Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Allergiareaktio

Kävin näyttämässä katetriani osastolla. Vaaleat matomaiset kuviot johtuivatkin muovista, mutta jotakin vaalean ruskeaa mömmöä putken ympäristössä oli. Ihokin punotti. Näytteestä ei ollut löytynyt mitään. Lääkäri piti reaktiota herkkäihoisuudesta johtuvana. Sellainen olenkin. Lapussa on jotakin nestettä ja se ilmeisesti aiheuttaa reaktion.



Alue puhdistettiin ja minulle pantiin allergikon vaaleanpunainen lappu. Valitettavasti sekin kutisee. Minun oli tarkoitus mennä torstaina Kolmiosairaalan poliklinikalle huuhteluttamaan katetrini, mutta tapaaminen muutettiinkin omaan paikkaani eli Hematologian osastolle 7A, jossa tänään olinkin. Voivat sitten tarkistaa tilanteen samalla. Torstaina otetaan myös verikoe. Siitä nähdään onko tulehdusarvo noussut.



Sain pari vaaleanpunaista lappua mukaani, joten voin käydä suihkussa ja huuhdella letkun tienoota. Ihanaa, saan myös raapia sitä.

Ajattelin käydä paluumatkalla kävelyllä Töölönlahden laitamilla. Jätin auton Talvipuutarhan alapuolelle. Pääsinkin maistamaan maaliskuun mannaa eli jääkävelylle. Lahdella kulki ihmisiä ja istui pilkkijöitä. Kävelin lahden halki Finlandiatalolle ja takaisin. Aurinko paistoi.


Ei kommentteja: