Sairaan rakas elämä

Since 2014
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. toukokuuta 2026

Esi-isäni Staffan-noita raastuvassa Kristiinankaupungissa

 



Kristiinankaupungin historia kertoo noitana pidetystä esi-isästäni Staffan Skyttistä, jonka sanotaan oleskelleen kyseisessä kaupungissa. 

Kaupunki oli varsin nuori. Se oli perustettu vuonna 1649 Lappväärtiin Koppön saarelle nimellä Koppöstad. Kenraalikuveernööri Pietari Brahe muutti kuitenkin jo parin vuoden päästä nimen Kristiinankaupungiksi vielä vallassa olevan kuningattaren mukaan. Tunnetusti Kristiina luopui aika pian asemastaan ja muutti Roomaan. 

Mahdollisesti Pietari Brahe halusi muistaa samalla 1650 kuollutta vaimoaan kreivitär Kristina Stenbockia. 






Tuoreen kaupungin oli vaikea saada raatihuoneen rakentaminen vauhtiin. Kun lähiseudun talonpojat kirjauttivat itsensä porvareiksi, he lupasivat puutavaraa työmaalle ja työhön ilmeisesti saatiin vauhtia. 





Jonkin lähteen mukaan myös Staffan Skytt olisi lukeutunut noihin kaupungin ensimmäisiin porvareihin. Tämä tuntuu erikoiselta, koska Staffan on toiminut Lappväärtissä ruotusotamiehenä, millä meriitillä tuskin porvariksi edetään. 

Staffan tunnettiin selvänäkijänä, mutta tämän raatihuonehankkeen menestystä hän ei kyennyt ennustamaan. 




Staffan oli saanut mainetta ennustaessaan pormestari Hans Stålbomille rakennettavan talon palavan ennen pyhäinpäivää. Näin kävi. Kuten tuossa Kristiinankaupungin historian otteessa kerrotaan, hän oli työmaan ohi kävellessään puhaltanut maasta ottamansa lastun tuuleen ja tämän perusteella tehnyt ennustuksensa. 

Sivumennen mainittakoon, että Hans Stålbom olis syntynyt vuosisadan alussa Rostockissa, joka oli sittemmin ollut Ruotsin hallussa 30-vuotiseen sotaan liittyen. Olisiko Stålbom siirtynyt Ruotsiin tuon jakson aikana? Sukunimi vaikuttaa ruotsalaiselta, joten jokin yhteys hänellä lienee ollut pohjoiseen jo taustansa vuoksi. 

Staffan oli ennustanut muitakin asioita onnistuneesti ja joutunut tekemään raastuvalle selkoa puuhistaan. Hän kertoi osaavansa ennustaa onnettomuuksia unessa näkemistään ketuista. 

Raastuvassa tunnuttiin noituustutkinnassa myös uskovan tällaisiin yliluonnollisiin kykyihin. koska Staffanilta kysyttiin Kristiinankaupungin tulevaisuudesta. Staffanin mukaan mitään vahinkoa ei ollut tulossa. Mahdollisesti tiedosta huojentuneina noituustuomiota ei annettu ja Staffan sai "rauhassa kävellä tiehensä". 

Tekstissä mainitaan seuraavaksi tilapäisestä vankikopista, jota voitiin käyttää raastuvan rakentamisen ollessa kesken. 

Viitataanko tällä Staffanin seuraavaan osoitteeseen, jos hän olisi saanut toisenlaisen tuomion?

Kristiinankaupungin oikeudenistunnossa tehtiin ehkä vielä ero mustan ja valkoisen magian välille. Valkoisella pyritään saamaan aikaan jotakin myönteistä ja mustalla pahaa. Musta oli rangaistavaa. Staffanin puuhat ilmeisesti katsottiin "hyvälaatuisiksi". 

On vaikea käsittää miten Staffan on onnistunut ennustuksissaan niin, että häneen luotettiin. Mahdoton on mahdotonta. Ehkä hän oli karismaattinen mies, joka osasi selittää oharitkin onnistumisiksi. 




#historia #noituus #noitavaino #syytös #epäilty #oikeus #laki #rangaistus #paholainen #rikos #lappväärtti #kristiinankaupunki #raastupa #selvänäkijä #parantaja


perjantai 17. huhtikuuta 2026

Esi-isäni Stefan Antinpoika Skytt joutui syytteeseen noituudesta


Noidan jälkeläinen?

Ruotsin valtakunnassa vallitsi noitakauhu 1660-1670 -luvuilla. Maan länsiosassa meno oli hurjaa, mutta täällä Österlandissakin luettiin kuolemantuomio arviolta 150 ihmiselle. 

Hysteria syntyi siitä, että vanhemmat pelkäsivät noitien käyttävän öisin heidän lapsiaan Blåkullassa, jollaista vierailua historioitsija Mirkka Lappalainen kuvaa kirjassaan "Pohjoisen noidat" seuraavasti: 

"Eräänä yönä perheen mökkiin tuli viereisessä kaupungissa asuva Gertrud-niminen piika. Tämä tuuppasi Karinin hereille ja kysyi, tahtoisiko tämä lähteä hänen mukaansa kesteihin. Pihalla Gertrud voiteli Karinin äidin valkoisen lehmän ja kaatoi sen selälleen. Gertrud ja Karin kiipesivät istumaan lehmän mahan päälle. He nousivat ilmaan ja lensivät lehmällä, jonka sorkat olivat sojottaneet kohti taivasta. Gertrud piteli kynttilää kummassakin kädessään.

Gertrud ja Karin lensivät lehmällä suureen metsään ja tapasivat siellä samettitakkiin pukeutuneen miehen. Tämä ohjasi heidät pitoihin suureen kartanoon. Gertrud sitoi lehmän hiusnauhallaan oven viereen. Siihen oli ollut kytkettynä suuri määrä muitakin noitien kulkupelejä: ihmisiä, hevosia ja karjaa.

Sisällä talossa sama samettitakkinen mies otti Gertrudia ja Karinia kädestä ja kysyi tytöltä, halusiko tämä tulla hänen kanssaan pitoihin. Karin vastasi myöntävästi, sillä niin Gertrud oli opettanut. Siinä samassa mies otti hänen sormestaan kaksi pisaraa verta kulhoon ja meni kamariin. Kamarissa odotti vanha Saatana, joka oli kahlehdittu rautaketjulla seinään.

Samettitakkinen mies komensi Gertrudin valmistamaan ruokaa. Tämä otti lukitusta arkusta lihaa ja keitti sen. Kun ruoka oli valmista, alkoivat pidot. Pöydän ympärille kokoontui monia miehiä ja naisia. He mumisivat rukouksen tavoin ”Piru sinut vieköön…” Aterian päätyttyä vuorossa oli tanssia. Sen jälkeen seurueen naiset menivät vuoron perään kamariin ja makasivat vanhan Saatanan kanssa. Kun jokainen oli käynyt kamarissa, he nousivat ­lehmien ja muiden eläinten selkään ja lensivät takaisin Hälsinglandiin."


Tällaisiin tarinoihin uskottiin hyvin laajasti sivistyneistöä myöten. Noituus oli sekä teologinen että juridinen ongelma. Aluksi ajateltiin, että rangaistaan vain noituuden tuloksen perusteella, mutta sitten alkoi myös toiminta olla rangaistavaa. 

Todistajiksi kelpasivat sekä lapset että aikuiset. 

Lukemattomat ihmiset kertoivat muistikuvistaan matkoistaan Blåkullaan. Lentojen ajateltiin tapahtuvan öisin, jolloin ei kukaan voinut nähdä juuri mitään. Tuskinpa uskallettiin lähteä öisin juuri kotipihaa pidemmälle. Metsässä ei nähnyt mitään ja siellä liikkui petojakin.

 Stefan eli juuri noitahysterian aikoihin. Noitina pidettyjen henkilöiden kirjo oli laaja. Joukossa oli vinksahtaneita ressukoita, paatuneita rikollisia ja kaikenlaisia näiden välimuotoja. 

Jotakin jo Stefanista tiedän. Etsin lisää ja palaan kertomaan.


#historia #noituus #rikollisuus #noitavaino #syytös #epäilty #mielenterveys #blåkulla #kyöpelinvuori #oikeus #laki #sielunvihollinen #rangaistus #paholainen #rikos


lauantai 21. joulukuuta 2024

Honkalan matkakomedia, episodi 2: Siinä hilkullakin ehtii

 


Se tunne, kun lähtee autolla laivasta vastavirtaan. Kun on niin myöhässä, että uudet tulokkaat ajavat jo sisään. 

Vikingin tutut herätys- ja hoputuskuulutukset herättivät aamulla, mutta otimme hyvin rennosti – liian rennosti. 

Olimme tilanneet aamiaispaketit otettavaksi mukaan, jotta saamme nukkua pidempään. Saara antoi minulle lipun, jolla ne saisi ravintolasta kymmenenneltä kannelta. Sitten huomasin olevani pulassa. Käteni ei ollut muistanut kertoa minulle, mihin oli laittanut lippusen. 

Emme löytäneet sitä, vaikka kuinka etsimme. 

Lähdin koittamaan onneani ilman lippua. Asianomainen ravintola oli kuitenkin jo suljettu. Kulkuaukoissa oli ovina häkkyrät, joissa oli pieniä avoimia aukkoja, joista näki sisään. Siellä oli vielä yksi asiakaspalvelija puuhissaan. Esitin asiani "oven" läpi. Hän avasi sen, antoi eväspussukkamme pyytäen lippua. 

Kerroin, että olin hukannut sen ja kysyin, pitääkö ne maksaa nyt uudestaan.  Hän teki silmänräpäyksessä hätäratkaisun ja antoi minulle eväät ilman lippua. 

Hän ei ollut erityisen hymyilevä. Siitä ei sovi tällaisen syyllisyyden vallitessa reklamoida.

Kun olimme matkalla autoomme, kuulutettiin "Saara Vaherjoki-Honkala, ottakaa heti yhteys autokannelle". 

Kun saavuimme autokannelle, näimme vain oman Volvomme. Hallin reunalla pari toimihenkilöä hommaili jotakin. Ajoimme ulos samasta reiästä, josta olimme tulleet sisään. Luiskan yläpäässä näimme seuraavien tulokkaiden odottelevan autoissaan lupaa ajaa sisään. 
Tässä lajissa uramme on nousujohteinen kuten tulet pian huomaamaan. 

Laivoilla matkustaa meidän lisäksi muitakin tunareita. Tämä kävi ilmi siitä, että alhaalla oleva laivakapellimestari löysi heti tilanteeseen sopivan kadenssin, joka johdatteli meidät ulos satamasta. 


Pysähdyimme jossakin kadun varteen syömään eväämme. Kahvi ja tee oli meillä jäänyt saamatta aamiaispaketteihimme, mihin syyllinen löytyy peilistä.

Jatkoimme matkaa. 

Jossain vaiheessa kuljettajaa eli minua alkoi vaivata unitauti. Sen huomaa siitä, että matkanteko ei tunnu enää täysin turvalliselta.





Tilanne korjattiin poikkeamalla tieltä. Käänsin istuimen selkänojaa taaksepäin ja löysin aika mukavan lepoasennon. Kun olin aikani nuokkunut, siirryimme parkkipaikalta sisään lounaalle. Samalla vereni kofeiinipitoisuus korjattiin tieliikenteen edellyttämälle tasolle. 

Sitten vain eteenpäin puuduttavalla reitillä kohti Helsingborgia. 

Ennen pitkää alkoi taas unettaa. Mikrounikohtaus pakotti taas poikkemaan tieltä. Ajoimme Vetternin itärannalla olevaa Brahen linnan rauniota vastapäätä olevan autoilukeitaan pihaan ja taas istuin takakenoon. Otin oikeat unet. Kuulemma kuorsasinkin. 

Sen jälkeen Coca Colaa, kahvia ja jokin paakelsi. 

Lopulta selvisimme Helsingborgin satamaan ja laivaan matkalle Juutinrauman yli Tanskaan. Ylitys kestää parikymmentä minuuttia. Vietimme aikaa kahviossa ja sen liepeillä. Kuulutukset menivät ohi korviemme. Jostakin syystä sataman lähestyminen ei aiheuttanut erityistä vipinää. Kun ymmärsimme siirtyä kannelle, siellä oli jäljellä vain oma Volvomme. 

Nousimme autoon ja lähdimme, mutta kapellimestari alkoikin ohjastaa meitä kannen kaistojen välitilaan. Uudet tulokkaat ajoivat jo laivaan. Ajattelin, että tässä joudumme odottamaan, kunnes tilanne selviää. Aika pian meille järjestyi taas kadenssi, jonka turvin selvisimme matkaan. 

Ravitsimme itseämme jollakin MacDonaldsilla. 


Erinäisten kiemuroiden jälkeen selvisimme hotelliimme lähelle Kööpenhaminaa. 

Lepäsimme. Hotellimme ravintola sulkeutui kymmeneltä, joten menimme illastamaan ennen valomerkkiä.

Minulla ei ollut nälkä, mutta Saaralla oli. Ravintolassa tarjoiltiin kuitenkin vain ravintola-annoksia. Saara tilasi sienipastan. Minä en keksinyt kuin lisukeranskalaiset. 

Tietenkin jaoimme annoksiamme. 

Miltä kuulostaa annos "sienipastaa ranskalaisilla perunoilla"?








Se aamiaislippukin muuten löytyi jostakin pusakkani piilosta. 




#autoilu #matkailu #ruotsi #tanska #lomamatka #auto #volvo #laiva #autolautta







keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Huomenna kohti etelää

 

Image by TheAndrasBarta from Pixabay

Aamulla kahdeksalta ohjelmoidaan toinen avain Volvoon. Sitten on ostettava ja asennutettava kitkarenkaat. 

Volvo sai uuden tuulilasin ja katalysaattorin tällä viikolla. Avaimen ohjelmointi oli sovittu tiistaille, mutta auto ei ehtinyt vapautua Autoveljiltä. Onneksi sain siirretyksi huomisaamuksi. 

Maksoivat nuo, mutta onpahan nyt Volvo valmis matkaan.

Matkavakuutus on venytetty matkan pituiseksi. 

Huomenna on vielä tehtävä apteekkitäydennykset. Yhden reseptin uusimista vielä odotetaan. 

Auton kulahtaneiden istuimien suojaksi on hankittu päällykset. 

Brace lähtee huomisiltana Turusta Tukholmaan, jonne saavumme varhain aamulla. Sitten edessä on matkan ehkä pisin siivu. Seuraava majoituspaikka odottaa Tanskassa. 

 



#autoilu #saksa #matkailu #ruotsi #tanska #lomamatka #auto

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Gamla stanissa sain juhlapäivänämme poikkeuksellisen keskiaikaista kohtelua

 


Tässä se tapahtui.


Olimme päättäneet juhlistaa 50-vuotista käsi kädessä kulkemistamme meille vinkatussa Gamla stanissa olevassa Café & bistro Cronanissa. 

Lisää kuvia merkkipäivästämme.





Kuten varmaan muistatte, keskiaikaisessa Tukholmassa kadut ovat tällaisia. 




Matkamuistoteollisuuden näkemys Ruotsista. 





Hirviä, hirviä, hirviä, viikinkilaivoja (joista osaan istutettu gamla staneja), bikini-pukuisia korkinavaajia, juopottelevia viikinkejä, taalainmaanhevosia ...




Kas kas. 

No, onhan meillä ne yhteiset 600-700 vuotta.

Joskus Ruotsin suurin kaupunki oli Tukholma ja toiseksi suurin Turku. 

Suomellakin on karhu itänaapurina. Näyttävät venäläisiltä kisamaskoteilta. 


Cork

















Meatballs! 

Ihan kolmannella kotimaisella. 

Sitä!




Kysyin tarjoilijalta, voisiko hän ottaa kuvan. 

Se maksaa, hän sanoi. 

Otti hän sitten meistä muutaman kuvan. Myöhemmin mieleeni juolahti, että hän varman käsitti, että halusin ottaa kuvan hänestä. 

Tuolla hän kuvaa, kun katsot tarkkaan. Laitoin vähän blurria, niin en varmaan ole velkaa. 














Final sale - taas niin helppoa ruotsia. 

Minun mielestäni tarkoittaa lopetusmyyntiä, mutta vaimoni mielestä kyse oli vain poistosta. 

Kiltti Gurdrun Sjödén on  ajatellut puolisoita ja laittanut penkit odotusta varten:
 Huom! En sanonut aviomiehiä varten. 

Siinä minä istuin ja oli siinä yksi tai kaksi muutakin miestä. 

Yhtäkkiä ylhäältä putosi vettä päällemme. Sellainen roiskaus vain. 

Tack så mycket, sanoin ylöspäin. 

Ei meistä kukaan vedestä välittänyt. 




Myöhemmin kävi ilmi, että ei se ehkä ollutkaan pelkkää vettä. 

Saimme siis todella keskiaikaisen elämyksen, kun joku heitti likaveden ikkunasta kadulle. 




Tässä saalis. 

Se muuten oli lopetusmyynti. 



Sitten Waldemarsuddeen, josta yhteinen matkamme alkoi. 

Waldemarsudde on Ruotsin valtion omistama taidemuseo, jonka lähettyvillä kävelimme puoli vuosisataa sitten. 



Jätimme auton taidemuseon galleriarakennuksen pihaan. 




Edellä mainitun ja tämän (Slottet) rakennutti aikoinaan maalariprinssi Eugen.



16 s.

Paikalliskulttuuria tämäkin.

Kiersimme linnan toiselle puoelle, jossa saimme nauttia taiteesta ja kauniista maisemista. 









Oikealla Samothrakeen Nike, kreikkalaisen taruston voitonjumalatar, jonka sanotaan juuri laskeutuvan laivan kokkaan. Tämän täytyy olla kopio alkuperäisestä. 




Tämä Amorko meihin osui puoli vuosisataa sitten?




Ei ollut Amor, mutta tämän herran osumat saattavat olla vieläkin voimallisempia. 




























Rodinin Ajattelija













































Kuti kuti





Glory vai Grace siinä kääntyy? Glorylla tulimme. Tuttu laiva toinenkin. 
























Vanha öljymylly





Prinssi Eugenin tammi. Hyvin vanha. 





Kovin ovat penkit pieniä. Ehkä koululaisille tarkoitettu. Opettajankin on oltava pieni, mikäli tuo katos on hänelle tarkoitettu. Nämä näkyvät eräässä prinssin maalauksessa, joten ehkäpä nämä ovat hänen teettämiään. 


Emme me näitä kauneuksia katselleet puoli vuosisataa sitten. Ehkä näimme vain toisemme. Mutta lähellä tässä olimme. 


Missä muualla voi niin rakastua, jollei tällaisen kauneuden lähettyvillä. 



#rakkaus #seurustelu #avioliitto #parisuhde #kihlaus #djurgården #waldemarsudde #tukholma #lovestory #kiintymys #häät #ruotsi #kesätyö #elämänkaari #veistos #puutarha