En tiedä, miten kouluissa opetetaan kieliä nykyään. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani oppiminen oli hyvin tekstisidonnaista. Läksynä oli jokin oppikirjan kappale, jonka sanoja opeteltiin ja ohessa luettiin kielioppia. Tämä johti opittavan kielen hyvään kirjoitustaitoon. Siinä me suomalaiset olemme aika hyviä. Kappaleet rakentuivat varmaan tuolloinkin aikaisemmin opitulle, mutta en muista, jatkuiko sama linja, kun päästiin pidemmälle.
Kun sitten yrittää puhua opiskeltua kieltä jonkun natiivin kanssa, huomaa, että hänen suustaan tulee jotakin aivan muuta kuin visuaalisena tekstinä opittua kirjakieltä. Naapurin suusta tulee kaikenlaisia äännähdyksiä, joilla ei tunnu olevan paljoakaan yhteyttä opitun kanssa.
Tämä on kärjistys, mutta totta ainakin toinen puoli, luulen.
Minusta tuntuu, että kielen oppimisessa kannattaa keskittyä jo alusta lähtien kuullun ymmärtämiseen. Kommunikointi on ensisijaisesti puhetta ja kuuntelemista. Jos on oppinut saamaan selvää arkisesta puhekielestä, on helpompi päästä keskustelun alkuun, kun tilaisuuksia ilmaantuu. Kun ymmärtää, mitä naapuri sanoo, voi vastata jotakin tolkullista, vaikka hitaastikin. Kieli muuttuu eläväksi vain tätä kautta.
On tietenkin tärkeää oppia myös kirjoittamaan omaksuttavaa kieltä. Mielestäni pitäisi kuitenkin tarttua uuteen kieleen - käyttääkseni muoti-ilmausta - puheen ymmärtäminen edellä.
Michel Thomasin ja Coffee Break Frenchin aineistoissa edetään puheen kautta. Uudessa tuokiossa opettaja antaa vähän kerrallaan uusia sanoja ja niiden sekä aikaisemmin opittujen sanojen avulla oppija rakentaa uusia lauseita. Kuuntelija pääsee aika hyvin mukaan imuun. Hän voi yrittää vastata, ennen kuin virtuaalioppija ehtii, ja tämä on tarkoituskin.
Ennen edettiin siten, että opettaja kävi läpi uudet asiat ja sitten oppilaat kertasivat ne kotona. He tekivät myös harjoituksia, joiden avulla he saivat soveltaa oppimaansa. Läksyt tehtiin kotona eikä kieltä voinut useinkaan puhua kenenkään kanssa. Koulussakin puhumisvuoro sattui kohdalle harvakseltaan. Kieli opittiin kirjaimien eikä äänien kautta. Sanat iskostuivat mieleen kirjainkimppuina.
Kouluissa opettajilla on kaksinumeroinen luku oppilaita ohjattavanaan. Sellaisessa tilanteesta on vaikea saada kannustavaa ja rentoa ilmapiiriä aikaiseksi. Varmaan jotkut sen osaavat.
MT:n ja CBF:n metodeja on helppo soveltaa, kun paikalla on vain yksi tai kaksi motivoitunutta opiskelijaa. Tosin Youtubessa on video oppituokiosta, jonka Thomas pitää korkeintaan keskinkertaisesti kieliopinnoissaan menestyneille koululaisille. Ainakin siinä osassa, jonka katsoin, oppiminen tuntui sujuvan.
Vieraiden kielten kouluopetus on tänään varmaan jotakin muuta kuin minun nuoruudessani. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon puheen ymmärtämistä painotetaan.
5 kommenttia:
Hyvä juttu kaikkine analyyseineen.
Meillä on hellyttelykieli, jota ei kukaan muu ymmärrä.
Siihen liittyy eri tilanteissa mitä erinlaisimpia sanontoja, joita ei löydy sanakirjoista, äänenapainoja ja tokaisuja..
Aika ei riitä sijoittamaan samakirjaan saakka...jääköön meille:)
Toivottavasti nykyään kouluissa opetetaan suullista ilmaisua enemmän kielten opiskelussa. Itse ymmärrän tekstiä ja puhetta kohtalaisesti, mutta sitten ulkomailla ollessa jäätyy ihan yksinkertaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Amerikkalaisissa ihailen sitä sosiaalista taitavuutta, jota opetetaan jo koulusta lähtien.
Kiitos viesteistä! Luulen, että useimpiin perheisiin syntyy omia sanontoja, jotka viittaavat koettuihin tapahtumiin. Omat hellyttelysanat kertovat suhteiden läheisyydestä.
Joo, suullisen ilmaisun merkitys on suuri. Luulen, että tehokkain keino vieraan kielen sujuvan käytön oppimiseen on altistua mahdollimman paljon vuorovaikutukseen natiivipuhujien kanssa. Minä opin valtavasti käyttöenglantia, kun meillä oli aupaireina tyttöjä ison meren takaa.
Alakoulun ranskan opelta terkkuja, että kyllä mennään opetuksessa suullinen kielitaito edellä nykyään :). esim. 3.lk tunnit alkoivat viime lukuvuonna aina kuulumisten, sään, viikonpäivän ja päivämäärän juttelulla,välillä ope kysyy ja välillä oppilaat. Uudet sanastot harjoitellaan ensin läpi suullisilla harjoituksilla ja sitten vasta tulee lukemis- tai kirjoitushommia. Kappaleteksteistä otetaan irti se aines, josta on hyötyä oman viestinnän kannalta, eikä väkisin opetella joka ikistä sanaa ulkoa.
Hyvä kuulla. Kiitos Maria tiedoista. Lykkyä työhösi!
Lähetä kommentti