Satu Vova-sedästä

Kuva Stefan Keller Pixabaystä

Olipa kerran mahtava Vova-setä, joka johti suurta maata. Eräänä yönä hän valvoi. Uni ei ollut tullakseen. Hän tunsi jotakin outoa, josta taannoisessa vakoojakoulutuksessa oli varotettu. Hän yritti muistella opetettuja mentaaliharjoituksia, jotka voisivat auttaa. Vova yritti keskittyä niihin. "Oleellista on vain salaisen palvelun vallan säilyminen. Se on varmistettava keinolla millä hyvänsä."

Myös ajatus Purpuratorilla olevasta näköispatsaasta kiehtoi. Vova I Valloittaja!

Ponnistelusta huolimatta syyllisyyden tuntemus kaivautui esiin aina uudestaan. "Käteni ovat veriset. Kymmeniä tuhansia kuolleita. Kodittomia, vammautuneita, isättömiä, äidittömiä ja mitä vielä." 

"Kunnia maistuisi niin hyvältä, mutta miten pääsisin eroon tästä  kalvavasta tunteeesta?"

Vova ajatteli, että pitäisi laatia suunnitelma C siltä varalta, että vaiva äityisi sietämättömäksi. "Kaikkea aiheuttamaani tuhoa en voi mitenkään korvata, mutta voisin tehdä parhaani tilanteen korjaamiseksi. Kun A ei tunnu toimivan ja myös B menisi luultavasti mönkään, täyskäännös voisi muuttaa kaiken."

"Voisinko jäädä historiaan keisarina, joka päätti lopettaa pahanteon ja alkoi toimia oman kansansa ja koko maailman parhaaksi?"

"Lännen arvostus tuntuisi niin hyvältä. Pitävät siellä tärkeinä demokratiaa ynnä muita sellaisia pehmojuttuja. Jospa niissä on sittenkin jotakin tärkeää." 

"Suurin haaste olisi saavuttaa lännen luottamus. Se olisi urotyö, joka muistetaan."

"Alkajaisiksi voisin julistaa aselevon tämänhetkiselle rintamalle. Sitten joukot voitaisiin vetää alkuperäisten rajojen taakse. Sitten koko maan armeija voitaisiin siirtää kauas itään. Ei kun ei, mahtava kumppani voisi hermostua. No, on meillä lääniä."

"Kai nämä pitäisi hyväksyttää parlamentilla, mutta eivät ne ole ennenkään vastustelleet."

"Maamme olisi syytä ottaa vastuulleen hyökkäyksemme uhrivaltion jälleenrakentaminen ja sodasta kärsineiden huoltaminen. Mistä varat? Jospa asian voisi hoitaa siten, että kyseinen maa saisi ilmaiseksi 80 prosenttia öljystämme ja maakaasustamme siihen asti, että jälleenrakennus on saatu päätökseen ja maa on siirtynyt kokonaan omavaraiseen uusiutuvan energian käyttöön." 

"Maamme tekisi myös suunnitelman, miten voisi siirtyä uusiutuviin tasatahtia lännen kanssa."

"Omaan maahan pitäisi saada sananvapaus, vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Muutos olisi suuri haaste koko kansalle. Vapautettu media pitäköön huolen tällaisten uutuuksien markkinoinnista. Lähihistorian tutkimukseen panostettaisiin varoja. Lisäksi voitaisiin järjestää laajasti sopeutumiskursseja, joille kansalaiset voisivat halutessaan osallistua." 

"Muutosta voitaisiin tukea valtiollisella kampanjalla 'Tulevaisuus takaisin'."

"Voisin pitää virkani tämän kauden. jotta voin varmistaa muutosprosessin alkamisen. Haagiin pitäisi mennä selvittämään, onko siellä vaatimuksia tulevaisuuteni suhteen. Jospa heille sopisi, että saisin kärsiä mahdollisen tuomioni jollakin leirillä jossakin kaukana korvessa. Toivoisin, että saisin kalastaa ja kirjoittaa muistelmiani."

"Mutta entä raharikkaat ja vakoilijat? Ensiksi mainitut voisivat pitää karkkinsa, mutta vain toistaiseksi. Heille myönnettäisiin heidän omaisuutensa kokoinen laina, jonka heidän pitäisi maksaa pitkän ajan kuluessa takaisin. Tämä koskisi minuakin. Vakoojista sekä keisarillisesta kaartista luotaisiin kaikkien käytettävissä oleva tietokanta, jossa on kunkin henkilön kuva, asema ja lyhyt selostus toiminnasta. Molemmille ryhmille tarjottaisiin mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin."

"Korruptiosta määrättäisiin ankarat rangaistukset. Perustettaisiin puhelinpalvelu, johon kansalaiset voisivat ilmottaa havaitsemastaan korruptiosta. Osa agenteista voitaisiin kouluttaa valvomaan korruptiolakien noudattamista."

"Talousjärjestelmän muutoksen onnistumiseksi palkattaisiin kymmenen taloustieteen nobelistia neuvomaan uudistusten suunnittelussa ja toteuttamisessa."

"Mutta entä luottamuksen palauttaminen. Minä voisin käydä tärkeimmissä maissa anteeksipyyntömatkalla, jos päästävät. Samalla voisin esitellä uudistusajatuksiani. Voisin lupautua raportoimaan edistymisestäni ja sitä voisi valvoa myös jokin Maailman liiton toimielin."

"Armeijaa kehitettäisiin maltillisesti. Tarvittaessa maahan voitaisiin päästää rauhanturvaajia. Aseistariisumisneuvottelut käynnistettäisiin merkittäviempien sotilasmahtien kanssa."

"Jotta maahan saataisiin työtä, mahdolliset ulkomaiset investoinnit suojattaisiin johonkin luotettavaan maahan sijoitettavalla rahastolla. Yhteisriippuvuutta kehitettäisiin maltillisesti."

"Onpa tässä puuhaa. Riittääkö loppuelämäni mihinkään. Tuntuisi mukavalta kuitenkin uudistua ja päästä itse aiheuttamastani pulasta. Kuinka kukaan pystyisi antamaan minulle anteeksi."

"Ai niin, se ilmastonmuutos. Sekin pitäisi ottaa tosissaan."

Vova-sedän silmät alkoivat lupsua. Ennen nukahtamista hän ehti pohtia, miltä nämä ajatukset kuulostaisivat aamulla. 

Sota keittiössä

Kuva Kreingkrai Luangchaipreeda Pixabaystä

Tästä vieraslajista on päästävä eroon. Lupiinit rehottakoon teiden varsilla, kun kauniita ovat, mutta nämä viholliset rikkovat kotirauhaa. Ovat salakavalasti tunkeutuneet keittiöömme. 

Ajattelin ensin, että paikallinen sukupuutto hoitaa ongelman, mutta taitaa kestää tämän sesongin verran ellen saa kantaa nitistetyksi. 

Olen siirtynyt reservistä tositoimiin. 

Netistä löytyy konsteja banaanikärpästen tuhoamiseksi. Osa toimii auttavasti tai ei juuri ollenkaan. Tai banaanikärpäsiksi noita kutsutaan, mutta voihan se olla jokin muukin laji. Banaaneja ei ole meille ostettu viime aikoina. 

Yksi ase on tehokas, mutta vihollinen on osoittautunut sitkeäksi. Imurimme pysyy toistaiseksi keittiössä. 

Se on ase, jota käytän välttämättömissä taisteluissa. Tästä pyssystä ei tosin lennä mitään ulos. Tässä ratkaisee imukyky. 

Monihedelmämehusta eivät seuralaisemme juuri välitä. Mitä nyt välillä kokoontuvat pienenä ryhmänä lautasen reunoilla. Alkoholiton olut toimii hieman paremmin, mutta ei ratkaise sotaa. Sittiäiset eivät juutu nesteeseen, mutta voin väijymällä ja hitain liikkein napsia niitä imurilla. 

Samaan tapaan metsästän niitä myös seiniltä ja ikkunasta. Silloin kun ne pöllähtävät ilmaan, sohin niitä lennosta. Sekin onnistuu aika hyvin. Ovat aika hitaita. Pistomiekkailua. 

Ovat kovin pieniä, viheliäiset. Silmä ei tahdo erottaa, onko kärpänen, tahra vai naulanreikä, mutta hyökkäämällä se selviää.  

Kun tappaminen taukoaa, on tanner puhdistettu.

Mutta ei se siihen lopu. Jonnekin niitä jää lymyilemään. Riittääköhän kaksi? Naaras laskee kuulemma 500 munaa ja niistä kehittyy kehittyy kärpäsiä viikossa (tai parissa?) Elävät noin 30 päivää.

Taitaa yksi pariskunta riittää.

Sisyfoksen tehtävä!

Aika vähän niitä suursodan jälkeen ilmaantuu, mutta ilmaantuu kuitenkin. 

Paljonkohan lienee munia kypsymässä uusiksi parviksi? Luultavasti paljon. 

Rauhansopimukseen ei näiden kanssa pääse.

Maj Lind -pianokilpailu: kamarimusiikkifinaali

Kuva Prora Pixabaystä

Finaalin tämä vaihe soitettiin sunnuntaina. 

Tässä mukaan selvinneet ja heidän musiikkivalintansa:

David Munk-Nielsen – Dvořák: Pianokvartetto Es-duuri op. 87 / Meta4
Michelle Candotti, Schumann: Pianokvartetto Es-duuri op. 47 / Kamus
väliaika
Piotr Pawlak, Mozart: Pianokvartetto Es-duuri K 493 / Meta4
Théotime Gillot, Brahms: Pianokvartetto c-molli op. 60 / Kamus
väliaika
Kevin Chow, Fauré: Pianokvartetto c-molli op. 15 / Meta4
Bogdan Dugalić, Schumann: Pianokvartetto Es-duuri op. 47 / Kamus

Viimeisenä riveillä on mainittu kvartetti, josta viulisti, alttoviulisti ja sellisti ovat. 

Kuva Nayuta Pixabaystä

Munk-Nielsen soitti taas upeasti. Hän on pianissimo-taituri. Kaikki oli paikallaan. Hän seurasi tiiviisti äänenjohtajaviulistia ja muitakin. Jotenkin olisin kaivannut enemmän luonnetta hänen soittoonsa.

Candotti sulautti piano-osuutensa tasapainoiseksi kokonaisuudeksi muun kvartetin kanssa, minusta taitavammin kuin Munk-Nielsen. Hänen pianisminsa oli kuin kaunista laulua. Hän oli tässä joukkuepelaaja. Aikaisemman vaiheen korostunut tulisuus oli poissa.

Pawlak on maestro, mutta nöyrä sellainen. Hän teki musiikkia tiimissä keskustellen. Hänen soittonsa oli ilmaisuvoimaista ja hienovaraista, tarvittaessa päättäväistä. 

Gillot, mikä hieno muusikko. Osaa jopa hiiviskellä flyygelin koskettimilla. Pianon kuulaus ja jousisoittimien pehmeys. Miten kauniin kudoksen tämä mies luo muiden taitavien muusikoiden kanssa. Hän osaa myös lähes haihtua hitaasti taustalle ja palata taidokkaasti, kun on aika. Tämä mies on kamarimuusikko! Dramaattista hurjuutta tässä ei ollut, kuorolaulua pikemmin kuin oopperaa, mutta ehkä Brahms ei ollut tähän sellaista kirjoittanutkaan. 

Chow osasi luoda lyyrisen runollisia tunnelmia. Herkkä kosketus hänelläkin. Muusikko isolla ämmällä. Hänkin vetäytyi taustalle välillä, mutta antoi tarvittaessa myös flyygelin dominoida. Chow hallitsee myös kamaarimusiikin. 

Dugalić on upea pianisti ja kamarimuusikko. Häneen voi liittää samoja määrittelyjä kuin muihinkin. Hän mukautui taitavasti elimelliseksi osaksi kvartettia. 

Tänä iltana alkaa ratkaiseva vaihe - orkesterifinaali. 

 

 

Suomettumisen traumat purkautuvat

 

Kuva Miki Pixabaystä

Mannerlaatat liikkuvat. Ilmassa on maailmansodan tuntua. En ole elinaikanani kokenut tällaista. 

Nato-hakemuksen myötä ilmapiiri Suomessa tuntuu muuttuvan. Nyt sanotaan sellaista, mikä ei ennen ollut tapana. Ryssittely on elpynyt. Syyllinen tähän kaikkeen löytyy tuosta naapurista.  Sitä saa, mitä tilaa.

Suomettumisen aika oli menestys, koska sodalta vältyttiin. Hinta tosin oli kova. Minkään muun turvallisuuspolitiikan vaihtoehdon toimivuudesta emme kuitenkaan voi olla varmoja. 

Suomettumisen jotkut ilmenemismuodot olivat häpeällisiä. Naapuri sormeili Suomen sisäpolitiikkaa kovalla otteella. Kotiryssäsuhteita vaalittiin. 

Arjen elämä oli silti ihan hyvää. Ei politiikka tavisten elämää juuri rajoittanut. Tosin kaikki tiesivät, ettei Neuvostoliiton kritisointi ollut viisasta. 

Nyt on lampun henki päässyt irti. Nyt voi sanoa mitä vain. Aihetta onkin. Olen kuitenkin niin suomettuneisuuteen kasvanut, että nykyvauhti huimaa. Toisaalta on mukava nauttia sananvapaudesta. On jotenkin ambivalentti olo. 

Luulen, että suomettuminen synnytti meissä patoutumia tai muita traumoja. Kun on eletty voimakkaan itsehillinnän aikaa, saattavat paineet nyt purkautua. Nuorilta saattavat estot puuttua, koska suomettuminen on heille vain historiaa. 

Nyt kun olemme melkein Natossa, saattaa tuntua siltä, että olemme osa jotakin suurta ja voimakasta. Se voi synnyttää uhmakkuutta ja rehvastelun tarvetta. Toivotaan ettemme kuitenkaan juutu porstuaan, kun eräs sulttaani pelaa pelejään. Unkaristakaan ei oikein tiedä.

Uskaltaako vielä nuolaista? Ukrainan sodan eskalaation vaara tuntuu pelottavalta. Jos Nato päättää ryhtyä suoraan sotaan Venäjää vastaan, koko liittouma voi jopa hajota. Se on toiminut vuosikymmenet tehokkaana pidäkkeenä. Mihinkään Nato-maahan ei ole koskaan hyökätty. Jos   kyseinen järjestö ryhtyy sotaan, lumous voi haihtua.  

Norja on pitkäaikainen Nato-maa. Käsittääkseni se on kuitenkin vaalinut asiallisia Venäjä-suhteita. Minusta se kuulostaa hyvältä.

Nyt ei ole mitä vaalia. Suhteita ei ole, ei Suomella eikä monella muullakaan maalla. 

Voi olla, että suhteita ei voi alkaa rakentaa minun elinaikanani. 

Nyt on syytä rukoilla viisautta maailman isokenkäisille. 

Nyt on paljon pelissä.

Maj Lind -pianokilpailu: toinen välieräpäivä

 

Kuva No-longer-here Pixabaystä

Välierätulokset julkaistiin eilisiltana. Nämä arviot on kirjoitettu ennen tutustuin niihin. 

Kolmannessa välierässä soittivat Yuewen Yu, Aleksei Zaitsev ja Michelle Candotti.

Yu kuuluu kategoriaan nuorena valmiit huippupianistit. Volyymi vaihteli laajalla skaalalla. Ote hienostunut. Tulkitsi ilmeikkäästi säveltäjien tarinoita. Tosin Tarkiaisen Tenderness ei mielestäni yltänyt Makin luokkaan. Kokonaisvaikutelma on hieman pedaanttine. Pieni anarkia voisi olla tehokas mauste. Tuomaristo päättäköön, riittävätkö hänen tulkintansa jatkoon.  

Ainoan välieriin selvinneen suomalainen Zaitsevin soittoa luonnehtii - uskallanko käyttää termiä? - miehekkyys. Se oli jämptiä ja uljasta, mutta hän osoitti ohjelmassaan myös kykynsä herkkään ilmaisuun. Tulkinta oli ilmeikästä. Zaitsev loi myös puhuttelevan tunnelmallisia näkyjä. Chopin hipoi paikoin rymistelyä, mutta Rahmaninov kaikui kumean komeasti ja paikoin helkytellen. Loppukisaan pääsee vain kuusi muusikkoa eli portti on ahdas. Toivottavasti Zaitsev yltää mukaan. 

Candotti toi lavalle tulista ja tappuraista draamaa, eteläeurooppalaisen voimallista kiihkeyttä. Osaa hän tarvittaessa soljuvasti leikitelläkin. Vastavuoroisesti hän yltää myös elegiseen tyyneyteen. Tunneskaala tuntuu kuitenkin painottuvat räiskyvyyteen. Hän kuljettaa tarinoita taitavasti resitoiden. Äärettömän taitava pianisti. Jos hänen soittoaan pitäisi yhdellä sanalla kuvata, sanoisin, että hurjuus on hänelle ominaista. Jury saattaa arvostaa tällaista persoonallisuutta. Mene ja tiedä. 

Neljännen välierän muusikot olivat Jun Hwi Cho, Kevin Chow, Bogdan Dugalić ja Théotime Gillot.

Cho on kisan toinen rohkelikko, joka uskalsi sisällyttää ohjelmaan improfisaation. Sillä hän aloitti. Kuulimme rauhallisen kuplivaa ja tunnelmoivaa musiikkia. Kieltämättä se kuulosti viihteeltä, joka sopisi johonkin tilanteeseen taustamusiikiksi. Jury punnitkoon sen arvon. Sibeliuksen impromptu soi kauniin holvimaisesti. Cho saa flyygelin laulamaan. Tulkinta on ilmeikästä. Täysverinen muusikko, varmaan loppukilpailuainesta. 

Chow sai käyttöönsä jykevän Bösendorferin, mutta soitti alkuun Tarkiaisen teosta hauraan eteerisesti. Kyllä hänellä fortekin on hallussa, ilmeni myöhemmin. Kokonaisvaltaisen rikasta pianismia. Jokainen sävel tietää paikkansa. Fraasit rakentuvat itsenäisesti, mutta kuitenkin osana kokonaisuutta. Maestro tämäkin. Onneksi en ole tämän kisan portinvartija. 

Dugalić on taitava pianisti ja rakentaa jylhiä struktuureja. Virtuoosi. Hän vaikuttaa forte-pianistilta, kovanäppiseltä. Hän voisi paneutua erityisesti lyyrisen ilmaisun kehittämiseen. Tai miten lie? Ehkä kappalevalinta ei anna juuri tilaisuuksia tämän puolen taitojen osoittamiseen. Ilmeikästä hänen ilmaisunsa silti on. 

Gillet kuljetti teemoja taitavan ilmeikkäästi. Erinomainen pianisti, eikä muu olisi mahdollistakaan, koska karsinta kilpailuun on ankara. Pidin hänen "voimankäytöstään", sillä hän ei ujostellut pianissimoakaan, vaan soitto soljui kauniisti tarkoituksenmukaisella painolla volyymista toiseen. Hän ei maustanut ohjelmaansa ylenpalttisella takomisella. Tosin kyllä hän Prokofievissään rymisteli tosissaan. Hänen kompositionsa olivat eheitä. Runollisuutta. Upea nuori pianisti. 

Amatööri nostaa kädet pystyyn. Voiko näistä mestareista valita kuutta parasta? 

Tuomaristo näkee ja kuulee paljon minua enemmän. He tekevät valintansa ja sitten pulinat pois. 

Veikkaan kuitenkin, että eri kokoonpanoinen jury saisi hieman erilaiset tulokset, varmaankin kuitenkin samansuuntaiset. 

Maj Lind -pianokilpailu: ensimmäinen välieräpäivä

 

Kuva Ri Butov Pixabaystä

Noin puolet on pudotettu pois ja 14 pianistia jatkaa välierissä. 

Hylätyt ovat harjoitelleet välierä- ja loppukilpailuohjelmistonsa "turhaan". Julmaa on, mutta tällainen on kilpailun logiikka ja tätä me haluamme. 

Jatkoon pääsi sielukkuutta, taituruutta, kurinalaisuutta, herkkyyttä – rymistelyäkin.

Taso äärettömän korkea. Hakijoista on vain pieni osa valittu kisaan mukaan. Suurimmalla osalla on jo meriittejä muista kilpailuista. Ne, joilla ei sellaista ollut esittelyyn kirjattu, putosivat jo alkuerissä. Saivat kuitenkin kokemusta. Tosin on merkillepantavaa, että myös joillakin putoajilla on takanaan kisamenestystä.

Kun osallistujat ovat tarkoin poimittu, ei kisaan tulla tekemään sormiharjoituksia. Lukemattomat yksinäiset ahkeroinnit takaavat, että areenalla voidaan keskittyä musiikin tekemiseen.  Muusikot näyttävät kuin eivät jännittäisi ollenkaan. Ovat niin itsevarman oloisia. Luultavasti tämä on lumetta. 

Kaltaiseni maallikko hämmästelee, miten noin taitavia pianisteja voidaan panna paremmuusjärjestykseen. 

Ensimmäisessä erässä soittivat Hyelee Kang, Hao Wei Lin ja Ke Ma.

Kangin musiikista oli vaikea keksiä mitään moitittavaa. Hän loi soitollaan kuin kolmiulotteisia rakenteita, jotka eivät todellakaan olleet sortumisvaarassa. Musiikki oli kuin runoutta. Hän osasi myös pianissimot, joita kaikki eivät tunnu taitavan. Jatkoon, veikkaan.

Lin osasi ohjelmansa teknisesti erinomaisesti, mutta tuntui kuin herkkyyttä puuttuisi. Voimaa oli, mutta piano pianissimon alueella hän ei juuri vieraillut. Voi johtua ainakin osoittain ohjelmavalinnasta, millä silläkin lienee merkitystä tuomaroinnissa. 

Man suoritus muistutti Kangin soittoa, mutta ei mielestäni yltänyt vivahteikkuudessaan vastaavaan. 

Toisessa erässä esiintyivät Jonathan Mak, David Munk-Nielsen, Misora Ozaki ja
Piotr Pawlak. 

Mak on musikaalinen kuvanveistäjä. Hänellä on soitossaan jylhä klangi. Hänen musiikkinsa keskusteli itsensä kanssa. Hän tulkitsi hienosti Outi Tarkiaisen teoksen Tenderness. Kuin seisovasta vedestä olisi maagisesti kuplahdellut siellä täällä ilmaa. Veikkaan jatkoa. 

Munk-Nielsen on äärettömän taitava pianisti. Hänellä on erityisen laaja volyymiskaala. Todella herkät sormet, joilla hän taituroi toisistaan erottuvia hentoja pianissimoja. 

Ozaki on yksi suosikeistani. Hänen soittonsa on kuulasta, samalla herkkää ja energistä. Pääteema ja säestävä teema ovat kirkkaan erillisiä ja volyymitasot ymmärtävät roolinsa. Ozakin musiikki on tarvittaessa energistä, mutta ei ylly rymistelyksi. Päästäisin mielelläni loppukisaan. 

Pawlakia varten vaihdettiin Steinway tuhdimpaan Bösendorferiin ja voimallista kyytiä hän tarjosikin. Tämä sopi varrekkaalle kiharapäälle, jonka olemuksessa on hieman Chopinia. Virtuoosi. Osasi hän myös laulaa flyygelillään kauniisti sibeliusta. Tämä mies on fortea. Osasi hän kohtuullisesti pianissimoakin, mutta ei viljellyt sitä runsaasti. Hän oli varmaan valinnut itselleen luontaisen ohjelman. Rohkeutta riittää,sillä hän oli ainoana tämänpäiväisistä valinnut mukaan improvisaation. Tässä tapauksessa pianisti kuulemma sai teeman 20 minuuttia ennen omaa vuoroaan. Hän näytti virtuoosiseettiaan sekä tekniikassa että improvisoinnissa. Varmaan tällaiseen on olemassa joitakin menetelmiä, joita voi nopeasti soveltaa, mutta aika oli aika vaikuttavaa. Alkuun tuli lyyristä ja sitten myrskyä. Ehkä tätä valintaa jury arvostaa. Todennäköisesti hän on vahva kandidaatti jatkoon. 

Että tällaista amatöörikritiikkiä. 

On kiva kuunnella taidokasta pianismia. 

Sydänlapsi Marlon MTV:ssä

Kuva Gordon Johnson Pixabaystä

Eilen MTV uutisoi ja käsitteli Asian ytimessä -ohjelmassa Uuden Lastensairaalan henkilöstöpulaa ja siitä johtuvia viivästyksiä. Kts: 4-vuotias Marlon odotti sydänleikkausta kuukausitolkulla -  "Mä haluan tulla paremmaksi leikkijäksi".

Esimerkkitapauksena mukana oli nelivuotias pojanpoikamme Marlon, jolla oli syntyessään vain puolikas sydän. Hän on luonnollisesti tarvinnut paljon Lastensairaalan apua ja saanut hyvää hoitoa. Viimeisin operaatio tehtiin maanantaina. Se oli viivästynyt kaksi kertaa henkilöstöpulan ja sairauden vuoksi, mutta tilanne on hyvä. 

Marlonilla menee hyvin, mutta henkilöstöpula voi aiheuttaa vakavia tilanteita tehohoidon tarvitsijoille. 

Toivottavasti sairaanhoidon palkka- ja muut ongelmat saadaan korjatuiksi. 

Marlon on iloinen ja vilkas pikkupoika. Ymmärrätte varmaan, millaisia tuntemuksia fafalla ja mamulla on tätä sydänpoikaa kohtaan.  

Lisäys: Tässä eilinen Asian ytimessä

Nyt voi jännittää korkealaatuisen pianomusiikin äärellä

 

Kuva Gordon Johnson Pixabaystä

Kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu on käynnissä. Alkuerissä kilvoittelee 29 muusikkoa eri puolilta maailmaa. Välieriin pääsee 14 ja loppukilpailuun 6 osallistujaa. 

Esitykset voi seurata suorana tai tallenteilta. 

Kukin soittaja esittää alkuerissä useita kappaleita, joten kuunneltavaa/katsottavaa on paljon. Minä en jaksa koko rupeamaa, joten seuraan kunkin esityksestä vain osan. Ehkä pidemmällä sitten enemmän. 

Näin maallikon korvissa taso kuulostaa hirmuisen korkealta. Joillakin on takana jo kilpailumenestystä, joillakin ei ilmeisesti mainitsemisen arvoista ollenkaan. 

Toiset soittavat aika vähäilmeisinä, jotkut kasvoillaan ja kehollaan musiikkiin eläytyen. Jos kilpailija on kovin haaveellisen ja muissa maailmoissa olevan näköinen, epäilyttää, että hän näyttelee. No, musiikki kuitenkin luullakseni ratkaisee, ainakin teoriassa. Liekö kukaan tuomareista täysin immuuni ulkoisille tekijöille?

Vai pitääkö kilpailijalla menestyäkseen olla myös taiteilijan habitus ja lavakarisma?

Jos haluan saada musiikista mahdollisimman paljon irti, minun parempi vain kuunnella. On kuitenkin helpompaa yrittää muistaa esiintyjiä, kun on myös näköhavaintoja. 

Välierät käydään torstaina ja perjantaina (20-21.10.), kamarimusiikkifinaali sunnuntaina (23.10) ja orkesterifinaalit ensi viikon keskiviikkona ja torstaina (26-27.10.).

En kadehdi tuomareita. 

Suomi loisena?

 

Kuva Clker-Free-Vector-Images Pixabaystä

Jotkut vähättelevät Suomen tarpeellisuutta osallistua ilmastonmuutoksen torjuntatalkoisiin vetoamalla kansamme pienuuteen. 

Vähäinen meidän suhteellinen osuutemme onkin, vain 0,07 prosenttia maapallon väestöstä. 

Miksi siis vaivautua? Kun merkityksemme on niin mitätön, emmekö voisi ruveta loiseksi?

Luhangan kunnassa on 694 asukasta, mikä on noin 0,1 prosenttia maan koko väestöstä. Jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, Luhangan reserviläisillä ei olisi juurikaan merkitystä maamme puolustamisessa. Näin ollen heidät voisi vapauttaa palveluksesta, eikö vain? Samalla voisimme päästää pälkähästä myös Pelkosenniemen (931 as.), Hailuodon (955 as.), Kustavin (965 as.), Savukosken (1003 as.) ja niin edelleen. Kuinka pitkälle karsittaisiin? 

Kenties rintamalle voitaisiin lähettää vain kaupunkilaiset reserviläiset. 

Maamme olisi kuin tilkkutäkki. "Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." 

Miten olisi yhteishengen laita? 

Ilmastonmuutos on maapallon yhteinen vihollinen. Mille maille sen torjunta kuuluu? 

Onko keskisormen näyttäminen venäläisille todella tarpeen?

 

Tässä on ehkä Suomen kuuluisin parkkiruutu. Se on täkäläisen Venäjän pääkonsulin käytössä. Ruutu on kivenheiton päässä kotoamme. Pääkonsuli asunee alemmassa kuvassa vasemmalla olevassa vanhassa rakennuksessa.

Joku paikallinen on halunnut ottaa kantaa ja maalata ruudun Ukrainan lipuksi. Kaupunki ei aio puuttua asiaan, minkä voinee tulkita tuenosoitukseksi tapahtuneelle.

Poikkesin paikalle kävelylenkilläni. 

Kaupunginjohtajamme on ehdottanut paikalliselle pääkonsulaaltille potkuja Turusta. Ulkoministeriö ei ole syttynyt ajtuksesta. 

Onko tällaiset toimet todella tarpeen, vaikka Venäjä tekeekin hirveyksiä Ukrainan kansalle?

Konsulaatti palvelee maansa kansalaisia näiden matkaillessa Suomessa ja suomalaisia, jotka tarvitsevat viisumia Venäjälle. Kysyntää lienee nyt vähänlaisesti, mutta asiaan liittyy symboliikkaa. Sitäpaitsi jotkut niitä viisumeita vielä tarvitsevat vaikkapa perhesyistä. Sitäpaitsi konsulaatin on tarkoitus palvella tietyissä tilanteissa myös silloin, kun maat ovat huonoissa väleissä. 

Konsulaatin karkoittaminen kuulostaa keskisormen näyttämiseltä ja samoin on parkkipaikan maalaamisen laita. 

Konsuleja koskee diplomaattinen koskemattomuus. Voisiko Venäjä syyttää maalaajaa tämän tai jopa tapahtuneeseen puuttumatonta Turun kaupunkia kyseisen suojan rikkomisesta? Ja miksi kiusata ihmistä, joka vain tekee työtään kaupungissamme. Mahdolliset vakoilutapaukset hoidettakoon ulkoministeriön kautta. 

Lienevätkö tällaiset ylilyönnit suomettumisen mahdollisesti aiheuttaman paineen purkautumista? Vai ajatellaanko Suomen olevan jo niin Naton suojassa, että on varaa näyttää kieltä, kun tilaisuuksia ilmenee.

Minusta Suomi voi enemmän tai vähemmän liittoutuneena puolustaa etujaan Venäjän suuntaan kylmän sodan aikoja ryhdikkäämmin, mutta käytöstavat kannattaisi säilyttää. Sitäpaitsi vaikka maiden suhteet ovat nyt huonot ja on moraalisesti oikein tukea Ukrainaa, Venäjä pysyy vieressämme ja luultavasti suurena, vaikka osittain hajoaisikin. 

Käsittääkseni Nato-maa Norja on hoidellut suhteitaan Neuvostoliittoon ja Venäjään asiallisesti kautta vuosikymmenten. Tämänhetkistä tilannetta en tunne. 

Kiusaamisen motiivina saattaa olla Venäjän kansalaisten painostaminen vallankumoukseen. Putin on kuitenkin betonoinut niin mahtinsa, että tuskin yksittäisten ihmisten toimilla on suurtakaan merkitystä. Putin varmistaa tavalla tai toisella itselleen mieluisat vaalitulokset. 

Toivomme, että maahamme paenneet ukrainalaiset ja venäläiset eläisivät sovussa keskenään. Me voisimme toivoa tällaista myös itseltämme. 

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää tekin heille"

Lisäys: Näyttääkin olleen tamperelainen asialla. Kts. MTV.

Ukrainan sodan psyykkiset vaikutukset periytyvät

 

Kuva Reijo Telaranta Pixabaystä

Olen ollut todella koukussa Ukrainan sodan uutisiin ja Venäjä/Putin-kirjallisuuteen. Nyt uutisia ja asiaan liittyviä haastatteluja tulvii sellaista vauhtia, että alkaa mennä yli äyräiden. 

Mistä tämä kiinnostus kumpuaa?

No, eläkeläisellä on aikaa, miehiset aiheet houkuttelevat ja käänteitä riittää kuin Remeksen kirjoissa. 

Yhtenä syynä voi olla se, että olen sotaorvon ja evakon lapsi. Maailma, jossa vanhempani elivät lapsuuttaan, on kiinnostanut ja kiinnostaa. Ei nämä asiat kotona jokapäiväisiä puheenaiheita olleet, mutta me lapset olemme olleet hyvin tietoisia heidän kohtalostaan. 

Jos taakkasiirtymää on olemassa, tässä voi olla siitäkin kysymys. Ehkä vanhempiemme kokemuksiin liittyvät tunteet ovat jollakin tavoin periytyneet. Kenties psyykeni kantaa jossain muodoissa sotakuormaa, vaikka minua ei noina aikoina ollut. 

Kuva Max Pixabaystä

Taakkasiirtymien vaikutusta voitaisiin ehkä lieventää terapialla. Sotien jälkeen sellaista tuskin oli juuri tarjolla. Psykoammattilaisten luona käyminen olisi tuolloin varmaan myös koettu stigmatisoivaksi. 

Lieköhän nytkään juuri tarjolla taakkasiirtymien terapointiin erikoistuneita ammattilaisia. Pirkko Siltala ikänsä vuoksi tuskin enää pitää vastaanottoa. 

Tunnen, että maailmassa tapahtuu nyt jotakin samankaltaista kuin toisen maailmansodan aikaan. Toivottavasti tilanne ei tästä enää eskaloidu. Pelottaa. Jotakin tällaista epävarmuutta isäni ja äitini varmasti kokivat ja sitten seurasi vielä pahempaa. 

Ukrainan kansa kärsii. Evakkoja on liikkeellä runsaasti ja monista lapsista tulee sotaorpoja. Isättömiksi jäädään myös Venäjän puolella. 

Taakkasiirtymien valmistusta ei ole lopetettu. 

Sympatiani sodan suhteen ovat korostetusti Ukrainan puolella. En silti koe vihaa Venäjän kansaa kohtaan. Sen ei tarvitse juuri pelätä pommituksia, mutta sota tappaa rintamalle joutuneita. 

Toivottavasti tästä sodassa kärsineet saavat aineellisen avun lisäksi terapiaa ja muuta keskusteluapua.

Slava Ukraine!

Onko venäläisten asevelvollisten pakeneminen Suomeen oikeutettua?

 

Kuva Joan Greenman Pixabaystä

Venäjältä mahdollista rintamakutsua paenneet miehet kokevat luultavasti ahdistusta ja motiivien ristiriitaa. Isänmaa kutsuu tappamaan veljeskansaa. 

Venäläinen patriootti kokee velvollisuutta olla tarvittaessa isänmaan palveluksessa. Hän on osa suurta kansaa ja haluaa olla yhdessä rintamassa, kun kotimaan edun katsotaan edellyttävän sotatoimia. Joitakin varmaan elähdyttää myös Venäjän valtion alueen kasvattaminen. 

Todennäköisesti maaseudulla velvollisuuden täyttämisen arvostus on erityisen voimakasta, mikä asettaa paineita mahdollisille rekryyteille.

En tiedä, vannovatko venäläiset alokkaat sotilasvalan. Luultavasti vannovat. Wagner-palkkasotilaiden ei ehkä tarvitse. Vala sisältää naapurissamme luultavasti samantapaisia asioita kuin täälläkin. 

Asia ei ole aivan yksinkertainen, jos kuvittelen itseni vastaavaan tilanteeseen. Kuvitellaan, että Suomi kokisi turvallisuutensa edellyttävän Viron rannikon osan valtaamista, jotta maa voisi torjua uhkaa Suomenlahdella kahdesta suunnasta. Jos olisin nuori ja kutsu tulisi, mitä tekisin?

Suomalainen sotilasvala (alhaalla) vaikuttaa tulkinnanvaraiselta. Siin puhutaan isänmaan koskemattomuuden puolustamisestata, mutta myös esivallan tai valtiojärjestyksen vastaisesta toiminnasta ilmoittamisesta. Paikkaa ei saa jättää ja saatu tehtävä on hoidettava loppuun. 

Luultavasti rikkoisin sotilasvalani (kai se oli tuollainen jo 70-luvulla), jos en lähtisi Viroon.

Jatkosota oli samantapainen tilanne. Silloin Suomi valtasi Saksan rinnalla myös itseensä koskaan kuulumattomia alueita. Suomalaiset miehet lähtivät harvoja poikkeuksia lukuunottamatta rintamalle. Toki Suomi oli puun ja kuoren välissä. Jos ei olisi vapaaehtoisesti ruvettu Saksan kelkkaan, he olisivat luultavasti tulleet tänne väkisin. Päämäärä pyhittää keinot?

Suomeen tulleet sotaan joutumista välttävät venäläiset sotilaat rinnastuvat aseistakieltäytyjiin. Heillä on eettisesti hyvät perusteet. He eivät halua olla autokraattisen valtion raakalaismaisessa aggressiossa mukana. Varmaan he myös pelkäävät henkensä edestä, mikä on kovin inhimillistä. Minäkin pelkäisin.

Jotkut suomalaiset saattavat edellyttää heiltä palaamista Venäjälle muuttamaan yhteiskuntajärjestystä. Tiedämme kuitenkin, että se ei ole siellä vaaleilla mahdollista. Kapina ja vallankumous olisivat hyökkäys yhteiskuntajärjestystä vastaan. Luultavasti toimittaisiin sotilasvalaa vastaan. 

Tämä on ilkeä ongelma. Moraali ja velvollisuus lyövät toisiaan poskelle. 

Mitä sinä ajattelet? 

Sotilasvala Suomessa:

Minä N.N. lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.

Kannattaisiko Suomen ja muiden pienten maiden turvautua sääntöihin vai vahvemman turvaan?

 

Kuva Gordon Johnson Pixabaystä

Lasten kasvatuksessa tarvitaan tunnetusti rajoja ja rakkautta. Rajoja asetamme me aikuiset vanhempina, mutta myös yhteiskunta. Hyvät tavat, moraaliset näkemykset, lait ja sopimukset takaavat turvaa, rauhaa ja ennustettavuutta.

Vai takaavatko?

Valitettavasti valtiot voivat toimia kuin kurittomat lapset, eikä ole vanhempia, jotka laittaisivat rajat. YK:sta ei siihen ole.

Jos maailma toimisi ihanteellisesti siten, että koko ihmiskunta noudattaisi riittävän yhteneväisiä sääntöjä, yksi valtias ei voisi ottaa koko 144 miljoonaista kansaansa kuristusotteeseen ja pakottaa sen tappamaan sisarusmaalaisiaan miltei keskiaikaiseen tyyliin. 

Kuten tiedämme, länsimaatkaan eivät ole puhtoisia. Nekin soveltavat voimakeinoja. 

Ongelma voitaneen kiteyttää sääntöpohjaisuuden ja voimapolitiikan väliseksi ristiriidaksi.

Iso naapurimme toimikoon taas esimerkkinä. Lakeja säädetään ja kansainvälisiäkin sopimuksia allekirjoitetaan, mutta niiden noudattamisella ei ole niin väliä. 

Kuva Stefan Keller Pixabaystä

Neuvostoliitto rajoitti merkittävästi maamme itsenäisyyttä suomettumisen aikana. Suomi nöyrtyi vahvempansa edessä, mutta koki sen tarkoituksenmukaiseksi. Sodalta vältyttiin. Ihmisiä ei kuollut. Ei ollut sellaista "vanhempaa", jolle Suomi olisi voinut kannella ja joka olisi voinut pakottaa ison naapurimme ruotuun. 

Nyt Suomi on hakeutumassa isähahmon eli Naton siipien suojaan. Kyseinen liitto ei ole maailman hallitsija, mutta sillä on isot muskelit. USA:n kanssa neuvotellaan syvenevästä puolustusyhteistyöstä. Suomineito pääsee siten voimapoliittisesti parempaan seuraan ja voi sen turvin vedota sääntöihin, jos sen varpaille yritetään astua. Myös 

Samaan turvaan haluaa myös Ukraina. 

No, voima vai säännöt?

Oppituntimme alkoi 24.2. tänä vuonna.

Mahdollisimman laajaan sääntöpohjaisuuteen on ilman muuta pyrittävä, mutta pienen ei kannata jäädä sitä odottamaan. 

Kehittyykö ihmiskunta murrosiästä kypsään aikuisuuteen, jää nähtäväksi? Epäilen.

Elämäni merkityksellisin jakso

 

Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä

Näin eläkkeellä ollessa tuntuu kristallisoituvan mieleen, mikä menneessä elämässä on ollut merkityksellisintä. 

Koen itseni onnelliseksi, koska olen saanut perustaa perheen vaimoni kanssa ja että olemme saaneet lapsia, sittemmin lastenlapsiakin. 

Nyt tunnen, että se vaihe, jolloin lapset (tai lapsia) oli vielä kotona, oli ehdottomasti elämäni kohokohta. Vaikka on  ollut hankalia vaiheita, kiirettä ja vaivaa, sitä aikaa kaipaan, vaikka tiedän, että voimani eivät enää riittäisi.

Meidän elinaikamme on seitsemänkymmentä vuotta, taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta: ja kuin se paras on ollut, niin on se tuska ja työ ollut: sillä se leikataan pois. niinkuin me lentäisimme pois. (Ps. 90:10)

Nyt toivoisi, että voisi korjata menneen  ja priorisoida tekemisiä paljon voimakkaammin lapsien näkökulmasta. Työura, harrastukset yms. tuntuvat nyt aika toisarvoisilta perheen rinnalla. 

Tämänhetkisen vaiheen lopussa saan toivottavasti siivet.