Eläkeläinen hukkuu someen – burnout?

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Olen läppärillä aamusta iltaan. En pääse irti siitä. Illalla kuuntelen äänikirjoja kännykästä.

Oireita on tullut. 

Olen kivikauden kehitystasolla kuten muutkin. Kun synnyin, informaatiota sai lähinnä lehdistä ja radiosta. Nyt tietotulva on käsittämätön. 

Minusta on kuva, jossa poikasena makaan sängyllä Aku Ankka käsissäni. Hymyilen tyytyväisenä kuvaajalle. Olin itselleni ihanteellisessa tilassa. Sarjakuvalehden tilaus lopetettiin, koska "aloin muuttua Aku Ankaksi". Tuo kuva ennusti tulevaa. 

Olen loputtoman utelias tiedolle ja hankin sitä mieluiten mahdollisimman vähällä fyysisellä vaivalla eli pitkälläni. 

Netissä on kaikki. Olen niin koukussa, että en juuri malta pitää edes taukoja. Välillä tunnen olevani niin kuormitettu, että en jaksaisi ottaa vastaan mitään. Väsyttää. Liian paljon virikkeitä elävän kuvan, äänen ja tekstin muodossa. Tunnen aikataulupainetta, vaikka minulla on rajattomasti aikaa. 

Olen niin addiktoitunut, että saatan jopa suihkussa ollessani kuunnella jotakin puheohjelmaa kännykästä. 

Tässä on elämäni keskipiste

Kivikauden ihmistä ei ole luotu makaamaan jatkuvassa virikesuihkussa. 

Aamuisin luen lehtiä netistä. IS, IL, Yle, Hesari, Verkkouutiset, MTV, Turun Sanomat maksuttomalta osin. Tietoja pitää tietysti päivittää myöhemmin. 

Sitten "pitää" miettiä päivän blogiaihetta, etsiä kuvia läppäriltä tai Pixabaysta, kirjoittaa tekstiä, pörrätä Facebookissa, editoida kuvia, seurata kaikenlaista presidentinvaaleihin liittyvää ...

Kiinnostavia dokumentteja, uutiset, A-studio, kiinnostavia keskusteluohjelmia. 

Kävelylenkilläkin kuuntelen äänikirjaa tai jotakin podcastia. 

Saatan lukea jopa kirjakirjaa, jos sitä ei ole BookBeatissa. Kirjastokäynnitkin ovat harventuneet. Minulla on tietenkin monta kirjaa kesken samanaikaisesti. Niistäkin tulee painetta, vaikka en ole tilivelvollinen kenellekään. 

Pidin aikoinaan ponnekkaasti blogia Leppoistaminen – yksinkertaista mutta monimutkaista. Teoreetikon puuhaa. Siitä puhe mistä puute. 

Olen patologinen nettiaddikti. Pitäisiköhän hakea lääkäriltä määräys somepaastoon? Pelottava ajatus! Onkohan jotakin verkkojuoppojen AA-kerhoa olemassa. 

Tämä on kuitenkin kivaa. Onneksi saan elää tätä aikaa. 

#akuankka #lukeminen  #tiedonjano #uupuminen #burnout #kuormittuminen #väsyminen #infoähky #netti #internet #some #addikti #someaddikti #verkkoaddikti #someriippuvainen #elämä #internet #facebook #verkko #verkkosivut #blogi #blog #hs #yle #mtv #il

E-kirja uhkaa leppoisaa elämää

Tuulahdus vajaan 12 vuoden takaa. Artikkeli on julkaistu blogissa Leppoistaminen -yksinkertaista mutta monimutkaista.

KESKIVIIKKO 28. LOKAKUUTA 2009

E-kirja uhkaa leppoisaa elämää

Pohdiskelin äskettäisessä postauksessanin kirjojen merkitystä. Tuolloin aiheena oli vanhanaikaiset (?) paperille painetut eepokset.

Maailma muuttuu vauhdikkaasti ja niin myös kirjan olemus - tai ainakin tulee lisää vaihtoehtoja. Amazonin Kindle kuuluu menevän hyvin kaupaksi ison rapakon takana ja se on nyt rantautumassa Suomeenkin. Kuulostaa olevan todella järkevä aparaatti. Kirjat ovat bittihyrskäyksiä, joita voi ladata laitteelle. Voisin kuvitella, että ympäristön kannalta tällainen kirjan muoto on varmasti perinteistä kirjaa parempi.

Sony Reader taistelee samoista markkinoista Kindlen kanssa ja näyttää haastavan vastustajansa hintakilpailuun (kts. Talousuutisten artikkeli ).

Loikolukuestekin on poistunut, koska laitteet ovat pieniä ja kevyitä. Niitä voi lukea sängyssä. Sekin vielä, että niihin mahtuu kerrallaan paljon luettavaa ja Kindleen saa myös lehtiä. Näyttöruudun resoluutioon parempi kuin perinteisten tietokonenäyttöjen ja siksi silmä ei väsy luettaessa kuten noissa vanhoissa ruuduissa.

Paperi korvasi aikoinaan teksin alustana pergamentin, jonka tuottamiseen tarvittiin runsaasti naudannahkaa. Rohkenen uskoa, että perinteiset kirjat eivät voi olla katoamatta, koska e-kirjojen yksikköhinnat tulevat varmaan olemaan vielä nykyistäkin selvemmin paperikirjoja edullisemmat ja niiden jakelutie on hyvin tehokas ja kätevä. Koska tuotantokustannukset ovat matalat yhtä kirjaa kohden, kilpailu painaa hintoja alas ja samalla kysyntä nousee. Verrataanpa vaikka halpalentoyhtiöiden merkitykseen ilmailualalla.

Minä tunteellisesti paperikasakirjoihin suhtauvana lukufriikkinä tulen varmaan jatkossakin lukemaan mielelläni perinteisiä teoksia, mutta e-kirjojen hinnat putoavat huomattavasti, varmaankin tulen niitäkin lukemaan.

Siinäkin saamme kokea muutoksen, että laite on vain lukualusta ja e-kirjat ovat tiedostoja.

Mitenkähän kirjastot tulevat toimimaan? Ehkä niistä saa e-kirjan lukualustaansa määräajaksi. Kun laina-aika menee umpeen, kirja häviää laitteesta.

Mitenkähän käy kotikirjastojen? Niillähän on muitakin merkityksiä kuin vain teknisenä tietopankkina oleminen.

Aikaa varmaan kuluu, koska mullistava muutos luultavasti toteutuu uusien sukupolvien myötä.

E-kirja taitaa olla hankala asia, jos sattuu olemaan perso tiedolle ja kaunokirjallisuudelle. Jos ja kun kirjat kovasti halpenevat ja niiden saatavuus helpottuu, infoähkyhän siinä uhkaa. Tulee uusi houkutus tämän nettikoukutuksen rinnalle.

Päivän pieni ilo: Keskustelin koululla käytävässä ennen lähtöä kotiin pitkään erään erittäin miellyttävän ja rehdin kollegan kanssa, jonka kanssa harvoin ollaan näin jutuissa.

Kuvataide - tavaratuotantoako?

 

Anne kommentoi keskiviikkoista postaustani:

"Olen sitä mieltä, että vaaditaan suunnittelua; päätöksentekoa, mitä aikoo tehdä. Ja oma vauhtinsa ja voimansa on tunnettava. Jos aikoo maalata leppoisasti parasta mahdollista, niin sitten varaa aikaa ja toteuttaa sen. Vaikka se ei jossakin mielessä olisi "tarpeeksi". Jos aikoo saada valmiiksi kuusi työtä tiettyyn päivämäärään mennessä on toimittava sen mukaan ja hyväksyttävä kiire yhtenä työskentelyn elementtinä.Minähän valitsen lähes aina tuon jälkimmäisen reitin, mutta ehkei se tuota parasta mahdollista lopputulosta. En olekaan leppoisa.Asiaa monimutkaistaa, että tietynasteinen stressi on tarpeen jotta alkaisi tuloksia syntyä, kuten tiedetään. Ja asiaa monimutkaistaa myös se, että teemme muutakin kuin taidetta. Jokaisella toivotulla elämänalueella on suunniteltava, mitä siellä aikoo saavuttaa. Sen suunnittelun kun oppisi niin olisi hyvä."

Kiitos Anne kovasti sparrauksesta. Pohdiskellaanpa vielä.

Monimutkaista on. Kahden viimeisimmän työni tekeminen on ollut hidasta ja väkinäistä, mutta sain niistä tänään oikein positiivisen kritiikin ohjaajaltani. Kun tutkailimme loppukesällä lomakauden satoa porukalla, tuolloin arvioiva opettaja piti minun tauluistani parhaana työtä, jonka olin huitaissut hyvin nopeasti myöhään illalla joukon jatkoksi. 

Noinhan se maalaaminen menee - kuten Anne kirjoittaa - silloin, kun se kytketään markkinatalouden viitekehykseen ja niin on pakko tehdäkin, jos aikoo leipänsä niillä töillä hankkia. Ei siitä muutoin mitään tule ellei joku mesenaatti sitten ota siipiensä suojaa.

Tuossa projektityöskentelymallissa on sellainen ongelma, että kärjistäen sanoen siinä pitäisi pystyä arvioimaan kuinka kauan maalaa taulua per neliömetri. Moni varmaan pystyy tuohon, mutta minulle se on ylivoimasta. Minä en pysty alottaessani sanomaan, minkälainen työstä tulee ja kauanko sen tekemiseen menee. Tietenkin mielessäni on jokinlainen ajatus siitä, mitä alan tehdä, mutta lopputulosta en tarkoin tiedä etukäteen. Prosessin aikana saan virikkeitä, enkä pysty pidättelemään ajatuksiani jollakin suunnitellulla polulla. Siksi myös ajan arvioiminen on hankalaa. 

Tähän voidaan sanoa, että pitää vain opetella. No, olen aikoinaan omaksunut sen tyyppisen ajattelun siinä määrin kuin se on minulle ollut mahdollista, mutta ymmärrän nyt sen olevan minun luonnolleni vaikeaa ja siksi kovin energiaa kuluttavaa. Tavoitteellisuus on hankalaa, koska innostun ja arvioin asioita liian optimistisesti. sitten joudun pulaan. 

Nykymaailma arvostaa projektimaista "löysät pois" -tyyppistä työskentelyä. Sitäpaitsi vaihtotalous ei pelaa ilman suunnitelmallisen järjestelmällistä toimintaa. Tämän tyyppiseen varmaan korkeimmilla taideopetuksen asteilla opiskelijoita valmennetaan. 

Olen usein pohtinut taiteen ja markkinatalouden suhdetta. Monilla taidealoilla siinä ei käsittääkseni olekaan erityisiä ongelmia. Ajatellaan vaikkapa design -alaa, esittävää musiikkia jne. 

Välillä minusta tuntuu, että kuvataide ei oikein voi olla varsinainen ammatti. Jo liike-elämän ydinasetelma, tuotteiden suunnitteleminen asiakkaiden tarpeisiin, on hankala, koska mieluummin tuotetaan teoksia omien ajatuksien pohjalta ja ne sitten menevät kaupaksi tai eivät mene. 

Olen kysellyt itseltäni, miksi kuvataide ei voisi olla normaalia vaihdantataloutta. Jani Leinonen sellaisilla asioilla sanojensa mukaan leikitteleekin. En kuitenkaan onnistu vääntämään mielessäni kuvataidetta tavaratuotantomalliin ilman, että se alkaisi tuntua pinnalliselta. Talouselämä -lehdessä oli kirjattu kunnon yrittäjän vaatimuksia, joista yhdeksi mainittiin se, että pitää ajatella vain tuottoja. Sen pohjalta minun kannattaisi panna vapaa-aikani johonkin muuhun. Minua voidaan sanoa romanttiseksi ja vanhanaikaiseksi, mutta haluan tässä kuunnella sydänääniäni. 

Vaihdantataloudessa merkityksellistä on tuotannon lopputulokset, eikä asiakasta tuotantoprosessi kiinnosta. No, tuskin usein kuvataiteen ostajaakaan. Minulle kuitenkin taiteentekijänä prosessin merkitys on suuri, on toki lopputuloksenkin. 

Päivän taideviite: Palautetta ohjaajalta.

Päivän pieni (oikeasti iso) ilo: Sain babysitata alle kahden vuoden ikäistä prinsessaa -lapsenlastani. Leikittiin, luettiin ja katsottiin kissavideoita Youtubesta. Tässä muuten lystikäs pätkä; Jousiorkesteri ja pianosolistina kissa.

Artikkeli on julkaistu 23.10.2009 blogissa "Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista".

Tartun hetkeen kuin saippuaan

TORSTAI 22. LOKAKUUTA 2009

Olen saanut kokea hetkiä, jotka ovat olleet minulle harvinaisia. Olen tavoittanut joinakin päivinä tunteen siitä, että minun ei tarvitse ehtiä mihinkään. Minun ei tarvitse odottaa, että tulee jokin loma, jotta voin rauhoittua ja tehdä sitä tai tätä. Ei "sitku" vaan tässä ja nyt. Tavallinen arki on ok. Työ pitää hoitaa, mutta on monia muita asioita, joihin kiire syntyy omassa päässä. Voin työpäivän jälkeen rentoutua ja puuhastella mitä huvittaa.

Menen huomenna taidekoululle palaveriin ja tapaan myös ohjaajani. Vien mukanani kaksi työtä, jotka molemmat ovat keskeneräisiä. Voisin yrittää punnertaa vielä tänä iltana, mutta enpä taida. Ei tämä homma siihen kaadu.

Tunnen että olen saanut välillä otteen jostakin erityisestä. Haluan saada otteen tukevammaksi. Saippua luiskahtaa niin helposti kädestä. Puristaminen kuitenkin pahentaa asiaa. Tässä paremman otteen saa höllentämällä.

Hapuilen vielä. Toivottavasti en hukkaa tätä löytynyttä langanpäätä.

Päivän pieni ilo: Minut oli koulussa kutsuttu erääseen tilaisuuteen, joka meni osittain päällekkäin aamupäivän toppituntiparini kanssa. Olin lähettänyt asianomaiselle ryhmälle sähköpostitse tehtävän. Olisi voinut käydä niin, että harva opiskelija olisi vaivautunut paikalle. Pistäydyin tilaisuudesta tunnin alkamisen aikoihin katsomassa tilannetta ja totesin, että ihan hyvin oli porukkaa paikalla. Ohjeistin heidätlähdin ja tulin takaisin tilaisuuden loputtua. Opiskelijat olivat tehneet hvyin hommia tällä välin.

Järki vai vietit?

Pellon pientareella laittoi eiliseen postaukseeni kommentin, joka antoi minulle kovasti ajattelemisen aihetta. Tässä kyseinen viesti:

"Rentous kuulostaa hyvältä. Mutta onko slow'ta ottaa kiire mukaan maalaukseen...? Eikö maalaus ole se lähtökohta, johon valitaan sopiva tekniikka ja väri, eikä lähtökohtana kiire (ja kuivumisaika)? Vähän sama kuin että kirjoittaisi lyhyempiä lauseita, niin juttu valmistuu nopeammin... ;). No, karrikointia, mutta mietin vain ääneen..."

Kylläpä osui nappiin! Vähän taisin itsekin epäröidä kirjoittaessani. Mainio tuo vertaus kirjoittamiseen. Tietenkin voin vedota yhteen taiteelle tarjottuun filosofiseen lausahdukseen: Anything goes. Mutta silti.

Hessen kirjan Narkissos ja Kultasuu sankarit kuvannevat tieteellistä ja taiteellista toimintaa (ja varmaan muutakin). Ensin mainittu toimii äärimmäisen järkiperäisen suunnitelmallisesti ja jälkimmäinen poukkoilee sattumanvaraisesti viettiensä mukaan.

Mitenkähän tuo lienee? Yksi perinteinen hyve on kohtuullisuus, joka tarkoittanee äärinmäisyyksien välttämistä. Sopisiko se tähän? Tätä täytyy vielä miettiä.

Suuret kiitokset Pellon pientareellaelle (näinköhän tuo taipuu?) sparraamisesta.

Kiitos myös Arjaannelille, joka kommentoi päivän pieniä iloja. Noiden ilojen miettimisessä on sekin mukava puoli, että jos tuntuu vaikealta keksiä mitään, voi yrittää järjestää jotakin ja näinhän tulee pikkuisen parantaneeksi elämänsä laatua.

Päivän pieni ilo: Vein taas joutokirjoja pääkirjaston kierrätykseen. 'tulin sitten ajatelleeksi, että kaikki aikaisemmin viemäni ovat kadonneet, vaikka eivät enimmäkseen ole olleet kovin kummoisia. Systeemi toimii!

Päivän vitsi (kuulin tänään töissä): Norsu meni leipäkauppaan ja siltä kysyttiin, haluaako se tummaa vai vaaleata. Mistä ihmeestä minä voin tietää, minähän tulin tänne mopolla, vastasi norsu. (Älä välitä, en minäkään ymmärrä ja sellaiseksi vitsi lienee tarkoitettukin)

Tämä teksti on kirjoitettu tähän leppoistusblogiini, mutta linkitän sen myös taideblogiini, jota kautta yhteys päätyy vielä Facebookiin.

Tämä teksti on julkaistu 21.10.2009 blogissa "Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista".

Priorisointia

Elämä tuntuu rennommalta nyt, kun onnistuin priorisoimaan tekemisiäni. Tiedostan, että kahden rankan jakson jälkeen seuraava on tulee olemaan huomattavasti helpompi, kunhan selviän arviointiruuhkasta. Eipä siis huolta, silloin ehdin maalata ja blogatakin.

Maalaushommaa voisin nopeuttaa siten, että käytän vain tussia, vesivärejä ja öljypastilleja. Akryyleissa on se hankaluus, että niitä pitää aina pursottaa alussa ja ne kuivuvat nopeasti, joten jämät on pestävä pois aina kun lopettaa. Ilman näitä voin maalata vaikka pienenkin hetken, kun ei ole noita toimenpiteitä hidastein. Katsotaan nyt. 

Päivän taideviite: Totuus kirjaimissa?

Päivän pieni ilo: Onnistuin lähtemään töistä siten, että olin kotona 17.00:n jälkeen. Kiva kun väljempää ajan suhteen kotona.

Heikki, tee niin kuin kirjoitat!

 

AANANTAI 19. LOKAKUUTA 2009

Heikki, tee niin kuin kirjoitat!

On se kova tuo otsaluu. Tai varmaan jossakin syvällä aivoissa on jokin pysäytyskeskus, johon tietyt oman elämänlaadun kannalta tärkeät viestit jumittuvat, eivätkä pääse järjen punnittavaksi saati sitten että vaikuttaisivat toimintaan.

Nyt on kuitenkin jotakin tihkunut läpi. Alan uskoa, että nyt menee liian kovaa. Leipätyötä on runsaasti, taidekoulun lopputyönäyttelyn teoksia pitäisi tehdä, lepääminen ja liikkuminen ovat tärkeitä, mutta täällä sitä vaan bloggaillaan.

Nyt täytyy priorisoida eikä vain teoretisoida. Jääköön leppoistusbloggerointi nyt joksikin aikaa kevyemmälle, vaikka jotakin varmaan tänne kirjoittelenkin.  

Päivän pieni ilo: Kiva että lounaalla oli tänään lihakeittoa tarjolla yhtenä vaihtoehtona. Voisi olla useamminkin.

Hei Lastu. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Lento Bangkokiin vain162 kiloa naudanlihaa?

 

Kuuntelin taannoin Savexpo -tapahtumassa Heidi Kalmarin ja Kati Ketolan esityksen vastuullisesta matkailusta. Minulla on nyt lainassa heidän teoksensa "Vastuullisen matkailijan käsikirja". Vaikuttaa monipuoliselta.

Olen aikaisemminkin pohtinut viime kesän lentomatkaa Pariisiin ja takaisin. Strasbourgiin ja takaisin pääsimme kätevästi TGV -junalla. Yllä mainitussa oppaassa viitataan Natural Interestin tietoihin ja verrataan lentomatkan Helsinki-Bangkok päästöjä muihin hiilidioksidin lähteisiin. Saman verran eli 2600 kiloa syntyy, kun tuotetaan 162 kiloa naudanlihaa, 1500 kiloa jäätelöä, 450 litraa viiniä tai kun ajaa 15.000 km:a autolla. No, jotakin osviittaa tuostakin saa.

Päivän taideviite: Narkissos ja Kultasuu

Päivän pieni (oikeasti suuri) ilo: Kävin kolmen lapsenlapsen kanssa katsomassa kahta ikivanhaa hautaröykkiötä ja laivoja.

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 18.10.2009

Höllainikö krakaa ja hellittäisinkö kirjoista?

 

PERJANTAI 16. LOKAKUUTA 2009

Hölläisinkö krakaa ja hellittäisinkö kirjoista?

Minun lienee syytä oppia uusi suhtautuminen lukemiseen. Minulla on jonkinlainen sisäänrakennettu velvollisuus lukea aloittamani kirjat loppuun asti. Niin en aina tee, mutta joku tuolla syömmen syövereissä pitää kirjaa asiasta. 

Maillä oli lukupiirin viime maanantaiseen kokoontumiseen luettavana Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa. Kysyin itseltäni sitä lukiessani, että miksi luen tätä. Tunsin, että siinä ei ole minulle juuri mitään. Olin lukenut noin 190 sivua (kaikkiaan yli 300), kun tapasimme. 

Nyt luen sitä loppuun. Miksi en jo heitä sitä? Suoritanko lukemista? Luultavasti. Kenelle olen tilivelvollinen? En kenellekään. 

Ehkä jatkan voidakseni sanoa lukeneeni kyseisen eepoksen. Voisin kertoa, että olen minä Austeriltkin yhden kirjan lukenut, mutta en erityisemmin pitänyt. Voisinhan myös sanoa, että luin osan ja jätin, kun ei napannut. 

Onkohan minulle jäänyt tenttivaihde opiskeluajoilta päälle? En ehkä koe tietäväni kyseessä olevia asioita, jos en ole lukenut loppuun. No enhän minä muutoinkaan muistaisi, kuin pienen osan, jos sitäkään. 

Minussa ilmeisesti asuu pieni Väinämöinen, joka haluaa tietää, tietää ja tietää. Suomalaisten sanotaan olevan lukukansaa. Johtuisikohan se samaistunmisesta Väinämöiseen, tuohon tietäjään iänikuiseen? Taitaa olla kyse identiteetin piirteestä, jonka kalevalaismyytti on meihin rakentanut. 

Voihan tämä olla varmisteluakin. Kun tuntee tietävänsä, kokee olonsa turvallisemmaksi. Uteliaisuus tai kauniimmin tiedonjano voi myös viedä kirjojen pariin. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ...". Tieto tuo säpinää elämään. 

Lisättäköön vielä, että Auster kirjoittaa luonikkaan sujuvasti. Hupikirjana menee.

Sanonpa tässä itselleni poikaani lainaten: Höllää krakaa!

Päivän taideviite: Väriä pintaan.

Päivän pieni ilo: Pelkäsin, että Ylen Areenalta on painotaidon kehittymistä käsittelevä tiededokumentti jo poistunut, mutta onneksi se siellä vielä minua odottaa. Gutenberg on toiminut Strasbourgissa aika pitkään, mutta siellä ei ole mitään museota tai vastaavaa, jossa olisimme kesällä voineet vierailla. 

Näkymä Strasbourgissa. Sekatekniikka. Laitoin seisomaan, kypsyköön.

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 16.10.2009

Leppoista nyt, jos kerran olet leppoistaja!

Tämä leppoistelija ei toimi nyt kuten saarnaa. Keskeneräisiä kirjoja on taas kertynyt. Syysloma on ja aherran varmaan liikaa maalausten parissa. Alkusyksy on ollut rankkaa aikaa työssä. Kovasti hommaa. Kai nyt pitäisi enimmäkseen huilia.

Maalaaminen on ollut väkinäistä. Voisihan sitä tehdä rennommallakin otteella, joka tosin tuntuu olevan löytymässä. Kevääksi pitäisi saada aikaan 20-30 duunia, joista valitaan lopputyönäyttelyn maalaukset.

Tämä bloggaaminen on kivaa, mutta energiaa tämäkin vie.

Tämä on minulle tyypillistä. Ajaudun helposti tällaiseen tilanteeseen, jossa täytän aikaani liialla tekemisellä.

Ystävät kalliit! Komentaisitteko minut rauhoittumaan?

Päivän taideviite: Uusi työ vireille. 

Päivän pieni (oikeasti iso) ilo: Alle kaksivuotias pikku nuppu on tänään hoidossa. Kaatoi pahvilaatikosta duploja ja muita leluja lattialle. Sitten kuului pienestä suusta: "Pappa leikkii". No arvaatte tietysti, mitä tämä pappa teki.

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 15.10.2009

Eko- vai egosyyllistämistä? Vai ...?

Pohojan Akka otti esiin tärkeän aisan kommentoidessaan eilistä postaustani. Hän kirjoittaa olevansa väsynyt hiilijalanjälkensä mittailuun ja sanoo pitävänsä Stefan Fölsterin kirjasta "Maailmanloppu on peruttu. Ilmastonmuutokseen voi sopeutua". Akka sanoo, että se ei syyllistä vaan pohtii mahdollisuuksia. Vaikuttaa kiinnostavalta. Laitoinkin kirjan varauksiin Helmetiin.

Syyllistäminen - mitä se on? Miten se eroaa syyttämisestä? Olisiko syyttäminen sitä, että odotetaan asiaintilan korjausta tai tuomiota ja syyllistäminen taas muiden syyllisenä pitämistä ilman muutosodotuksia oman egon pönkittämiseksi? 

Olen ehkä hurahtanut aiheeseen tämän blogin kirjoittamisen myötä, vaikka olen aiemminkin näitä mietiskellyt jonkin verran. Tuskin voin väittää, että olisin täysin tai edes kohtalaisen vapaa egon tehostamisen tarpeista. Koen tämän kuitenkin olevan myös muodotsumassa osaksi identiteettiäni ja ehkä tätä voi pitää jonkinlaisena harrastuksenankin. 

Olen lueskellut Pasi Toiviaisen kirjaa "Ilmastonmuutos. Nyt". Siitä saa sellaisen - varmaankin hyvin todenmukaisen - kuvan, että kyseessä on todella monimutkainen vyyhti. Onko mikään oikeastaan varmaa? Pienikin asia voi saada valtavan reaktion aikaan. Maailmassa on ollut ennenkin isoja muutoksia. Toisaalta selvä enemmistö tiedemiehistä kuuluu olevan sillä kannalla, että tulossa se on. 

Ei se silti varmaa ole. Kaikenlaista on ennustettu ja pieleen on usen mennyt. 

Frösling tuntuu ajattelevan Akateemisen kirjaselosteen (kuulostaa otteelta kirjasta) mukaan, että turha taistella vastaan, kun emme me kuitenkaan muuta käyttäytymistämme. Parempi sopeutua. Olen siinä Frölingin kanssa samaa mieltä, että en oikein usko ihmiskunnan pystyvän muuttamaan tottumuksiaan ilmastomuutoksen torjumiseksi. Mutta siinäkin voin olla väärässä.

Tämä blogikeskustelu aiheesta herättää minusta toivoa. On mukava jakaa ja vaihtaa ajatuksia. Vaikka keskustelen tuntemattomien kanssa, nautin silti yhteisöllisyyden tunteesta, joka kannustaa jatkamaan pohdiskelua. Kun arkielämässä saatan joskus tuntea orpoutta, hiljaista ulkokultaisena tai arroganttina pitämistä näine pohdintoineni, täällä saan vertaistukea. Kiitos kaikille teille!

Vaikka meitä ei ole paljon, tämä nettikeskustelu kuitenkin osoittaa, että jotakin tapahtuu. toivottavasti tämä on heikko signaali, joka ennakoi suurempaa kulttuurista muutosta. Toivottavasti olen turhaan skeptinen. 

Voi tapahtua niinkin, että jokin fantastinen keksintö tai usea sellainen muuttaa tilanteen. Silti mielestäni meidän olisi syytä yrittää tehdä jotakin kulutuksellemme. Jos tiede uskoo ilmastonmuutokseen, olisi kai järkevää tehdä jotakin. Jälkipolvia ajatellessani haluan toimia varman päälle - eri asia on, kykenenkö siihen. 

Päivän taideviite: Taulu vikuroi. Vai minä? 

Päivän pieni ilo: Oli hauska kuunnella maalatessa Kirsti Virtasen railakkaan provokatiivista pakinointia Areenalta.

Yksi kuva eilisillalta ja kaksi tämänpäiväistä.

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 14.10.2009

Mainio ekoniksikirja

Käsiini sattui kirjastossa parisen viikkoa sitten Alex Shimo-Barryn teos Plussaa ja miinusta 100 konstia pieneen hiilijälkeen, joka on kätevän tuntuinen pikku opas ekologisenpaan elämään.

Alussa neuvotaan kaava, jolla voi laskea nykyisen kuormansa. Erinomaisen saa alle 2.500 kg:n vuosivauhdilla ja huonon yli 10.000 kilolla. Sitten eepos tarjoilee 100 asiaa, joilla voi joko vähentää tai lisätä kuormaansa.

Kuninkaallista sarjaa ovat pyöräily (-5.250kg), autosta luopuminen (-4.730 kg)kaupunkiasuminen (-4.500 kg), ekohäät (sic!, -4.010 kg) ja etätyö (-2.725 kg). Näistä useimmat ovat mitä ilmeisemmin päällekkäisiä vaikutukseltaan.

Häistä saa kirjan mukaan ekosellaiset, jos pudottaa kolmanneksen 178 hengen vierasmäärästä. Mahtaakohan Suomessa muita ollakaan?

Häntäpään säästövinkkejä ovat taas maissimuovi (-1 kg), sadeveden keräys (-5 kg), LED-jouluvalot (-5 kg), luomupuuvilla (-10 kg) ja täytettävä juomapullo (-10 kg).

Usein puheena olevalla muovikassien vaihtamisella kangaslaukkuun saa pudotettu kuormitusta 45 kiloa. Paperin kierrättämisellä irtoaa 50 kiloa.

Kirjan veikein kikka - ainakin nimeltään - lienee kravatin löysentäminen, millä tarkoitetaan toimiston lämpötilan nostamista 22,2 asteesta 28:an. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta selittyy ilmastointikustannusten vähenemisellä. Ei toimi tietenkään Suomessa, mutta Japanissa tällaista on toteutettu menestyksellä. Hauska idea - joskin Suomeen soveltumaton - on myös viherkatto eli katto jolla kasvaa jotakin. Kuulostaa romanttiselta, mutta sillä putoaa 1.020 kiloa kuormasta.

Kirjoittaja on kanadalainen, joten laskenta perustunee sikälaiseen kulutukseen. Minusta tämä opas soveltuu tänne Härmälandiaankin, koska sen avulla voi suhteuttaa eri keinojen vaikutusta toisiinsa. 

Päivän taideviite: Näkymä hahmottuu.

Päivän pieni ilo: Tätä kirjoittaessani tieto siitä, että illalla meille tulee mukavaa väkeä. Epävirallinen kirjallinen yhteisömme "Kirjaviisaat" kokoontuu keskustelemaan Paul Austerin teoksesta Sattumuksia Brooklynissa. 

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 13.10.2009