Yskivä joulu kotona hissutellen

Olemme vaimoni kanssa lymyilleet kotona kuin hiiret pesässään, yskää potien. Sitkeää sorttia tämä tauti. Kiusallinen piirre on ollut se, että jos yskiminen pääsee alkamaan, sille ei tahdo tulla loppua. Syntyy kierre. Kun yskäisee, kutittaa kurkkua, pitää yskäistä uudestaan ja taas kutittaa ... Yskähdykset ovat tuntuneet keuhkoissa kuin lohkeiluna. Minulla tuntui välillä kipuakin. 

Kuva: Sambeet D, Pixabay

Tarkoituksemme oli mennä viettämään joulua vanhimman poikamme, hänen vaimonsa ja heidän lastensa kanssa. Emme lähteneet sinne yskimään. Koronakin mellastaa.

Olen tehnyt kotitestin. Sen mukaan minulla ei ole koronaa. Vaimolla lienee sama tauti.

Minä olen ollut kotona jo pitkähkön siivun ja vaimokin pysytellyt täällä viime päivinä. 

Tänä jouluna emme vieneet kynttilöitä hautausmaalle. Joulupukki ei vieraillut. Lahjojen jako kaksin tuntui hieman proosalliselta, mutta ei ollut minusta ongelma. Minä podin yskää jo silloin, kun minun olisi pitänyt käydä jouluostoksilla. Asia hoidettiin pragmaattisesti siten, että vaimo osti puolestani lahjansa itselleen. 

Kuva: pasja1000, Pixabay

Joululaulut radiosta, Youtubesta ja levyiltä ovat tuoneet tunnelmaa kotiin. Vaimo kävi kuuntelemassa ennen joulua Puolalanmäen musiikkilukion joulukonsertin Mikaelin kirkossa. Yksi lapsenlapsistamme soitti siellä viulua ja lauloi kuorossa. Minä jäin yskäni vuoksi kotiin. Turun tuomiokirkon poikakuoron (CCI-Kuoro/Chorus Cathedralis Iuniorum) joulukonsertti peruttiin koronan vuoksi. Siellä olisimme varmaan käyneet. 

Joulurauhan julistusta seurasimme netin kautta, koska se järjestettiin koronan vuoksi vain virtuaalisesti. Turun tuomiokirkossa on joulurauhan julistuksen jälkeen pidetty ruotsinkielinen hartaus. En tiedä järjestettiinkö se tänä vuonna, mutta kotona olimme siihen aikaan.

Söimme jouluaterian juhlallisesti kahdestaan. 

Seurasimme joulupäivänä Turun Rauhanyhdistyksen joulujuhlan ja sitä seuranneen saarnan, joiden nauhoitus oli ja on yhä netissä. 

Tänä vuonna vietimme joulua riisutusti, mutta mukavaa oli näinkin. Pienimuotoinen joulu tuntui joululta Kiireettömyys on tuntunut hyvältä. Hyvä oppia, että osaamme viettää joulua kaksistaankin. Nyt on harjoiteltu, jos korona jyllää vielä ensi vuonna.

Olemme yhä linnoittautuneet kotiin. Yskä tuntuu lieventyvän, joten kai tämä pysähdys joskus päättyy. 

Eläkeläinen eläkeläistyy

 

Kuva: Wilfried Pohnke, Pixabay

Olen ollut eläkkeellä runsaan neljä vuotta. Taidan oppia jo tavoille.

Alkuun tuntui, että elämän pitää eläkkeelläkin jatkua aktiivisena. Olin toki  syöpäpotilaana saanut harjoitella runsaasti lepäämistä. Eläkeiän koittaessa olin kuitenkin päässyt remissiovaiheeseen ja elämä oli alkanut normalisoitua.

Olen miettinyt, mikä olisi sellaista merkityksellistä puuhaa, joka voisi korvata työnteon. Oletin  aika tietoisesti, että kunnon eläkeläisen kuuluu olla kohtuullisen aikaansaava ja jotenkin tuottelias. Kunnon eläkeläinen tuo yhä jotakin vaihetuspöydälle. Varmaan toivoin, että voisin saada huomiota tekemisilleni ja samalla itselleni.

Olen jatkanut kirjoittamista tähän blogiini. Tämän aktiviteetin ylläpito tuntuu luontevalta. Lopettamisajatus ei tunnu mukavalta. Miksiköhän? Voi olla, että elämä tuntuisi tyhjenevän liian nopeasti. 

Minut on kutsuttu mukaan erään historiikin tekemiseen. Se tuntuu ainakin nyt sopivalta eläkeläisen kiireeltä. Onneksi valmistumisaikaa ei ole määrätty. 

Olen myös jatkanut taideharrastustani, tosin aika passiivisesti. Välittömän mielihyvän tavoittelu usein voittaa arjessa. Miksi vaivautua pensselin varteen, kun voin vaikka ottaa läppärin ja katsoa mitä mielenkiintoista olisi löydettävissä. Osallistun välillä kursseihin. Silloin tulee saaduksi jotakin aikaan, kun tekemiselle on olemassa aikataulu. 

Oloneuvoksen päivät ovat opettaneet minua. Oman taantumisen huomaa. Vanheneminen tapahtuukin aika nopeasti. Uuden oppiminen on selvästi heikentynyt. Jaksamisella on rajansa. Nämä yhdessä auttavat hyväksymään verkkaisen tahdin. Taannoisilla syövilläni voi olla osuutensa asiassa. 

Jos kuolen 10 vuoden päästä, se olisi iän puolesta aivan normaalia. Tämä on aika hätkähdyttävää. Lähtö voi tietysti tulla nopeamminkin. Loppupäässä sairaudet voivat ankeuttaa elämää, tai sitten eivät. 

Olen ihastunut kiireettömänä olemiseen. Haluan kalenteriini vain vähän merkintöjä. 

Pikkupuuhat ovat yleensä sellaisia, ettei ole juuri väliä, hoitaako ne tänään, huomenna, ylihuomenna tai kenties ensi viikolla. 

Lukeminen on todella kivaa. Hesarin parissa menee usein pitkä tovi. Luen myös kirjoja - ja välillä kuuntelen. Olen varmaan pohjimmiltani mitä suurimmassa määrin lukutoukka. En tosin viitsi kokonaisia päiviä lukea. 

Täytyy nauttia nykyisestä olemisen muodosta, kun vielä voin.

Minulle on koittanut sunnuntai.