Katsokaa tämän talon kauneutta

 

Aika pienillä piirteillä arkkitehti Alexander Nyström (1869-1926) on saanut aikaan eloisan, mutta hyvin koossa pysyvän, vaikutelman. 

Neliöaihe toistuu eri muodoissaan kautta fasadin, mikä tuo vakautta yksityiskohtien runsauteen. 

(Lopussa jotakin aivan muuta, mutta yllättävää!)

Alexander ja hänen vanhempi veljensä arkkitehti Gustaf Nyström (1856-1917) olivat kumpikin merkittäviä toimijoita alallaan.  Gustaf sai hoitaakseen Suomen ensimmäisen arkkitehtuurin professuurin ja hän toimi myös Teknillisen korkeakoulun rehtorina. 

Gustaf oli suunnittelussaan uskollinen uusrenessanssille, joskin hänen käsialaansa oleva Turun taidemuseo edustaa kansallisromantiikkaa. 

Alexander puolestaan suunnitteli paljon jugendrakennuksia, mutta siirtyi sittemmin klassismiin. 

Tällaisesta portaalista kulkeminen varmaan nostattaa mielialaa. 

Alex Nyström toimi Turussa opettajana ja erilaisissa luottamustehtävissä. Aikaan näyttää jääneen arkkitehdin hommiinkin. 

Niin yksinkertaista, mutta kaunista. 

Tämä talo sijaitsee Puistokadulla Portsassa. Saman tontin muut rakennukset ovat tyypillisen matalia portsalaistaloja. 

Voihan tuon erkkerin noinkin tehdä. Aleximme on eräässä toisessa kohteessa täällä Turussa irrotellut niin, että talossa on kolme erilaista "erkkeritornia". Ehkä siitä joskus toiste.

Minä niin pidän näistä neliöistä. Olen joskus arvellut sen johtuvan siitä,  että minulla on neliskanttinen pää. Kun syöpää sairastaessani menetin tukkani, kävi ilmi, että pääni onkin kananmunan muotoinen. Tukkako ovaalin neliöi?

Selkäpuoli on karumman näköinen. 

Toivottavasti nautit katselmuksesta.

Jotakin aivan muuta

Kuulin tänään asiasta, josta minulla ei ollut ollut aavistustakaan. Eräs tutkija kertoi Ylellä, että Yhdysvalloissa oli pari tutkijaa ehdottaneet talvisodan aikoihin, että Suomen Pohjanmaalta pelastettaisiin reippaita maanviljelijöitä turvaan keskelle Alaskaa ja samalla saataisiin lisää asukkaita tuohon vähäväkiseen territorioon. Lähtijät olisivat nousseet Norjan satamista laivaan kohti uutta elämää. 

Asia esiteltiin jopa ex-presidentille, jolla oli sympatioita Suomea kohtaan. Tuossa vaiheessa Yhdysvalloissa haluttiin kuitenkin pitää sormet irti Euroopan asioista. 

Asia nousi uudestaan esiin jatkosodan lopussa. Amerikkalaisilla oli tiedustelutietoa Suomen mahdollisesta hyvin julmasta kohtalossa venäläisten käsissä. Asiaa käsiteltiin hyvin korkealla hallinnossa ja tieto siitä pidettiin pienessä piirissä, jotta se ei kulkeutuisi venäläisten korviin. On yllättää, että harkittiin jopa koko Suomen kansan siirtämistä Alaskaan. 

Suomi kuitenkin teki pesäeron Saksasta ja alkoi neuvotella rauhasta. Asia haudattiin hiljaisuudessa. 

Aika huima on ajatus Yhdysvaltojen suomalaisesta osavaltiosta. 

Alaska on muuten viisi kertaa Suomen kokoinen osavaltio, mutta siellä on vain noin 700 000 asukasta. 

#portsa #portarthur #turku #jugend #arkkitehtuuri #rakentaminen #nähtävyys #idylli #alaska #talvisota #jatkosota #emigrantit #pakolaisuus #maastamuutto

Kohtasin eilen Sauli Niinistön

Presidentti oli Turun VPK:n talolla haastateltavana kirjauutukaisestaan "Kaikki tiet turvaan". Osallistuin, halusin antaa hänelle palautetta ja onnistuin. 

Tänään on vaimoni syntymäpäivä. Lähdin eilen muka lenkille, mutta tarkoitukseni oli aluksi käydä ostamassa hänelle kukkia. Lähestyin Pasagenaa, joka oli piakkoin sulkeutumassa, ja huomasin vasemmalla Eskelinkadun toisessa päässä VPK:n talon ja mieleeni palasi päivän tilaisuus, josta olin lukenut ja unohtanut. Tapahtuma oli pian alkamassa. 

Hetken jaakobinpainin jälkeen suuntasin askeleeni VPK:n hienoon taloon, kysyin ovella onko tilaisuus avoin ja marssin alakertaan luovuttamaan takkini. Asuni ei ollut asianmukainen, koska olin laittanut päälleni lenkkiä varten Adidas-paidan. No, mitäpä tuosta. Siirryin kolmannen kerroksen juhlasaliin ja valitsin tapani mukaan paikan hyvin edestä. Sieltä on helpompi osallistua.  

Kustantajan edustaja haastatteli.

Tässä haastattelun alkua kuvaamanani. 

Tästä näet Turun Sanomien artikkelin tilaisuudesta (valitettavasti maksumuurin takana): Presidentti Niinistön kirjatilaisuus veti runsaasti väkeä Turun VPK-talolle. Ulkopolitiikka kiinnosti kävijöitä, mutta itse presidentti vielä enemmän. 

Kuvakaappaus Turun Sanomien artikkelista. Herra Adidas on päässyt mukaan. 

Täällä koko haastattelu nauhoituksena (valitettavasti maksumuuri tässäkin): Katso lähetys: Presidentti Sauli Niinistö kertoo uudesta kirjastaan Turussa

Olen kuunnellut Niinistö kirjan ja pidin siitä. Hän kertoo avoimesti myös virheistään. Hän kertoo myös perusteellisesti tapaamisistaan tärkeiden henkilöiden kanssa. Haastattelussa ei minulle kirjan kuunnelleelle ollut juurikaan uutta, mutta oli mukava kuunnella. 

Olin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vuonna 2022 ja sen jälkeenkin huolissani, eikö presidenttimme mitenkään ymmärrä viedä meitä Natoon. Nyt minulle on selvinnyt, miten moninaisesti maamme turvallisuutta on rakennettu. On tehty sopimuksia useiden maiden kanssa toiminnasta hätätilanteissa. Niinistö pitää suhteita Yhdysvaltoihin jopa tärkeämpinä kuin suhteita Natoon. Tämä lienee valtioviisautta.

Niinistö ei halunnut hakea Naton jäsenyyttä niin kauan kuin kansan enemmistö sitä vastusti. Kun kansan mieli muuttui, Niinistö toimi nopeasti. 

Niinistö kertoi haastattelun alussa, että hänen mielestään meidän pitää päättää tällaiset ratkaisut yhdessä. Mielestäni hän on aikaisemminkin korostanut yksituumaisuuden merkitystä. Mietin, oliko tässä myös kritiikkiä tämänhetkiselle hallitukselle. En osaa sanoa. 

Kuunnellessani haastattelua minulle varmistui Niinistön merkitys maamme turvallisuuden jatkumossa. Hän on toiminut taitavasti. Presidentti Stubb jatkaa selvästi omalla tyylillään samalla linjalla. 

Ajattelin, että yleisö saa esittää kysymyksiä lopussa. Kehittelin mielessäni kysymystä EU:n kehittämisestä liittovaltioksi yhteisen turvallisuuden vuoksi. Päätöksenteko olisi näin sutjakampaa. Oli kuitenkin varattu mahdollisuus vain yhdelle kysymykselle ja sekin annettiin sovitusti Turun Sanomille. 

Minun teki mieleni lausua hänelle kiitoksen sanat hänen työstään isänmaan hyväksi.  Ajattelin käydä hänen juttusillaan haastattelun loputtua. Hän kuitenkin marssi määrätietoisesti salin perälle piirtelemään nimmareita ostettuihin kirjoihin. Kävin tutkailemassa, josko voisin jossakin välissä toimittaa asiani. Hän kuitenkin näytti signeerailevan kirjoja niin ripeästi, että päätin siirtyä pitkän jonon jatkoksi. 

Seisoskellessani mieleeni juolahti keino, jolla saisin enemmän peliaikaa. Keksin, että voisin ostaa useita kirjoja ja mieleeni välähti, mihin voisin niitä käyttää.

Kysyin myyntipöydän pitäjiltä, jos ostan kuusi kirjaa, saanko kaikkiin signeerauksen. Se luvattiin. 

Kun olin lähestymässä H-hetkeä, yksi toimitsijoista tarjoutui avuksi. Availimme yhdessä kirjoja allekirjoitusta varten. Sellaisen kasan kanssa siirryin presidentin puhutteluun, 

Niinistö tuumasi jotakin kirjakasasta. Minä tarjosin kättä ja sitä myös sain. Kuiva käsi ja konstailemattoman rento kättely. Kerroin haluavani kiittää häntä hänen työstään maamme pääsemiseksi nykyiseen tilanteeseen. Kerroin olevani edesmenneiden sotaorvon ja evakon poika. Jotenkin kömpelösti välitin kiitokset vanhemmiltanikin. Totta, vähän hassua. 

Presidentti kysyi, olenko Turusta. Asun Turussa, mutta olen opiskellut täällä 70-luvulla, aloitin vuonna 73, vastasin. Hän tuumi olleensa silloin lopettelemassa. Totesin, että sitten olemme voineet joskus kävellä vastakkain. 

Luultavasti hän tosin oli jo silloin tuomarin hommissa Salossa. 

Sitten vain toivottelin hyvät jatkot ja lähdin. 

Suunnilleen noin.

Kotona esittelin saalistani Saaralle. Hänellä oli puhelu vanhan ystävämme kanssa, joka mainitsi kirjan lahjana Saaralle. Ittelleen osti, tuumasi Saara. 

Myöhemmin illalla hankin hänelle kukkakimpun. 

#tasavallanpresidentti #presidentti #niinistö #sauliniinistö #turunsanomat #turku #vpk #kirjailijahaastattelu #wsoy #päämies #valtionpäämies #kaikkitietturvaan #nato #turvallisuus

Suomi ampui "Mainilan laukaukset"

 

Tänne osuivat Mainilan laukaukset
Kuva: Pete Aarre-Ahtio, Iltasanomat 14.4.2017

Tekstin teema on sotaisa, mutta lopussa on tiedossa hauskaa. 

Venäjä on lähettänyt drooneja Puolaan. Meillä boomereilla tulee mieleen Mainilan laukaukset. 

Jos et tiedä Mainilan laukauksista, niin 26.11.1939 yllä olevaan maisemaan Neuvostoliiton puolelle jysähti tykin ammuksia, johon vedoten iso naapurimme hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939. Alkoi talvisota. Porissa asuva reservin sotamies Yrjö Jylhäsaari - isoisäni - sai kutsun puolustamaan isänmaata.

Neuvostoliitto syytti suomalaisia neljän punasotilaan kuolemasta.

Minä tahallani puijasin teitä otsikossa. Suomalaiset todella ampuivat Mainilaan, mutta se tapahtui jatkosodan alussa. Se oli kai jonkinlaista huumoria.

Vuoden 1939 tapahtuma oli Neuvostoliiton lavastus jolla saatiin syy sodan aloittamiseen. Mainila on lähellä silloista rajaa Inkerissä. Suomen rajavartijat olivat tähystämässä ja näkivät, ettei kyseisellä pellolla ollut ketään kuolemassa. Suomalaisilla ei ollut tykkejä lähimaillakaan. Venäläiset ovat itse tunnustaneet provokaation, kun  suuri ja mahtava oli romahtanut. Voi olla, että nyt on totuuden ääni kadonnut kellosta. 

Wikimedia Commons

Entäs Puola?

Onko Venäjä äskeisellä provokaatiollaan yllyttämässä Puolaa ja Natoa kimppuunsa? 

Tilanne muistuttaa talvisodan neitsytlaulua, mutta asetelma on kuitenkin kovin toisenlainen. Tässä ei ole ylivoimainen imperiumi härnäämässä lillukan kokoista maata vaan vastassa on hyvin varustautunut Puola ja sillä Nato tukenaan. Nato oli jo toimessa mukana ampumassa drooneja alas. 

Nyt leikitään tulella. 

Nato ei taatusti halua suursotaa Venäjää vastaan. Toisaalta sen on reagoitava jotenkin ollakseen uskottava. 

Kyseessä voi tietysti olla aito vahinko. Venäläiset osaavat tunaroida. En tiedä, kuinka paljon voi yleistää, mutta jonkinlainen huoleton suurpiirteisyys kulttuuriin mielestäni kuuluu. 

Venäjä kieltää syyllisyytensä tapahtuneeseen. Osa drooneista on tiettävästi lentänyt varsin syvälle Puolan ilmatilaan. Olisi erikoista, että sellaista tapahtuisi vahingossa. 

Jos Venäjä haluaisi rauhoittaa tilanteen, sen pitäisi osoittaa, miten vahinko tapahtui. Luulen, että länsi olisi halukas olla ainakin uskovinaan, koska pelissä on niin paljon. 

On spekuloitu, että Venäjä haluaa koetella Naton sietokykyä. Jos länsi reagoi laimeasti, se voisi mennä vielä pidemmälle. Mutta eihän tämmöisessä leikittelyssä ole mitään järkeä. Miksi avata uusi rintama, jos Ukrainassakin eteneminen on takkuista? 

Putinin ajatusten kulkua ei taida ymmärtää juuri kukaan. Miksi ajaa maansa vielä suurempaan ahdinkoon? Ehkä tämä on hullun miehen taktiikkaa eli arvaamattomuutta. 

Lännen johtajat voivat tuntea joutuvansa paineeseen. Eikö nyt pitäisi jo tehdä jotakin? Rautaa rajalle! 

Kun jopa maailmansota uhkaa, on edettävä kieli keskellä suuta. Varmaan kannattaisi vain nopeuttaa varustautumista ja edistää yhteistyötä. Miksei pakotteita lisätä niin, että Putin joutuu polvilleen? Jos Venäjä irrotettaisiin SWIFT-järjestelmästä, se ei pystyisi hoitamaan maksujaan.  Venäjän öljy- ja kaasuasiakkaita voisi myös sanktioida kunnolla. 

Kerro kissasta:

Kissalla on yhteensä neljä jalkaa, kaksi edessä juoksemista varten ja kaksi takana jarruttamista varten. 

Millä hevosta ruokitaan:

Käsillä.

Mitä metsäkanalintuja tiedät:

Metso, teeri, pyy ja kajaani. Näistä kajaanin olen nähnyt. 

Onko naakka nisäkäs:

Ei. Se on munakas. 

Nämä hauskuudet kirjasin Aristoteleen kantapäästä, jossa haastatellaan koululaisten riemukkaita koevastauksia kerännyttä opettaja Tea Mäkipereä. 

#sota #talvisota #puola #drooni #provokaatio #ukraina #nato #euroopanunioni #historia #jatkosota #puolustus #venäjä #neuvostoliitto #putin 

 

Olisinko valmis kuolemaan sodassa, vaikka voittaminen olisi epätodennäköista?

 

Yrjö Jylhäsaari


Nyt on ensimmäinen kerta muistini aikana, kun sodan uhka tuntuu luissa ja ytimissä.

Minä en ikäni puolesta kelpaisi kuin siltavahdiksi, jos siihenkään.

Jos olisin 36-vuotias ja kaikki viisi lasta kotona, tilanne olisi samanlainen kuin äitini isällä Yrjö Jylhäsaarella, jolle tavisodan sytyttyä joku mies toi kutsun ja pian hän lähti.

Olen joskus kuvitellut, miltä hänestä tuntui, kun hyvin varustautunut jättiläisvaltio hyökkäsi pienen ja heikon Suomen kimppuun. 

Tuollaisessa tilanteessa lähteminen tuntuisi vastenmieliseltä, koska sota on aivan järjetöntä toimintaa. Kuolla nyt siksi, että joku hirmuhallitsija haluaa tehda maastaan vielä mahtavamman. Varmasti pelkäisin. 

Ei ole kuitenkaan kahta sanaa ettenkö lähtisi. Velvollisuus, isänmaan vapaus ja sukulaisten esimerkki johdattaisivat minut rintamalle. 

Olen reservin luutnantti ja joutuisin vaativiin tehtäviin, joihin kykyni eivät ehkää riittäisi. Veisikö pelko hermot niin, että karkaisin paniikissa. Mentävä kuitenkin olisi. Omasta selviytymisestään rintamalla ei voi tietää kuin vasta tositoimissa, 

Jos sota syttyisi nyt, joutuisin pelkäämään poikieni, lankojeni ja vanhimpien lapsenlapsieni puolesta. Olisi kauheaa joutua saattamaan läheisiään maan poveen.

Isäni kaksi veljeä taistelivat ja kolme siskoa palvelivat lottina jatkosodassa. Kaikki palasivat. Isoisäni Yrjö ei palannut elävänä talvisodasta. Hän kärsi kaikki sotien vaivat konekivääriryhmän jäsenenä. Sallan suunnalla pakkanen oli hirmuinen.

Viipurinlahden oltiin ajateltu suojaavan venäläisten hyökkäykseltä, koska jään ei katsottu kestävän.  Suomalaisilla oli tästä syystä aika kevyt miehitys omalla puolellaan Viipurinlahtea. Heikko jää ei venäläisiä kuitenkaan pidätellyt. He tulivat. Stalinia ei kiinnostanut sotilaidensa "työturvallisuus".  Jos meri vei osan joukoista ja materiaalista, niin mitä siitä. 

Venäläiset saivat sillanpääaseman Säkkijärven Vilajoelta, jossa kulki Helsingin ja Viipurin välinen maantie. Sitä pitkin venäläiset olisivat voineet edetä Helsinkiin ja/tai Viipurin suuntaan suomalaisjoukkojen selustaan. Tilanne oli hyvin vaarallinen.  

Vilajoelle alettiin haalia lisäjoukkoja. Ruotsalaiset vapaaehtoiset tulivat korvaamaan osan suomalaisista, joita vapautui lähetettäväksi hätiin Vilajoelle.  

Isoisäni lähti muiden mukana torjumaan venäläisiä jään ylittäjiä Vilajoelle. Tilanne oli siellä kaoottinen. Käskysuhteistakaan ei aina ollut selvyyttä.

Nyt tiedämme, ettei sotaa ollut montaa päivää jäljellä. 

On jännä sattuma, että tuleva anoppini teki ruokaa sotilaillen aika lähellä Vilajokea. Hän ilmeisesti kulki Vilajoen kautta joko ennen tai jälkeen isoisäni taistelua. 

Anoppini oli kylmähermoinen ihminen, mutta taistelut kävivät niin kuumiksi, että hän kysyi kapteenilta lupaa päästä pois. Vastaus kuului, että kun tänne on tultu, täältä ei lähdetä.

Isoisäni ei kokenut aseiden hiljenemistä. Hän kuoli 11,3,1940 eli kahta päivää ennen aselepoa. Hänet ehdittiin kuljettamaan Haminaan kenttäsairaalaan, jossa hänen elämänliekkinsä sammui. 

Olen kerran käynyt siinä niemessä, jossa isoisni ilmeisesti haavoittui kuolettavasti. Niemi oli kasvanut niin umpeen, ettei menneistä maisemista saanut tolkkua. Oli vain tieto siitä, täällä jossakin tapahtui tuo suvulleni traaginen osuma.

Tiedonkulku oli heikkoa. Sota loppui ja isää odotettiin kotiin. Eräänä päivänä mummoni lähetti tulevan äitini Railin kipaisemaan kaupassa. Hän tapasi siellä postinkantajan,
 jolta kysyi, onko heille mitään.

On, mutta tuon itse, kuului vastaus.  

Äitini palasi kotiin, jossa arvattiin, mitä on tulossa. 

Tekin arvaatte. 

Isoisäni lepää Keski-Porin kirkon sankarihautausmaalla,

Leski ja viisi sotaorpoa. Äitini oikealla. 

Rankkojen sotakokemusten vaikutukset saattavat periytyä seuraaviin sukupolviin. 

Tuo on meille menneisyyttä. Ukrainalle se on tätä päivää. 

Slava Ukraini!

Otsikon kysymykseen vastaan, että ainakin isoisäni oli valmis.

Sota on hirveä asia. Kaikki mitä rintamalla ja kotirintamalla tapahtuu ei todellakaan ole jaloa eikä kaunista. 

Siksi rauhaan pääseminen olisi kallisarvoista. 

Ukrainan tilanne on kauhistuttava, Vastustajana oleva sotarikollisvaltio ja epäluotettavaksi osoittautunut kumppani mukamas neuvottelevat rauhasta ja samalla yrittävät kahmia itselleen Ukrainalta niin paljon kuin irtoaa. 

Tämä on uskomattoman härskiä ja moraalitonta.

Euroopan unionin pitäisi nopeasti nousta tosissaan Ukrainan rinnalle laittamaan Trumpia kuriin, mutta koska se on unioni eikä liittovaltio, päätöksenteko on toivottaman hidasta. Nato on nyt Trumpin äkkikäännöksen vuoksi rampa ankka. 

Lopuksi jotakin aivan muuta. 

Olimme ravintolassa lounaalla tänään. Taustalla soi jotakin tyhjänpäiväistä ja jatsahtavaa plinketjplom, joka kuulosti melkein hissimusiikilta. Hämmästyimme, kun plinketi alkoi yhtäkkiä soittaa tuttua Bachin säveltämää virttä "Oi rakkain Jeesukseni ...". Ei se edeltävä mitään hartausmusiikkia ollut ja jos oli, jäi kyllä meiltä huomaamatta. 

#sota #ukraina #talvisota #jatkosota #ravintola #lounas #leski #sotaorpo #sotaleski #rauha #kuolema #kaatuminen #kenttäsairaala

Muistomerkkien sanoma osui ja koskettaa syvältä

 

Kaksi nuorta sotamiestä päristelee rumpua Turun Tuomaan puistossa . Rumpaleiden varustus tuo mieleen Edelfeltin maalauksen "Porilaisten marssi" joten Suomen sodasta (1808-1809) täytyy olla kysymys. 

"Rumpalit" (1966) on Niilo Savian veistos, joka hankittiin muistoksi Porin prikaatin siirtyessä Säkylään. 

 

Albert Edelfelt "Porilaisten marssi" (1892).
Wikimedia Commons

Puisto on nimetty piispa Tuomaan mukaan. Tuomas toimi Suomen piispana mahdollisesti 1220 - 1245. 

Näillä tienoilla oli aikoinaan Piispanpelto. Varmaankin kuului toimeen liittyviin etuihin. 

Vasemman puoleinen näyttää Satakunnan vaakunalta, mutta karhu katsoo väärään suuntaan. Olisiko sovellus jotakin joukko-osastoa varten?

Oikean puoleinen muistuttaa Varsinais-Suomen vaakunaa. 

Muistomerkin lähettyvillä on 1800-luvun lopussa rakennettu varuskunta, jonka toiminnot ovat siirtyneet muualle. Laatassa luetellaan Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa toimineita joukko-osastoja. 

Tunnen, että tämä muistomerkki koskettaa minua. Äitini oli porilainen. Hänen isänsä kaatui talvisodassa. Yrjö Jylhäsaari olisi varmaan allekirjoittanut tuon yllä olevan porilaissoturin lauseen. Hän teki velvollisuutensa ja se maksoi hänen henkensä. 

Tällä Keski-Porin kirkon sankarihautausmaalla Yrjö-isoisäni lepää. 

Porissa koko ikänsä asunut edesmennyt Heikki-enoni antoi minulle aikoinaan ylempänä olevaa Edelfeltin maalausta esittävän julisteen. Eleeseen saattoi sisältyä syvällinen viesti. 

Alueella on muitakin sotiin liittyviä muistomerkkejä. 

Nina Sailo: "Lotta Svärd" (1985)

Tämäkin muisto liittyy sukuhistoriaani. Isäni kolme siskoa olivat lottahommissa. Samoin anoppini. 

Kaksi isäni veljeä olivat rintamalla. 

Kuulun ikäpolveen, jolle nämä muistot ovat hyvin merkityksellisiä. 

On ymmärrettävää, että nuorisolle nämä ovat kaukaisia asioita. Sellainen on elämän kulku. 

#sota #talvisota #jatkosota #historia #pori #turku #säkylä #patsas #puisto #muistomekki #suomensota #lotta #sotilas #isänmaa #tuomaanpuisto 

Isoisäni Yrjö Jylhäsaaren muistolle

 Hyvää kaatuneiden muistopäivää kaikille!

Wikimedia Commons, Sotamuseon kokoelma, 
kuvanottaja ei ilmene oheistiedoissa

Tässä kuvassa on konekivääriryhmä talvisodassa Lemetin suunnalla Laatokan Karjalassa. 

Ase on Maxim M-32.

Isoisäni toimi tällaisen ryhmän jäsenenä Sallan suunnalla ja sodan lopussa Viipurinlahdella, jossa venäläiset olivat saaneet sillanpääaseman suomalaisten puolelta. Tilanne oli sekava ja vaarallinen. Pohjoisesta siirrettiin joukkoja hätiin. 

Isoisäni kaatui 11.3.1940. Sota loppui 13.3.1940. 

Ei ole jäljellä montaa, joka muistaisi hänet elävänä. Minulla on yhden isoisän kokoinen aukko olemuksessani, mutta tunneside minulla häneen on, vaikka en ole häntä koskaan tavannut. 

Hänelle, muille taistelijoille ja myös kotirintamalla toimineille olemme kiitoksenvelassa, mutta on valitettavaa, joskin luonnollista, heidän muistonsa vähitellen hiipuu. 

Kiitos uhristasi isoisä 💗

 

Tässä on linkki Ylen dokumenttiin, jonka alussa kerrotaan Keksi-Porin kirkon sankarihautausmaan muistomerkistä. Isoisäni hauta on aika lähellä tuota patsaskokonaisuutta. 

Kunnia sotaveteraaneille!

 

Teitä ei ole enää jäljellä suurta joukkoa, joka voi nauttia siitä, miksi Suomi on teidän taannoisen uhrautuvaisuutenne vuoksi voinut kehittyä. 

Kiitos!

Kaksi setääni, kolme tätiäni, vaimoni äiti ja isä, te olitte siellä mukana. Te selvisitte, mutta ette ole enää keskuudessamme. 

Äitini isä kaatui talvisodan lopussa. 

Eläköön teidän ja muiden sotaan osallistuneiden uhrautuvaisuuden muisto ikuisesti! 

Kuva Hands off my tags! Michael Gaida Pixabaystä

Talvisota päättyi tasan 83 vuotta sitten

 

Kuva ARTEM DA PICTURES Pixabaystä

Isoisäni Yrjö Jylhäsaari ei voinut iloita aselevosta, koska hän oli kaatunut kaksi päivää aikaisemmin 11.3.1940. 

Hänellä ei varmasti ollut aavistustakaan, että aseet vaikenevat pian.

Hän oli päässyt parempaan paikkaan. 

Nyt hänen maalliset jäännöksensä lepäävät Keski-Porin kirkon pihapiirissä olevalla sankarihautausmaalla. 

Ukrainalaiset puolustavat isänmaataan kuten isoisäni aikoinaan. Isiä, veljiä ja poikia kaatuu rintamilla. Siskoja ja tyttäriäkin rintamilla taitaa kuolla, toivottavasti ei äitejä sentään. 

Me kaikki tiedämme, mitä Ukrainan kotirintamilla tapahtuu. 

Vihollinen synnyttää hirvittäviä traumoja ukrainalaisille ja välillisesti omillekin kansalaisilleen.   

Tämä kaikki sen vuoksi, että yksi henkilö kumppaneineen haluaa laajentaa valtaansa naapurimaihin. Samaa yritettiin 83 vuotta sitten. 

Suomi selvisi, mutta joutui taipumaan alueluovutuksiin. Miksi Venäjä suostui aselepoon juuri, kun oli saamassa Suomen näppeihinsä? 

Suomalaiset sotilaat olivat taistelleet urhoollisesti kuten ukrainalaiset nyt. Aseet eivät kuitenkaan vaienneet ilman muutoksia isommalla pelilaudalla. Saksalla oli sopimus Neuvostoliiton kanssa, mutta suunnitteli hyökkäystä viimeksi mainittua vastaan. Göringin sanotaan lupailleen Suomelle, että tämä saa vielä menetettävät alueensa takaisin. 

Englanti ja Ranska suunnittelivat muka tulevansa Suomen avuksi Norjan ja Ruotsin kautta, mutta luultavasti kiinnostus koski ensisijaisesti Kiirunan malmia. Stalin ilmeisesti otti uhan tosissaan ja olipa Ranskassa jo miehiä liikkeellä operaation hoitamiseksi. 

Stalin ei halunnut joutua tuossa vaiheessa konfliktiin mainittujen maiden kanssa. 

Ukraina taistelee sinnikkäästi ja länsi tukee. 

Onko mitään muuta rauhaa edistävää tapahtumassa? Jos Venäjä pelkäisi sodan eskaloitumista, se pyrkisi irti sodasta. Luottaako se Kiinan tukeen? 

Tapahtuuko kulissien takana jotakin?

Me emme tiedä. Keskitytään siis tukemaan ukrainalaisia. 

Slava Ukraini!

Sodan hinta

 

Talvisodan alkamisesta on tänään 83 vuotta.  

Isoisäni sai kutsun ja lähti palvelukseen. Hän puolusti isänmaatamme ensin Pelkosenniemessä ja Sallassa. Sodan loppuvaiheessa Viipurinlahden eteläpuolelta hyökkäävät venäläiset saivat sillanpääaseman Säkkijärven Vilajoelta, josta he olisivat voineet pyrkiä levittäytymään itään ja länteen. 

Ruotsalaiset vapaaehtoiset vapauttivat pohjoisen joukkoja ja isoisäni siirtyi Vilajoelle torjumaan venäläisiä. Isoisäni haavoittui 11.3. eli kaksi päivää ennen sodan päättymistä. Hänen siirrettiin kenttäsairaalaan Haminaan, jossa hän kuoli samana päivänä. 

Sota päättyi ja isää odotettiin kotiin. Viestiyhteydet toimivat kuten tuolloin toimivat. Eräänä päivänä äitini Raili oli asioilla kaupassa ja näki siellä postinjakajan. Äiti tiedusteli, onko heille jotakin. On, mutta tuon itse.

Lopun arvaatkin. Äitini kipaisi kotiin ja oli siellä ennen jakajaa. Kotonakin arvattiin, mitä on tulossa. 

Minä kannan luissani tätä tapahtumaa. Se ilmenee tarpeena puhua äitini ja myös isäni kohtalosta. Isäni oli Kannaksen evakko. Olen myös halunnut selvittää isoisäni sotataivalta eri lähteistä. Kyseessä lienee taakkasiirtymä.

On murheellista, että tämä sama toistuu nyt Ukrainassa. Miksi emme opi näin tärkeää läksyä?

Muistetaan ja autetaan ukrainalaisia. Heillä on nyt talvisota. 

Kuvat teoksesta Matkalla - Porin rauhanyhdistys ry 110 vuotta (2004). 

Sotatraumat siirtyvät polvesta polveen

Kuva photosforyou Pixabaystä

En ole koskaan tavannut äitini isää Yrjö Jylhäsaarta. Minulla on siten ollut vain kolme isovanhempaa. Lähipiirikokemukseni on epätäydellinen, vaikka ei yhden isovanhemman puute tietenkään ole ollut dramaattinen ongelma. Aukko kuitenkin.

Isoisäni ei ehtinyt eläessään isoisäksi. Kutsun häntä kliinisesti isoisäksi, koska hän on minulle olemassa vain käsitteellisesti. Jos hän olisi saanut elää, hän olisi ollut lastenlapsille luultavasti satakuntalaisittain tuffa. 

Kun talvisota syttyi, joku mies tuli tuomaan isoisälleni kutsun ja hän lähti palvelukseen. Joku tai jotkut perheestä näkivät hänet vielä jossakin auton lavalla, luultavasti joidenkin muiden kutsuttujen kanssa. Tämän jälkeen he eivät varmaan nähneet häntä elävänä. 

Yksikkö, johon isoisäni määrättiin, koostui varttuneemmista miehistä, joten sen tehtävänä oli alkuun olla reservinä lähetettäväksi sinne, missä tarvitaan. Pohjoisessa sitten kaivattiin vahvistuksia. 

Isoisäni sai tulikasteensa Pelkosenniemen taistelussa, joka käytiin 16-19.12.1939. Venäläiset joukot onnistuttiin pysäyttämään ja henkiin jääneet pakenivat Savukosken suuntaan. En osaa sanoa, oliko isoisäni heitä jäljestämässä.  

Myöhemmin hän palveli Sallan suunnalla. Rintamalinja siellä vakiintui. Sitten Kannaksella puolustus murtui ja venäläiset pääsivät etenemään Viipurinlahdelle. Suomalaiset olivat kai ajatelleet, että jää ei kanna sotalaitteita. Venäläiset kuitenkin onnistuivat ylittämään lahden ja saivat sillanpääaseman Säkkijärven Vilajoelta, josta he voisivat edetä tietä pitkin Viipurin suuntaan suomalaisten joukkojen selustaan ja Helsingin suuntaan. 

Sallan rintaman puolustaminen annettiin ruotsalaisten vapaaehtoisten tehtäväksi ja näin suomalaisia voitiin siirtää hätiin Vilajoelle. Sinne isoisänikin päätyi. 

Talvisota päättyi. Isää ja puolisoa odotettiin kotiin. Jonakin päivänä vajaa yhdeksänvuotias äitini - vanhin viidestä lapsista - kävi kaupassa, varmaankin äitinsä lähettämänä. Siellä hän tapasi postinjakajan ja kysyi tältä, onko heille mitään. Postiljooni myönsi olevan, mutta sanoi tuovansa itse. 

Kun äiti palasi kotiin, siellä arvattiin, mistä oli kysymys. Postiljooni toi sitten viestin, jossa kerrottiin isoisäni kaatuneen. Johtuiko siitä, että sota oli jo loppunut, ettei viestiä tuonut pappi. 

Tilanne Vilajoella oli ollut kriittinen ja sekava. Tulitauko 13.3.1940 pelasti jäljellä olevat suomalaiset sotilaat. Isoisäni ei ollut heidän joukossaan. Hän haavoittui 11.3. Vilajoella ja kuoli samana päivänä kenttäsairaalassa Haminassa. 

Kuva donations welcome Pixabaystä

Talvisota päättyi. Isää ja puolisoa odotettiin kotiin. Jonakin päivänä vajaa yhdeksänvuotias äitini - vanhin viidestä lapsista kävi kaupassa, varmaankin äitinsä lähettämänä. Siellä hän tapasi postinjakajan ja kysyi tältä, onko heille mitään. Postiljooni myönsi olevan, mutta sanoi tuovansa itse. Kun äiti palasi kotiin, siellä arvattiin, mistä oli kysymys. Postiljooni toi sitten viestin, jossa kerrottiin isoisäni kaatuneen. Johtuiko siitä, että sota oli jo loppunut, ettei viestiä tuonut pappi?

Äitini sisaruksineen olivat nyt sotaorpoja ja mummoni sotaleski. Isäni oli toisaalla ensimmäisellä evakkoretkellään (Evakkous ei ole uusi asia).

En ole itse kokenut sotaa, mutta tunnen olevani osallinen siitä vanhempieni kautta. He kokivat sodan lapsina. Heidän kokemuksensa ovat osa identiteettiäni. Tämä ilmenee siinä, että minulla on tarve kertoa heidän kohtalostaan muille. Olen myös tutkinut kovasti isoisäni sotaretkeen liittyviä lähteitä. Olen ajatellut kirjoittaa seikkaperäisen tekstin aiheesta. Haluaisin näin tehdä hänen uhrinsa näkyväksi. Saa nähdä, saanko aikaiseksi.  

Vanhempani ovat ponnistelleet luodakseen meille lapsille hyvän elämän. Luultavasti heinän kokemukset ovat kuitenkin heijastuneet meihin, vaikka he eivät varmaan ole sitä halunneet. Puhutaan taakkasiirtymistä eli ylisukupolvisista traumoista.

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

 Ehkä johtuu taustastani, että seuraan Ukrainan sodan tapahtumia tarpeettoman tiiviisti, suorastaan pakkomielteisesti. Vanhempieni ja isovanhempieni kokemukset toistuvat nyt lukemattomia kertoja ukrainalaisten elämässä. Olen ilman muuta pienemmän eli Ukrainan puolella. Jännitän maan kohtaloa. Tiedostan toki, että tavalliset venäläisetkin kärsivät sekä kotona että rintamalla. 

Tämän päivän julmia kokemuksia ja kohtaloita kannetaan monessa sukupolvessa sekä Ukrainassa että Venäjällä. 

                              Slava Ukrayini!