Olemmeko tuudittautuneet harhaiseen luottavaisuuden tunteeseen?

Kuva Brigitte is happy ... about coffee time :)) Pixabaystä

Ukrainan kansa taistelee ylivoimaista vihollista vastaan. Sota merkitsee kärsimystä ja kuolemaa. Sympatiamme on Ukrainan puolella. 

On huomionarvoista, että sotaa on käyty vasta pari päivää, mutta Venäjän joukot ovat jo Kiovan porteilla. Ukrainan väkiluku on 45-46 miljoonaa, meitä on viisi miljoonaa. Meille on vakuutettu, että Suomella on varsin vahvat puolustusvoimat. On ajateltu, ettei tänne kannata yrittää, koska se tulee liian kalliiksi. 

Jokin tässä ei täsmää. 

Olemmeko tuudittautuneet harhaiseen luottavaisuuden tunteeseen?

On tietenkin viisasta pitää hyvät välit naapureiden kanssa. Entäs nyt, kun välejä ei enää ole? Presidenttimme totesi, että ei ole oikein asiaa enää soittaa Putinille. Suomi on mukana EU:n pakotteissa. Olemme vihollisen puolella, mutta ilman turvatakuita. 

Länsi on löytänyt yhtenäisyyden tässä kriisissä. Me olemme mukana, mutta huutolaispoikana ilman sotavakuutusta. 

On syytä varautua myös huonoimpaan uhkakuvaan. Venäjä siirsi kolme neljäsosaa sotakoneistostaan Ukrainan ympärille ja hyökkäsi. Jos se saa sotamenestystä, ruokahalu saattaa kasvaa. Putin kenties tutkii karttaa ja katsoo mikä olisi seuraava rajanaapuri pantavaksi kuriin. Puola ja Baltian maat kuuluvat Natoon. Niihin ei kannata koskea. 

Mihinkähän katse seuraavaksi kiinnittyy. 

150.000 venäläistä sotilasta Suomen rajalla. Miltä tuntuisi? 

Joutuisimme lähettämään nuorisoamme, joilla on elämä edessään, haavoittumaan ja kuolemaan. Talvisodan asetelma toistuisi. Taistelisimme yksin. 

Olen sotaorvon ja evakon poika. Ymmärrän rauhan arvon. Parasta olisi, että hyökkäystä ei tulisi ollenkaan.

Kannattaisiko ottaa vakuutus?