Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 31. elokuuta 2016

"Kirjoitan henkeni edestä"

Moni saattaa ihmetellä blogini tiheää päivitysväliä. Kirjoittaminen ankkuroi minua elämään. Joku isäni entinen naapuri juoksi lenkkejä, vaikka ei pitänyt lajista,mutta katsoi sen välttämättömäksi terveydelleen. Juoksen henkeni edestä, hän oli kiteyttänyt.
Minä taidan ottaa käyttöön uuden sloganin "Kirjoitan henkeni edestä". Tykkään kirjoittamisesta ja joskus tulee hommaan luonnollinen päätös.


Olimme Kaivarin karulsellissä läppäröimässä. Minä kävin myös kävelyllä katsomassa uutta Löylyä Hernesaarenrannassa. Etelämpänä samalla rannalla on kuplahalli joka toistaa tyylikkäästi Löylyn muotoa, vaikka jälkimmäinessä onkin kulmia.

Stadissa riittää taideteoksia ja muistomerkkejä. En huomannut tässä mitään selittävää tekstiä.




Karuselli
Kävelin padel-paikan ja Birgitan ohi Löylylle.








M/S Malmi vajosi Itämereen vuonna 1979. Neljästoista henkeä saatiin pelastetuksi, mutta saman verran hukkui. Käsitän tämän muistomerkin olevan laajemminkin merenkulkijoille omistettu.



Tällä paikalla on sijainnut Helsingfors Simsällskap.


Katajanokalla
Tuuli, lokkien kirkuna, laivan äreä murahdus
Vielä on kesä, vähän

Tuo on varmaan runo, hiukan kliseinen.

Karun sellin eteläpuolella luki kyltissä: Ravintola ei vastaa lintujen syömistä eväistä

Jos linnut syövät eväänsä, mitä se kenellekään kuuluu?

Pohjoispuolella ilmoitettiin: Lintujen ruokkiminen kielletty

Siellä linnut sitten voivat syödä eväänsä, eikä kukaan joudu vastuuseen.

Lopuksi. Eikös kylpytynnyristä tulekin mieleen lähetyssaarnaajat keittopadassa jossakin syvällä Afrikassa. Vanhoista pilakuvista tuttu aihe, syystäkin delikaatti nykyään.








Love story 8

Liisa oli menossa tapaamaan psykiatria Forumissa olevalle lääkäriasemalle. Hän istuutui vapaalle tuolille odotustilaan, jossa oli myös infopiste. Vastaanottoajan oli määrä alkaa kahdelta. Kello oli varttia vailla. Liisa upposi mietteisiinsä.

Liisa havahtui huomaamaan, että kello on kymmenen yli kaksi. Häntä alkoi hermostuttaa. Jos psykiatri lopettaisi Liisan vastaaottoajan silloin kun sen on määrä loppua, Liisa ei saisi kaikkea, mitä hänelle kuuluu. Se olisi väärin Hannua kohtaan, joka oli tekstaillut haluavansa maksaa Liisan psykiatrikäynnit. Liisa oli lopulta antanut periksi.

Liisa meni infotiskille ja mainitsi vastaanottoajan viivästymisestä. Kello oli jo vartin yli. Asiakaspalvelija sanoi lääkärin kyllä kutsuvan aikanaan sisään. Mutta kun aikani piti alkaa jo kahdelta, intti Liisa. Voihan koputtaa olelle, vastasi asiakaspalvelija, joka ei osannut päättää, sinutellako vai teititellä.

Liisa meni koputtamaan psykiatrin ovea. Ei vastausta. Hän palasi tuolilleen. Kohta ovesta tuli joku tuulipuku, joka käveli pois. Pian ovi avautui, esiin tuli pitkän roteva mies, joka mainitsi Liisan sukunimen. Hän katsoi hieman ärtyneen näköisenä Liisaa, kun tämä nousi tuoliltaan.

Liisa kertoi voinnistaan. Hän oli huomannut, että Cipralex vaikuttaa jotenkin. Hän oli jaksavampi, mutta neurooseihin lääke ei ollut purrut.  Välillä minun mieleni alkaa vaeltaa pakonomaisesti menneisyydessä, kaukanakin, Liisa kertoi. Se etsii jotakin, mitä en haluaisi nähdä. Välillä se rimpuilee jonkin yksittäisen asian kimpussa. Ne ovat sellaisia tilanteita, joissa minun olisi pitänyt toimia toisin. Tunnen syyllisyyttä ja mietin mitä minun pitäisi tehdä.

Lääkäri teki kysymyksiä ja Liisa yritti koota ajatuksiaan vastauksiksi. Vasemmalla seinustalla oli hylly, jossa oli lääkärin kirjoittamia alan teoksia. Lääkäri mainitsi jossakin sivulauseessa ajatelleensa kirjoittaa siitä ja siitä aiheesta. Hänen ilmeensä odotti kehuja aiheesta. Katos vain, sanoi Liisa, kun ei muuta keksinyt.

Psykiatri sanoi arvelevansa, että Liisa on jo saanut Cipralexistä sen, mitä siitä voi saada. Edellisellä kerralla tehty testi oli osoittanut keskivaikeaa masennusta. Cipralex oli selvästi auttanut, mutta lääkäri sanoi kirjoittavansa nyt uuden reseptin. Sertralin voisi osua paremmin noihin pakko-oireisiin.

Kauhea sana - pakko-oire - oli nyt sanottu ääneen, ajatteli Liisa. Pakko katsoa totuutta silmiin. Niin se vain on. Kyse on kuulemma kompulsiivisesta käyttäytymisestä. Kuulostaa hienommalta, mutta samaa se tarkoittaa.

Liisa nousi lähteäkseen. Ovi sulkeutui hänen takanaan. Hän tutki saamiaan papereita ja huomasi, että hän oli saanut vain yhden sairauslomatodistuksen. Hänen mielestään tarvittaisiin kaksi, toinen Kelaa varten. Hän palasi ja koputti ovea. Lääkäri sanoi laittavansa todistuksen suoraan Kelaan, joten yksi riittää asiakkaalle. Han vaikutti taas ärtyneeltä. Kummallista ettei ammatti-ihminen kestä potilaansa oireita, päivitteli Liisa mielessään kävellessän kohti ulko-ovea.

Liisaa ei huvittanut mennä kotiin. Käyn kahvilla jossakin ja keksin jotakin illaksi.

Välähdyksiä


Ajoin eilen Puotinharjuun ja kävin kävelemässä sen ja Myltsin välimaastossa. Tulomatkalla eräs roskista kaiveleva mies tarjosi minulle avattua pakkausta, jossa oli kaksi iskemättömältä näyttävää paristoa jäljellä. Torjuin tarjouksen. Juttelimme niitä näitä. Hän veikkasi keppini perusteella, että minulla Parkinson. Ajokkini on keppi eikä Harley Parkinson. HP:n aikakin saattaa joskus koittaa. Kun mies kuuli, mistä olen toipumassa, hän meni hämilleen. Ihmetteli sitten, kun minä olen hieman pullea. Hän joku sukulaisensa tai kaverinsa oli kuollut syöpään ja oli riutunut pois,
Pulleus on mitä ilmeisemmin hyvä merkki. Yllättäen mies sanoi menevänsä salille. En olisi arvannut sitä hänen ulkoisesta olemuksestaan. Hän lähti Pallomyllyn suuntaan.

Menin sitten Itiksen kirjastoon. Löysin unkarilaisen Istvan Örkenyn kokoelman 100 minuuttinovellia. Kirjoitukset ovat niin lyhyitä, että yhden voi lukea vaikka puuroa keittäessä.

Minunkin mieleni pulppusi samantien joitakin. Ensimmäisestä tuli aika surrealistinen. Nämä ovat lyhyempiä, ehkä sekunti- tai mikronovelleja, ehkä vain anekdootteja. Laitoin avainsanoja muistiin ja kirjoitin juttuni ulos kotona.


Punaviiksinen  mies

Mies pyysi bussinkuljettajaa ottamaan viedäkseen suorakaiteen muotoisen paketin, jonka tulisi hakemaan punaviiksinen mies kolmanneksi viimeisellä pysäkillä. Kuljettaja oli haluton, mutta taipui, kun häntä oli tarpeeksi maaniteltu. Ketään ei tullut. Kuljettaja vei paketin kotiinsa ja ihmetteli, mitä sillä tekisi. Päällyspaperi oli suljettu maalarinteipillä. Kuljettaja tiesi, että se irtoaa helposti.Paketista tuli esiin avaamaton makaroonipakkaus. Olenko nyt varastanut tämän? ihmetteli kuljettaja.


Väriyhdistelmä

Naisella oli päällään vihreään murtuvan keltainen sadetakki. Housujen värin oli unohtanut, mutta yhdistelmä oli kammottava.


Reissumies

Mies osti maksoi kahvin ja muoviin käärityn Reissumiehen. Hän kantoi ostoksensa pöytään. Sitten hän poisti varovasti salaatinlehdet puolikkaiden välistä. Juustosiivut, tomaatin puolikas ja kurkkuviipale saivat jäädä. Sitten hän haukkasi ensimmäisen kerran.


Varttunutta kieltä

Tuolla on londaus, kuulin vierestäni kirjastossa. Kuka ihme käyttää vielä tuota sanaa. Käänsin päätäni. Aivan, hänellä oli harmaa tukka ja parta.



Oli miellyttävää viettää aikaa kirjastossa. Löysin muutakin mukavaa kuin  Örkenyn. 


Söin omenaa eilen aamupäivällä. Saan syödä hedelmiä, jotka voidaan kuoria. Omena oli hapokas ja se ärsytti kieltä ja muitakin kohtia suussa. Havaitsin lounaalla samaa, vaikka makumaailma oli pehmeämpi. Kerroin murheeni 7B:n hoitajalla. Kuulun kuulemma nyt hematologian poliklinikan vastuulle. Hoitaja kuitenkin neuvoi minua. Kehoitti katsomaan huomiseen ja soittamaan hemapolille.
Minun ei tarvinnut soittaa, koska tänään aamupäivällä sieltä soitti lääkäri, joka peräsi maanantaisen verikokeen tuloksia. Olin unohtanut unohtanut asian. Soitan huomenna ja kerron miltä suu tuntuu. Tarvittaessa sovitaan lääkäriaika. Käyn verikokeessa joka tapauksessa.


Kävin ruokakaupassa tullessani. Ostin meille jälkiruoaksi Pirkan suklaamousse-pakkauksen. Suosittelen. Hyvin voimakas ja täyteläinen maku.



tiistai 30. elokuuta 2016

Love story 7

Hannu meni hämilleen ja hörppäsi kahvia saadakseen miettimisaikaa. Pitää hakata halkoja, että saa pilkettä silmiin, mutisi Hannu, mutta onneksi Liisa ei kuullut. Nyt ei ole huumorin aika, ei todellakaan, ajatteli Hannu.

Hannu pyyteli anteeksi typeriä sanojaan ja Liisa nyökkäsi itkuisena. Hannu ei tyytynyt tähän ja hän selvitti lempeästi puhellen asian loppuun Liisan kanssa.

Liisa sanoi lähtevänsä kotiin ja menevänsä mieluiten yksin. Hannu tunsi huolta hänen selviämisestään ja hänen saamansa herrasmieskasvatus velvoitti. Liisa vastusteli Hannun saattamistarjousta, mutta myöntyi vihdoin. Hannu lsanoi haluavansa vain varmistaa, että Liisa pääsee kotiin.

He kävelivät vaitonaisina. Hän ei tiennyt, seurustelevatko he enää. Liisan kotiovella he hyvästelivät pikaisesti ja Hannu suuntasi kotiin.

Hannu pohti istuessaa raitsikassa, että työ, opiskelut ja Liisa on yhdessä liian paljon. Hänkin tunsi väsymystä. Heidän seurustelunsa tuntui roikkuvan ilmassa nyt, mutta miten hän voisi sanoa sen selvästi irti tällaisessa tilanteessa. Olen joutunut allikkoon - mikä se sekin on - enkä osaa valita mitään kuormaa pois.

Meni pari viikkoa ilman yhteydenottoja kummaltakaan puolelta. Hannu näki kerran Liisan kaukaa seuroissa Oulunkylässä ja oli hyvillään, että Liisa oli jaksanut tulla.

Hannu upposi yhä syvemmälle kirjanpidon ja raportoinnin saloihin. Suurin osa tapahtumista oli rutiinia. Jaksotuskirjaukset, joilla jaettiin tuloja ja menoja eri raportointikausille, saattoivat olla mutkikkaita. Hannu piirteli tiliristikoita avukseen, kun pohti oikeita kirjauksia. Hänelle oli sanottu, että pilkunviilaus ei hyödytä ketään. Tärkeintä on että jaksotusperiaate säilyy samana laskentakaudesta toiseen. Hannu tulkitsi ohjetta siten, että esimerkiksi kolmen kuukauden laskua ei kannata jyvittää kuukausien päivien lukumäärien perusteella vaan jakaa vain laskun summa kolmella. Pieniä laskuja ei kannattanut jaksottaa ollenkaan. Hannu antoi työpäiviensä venyä, jotta sai riittävästi miettimisaikaa. Hän ei saanut siitä palkkaa, mutta oli mukava pohtia asioita rauhassa.

Hannu ei ollut saanut paljoakaan aikaan opiskelujen eteen. Hän oli päättänyt ottaa työnsä kunnolla haltuun ennen kuin olisi myös opintojen aika. Kulttuurihistoria kutkutti hänen mieltään, mutta työ ei sallinut luentomatkoja Turkuun. Voisin yrittää suorittaa ainakin perusopinnot käymättä luennoilla. Täytyypä haalia tenttikirjoja jostakin. Onneksi opintokokonaisuus toteutetaan perinteisesti eikä laajoja ryhmätöitä eikä projekteja tehdä.

Meni taas viikko. He sattuivat seuroissa vastakkain palauttaessaan astioita yläparven kahvilassa. Liisa sanoi vain, että hänellä on uutisia. Voitaisiin viestitellä.

Hannu ei malttanut olla lähettämättä viestiä jo seuraavan päivänä. "Täällä kirjoittaa iso kysymysmerkki." Sain YTHS:ltä lähetteen psykiatrille, hänelle vastattiin. Minun piti mennä yksityiselle, koska YTHS:llä joutuisin odottamaan pitkään. Kävin jo, oli aika kallista.

Maksan sen sinulle sen käynnin, minähän käyn töissä, vastasi Hannu. Olen tosi mielissäni, että rohkaistuit. Mukava kuulla, mutta ei sinun tarvitse, vastattiin.
Mitä määrättiin? uteli Hannu.
Cipralexia ja terapiaan pitäisi hakeutua, kuului lakoninen vastaus.
Älä, en voisi olla onnellisempi tästä, vastasi Hannu. Miten se Ciprajotain vaikuttaa?
Liittyy pään kemiaan, Jokin ottaa takaisin jotakin, Liisa avasi. Vakauttaa tilaani ja terapia onnistuu paremmin, tekstasi Liisa.
Miten eteenpäin? kysyi Hannu.
Syön näitä ja sitten uusi tapaaminen. Selvitän terapiatarjontaa.

Hannu kirjoitti vielä jotakin, mutta ei saanut enää vastausta. Liisa meni varmaan nukkumaan, hän tuumi. Jos hän todella alkaa elpyä, kyllä minäkin jaksan, jos tässä nyt on enää mitään.

Hannu oli viikon päästä seuroissa ja mennyt saarnan loputtua yläkertaan. Puhuja oli käsitellyt uskovaisten välistä rakkautta. Se on eri asia kuin maallinen rakkaus. Yhteneväisyyksiäkin on, kumpaakin pitää hoitaa. Sitäpaitsi kaikkia lähimmäisiä pitää rakastaa.

Hannu kantoi kahvitarjotinta, kun hän näki Liisan istuvan kahden ystävättärensä kanssa. Hannukin tunsi heidät.
Ei kolmea ilman neljättä, hän aloitti. Saanko tasapainottaa?
Kolmikko oli täydessä keskusteluvauhdissa, mutta Hannulle nyökkäiltiin, Hannu ilahtui Liisan lämpimästä hymystä.

Juteltiin niitä näitä. Liisa oli taas päätynyt korvapuustiin kahvin seuraksi. Vähitellen väki alkoi vähentyä ja uusia tuli paikalle seuraavaa puhetta varten. Liisa kuiskasi, että hän haluasi vaihtaa muutaman sanan kahden kesken. He sopivat tapaavansa kohta sakastin puolen oven edessä. Hannu lähti edeltä.

Ulkona Liisa sanoi, että hän on huomannut Hannun väsyneen hänestä huolehtimiseen. Olet ollut kultainen ja olen sinulle kiitollisuudenvelassa kuolemaani asti, hän sanoi. Minä napotan kotona ja käyn joskus seuroissa, jos jaksan. Minun vointini ei ole juuri kummempi, mutta pillereiden pitäisi psykolääkärin mukaan auttaa.

Joku säestäjä tai tulkki tuli ovesta ja ohitti heidät mennessään kohti Myrskyläntietä. Liisa ja Hannu odottelivat hiljaisina kunnes sana oli taas apaa.

Olen ajatellut yrittää tukeutua ammattiauttajiin ja siksi minusta on reilua vapauttaa sinut velvollisuudentunteestasi, jatkoi Liisa. Minä pidän sinusta kovasti edelleen, mutta mennään eteenpäin vain ystävinä. Toivon että viihdyt työssäsi. Sinulla on kovasti tekemistä siinä ja opiskelussa.

Hannu ei osannut juuri muuta kuin nyökkäillä ja ynähdellä. Hän sai sanotuksi, että olisi hän pelkkänä ystävänäkin halunnut auttaa. Jos sinusta tuo tuntuu parhaalta ratkaisulta, minä tyydyn tahtoosi, hän jatkoi. Laita tekstari, jos tuntuu, että voisin tehdä jotakin hyväksesi.

He lähtivät eri suuntiin.

 

maanantai 29. elokuuta 2016

Tyyliongelma

Ovella seisoi kaksi naista. Minulta kysyttiin, mikä on Jumalan nimi. Mieleni haki oikeaa sanaa. Sanoin että hänen mielestään se on varmaan Jahve. Hän myönsi näin olevan. Hän halusi näyttää minulle jotakin Raamatun teksiä padistaan. Kerroin hänelle, mikä on uskonnollinen vakauksemme. Jatkoin ettei meidän varmaan ole hyödyllistä vääntää kättä tästä. He mukautuivat nopeasti tilanteeseen. Speaker-nainen kertoi olevansa hyvillään siitä, että arvostan Raamattua. Muistaakseni hän sanoi lukevansa paljon sitä. Myönsin Raamatun olevan yksi perusasioista kuten Kristus. Vaihdoimme hyvän päivänjatkon toivotukset.

Vein vaimoni Liisankadulle. Hänellä oli noin tunnin visiitti. Menin Richardinkadun kirjastoon etsimään ratkaisua vaimoni ongelmaan, joka on aika pieni. Hänen pitäisi löytää erään tuolimallin tyyli tai jotakin muuta yksilöivää. Hän ei saa sanaa mieleensä, enkä ole pystynyt auttamaan, vaikka olen yrittänyt.

Etsin hissiä Rikun alimmalta osastolta, mutta en äkännyt sitä vaikka olin kävellyt sen ohi. Sain apua. Ensimmäisenä hain Antti Hyryn Maatuulen kauno-osastolta. Tämä on valikoitunut Kirjaviisaiden uudeksi läksyksi.

Tuolissa on niineä ristikkäin kummallakin sivulla. Varret eivät ole rottingin paksuisia vaan muodostavat ohuen levyn. Googlasin englanniksi aiheeseen liittyviä ja mahdollisesti liittyviä sanoja. Tein kuvahakuja. Tuollaista niinilevyä oli joissakin tuoleissa istuinosassa, joskus myös selkänojassa.

Esitin ongelmani Rikun alakerroksessa istuvalle virkailijalle. Hän löysi tietokoneella teoksen, jonka nimi on vintage huonekalut (Fay Sweet). Aargh! Otsikko alkaa pienellä alkukirjaimella. Sitäpaitsi sanojen välissä pitäisi olla yhdysviiva. Kirja oli paikalla ja kirjailija haki sen. Näin sitä pitää. En tiedä johtuiko tällainen palvelualttius kepistäni. Keppiä vai porkkanaa?

Hassua että ensimmäisellä avauksella löytyneen aukeaman vasemmalla sivulla oli tuoli, jossa oli juuri tuota niinilevyä siten, että käyttäjä istuu ja nojaa sillä ja siihen. En löytänyt yhtään viitettä tyyliin.




Kerroin tilanteestani virkailijalle ja hän lähti opastamaan minut luokan 763.1 luo. Selailin lupaavimmat kirjat, mutta en löytänyt vastausta. Jonkun, jossa oli kuvaamani levyä, sanottiin edustavan varhaisviktoriaanista tyyliä, mutta tämä ei varmaan ollut kunnon osuma. Päätin lainata aikamoisen kirjakasan vaimoni tutkittavaksi. Jätin kirjakasan pöydälle ja menin tutustumaan kirjasarjaan, jonka olin nähnyt eräässä hyllyssä. Sveriges historian niteet ovat paksuja. Haluttaisi lukea, mutta minulla riittävästi luettavaa kotona. Vieressä oli myös moniniteinen Herman Lindqvistin näkemys samasta aiheesta.

Ruotsin historioissa on usein yllättävän vähän Österlandia käsittävää aineistoa. Suomi-nimistä maata ei ole ollut kovinkaan kauan. Jotakin noissa sarjoissa varmaan on tästäkin aiheesta, mutta minua kiinnostaa tuolloisen valtakunnan länsiosankin historia. Vuotta 1809 varhempaa aikaa kuvaavaa tekstiä ei tarkkaan ottaen pitäisi kotsua Suomen historiaksi äsken mainitsemastani syystä. Ilmaus Ruotsi-Suomi ampuu aivan pöpelikköön. Kyseessä ei ollut mikään personaaliunioni tai valtioliitto, Österland oli elimellinen osa Ruotsia ja sillä siisti.

Jätin Ruotsin historiat ja lähdin etsimään sarjakuvia. Löysin vapaan virkailijan joka myös lähti opastamaan minua oikeaan paikkaan. Luokka sattui kuulumaan juuri hänen vastuulleen, mutta en tarvinnut apua.

Hyvin harvat sarjakuvat ovat sellaisia, että viitsin lainata. Monet ovat kovin väkivaltaisia ja muutenkin roiseja, vaikka niiden piirokset ovat usein virtuoosimaisia. Jodenkin ruudut ovat liian tuhruisia tai simppeleitä. Lieköhän Mämmilöitä enää juurikaan tarjolla. Ne olivat aivan loistavia. Taidokkaasti piirrettyjä ja niin nasevaa ajan kuvaa.

Löysin ilokseni juuri Mämmilän tekijän, Tarmo Koiviston, piirtämän albumin Yhtä jytkyä (Teksti Jouni K. Kemppainen ja Mikko Vienonen), jonka sivut ovat ilmestyneet Hesarin Kuukausiliitteessä vuosina 2009-2012. Koiviston poliitikot ovat niin näköisiä, vain muutamalla viivalla, paitsi ehkä Vanhanen. Olen toki lukenut albumin joskus, mutta tuskinpa paljoakaan muistan.

Löysin myös albumit, jotka kattavat Fabian Nuryn ja Sylvain Valleen sarjan Olipa kerran Ranskassa kaikki osat. Albumit ovat aika hyvin piirretty. Tarinat sijoittuvat toisen maailman sodan jälkeiseen aikaan ja niiden lomassa on takaumia itse sota-aikaan. Olen lukenut varmaan kaikki ja kaikki lainasin tälläkin kertaai. Tarinat kietoutuvat juutlaisvainoista selvinneen romukauppian Joanovicin ympärille. Hän työskenteli sota-aikana sekä miehittäjien että vastarintaliikkeen kanssa.

Hain paluumatkalla vaimoni Liisankadulta.

Saara ei löytänyt niinituolin tyyliä kirjoistani. Hän mietti jo aikaisemmin chippendalea ja se se on. Tiedon hän oli löytänyt netisttä. Minäkin olin googlannut chippendalea, mutta ilman menestystä. Kummallista että jos laittaa pelkästään kyseisen tyylin kuvahakuun, tulee ainakin alkupäähän bodarimiesten kuvia. Täytyy laittaa toinenkin sopiva hakusana, että pääsee edes aiheeseen.

Ahaa, nyt löysinkin kalustemaakari Thomas Chippendalen netistä. Nimitys viitannee hänen mööpeleihinsä.

Uskoako




Luulen että kovin hoikat sääreni ja lommolliset reisilihakseni ovat ainakin osasyyllisiä hoippumiseeni.

Eilen Isnäsissä ihmeteltiin muuttunutta ylkonäköäni. Kulmakarvat ja parta tummentuneet. Tarjottiin minulle etumimiä Jose (Hose) ja Pablo. Mieluummin Pablo. Tukka minulla on vasta lyhyttä naavaa. Vaimo pitää sitäkin tummana, mutta minä en ole varma. Kysyin allogeenisessa ryhmässä, muuttuuko väritys takaisin. Yksi sanoi ei muuttuneen takaisin, sitten oli muuttuneita.




Kerroin jo kuinka tapasin yhden entisen opiskelijani Emman pääaulassa. Mainitsin ulkonäköni muuttumisesta. Hän sanoi tunteneensa minut äänestä. No ainakaan se ei ole muuttunut.

Olo on ollut aika tasapainoinen tänään, siis mieli. Nukuin hyvin viime yön. En heräillyt. Edellisenä yönä kävin kolme kertaa eriössä, Mahtoikihan johtua poikkeuksellisesta unilääkkeestä. Olen editoinut ja julkaissut Love story kuutosen ja aloittanut seiskaa. Se ei tule ryöppyämällä, mutta sitä kuitenkin syntyy.

Tunsin aamulla ärsytystä kurkussa ja se punottikin vähän. Mietin pitääkö soittaa sairaalaan. En soittanut. Tällä kertaa taivuin antamiin homeopaattisiin pillereihin. Kurkku tuntuu paremmalta. Voiko johtua homeopatiasta? Voiko olla edes lumevaikutusta, kun minulta puuttu usko tuollaisiin lääkintöihin.

Olen tehnyt nyt punttijumppaa kahden kilon painoilla. Tuntuvat aika painavilta. Toivottavasti hoipertelijan puntit eivät ala tutista.

Mikäs tässä maalatessa ja kirjoittaessa sateeksi kääntyneenä päivänä, kun ei juuri ahdistakaan.

Love story 6

Hannu ja Liisa istuivat hiljaisina taksin takapenkillä. Auto kaartoi Auroran portinvartijan kopin eteen. Maksettiin ja noustiin. Kopista vain huitaistiin eteenpäin. Pariskunta saapui vaitonaisena ulko-ovelle ja astui sisään.

Sisällä poikittain olevan käytävän seinässä oli luukku, jonka takana istui mies. Päivystävä psykiatri tai jotakin, kuiskasi Hannu. Hassua että jossakin vielä palvellaan luukun takaa.

Hannu viittasi Liisan luukun eteen tuolille. Tämä kertoi oireistaan. Pesetkö käsiäsi usein, kysyttiin. On se lisääntynyt, tunnusti Liisa. Oireilevatko kätesi? Ei pahasti - vielä.

En usko, että viihtyisit osastollamme, mies sanoi. Sinun paikkasi ei ole täällä. Oletko työterveyshuollon asiakas. En, olen käynyt YTHS:llä, vastasi Liisa. Ylioppilaiden paikka, totesi mies itsekseen.

Kuule, tuo osastomme ovi on sellainen, että siitä pääsee helpommin sisään kuin ulos. Siitä huolimatta  emme voi pitää täällä. viikkoa enempää. Mitä sen jälkeen tapahtuu, Liisa kysyi.
Ei mitään, potilas vain lähtee ja jatkaa jossakin muualla. Onko sinulla lääkitys kunnossa, mies jatkoi.
Sitä ei ole enkä halua, Liisa napautti. Harmi, sitä kannattaisi harkita. Muutoin on todella hankala koota itsensä ja päästä eteenpäin, mies kertoi.

Hannu mietti, miten potilas pystyy osoittamaan olevansa terve, kun haluaa ulos.

Kun he kävelivät ulos, Hannu kysyi, miksi Liisan on niin vaikea ajatella terapiaa. He kiiruhtivat pian pois Auroran pihasta ettei heitä nähtäisi. He kävelivät radan ali ja lähtivät Alppilan kautta Kallion suuntaan. Siellä he voisivat tehdä mutkan Linnunlaulun kautta.

Hannu häpesi Liisan ulkoasua. Onneksi tämä oli jättänyt huivin pois pipon alta. Liisa oli varmaan niin kohmeessa päästään ettei välittänyt. Apatiaa kai, pohti Hannu.

Liisa kertoi saaneensa sellaisen käsityksen, että ainakin yksilöterapiassa vatkataan samoja asioita eikä päästä eteenpäin. Kai se menee niin, että oivallusten täytyy tulla asiakkaalta. Terapeutti vain auttaa häntä löytämää niitä, tiesi Hannu.
Entä jos asiakas ei oivalla mitään? kysyi Liisa.
Jaa-a, paha sanoa mitään, vastasi Hannu. On kai muitakin vaihtoehtoja.

Minusta sinun pitäisi käydä YTHS:ssä pyytämässä lähete psykiatrille, rohkeni Hannu ehdottaa.
No mutta enhän minä hullu ole, henkäisi Liisa.
Sanalla on oma kaikunsa, mutta luulen, että bussilastista ihmisiä vähintään puolet käy terapiassa tai syö psyykelääkkeitä, opetti Hannu. Sen on nykyaikaa. Otathan sinä lääkkeitä migreeniinkin.

Pariskunta ylitti Hesarin ja Hannu ihmetteli ääneen, mistä Josafatin kallio on voinut saada nimensä. Eihän kenenkään nimi voi olla Josafat. Nyt on minun vuoroni tietää jotakin, sanoi Liisa. Tiedätkö mikä tuon Lintsin vieressä olevan puiston nimi on? Ei aavistusta, myönsi Hannu.
Se on Lenininpuisto. Miten semmoisen miehen mukaan voi olla nimetty puisto? Tuskin missään on Hitlerinpuistoakaan, ei ainakaan enää.

Hannusta tuntui, että jotenkin hänenkin piti nyt päteä ja totesi, että se Maailman rauha Hakaniemen rannassa pitää ainakin jättää paikalle. Se on niin sitä aikaa. Tosin enhän minä voi siitä itse muistaa mitään. Yksi puotilalainen kertoi, että jossakin Marjaniemen laitamilla, vähän kuin häpeillen, on Suomen vastalahja Neuvostoliitolle vai lieneekö Helsingin Moskovalle. Kopiohan se tietysti on. Jotakin fleguja hahmoja siinä on, mutta kaukana Hakiksen taistolaismeiningistä.
Sitten Leena näpäytti kysymyksen. Tiedätkö missä Lenin ja Stalin tapasivat. No jossakin Novosibirskissä tai Vladivostokissa. Eikun Suomessa, opetti Liisa.

Sinä alat vaikuttaa aika pirteältä, sanoi Hannu. Mutta minä olen nii-in väsynyt, niin lopussa, oikaisi Liisa Ei lääkärikään mitään burnoutia kirjoittanut sairauslomatodistukseeni. Väsymys on eri asia. Kaikki väsyvät joskus. Hannun mielestä Liisan sairausloma oli jatkunut niin pitkään, että siinä oli jotakin erikoista. Sitäpaitsi hän oli kuullut huhuja etteivät lääkärit voi käyttää sanoja burnout tai uupumus Kelan vuoksi.
Mitä siinä sitten lukee loman syynä, kysyi Hannu? En minä muista, sanoi Liisa.

Liisa muisti, että Hannu oli saanut uuden työpaikan. Hän yritti olla kiinnostunut ja kysyi millaista siellä on.
Ihan hyvä meininki. Ihmiset ovat tekeviä ja vitsit sinkoilevat. Olen saanut parin pienen firman kirjanpidot hoitaakseni näin ensi alkuun. Suuri osa tapahtumista siirtyy automaattisesti ja minä tiliöin loput. Minä myös jaksotan tapahtumia yritysten kvartaaliraportointia varten. Liisa ei ymmärtänyt sellaisesta mitään.

He tulivat linjoille ja poikkesivat kahvilaan. Liisa otti kahvin tykö korvapuustin ja Hannu karjalanpiirakan. Hannu olisi ottanut miellään makeaa, mutta hän oli tarkkana syömistensä suhteen. Tosin ei tuo karjalainen taida olla juuri puustia kummempi, hän ajatteli. Hän oli kuullut kummallisen väitteen, että hiilihydraattien välttäminen ja kasvisten syöminen lisäisivät miehen tuoksun osakkeita naisten nenissä. Hannu ei siihen uskonut eikä asia ollut nyt edes ajankohtainen.

Levittäessään munavoita karjalaisen päälle, Hannu sanoi,  että jotakin olisi tehtävä, jotta Liisa pääsisi eteenpäin. Menen takaisin kotiini lepäämään. Sitä minä tarvitsen, intti Liisa.
Ei siellä terapiassa ainakaan sähköshokkeja tämmöisiin anneta, lipsahti Hannulta ja hän katui heti sanomaansa.

Liisa katsoi Hannun ohi siten kuin ohi katsotaan. Sitten hänen silmänsä kyyneltyivät.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Landea ja lentäviä lautasia



Olimme tänään landella Isnäsissä. Tytärperhessä tutkittiin eka- ja kolmasluokkalaisen koulukirjoja. Saimme herkullista pitsaa ja omenapannaria.

Olen muistellut mennyttä osin korville ja osin mielessäni. Luulen seuraavien ilmaisujen edustavan Nurmijärven murretta. "Kumpa (kumpi) se oli?" ja "Kumpa oli parempa (parempi)". Äitini oli napannut seuraavan jostakin ilmaisun: "Sit se rupi (rupesi) tamppaa."

Muistan tapelleeni oikeasti vain kerran. Vastapuoli oli samanikäinen poika naapurista. Sain turpaani, vaikka en muista mihin osui. Taisin ruveta itkemään tai ainakin valitin. Isäni havaitsi tapauksen, mutta ei puuttunut. Asia saattoi hoitua siten sujuvimmin.

Nurmijärven kirkonkylä on ennen sijainnut järven rannalla. Järvi oli sitten rehevöitynyt niin, että se oli kuivatettu kokonaan. Pitäjän nimestä päätellen siinä on ennenkin ollut kasvillisuutta. Pohjasta syntyi peltoa maanviljelijöille. Jos menimme entisen pohjan alueelle, sanoimme menevämme järvelle. Perttulastakin on kuivatettu järvi.

Lukiossa luokanvalvojamamme oli seurakunnan ruustinna. Kun hän piti meille ensimmäistä tuntia, hän kysyi meiltä, kuka hän on. Kaikki me varmaan tiesimme, miksi häntä kutsuttiin, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa. Kun oli hiljaista, hän jatkoi, että "Mutsihan minä olen". Hänen ottopoikansa oli joskus käynyt samaa koulua ja tämän käyttämä nimitys oli jäänyt päälle. Koulussa opettivat myös Hörskä, Käpärä, Pimpula, Söpö ja Tintti. Näitähän on joka koulussa.

Paikkakunnalla vaikutti esoteerinen kerho, jonka nimi oli Nurmijärven Interplanetistit. Jäsenillä oli tapana käydä tekemässä ufohavaintoja. Kerran poikkesimme vaimoni (en muista, olimmeko jo naimissa) kanssa Perttulantien varressa asuvan Räsäsen pihalla. Hän oli päässyt tuollain varmaan ainoan iltapäivälehden lööppiin, kun hän paransi ihmisiä käskemällä heidän sivellä jodia ihoonsa. Hoitomuotoa epäiltiin. Siitä julkisuus. Ketään ei ollut kotona.

Räsäsen pihassa oli lentävä lautanen, uskokaa tai älkää. Se oli vähän kuin Emman takana oleva Futuro-talo, mutta paljon pienempi. Muistikuvani mukaan esine näytti muoviselta. Siinä ei ollut ikkunoita, mutta sen yläpinnan keskellä oli läpinäkyvä kupu. Kurkimme sisään ja näimme ohjaamon. Siinä oli kojelauta, jossa ei näkynyt mittareita. Lautanen oli varmaan tarkoitettu yhdelle hengelle. Ohjaajan istuin oli aivan tavallisen ja perinteisen mallinen puutuoli.

Kerran juttelin lääkäri X:n aikuisen pojan kanssa. Hän asui isänsä taloudessa ja hänellä oli tapana ajella kylällä vaihteettomalla tankopyörällä. Kerroin hänelle Räsäsen pihalla näkemästämme. Hän kertoi minulle Räsäsen olleen lentävän lautasen kyydissä, mutta "ei hänelle ole annettu sitä voimaa". Ilmeisesti Räsänen ei ollut saanut laitettaan liikkeelle.

Kun kävin Turun kauppakorkeakoulua, sen lähellä oli pitkään parkissa jo silloin vanhan näköinen bussi, jonka kyljessä luki isoin kirjaimin "Seitsemän seinähullua veljestä" tai "Pentti Oskari Kangas ja seitsemän seinähullua veljestä". Joku orkesteri varmaan. Mieleni yhdistää tähän lyhyen laulunpätkän "Pistetään, pistetään banaania poskeen", mutta en ole varma liittyykö tämä veljeksiin. Olen ehkä vain kuullut jonkun jollottavan sitä. Kun kerroin tätä muistoani Isnäsissä aloin muistella Männistön muorin tyttären nimeä ja hetken kuluttua tavoitin sen. Venlahan hän oli.

Alkuperäiset, mutta fiktiiviset veljekset kävivät porukalla kosiomatkalla naapurissa Männistöllä, mutta koko jengi sai rukkaset. Sitten veljekset lähtivät Impivaaraan ja elelivät siellä kaukana maailman humusta. Lopulta he palasivat kotiin ja suurin osa heistä akottui. Tämä on varmaan nykyään sopimaton ilmaus, mutta ehkä se sallitaan, kun minussa on pikkuisen äijää. Fiksuimmasta eli Eerosta tuli kunnallisneuvoston vai minkä lienee valtuuston puheenjohtaja. Joku veljeksistä nai Venlan.

Vanhan kolmostien varressa on kirkonkylän ja Palojen välisen tien varressa Ojakkalan tila, jonka ajatellaan olevan seitsämän veljeksen kotipaikka. Jossakin Ojakkalan ja kirkonkylän välissä oli kai Härkähaka. Ainakin me kutsuimme kyseistä reittiä Härkähaantieksi. Ojakkalan kohdalla kolmostien vastapuolella oli punainen mökki, jonka ajattelimme olleen Männistön muorin koti. Sitä ei taida enää olla.

Muistan yhden nuoriso-ohjaajan sanoneen, että Palojoelle vievän tien pohjoispuolella oleva metsä oli Kaanaan metsää. Ehkä Kivi oli näin mielikuvitellut. Onhan itse Palojoella Taaborin vuorikin. Ei kovin kaukana Kaanaasta asui eräs luokkakaverini. Hänen kanssa soitimme trumpetilla ja pianolla yhteen.

Kun ajoimme kotiin Isnäsistä, vastaamme tuli kymmenen prätkän lauma. Eivät olleet liivijengiläisiä. Myöhemmin edessämme ajoi mies Harlio-Taavitsaisella. Hänellä luki pyörän merkki puseron selkämyksessä. Joskus on pelätty muiden kuin moottoripyöräilijöiden pitävän prätkäihmisiä epäluotettavina ja sanottu 99 prosentin olevan kunnon väkeä Jos joskus näette jonkun motoristin liivissä merkinnän 1 %, tiedätte mitä sillä tarkoitetaan.


Olen voinut tänään hyvin. Rakkauskertomusajatukset eivät pulppua. Katsotaan irtoaako tarinalle jatkoa huomenna.



Tässä on ollut joskus fillarivuokraamo.




Minulle selvisi tänään, että kissa syö hiiren karvoineen. Kissan nimi on Kutsi. Eräs äiti lapsineen taannoin Norjaan, mutta kissa jäi.







lauantai 27. elokuuta 2016

Aihetta kiitollisuuteen



Tapasin uuden ystäväni Salmisaaren kulttuurilaitoksessa ja lähdimme jonkin ajan kuluttua kävelylle. On syytä olla kiitollinen ystävästä, jonka seurassa viihtyy, joka ymmärtää ajatuksiani ja jonka kanssa keskustelu kulkee kuin aallot avoimella selällä. Olemme tavanneet ensimmäisen kerran 90-luvulla, mutta ei hän voi muistaa minua sieltä. Kaveruutemme juontaa tämän vuoden varhaiskeväisestä Risto Nordellin vetämästä keskustelutilaisuudesta, jossa tuleva ystäväni oli yhtenä panelistina. Minä olin yleisön puolella. Vaihdoimme puhelinnumeroita. Sovimme, että minä soitan. Paljon ruskeaa Ventaan vettä ehti jymistä alas Vanhankaupunginkoskessa ennen kuin toimerruin, mutta nyt olemme päässeet hyvään alkuun.

Tuuli oli voimakas, mutta pysyimme pystyssä koko kävelymme ajan. Iltauutisissä sitä kutsuttiin kesämyrsky Rauliksi. Se on ollut varmaan sisämaassa hurjempi, koska en nähnyt kaatuneita puita, mutta uutisissa niitä näkyi.

Minun ahdistukseni ja jännitykseni katosi hänen seurassaan. Sellaista hyvän ystävyyden kuuluu ollakin. Tohdin käyttää jo tätä syvällistä nimitystä väleistämme. Lämpimät kiitokset sinulle, jos satut lukemaan tätä.

Valitettavasti jännitys palasi illalla. Minulla on Love story kuutonen editointia vailla, mutta en uskalla koskea siihen enää tänään, jotta en hermostu enempää.

Vaimoni sanoo minun muuttuneen ja on vakuuttunut sen johtuvan saamastani siirteestäni. Ei minulle sairaalassa tällaisesta kerrottu. Veri koostuu soluista ja sitä täytyy olla aivoissakin. Voisiko tällainen olla mahdollista. Ei tällaista varmaan ole tutkittu, koska tuskin rahoittajat innostuivat näin uskomattomasta ajatuksesta.

Iltaongelma

Eilisiltana pää surrasi taas. Luonnollinen nukahtaminen ei tuollaisessa tilassa onnistu. Vaimoni on joskus kirjoittanut runoja yökaudet, kun niitä on tullut.

Minä haluaisin elää kohtuullisen järjestyneesti, vaikka boheemi olen tavaroiden hallinnassa. Se johtuu lahjattomuudesta siinä lajissa, mutta enemmän pitäisi yrittää. Sellaista, mitä ei osaa, ei huvita tehdä. Sitäpaitsi vastavirrassa uiminen vie hirveästi voimia. Tämä on toki selittelyä.

Olimme pari vuotta sitten Budapestissa lomailemassa. Siellä minulla yö ja päivä vaihtoivat paikkaa. Se oli raskasta. Syytä en tiedä. Mahtoiko liittyä silloin alkuvuodesta sairastamaani imusolmukesyöpään. Tuli mieleeni, että on tämä tämän päivän ongelma samanlainen. Ehkä tämä ei ole sattumaa. Leukemian hoito sairaalassa on päättynyt. Kontrolleissa käyn ja lääkkeitä syön. Muita sairaalakeikkoja voi tulla, jos hoidoista ja johtuvia oireita tai tulehduksia ilmenee. Toivottavasti itse syöpä ei nosta päätään.

En tiedä miten saisin yöni asettumaan luontaisesti paikoilleen. Unilääkkeet mahdollistavat aamuheräämiset kohtuulliseen aikaan. Ymmärtääkseni säännöllinen rytmi on luonnollisen nukahtamisen perusedellytys. Nyt päässäni on niin hurja meno iltaisin, että tarvitsen kemiaa avukseni.

Jos ongelmani johtuu hoidoista, tämä lienee ohimenevä vaihe, joka on vain elettävä. Unkarilainen painajainenkin loppui joskus. Meikun hematologia ei uskoakseni tällaisia hoida. Jos tilani jatkuu tällaisena, puhun lääkärille viikon päästä kontrollikäynnillä. Luullakseni voin käydä vaihtoehtoisesti työterveyslääkärillä, ainakin ennen kuin saikkuni muuttuu tilapäiseksi eläkkeeksi.

Vaimoni sanoi minun laitostuneen. Jätän liikaa asioita hänen korjattavakseen. Pitää paikkansa. On siinä laiskuuttakin. On minulla sen verran puhtia, että voisin ryhdistäytyä, vaikka eilisellä kävelyllä tunsin hengästyväni.

Niin ne unet. Ajattelin muistavani viimeiset iltaideani aamulla, enkä kirjoittanut niitä ylös. Unilääkkeet puhdistivat pääni niinetten aamulla muistanut paljoakaan.

Heräsin aika varhain, söin aamiaisen ja palasin sänkyyn. Oloni oli rento ja murheeton. Oli ihana nukahdella tällaisen hattaran päällä. Kun nousin, epämääräinen ahdistus, jonkinlainen jännitys, alkoi kohota. Editoin Love storyn viitosluvun ja julkaisin sen. Kuutonen odottaa oikolukuvuoroaan. Toivottavasti Olli on pysytellyt poissa. Jatkosta on ideoita, mutta yritän pidättäytyä rakkaustarinan kirjoittamisesta tänään.

Olen maalannut eilen aloittamaani teosta. Olen kuunnellut pari puheohjelmaa Yle Areenasta. Se on saattanut rauhoittaa päätäni, mutta olen edelleen jännittynyt.

Hyvä että tälle päivälle on erilaista ohjelmaa. Menen tapaamaan erästä ystävääni, joka näyttää minulle viimeisimpiä duunejaan ja varmaan vanhempiakin.


Love story 5

Ihanaa, kun tulit rakas! toivotti Liisa Hannun tervetulleeksi. Tämä ajatteli, että siinäpä minut riisuttiin aikeistani. Liisa on aivan hurmaava, kun hän tunnustaa rakkauttaan. Miten voisin elää ilman sellaista.

Liisa sanoi tuntevansa itsensä turvattomaksi ja voivansa huonosti. Hänen teki pahaa, ruoka ei maistunut ja hän pelkäsi, että kohta räjähtää migreeni. Hän oli ottanut jo ibuprofeeni- ja paracetamol-pillerit. Hän arveli ehtineensä ajoissa. Nämä ovat auttaneet ennenkin, vaikka eivät olekaan erityisen tömäköitä lääkkeitä.

Tiedätkö Hannu, minulla pyörii mielessä sellaisia ajatuksia, joita ei saisi. En tiedä, kestätkö kuunnella, mutta kelle muulle kertoisin. Hannu änkytti jotakin terapeuteista, mutta istuutui kuuntelemaan.

Kukaan ei ole niin hullu kuin minä, aloitti Liisa. Hän oli vetäytynyt pitkälleen ja kiskaissut peiton melkein leukaansa asti. Miteni nyt sanoisin, mutta minusta tuntuu, että olen hukkaamassa käyttöliittymän elämääni. Minusta tuntuu, että minussa ja maailmassa ei ole yhteensopivia kohtia.
Hannu kuunteli ihmeissään.

Minä pelkään hirveästi, että tartutan jotakin pöpöjä muihin ihmisiin ja sitäpaitsi pelkään jotenkin sotkevani paikkoja, jos lähden kotoa, tunnusti Liisa. Hannu vihelsi mielessään, tämä on todella vakavaa.

Niin, muuten jos tekee mieli kahvia, tiedät mistä löytyy pööniä ja filttereitä. Mitä voisin paremmin muistaa, vastasi Hannu.

Minä en voi lähteä kotoa mihinkään. Tämä on minun koteloni. Minua ahdistaa hirveästi, huokaili Liisa.

Hannu tunti olonsa toivottoman raskaaksi. Ihan kuin kantaisi lainapeiterullaa harteilla. Nyt on muutettava suunnitelmaa. En voi mitenkään hylätä häntä nyt. Toki hän oli edelleen hyvin kiintynyt Liisaan. En tiedä onko se rakkautta, mutta on sillä suuri voima.

Hannu kysyi, haluaisiko Liisa jotakin, hän voisi käydä kaupassa. Ei minulle maistu mikään kuului vastaus. Luuletko että sytytyslanka on niin pitkä, että voin käväistä ulkona soittamassa. Liisalla ei oikein sytyttänyt, mutta hän ymmärsi, että käväisisi jossain. Kyllä minä pärjään, hän huitaisi kädellään, mene vain.

Hannu laskeutui hissillä alakertaan ja pohti, missä hän voisi puhua rauhassa. Samalla tarkasteli hissiä. Hänestä se oli hassulla tavalla viihtyisä. Siinä oli ties kuinka vanha metallineristikkoinen "liukuovi". Hän meni läheiseen puistoon ja katsoi paikan, jossa oli riittävästi etäisyyttä muihin. Hän soitti eräälle Liisan ja häne  yhteiselle ystävälle, sairaanhoitajalle, joka on joskus työskennellyt mielenterveyspotilaiden kanssa. Kaisu, kuului kohta luurista.

Hannu selosti tilanteen Kaisulle. Tämä sanoi ettei nyt olisi hyvä jättää Liisaa yksin. Ei muutoin, mutta hän tarvitsee todella apua nyt. Kaisu selosti, miten kannattaisi toimia.

Hannu palasi sisään. Hän ehdotti, että he kävisivät paikassa, jossa varmasti ymmärretään Liisaa Hannua paremmin. Liisa esteli ja epäröi. Hän uteli mikä paikka sellainen on. Hannu kehotti häntä luottamaan häneen. Liisa sanoi ettei voi lähteä mihinkään vaatteissa, joita hänellä oli. Kun Hannu katsoi häntä kummastuneena, hän sanoi, että johan minä kerroin. Silloin Hannu ymmärsi.

Hannu kysyi, eikö sinulla ole sellainen polviin ulottuva sadetakki. Voisit panna sen päällesi suojaamaan muita. Hän auttoi sadetakin Liisan ylle. Sitten hän haki Liisan keltaiset Hai-saappaat sekä huivin ja myssyn. Liisa laittoi huivin päähänsä ja solmun leuan alle. Sitten hän kruunasi itsensä pipolla. Saappaat vielä. Liisa ei uskonut oikeasti tähän vaateratkaisuun, mutta hän oli uskovinaan, että tapahtuisi nyt edes jotakin.

Hannu katseli Liisaa ja ajatteli surullisena, että tuon näköisiä siellä on ennestään. Sitten hän tilasi taksin.

perjantai 26. elokuuta 2016

Jokin purkautuu

Jotakin pantattua purkautuu ulos. Olen levoton ja no, sanotaan nyt, että ahdistaa. Vatsakin on tiedostanut jonkin ristiriidan. Teksti pyrkii ulos kuin noviisiapina häkistään, eikä jätä minua rauhaan. Miksei se voi tulla vapautuneesti kuin soliseva kevätpuro. Tarina tulee aika juohevasti, kun sitä on etukäteen pyöritellyt päässään.

Olen kirjoittanut viidennen osan rakkauskertomukseeni. En ole julkaissut sitä vielä. Aion oikolukea sen ja jotakin lisättävää saattaa tulla mieleen.








Olen tarttunut öljypastelleihin tänään. Maalaaminen tuntuu oudolta ilmaisulta öljypastellien yhteydessä, mutta piirtäminenkään ei oikein istu. Auringonkukat on kulunut aihe, mutta menköön.

Joo, on tuossa raakileessa Brykin vaikutusta.

Kummallista, että viljelen olostani huolimatta huumoria pitkin päivää. Vaimoa taitaa kyllästyttää. Väittää minun muuttuneen. Se uusi DNA? Ilmeisesti vitsini ovat terveisiä kantasolusiirteen luovuttajalta. Tulevat kuitenkin suomen kielellä. Laatu tosin ei ole parantunut. Osa on yhä peräisin ontuvan Eriksonin tuutista.

Käveleminen ei juuri parantanut oloa, mutta selkeytti päätä. Sain kuningasidean siitä, miten voisin ratkaista minua vuosia vaivanneen ongelman. Olen pohtinut, miten voisin käsitellä maalauksissani todellisuuden ja mysteerin vuorovaikutusta. Jotakin olen tehnyt tästä teemasta, mutta hakuammuntaa se on ollut. Todellisuus haluaa olla kulmikas ja hierarkinen, mutta ei toimi täysin ennakoidusti. Mysteeri on orgaanista muodoltaan. Yritän ehkä seuraavassa työssäni soveltaa tätä. Luulen, että Brykin teokset laukaisivat jonkin alitajuisen prosessin tästä aiheesta. Hänen myöhäisissä töissään on minusta jotakin. Ihan kuin hän olisi käsitellyt samaa teemaa, mutta vienyt sen abstraktion tasolle.

Sanoin eräälle vastamäessa vastaan tulevalle, että ykköstä silmään ylämäessä. Stepanovilla oli tietysti keppi mukana. Alamäki-ihimen hymyili ja oli selvästi juonessa mukana, mutta ei keksinyt yksitavuista kummenpaa. Kävin apteekissa. Kassa ei ollut juttutuulella.

Vaimoni mielestä tämän Love storyn pitäisi olla omassa blogissaan. Tämän sisältö on hänestä nyt sekava. Luulen että uusi blogi löytäisi kovin hitaasti lukijoita. Olen tosin miettinyt, että lisään tähän blogiin erillisen sivun, jossa rakkauskertomuksen luvut ovat peräkkäin ja ensimmäinen ylimpänä.


Höh! Olin päästänyt Love store kutosen julkisuuteen, vaikka vitonenkin on vielä verhon takana. Hannusta olin tehnyt Ollin vaikka kuinka monta kertaa. Anteeksi töppäilyni. Yritän olla skarpimpi.

Love story 4

Hannu oli löytänyt netistä kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Hän asteli kohti firmaa, jonka seinässä luki debet=kredit. Alla oli slogan "Aina täsmää". Hannu oli lukenut sen verran kauppakorkean pääsykirjoja, että tiesi oleellista olevan kirjanpidon antama oikea kuva yrityksen tilanteesta. Jos tilinpito ei täsmännyt, pienen eron pystyi ujuttamaan jollekin kaatotilille eikä siitä kukaan piitannut. Hannua ärsytti tuo villitys kirjoittaa erisnimet pienellä alkukirjaimella.

Debet on kuitenkin siellä missä pitää eli ikkunan puolella. Oikeakätinen kirjanpitäjä asettuu istumaan siten, että valo tulee vasemmalta eli juuri ikkunasta. Näin ei kirjoituskäsi varjosta numeroita.

Hannu oli laittanut pikkutakin somisteeksi kravatin ja solmioneulan. DC:ssä ei kellään näkynyt tällaisia koristuksia rinnuksissa. Ajat ovat muuttuneet. Isä oli ollut joskus menossa toisen myyjän kanssa asiakastapaamiseen. Isällä oli ollut beige liivipuku, mutta solmio oli unohtunut. Kollega ei suostunut asiakkaisiin ennen kuin solmio oli ostettu. Vaaleanruskea kravatti näytti Hannusta lähinnä sukalta.

DC:ssä oli reipas tunnelma. Joku nuori leijona oli lähdössä asiakkaisiin ja huuteli lähtevänsä luukuttamaan. Älä mene kuitenkaan sossun luukulle, häntä evästettiin. Muista klousata early and often. Tee lisäkäynti viereiseen kukkakauppaan, mutta älä suostu oravannahkakauppoihin. Tänne ei mahdu niin paljoa kukkia.

Toimitusjohtaja Pertti oli ylpeä myyntitykistöstään, mutta arvosti myös firman nörttejä, jotka tekivät asiakkaiden numeronmurskaustyöt. Hän ei piitannut Hannun keskeneräisistä opinnoista. Sanoi itsekin olevansta diplomia vaille DI. On meillä yksi pappikin, hän sanoi. Se oli joskus ajanut papin työn ohella taksia ja tuumannut, että kummassakin autetaan asiakasta pääsemään perille.
Myyjät ovat individualisteja, taiteilijoita, siksi nuo taideopinnot sopivat kuvaan. Hannu mutisi jotakin taidehissasta.

He istuivat Pertin muita suuremmassa loosissa ja ryypiskelivät automaattikahvia. Pertti pahoitteli, että molemmat neukkarit olivat varattuja, mutta "niin pitää ollakin".

Vaikutat olevan oikeasta puusta veistetty. Hyvä tyyppi, sellaisen vaatimuksia ei tiedä kukaan, mutta kohdatessaan sellaisen tunnistaa. Varasin sinulle testiajan ensi maanantaille tuohon Luonne Oy:ön, kai pääset? Järjestyy, lupasi Hannu. Siellä on palikkatestejä ja sellaisia. Jutellaan lisää, kun saadaan tulokset.

Meillä on yksi loosi vapaana. Tuire Meskanen lähti konttoripäälliköksi johonkin. Huomaat että tämä homma meritoi. Jos kauppoihin päästään, saata hänen asiakaskannan aikanaan hoitoosi. Voisit kuitenkin ensin opetella puoli vuotta kirjanpitoa tuolla numeronmurskauspuolella ja sitten siirtyä myyntiin.

Kukkakauppa tosiaan, mietti Hannu ja sai ajatuksen.

Kerran ollessaan Liisaa hyysäämässä Hannu kysyi varovasti, voisiko tämä ajatella lääkitystä. Tähän ei kuule mikään Vitalis auta, kuului ärtynyt vastaus.
Vitalis ei tietääkseni ole lääke, sanoi Hannu.
No nitro sitten, hänelle sanottiin.

Tiedätkö, sinun sairastumisesi koskee muitakin. Tämä on minullekin rankkaa. Nyt sinä vain olet sairauslomalla eikä tässä pimeydessä näy mitään valopillkua, kertoi Hannu.
En minä ole sairas, minun vain pitää levätä välillä. Leijonatkin lepäävät aina, kun eivät metsästä, väitti Liisa.
Eikö YTHS:n lääkäri ehdottanut sinulle mitään, kun kävit viimeksi hakemassa saikkua? tiedusteli Hannu. Jos onnenpillereitä tarkoitat, kyllä ehdotti, mutta niitä minä en ota, kuului vastaus. Terapia on ainut, mitä voisin harkita.
Se on pitkä tie, olisitko valmis sellaiseen, kysyi Hannu.
Se ei ole kuitenkaan kemiaa. En halua olla zombi, jonka tunne-elämä on yksi vaakaviiva, väitti Liisa. Huomaatkos, olemme jo niin tutustuneet, että uskallamme riidelläkin.

Ei se lääkejuttu noin mene, yritti Hannu korjata. Tunnen yhden psykiatriaan erikoistuvan. Hän sanoi, että psyykelääkkeet tukevat hyvin terapiaa. Potilas on tasapainoisempi ja pystyy paremmin käsittelemään asioitaan, selitti Hannu. Sitäpaitsi Hannun mielestä riiteleminen ei kuulu mitenkään itsestään selvästi kahden ihmisen suhteeseen. Riiteleminen on vuorovaikutusongelma.
Siis pelkkä viiva vain, enkö juuri sanonut, vastasi Liisa, kun heräsi ajatuksistaan.

Hannu oli käynyt lähes päivittäin katsomassa miten Liisa voi ja täydentämässä tämän jääkaappia, josta hän oli ensimmäisellä kerralla löytänyt vain epämääräisen köntin jauhelihaa. Liisa ei juuri poistunut kotoaan. Hannu oli ajatellut ehdottaa, että Liisa lähtisi lomamatkalle jonkun kaverinsa kanssa, mutta ei uskonut tämän suostuvat. Useinmiten Liisa makasi apaattisena sängyssään, kun Hannu saapui.

Hannu oli käynyt äskettäin vanhempiensa luona ja hänen äitinsä oli kysynyt varovasti, onko Hannu yhä kiintynyt Liisaan. Hän selitti, että jos perustatte joskus perheen, Liisan sairaus voi olla kova koettelemus. Mahtaisitko jaksaa sellaista? Sinun pitäisi olla se tolppa, johon koko perhe nojaa.
Hannu vastasi epämääräisesti, että kyseessä on sairaus, joka hoidetaan. Parannutaanhan syövästäkin, hän jatkoi.
... ja sairastutaan uudestaan, väitti äiti. Keskustelu aiheesta päättyi tähän.

Seuraavan kerran Hannu toi mukana sinisenpuhuvia anemoneja ja jotakin valkoista niiden seurana. Oi minulleko, sinä olet ihana, rakas! Liisa leperteli ja höpsehti vaasia kukille. HannustaLiisa vaikutti aikaisempaa pirteämmältä.
Laitettiin isänmaalliset värit, kun olet niin ahkerasti synnyinmaamme eteen ahkeroinut. Nämä ovat isänmaalliselle, mutta herkälle naiselle.
Kunpa tulisikin joskus valmista, huokaisi Liisa, meni sänkyyn kyljelleen ja veti viltin päälleen.

Hannu oli ajatellut keskustella vakavasti Liisan kanssa ja loiventaa heidän välejään seurustelusta ystävyyden suuntaan. Ei hänellä ollut voimia eikä sydäntä siihen. Sitäpaisti miten tämä sopisi noihin kukkiin, joita toin. Mennään näin toistaiseksi.

Hannu halusi pitää Liisasta huolta. Tämä ei ehkä suostuisi, jos he eivät seurustelisi. Kuka häntä sitten hoitaisi, tuskin kukaan. Ei hän pelkän YTHS:n avulla selviä. Mahtaisiko sieltä edes saada terapiaa. Hannu ymmärsi, että avioliittoon tarvittaisiin pari kunnon suhdetta. Siis kaksi ihmistä, jotka nojaavat toisiinsa eikä kumpikaan joudu liikaa kannattelemaan.

Kerran Hannu yritti huvittaa Liisaa. Kuules Elluseni, hän kysyi. Tiesitkö, että Diana-Kallen pojat lähettelivät teineinä pöhköjä tekstareita Isolle Ellulle. Hi Lizie ja sitä rataa. Olisi hauska nähdä itse kuningattaren näppylöivän pikkuista kännykkää. Viljolle tuskin uskalsivat lähettää. Liisa naurahti pikkuisen.

Hannu oli käynyt palikkatestissä. Homma ei ollutkaan pelkkää lomakkeiden täyttämistä ja musteläiskien tulkintaa. Hänet oli pantu muutaman muun testattavan kanssa valitsemaan listalta kymmenen tärkeintä tavaraa otettavaksi mukaan kuumatkalle. Ryhmä oli keskustellut sivistyneesti aiheesta ja päätynyt jonkinmoiseen valintaan. Hannu oli aavistanut, että nyt ei pidä istua tuppisuuna.

Liisa oli ollut puolitoista kuukautta sairauslomalla. Olo ei ollut juuri parantunut. Hän enimmäkseen keräsi voimia sängyn pohjalla ja mieli oli maissa. Hän oli sitä mieltä, että hänen oli noustava ihan luomuna. Lääkärin tarjoamiin onnenpillereihin hän ei suostuisi. Hannu puolsi niitä, kunhan rinnalla kulkisi säännöllinen terapia.

Pertti oli soittanut Hannulle ja sanonut testien menneen hyvin. Ettehän valinneet kampaa mukaan kuumatkalle, hän veisteli. Luullakseni astronauteilla on aina tukka pystyssä. Varmaan hoksasitkin, että kyse oli ryhmädynamiikasta. He sopivat tapaamisesta, jossa he neuvottisivat mahdollisen työsuhteen yksityiskohdista. Paljonkohan kehtaisi pyytää palkkaa, pohti Hannu .

Hannu istui raitsikassa matkalla Liisan luo. Tällä kertaa hän oli päättänyt puhua asiat halki.


Mitä Venäjä aikoo

Henkilön väitetään syyllistyneen epäasialliseen käytökseen tai kohteluun ja sanktio on lauennut. Epäilty sanoo, ettei hänelle ole kerrottu yksityiskohtaisesti, mitä hän on tehnyt. Viranomainen ei halua käyttää täsmällisempää ilmausta suojellakseen epäiltyä ja muitakin.

Venäjä on nostanut joukkonsa täyteen taisteluvalmiuteen joillakin alueillaan. Näinä viikkoina Suomen taivaalla harjoittelee viikatemiehiä eli ulkomaisia hävittäjiä. Nämä ovat hyvin voimakkaita viestejä. Venäjän toimet liittynevät Krimin ja Ukrainan itäosan tilanteisiin. Tällainen olisi joskus ollut tavatonta. Venäjän toimia käsitellään kummallisen vähän mediassa. Ennen vanhaan ajateltiin, että jos joukkoja keskitetään paljon rajoille, sota syttyy vääjäämättömästi.

Näin kävi ensimmäisessä maailmansodassa. Tosin sytyttimeksi tarvittiin muuan Gavrilo Princip, joka murhasi Itävalta-Unkarin kruununperijän. Syy oli periaatteellinen. Pyssymiehen sukunimi tarkoittaa sattuvasti periaatetta, ainakin ruotsiksi. Miten tätä nyt luonnehtisi. Nimi on enne.

Epäsuoraa viestintää.

Rut Bryk ja lentävä lautanen

Kävimme eilen Emmassa tutustumassa Rut Brykin näyttelyyn nimeltään Taikalaatikko. Piipahdimme myös nostalgiamatkalla museon takana olevassa Futuro-asunnossa, joka näyttää lentävältä lautaselta. En ole käynyt ennen sellaisessa sisällä, mutta yksi Futuro oli puolivälissä Turkuun mentäessä, vanhan tien varrella olevan kahvilan vieressä.

Rut Brykin näyttely on huikea kaari, jonka hänen tuotantonsa piirtää alkaen lapsenomaisista teoksista, jotka voisivat olla satukirjan kuvitusta, ja päätyen voimakkaan ruumiilliseen konstruktivismiin.  Tässä maistiaisia näyttelystä. Käykää ihmeessä katsomassa, näyttely päättyy 4. syyskuuta.

Teokset ovat jo alussa tyyliteltyjä, mikä ominaisuus säilyy Brykilla niin kauan kuin teokset ovat esittäviä.




Alla olevasta tulee mieleen Chagall.









Brykin myöhäisemmässä tuotannossa on heleämpiä teoksia kuin nämä esimerkit. Nämä kolmiulotteiset työt kutsuvat koskemaan, mutta näpit on maltettava pitää irti.




Rut Brykin taiteesta on julkaistu runsaasti kuvitettu teos Elämän taide. Tekijä on Harri Kalha. Piti se ostaa, kun Brykin taide on niin vaikuttavaa. Hinta on 42 euroa.

Sitten tulevaisuusmatkalle menneisyyteen. Futuro on ilmestynyt maailmaan vuonna 1968 ja niitä on kaikkiaan tehty yli 60 kappaletta. Suunnittelija on arkkitehti Matti Suuronen. Sittemmin valmistus kävi liian kalliiksi öljykriisin vuoksi.








Tässä tiukan funktionaalista arkkitehtuuria. Betonimöykyllä ei ole mitään tekemistä Futuron kanssa, mutta lähekkäin ne ovat.



Julkaisin, olikohan toissapäivänä, jutun DNA:sta, josta aiheesta olen myös viestitellyt Facebookissa. Kas kummaa kun minulle tarjottiin ilmaista DNA-testiä sähköpostissani torstai-iltana. Varmaankin rahalla saisi kaikenlaista mukavaa till. Palvelua tämä tietysti on.

Jotkut näyttelyt innoittavat maalaamaan. Taikalaatikko kuuluu niihin. Toivottavasti saan ryhdytyksi sanoistaa tekoihin.