Huolestuttava oire

Olen hyvin huolissani. Tein eilen jotakin aivan käsittämätöntä. Taloyhtiömme pihaan on tuotu siirtolava, jolle voi viedä kaiken maailman roinaa. Tein eilen käsittämättömän mokan. Olin ajatellut viedä rompparille kaikki vanhat tietokoneemme ja vastaavat surematta, mitä mahdollisesti menetämme. Epähuomiossa vein myös vaimoni käytössä olleen läppärin romulavalle. On pelottavaa, että voin olla noin hajamielinen. 

Houkutteleva selitys on se, että käytän yliannosta unilääkettä. Päättelen, että koska Trinitaksen lääkäri määräsi minulle tietoisesti yliannoksen unilääkkeitä ja tarkoituksena oli vähitellen vähentää annostusta, ottamani määrän täytyy mahtua turvarajoihin.

Ajatukset johdattuvat väkisin muistisairauksiin. Onko minulla jokin harvinainen muistisairauden muoto? Toinen paha moka sattui siten, että luulin poistaneeni epikriisipostaukseni täältä blogista, mutta en ollutkaan. Minua kaduttaa sen julkaiseminen. Nyt se oli näkyvissä monta päivää.

Minun on jostakin syystä vaikea löytää reittiä, miten pääsen editoimaan blogitekstejäni. Elämä alkaa nyt muistuttaa liiaksi seikkailua. Jos minulla on muistisairaus, edessäni on kai pitkät jäähyväiset. 

Aion soittaa tänään siirrehoitajalle.

Arvoitus ratkesi?

Kuuntelin Areenasta Ylen ohjelmasarjasta "Tavallisten ihmisten historia" osan "Maaseudun käsityöläiset". Haastateltavana oli tohtori Virpi Väisänen, joka on tutkinut Hollolan käsityöläisten elämää 1800-luvun alkupuolella.

Ohjelma on hyvin mielenkiintoinen. Käsityöläiset ovat kuuluneet sääty-yhteiskunnassa talonpoikien ja torppareiden väliin. Ammatti on usein periytynyt isältä pojalle. Käsityöläissuvut ovat pyrkineet säilyttämään ammattitaidon oman suvun hallussa.

Pitäjiin on valittu niin sanottuja pitäjän käsityöläisiä. Valinta on tehty äänestämällä käräjien yhteydessä. On yllättävää, että käsityöläisiin on sovellettu samantapaista käytäntöä kuin pappeihin. Kun käsityöläinen on kuollut, seuraaja on saattanut avioitua lesken tai edesmenneen ja lesken tyttären kanssa.

Ohjelmassa kerrotaan, kuinka Sparf-nimisen piian avioton poika pääsi suutarin oppiin Helsinkiin ja palasi sitten Hollolaan toimimaan suutarina. Sparf oli sotilasnimi, mikä ei sopinut suutarille, ja siksi hän vaihtoi sukunimensä Lindblomiksi, jonka tyyppisiä nimiä käsityöläiset käyttivät. Tällainen nimi vastasi suutarin statusta. Sukunimi ei kerro äidinkielestä mitään.

Palaan isoäitini isoisään Erik Sjöbergiin, joka toimi hattumaakarina Naantalissa. Hänen nuorena kuolleen isänsä sukunimi oli Sjöman, minkä hänen isoisänisänsä oli saanut käyttöönsä toimiessaan kruununvenemiehenä Ahvenanmaalla. Ammatin mukainen nimi tuokin siis. Toki Erikinkin piti vaihtaa sukunimensä asemaansa vastaavaksi.

Erikin poika Axel oli suutari, joten nimi Sjöberg oli oikein sopiva. Erik osasi myös suutarin hommat. Luultavasti hän teki nimenomaan turkishattuja Naantalissa. Sukutarina kertoo tsaarin armeijalta saadusta turkislakkitilauksesta. Ilmeisesti siirtyminen kengistä karvalakkeihin oli luonteva muutos.

Ericin appiukko Esaias Birgstedt oli myös suutari. Hän oli vaihtanut sukunimensä Rask Birgstedtiin, mikä ilmeisesti sopi suutarille. Rask oli sotilasnimi.

Suutari/hattumaakari Erik Sjöberg nai suutari Esaias Birgstedtin tyttären, mikä oli varmaan oikein tapojen mukaista.

Onko minun kiittäminen menneisyyden tragediaa?

Äidinäidinisänisäni Erik Sjöberg (1829-1882) toimi hatuntekijänä Naantalissa. Hän syntyi Taipelman torpassa Unajan kylässä Rauman maalaiskunnassa. Hänen äitinsä oli Magdalena Henricsdotter, joka oli syntynyt 25.5.1813 Raumalla tai Rauman maalaiskunnassa. Huomasin tänään, että hän on ollut vain kuusitoistavuotias synnyttäessään Ericin 20.12. 1829 ja hän on alkanut odottaa vauvaa viisitoistavuotiaana.

Ericin isä oli Ahvenanmaan Brändössä 17.12.1801 syntynyt Eric Sjöman. Hän oli tullut rengiksi suomenkieliseen ympäristöön. Hän oli lapsen syntyessä 28-vuotias. Hän kuoli keuhkokuumeeseen seuraavan vuonna, kun lapsi oli noin yhden vuoden ikäinen.

Nämä kylmät luvut luovat kuvan murheellisesta tarinasta. Mahtoivatko Ericin vanhemmat edes kunnolla ymmärtää toistensa puhetta.

Magdalena kuoli 31-vuotiaana synnytykseen. Geniin merkityt tiedot ovat vähäiset. Valitettavasti netissä olevat kuvat rippikirjoista ovat hyvin huonolaatuisia. Haluan tietää kummankin Ericin ja Magdalenan kohtalosta enemmän. Toivottavasti alkuperäiset rippikirjat ovat Kansallisarkiston Turun toimipisteessä.

Asia herättää ristiriitaisia tunteita, sillä vaikka tämä tarina osoittautuisi tragediaksi, minun on kiittäminen sitä olemassaolostani.  

 

Sjöbergien arvoitus 1

Kävimme viemässä kaksi kynttilää Naantalin hautausmaalle pyhäinpäivänä. Paikka on tunnelmallinen, aivan kirkon vieressä. Luostarikin on sijainnut aikoinaan samalla alueella. Tutkailimme samalla vanhoja hautoja, josko löytäisimme mummoni isoisän Eric Sjöbergin maallisen tomumajan paikan.

Erik syntyi Randalassa Rauman maalaiskunnassa vuonna 1829. Rauman maalaiskunta ja Rauma yhdistettiin vuonna 1993. Jo sulautumista ennen kunnilla oli yhteinen kaupunki ja maaseurakunta. Maalaiskunnalla ei ollut omaa kirkkoa ja kunnantalokin oli Raumalla. Entisen maalaiskunnan alueella ei ole Randala-nimistä kylää, tuskin on ollutkaan. Ehkä kyseessä on talonnimi. Ehkä Erikin vanhemmat olivat renkinä ja piikana jossakin talossa, jonka nimen pappi kirjoitti muotoon Randala. Hieman ennen syntymääni on Rauman maalaiskunnan Unajassa lohkottu Rantala-niminen tila. Sellainen on siis olemassa tai on ainakin ollut.

Kuinkas sattuikaan. Erikin vaimo Juliana (o.s. Birgstedt) on syntynyt Unajassa. Olisikohan Taivassalosta kotoisin oleva Julianan isä Esaias löytänyt vaimonsa Unajasta. Lovisa on syntynyt Rauman maalaiskunnassa. Esaiaksen sukunimi on ollut alunperin Rask, mikä on tyypillinen sotilasnimi. Ennen vanhaan mies saattoi ottaa uuden sukunimen, kun lähti vanhempiensa luota. Mistähän tuo Birgstedt on saatu?

Erik teki elämäntyöstään suurimman osan turkishattujen tekijänä Naantalissa, näin suvussamme tiedetään. Emme löytäneet hänen hautaansa tällä käynnillä. Oli jo pimeää, eikä kaikkia tekstejä voinut lukea. Voi olla, että oikea hakupaikka olisi Rauman hautausmaa. En tiedä edes Ericin kuolinvuotta.

Erikimme ammatiksi on kahdella rippikirjasivulla merkitty "form." Ehkä se on lyhenne sanasta formare, jolle Ruotsin akatemian sanakirja antaa merkitykset "arbetare som värkställer formningen (av tegel, papper m. m.); gjutare; person som förfärdigar gjutformar" ja "värktyg, apparat l. maskin(del) varmed (till-) formningen av ngt sker l. som meddelar ngt en viss avsedd form". Eivät nuo tunnu viittaavan turkishattujen tekemiseen. Tuskinpa noihin aikoihin käytettiin suomenkielessä sanaa muotoilija. Olisikohan hattumaakreilla ollut joitakin pään kokoisia kupoleja, joiden avulla voitaisiin tehdä eri kokoisia hattuja. Kupolintekijä = formare?

Sain nuo rippikirjasivut nähtäville MyHeritagen avulla. Sen viitelehdellä Erikin ammatiksi on merkitty Snichare Mästaren. Siis puuseppämestari? Jos pääkupoleja on käytetty, puusta ne on varmaan tehty. 

Rippikirjaan on merkitty Erikille ja Julianalle kolme poikaa: Johan Gustaf (s. 1852), Fratz Victor (s. 1853) ja Carl Robert (s. 1855). Äitini isoisä Aksel on syntynyt myöhemmin (1861), joten häntä ei näy näillä sivuilla. Viitesivulla on asuinpaikaksi merkitty (1854-1860) Koongare, Naantali. Koongare, mikä se semmoinen on? Tosin jälkimmäisen sivun yläreunassa lukee Koongaren sijaan Randakari.

Saatan löytää sukulaisia nykynaantalilaisista, jos jaksan etsiä noiden Erikin poikien jälkeläisiä.  

Löysin eräältä hautausmaasivustolta (haudat.genealogia.fi) pitkän luettelon Sjöbergien haudoista. Niitä on eri puolilla Suomea. Löysin yhden Sjöbergien haudan Naantalin kirkkomaalta. Oli oikein kuvakin. Etunimet Harald, Frej ja Helmi kuulostavat epätodennäköisiltä sukulaisilta. Erik on varmaan ollut suomenkielinen, ainakin hänen poikansa Aksel, äitini isoisä, oli. Raumalla on kaksi Sjöbergien hautaa, mutta Ericiä niissä ei ole. Ehkä niiden taustoja selvittämällä voisin löytää joitakin johtolankoja Sjöbergien alkuperän arvoitukseen.

Eric oli käsityöläinen. Niin oli hänen poikansakin, suutari Aksel Sjöberg. Käsityöläisyys saattoi kulkea suvussa. Turkislakkien ja kenkien tekeminen ovat sukua toisilleen, kun kummassakin raaka-aineena käytetään nahkaa. Ericin isä ja isoisäkin ovat saattaneet olla suutareita tai hattumaakareita.

J.W. Ruuthin Björneborgs stads historia antaa johtolangan. Kirjan lopussa on luettelo eri ammattikuntien kiltojen vanhimmista. Suutarien killan luettelossa mainitaan ensimmäisenä Erik Sjöberg, joka on toiminut vanhimpana vuosina 1764, 1769, 1774, 1776 ja 1778. Rauman maalaiskunta on varsin lähellä Poria. Olisiko joku mahdollisista jälkeläisistä asettunut Rauman tienoille ja antanut pojalleen suvun isälinjassa kulkevan etunimen?

Sjöberg kuulostaa tavalliselta nimeltä, mutta se on vasta kuudennensadan tienoilla sukunimien yleisyyslistauksessa. Viime sotien aikaan ja niiden jälkeen Sjöbergejä näyttää asuneen ainakin Pohjan- ja Suomenlahden rannikoilla. Sjöbergejä on nykyään Suomessa noin 1400. Ruotsissa nimi on luonnollisesti huomattavasti yleisempi.

Sjöberg kuuluu myös romanien sukunimistöön, joskaan se ei ole niistä tavallisimpia. Löytyisikö tästä selitys äitini suvun tummatukkaisuuteen?

Ylimmässä kuvassa on Naantalin hautausmaalla oleva hattumaakarimestari Johan Hacklinin hautaristi.  Johan oli syntynyt vuonna 1824. Hän on hieman Ericiä vanhempi, mutta aikalaisia he ovat olleet, ehkä kilpailijoita. Ainakin heidän on täytynyt tuntea toisensa. Käsityöläisilläkin on näköjään saattanut oll varaa metalliseen hautaristiin

Leipurimestari Karlsson on myös Ericin aikalainen. Liekö Erik tai Erikin rouva Juliana ostanut häneltä leipää ja joskus herkkujakin.

Otapa näistä selvää

Kuudennusmies Carl Gunnas on edellisiä herroja vanhempaa polvea, syntynyt vuonna 1783. Näinkin vanhoja hautoja voi löytyä. Kuudennusmiehet olivat seurakuntien tärkeitä luottamusmiehiä. Herra Carl on saanut hautansakin aivan kirkon seinän vierestä.

Menipä tunteja tällaiseen. Ajatelkaa, että joku käyttää aikaansa näin. Minkäs voin, kun kiinnostaa.
Mikä on Sjöbergien alkuperän arvoituksen ratkaisu?