Sairaan rakas elämä
Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa
sunnuntai 30. kesäkuuta 2019
Täysillä päin seinää
Kun sielu palaa innosta ja on paljon merkityksellistä nähtävää, voi käydä kuten minulle. Voimani ovat syöpien jälkeen rajalliset ja käytin niitä surutta ajaessamme ristiin rastiin Pohjois-Suomea. Fysiikkani antoi minulle taas opetuksen.
Vatsani äityi jatkuvaan kivuliaaseen jännitykseen, joka alkoi ylävatsasta ja siirtyi vähitellen alaspäin. Aloin taas tarvita valtavasti unta. Onneksi meillä on mainio lepopaikka vaimoni serkun Maija-Liisan kotona Oulussa. Vatsani on jo asettunut, mutta tarvitsen yhä kovasti lepoa. On outoa olla tekemättä mitään ja levätä, mutta on katsottava totuutta silmiin.
Tekisi mieli käväistä vielä Muhoksella. Huomenna alkava paluumatka kotiin arveluttaa.
lauantai 29. kesäkuuta 2019
Kun hätä on suurin, on apukin lähellä
Otsikon sanonta on puhdasta magiaa. Suuressa hädässä varmasti etsitään kaikki mahdolliset keinot ja apu voi löytyäkin, mutta itse hädän suuruus tuskin automaattisesti laukaisee mitään pelastavaa taikatemppua. Sanonta kuitenkin tuli tänään mieleen.
Olimme eilen suviseurakentälla Muhoksella. Ajovalot olivat unohtuneet päälle. Virta tietysti loppui.
Apua ei tarvinnut kaukaa hakea. Naapurista löytyi kaapeli, auto, osaamista ja paljon auttavaa mieltä. Nyt tiedän, missä Mersu-vaarissamme on akku. Etsin edestä ja takaa, mutta se oli pelkääjän puolen jalkatilan alla.
Auto saatiin käyntiin ja lähdimme ajamaan kohti Oulua, jossa majailemme vaimoni serkun luona.
Heti alkumatkasta ilmeni, että kuskipuoleinen lasi ei mene kiinni. Veiviä ei ole näinkään vanhassa (18 v.) autossa. Toinen ongelma oli, että auto ei kulkenut viittäkymppiä kovempaa. Kulki kuitenkin. Köröttelimme kohti Oulua.
Aivan perässämme ajoi rekka, jonka kuski tyyttäsi kiukkuisesti, kun en antanut tietä poikkeamalla kohdalla olevalle pysäkille. Käänsin äkkiä pysäkille ja otin tavaksi.
Tankkasin auton varmuuden vuoksi moottori käynnissä.
Oulussa vaimo poikkesi kaupassa ostamassa tarpeita, joilla peitimme ikkunan sateen varalta. Vaimon serkku haki lautasenalusia, jotka olivat kelmua tukevampaa materiaalia.
Tänään soittelin läpi paikallisia autohuoltoja. Lauantaipäivänä oululaiset pajapuhelimet pysyivät mykkinä, mutta yksi kempeleläinen vastasi. Hän lupasi soitella oululaisille miehilleen ja palata asiaan.
Hän palasi, annoin osoitteen ja sittemmin asentaja soitti. Kun menin pihalle, isossa mersussa istui lippalakkinen nuorimies tyttöystävänsä kanssa. Ammattimies.
Ammattimiehen sormi oli niin viritetty, että kun hän asetti sen kuskin lasinnostimen nappulalle, lasi nousi heti paikalleen. Sitten hän kytki läppärinsä autoomme ja teki jotakin säätöjä. Sitten hän kävi koeajelulla. Hetken kulutta hän palasi.
Säädöt olivat kuulemma menneet raiteiltaan, kun auto käynnistettiin apusähköllä.
Auto oli kunnossa.
perjantai 28. kesäkuuta 2019
Rintamalinja pidettiin Paikanselässä lähellä Märkäjärveä
Märkäjärvi |
Talvisodan loppuajan taistelut käytiin tällä rintamalla Joutsijärven ja Märkäjärven välimaastossa. Etäisyyttä näiden välillä oli noin 30 kilometriä.
Ruotsalaiset vapaaehtoiset vapauttivat suomalaiset, jotka siirtyivät Säkkijärvelle torjumaan Viipurinlahden yli päässyttä vihollista.
Ruotsalaiset pitivät linjan eikä se tapahtunut ilman tappioita. Moni ruotsalainen vementti henkensä meidän vapautemme vuoksi. Tätä harvoin muistellaan, vaikka syytä olisi.
Dyrssenin kaatumapaikasta oli 50 metriä vihollisen puolelle eli aivan tuossa lähellä olivat.
Tunnisteet:
Historia,
Kuvakertomus,
Sukujuttu,
Talvisota,
Yrjö Jylhäsaari
torstai 27. kesäkuuta 2019
Joutsijärvelle
Venäläiset vetäytyivät Kitiseltä nopeasti Savukosken ja Saijan välimaille. Suomalaiset seurasivat heitä sinne.
Sieltä osa joukoista - isoisä näiden mukana - kuljetettiin takaisin Pelkosenniemen ja Kemijärven kautta Joutsijärven länsipuolelle vapauttamaan siellä taistelleeet Osasto Roinisen joukot lepovuoroon.
Me emme palanneet tätä reittiä vaan jatkoimme rajan tuntumasta Sallan kirkonkylän kautta Joutsijärvelle.
Joutsijärven pohjoispäätä |
Joutsijärven länsirannalla |
Jonnekin tänne joukot asettuivat. Kuvat otettu Kuusamontieltä länteen.
Tunnisteet:
Historia,
Kuvakertomus,
Talvisota,
Yrjö Jylhäsaari
keskiviikko 26. kesäkuuta 2019
Palasin tänään lähtöpisteeseeni
Tänään lähdimme ajamaan Ylitorniolta kohti Kukkolankoskea, Kuivaniemeä ja Oulua. Kun ajoimme syntymämökkini läheltä, huomasin pihassa miehen leikkaamassa nurmikkoa. Olipa hyvä onni. Olin käynyt toisenkin kerran mittailemassa pihaa, koska tätini kysyi, olinko nähnyt tiettyä kiveä pihassa. On olemassa valokuva, jossa olen hänen sylissään tuon kiven kohdalla. En löytänyt. Silloinkaan ei ollut ketään paikalla.
Olipa hyvä onni. Tapasimme Luulajassa asuvan suomalaisparikunnan, jotka olivat käymässä talossaan. Mukavia olivat.
Pääsimme katsomaan taloa sisältä. Kahvitkin keitettiin. Heillä on paljon remonttia meneillään, mutta huonejärjestys on pitkälti sama. Vain eteiseen on tehty suuria muutoksia. Siihen on rakennettu vessa, suihkutila ja löylyhuone.
Kävin makuuhuoneessa, jossa synnyin 65 vuotta sitten. Kätilö oli sanonut poistuessaan, että on mukava lähteä, kun lapsi jää huutamaan.
Keittiössä oli vanha puuhella yhä paikallaan. Sähköhella oli korvattu uudemmalla. Pöytä ja tuolit olivat samassa paikassa, jossa maalasimme siskoni ja äitini kanssa vesiväreillä. Valokuva todistaa tapahtuman.
Isäntäväki tiesi henkilöitä, jotka asuivat noilla nurkilla meidän aikanamme. Vanhempani muuttivat paikkakunnalle 1953, minä synnyin vuotta myöhemmin ja vuonna 1959 muutimme isän uuden työpaikan perässä muualle.
Nykyisellä isännällä on hieman monimutkainen suhde tuohon paikkaan. Naapurissa oli meidän aikanamme maatila, jota isännöi poikamies ja hänellä oli apunaan taloudenhoitajatar. Isäntä oli perinyt paikan yhden version mukaan, koska oli ollut lapsettoman omistajapariskunnan ottopoika. Toisen mukaan hän oli ollut renki ja perinyt sen tilan leskeltä, koska oli hoitanut tätä hyvin.
Isäntä oli myöhemmin ostanut mökin, jossa asuimme, ja taloudenhoitajatar oli perinyt sen häneltä. Oli sitten asunut siinä. Mökki on ehkä turhan vaatimaton ilmaisu, koska talossa on keittiö, olohuone, makuuhuone ja kaksi tilavaa huonetta yläkerrassa. Meidän aikanamme yläkerrassa asui vuokralaisia.
Nykyinen isäntä on taloudenhoitajattaren veljenpoika.
Olipa hyvä onni. Tapasimme Luulajassa asuvan suomalaisparikunnan, jotka olivat käymässä talossaan. Mukavia olivat.
Pääsimme katsomaan taloa sisältä. Kahvitkin keitettiin. Heillä on paljon remonttia meneillään, mutta huonejärjestys on pitkälti sama. Vain eteiseen on tehty suuria muutoksia. Siihen on rakennettu vessa, suihkutila ja löylyhuone.
Kävin makuuhuoneessa, jossa synnyin 65 vuotta sitten. Kätilö oli sanonut poistuessaan, että on mukava lähteä, kun lapsi jää huutamaan.
Keittiössä oli vanha puuhella yhä paikallaan. Sähköhella oli korvattu uudemmalla. Pöytä ja tuolit olivat samassa paikassa, jossa maalasimme siskoni ja äitini kanssa vesiväreillä. Valokuva todistaa tapahtuman.
Isäntäväki tiesi henkilöitä, jotka asuivat noilla nurkilla meidän aikanamme. Vanhempani muuttivat paikkakunnalle 1953, minä synnyin vuotta myöhemmin ja vuonna 1959 muutimme isän uuden työpaikan perässä muualle.
Nykyisellä isännällä on hieman monimutkainen suhde tuohon paikkaan. Naapurissa oli meidän aikanamme maatila, jota isännöi poikamies ja hänellä oli apunaan taloudenhoitajatar. Isäntä oli perinyt paikan yhden version mukaan, koska oli ollut lapsettoman omistajapariskunnan ottopoika. Toisen mukaan hän oli ollut renki ja perinyt sen tilan leskeltä, koska oli hoitanut tätä hyvin.
Isäntä oli myöhemmin ostanut mökin, jossa asuimme, ja taloudenhoitajatar oli perinyt sen häneltä. Oli sitten asunut siinä. Mökki on ehkä turhan vaatimaton ilmaisu, koska talossa on keittiö, olohuone, makuuhuone ja kaksi tilavaa huonetta yläkerrassa. Meidän aikanamme yläkerrassa asui vuokralaisia.
Nykyinen isäntä on taloudenhoitajattaren veljenpoika.
tiistai 25. kesäkuuta 2019
Isoisäni sai tulikasteensa Pelkosenniemellä
Pelkosenniemen taistelun muistomerkki |
Ajoimme Luostolle ja yövyimme siellä. Seuraavana päivänä teimme kartasta ilmenevän lenkin, joka mukailee isoisäni taistelupaikkoja Pohjois-Suomessa.
Ensimmäinen etappimme oli Pelkosenniemi, jossa Yrjö Jylhäsaari koki ensimmäisen taistelunsa.
Kemijoki |
Kemijärven ja Sodankylän välinen tie kulkee Kemijoen linjaa noudatellen kirkonkylän läpi.
Keskusaukio |
Isoisäni taisteli JR 40:n (jalkaväkirykmentti 40) kolmannessa pataljoonassa. Yhteen pataljoonaan kuuluu pyöreästi tuhat sotilasta.
Pohjoisesta laskeva Kitinen yhtyy idästä laskevaan Kemijokeen noin neljän kilometrin päässä Kirkonkylän pohjoispuolella. Venäläiset olivat tulleet idästä Kemijoen pohjoispuolta ja onnistuneet pureutumaan länsirannalle.
Pelkosenniemen kirkko |
Olit talvi (18.12.2019), mutta keli oli sateinen. Tällaisessa maastossa on ollut varmaan hankala liikkua saati sitten taistella.
Venäläiset olivat ylittäneet joen tuolloisen lossin kohdalta. Nykyisin Kitisen yli pääsee siltaa pitkin. Alimmainen kuva on otettu sillalta etelään. Vasemmalla näkyy Kitisen ja Kemijoen välisen niemen tyveä. Lossi oli niemen kärjessä, joka on tässä näkyvän niemen tyven eteläpuolella.
Tunnisteet:
Historia,
Sukujuttu,
Talvisota,
Yrjö Jylhäsaari
maanantai 24. kesäkuuta 2019
Santa Claus Villagessa ja Ounasvaaralla
Päätimme Rovaniemelle tultuamme vierailla Santa Claus Villagessa ja sotakierrokselta palattuamme Arcticumissa.
Ensiksi suuntasimme kuitenkin Ounasvaaralle, jolla äitini ja isäni lupautuivat toisilleen vuonna 1952. Kiersimme vaaran itäpuolelle ja ajoimme ylös.
Ajattelin käydä näkötornissa. Vaimo jäi autoon. Jonkun matkaa käveltyäni päättelin, että näköalapaikka on jossakin pidemmällä vaellusreitin varressa ja palasin takaisin. Ajoimme länsipuolelle ja rinnettä ylös hyppyreiden luo.
Joulupukin tingelitangelikylä on muutaman kilometrin päässä kaupungin ulkopuolella. Sinne sitten.
Joulumaa tai virallisesti Joulupukin Pajakylä on taitavasti rakennettu konsepti. Se houkuttelee runsaasti turisteja kaukaisista maista tekemään ostoksia kauppakeskukseen, joka sijaitsee keskellä ei mitään. Paikka on läpeensä kaupallinen, mutta niin kai sen on oltavakin.
Video kertoo oudosta tunnelmasta, kun saksofoni soi harrasta joululaulua juhannuspäivänä turistivilinässä.
Pohdiskelin miten lapset viihtyvät tässä aikuisten puuhamaassa. On heitäkin varmasti ajateltu. Jos toisin lastenlapsia tänne, tulisin talvella. Rekiajelu olisi varmaan hauskaa. Ehkä poroja saisi syöttääkin. Moottorikelkkasafari lienee tarkoitettu aikuisille. No, mitä muuta? Joulupukin tapaaminen olisi varmasti mieleenpainuva kokemus. Ehkä Joulupukin postissakin olisi kiva käydä.
Lapset saa muuten jättää hoitoon, että pääsee ostoksille.
Joulupukki oli joviaali hahmo kuten pitääkin. Jutteli minua edeltävälle vähän ujolle walesilaispariskunnalle kuin lapsille, toki avoimen roolitettuna. Minun kanssani jutteli Turussa asumisesta kuin kenen tahansa satunnaisen puhekumppani kanssa. Kysyi joko olen uinut. Kun mainitsin Helsingistä, sävy hieman muuttui kuten maalla on tapana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)