisena irtautumisena verkosta. Kyse oli tutkimuksesta, jonka aiheena on lapsen stressaantuminen päiväkotiympäristössä.

Lapsen vääränlainen stressaantuminen voi olla hyvin vahingollista hänen kehitykselleen. Lapset ovat hyvin yksilöllisiä ja perintötekijöillä on suuri merkitys.

Päiväkotien henkilökunnan osaamisen on äärettömän tärkeätä. Heidän pitäisi tunnistaa, milloin lapsi alkaa irtautua muista stressin vuoksi, ja osata kohdella lasta tilanteen vaatimalla tavalla. Kuulostaa hyvin vaativalta.

Tutkimustulosten analysointi on kesken. On kiinnostavaa kuulla, minkälaista tietoa tullaan saamaan.

On varmaan äärettömän tärkeä tunnistaa, milloin lapsi on kypsä päiväkotiin. Varmasti on myös niin, että lapsen kotiolot voivat olla tässä suhteessa haastavammat kuin päiväkotiympäristö.

Uusi tietämys on yhtä tärkeää lasten vanhemmille kuin päiväkotien henkilökunnalle.




    tiistai 26. toukokuuta 2015

    Läpimurto

    Istumme Cafe Carouselissa vaimon kanssa läppäreinemme kuin konsanaan Rööperin punavihreässä kuplassa asuvaiset. Hain vaimon elämäkertaryhmää pitämästä ja tulimme tänne hommailemaan juttujamme.

    Huomasin olleeni liian tiukka arvioidessani tunnilla opiskelijan, jolle uusi arvio tuotti paremman arvosanan. Muutin sen ja sitten arviointi alkoi taas sujua.

    Päivän saldo on aika hyvä, koska olen nyt saanut kaksi kurssia tänään valmiiksi - kiitos suurelta osin jo aiemmin arvioidun ensimmäisen annoksen.

    Kun kyseessä on vain yhden opintoviikon kurssi, kiitettävän voi saada jo sillä, että tekee tehtäviä laajasti vaikkei kaikki sisällöt niin ykkösluokkaa olisikaan. Toivottavasti se motivoi opiskelijoita kuten se, että pyrin antamaan kannustavaa palautetta lähettämässäni palauteviestissä, vaikka en pitkää stooria ehdikään kirjoittaa.


    Nyt selvisi sekin, miksi Facebookiin ilmestyy välillä päivityksiä, joissa näkyy kyseisen henkilön sijainti. Tämä Carouselin Wi-Fi vaati luvan käyttää sijaintitietoani ennen kuin sain palvelun kunnolla käyttööni. Seurauksena oli sitten tuo alla oleva sijaintipäivitys. Mikäs siinä. Wi-Fi on täällä oikein nopea. Saavat hieman mainosta ja ehkäpä toivovat jopa jonkun tulevan tänne seuraksemme käyttämään talon palveluja

    Kalibrointiongelmia arvioinnissa

    Törmäsin ongelmaan päästessäni neljännen ryhmän kimppuun arviointia tehdessäni. Kolmas menikin mukavasti, koska olin arvioinut suurimman osan jo tunnilla ja antanut palautettakin.

    Päänvaiva virkustui siinä, kun huomaamattani arvioin uudestaan yhden opiskelijan tuotoksen, jonka olinkin jo arvioinut. Olin nyt antamassa paremman numeron kuin aikaisemmalla kerralla. Tämä on murheellista, koska arviointilinja on päässyt nytkähtämään. Varmaan lähes jokainen opettaja pitää kunnia-asianaan tavoitella ehyttä ja kestävää linjaa arvioinnissaan. Virheitä tietenkin sattuu.

    Ongelmani paheni, kun katselin ryhmän muiden opiskelijoiden tuotoksia ja parin kohdalla minun on vaikea päättää kumman puolelle kahdesta numerosta päätyä.

    Nyt kun on paljon arvioitavaa, linja tarkentuu työn edistyessä. Erityisen hankalaa on se, että kun näin käy, pitäisi puuttua jo aikaisemmin annettuihin numeroihin ja olisi kiusallista alentaa numeroita, jotka on jo järjestelmään kirjattu. Joskus tapanani oli arvioida koko kurssi ja kirjata kaikki sen numerot kerralla, mutta nykyään merkitsen numerot saman tien ja lähetän palautteen opiskelijalle, jollei hän ole sitä vielä saanut.

    Jo annettuihin arvosanoihin puuttuminen on sellainen suo, jonka kokenut opettaja haluaa kiertää. Pää siinä sekoaisi.

    Olen nyt jumissa. Pitäisi jollakin tavoin räjäyttää tie auki.






    maanantai 25. toukokuuta 2015

    Muslimit eivät käännytä

    Peruna kerrallaan, sanoo Tahkokallio. Yhdeksästä perunasta on nyt kaksi syöty. Seitsemän kurssia tai kuten uusi nimitys kuuluu opinnon osaa (vai olisivatko nämä peräti opintoja) on jäljellä. Tuokin nimitys taitaa olla vaihtumassa, en muista mihin. Kahdessa on sen verran punnertamista ettei kannata haaveilla enemmästä. Kun tällä viikolla on yksi tilaisuus koululla muistaakseni keskiviikkona ja perjantaina päättäjäiset, näyttää siltä, että ensi viikollakin vielä töitä tehdään.

    Pitäisi lukea vielä läksyjäkin. Lukupiiri Kirjaviisaat kokoontuu meillä ja eepokseksi on valikoitunut Häämeen-Anttilan Islamin käsikirja. Ei etene dekkari-imussa, mutta asia on kiinnostavaa. Toistaiseksi olen lukenut historiaa koskevaa osaa.

    Islam ei ole lähetysuskonto. Muslimien tavoitteena ei siten ole se, että kaikki käännytetään muhamettilaisiksi. Heille on tärkeää, että valtio on islamilainen. Heille silti sopii, että muidenkin uskontojen edustajia asuu tällaisessa valtiossa ja he saavat harjoittaa uskoaan, mutta heidän on alistuttava valtion normeihin ja maksettava veronsa.

    Muslimit eivät oikein voisi asua muunlaisissa maissa, mutta käytännössä heitä kuitenkin asuu. Suomessakin, kuten tiedämme.

    Kuvio meni alunperin niin, että Muhammad oli sekä uskonnollinen että hallinnollinen johtaja. Saman kuvion toivottiin jatkuvan, mutta niin ei lopulta käynyt. Uskon vaikutus käytännön elämään pohjautui siihen mitä on Koraanissa ja mitä Muhammad muuten on sanonut. Tämän totuuden säilymistä haluttiin varjella siten, että uskonoppineet osasivat kertoa, miten tiedot voitiin johdattaa sinne, mistä ne ovat peräisin. Tästä johtuu uskonoppineiden suuri merkitys.

    Alkuperäinen ideaali oli, että koko muslimimaailma on yhtä valtakuntaa, jolla on yksi päämies. Tämä ei kuitenkaan ole toteutunut kuten tiedämme.



    Huokauksia


    Eräs ystäväni on lujilla elämässään. Todellisen ystävyyden merkkinä hän on avannut sydäntään minulle. En toki ole ainoa, mutta sattuu niin, että hänen sisäinen maailmansa muistuttaa omaani. Siksi tunnen tavoittavani hänen olonsa ja melkein itken huolesta.

    Kuka on lähimmäiseni ellei ystäväni? Mistä saisin sen toisen ihokkaan, jonka voisin antaa hänelle? Kääriä hänet sen lämpöön ja hoivata? Ei minulla ole sellaista. Löytyisikö edes nenäliina.

    Mitä voin? Lähetän pieniä empatiapaketteja. Rukoilen hänelle voimia ja ajatusten seesteisyyttä kohdata jokainen päivä edes pienen toivon kipinän auttamana. Rukoilen sanoja, jotka eivät luo ahdistusta vaan tuulahtavat lämpoisesti, kun oikein viluttaa. Isä, anna hänen saada oikeanlaista apua. Anna sumun keskelle polkuja, jotakin kiinteää, mille astua.

    Lukijani, muista sinäkin häntä kun kuiskaat huokauksiasi Taivaan Isälle.


    On eräs toinenkin, jolla ei ole helppoa, mutta jonka voimien uskon riittävän. Auta Isä häntäkin löytämään oma tiensä.


    Muista Isä myös nuorta ystävääni, joka kamppailee elämästään ja illalla nukkumaan mennessään ajattelee, että tämä yö voi olla viimeinen.


    Muistetaan heitä kaikkia.





    Tarttis tarttua urakkaan

    Nyt voin keskittyä hommiin pitkälläni läppäri sylissäni. Mieliasentoni kirjallisissa puuhissa, mutta nyt on edessä todella iso annoa. Minun pitäisi arvioida yhdeksän kurssin opiskelijoiden tuotokset antaakseni heille arvosanat. Näistä annetaan oikein numerot eikä vain pelkkää ässää, joita nykyään annetaan valmistavista kursseista - tai opinnoista ja opinnon osista kuten oikea termi kuuluu.

    Sitten on vielä parin aikaisemman kurssin rästejä.

    Toivoisin saavani homman hoidettua tämän viikon aikana. Perjantaina on päättäjäiset ja olisi mukava aloittaa loma siitä. Se ei ole realistinen tavoite, koska minun on vielä siivottava työpisteeni. Yksilölliset työpisteet poistuvat - ainakin teoriassa.

    Aikaa arviointiin olisi enemmänkin, mutta jospa jaksaisin urakoida itseni kesälaitumelle. Työpisteen siivoaminen on kovempi pala purtavaksi, koska sitä psyykeni ei ehkä kestä isoina annoksina.

    Arviointiakaan ei jaksa tehdä määräänsä enempää päivässä, koska se syö kovin aivoenergiaa. Pitkässä rupeamassa alkaa pää puuroutua.




    sunnuntai 24. toukokuuta 2015

    Nostalgiaa


    Kukkia ilta-auringossa taloyhtiömme pihassa. Kiitoksia vain viherpeukaloille!



    Kyläilimme iltapuolella Pohjois-Espoossa vanhojen ystäviemme luona. Leppoisa ilta. Kummallakin pariskunnalla on elämän kiireisin vaihe ohi. Hekin pohtivat isoksi käyneen talon myymistä ja pienempään muuttamista.

    Ajelimme takaisin entisen kotiseutumme läpi. Mielessäni kävi elämämme kulku. Vaikka elämämme on aika pienimuotoista ja eihän se murheetontakaan ole, kohtuullisesti se on meitä kuljettanut. Ankaraa ponnisteluakin siihen on mahtunut. Raha ei ole tehnyt pesää, mutta sehän ei ole pääasia. Suurin rikkaus on varmasti jälkipolvemme. Ei tee mieli takaisin noille entisille konnuille. Jonkinlaista haikeutta kuitenkin nosti mieleen.




    Opettajat hallitsevat ilmatilaa

    Eräs kollegani on palannut työelämään tutustusmiseltaan kouluun. Työelämään tutustuminen sisältää terminä mielenkiintoisen olettamuksen, joka tuskin on tarkoituksellinen. Luulisi opettajan hommankin työtä olevan, koska siitä palkkaa maksetaan.

    Kollega tuntui kyllästyneeltä kohdatessaa taas opettajien keskustelukulttuurin. Sehän pahimmillaan sitä, että kun olet keskittynyt keskustelemaan jonkun kollegasi kanssa, tulee kolmas, joka muitta mutkitta alkaa toimittaa asiaansa sinun tai kumppanisi kanssa aivan kuin olisi mykkänä odotettu, että nyt voisi joku tulla toimittamaan asioitaan. Tämä voi olla kuin säälimätön miekan sivallus. Voipa sattua niinkin, että joku neljäskin alkaa tuikkia kommenttejaan väliin, ehkäpä vielä jostakin uudesta aiheesta.

    Yhteinen keskustelukin on välillä sellaista, että on vain huudettava sanottavansa sekaan, jos haluaa saada sen esille. Me opettajat taidamme olla suupaltteja ja huonoja kuuntelijoita. Liekö sillä vaikutusta, että luokassa joutuu välillä ottamaan areenan vääpelin äänivolyymein.

    Samanlaista olen havainnut myös koulun ulkopuolisissa keskustelutilanteissa, joissa on ollut opettajia mukana.

    Eihän se aina tuollaista onneksi ole opettajienkaan kesken. Minulle nuo taukojen rupattelut ovat hyvin tärkeitä.

    Käytetty auto Saksasta

    Auton ostaminen Saksasta houkuttelee, koska hakumatka voisi olla samalla lomamatka. Onneksi velimies on hakenut kymmenkunta kärryä Saksasta. Meillä on hyvä konsultti. Meidän sisarussarjassa autogeenit ovat menneet hänelle, vaikka on ollut viimeisenä jaolla. Minä en ymmärrä autoista juuti mitään.

    Saksasta saisi jopa paremman auton noin kaksi ja puoli tonnia halvemmalla kuin täältä, joten vaikka kustannuksia syntyy, hyvä siivu jää lomailuunkin. Jos oikein lykästää, velimies vaimoineen lähteen lomailemaan kanssamme.

    Pikkubroidi opetti minua käyttämään mobile.de -nettipalvelua. Nyt osaan valita autot, joissa on huoltokirja ja automaattivaihde. Opin myös tekemään johtopäätöksia kuvista. Pitää myös hoksata ruksata ilmastointi ja penkinlämmitys. Kiitos Pete!

    Hän oli joskus ostanut auton Saksan itäisestä osasta. Siellä ei ollut passi kelvannut henkilötodistukseksi. Piti olla henkilökortti, mitä ei veljellä ollut. Onneksi löytyi jokin kikka asian hoitamiseksi. Osavaltiokohtaisia eroja tuntuu olevan.

    Asia pitää sopia etukäteen ja auto varata sillä ehdolla, että se on sitä, mitä sen pitää olla. Siihen tilanteeseen, että ei ole, pitää olla varasuunnitelma. On siis katsottava valmiiksi muita vaihtoehtoja. Niiden pitäisi olla sellaisissa paikoissa, että niihin pääsee kohtuullisesti julkisten palveluiden avulla. Autot voivat olla myynnissä aivan missä vain.

    Ilmeisesti täytyy pudottaa diesel toivelistalta, jotta saadaan riittävästä toisiaan lähellä myynnissä olevia vaihtoehtoja, joita voisi käydä katsomassa vuokra-autolla.

    Saksassa käytetyt autot kuuluvat olevan paremmassa kunnossa kuin täällä ajetut. Arktinen ilmasto on ankara.

    Josko tästä lomamatka kehittyisi.