Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Joskus kantasoluluovuttajaa ei vain löydy

Tänään tunnen itseni väsyneeksi. Syynä voi olla myöhäinen sytostaattihoito illalla, mutta liukuminen kohti matalasoluvaihetta saattaa vaikuttaa myös. Saapa nähdä, lähteekö päähän kasvanut vauvanukka menemään.

Kiertävä laboratorionhoitaja ei saanut verta kummastakaan kyynärtaipeesta ja joutui kutsumaan kollegan  hoitamaan homman. Tämä sai näytteen kädenkäänteessä oikeasta kyynärtaipeesta.

Piti odottaa verikokeen tulos ennen kuin pääsin kotiin. Mitattiin vain CRP ja se oli 19. Sillä pääsi lähtemään. Hoitaja tosin oli jo lupaillut ettei jää lukemasta kiinni.

Meitä on viihdyttämässä yksi tähtisilmätyttärentytär Itä-Uudeltamaalta ja sukuhaaramme nuorinkin on täällä isänsä kanssa.

Nyt on neljäs sytostaattikierros takana. Seuraa kantasolusiirto, jos kaikki sujuu hyvin. Kuulin hoitajalta, että miesluovuttajat antavat soluja sekä naisille että miehille. Naiset luovuttavat harvemmin miehille. Jokin biologinen syy siihen täytyy olla, mutta jäi epäselväksi.

Hoitaja kertoi myös, että joskus ei vain löydy sopivaa luovuttajaa. Syy voi olla se, että potilaan vanhemmat ovat etniseltä taustaltaa erilaiset. Tällöin kudostyyppi voi olla hyvin harvinainen. On todella surullista, jos joku potilas menettää henkensä vain siksi, että ei löydy sopivaa luovuttajaa.

Kantasolurekisteriin toivotaankin erityisesti nuoria miehiä. Nuorehkotkin käyvät hyvin. Naisetkin ovat tietenkin tervetulleita. Jos voisit harkita asiaa, voit tehdä aiheeseen liittyvän testin sivulla Sovinko Luovuttajaksi.

Jos olet jo liittynyt kantasolurekisteriin tai jo perästi luovuttanut solujasi, haluan kiittää sinua lämpimästi arvokkaasta teostasi.



2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Silloin kun itse sairastuin, perheen nuoriso toimi aktiivisena uusien luovuttajien värvääjinä. Lisää saisi rekisteriin liittyä sillä koskaanhan ei voi tietää kenen hengen voi pelastaa.
Itse olen hyvin kiitollinen Hänelle, joka uuden alun elämään mahdollisti. Koskaan en kyllin voi edes kiittää. Elämä on lahja ja uusilla soluissa sen oikein vasta oivaltaa ��

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Kirsi! Tuo oli oikein hyvä suositus liittyä kantasolurekisteriin.