Karanteenissa

Kävin aamulla antamassa näytteen. Istuin autossa.kuljettajan puoleinen ikkuna auki ja hyvin suojautunut näytteenottaja työnsi tikkumaisen esineen vasemmasta sieraimestani sisään. Ei se mukavalta tuntunut, mutta toimenpide oli hetkessä ohi. 

Tulos tulee Omakantaan 2-3 päivässä. Jos positiivinen, lääkäri ottaa minuun yhteyden. 

Kulutan aikaani kotona. En saa lähteä minnekään. 

Tein äskettäin nopein vedoin värikkään maalauksen. Nyt teen toista pipertämällä. Saa nähdä, riittääkö sinnikkyys. 

Hessun dieetti, osa 2

Olen tullut äitiini siinä, että syön mielelläni päivittäiset ateriani suht koht säännöllisesti: aamiainen kun olen herännyt, lounaan puolilta päivin, välipalan/päiväkahvin kolmelta, päivällisen kuuden tienoissa ja iltapalan aika myöhään, jotta ei ehtisi tulla nälkä ennen nukahtamista. 

Yritän syödä kullakin aterialla vain sen verran, että ehdin seuraavaan ilman selvää nälän tunnetta. Olen huomannut, että selviän myös ilman välipalaa.  

Painoni on pudonnut aika monta kiloa. Se, että mahani tuntuu aterioidessani täyttyvän aikaisempaa nopeammin, viitannee siihen, että pudotus on pysyvää. 

Painoindeksini on viimeisimmän punnituksen mukaan 28,2, mikä tarkoittaa lievää ylipainoa. Jos painoni laskee pikku hiljaa ihannealueelle, ihan hyvä, mutta pitäisikö isoisällä olla vähän pehmustetta vyötäröllä (tiedän, se on vaarallista), jotta lapsenlapset voivat olla sylissäni mukavammin. 

Yritän noudattaa omaa dieettiäni, mutta samalla koetan ottaa asian kohtuullisen rennosti.

Dieetissäni tuskin on mitään, mitä ei olisi jo keksitty. Dieettini on on muovautunut kokemuksieni, aiheesta lukemieni artikkeleiden sekä aikoinaan käyttämäni Kiloklubin oppien perustalta.   

Alla artikkelisarjan ensimmäinen osa, jonka olen julkaissut vain Facebookissa. 

Hessun dieetti, osa 1

Syö vähemmän

Vaikka sinulle väitettäisiin, että kalorien ja painon suhde on monimutkainen, syö silti vähemmän. Tämä tietysti edellyttäen, että sinulla on ylipainoa ja olet huolissasi sen seurauksista. Vähemmän syöminen merkitsee esimerkiksi sitä, että otat jälkiruuaksi yhden suklaapalan, jaat sen kahdeksaan osaan ja syöt palaset yksi kerrallaan nautiskellen kahvin tai teen kanssa.

Palaan asiaan.

Elämä antaa merkillisen paljon - mitä ihmettä?

Merkittäviä hyviä muutoksia on tapahtunut, vaikka olen 66-vuotias. Hämmästelen omaa toimeliaisuuttani. Tosin sukkuloin - fyysisesti ja henkisesti - asiasta toiseen, mutta haitta on mitätön, koska suurin osa tekemisistäni tapahtuu kotona. Koen olevani aikaansaava. Jaksan silti paneutua pikkuasioihin. Ihmettelen, että aivonikin tuntuvat toimivan ripeämmin. Hajamielisyys ei ole kadonnut eikä sen mukana elämän komiikka. 

Itseluottamukseni tuntuu merkillisen vahvalta. Olen mielestäni ennenkin valvonut vähintään kohtuullisesti etujani, mutta nyt olen erityisen valmis taisteluun. Tämä saattaa olla seurausta monista asioista, hyvinkin syvistä. Saatan pohtia näitä tässä blogissakin. 

Voi olla, että joskus tulee maksun aika, mutta siitä en nyt murehdi. Ei minulla ole ainakaan diagnosia, joka sellaista ennakoisi. Jos testosteronilla on tässä merkitystä, sen tasosta on vain pidettävä huoli. 

Silmän seudun vaiva on levinnyt oikeallekin puolelle. Se johtuu leukemian hoitona saadusta kantasolusiirteestä. Murhe on mitätön eikä ennusta pahaa. Se pikemmin alleviivaa kiitollisuutta siitä, että olen kahdesta syövästä selviämisen lisäksi saanut elämältä niin paljon hyvää. 

Olen liikkunut pitkään ja runsaan vuoden olen myös juossut. Hölkkä ei ole muuttunut erityisen miellyttäväksi. Olen pitänyt käden oireilun vuoksi taukoa ja sitten alkanut kävellä. Tämä on muutos parempaan. On kiva kävellä reipasta vauhtia, kun jaksaa eikä tunnu rähjäiseltä hölköttämiseltä. Reipas kävely kohtalaisen useasti riittää varmasti tämän ikäiselle eikä tarvitse vaihtaa vaatteita, ei välttämättä jalkineitakaan. Tämäkin on edistymistä. Maratonsuorituksella en tekisi mitään. 

On olemassa alue, joka on tuntunut olevan lähes mahdollisen huipulla. Siinä on kuitenkin tapahtunut valtava loikka. Olen aivan ällistynyt ja hyvin onnellinen. 

Yllättävän nopea muutos

Elämä jaksaa hämmästyttää. Pitkittyviltä tuntuvat vaivat miltei kadota melkein yhtäkkiä. 

Olen kertonut, että joukko vaivojani laukesi, kun olin viimeistä kertaa marjassa tänä vuonna (Kummallisia oireita). Voisiko muuten puolukassa vielä käydä? Lähihistoriaa: rinnassa pistävä kipu sängystä noustessani, puurima nahan alla käsivarressa, kättä liikuttaessa kipua kyynärtaipeen yläpuolella ja takana vasemmalla kainalon kohdalla. Voiko kipu liikkua vai onko rinnan ja selän sama? 

Sängystä nouseminen ei enää naulitse minua. Välimuoto oli oikean käden kurottaminen vasemmalle, mikä auttoi. Nyt selkäpistos on kadonnut.  

Liikkuminen on ollut tauolla vaivojen vuoksi. Otin äskettäin riskin ja lähdin kävelylle kivuista huolimatta. Yllätyin. Minun ei tarvinnut enää ottaa kädellä itseäni niskasta, kurotella oikeistoon, heilua kuin haituva tuulessa eikä ojentaa kättä natsitervehdystä (huh) muistuttavaan suoraan ylös. Heinämies ei heilu enää kotonakaan. Siedätyshoito toimi. Juoksua tohdin kokeilla vain aivan pikkuisen. Eilen kuitenkin vaiva tuntui äityneen entisestä, joten jätin haikailun kaduille menosta. Tänään aion. 

Käsivarteni ei ole enää halko, ei sinne päinkään. Puutuminen on kadonnut.

En tiedä, kiukustuiko silmävaivanikin marjassa olemisesta. Luultavasti ei, koska lienee kantasolusiirteen saamisesta johtuvaa lievää käänteishyljintää. Vimmaantuminen saattoi johtua myös ponnekkaammasta kortisonivoiteesta, jota käytin hetken aikaa ja johon sain reseptin hemapolilta. Verestäminen liittyy selvästi  silmän vierusihon punotukseen, johon salvaa käytän.

Nyt silmävaivat ovat levinneet oikeallekin puolelle, mutta en usko minulla olevan syytä huolestumiseen . 

Äkillinen vaivaantuminen ja nopea toipuminen. Tällaistakin elämä voi olla. 

Kertaan mottoni: Hyvinkin voi käydä. 

Syövän varjo?

Minulla on ollut syöpähoitojen jälkeen ajoittain väsymysjaksoja. Tuntuvat ajan mittaan harventuneen.

Nyt minulla on sellainen. En jaksa juuri mitään. Ikävää on, kun se tuo mieleen molempia syöpiä edeltävän väsymyksen ja panee epäilemään uusiutumista.

Vaimo oli puhunut fysiatrilleen liikunnan harjoittamisestani. Tämä oli sanonut, ettei vanhenevalle sovi sellaiset määrät kuin keski-ikäiselle. Voi seurata väsymys.

Kyseessä voi olla myös tasapainon horjuminen. Ehkä en vain osaa mitoittaa tekemisiäni nykyisiin voimavaroihini. Kun elämässä on enemmän vipinää, seuraa väsymys. Olisi kuitenkin ikävää leikata se vipinä pois.

Taisin kirjoittaa jossakin vaiheessa, että en osaa olla jouten. Tällaisissa väsymysjaksoissa sellainenkin onnistuu ja tuntuu välttämättömältä. Erikoista on, että aika kuluu, vaikka ei tunne edes ajatelleensa kovinkaan paljon.

Nelivuotiskontrollissa - hyviä ja joitakin yllättäviä uutisia

Nimikkohematologillani oli ruuhkaa, joten sain tutustua uuteen. Lääkärillä oli hyvää kerrottavaa. Asiat ovat niin hyvin, että seuraava kontrolli on vasta vuoden päästä.

Pari yllättävää asiaa nousi esiin. Lääkäri mittasi verenpaineeni ja totesi, että yläpaineeni on koholla. Hän kehotti minua mittaamaan paineeni päivittäin kahden viikon ajan. Jos tilanne jatkuu, hän kehotti minua menemään terveyskeskukseen ja pyytämään verenpainelääkityksen. Syy lienee se, että sydänvaivat eivät "sovi" erityisesti rankkoja syöpähoitoja saaneille.

Keskustelimme myös kuntoilustani. Sekin, että hölkkäämiseni ei suju niin luistavasti kuin harjoittelumääräni edellyttäisi, johtunee saamistani hoidoista. Ne ovat pelastaneet minut, mutta ilmeisesti vieneet osan kapasiteetistani.

Asiat ovat kuitenkin hyvin, koska olen elossa eikä minulla ole juurikaan muita komplikaatioita.

Kerroin hematologille muistiongelmistani. Hän neuvoi minua menemään terveyskeskuslääkäriin, jos vaivat jatkuvat senkin jälkeen, kun olen päässyt eroon unilääkkeistä, ja pyytämään thyroxin-annokseni nostamista.

Saattaa olla niin, että saamani hoidot jo sinänsä rasittavat muistiani, mutta kilpirauhasen vajaatoiminta vahvistaa ilmiötä. Ikääkin on jo 66 vuotta.


Tämä blogini menee nyt lomalle runsaaksi viikoksi. Julkaisen taas ensi viikon perjantaina.

Metsä kutsuu

Olen alkanut kaivata oikeaa luontoa. Olemme laittaneet parvekekukkia, ja Turussa on puistonsa, mutta haluaisin mennä metsään. En tarkoita tällä pururatoja vaan oikeaa rämpimistä.

Nuoruudessani suunnistin. Osasin kulkea kartan ja kompassin kanssa vieraissakin metsissä. Olin myös partiossa, joten osallistuin kesä- ja talvileireille. Lapsena kuljin kavereiden kanssa metsässä. Eräs aikuinen mies vei meitä myös yöretkille. Hatunnosto Muurosen Vekalle tästä arvokkaasta toiminnasta. Lapsiperheen isänä metsässä liikkuminen taisi rajoittua marjastamiseen ja sienestämiseen. Herttoniemessä asuessamme kävin joskus kävelyllä Kivinokan ryteikköisessä luonnonmetsässä.

Tutkin Turun suunnistajien sivuja. Seura on laittanut määräajoiksi kiintorasteja, mutta käytäntö näyttää olevan tauolla koronan vuoksi. Kintorasteja voi etsiä kuka vain. Nykyään varmaan suunnistetaan GPS:n avulla. Suunnistuskartatkin lienevät digitaalisessa muodossa.

Opettelisin mielelläni nykyaikaisen suunnistuksen temput, mutta rasteja päässen etsimään vasta, kun korona sallii.

Taidan pistäytyä jonakin päivänä Turun suunnistajien puodissa kysymässä digikarttaa. Sellaisen avulla voisin kulkea metsissä muutoin vain.

Pyöräily on kivaa!

Fillarini on nököttänyt taloyhtiön pyörätilassa muutostamamme ( 2017) lähtien. Olin kuvitellut, että lukon avain on hukassa, mutta lipastossamme ollut avain sopi.

Eilisellä juoksulenkilläni lihakseni tuntuivat väsyneiltä. Päätin vaihtaa lajia ainakin täksi päiväksi. Talutin pyöräni huoltoasemalle ja laitoin ilmaa renkaisiin. Sitten ajelin kolmisen varttia Turun lähiympäristöstä ja nautin. Fillarini rullasi sulavasti asfaltilla ja jaksoin polkea reippaasti. Juokseminen on tämän rinnalla vaivalloista hytkymistä.

Taidan ottaa pyöräilyn juoksemisen rinnalle. Varmaan hyvä, että eri lihassarjat saavat harjoitusta.

Missä endorfiinihumala?

Minä olen luullut, että juoksija pääsee taivaaseen juoksun jälkeen, mutta googlaamalla selvisi, että sitä koetaankin liikuntarasituksen kestäessä pitkään. Hyvänolontunteen arvellaan johtuvan liikunnan vuoksi erittyvästä endorfiinihormoonista.

Olen ihmetellyt, miksi en ole tuntenut lenkin jälkeen mitään erityistä. Nyt se selvisi.

Juoksijan taivas -kokemuksen on myös arveltu johtuvan kehon omista kannabinoideista tai verenkierron häiriintymisestä suorituksen aikana.

Minulla ei ole nykyisen lenkkeilyharrastukseni ajalta kokemuksia moisesta euforiasta. Juokseminen sujuu välillä paremmin, välillä huonommin ja joskus siltä väliltä. Siinä kaikki.

Maratooneillako tällaisista elämyksistä nautitaan?

Kivinen tie

Kävin eilisellä lenkilläni kiertämässä Antibesin niemen eteläpään reitistä sen osan, jolla en ole vielä ollut, Maasto oli hankalaa, mutta kannatti. Klikkaamalla näet kuvat isompina.