Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 31. tammikuuta 2020

Onnistuneet näyttelyavajaiset Nizzassa



Avajaiset pitäisi varmaan laittaa lainausmerkkeihin, koska teokseni ovat olleet esillä jo lähes kuukauden ravintola Mi Casassa Nizzan vanhassa kaupungissa. Taiteilija esittelee teoksiaan 31.1. klo 15-17, oli luvattu Rivieran suomalaiset -ryhmässä Facebookissa. Jos vierailette Nizzassa, googlatkaahan ja poiketkaa tässä mukavassa argentiinalaissuomalaisessa paikassa.


Väkeä oli paikalla ilahduttavasti. Minusta näytti, ettei enempää juuri mahtuisikaan, mutta ravintoloitsija Kaisan mukaan tuoleja olisi voitu tuoda lisää. Oli oikein mukava tunnelma.


Kiitoksia kaikille Rivieran suomalaisille, jotka olitte mukana luomassa kotoisaa yhdessäoloa! Kiitos myös Kaisalle ja Marcolle onnistuneista järjestelyistä!





keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Mitä olisin valmis tekemään ilmastonmuutoksen torjumiseksi?

Eräs verkkokeskustelussa esitetty kommentti sai minut ajattelemaan otsikon kysymystä.

Omistamme vaimoni kanssa asunnon kaupungissa, jossa sellaisen arvo säilyy hyvin ja jopa nousee. Nykyisessä tilanteessa meidän olisi mahdollista luopua siitä ja ostaa esimerkiksi omakotitalo hyvin edullisesti maaseudulta alueelta, jossa taloudelliset näkymät ovat huonot. Voittorahoilla voisimme tehdä investointeja, joiden avulla voisimme päästä omavaraisiksi energian suhteen, hankkia sähköauton ja alkaa syödä äärimmäistä lähiruokaa eli omalla maalla kasvatettua.

Noin radikaaliin muutokseen en ole valmis. Syitä on monia. Ensinnäkin olemme vaimoni kanssa kaupungissa viihtyviä ihmisiä. Olemme varttuneita kansalaisia, joille lähellä olevat ja lopettamisuhan alla olemattomat palvelut ovat tärkeitä. Minun vähäiset tekniset taipumukseni eivät ole suopea lähtökohta kuvaamalleni hankkeelle. Vaimonikaan ei ole osoittanut erityistä harrastusta sillä saralla.

Toisekseen olen tavallinen ihminen siinä suhteessa, että omalla maineella on merkitystä. En haluaisi tulla tunnetuksi ihmisenä, joka tuhosi asuntoonsa karttuneen varallisuutensa muuttamalla sen epäkuranttiin muotoon markkinoilla. Hanke sitoisi meidät loppuiäksemme sen seurauksiin. Sitä en halua. Olen vanhanaikainen siten, että toivon voivani jättää jotakin perinnöksi jälkeläisilleni.

Ilmastonmuutosuhka on aiheuttanut omissa piireissäni monenlaista suhtautumista. Jotkut ovat laillani huolestuneita, ottavat sen vakavasti ja miettivät, mitä voisivat tehdä itse asian hyväksi. Toiset suhtautuvat aiheeseen skeptisesti. On myös ihmisiä, jotka ottavat asian tosissaan, mutta joita huolestuttavat ilmastonmuutoksen aiheuttamat kustannukset. Varmaan muitakin ryhmiä olisi kuvailtaviksi.

Tunnustan, että en haluaisi saattaa itseäni alttiiksi skeptikkojen arvostelulle ryhtymällä kuvaamani tapaiseen hankkeeseen.

Olemme miettineet kaasuauton hankkimista. Uutta sellaista emme halua ostaa, koska hinta olisi kovin korkea. Auton uutuudella ei ole meille niin paljon arvoa, että haluaisimme maksaa hankinnan edellyttämän hinnan. Voisimme hankkia noin kymmenen vuotta vanhan käytetyn. Auton kuitenkin nykyään tarvitsemme vaimoni liikkuvuuden varmistamiseksi. Kaasuautoilu olisi juuri meille mahdollista, koska kaasua on Turussa saatavissa.

Olemme alkaneet välttää naudanlihaa. Se muutos on ollut helppo. Tulimme Antibesiin autolla, jonka omistajilla oli tarve saada se etelään. Palaamme mahdollisesti junalla. Näihin valintoihin on ollut muukin syy kuin ilmastonmuutoksen torjuminen. Jos tulomatkan kaikki seurausvaikutukset lasketaan, se ei luultavasti ollut erityinen ilmastoteko. En erittele niitä tässä. Tapahtunut kertoo kuitenkin ilmastonmuutoksen torjumisen mutkikkuudesta.

Emme siis halua mullistaa elämäämme ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta sellaista voimme tehdä, mikä tuntuu kohtuulliselta. Kaasuauton hankkiminen riippuu ainakin siitä, miten sopivia käytettyjä on saatavissa. Tarjonta on aika vaatimatonta.

Tällaisetkin aika vaatimattomat toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi tuntuvat aiheuttavan myös - sanoisinko - empivää suhtautumista. Ilmastonmuutosuhka vaikuttaa kuitenkin niin vakavalta, että kritiikkikin on syytä kestää. Jotkut toimet voivat osoittautua huonosti harkituiksi ja kritiikki voi olla myös perusteltua.

Tällaisilla maltillisillakin toimilla voi olla merkitystä. Jos mahdollisimman moni niistä, joilla on mahdollisuudet tehdä muutoksia elämäntavoissaan, toteuttavat niitä, seurauksena voi olla käänne hyvään suuntaan kokonaiskehityksessä. Se voi motivoida entistä tehokkaampiin toimiin ja antaa toivoa nuorille.

Olen yrittänyt tässä arvioida tämänhetkisiä motiivejani avoimesti. Voi olla, että arvostukset joskus muuttuvat.













tiistai 28. tammikuuta 2020

Keltaliivejä asialla



Olin tulossa runsas pari viikkoa sitten lenkiltä tilapäiseen kotiimme, kun kohtasin mekkalan yhdellä Antibesin keskustan pääkaduista. Kadun varrella näytti olevan presidentti Macronin kansalaisliike La République En Marchen toimisto.

Ranskassa pidetään maaliskuussa kunnallisvaalit. Toimistossa oli ilmeisesti kampanjoimassa En Marchen ehdokas François Zema. 

Tulkitsen tilanteen niin, että keltaliivit olivat järjestäneet mielenosoituksen paikalle, koska vastustavat presidentin uudistuksia. Porukka ei ollut iso. Keltaiset liivit oli vain osalla. Ympärillä tilannetta seurasi ohikulkijoita, osa varmaan turisteja (kuten minä). Paikalla oli myös joukko poliiseja. 

Olen kuunnellut Annastiina Heikkilän kirjaa Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina. Ranskassa toimiva toimittaja kertoo siinä seikkaperäisesti viime vuosien tapahtumista. Presidentti on yrittänyt ajaa uudistuksia läpi maan talouden vahvistamiseksi ja myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kuten tunnettua keltaliivit ovat järjestäneet raivokkaita kampanjoita ja saaneet paljon tuhoa aikaan. Presidentti on yrittänyt ottaa heidän vaatimuksiaan huomioon ja siten rauhoittaa mellakoitsijoita. Toistaiseksi hän ei ole täysin onnistunut. Keltaliivit ilmeisesti haluavat saada presidentin viralta. 

Paikalla ollessani läheltäni meni pitkätukkainen henkilö. Joku poliiseista pani hänet merkille. Poliisi tarttui häntä käsipuolesta ja aivan apuna oli kaksi muutakin poliisia. Henkilö vietiin hyvin määrätietoisesti sivuun. Hän saattoi olla joku, joka on aikaisemmin riehunut vastaavissa tapahtumissa tai muutoin niin sanotusti poliisin tuttu. 












sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Hämmentävä kirkkovierailu



Lähdimme tänään kävelylle kohti rantaa. Matkalla huomasimme kiinnostavan kyltin ja poikkesimme sivukadulle. Saavuimme pienehkön kirkon luo. Se oli jäänyt hieman ahtaaseen rakoon kerrostalojen väliin. Ristin muotoisessa kyltissä luki Eglise reformee de France (Ranskan reformoitu kirkko).

Päätimme piipahtaa sisällä. Oven edessä oli pöytä ja kehoitus "Sign in". Pöydällä oli paperi, johon tämän pyydetyn kirjautumisen olisi voinut tehdä. Sivuoven lasi-ikkunasta näkyi henkilö, joka huomasi meidät. Menimme ovelle ja siitä sisään. Kirkossa oli messu meneillään. Seurakuntalaisia oli paikalla.

Tulomme pantiin laajasti merkille. Meille tehtiin ystävällisesti tilaa penkkiin. Niinpä kävimme istumaan. Edessä saarnasi keski-ikäinen nainen mikrofoniin. Hän ei ollut pukeutunut papin kaapuun. Meiltä kysyttiin, puhummeko ranskaa tai englantia. Ranskaa tunnustimme puhuvamme vähän, englanti kävisi. Kuinka kauan olette Antibesissa? Kolme kuukautta.

Vaikutti siltä, että meille lähdettiin etsimään tulkkia. Meidän edessä olevassa penkissä oleva nainen alkoi kuitenkin omatoimisesti tulkita saarnaa meille englanniksi. Seurakuntalaiset eivät olleet eurooppalaisen näköisiä. Ajattelin heidän olevan ehkä indonesialaisia. Meille tuotiin kesken menojen yhteystietolomakkeet täytettäväksi. Siinä kysyttiin mm. osoitetta Antibesissa ja Philippiineillä. Selvisi tämäkin asia. Panimme varovaisesi osoitteemme ilman asunnon numeroa, jota tosin emme edes tiedä. Tunnustan, että pelkäsin hieman käännytyskäyntejä. Vaimoni laittoi epäaktiivisen sähköpostiosoitteensa,

Meiltä kysyttiin myös haluammeko jättää rukouspyynnön.

Ihmiset olivat äärimmäisen ystävällisiä ja monet jotenkin erityisen kiltin oloisia. Saarnaajakin otti meidät huomioon alkamalla puhua osan saarnastaan filipinon (oletettavasti) sijasta englanniksi. Edessä olevalle näyttöruudulle alkoi ilmestyä referoidut raamatunkohdat englanniksi. Kun saarnaaja mainitsi jotakin merkittävää, seurakunta vahvisti sen aamenella". Puhuja sanoi jokaisen olevan tärkeä. Muutamat seurakuntalaisista kääntyivät meihin päin ja sanoivat "You are important".

Ymmärsin, että tällä hieman yltäkylläisellä ystävällisyydellä oli lähetystarkoitus. Meidät ilmeisesti haluttiin seurakunnan jäseniksi. Ihmisten hyväntahtoisuus tuntui kuitenkin hyvin kutsuvalta. Luultavasti suurin osa puhui äidinkielensä lisäksi ranskaa, mutta monet osasivat myös englantia. Introvertille vaimolleni saamamme huomio tuntui tukalalta.

Kun seurakunta nousi yhtyäkseen yhteislauluun, aloimme tehdä lähtöä. Kukaan ei osoittanut pettymystään vaan ystävällinen suhtautuminen jatkui. Eräs nainen jutteli kanssamme. Kerroimme kuuluvamme suomen evankeliseen kirkkoon. Luterilaisuus ei ollut tuntunut soittavan kelloja. Hänelle kuitenkin valkeni, että saarnattu taisikin olla meille ennestään tuttua.

Kirkossa on sunnuntaisin messu sekä aamukymmeneltä että kolmelta iltapäivällä. Tämä oli iltapäivämessu. Luultavasti aamupäivällä saarnataan ranskaksi.

Tutkin verkosta kyseisen kirkon taustaa. Église protestante unie de France on Ranskan suurin protestanttikirkko, joka syntyi vuonna 2013, kun Rankan reformoitu ja evankelisluterilainen kirkko yhdistyivät. Tässä yhdistyivät sekä kalvinistinen että luterilainen traditio. On tietenkin mahdollista, että tämä seurakunta edustaa jotakin evankelisuuden tai kalvinismin suuntausta.

Filippiinit on Aasian maista ainoa, jonka väestöstä valtaosa edustaa kristinuskoa, enemmistö espanjalaisvaikutuksesta johtuen katolista.

Filippiiniläiset olivat hyvin sympaattisia. Ehkä voisimme mennä kirkkoon uudestaan tutustuaksemme heihin paremmin ja oppiaksemme tuntemaan heidän kulttuuriaan. Ehkä sana evankelisluterilaisuudestamme on jo levinnyt ja voimme puhua muista kuin uskonasioista.


perjantai 24. tammikuuta 2020

Pikainen vierailu Marseillessa 2 - videovälähdyksiä kaupunkikierrokselta



Kuten kunnon turistit menimme toisena Marseillen päivänämme turistibussikierrokselle. Näiden videoiden avulla pääset mukaamme. Kun klikkaat videon oikeaa alanurkkaa, saat videon näkymään koko ruudun kokoisena.


Sataman sanotaan olevan Marseillen toiseksi tärkein nähtävyys. Kierroksemme alkoi suojaisan satama-altaan pohjoisrannalta ja kiersi sen ympäri.


Tultuamme satama-alueelta matkamme jatkui meren rantaa myötäellen etelään.


Selostuksessa kerrottiin, että Marseille kärsi rutosta 1700-luvun alkupuolelle. Kataloniassa luultiin kaikkien marseillelaisten kuolleen, joten sieltä muutti paljon väkeä Marseilleen.




Aleksandre Dumas sijoitti romaaninsa Monte-Criston kreivi sankarin kärsimään tuomiota Marseillen edustalla olevaan saareen.





Rantatien jälkeen bussimme lähti kiipeämään rinteellä risteileviä teitä kohti kauaksi näkyvää katedraalia.






Auto seisahtui toviksi ei kovinkaan kauaksi katedraalista. Emme lähteneet kiipeämään nähdäksemme sen läheltä.










Ajoimme kierroksen jälkeen taksilla hotellille. Tämä oli kolmas kerta, kun käytimme taksia Marseillessa. Matkat eivät olleet kovin pitkiä, mutta hinta tuntui silti kohtuulliselta. Jäi jokaisella kerralla alle kymppiin. Tuntuivat veloittavan mittarin mukaan. 

Marseille on omintakeinen kaupunki kuten moni muukin Ranskan keskuspaikoista. Suuruus saa sen tuntumaan hieman kolkolta. Kesällä se on varmasti kuhisevan värikäs paikka. 


Palasimme junalla Antibesiin. Osalla matkaa rata kulki viehättävästi meren tuntumassa. Tämänkertainen tilapäinen kotipaikkamme tuntui kirkonkylältä Marseillen jälkeen.



keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Pikainen vierailu Marseillessa 1



Sovimme siirtoauton omistajien kanssa, että ajamme auton Marseillen lentokentälle, josta heistä toinen hakee sen jatkaakseen sitten matkaa kohti Espanjan etelärannikkoa. Saimme näin kimmokkeen tehdä yhden yön vierailun Ranskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, jossa emme ole ennen käyneet.

Ajomatka sujui hyvin mainiota moottoritietä. Lyhyen kohtaamisen jälkeen jatkoimme vaimoni kanssa bussilla matkaa kohti Marseillen keskustaa. Etäisyyttä oli noin 25 kilometriä. Koko matka oli kaupunkiympäristöä, mikä kertoo asutuskeskittymän koosta. Ympäristö mukaan lukien asukkaita on noin puolitoista miljoonaa. Paikoitellen näimme valtavia asuntokolosseja. Kaupunkimaisema vaikutti jollakin tavoin espanjalaiselta.

Bussimatka sujui yllättävän nopeasti. Saavuimme keskustan rautatieasemalle, joka on iso ja moderni. Ylläolevalla videolla on tunnelmapala sieltä. Hotellimme on aivan aseman vieressä. Asetuimme taloksi.



Iltapäivä oli ehtinyt jo pitkälle, kun lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Lähdimme kulkemaan varjoisia katuja alas satamaa kohti. Näkemämme vahvisti asian, josta olin jo lukenut. Kaduilla oli runsaasti ihmisiä. Väki oli etnisesti voimakkaasti afrikkalais- ja arabitaustaista. Melkein kaikki olivat miehiä. Vaimoni tunsi olonsa tukalaksi, koska hänelle vilkuteltiin silmää.



Saavuimme leveälle bulevardille. jonka ravintolat olivat yhä nimiltään itämaisia kuten Ankara Grill ja Istanbul City Kebab. Etsimme ruokapaikkaa, mutta vaimoani arvelutti vatsansa puolesta emmekä menneet mainittuihin paikkoihin. Siirryimme läheiseen kauppakeskukseen ja ilmapiiri muuttui hetkessä länsimaiseksi. Sen ravitsemuslaitokset olivat kuitenkin jo sulkemassa, joten jäimme ilman syötävää.

Ilta oli jo pimentynyt, emmekä olleet vielä selvinneet satamaan. Se kuuluu olevan kaupungin merkittävin nähtävyys. Ajoimme taksilla takaisin hotellille ja menimme rautatieasemalle etsimään ruokailupaikkaa. MacDonald's oli auki, mutta ei houkutellut meitä. En pidä heidän kehittämästään asiointiprosessista, jossa tilaukset tehdään suurella ruudulla ja sitten jonotetaan niiden valmistumista. Onneksi löysimme aasialaistyylisen ravintolan, jossa nautimme maukkaat wokkiannokset.


Yllä toinen tunnelmapala asemalta. Kuulet kuinka yhdessä sivusyvennyksessä joku mies soittaa toivottoman epävireistä pianoa. Huomasin saman soiton kuuluvan taustalla myös aikaisemmalla videolla.

Huomenna aiomme tutustua kaupunkiin paremmin ennen kuin palaamme junalla Antibesiin.



tiistai 21. tammikuuta 2020

Vaikuttavaa katseltavaa



Eipä näihin juuri lisäämistä. Eilen kuvasin lenkilläni.


lauantai 18. tammikuuta 2020

Mitä veneen nimi kertoo?


Antibesin sataman sanotaan olevan hyvä isoille veneille. Sellaisia siellä onkin runsaasti. Keräsin tänään lenkilläni Vaubanin satamakeskuksen ympärillä olevien veneiden nimiä. Osaan oli merkitty myös jokin paikan nimi. Tällaisia siellä oli:
  • M
  • Majola
  • Marine, 0019
  • Blue Diamond
  • Notre Dame de la Aroupe II (nimestä saattaa puuttua yksi kirjain), Antibes
  • Capitaine de Vaisseau Jean Giraud II
  • Low Blow, George Town
  • Rosa Mar
  • Agora, Douglas
  • Marie-Lien
  • The Bridge, Oostende
  • Abaco, Hamburg
  • Gibiàn, Road Harbour YCCS
  • Chapaqua Too
  • Kelonia, Toulon
  • The Ndara, Valletta
  • The Office', Valletta
  • Sunliner X, Madeira
  • Hermitage II
  • Aura, George Town
  • Luxembourg
  • Cheeky Tiger, Valletta
  • Argo B, Valletta
  • Svea, Valletta
  • Le Gypsy, Hamilton Island
  • Rose of Kingston, London
  • Mr. Maverick, Valletta
  • Nouf, London
  • SabBaTiCal, Valletta
  • Bébé
  • Molly Malone
  • Romantica
  • maxi beer, Valletta
  • Ray3 (kolmonen potenssin merkintänä)
  • Freaky Franks, Valletta
  • Igele, London
  • SuperToy, London
  • Jade The Greek
  • bibich
  • Piola
  • Bloody Bay Oasis
  • Nada, Bale
Olen täysin maakrapu näiden nimien äärellä. Niihin täytyy sisältyä jotakin alan sisäistä kulttuuria. Osassa on aistittavissa huumoria. Monissa on ehkä pyritty vain yksilöllisyyteen. Oletan, että roomalainen numero nimen perässä viittaa siihen, kuinka mones vene kyseinen on omistajallaan.
Pienen alkukirjaimen käyttäminen nimessä tuntuu tässäkin konstailulta. Jokin romanttinen häivähdys näihin nimiin liittyy.



Bébé tarkoittaa vauvaa. Molly Malone viitannee irlantilaiseen lauluun. Nenäkäs tiikeri (Cheeky Tiger) on ainakin yksilöllinen. Argo tuo mieleen kreikkalaisen taruston (argonautit).

Hyvin monen nimen perässä oli Maltan pääkaupunki Valletta. Tarkoitetaankohan tällä paikkaa, johon vene on rekisteröity. Ehkä Malta on verotuksellisesti edullinen "kotipaikka".

Jotakin näillä nimillä halutaan kertoa muille veneilijöille. 


Lupaukseni mukaan minun olisi pitänyt päivittää blogiani eilen. Hajamielisyyteni vuoksi se unohtui. Valitan :(

tiistai 14. tammikuuta 2020

Erikoinen Marina Baie des Anges


Saman päivän iltana, kun eksyin näkemään Cap d'Antibesin eteläpään hienoja näkymiä, kävimme vierailulla naapurikunnassa. Villeneuve Loubet sijaitsee kuuden kilometri päässä Antibesista pohjoiseen. Paikalla lienee pitkä historia, mutta se on varmasti tunnetuin erikoisesta rakennuskompleksista, joka on aivan Välimeren rannassa. Pyramidimaiset rakennukset näkyvät hyvin lentokoneesta, jos se on laskeutumassa länsisuunnasta Nizzan kentälle.


Marina Baie des Angesin suunnittelu aloitettiin 60-luvulla ja rakentaminen kesti 25 vuotta. Arkkitehtinä toimi André Minangoy. Asuinrakennusten ja meren välissä on kauppakuja.


Merkillistä, että vaikka alkuperäinen joulu oli etelässä, etelässäkin halutaan jouluun liittää tuulahdusta pohjoisesta.


Asunnot ovat todella hulppeita. Jos kiinnostaa, täällä niitä on myynnissä. Istu, ennen kuin näet hinnat.





lauantai 11. tammikuuta 2020

Näyttelyä ripustamassa Nizzan vanhassa kaupungissa



Kaduista tehtiin ennen kapeita. Autolla ei ole asiaa vanhaan kaupunkiin. Niinpä teokset piti kantaa käsissä, mutta onneksi vaimoni osasi pakata ne hyvin kasseihin.


Teoksiani on esillä argentiinalaissuomalaisessa ravintola Mi Casassa.



Loppiaisen jälkeisenä aikana ei ole vilskettä. Omistajapari ehti osallistua operaatioon. Heillä on rutiinia ripustamisessa, kun näytteillä olevat työt vaihtuvat.




torstai 9. tammikuuta 2020

Piikkitarinan päätös



Olen puhunut testosteronipiikistä, mutta minulla on toinenkin ongelma. Kävin täydentämässä lääkevarastot matkaa varten ennen kuin lähtöämme. Vaimo oli laittanut minulle listan, jonka annoin farmaseutille apteekissa. Jostakin syystä kävi niin, että minulle koottiin vain ne lääkkeet, joiden resepti oli uusittu joulukuun kontrollikäynnin yhteydessä. Saavuimme Antibesiin ilman yhtä tärkeää lääkettäni. Oireeni johtuvat ilmeisesti sen ja testosteronin puutteesta.

Tulen saamaan toista puuttuvaa lääkettä Suomesta, kun Naantalista tulee yksi kaveripariskuntamme tänne. Siihen asti pitäisi kuitenkin saada täydennystä täältä.

Humaliston Apteekista on saatu selville, että apteekin antamat englanninkieliset paperit eivät ole reseptejä, ne ovat vain tarkastuksia varten. Heillä lukee tolppaan tai seinään liimatulla lapulla hälytys Heikki Honkalan lääkkeistä, jotka tyttäreni on luvannut hakea. Valtakirja ja kuvat kelakortista on toimitettu.

Englanninkielinen resepti ei mielestäni ollut vielä tullut Omakantaan. Soitin hemapolille ja siellä vastasi eilisaamuinen hoitaja, josta olin sittenkin tehnyt valituksen, kun yllytettiin. Viesti oli tullut jo perille ja hän pahoitteli tapahtunutta. Lupasi toisen hoitajan soittavan ja tämä soittikin. En voi käsittää, miksi puhelimessa luki "Raimo", vaikka puhelu tuli hemapolilta, jonka numeroon liittyy kännykässäni liittyy erilainen teksti. Olin kuvitellut, että englantia olisi tullut näkyvämmin, mutta lääkettä koskeviin tietoihin oli lisätty aivan lyhyt kyseisen kielinen maininta. Tämän arveltiin riittävän.

Varauduin lääkäriä varten varmistamalla, että kännykässäni ja läppärissäni on virtaa. Lähdin matkaan varttia vaille kahdeksi. Oven avasi keski-ikäinen mies villapuserossa ja farkuissa. Hän osoittautui lääkäriksi. Hän ohjasi minut vastaanottohuoneeseen.

Seisoimme huoneessa ja katselimme hieman kummissamme toisiamme. Esitin asiani. Hän puhui englantia erinomaisesti. Hän kysyi olinko tullut varatulle ajalle. Myönsin. Jossakin vaiheessa joku toinen asiakas ja lääkärin sihteeri saapuivat. Lääkäri oli ilmeisesti odottanut toisennäköistä potilasta. Hän mainitsi minun tulleen aikaisin ja toisen asiakkaan myöhässä. Hämmennys johtui ilmeisesti siitä. Minä olin tosin ollut - kerrankin - varsin täsmällisesti paikalla.


Mies varmisti, että tarvitsen siis lääkärinmääräyksen pistosta varten. Sanoin tarvitsevani jonkun, joka sen pistää. Hän totesi, että Ranskassa hoitajat pistävät. Lääkäri ei sitä tee.

Miestä ei Omakanta-järjestelmämme kiinnostanut. Hän rupesi hommiin. Hän tulosti reseptin, veti ylimääräisen tekstin yli, huitaisi jotakin nimen tapaista ja iski paperiin leiman. Hän käänsi paperin ja kirjoitti sinne sopivan infirmière liberalen tiedot. Hän kertoi, että hoitaja on yleensä kierroksella ja vain ehkä tunnin päivässä paikalla. Kannattaa soittaa.

Kerroin toisenkin ongelman. Tarvitsisin tiettyä lääkettä, kunnes saan sitä Suomesta lisää. Hän kirjoitti minulle muitta mutkitta reseptin 15 päivälle.

Lysti maksoi 35 euroa. Kortti ei kelvannut. Annoin viisikymppisen ja sain viisitoista takaisin. Mistään kuitin kirjoittamisesta ei ollut minkäänlaisia elkeitä. Sain lomakkeen, jolla voisin hakea rahaa takaisin vakuutusyhtiöltä kotimaassani (en taida jaksaa vaivautua).

Kävin paluumatkalla katsomassa suositellun hoitajan paikan. Löysin kyltin seinästä. Hoitaja luultavasti asuu kyseisessä paikassa.

Tilapäiseen kotiimme palattuani soitin saamaani numeroon. Sain kuunnella Christine 'Corvisionin nauhoitusta.  Jatkoin kierrosta: Victorie Leger, Leslie Portella, Ginet Hervé, Celine Ponzio, Guilet Odile, Lydia Guenin. Jostakin äänitteestä erotin joitakin sanoja. Ajattelin, että äänitteissä ehkä kehotetaan jättämään viesti. Sanelin viestejä, joissa pyysin soittamaan. En tiedä tarttuiko mihinkään mitään. Nyt iltaan mennessä en ole saanut yhtään soittoa.

Mahtavatko hoitajat jättää vastaamatta, kun puhelut tulevat ulkomaisista numeroista? Näin he eivät joudu tankkaamaan englantia tai muitakaan vieraita kieliä. Ehkä he ovat päivät kierroksella ja iltaisin vastaavat omasta maastaan tulleisiin puheluihin.

Victorie Legeriltä minulla on kaksikin käyntikorttia. Huomasin, että kortissa on sähköpostiosoite. Kirjoitin viestin ja hämmästyksekseni sain pian vastausviestin, jossa kysyttiin rokotuspaikkaa. Ilmoitin sen ja sain piakkoin viestin, jossa kysyttiin, sopisiko kollegan tulla viideltä. Sopi hyvin.

Noin viittä vaille viisi alaovelta soitettiin. Tuntui, että ovi ei aukea ja lähdin vastaan. Alhaalla avattuani hissin oven tapasin nuoren viehättävän naisen. Nousimme asuntoomme. Hän oli ystävällinen, mutta aristeli englannin puhumista. Hän ei riisunut takkiaan. Kysyi käsimerkein, käsivarteen vai takapuoleen. Valitsin jälkimmäisen. Homma hoidettiin ja hän sanoi hinnaksi kympin. Hän nappasi setelin ja lähti.





Cap d'Antibesin rosoisen kauniita näkymiä





Annettuani sunnuntaisella lenkilläni periksi hölkkäämisestä saavuin risteykseen, josta pääsi päättyväksi merkitylle tielle. Päätin jatkaa sitä, koska sillä oli päiväkävelijöitä. Jonnekin sieltä pääsisi. Ehkä löytyisi kahvilakin.

Saavuin rautaportille, jonka tankojen välistä aukeni yllä oleva näkymä. Portissa oli oven kokoinen aukko, josta ei päässyt kuvassa näkyvälle tielle, mutta alaspäin johtavalle polulle. Kuljin kivi- ja pensasaidan varjostamaa reittiä eteenpäin ja saavuin viehättävään hevosenkenkäpoukamaan.










Lähdin jatkamaan matkaa poukaman itäreunaa ylöspäin.








Reittini kiersi Villa Eilenrocin ympäri. Nyt huvila-alue oli suljettu. Paikan osti 1800-luvulla varakas hollantilainen Hugh-Hope Loudon, joka antoi huvilalle nimen vaimonsa Cornelien mukaan. Omistus on vaihtunut useita kertoja. Huvilan ympärille on syntynyt aikojen saatossa poikkeuksellinen puutarha runsaine lajikkeineen. Paikka testamentattiin 1980-luvulla Antibes Juan-les-Pinsin kaupungille sillä ehdolla, että se pidetään avoinna yleisölle.
















keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Ällistyin, kun soitin Tyksiin

Soitin tänään Humaliston Apteekkiin. Minulle kerrottiin, että apteekista saatava englanninkielinen seloste on matkaa varten, mutta se ei ole lääkärinmääräys. Ilmeisesti siitä voitaisiin olla kiinnostuneita turvatarkastuksissa tai tulliasemilla.

Soitin taas hemapolille Turkuun ja koin jotakin, mitä en ole ennen kokenut potilasurallani. Puhelimeen vastasi eri siirrehoitaja kuin eilen. Kerroin ongelmani. Hoitaja sanoi, että minun olisi pitänyt selvittää piikityksen hoitaminen ennen matkaani ja ettei hän pysty "näillä resursseilla" auttamaan. Hän lupasi kuitenkin välittää tiedon soitostani eiliselle hoitajalle, joka oli varattuna.

Olin niin pöyristynyt, että päätin tehdä valituksen.

Soitin lääkärille, jota minulle oli suositeltu apteekissa, ja joka on mainittu myös tämän asuntomme tietokansiossa. Kuulin taas vain nauhoituksen, jota en ymmärtänyt.

Löysin Google Mapsin avulla toisen lääkärin ja tämän luvattiin puhuvan englantia. Tähän numeroon myös vastattiin. Hoitaja tai sihteeri ei ensin puhunut englantia, mutta lopuksi puhui ihan hyvin. Sain ajan huomiseksi varttia vaille kahdeksi.

Lähdin lenkille.

Soitin uudestaan hemapolille ja tällä kertaa vastasi sairaanhoitaja Mattinen, jonka kanssa eilen puhuin, ja aurinko alkoi paistaa. Hän kysyi miten minulle oli käynyt ja kertoi, että lääkäri laittaa Omakantaan englanninkielisen tiedon lääkkeestäni virallisessa muodossa. Sovimme, että näytän sen huomenna lääkärille. Jos se ei riitä, saan sen postitse paperilla. Hematologi ei ollut pitänyt oireitani sellaisina, että piikitysväliä tarvitsee nopeuttaa, joten mukanani olevat kolme annosta riittävät tälle matkalle. Jotenkin vaikutti siltä, että aamuinen hoitaja ei olisi kertonut hänelle soitostani.

Nyt olin jo leppynyt. En teekään valitusta. Tämänkertainen hoittaja oli niin lämminsydäminen ja mukava.

Englanninkielistä tietoa ei näy vielä Omakannassa. Soitan huomenna, jos sitä ei ala näkyä ennen lääkäriaikaa.


tiistai 7. tammikuuta 2020

Piikkiseikkailu jatkuu - miten asiat voivatkin olla näin solmussa?

Meillä oli vieraita eilen. Kuulimme, että erään seudulla pitkään asuneen suomalaisen, jonka vaimoni on tavannutkin, tytär toimii sairaanhoitajana jossakin täällä Ranskan Rivieralla. Hän voisi ehkä antaa minulle piikkini. Vaimoni on yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta ei ole toistaiseksi onnistunut. Hän on myös pyytänyt Rivieran suomalaisten FB-ryhmästä apua, mutta ei ole saanut vastausta.

Yritin tänään soittaa moneen infirmière liberaleen (sairaanhoitajapalvelu), mutta sain vain kuunnella nauhatiedotuksia, paitsi yhdellä kertaa, jolloin vastaaja ei ymmärtänyt englantia. Olen soittanut myös usean kerran paikalliseen keskussairaalaan. Käytäntö tuntuu toimivan siten, että kun kysyn, puhutaanko englantia, minut yhdistetään numeroon, johon ei kukaan vastaa. Kerran olen päässyt läpi kuullakseni, että pistosta ei voida antaa ilman lääkärinmääräystä.

Minulla on lääkärinmääräys ja luettelo minulle kirjoitetuista lääkkeistä, mutta ne ovat suomeksi Omakannassa. Ajattelin tänään, että voisin näyttää ne jollekin täkäläiselle hoitajalle ja antaa Googlen kääntää ne ranskaksii. En saanut tilaisuutta.

Vaimoni oli tänään eräästä muusta tarvitsemastani lääkkeestä yhteydessä Naantalin keskustassa olevaan apteekkiin, jotta Naantalissa asuva tyttäremme voisi käydä ostamassa ne ja toimittaa tänne tuonnempana seuraksemme tulevan naantalilaisen kaveripariskuntamme mukaan. Sotu-kortistani voisin lähettää kuvan kummaltakin puolelta. Apteekissa ei suostuttu, koska emme ole erityisemmin asioineet heillä. Kummallista.

Jos löytäisimme täältä jonkun suomea ymmärtävän hoitajan, hänelle voisimme näyttää lääkärinmääräyksen netistä, jos hän hoitaa homman virantoimituksena. Ensi kuukauden pistos hoituu, koska tänne tulevan kaveripariskuntamme rouva on sairaanhoitaja.

Soitin tänään myös Tyksin hematologian poliklinikan siirrehoitajalle. Hän lupasi kertoa tilanteen hematologille. Saan joko määräyksen englanninkielisenä sähköpostiini tai sieltä otetaan minuun yhteyttä.

Tilanne alkoi todella kyllästyttää minua. Päätimme lähteä paikalliseen kaskussairaalaan kokeilemaan onneamme. Otin läppärini mukaan, jotta voisin tarvittaessa näyttää reseptin Omakannasta.

Jätin vaimoni Emergences-sairaalan pihaan ja lähdin etsimään parkkipaikkaa. Pihassa oli vain muutama paikka ja ne olivat varattuja. Palattuani menimme sisään. Paikka näytti oudon nukkavierulta. Olin odottanut näkeväni hienon keskussairaalan. Aulassa istui odottajia. Pääsimme oven kautta  erilliseen tilaan, jossa voin puhua lasin takana olevalle naiselle. Hän pyysi passini nähdäkseen ja antoi minulle lomakkeen täytettäväkseni. Hän pyysi toisen henkilön keskustelemaan kanssani. Tämä osasi auttavasti englantia. Hän sanoi olevansa hoitaja. Hän ei voinut antaa pistosta, koska on töissä emergences-osastolla.

Hoitaja sanoi, että meidän pitäisi mennä toiseen sairaalarakennukseen, tapaamaan yksityislääkäriä tai tulla uudestaan kello kahdeksalta illemmalla, jolloin lääkäri voi antaa minulle pistokseni.

Menimme toiseen sairaalarakennukseen. Sen pihalla oli runsaasti parkkipaikkoja ja osa niistä vapaina. Tämä sairaala näytti sellaiselta kuin olin odottanut.

Kun astuimme sisään, minut määrättiin turvatarkastukseen. Tyhjensin taskuni muoviastiaan, näytin laukkuni sisällön ja kävelin portin läpi. Henkselini hälyttivät, mutta se hyväksyttiin. Jostakin syystä vaimoni eikä perässäni tulleen sedän tarvinnut käydä ahtaasta portista. Tarkastaja sanoi, etten voi saada piikkiä kyseisessä paikassa, mutta yritti puhua puolestani. Lasiruudun takana oleva nainen näytti siltä, että ei halua joutua puheisiin kanssani, kun oli kuullut tarkastajalta asiani. Ei kai osannut englantia. Tarkastaja hommasi puheilleni henkilön, joka sanoi olevansa farmaseutti. Tämä puhui sujuvasti englantia kuten tarkastajakin.

Farmaseutti sanoi, että meidän pitäisi mennä Emergences-rakennukseen. Kerroin, että olimme jo käyneet. Kysyin, ovatko rakennukset samaa sairaalaa ja ovatko julkista palvelua. Näin oli tilanne. Farmaseutti kertoi, että Ranskan järjestämässä pistosta ei voi antaa ilman lääkärinmääräystä. Kerroin, että voisin näyttää suomenkielisen lääkärinmääräyksen läppäristäni. Sehän voitaisiin kääntää Googlen avulla. Ei auttanut. Farmaseutti tuntui epäröivän piikkipakkaustanikin. Sanoin, että teillä varmaan myydään samanlaisia eri brändillä.

Hän suositteli menemään yksityislääkärille. Käynti maksaisi 25 euroa. Minä arvelin, että tämä määräisi minut testosteronitestiin. Sehän on jo tehty. Lääkäri ei myöskään tiedä sairaushistoriastani mitään.

25 euroa kuulostaa kohtuulliselta, mutta mitenkähän kävisi.

Omakannassa olevan 11. joulukuuta otetun mittauksen tulos on minulla 4,8. Viitearvo on 10-38. Tunnustan, että joulukuun pistoksen ottaminen unohtui minulta. Mikähän lienee taso tänään. Kerroin jo, miten hölkkääminen ei sujunut toissapäivänä. Tunnistan olevani ärtyisä. Minulle on ilmaantunut univaikeuksia. Väsyttää. Muisti pätkii entistä enemmän. Liikutun oudosti ilman voimakasta syystä, mikä on minulle epätyypillistä. Tunnen itseni entistä kankeammaksi. Parta toistaiseksi kasvaa.

Tähän ei kuole, ellen töpeksi kohtalokkaasti liikenteessä.

Odotan tietoa hemapolilta. Saatan soittaa Humaliston Apteekkiin ja kysyä, voivatko lähettää tarvittavat reseptit englanninkielisinä minulle sähköpostiin. Vaimoni on itse asiassa saanut ne heiltä, mutta ovat kai jääneet meiltä kotiin.

Jos ei muu auta, on mentävä lääkäriin. Jos asia hoituu siellä tuosta noin vain, kaikki tämä säätäminen ollut turhaa, mutta hyvä niin, jos niin.









Tervetuloa retkelle satumaiseen maastoon Cap d'Antibesin eteläiselle rannalle



Annettuani toissa päivänä periksi hölkkäämisestä saavuin risteykseen, josta pääsi päättyväksi merkitylle tielle. Päätin jatkaa sitä, koska sillä oli päiväkävelijöitä. Jonnekin sieltä pääsisi. Ehkä löytyisi kahvilakin.

Saavuin rautaportille, jonka tankojen välistä aukeni yllä oleva näkymä. Portissa oli oven kokoinen aukko, josta ei päässyt kuvassa näkyvälle tielle, mutta alaspäin johtavalle polulle. Kuljin kivi- ja pensasaidan varjostamaa reittiä eteenpäin ja saavuin viehättävään hevosenkenkäpoukamaan.










Lähdin jatkamaan matkaa poukaman itäreunaa ylöspäin.