Riemuylioppilas

 

1973

Siitä on 50 vuotta. Kirjoitin ylioppilaaksi ja päätin lukion. 

Olin pikkuista vaille 19-vuotias. Siitä voi päätellä, että täytän kohta 69 vuotta. 

Sain kunnian pitää ylioppilaan puheen lakkiaisissa Nurmijärven yhteiskoulussa. Se oli lyhyt. Ei mitään maailmaa syleilevää. Jotakin mainitsin lintsaamisesta ja varmaan arvostin sitä, että oli oltu vaativia. 

Yksi opettaja kehui puhettani hyväksi. 

Täällä näet juhlasalin, jossa puhujadebyyttini tapahtui. Kateederi on sama. Aleksis Kiven patsas oli ennen flyygelin kohdalla. Tuohon saliin vaelsimme aamunavauksiin. Olimme seisaallaan, joten silloin tällöin joku kupsahti. 

Löytyipä netin uumenista myös yhteiskuva kevään 1973 ylioppilaista. 

Olin saanut keväällä kutsun riemuylioppilaana tämän kevään lakkiaisiin. Valitettavasti olin unohtanut sen. Ehkä siellä olisin joitakin luokkatovereita tavannut. 

Liu'uin putkeen

 

Kuva Peggy und Marco Lachmann-Anke Pixabaystä

Olin saanut tiedon tämänpäiväisestä toimenpiteestä tekstiviestillä ja kirjeenä. Täytin tänään ennakkolomakkeen ja lähdin Turun kaupunginsairaalaan röntgen-osastolle magneettitutkimukseen. 

Käytäntö olikin hiukan yllättävä. Sain sairaalan yöpuvun pukeakseni ylle pukukopissa. Sitten putkeen. 

Kuva Nina Garman Pixabaystä

Kuvausoperaatio kestää noin 25 minuuttia. Jotta aika kuluisi, minulta kysyttiin mitä radiokanavaa haluaisin kuunnella. Valitsin Puheen. 

Hoitaja oli alkuun vakavan asiallinen, mutta tulimme sitten hyvin juttuun. 

Sain kanyylin. Vasemmasta kyynärtaipeesta ei tärpännyt, mutta oikeasta onnistui. Rupiset ovat yhä suonet. 

Sain hätäpompulan käteeni ja liu'uin uuniin. 

Kuuntelin radiosta ohjelmaa UPM:n Uruguayssa olevasta sellutehtaasta ja maan vesiongelmista. Ohjelma katkeili laitteen antamien ilmoitusten myötä. 

Hoitaja oli saanut ohjeen, että varjoainetta ei tarvita. Olikohan kanyyli turhaan?

Sitten pukukoppiin ja paluumatkalle. 

Hyvin meni tämäkin vaihe rintanikamaprojektissani. Olen käynyt röntgenissä, TT-kuvauksessa ja magneettitutkimuksessa. 

Ultraääneen tuskin lähetetään. Tiistaina 13.6. tapaan lääkärin neurokirurgian poliklinikalla.

 

Pionikimpun metamorfoosi jatkuu

 

Julkaisin viikko sitten sarjan kuvia kukkakimpun muuttumisesta 

(Pionikimpun metamorfoosi).

Nämä otokset kertovat, miten puketin elämä jatkui. Viimeiset kuvat ovat tältä päivältä.

On hämmästyttävää miten monimutoinen ja -värinen yhden kukka-asetelman elämä voi olla. 

Kun ikää karttuu, käy kuin minullekin, vanhuus alkaa näkyä rupsahtamisena, jolla on kuitenkin oma kauneutensa (omaa rupsahtamista en kommentoi). 

Kaikki nämä kuvat ovat samasta kimpusta. Ne on otettu sen elinkaaren eri vaiheissa, eri suunnista ja eri tavoin rajaten. 

Yhdessä kukka-asetelmassa voi olla yllättävän paljon katsottavaa. 

Tämä on kokoelma asetelmia samasta aiheesta. 

Anna silmiesi iloita!

Tässä vielä tilanne, josta lähdimme (kuva 19.5.2023):

Toivottavasti sinulla oli hetken mukavaa.